Oletko sinut oman ikäsi kanssa, ymmärrätkö olevasi sen ikäinen

38-vuotiaana ihmettelen mihin esim. viimeiset kahdeksan vuotta oikein ovat menneet. No, väsyneenä ja mielialaongelmista kärsien töissä käyntiin ja arjen jaksamiseen. Pientä terveyskremppaakin on ilmaantunut. Yksi merkittävä oivallus oli kun totesin olevani sen ikäinen kuin isäni oli hänen jättäessään perheemme.

Tasan 30-vuotiaana oli oikeastaan ihan kivaa.

En todellakaan. Vietän aikaa ~10 vuotta nuorimpien opiskelukavereiden kanssa enkä tajua olevani näin vanha. Ainoastaan biletys erottaa (minä en enää jaksa), mutta muuten ollaan mielestäni samalla aaltopituudella.

N34v

Toisaalta olen sinut sen kanssa että olen jo vanha, mutta silti 44v tuntuu aina yhtäkkiä oudolta koska jotenkin mun mielessä äitini on nelikymppinen, se että hän on jo 64v on kauhea ajatus. Ja jotenkin tuttujen ja sukulaisten lapset on oudon isoja, jopa aikuisia vaikka omassa mielessä ne on vielä pieniä. Entisen naapurin lapset pääsi ylioppilaaksi viime vuonna vaikka mun mielessä täyttävät just 9v.

Järkyttävä ajatus että mielleniumista on kohta 20 vuotta.

Olen keski- ikäinen, mutta pidän itseäni vanhana mummona.

Sitä tajuaa, että kaikkien on kuoltava. Elämä on järkyttävää ja surullista. Olen sinut ikäni kanssa maallisessa katsantokannassa.

Olen 30 ja ei mitään ajatusta asiasta, sopii minulle yhtä hyvin kuin kaikki iät, eikä ole tarvetta millekään ”olen kuin 20v!”, koska en koe, että kolmekymppisenä olisi jotenkin määritelty olemaan jotain tiettyä, enkä ole ikäisekseni kulahtanut, joten ei ole tarvetta selitellä noita nuorekas-juttuja. Ihan normaali kolmekymppinen nainen siis...

Miksi sillä pitäis olla jotain väliä? Miettiikö ap mitä MUUT ajattelee? Ja miksi ihmeessä?

Ikä  on vain numero. En aio leikata hiuksiani ja pukeutua marimekkoon edes kuuskymppisenä sitten joskus.

Olen 55 ja tiedostan sen varsin hyvin.

173 cm ja 58 kg, lihaskuntoa ylläpidän.

Joskushan sitä havahtuu että onpa aika mennyt nopeasti (omat tyttäret aikuistuneet jo kauan sitten).

Fyysisen voiman menetys kismittää. Vaikkei sairauksia.

Olen 42-vuotias ja pidän itseäni 42-vuotiaana. Tietysti peilistä katsoo OMASTA mielestä kaksikymppisen naama, en katso mahamakkaroita ja mielestäni olen tosi nuorekas kaikella tavalla. Oikeasti olen tavallinen nelikymppinen tantta. Sellainen perusnainen, joka hoitaa leiviskänsä kunnolla ja ylikin.

Ongelmana on kyynistyminen ja jonkinlainen olemassaolonkriisi. Olen tajunnut, että elämälläni on merkitystä kovin pienelle porukalle täällä maailmassa. Vaikka kuolisin tänään, niin maailma jatkaisi kulkuaan ja niitä, joille asia merkitsisi pitkän päälle on vain muutamia. Karua.

Olen sinut, kuten mies ja lähiystäväni. Olemme noin kuusikymppisiä, mutta iällä ei kovasti ole väliä, ja miehenikin on minua nuorempi, emme ajattele vuosien jälkeen koko asiaa muuta kuin jotain kuponkeja täytellessä.

Täällä av:lla vasta olen "tavannut" ihmisiä, joilla on pakkomielle iästä. On kummallista,..Saisiko tuohon jotain vaikka kunnallista apua mielenterveyspuolelta? Oletko ap näitä, jotka tehtailevat aiheesta viikoittain aloituksia. Kannattaa koettaa jotain apua hankkia. 

Miksi ihmeessä ihmisen pitäisi olla ikäänsä nuorempi? Tai vanhempi? Todellisuus on mukavaa. 

Minkä ikäänen pitäiisi ollla? Jos aikuiinen ei ole leikki ikäinen niiin hän ei kykene luovuuuteeen. Näin sanooo jotkut.

Olen 51-vuotias ja tunnen olevani samanlainen kuin about 20 vuotta sitten, ehkä vähän lyhytpinnaisempi, kärttyisämpi ja huolettomampi vain - ja kaikki tämä on edistystä, ei suinkaan iän tuomaa vaivaa. Ennen olin kuin pitkäpiimä, siedin kaiken ja huolehdin.

Käyttäydyn ihan kuten ennenkin.

Kyllä, en näe syytä miksi pitäisi valehdella olevansa nuorempi, harkitsin poistavani erään vaatteen koska oli nähty vaivaa yritänkö olla nuorekas, en tosiaan satuin vain pitämään takista.  60 v.

En ole. Olen 48-v, mutta tunnen itseni 46-47 vuotiaaksi.

En ole sinut ikäni kanssa enkä ainakaan aina ymmärrä tai muista olevani tämän ikäinen. Aika usein käyttäydyn kuin teini tai kuten pikkulapsi.

En. Olen aina luullut ikäisiäni paaljon vanhemmiksi. Ihan objektiivisesti olen rypytön.

Tajuusin vasta aikuisiällä miksi isäni loukkkasi nilkkansa. Ukkki pohjanmaalta eiii olisi antanut olla isäni käymäättä armeijaaa muuten. Kummisetäni kävi rukin. Minä aukiin.

En. Täytin viikko sitten 25v ja mua ahdistaa ihan kamalasti. Suhtaudun vanhenemiseen pakkomielteisesti ja ajattelen sitä päivittäin. Ajattelen, että kohta olen vanha, kulahtanut, ruma ja epähaluttava eikä miehiä enää kiinnosta. Haluaisin olla 18v ikuisesti. Välillä tekee mieli tappaa itseni ennen kuin täytän 30v.

Olen siis nainen.

Vierailija kirjoitti:

Tajuusin vasta aikuisiällä miksi isäni loukkkasi nilkkansa. Ukkki pohjanmaalta eiii olisi antanut olla isäni käymäättä armeijaaa muuten. Kummisetäni kävi rukin. Minä aukiin.

täh?

UP

Vierailija kirjoitti:

En ja en. En lainkaan tajua ikääni enkä sitä mihin se nuoruus meni, hieman lohduttaa se kuinka minua luullaan 30-35v ikäiseksi, varmaan siksi ettei tupakka tai auringossa kärtsääminen ole kuuluneet repertuaariini enkä pukeudu mummomaisesti (juu en myöskään teinitytön tavoin). Katselen kauhuissani esim.vanhempainiltojen naisia, en ikinä halua olla kuin he, tätejä, tanttoja, keski-ikäisiä ja jotenkin kurpahtaneita. Ovat toki keskimäärin 10v minua vanhempiakin, mutta silti *hrrrrrhpuistatus*.

Täytin juuri 43v, lapseni täyttävät ensivuonna 16v ja 18v.

Kymmenen vuoden kuluttua olet juurikin samanlainen "täti, tantta ja kurpahtanut" kuin nuo muutkin nyt yli 50v mielestäsi ovat. Keski-ikäinen olet jo nytkin. Aika tekee tehtävänsä meidän kaikkien ulkonäköön.  

Vielä 43v voi näyttää nuorekkaaltakin (itsekin näytin siinä iässä), mutta kun ikä alkaa olla lähempänä kuuttakymmentä kuin viittäkymmentä, ikä näkyy kaikissa.

Itse olen jo 58v ja tuntuu vaikealta käsittää, että olen niin vanha. Ihminen ei tavallaan enää henkisesti muutu niin paljoa iän myötä, kuin mitä ulkonäkö muuttuu. Olet ikävuosiesi perusteella vanha, mutta et "sisäisesti".

Toisaalta kuitenkin huomaa, ettei fyysisesti enää jaksa niin kuin nuorempana, vaikka nyt pitää kunnostaan paljon parempaa huolta. Liikkuun paljon enemmän, käyn monissa erilaisissa jumpissa, uimassa, hiihtämässä jne, mutta silti tuntuu, että kunto katoaa huomattavasti helpommin kuin ennnen ja palautuminen on todella hidasta :(   Voi kakka....