Oletko sinut oman ikäsi kanssa, ymmärrätkö olevasi sen ikäinen

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen 27 ja tuntuu kuin olisin 20v. Edelleen mietin mitä haluan elämältä ja on lapsellisia suunnitelmia opiskella jotain ja muuttaa toiselle paikkakunnalle opintojen perässä jne. Työelämä ei maistu. Ehkä järkyttävinä on se, että itseäni nuorenpien silmissä saatan olla jo vanha. Näytän nuoremmalta mitä olen ja sekin järkyttää monia "herran jumala ooks sä noin vanha!?" En vain pysty hyväksymään, että esim vuonna 2000 syntynyt serkkuni on jo täysi-ikäinen ja oma ikäluokka pian kolmekymppinen.

Olen suakin vanhempi, mutta tää on paha, että 2000 syntyneet täysi-ikäistyvät.

Ja minulla on tuttuja, joiden lapset on syntyneet 2000. Kauheaa, kun tunnen itse olevani noin 18 v...

Olen sinut ikäni kanssa mutta en tajua miten voin olla jo "näin vanha"... vuoden päästä jo 40v xD

Olen 44-v, mutta mieleltäni olen aika leikkisä, olen ollut aina. Olen kyllä "saavuttanut" ns. kliseet eli on koulutus (akateeminen), vakityö, perhe jne., mutta koen yhä itseni teinimäiseksi.

En toki näytä teiniltä tai välttämättä edes ikäistäni nuoremmalta, mutta aikuisuus on yhä itselle vähän etäinen käsite 🙂

Onneksi on samanhenkisiä hönttejä kavereita, joiden kanssa voi pelleillä 👍🏻

Olen 38 ja omasta mielestäni sinut ikäni kanssa. Toisaalta olen työpaikkani nuorin ja saan joskus osalta kollegoistani sellaisia "sinä olet niin nuori"- tyyppisiä kommentteja, jotka hieman hämmentävät. Sitten taas olen kuullut muualta, että ikäiselläni naisella ei tulisi enää olla pitkiä hiuksia (?). Siispä olen miettinyt, että mitä muut odottavat minun ikäiseni olevan - en tiedä.

Olen 44 ja en tajua että olen jo keski-ikäinen nainen.

Mulla oli vielä pari vuotta sitten paha erokriisi ja vieläkin hävettää miten liehuin baareissa nuorempien kanssa kuin joku kolmekymppinen.

Seurustelin sen jälkeen 12 vuotta nuoremman miehen kanssa ja erosimme vähän aikaa sitten. Nyt haluaisin löytää turvallisen vanhemman miehen ja olla rauhassa keski-ikäinen.

Nyt treenaan ja otan botoxia ja yritän pitää kiinni nuoruuuden rippeistä.

En. Täytän kohta 39 ja tämä tuntuu huonolta vitsiltä, enhän minä mitenkään voi olla näin vanha! :O

 Riparistakin tuntuu  olevan  12 vuotta, eikä herranjumala 20 ! Tai ylikin. 

Olen vasta 23, mutta sekin tuntuu jo oudon paljolta. En koe olevani mitenkään aikuinen, vaikka itseni olen elättänyt ja huolehtinut jo vuosia. Ehkä ei vielä tarvitsekkaan tuntea oloa aikuiseksi. On vaan outoa kun monilla ikäisilläni on jo lapsia ja omakotitalot, tulee sellanen olo että miten nyt noin nuorena.. Mutta kun järjellä ajattelee niin ei se enää niin kummallisen nuori ole.

Olen fyysiseltä iältäni nelikymppinen, mutta henkisesti koen olevani edelleen kolmekymppinen. Syy siihen, miksi juuri kolmekymppinen on se, että silloin saavutin ne asiat, jotka elämässäni ovat pysyneet muuttumattomina sen jälkeen. Parikymppisenä olin vielä keskenkasvuinen, itseäni ja tulevaisuuttani etsivä yliopisto-opiskelija. Kolmekymppisenä sen sijaan olin koulutettu asiantuntija ja töissäkin vastuuta saanut ammattilainen. Olin ostanut oman kodin ja elin tasapainoisessa parisuhteessa toisen työssäkäyvän ihmisen kanssa. Sen jälkeen elämä onkin kulkenut samaa rataa: arjet töissä, viikonloput harrastuksissa tai vaan kotona lepäillen, lomat ulkomailla reissaten. En lainkaan valita, mutta ihmettelen että miksi ikää tulee lisää vuosi vuodelta, vaikka itse en ihmisenä koe enää kasvavani samaan tahtiin?

Vierailija kirjoitti:

En. Täytän kohta 39 ja tämä tuntuu huonolta vitsiltä, enhän minä mitenkään voi olla näin vanha! :O

 Riparistakin tuntuu  olevan  12 vuotta, eikä herranjumala 20 ! Tai ylikin. 

Joo, riparista on siis kohta 25 vuotta. Tuntuu juuri siltä kuin eilen olisi mennyt nukkumaan teininä ja herännyt tänään keski-ikäisenä. Ja sitä teininä luulee että "aikuisena" on ihan erilainen, mutta eipä ole. Aikuiset vain yleensä esittää nuoremmilleen järkevää ja seestynyttä, koska niin kuuluu tehdä, joten harhautuu luulemaan että iän myötä vain järkevöityy ja seestyy seestymistään.

Olen 28 ja tuntuu että tässäkö tämä nyt oli. En ole saavuttanut mitään. Amk-koulutettu p-duunari olen samalla kun kaverit tienaavat loistavasti, ovat perustaneet perheitä ja rakentaneet taloja. Tuntuu että olen joku säälittävä teini, mutta samalla ikä painaa jo päälle. Tietoisuus siitä että lähestyn kolmeakymmentä, ahdistaa.

Vierailija kirjoitti:

Juuri tänään mietin että olen tismalleen sama tyyppi kuin 21-vuotiaana. M42

Huolestuttavaa. Oletko oppinut elämästä mitään? Jos tuntisin itseni vielä 21 vuotiaaksi niin miettisin tarkkaan mikä mennyt pieleen.

Kyllä elämän pitäisi tuoda kypsyyttä mistä tietää, että on elänyt ja oppinut eikä tunne itseään parikymppiseksi kakaraksi ja tee aina vaan samoja virheitä.

Vierailija kirjoitti:

En ja en. En lainkaan tajua ikääni enkä sitä mihin se nuoruus meni, hieman lohduttaa se kuinka minua luullaan 30-35v ikäiseksi, varmaan siksi ettei tupakka tai auringossa kärtsääminen ole kuuluneet repertuaariini enkä pukeudu mummomaisesti (juu en myöskään teinitytön tavoin). Katselen kauhuissani esim.vanhempainiltojen naisia, en ikinä halua olla kuin he, tätejä, tanttoja, keski-ikäisiä ja jotenkin kurpahtaneita. Ovat toki keskimäärin 10v minua vanhempiakin, mutta silti *hrrrrrhpuistatus*.

Täytin juuri 43v, lapseni täyttävät ensivuonna 16v ja 18v.

Ne muut vanhempainiltojen naiset ajattelevat ihan samalla tavalla. Omasta mielestä peilissä näkyy kolmekymppinen ihminen, kun taas muista samanikäisistä ajatellaan että herranen aika kun nuo ovat kaikki vanhentuneita, onneksi itse näytän niin nuorelta muihin verrattuna. Omalle kuvalleen on helposti sokea.

Vierailija kirjoitti:

Tunnen olevani vanhempi kuin olen. Täytin juuri 27v ja ajattelen jatkuvasti olevani noin 30v. Jouduin oikein herättelemään itseäni aiemmin tänä vuonna, että oikeesti olen vasta 26, siis melkein parikymppinen! Mutta johtuu varmaan siitä, että olen ollut jo 5 vuotta yksinhuoltaja. Elän samanlaista elämää kuin monet elävät siinä 30-40-vuotiaina. Lapsettomien omanikäisten elämä ja jutut tuntuu todella kaukaiselta, se on vaan niin eri maailma.

Itse olin 27 vuotiaana naimisissa ja jo kolmen lapsen äiti. Minäkin tunsin itseni jo 30 kymppiseksi tuolloin. Vastuu kasvattaa henkistä ikää 🙂. Sittemmin erosin ja vastuu vaan kasvoi, joten ymmärrän tilanteesi.

Yksinhuoltajuus on oikea korkeakoulu elämässä ja ainakin jos joutuu taloudellisesti kamppailemaan monenlaisten asioiden edessä. Lapsistani kasvoi järkeviä, itsestään ja muista huolta pitäviä ns. kunnon kansalaisia jos tuota termiä voisi käyttää. Elämä tuo mitä ihmeellisimpiä asioita eteen mitkä vaan täytyy käydä läpi.

Joskus sitä miettii sitä kuilua kun toisilla elämä tuntuu olevan melkko helppoa niin miten he ikinä pystyvät sopeutumaan (kasvamaan ihmisinä) jos kaikki vastoinkäymiset tulevatkin sitten myöhemmällä iällä.

Hyvää Joulua sinulle ja perheellesi!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Juuri tänään mietin että olen tismalleen sama tyyppi kuin 21-vuotiaana. M42

Surullista luettavaa, et ole siis yhtään kehittynyt henkisesti ihmisenä.

Kerro miten olet itse kehittynyt henkisesti ihmisenä.

Minäkin koen olevani 21 v vaikka olen oikeasti 35 v. Paitsi tuolloin olin iloisempi ja positiivisempi, ja itsetuntoni oli parempi.

Olin nuorena täysin romuna, itsetuntoni oli olematon ja mielistelin ihmisiä, koska pelkäsin ja samalla vihasin heitä koko sydämestäni.

Nyt en pelkää ketään ja haluaisin viettää koko loppuelämäni muita ihmisiä auttaen ja rakastaen Jumalan rakkaudella.

Ihana viesti. Niin hyvä opetus eli ei pidä mielistellä eikä myöskään pelätä muita ihmisiä. Pelko on jo itsessään hirveä elämänpilaaja. Jokainen löytäköön oman tarkoituksensa elämälleen eli miksi synnyin ja mikä on minun tehtäväni täällä.

Olen 42v ja jo aikoja sitten tottunut olemaan keski-ikäinne, ei haittaa. Vaikka joskus ihmettelen minne nämä viimeiset 10 vuotta hurahti.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Juuri tänään mietin että olen tismalleen sama tyyppi kuin 21-vuotiaana. M42

Huolestuttavaa. Oletko oppinut elämästä mitään? Jos tuntisin itseni vielä 21 vuotiaaksi niin miettisin tarkkaan mikä mennyt pieleen.

Kyllä elämän pitäisi tuoda kypsyyttä mistä tietää, että on elänyt ja oppinut eikä tunne itseään parikymppiseksi kakaraksi ja tee aina vaan samoja virheitä.

No miten olet kypsynyt itse?

Olen 68 ja ihan sinut vuosieni kanssa. Aktiivinen kylläkin: taloyhtiön hallituksen puheenjohtaja, jonka takia joudun koko ajan opettelemaan uusia asioita,käymään kursseilla ja tapaamaan erilaisia ihmisiä . Mielenkiintoista ja aikaa vievää. Eläkkellä olevana voin hyvin päättää miten aikani käytän. Lapset aikuisia ja hyvin toimeentulevia joten heistä ei tarvitse enää huolehtia. Aika menee tosiaankin kovin nopeasti , mutta sille emme voi mitään. Nauttikaa joka päivästä mitä teillä on. Nyt minulle on tärkeintä terveys jolle osaan antaa arvoa enemmän kuin silloin nuorena. Mielestäni ei ole ollenkaan kauheaa tulla vanhaksi, kaikki riippuu omasta asenteesta. Ajan kulumista ei voi estää.

Se on yleinen ilmiö, että ihminen katsoo ikäisiään ja onnittelee itseään, ettei näytä yhtä vanhentuneelta. Kukin ajattelee niin toisestaan. Saan tästä itsenikin kiinni. Ja mietin nykyään aika paljon tekemisten ja pukeutumisen ikäisidonnaisuuden sosiologiaa 🙄 Olen 50 v, enkä enää tunne itseäni ihan teiniksi, mutta on vaikea muistaa, minkä ikäinen jo olen.

Olen 42 ja tunnen itseni noin kolmikymppiseksi. Se oli hyvää aikaa, mihin se katosi?

Tuo on mielenkiintoinen asia. Olen pohtinut sitä useinkin. Olen liki seitsenkymppinen, mutta johtuneeko siitä, että tein työni nuorison parissa, olen pysynyt mieleltäni ja olemukseltani nuorekkaana. Monesti kirjaa lukiessani hätkähdän, kun siinä kerrotaan esim. talon vanhasta emännästä ja mainitaan hänen ikänsä ja kuinka vanha ja hauras hän on. Herranen aika, hätkähdän, minähän olen jo pari kolme vuotta vanhempi enkä tunnista itsessäni haurasta vanhusta. Vaivoja on kyllä vuosien myötä tullut, mutta eivät ne tahtia haittaa.

Ai niin, olenko sinut oman ikäni kanssa. Kyllä minä ainakin osittain olen. Työssä olin itseäni huomattavasti nuorempien kanssa tekemisissä, mutta muuna aikana useimmiten itseäni vanhempien kanssa. Toisinaan siis tunnen itseni ikääni nuoremmaksi.