Lue keskustelun säännöt.
Asun ulkomailla enkä vain totu elämään vieraskielisessä ympäristössä
24.12.2018 |
Pakko avautua, kun on niin paska fiilis.
Olen asunut siis muutaman vuoden maassa, jonka äidinkieli ei ole englanti. Ymmärrän kieltä kirjoitettuna erittäin hyvin, mutta keskusteluissa olen aina sivustaseuraaja.
Puhutaan mun miehen kanssa englantia ja nyt tulin tänne hänen vanhemmilleen jouluaatoksi. Tää kieli vie mun voimat, ollaan oltu täällä viitisen tuntia ja oli pakko tulla lepäämään makuuhuoneeseen kun alkoi niin masentaa. Oon siis ollut koko päivän käytännössä puhumatta, kun poikaystävä keskustelee perheineen milloin mistäkin. Alkuaikoina myös multa kyseltiin asioita englanniksi, muttei enää. Vihaan itseäni tällaisena hiljaisena tyyppinä.
Tää ongelma seuraa myös työpaikassa (jonka työkieli on englanti), tai itseasiassa lähinnä illanvietoissa kun porukka ei enää vaivaudu puhumaan englantia mulle kun tuntee mut eikä tarvitse olla niin vieraskorea.
On niin paha mieli, että mä masennun näistä tilanteista niin paljon nykyään. Alkuaikoina mua ei niin paljon haitannut,mutta nykyään tuntuu että mut jopa yritetään sulkea porukan ulkopuolelle kun kieltä ei vaihdeta. Enkä voi olla niin itsekäskään, että aina mun vuoksi pitäisi kaikkien vaihtaa kieli, mutta miten pystyn sietämään tätä ulkopuolisuudestunnetta?
Pitäisi varmaan alkaa tehdä osapäivää vain töissä, että voisin käydä kieli - tai puhumis -kursseilla, mutta sitä ennen pitäisi vaan jotenkin tosiaan sopeutua.
Onko vertaistukea saatavilla, onko joku selvinnyt tästä muuten kuin opettelemalla kielen kunnolla tai muuttamalla suomeen takaisin?
Kommentit (87)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Suomalaiset puhuu aina vierasta kieltä jos on yksi, joka ei osaa. Jos yksi aviomies puhu kieltä a niin kaikki kääntävät miehen kotikieleen.
Niinmielellään kritisoivat, jos joku vuosia maassa asunut tekee virheitä. Minä en siitä välitä.
Tutkimusalueella yleinen kieli on englanti. Jos on vierailijatutkijoita, niin kaikki puhuvat englantia.
Hakeudu tyttö parka toisten ulkomaalaisten seuraan ja puhu heidän kanssaan sitä kieltä. Tulet saamaan fantastisia ystäviä. Ystävistäsi et kerro.
Ap, alahan reippaasti puhua paikallista kieltä virheistä välittämättä. Tiedän, että turhauttaa, kun suusta tulee kaikki mahdolliset virheet, vaikka omasta mielestä pitäisi osata paljon paremmin, mutta mitä enemmän puhut, sitä helpommaksi se käy.
Vierailija kirjoitti:
Joko ranska tai portugali.
Onko sinulla muita vaihtoehtoja? Jotakin kummaa tähän sisältyy, joka maassa on suomalaisia ja naimisissa paikallisten kanssa.
Luulen, että portugalilaiset eivät käyttäydy hänen kertomallaan tavalla. Portugalia on vaikea ymmärtää ja ääntää - kielen pitää avautua ensin.
Espanja on helppo ääntää.
Niin se ranskan kieli.
Ehkä belgialaisten onkos se nyt flaami? Ovathan he kuitenkin kohteliaita.
Kielen kirjoittamisesta vierailla kirjaimilla hän ei puhunut.
Kyllähän parissa vuodessa kielen olis oppinut jos olis halunnut. Tuo on iso virhe, että puhut englantia parisuhteessa vieraassa maassa, parasta opetella heti vaan se maan kieli.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Alkuun ajattelin, että tämä voisi olla oikea tarina ja ongelma, mutta pakkohan tämän on olla keksitty juttu.
Kaksi vuotta jo maassa ja mieskin siellä ja ei muka puhu kieltä. Idioottikin oppii halutessaan jo kahdessa vuodessa puhumaan edes muutaman fraasin paikallisella kielellä.
Eipä sillä, englannilla pärjää varmasti kyllä lähes missä vain, mutta itse olen ulkomailla ollessani "vaivautunut" opettelemaan paikallistakin kieltä, eikä se aina ole helppoa ollut.
Aloittaja kirjoittaa muutamasta vuodesta, mikä on mielestäni enemmän kuin kaksi vuotta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kyllähän parissa vuodessa kielen olis oppinut jos olis halunnut. Tuo on iso virhe, että puhut englantia parisuhteessa vieraassa maassa, parasta opetella heti vaan se maan kieli.
Pahin asia mitä voi parisuhteessa tehdä on puhua kieltä jota toinen ei osaa kunnolla jos yhteinen kielikin löytyy. Ei kukaan pysty puhumaan tunteistaan ja ajatuksistaan vieraalla kielellä ennen kuin se kieli opitaan kunnolla. Parisuhde ensin ja kielen oppiminen vasta sitten.
Tämä on myös syy siihen miksi hankin heti englanninkielisiä kavereita Ranskassa sekä siinä ensimmäisessä maassa jossa asuin. Olisin ollut tosi yksinäinen muuten. Kyllä sitä ranskaa sai puhua ihan tarpeeksi heti kun vaan astui ovesta kun kulttuuriin kuuluu se että leipomojonossakin rupatellaan tuntemattomien kanssa. Ei siellä olla sellaisia tuppisuita jotka katsoo kauhistuen kun joku tuntematon pysäyttää kadulla koska haluaa keskustella puiston uusista kukista.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Varmasti ahdistava tilanne! Olen asunut ulkomailla noin 5 vuotta ja koen myös aika usein ulkopuolisuuden tunnetta nykyään vaikka puhunkin asuinmaani kieltä natiivin tasolla.
Ensimmäiset pari vuotta meni jotenkin paljon helpommin ja olin täysin varma siitä että haluan asua täällä koko loppuelämäni ja hakea kansalaisuutta jne. mutta pidemmän päälle on tietyt asiat alkaneet häiritsemään enemmän ja enemmän.Olen nyt yrittänyt käydä Suomessa ainakin kerran vuodessa ja vaikka osaan arvostaa Suomea enemmän nykyään niin kyllä ne kotivierailut toisaalta muistuttaa myös siitä että olen Suomessakin tietyllä tavalla nykyään ”ulkopuolinen” eikä paluumuutto olisi varmasti kovinkaan yksinkertaista vaikka sitä toisaalta vielä harkitsenkin.
Tätähän se on eli asuttuasi jonkin aikaa toisessa maassa et ole täysin kotonasi missään... Se on se hinta, minkä maasta muutosta maksaa.
Mutta ei sitä kieltä opi koskaan, jos ei uskalla puhua edes omalle puolisolle välillä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllähän parissa vuodessa kielen olis oppinut jos olis halunnut. Tuo on iso virhe, että puhut englantia parisuhteessa vieraassa maassa, parasta opetella heti vaan se maan kieli.
Pahin asia mitä voi parisuhteessa tehdä on puhua kieltä jota toinen ei osaa kunnolla jos yhteinen kielikin löytyy. Ei kukaan pysty puhumaan tunteistaan ja ajatuksistaan vieraalla kielellä ennen kuin se kieli opitaan kunnolla. Parisuhde ensin ja kielen oppiminen vasta sitten.
Tämä on myös syy siihen miksi hankin heti englanninkielisiä kavereita Ranskassa sekä siinä ensimmäisessä maassa jossa asuin. Olisin ollut tosi yksinäinen muuten. Kyllä sitä ranskaa sai puhua ihan tarpeeksi heti kun vaan astui ovesta kun kulttuuriin kuuluu se että leipomojonossakin rupatellaan tuntemattomien kanssa. Ei siellä olla sellaisia tuppisuita jotka katsoo kauhistuen kun joku tuntematon pysäyttää kadulla koska haluaa keskustella puiston uusista kukista.
Eikö juuri kumppani olisi oiva kaveri auttamaan uuden kielen haltuunotossa? Tarvittaessa voi puhua yhteisesti ymmärrettyä kieltä, mutta olisi jo alusta asti yrittänyt maahan muutettuaan puhua kieltä parhaansa mukaan?
Vierailija kirjoitti:
Joko ranska tai portugali.
Ei ranska ole vaikea. Opin puhumaan sitä sitä alta vuoden asuessani Ranskassa, toki oli peruskoulun lyhyt ranska pohjalla. Vaati sen että kuunteli kieltä 24/7.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Täytyy sanoa, että minun on vähän vaikea ymmärtää ap:tä. Menin itse vaihto-opiskelijaksi Etelä-Saksaan niin, että olin lukenut lukiossa lyhyen saksan. Vuodessa opin saksaa niin, että ymmärsin keskustelut täysin ja pystyin myös itse sanomaan kaiken mitä halusin, joskin välissä sanoja hakien enkä aina täysin virheettömästi.
Minusta ap:n pitäisi vain rohkeasti ruveta käyttämään paikallista kieltä ja turvautua englantiin vain silloin, kun ei saa itseään muuten ymmärretyksi. Mieti vaikka aluksi aina etukäteen muutama tulevaan tilanteeseen todennäköisesti sopiva fraasi, niin voit sanoa ainakin ne, jos et muuta keksi. Sovi myös miehesi kanssa, että puhutte joka päivä klo 21 asti paikallista kieltä ja vasta sen jälkeen englantia (jotta voitte käsitellä myös sellaisia asioita, joihin kielitaitosi ei vielä riitä). Kun olet sitkeä, niin viimeistään ensi syyskuussa käytät jo paikallista kieltä ilman ongelmia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Toiseen kommenttiin - jotenkin odotan että työkaverit illan istujaisissa puhuisivat mun seurassa englantia, kun töissäkin sitä tekevät ja kaikki osaa vallan mainiosti. Ja, jos se olettamus on että minä en maan kieltä taida, niin sitä suuremmalla syyllä tuntuu että he yrittävät sulkea minut ulkopuolelle.
En tiedä, tuntuu että kieliharjoittelun lisäksi tässä kaipaisi jotain terapiaa. Sanomattakin selvää, että tulee miehelle liikaa kitistyä näistä omista ongelmista.
Ap
Mietihän nyt vähän työkaveriesi kannalta tilannetta.
Eli käännäpä tilanne toisin päin, olisit vaikka koko viikonlopun täysin suomenkielisten kanssa ja siellä olisi yksi ei-suomenkielinen. Sitten koko viikonlopun puhuisit englantia, aivan kaikkien kanssa ja myös tilanteissa, joissa ei olisi edes tuota ei-suomenkielistä koskettavaa asiaa. Esimerkiksi sinulla olisi kaveri, jonka kanssa puhut aina jalkapallosta, sitten kävisitte nuo jalkapallokeskustelut suomen sijaan englanniksi, ihan vain, että ei-suomenkielinen ei tuntisi ulkopuolisuutta, kun ei ymmärrä, mistä edes puhutte. Ja kuitenkin tietäen, että tuota yhtä kaveria ei edes jalkapallo kiinnosta. Eli on paljon tilanteita, joissa natiivikielenpuhujien pitäisi vaihtaa kieltä, ettei ulkopuolinen loukkaannu. Kuinka pitkään itse jaksaisit olla noin kohtelias?
Oleskelen usein seurueessa jossa on 5-9 suomalaista ja yksi unkarilainen. Puhumme englantia myös silloin kuin puhumme omia asioitaan ellei tilanne väkisin vaadi suomea ja silloin pahoittelemme. Ei tuota ongelmia.
Ja APhän ei vaadi ketään puhumaan englantia (kuten ei tuo unkarilainenkaan).
Vierailija kirjoitti:
Ymmärrän tilanteen mutta silti kun muuttaa toiseen maahan asumaan niin on velvollisuus opetella sen maan kieltä ja alkaa sitä myös käyttämään. Jostakin syystä tämä on nimenomaan suomalaisille vaikea asia ymmärtää. Ajatteleppa asiaa niin päin että Suomessa jonkun sukulaisen erikielinen puoliso vuosikausia olisi jouluisin ja muina juhlapäivinä vain tuppisuuna ja pitäisi suomalaisen puolisonsa sukulaisia kiusaajina koska puhuvat suomen kieltä kotonaan ja kotimaassaan. Ei kuulosta ihan älykkäältä ajatukselta. Yksi vuosi, maksimissaan kaksi voi olettaa että sinua otetaan huomioon eri kielisenä.
Näin voi puhua vain sellainen joka ei ole itse tehnyt 10h työpäivää ulkomailla englanniksi - alatko oikeasti opiskella kielioppia vapaa-ajallasi? Lähdin polleena poikana vaikean kielen maahan ja luulin oppivani sen nopeasti. 6v. myöhemmin en edelleenkään osaa sitä sujuvasti. Niin se arki maahan lyö.
Asun tsekissä ja onhan se kieli melkoinen haaste. Olet kuitenkin nimenomaan paremmassa asemassa kuin minä - sinulla on puoliso ja sukulaisia jotka paikallista kieltä puhuvat. Itselläni ei ole ketään kumppania ja etenkin paikallisia ystäviä on vaikea saada. Siispä kielitaitoni on hävettävällä tasolla. Kenen kanssa sitä puhuisin? Postissa, kaupassa ja lääkärissä joo. Ja ne sanat osaankin.
Kumma että kaikki ovat oppineet uuden maansa kielen ihan viikossa tai kuukausissa? Miksen tapaa tällaisia ihmisiä koskaan oikeassa elämässä?
Itse asuin ulkomailla vuosia ja perheen kesken suomen lisäksi puhumme vierasta kieltä, mutta silti nautin keskusteluista vai suomeksi.
Puhun, kuuntele ja kirjoitan vierasta kieltä mutta syvällisen keskustelun tuottavaan mielihyvään fiililseen pääsen vain suomen kielellä. Voin puhua ja pälpättää vaikka kuinka paljon toisella kielellä mutta tuntuu etten sisäistä asioita silloin enkä muista tarkasti mitä puhuttiin. Suomeksi puhuttuna tunteet on täysillä keskustelussa mukana ja jutut soljuaa aiheesta toiseen ketterästi.
Kumma juttu mutta kaipa tääkin ihan normaalia.
Sano ap nyt vihdoin mitä kieltä et rohkene puhua?
Tai arvuutelkaa nyt muut mikä kieli saa kielen luiskahtamaan?