Asun ulkomailla enkä vain totu elämään vieraskielisessä ympäristössä

Opithan sä koko ajan lisää kun olet kielikylvyssä. Pian puhut täydellisesti.

Vierailija kirjoitti:

Pakko avautua, kun on niin paska fiilis.

Olen asunut siis muutaman vuoden maassa, jonka äidinkieli ei ole englanti. Ymmärrän kieltä kirjoitettuna erittäin hyvin, mutta keskusteluissa olen aina sivustaseuraaja.

Puhutaan mun miehen kanssa englantia ja nyt tulin tänne hänen vanhemmilleen jouluaatoksi. Tää kieli vie mun voimat, ollaan oltu täällä viitisen tuntia ja oli pakko tulla lepäämään makuuhuoneeseen kun alkoi niin masentaa. Oon siis ollut koko päivän käytännössä puhumatta, kun poikaystävä keskustelee perheineen milloin mistäkin. Alkuaikoina myös multa kyseltiin asioita englanniksi, muttei enää. Vihaan itseäni tällaisena hiljaisena tyyppinä.

Tää ongelma seuraa myös työpaikassa (jonka työkieli on englanti), tai itseasiassa lähinnä illanvietoissa kun porukka ei enää vaivaudu puhumaan englantia mulle kun tuntee mut eikä tarvitse olla niin vieraskorea.

On niin paha mieli, että mä masennun näistä tilanteista niin paljon nykyään. Alkuaikoina mua ei niin paljon haitannut,mutta nykyään tuntuu että mut jopa yritetään sulkea porukan ulkopuolelle kun kieltä ei vaihdeta. Enkä voi olla niin itsekäskään, että aina mun vuoksi pitäisi kaikkien vaihtaa kieli, mutta miten pystyn sietämään tätä ulkopuolisuudestunnetta?

Pitäisi varmaan alkaa tehdä osapäivää vain töissä, että voisin käydä kieli - tai puhumis -kursseilla, mutta sitä ennen pitäisi vaan jotenkin tosiaan sopeutua.

Onko vertaistukea saatavilla, onko joku selvinnyt tästä muuten kuin opettelemalla kielen kunnolla tai muuttamalla suomeen takaisin?

Nythän on niin, että ongelmasi ei johdu kielen täydellisen hallinnan puutteesta. Vaan siitä, että et käytä kieltä edes sillä tasolla kuin hallitset. Ei ketään kiinnosta pienet virheesi, mutta kukaan ei ole sinustakaan kiinnostunut, jos olet vain hiljaa.

Hmm... ymmärrän millainen stressi sinulla on. Ovat ne toisetkin kyllä melko epätahdikkaita, kun eivät ota puutteellista kielitaitoasi huomioon.

Parasta tietty olisi, jos pystyt panostamaan esim. intensiiviseen kielikurssiin, jossa paljon puhumista, keskustelua.

Ennen sitä voit vähentää rasitusta ottamalla mahdollisimman rennosti näissä tilanteissa, missä jäät altavastaajaksi. Esim. nyt joulunaikaan juttelet ruokapöydässä mitä kykenet, pyydät tarvittaessamiehelrä vähän tulkkausta, että pääset jatkamaan keskustelua. Suhtaudu asiaan rennosti, käännä huumoriksi, kun et tajua, jne. niin et ala jännittää, jolloin varmasti tavallisetkaan sanat eivät muistu mieleen.

Voit olla sosiaalinen olematta jatkuvasti äänessä, esim. auttelet keittiössä ja muualla, kysyt mitä voisit tehdä jne. Hymyllä ja hyvällä asenteella pääsee anoppilassa pitkälle. (Toivon niin!)

Sattuuko olemaan kyse ranskan kielestä? Ja ranskalaisista... Espanjalaisten kanssa voi kyllä olla yhtä hankalaa. ;-)

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Pakko avautua, kun on niin paska fiilis.

Olen asunut siis muutaman vuoden maassa, jonka äidinkieli ei ole englanti. Ymmärrän kieltä kirjoitettuna erittäin hyvin, mutta keskusteluissa olen aina sivustaseuraaja.

Puhutaan mun miehen kanssa englantia ja nyt tulin tänne hänen vanhemmilleen jouluaatoksi. Tää kieli vie mun voimat, ollaan oltu täällä viitisen tuntia ja oli pakko tulla lepäämään makuuhuoneeseen kun alkoi niin masentaa. Oon siis ollut koko päivän käytännössä puhumatta, kun poikaystävä keskustelee perheineen milloin mistäkin. Alkuaikoina myös multa kyseltiin asioita englanniksi, muttei enää. Vihaan itseäni tällaisena hiljaisena tyyppinä.

Tää ongelma seuraa myös työpaikassa (jonka työkieli on englanti), tai itseasiassa lähinnä illanvietoissa kun porukka ei enää vaivaudu puhumaan englantia mulle kun tuntee mut eikä tarvitse olla niin vieraskorea.

On niin paha mieli, että mä masennun näistä tilanteista niin paljon nykyään. Alkuaikoina mua ei niin paljon haitannut,mutta nykyään tuntuu että mut jopa yritetään sulkea porukan ulkopuolelle kun kieltä ei vaihdeta. Enkä voi olla niin itsekäskään, että aina mun vuoksi pitäisi kaikkien vaihtaa kieli, mutta miten pystyn sietämään tätä ulkopuolisuudestunnetta?

Pitäisi varmaan alkaa tehdä osapäivää vain töissä, että voisin käydä kieli - tai puhumis -kursseilla, mutta sitä ennen pitäisi vaan jotenkin tosiaan sopeutua.

Onko vertaistukea saatavilla, onko joku selvinnyt tästä muuten kuin opettelemalla kielen kunnolla tai muuttamalla suomeen takaisin?

Nythän on niin, että ongelmasi ei johdu kielen täydellisen hallinnan puutteesta. Vaan siitä, että et käytä kieltä edes sillä tasolla kuin hallitset. Ei ketään kiinnosta pienet virheesi, mutta kukaan ei ole sinustakaan kiinnostunut, jos olet vain hiljaa.

Näinhän se voi olla. Työpaikan virallinen kieli tosiaan on englanti, joten sitä puhutaan siellä. En myöskään halua tuoda julki heikkouksiani (kuten äkkiä ilmaistuna virheellinen lauserakenne, jonka olisin kuitenkin osannut sanoa oikein), vaan puhun mielummin englantia jonka taidan erinomaisesti.

Appiukon ja anopin seurassa ahdistaa muutenkin, olen aina jännittänyt tämänlaisia tilanteita enkä vaan kestäisi sitä huomiota, jonka saisin kun alkaisin yhtäkkiä puhua ko. Kieltä.

Myöskään miehen kanssa en kehtaa puhua tätä kieltä. Mikä mua vaivaa, miten voin olla niin estynyt?? Ja kun tiedän olevani hyvä kielissä, mutta tästä asiasta on paisunut ihan härkänen mun mielessä.

Varmasti ahdistava tilanne! Olen asunut ulkomailla noin 5 vuotta ja koen myös aika usein ulkopuolisuuden tunnetta nykyään vaikka puhunkin asuinmaani kieltä natiivin tasolla.

Ensimmäiset pari vuotta meni jotenkin paljon helpommin ja olin täysin varma siitä että haluan asua täällä koko loppuelämäni ja hakea kansalaisuutta jne. mutta pidemmän päälle on tietyt asiat alkaneet häiritsemään enemmän ja enemmän.

Olen nyt yrittänyt käydä Suomessa ainakin kerran vuodessa ja vaikka osaan arvostaa Suomea enemmän nykyään niin kyllä ne kotivierailut toisaalta muistuttaa myös siitä että olen Suomessakin tietyllä tavalla nykyään ”ulkopuolinen” eikä paluumuutto olisi varmasti kovinkaan yksinkertaista vaikka sitä toisaalta vielä harkitsenkin.

Tiedän tunteen, kun aikoinani muutin nykyiseen asuinmaahani niin olin ihan samassa tilanteessa. Varsinkin toi ettei kehtaa/uskalla puhua rikkonaisella kielellä muiden kanssa!

Kielikoulun lisäksi mua auttoi oppimaan todella paljon se että katsoin paikallisia TV-ohjelmia ja kuuntelin radiota, ja toistin ääneen kaikkia lauseita mitä niissä sanottiin. Luin myös ääneen sanomalehteä ja naistenlehtiä omissa oloissani.

Puhetaidon oppii vain harjoittelemalla. Itsekin olin melkein natiivin tasolla kirjoittaessa/lukiessa, mutta hävetti ja ujostutti keskustella ääneen koska aksenttini oli vahva ja jouduin hakemaan kokoajan sanoja ja tunsin oloni idiootiksi kun en pystynyt ilmaisemaan itseäni niin kuin halusin.

Mua auttoi myös se että sitten ns. ”ei-tärkeiden” tuntemattomien kanssa puhuin väkisin kieltä, eli kaupan kassojen, baarimikkojen yms. kun sellaisten kanssa ei tuntunut niin nololta kun en heitä koskaan muuten tapaa.

Tsemppiä sulle! Kyllä se siitä pikkuhiljaa, on vaan oltava rohkea. Tiedän että se on vaikeaa!

Ja hyvää joulua myös <3

Ymmärrän väsymyksesi. Sitä vaan väsähtää ja ajattelee että paskat mä en ala. Olet aika vähän aikaa asunut tuolla, sopeutuminen ja kielen hyvin oppiminen kestää vuosikausia ja kehitys onkin notkahtelrvaa eikä suora jatkumo.

Itse en asu sen kauempana kuin aivan ruotsin eteläkärjessä. Murre täällä on aivan omansa ja mikään muu kuin oma nurkka ei kiinnosta. Asun tietysti siis maalla ja nämä ovat todella maalaisia kaikki...

monikulttuurisuus?-höpö höpö.

Suomen historia? - miten niin, ne kuului Ruotsille!

Suomen kulttuuri?-häh? Nehän on Siperiasta! Viina ja sauna, joita ei normi ihminen käytä...

Jne jne.

Varsinkin näin juhlapyhinä. Nousee tunteita pintaan. Mun pitäisi kyllä tuntea heidän jokainen runoilija, mutta suimesta ei voi tulla edes kääntämisen arvoista kirjallisuutta.

Ja en todellakaan osaa heidän murresanojaan ymmärrä sanontojasn vaikka ruotsia osaan ihan hyvin ja sitä olen opiskellut. Sepä ri vaan täällä auta.

Tää meni vähän ohis, mutta tsemppiä ap! Kestää aikaa ja vie voimia sopeutua ja oppia.

Tuttua huttua, et ole ainut. Pinnistele vaan sen kielen kanssa. Lataa duolingo puhelimeen ja käytä sitä aina kun pystyt.

Kiitos kaikille tsemppaavista viesteistä, ihanaa kuulla etten ole ainoa!

Pakko ryhdistäytyä tämän asian kanssa ensi vuonna, olkoon se uuden vuoden lupaukseni.

Teininä olin vaihto-oppilaana ja opin englannin niin tehokkaasti, että masentaa että jo muutama vuosi täällä ja silti tuottaa hankaluuksis. Mukava kuulla, että joku teistä oli sitä mieltä että se ei ole pitkä aika.

Nyt ryhdistäydyn ja vietän loppuillan rohkeasti ja avoimin mielin anoppilassa!

Hyvää joulua kaikille!

Ap

Kuule, mene vaan sinne toisten seuraan. Laula vaikka joululaulua tai hyräile ja näytä ystävällinen ilme.

Mitä kieltä puhut, minä en virheistä välitä, puhun useita kieliä.

Kykenen vaihtamaan vaivatta kielestä toiseen.

Älä laskudu alemmalle tasolle, olet yhtä kykenevämpi monissa muissa asioissa.

Kerro kuulumiset

Olet kuitenkin jo ollut muutaman vuoden maassa, niin parasta olisi jo aloitta sen paikallisen kielen vähäinenkin puhuminen. Siitä se vähitellen kehittyy.

Minua tympii, kun Suomessa pitkään asuvat eivät edes yritä opetella Suomea vaan kaikki pitää saada englanniksi.

:D kielet tietty pienellä (viesti 11)

Olen kokenut vastaavaa kun työskentelin Ranskassa. Minulla oli sama lähtötilanne, eli ymmärsin kieltä hyvin kirjoitettuna, mutta kuullunymmärtäminen oli heikkoa. Kouluranskalla olin oppinut vain kirjoittamaan ja lukemaan, en kuulemaan tai puhumaan. Ja kuten varmasti kaikissa kielissä, arkinen puhekieli on aivan erilaista kuin koulussa opittu kirjakieli, joten oli hämmästyttävää miten pihalla sitä pystyi olemaan keskusteluissa, vaikka vuosikaudet oli ranskaa opiskellut hyvin arvosanoin.

Puhutusta kielestä ymmärsin alussa 20-40% plus eleet ja ilmeet. Yleensä tajusin suunnilleen aiheen mistä puhutaan ja sanoja sieltä täältä. Väärinymmärtämistä oli paljon. Tunsin itseni idiootiksi joka päivä ja koin hirveää turhautumista tilanteeseen, koska kielitaitoni ei kuullunymmärtämisen osalta lähtenyt parantumaan, vaikka kuukausia kului. Jotenkin sitä tuli ihan allergiseksi keskustelutilanteille kun niistä tuli aina vain paha mieli, turhautuminen ja kiukku. Pakko vaan oli jaksaa yrittää.

Sitten tutustuin muihin kenelle ranska oli vieras kieli, eivätkä niin täydellisesti sitä osanneet. Ja kas kummaa, aloinkin yhtäkkiä ymmärtää. He puhuivat enempi kouluranskan tyyliin ja hitaammin kuin ranskaa äidinkielenään puhuvat, jolloin pysyin kärryillä. He osasivat myös paremmin ottaa huomioon vajaan kielitaidon keskustelussa. Esim luontevasti varmistelivat että ymmärrän, antoivat keskustelulle aikaa, lähtivät ilman draamaa selittämään toisin sanoin jos en heti hoksannut mistä kyse, osallistivat minua kysymyksin että saisin helposti suunvuoron jne.

Vaikka kielitaito ajan saatossa kohentui, vaati jatkuvaa keskittymistä jos ylipäätään halusin mitään kuulemaani ymmärtää. Mikäli en keskittynyt, niin kaikki puhe oli vain taustaäänen asemassa. En tiedä olisiko tässä voinut vielä kehittyä jos olisi jäänyt vuosiksi Ranskaan. Itsellä tuli muutto takaisin Suomeen ja tilanne ratkesi sillä. 

Tsemppiä ja jaksamista! Eipä siinä taida muu kuin harjoittelu auttaa, että oppii ymmärtämään. Minun neuvoni on, että etsi hyvää harjoitteluseuraa ja keskustele paljon. Käytä englantia vain jos on pakko. Heittäydy keskusteluihin vaikka ne tuntuvat ylitsepääsemättömän hankalilta. Sisulla eteenpäin. 

Miksi edes haluaa vieraaseen maahan jos ei edes halua opetella kieltä? 

Vai ollaanko taas miehen perässä menty?

Eräs italialainen vaihto-oppilas oppi puhumaan loistavaa suomea yhdessa vuodessa. Olen sitä mieltä että ap:n pitäis vaan rohkeasti  sukeltaa asuinmaan kieleen ja koittaa pysyä pinnalla.Lue, kuuntele, toista, puhu.

Mul on tää sama varmaan edessä .. muutan Saksaan enkä osaa sanaakaan saksaa..

Ymmärtävätkö muut englantia ja ymmärrätkö itse paikallista kieltä? Jos näin, niin osallistu rohkeasti paikallisella kielellä käytävään keskusteluun, mutta vastaa englanniksi. Sano, että muiden ei tarvitse puhua englantia. Näin sinun tai kenenkään muun ei tarvitse jännittää puhumista. Itselläni tällainen järjestely on toiminut hyvin useilla kielillä erilaisissa tilanteissa.

Pidemmällä tähtäimellä kannattaa tietysti yrittää opetella käyttämään paikallista kieltä, varsinkin kun ilmeisesti jo osaat sitä ainakin passiivisesti varsin hyvin.

Tässä ap vielä,

Kysymys ei todellakaan ole siitä, etten haluaisi kieltä käyttää vaan omasta estyneisyydestäni. Tosiaan se, että kontrasti puheentuoton ja ymmärtämisen välillä on niin iso etten halua muiden luulevan että osaan niin huonosti tätä kieltä. Lisäksi vihaan mun suomalaista aksenttiani yli kaiken, lisäksi tässä kielessä on äänteitä joita vain en osaa ääntää kunnolla.

Kai mun on alotettava tuon miehen kanssa puhumaan, vaikka ahdistaa ihan kunnolla. Pitää vaan painottaa sille, että ei saa sitten nauraa mun ääntämistä tai ihastella sitä, miten söpöltä kuulostan vaan keskittyä itse asiasisältöön.

Aloittajalla taitaa olla se Täydellisen suomalaisen naisen oireyhtymä. Kaikki, siis kaikki, on opeteltava tekemään täydellisesti varsinkin ulkomailla. Muuten on häviäjä.

Vierailija kirjoitti:

Tässä ap vielä,

Kysymys ei todellakaan ole siitä, etten haluaisi kieltä käyttää vaan omasta estyneisyydestäni. Tosiaan se, että kontrasti puheentuoton ja ymmärtämisen välillä on niin iso etten halua muiden luulevan että osaan niin huonosti tätä kieltä. Lisäksi vihaan mun suomalaista aksenttiani yli kaiken, lisäksi tässä kielessä on äänteitä joita vain en osaa ääntää kunnolla.

Kai mun on alotettava tuon miehen kanssa puhumaan, vaikka ahdistaa ihan kunnolla. Pitää vaan painottaa sille, että ei saa sitten nauraa mun ääntämistä tai ihastella sitä, miten söpöltä kuulostan vaan keskittyä itse asiasisältöön.

Opettele ääntämistä kuuntelemalla paikallista musaa ja laulamalla mukana.Aksentti  tarttuu mukavasti.