Psykopaattinen lapsi imee mehut

Jännäm/ehen kanssa kannatti sitten lisääntyä?

Mä vein eilen hampaanpesusta tappelevan lapsen väkisin kylppäriin ja pidin sen siellä niin kauan kunnes pesi ne. Huusi ja hakkasi ovea, mutta lopulta pesi ne hampaat. Meni hermo lopullisesti siihen perseilyyn.

Vaadi apua tilanteeseesi. Oikeaa diagnoosia ja siihen kuuluvia tukimuotoja.

Ikävä käytös voi jäädä vuosien mittaan pois, kunhan se sallitaan. Kyse on vain asenteesta lapseen. Pitäisi saada pois äidin taistelu, ja isän pahoinpitely. Vasta sitten lapsi voi ruveta muuttumaan.

Esimerkiksi hammaspesulle menosta taistelu on lopetettava. Kokeilkaa, toimiiko yhteistyönä. Pienen lapsen kohdalla aikuinen voi esim. haastaa, kumpi saa enemmän hammastahnavaahtoa aikaiseksi. Ja ilmoittaa menevänsä itse jo suorittamaan kokeilua. Ellei hän ehdi mukaan, kannusta yhteisellä suihkulla tai muulla kivalla, heti sen jälkeen kun hammaspesu suoritettu. 

Ison lapsen kohdalla voit miettiä kohtuullisen kiristykeinon, ja esittää sen sen jälkeen, kun joudut jo kolmannen kerran kehoittamaan hammaspesulle - älä koskaan toista käskyjä enempää kuin 3 kertaa, tai jankkaat ja menetät uskottavuutesi. Uhkaus on tosiaan ajankohtainen vasta kolmannella kehoituskerralla. Silloin voit laskea - tilanteen mukaisella nopeudella - viiteen, ja ellei lapsi osoita mitään merkkiä aikeesta pestä hampaansa, hän menettää pienen, kohtuullisen edun. Älä yritä estää häntä kiukuttelemasta, ellei hän heti tajua, että oletkin uskottava.

Keskity positiivisuuteen, sitä kunnioituksen osoittaminen käytännössä tarkoittaa. Lapsi ei voi kunnioittaa sinua, ellet sinä pysty kunnioittamaan häntä ihmisenä. Hän ei ole käskyläisesi, vaan toinen ihminen.

Terapiaa ja lääkkeitä ei tarvita, mikäli äiti ja isä kykenee muuttamaan asennettaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ap:n alotuksessa muhun särähtää pahasti ap:n läpi tekstin toistuva tarve olla itse rakastettu ja että ap: n tarpeet ja tunteet huomiodaan. Ihan perustarpeita, ei siinä mitään. Mutta kun lapsi voi huonosti ja käytäytyy sen mukaan niin luulisi että ensisijaisesti miettisi miltä siitä lapsesta tuntuu! Ap keskittyy sen sijaan säälimään itseään ja uhriutumaan.

Jokainen jolla on adhd-lapsi ymmärtää aloittajan tuntemukset. Lapsella ei ole paha olla vaan lapsella on voimakkaasti viivästynyt sosiaalisten taitojen kehitys. Siitä ei selvitä äitiä syyllistämällä.

Mistä päättelet ettei lapsella ole paha olla?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ap, lopeta kyökkidiagnosointi. Et todellakaan vaikuta rakastavan lastasi, vaan suorastaan vihaavan. Anteeksi suora puhe, mutta kirjoituksessasi suorastaan demonisoit lastasi ja se on outoa.

Kyse ei ole nyt siitä, että en ymmärtäisi erityislapsne vanhemmuutta. Ymmärrän oikein hyvin haastavan lapsen uuvuttavuuden, koska itsellänikin on vaikea as-lapsi. Ei silti tulisi mieleenkään syyllistää häntä ja keksiä omasta päästäni hänelle lisädiagnooseja.

Hae lapselle apua perheneuvolasta. Siellä voidaan arvioida myös mahdollisten lisätutkimusten tarvetta.

Sopeutumisvalmennuksesta olisi sinulle itsellesi hyötyä, samoin lapsen isälle. Kuulostatte aika kädettömiltä lapsenne suhteen, ja se tietysti lisää hänen oirehdintaansa. Ei ole hyvä, jos isän luona lasta alistetaan ja määräillään ja äidin luona saa olla kuin pellossa, jopa satuttaa äitiä.

Sopeutumisvalmennuskursseille mennään yleensä koko perhe, ja niihin haetaan Kelan kautta. Ilmaisia ovat. Pyydä suositus lapsesi diagnosointitaholta.

https://www.kela.fi/kuntoutus-ja-sopeutumisvalmennuskurssit

https://www.kela.fi/kuntoutus-ja-sopeutumisvalmennuskurssit-nain-haet

https://adhd-liitto.fi/tukea/kurssit/

Myös vertaisryhmä voisi olla sinulle isosti avuksi, saisit muiden adhd-lasten vanhemmilta hyviä vinkkejäkin.

https://adhd-liitto.fi/tukea/kurssit/

Minusta on lässytystä, että lasta ei saa kutsua psykopaatiksi.

Psykopaatiksi synnyttävän, joten ihminen on psykopaatti lapsenakin.

Ap:n lapsella ei ole tutkittu edes psykopatiaa, hän on vain nyt päättänyt, että eksä on psykopaatti ja lapsi myös. Näitä eron jälkeen yllättäen miehensä kyökkidiagnosoivia mammeroitahan riittää, mutta että vielä lastakin pitää demonisoida, sitä en ymmärrä enkä hyväksy.

Kun äiti ajattelee lapsestaan noin, se näkyy hänen käytöksessään ja suhtautumisessaan lapseensa. Mietipä itse, jos kykenet, millainen lapsuus on lapsella, jota oma äiti pitää psykopaattina - ja siis ilman, että ammattilaiset ovat asiaa edes tutkineet.

Jos ap oikeasti haluaisi selvittää asiaa, hän olisi hakenut lapselleen tutkimuksia ja diagnoosin avulla terapiaa. Miksi ei ole niin toiminut. Koska ei lapsella mitään psykopatiaa ole, ap on sekaisin kuin seinäkello ja palstaneurootikot vielä yllyttävät häntä kohtelemaan omaa lastaan kaltoin.

Ettekä edes osaa hävetä julmat ja kamalat naiset.

Ei ap:n lapsi vaikuta psykopaatilta, vaan ehkä adhd-tapaukselta tai autismin kirjolla olevalta. Psykopaatit nimenomaan pyrkivät miellyttämään ja sitä kautta hyväksikäyttävät ihmisiä, eli ovat valehtelevia silmänpalvojia, joilla on äärimmäisen julma puolensa.

Minun lapseni oli samanlainen. Pahemmaksi meni kasvaessaan..

Minulla kolme lasta ja vanhin on tämä josta puhun.

Ei mikään auttanut.

Kukaan aikuinen ei ole Koskaan voinut häntä auttaa muuttamaan käytöstään.

Ja siis kaikki keinot käytiin läpi.

Neuvola, toimintaterapia, lääkärit, kuraattorit, psykologit, lopulta 14 vuotiaana ei enää voinut jäädä kotiin. 5ssä eri paikassa myös parissa laitoksessa oli eikä niissäkään aikuiset pärjänneet hänelle(

Satutti henkisesti koko perhettä ja sitten myös fyysisesti pikkusiskoaan, minua ja lemmikkiä.

Nyt hän on 18v ja mietin ja pelkään mitä elämästään tulee.

On paljon ongelmia.

Ei juuri ystäviä.

Suru tästä on valtava

Jos aloitus on totta, toivon teidän saavan kaiken mahdollisen avun, sitä tarvitsette! 

Ja uskon kyllä, että lapsi rakastaa sinua. Vuorovaikutuksessanne on vain jotain pahasti pielessä, mahdollisesti johtuen lapsen isäsuhteesta. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Taidat olla itse psykopaatti

En tunne kyseisiä henkilöitä, mutta empatiakyvyttömiä lapsia on olemassa. Psykopaattinen on aika ronskisti kuvailtu.

  Myös lapsi voi olla ihan oikea psykopaatti.

Ei voi. Minkäänlaista persoonallisuushäiriötä ei voi olla koska persoonallisuuden kehitys on vielä kesken. Ympäristö määrittää millaiseksi petsoonallisuus kehittyy. Jos tämän lapsen isä todella on psykopaatti, on 100% varma asia ettei hänkään ole saanut kasvaa normaaleissa tasapainoisissa olosuhteissa. Tunnekylmä ympäristö missä lapsen tunne-elämän kehitystä ei tueta eikä lapsi koe turvaa, rakkautta ja huolenpitoa kasvattaa epävakaita ja narsistisia aikuisia, äärimmillään psykopaatteja. Lapsi oppii empatiaa ja toisten tunteisiin samaistumista vain saamalla itse johdonmukaisesti samanlaista kohtelua, tunteiden hyväksyntää, jakamista ja sanoittamista. Yksikään lapsi ei ole paha syntyessään.

Tuo väite on potaskaa. Psykopaatiksi synnytään. Ja voi persoonallisuushäiriö ilmetä jo lapsuusaikana. Ympäristön lisäksi geenit vaikuttaa psyykkiseen kehitykseen. Ota asioista selvää.

Kyllä olen mielestäni perehtynyt asiaan aika perusteellesti (12v koulutusta ja saman verran työkokemusta), mutta toki saat olla eri mieltä.

Vierailija kirjoitti:

Minun lapseni oli samanlainen. Pahemmaksi meni kasvaessaan..

Minulla kolme lasta ja vanhin on tämä josta puhun.

Ei mikään auttanut.

Kukaan aikuinen ei ole Koskaan voinut häntä auttaa muuttamaan käytöstään.

Ja siis kaikki keinot käytiin läpi.

Neuvola, toimintaterapia, lääkärit, kuraattorit, psykologit, lopulta 14 vuotiaana ei enää voinut jäädä kotiin. 5ssä eri paikassa myös parissa laitoksessa oli eikä niissäkään aikuiset pärjänneet hänelle(

Satutti henkisesti koko perhettä ja sitten myös fyysisesti pikkusiskoaan, minua ja lemmikkiä.

Nyt hän on 18v ja mietin ja pelkään mitä elämästään tulee.

On paljon ongelmia.

Ei juuri ystäviä.

Suru tästä on valtava

Näitä kohtaloita on paljon. Tartun tässä kohtaa ehkä hieman provosoidenkin tuohon toteamaan, että kukaan ei voinut auttaa lasta muttamaan käytöstään.

Avain lapsen käytösongelmiin on vanhemmissa. Lapsi käyttäytyy huonosti/väärin koska hänellä ei ole keinoja muuhun. Ei auta vaikka 100 eri alan ammattilaista sanoo soosoo ja kertoo miten jatkossa pitää toimia. Lapsi tarvitsee arkeen vanhemman joka ohjaa ja tukee käytöstä 24/7. Ohjaa toimintaa oikeaan ennakoimalla, antamalla välittömän palautteen, sanoittamalla lapselle mitä hänen teostaan seuraa ja miten se vaikuttaa muihin ihmisiin, miten toimit jatkossa. Se, että lapsi pohtii viikon takaista tapahtumaa jonkun terapeutin kanssa, ei opeta yleensä yhtään mitään.

Tämä on ihan tunnistettu ja tunnustettu ajatus, vanhempainohjauksen on todettu olevan kaikkein tehokkain keino lapsen käytösongelmiin.

Ennen kuin vanhemmat ymmärtävät tämän, on käytöshäiriöisen lapsen tulevaisuus melko huono. Ja varsinkin nepsy-lapsen, jolla on poikkeava tapa tulkita ympäröivää maailmaa, ilman vanhemman tukea hänelle kehittyy käytöshäiriö kuten ap:n lapsella. (Tähän vielä selvennyksenä, että kaikilla adhd-lapsilla ei ole käytöshäiriötä ja päinvastoin.)

Tulee mieleen kirja Poikani Kevin. Hyytävää.

Jotkut lapset vain ovat pahoja jo syntyessään.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minun lapseni oli samanlainen. Pahemmaksi meni kasvaessaan..

Minulla kolme lasta ja vanhin on tämä josta puhun.

Ei mikään auttanut.

Kukaan aikuinen ei ole Koskaan voinut häntä auttaa muuttamaan käytöstään.

Ja siis kaikki keinot käytiin läpi.

Neuvola, toimintaterapia, lääkärit, kuraattorit, psykologit, lopulta 14 vuotiaana ei enää voinut jäädä kotiin. 5ssä eri paikassa myös parissa laitoksessa oli eikä niissäkään aikuiset pärjänneet hänelle(

Satutti henkisesti koko perhettä ja sitten myös fyysisesti pikkusiskoaan, minua ja lemmikkiä.

Nyt hän on 18v ja mietin ja pelkään mitä elämästään tulee.

On paljon ongelmia.

Ei juuri ystäviä.

Suru tästä on valtava

Näitä kohtaloita on paljon. Tartun tässä kohtaa ehkä hieman provosoidenkin tuohon toteamaan, että kukaan ei voinut auttaa lasta muttamaan käytöstään.

Avain lapsen käytösongelmiin on vanhemmissa. Lapsi käyttäytyy huonosti/väärin koska hänellä ei ole keinoja muuhun. Ei auta vaikka 100 eri alan ammattilaista sanoo soosoo ja kertoo miten jatkossa pitää toimia. Lapsi tarvitsee arkeen vanhemman joka ohjaa ja tukee käytöstä 24/7. Ohjaa toimintaa oikeaan ennakoimalla, antamalla välittömän palautteen, sanoittamalla lapselle mitä hänen teostaan seuraa ja miten se vaikuttaa muihin ihmisiin, miten toimit jatkossa. Se, että lapsi pohtii viikon takaista tapahtumaa jonkun terapeutin kanssa, ei opeta yleensä yhtään mitään.

Tämä on ihan tunnistettu ja tunnustettu ajatus, vanhempainohjauksen on todettu olevan kaikkein tehokkain keino lapsen käytösongelmiin.

Ennen kuin vanhemmat ymmärtävät tämän, on käytöshäiriöisen lapsen tulevaisuus melko huono. Ja varsinkin nepsy-lapsen, jolla on poikkeava tapa tulkita ympäröivää maailmaa, ilman vanhemman tukea hänelle kehittyy käytöshäiriö kuten ap:n lapsella. (Tähän vielä selvennyksenä, että kaikilla adhd-lapsilla ei ole käytöshäiriötä ja päinvastoin.)

Olet varmaan oikeassa, mutta kuka vanhempi jaksaa ja osaa "ohjata käytöstä 24/7"? Ap tarvitsee todella osaavaa ammattimaista apua ja tukea. Toivottavasti saat sitä, ap! Älä välitä noiden besserwisserien kyökkipsykologiasta. Tämä nyt lainaamani kirjoittaja tuntuu tietävän asiasta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minun lapseni oli samanlainen. Pahemmaksi meni kasvaessaan..

Minulla kolme lasta ja vanhin on tämä josta puhun.

Ei mikään auttanut.

Kukaan aikuinen ei ole Koskaan voinut häntä auttaa muuttamaan käytöstään.

Ja siis kaikki keinot käytiin läpi.

Neuvola, toimintaterapia, lääkärit, kuraattorit, psykologit, lopulta 14 vuotiaana ei enää voinut jäädä kotiin. 5ssä eri paikassa myös parissa laitoksessa oli eikä niissäkään aikuiset pärjänneet hänelle(

Satutti henkisesti koko perhettä ja sitten myös fyysisesti pikkusiskoaan, minua ja lemmikkiä.

Nyt hän on 18v ja mietin ja pelkään mitä elämästään tulee.

On paljon ongelmia.

Ei juuri ystäviä.

Suru tästä on valtava

Näitä kohtaloita on paljon. Tartun tässä kohtaa ehkä hieman provosoidenkin tuohon toteamaan, että kukaan ei voinut auttaa lasta muttamaan käytöstään.

Avain lapsen käytösongelmiin on vanhemmissa. Lapsi käyttäytyy huonosti/väärin koska hänellä ei ole keinoja muuhun. Ei auta vaikka 100 eri alan ammattilaista sanoo soosoo ja kertoo miten jatkossa pitää toimia. Lapsi tarvitsee arkeen vanhemman joka ohjaa ja tukee käytöstä 24/7. Ohjaa toimintaa oikeaan ennakoimalla, antamalla välittömän palautteen, sanoittamalla lapselle mitä hänen teostaan seuraa ja miten se vaikuttaa muihin ihmisiin, miten toimit jatkossa. Se, että lapsi pohtii viikon takaista tapahtumaa jonkun terapeutin kanssa, ei opeta yleensä yhtään mitään.

Tämä on ihan tunnistettu ja tunnustettu ajatus, vanhempainohjauksen on todettu olevan kaikkein tehokkain keino lapsen käytösongelmiin.

Ennen kuin vanhemmat ymmärtävät tämän, on käytöshäiriöisen lapsen tulevaisuus melko huono. Ja varsinkin nepsy-lapsen, jolla on poikkeava tapa tulkita ympäröivää maailmaa, ilman vanhemman tukea hänelle kehittyy käytöshäiriö kuten ap:n lapsella. (Tähän vielä selvennyksenä, että kaikilla adhd-lapsilla ei ole käytöshäiriötä ja päinvastoin.)

Olet varmaan oikeassa, mutta kuka vanhempi jaksaa ja osaa "ohjata käytöstä 24/7"? Ap tarvitsee todella osaavaa ammattimaista apua ja tukea. Toivottavasti saat sitä, ap! Älä välitä noiden besserwisserien kyökkipsykologiasta. Tämä nyt lainaamani kirjoittaja tuntuu tietävän asiasta.

Harva jaksaa, koska erityislapsen kasvattaminen ja hoitaminen (diagnoosista riippumatta) on haastavaa ja uuvuttavaa. Tämän lisäksi vanhemman pitäisi osata ja pystyä sanoittamaan lapsen ongelmaa ja etsimään keinoja miten selvitä arjesta, aivan mahdoton tehtävä useimmille. Neuvoloista ja päivähoidosta puuttuu usein asiantuntemusta ja jossain kohti, yleensä viimeistään alakoulussa, lapsen ongelmat kärjistyvät. Tässä kohtaa kun joku viimein huomaa ja puuttuu tilanteeseen, perheellä on jo vuosien uupumus ja keinottomuus, vääristynyt vuorovaikutus ja kaikki usko, toivo ja halu on kadotettu.

Kun ongelma tunnistetaan, alkaa ehkä vuosien tutkimusjaksot ja hoito psykiatrian puolella, toimintaterapiaa, psykoterapiaa, vanhempainohjausta, lääkekokeiluita yms. Tässä yhteiskunnassa ei kuitenkaan kaikesta tiedosta ja puheesta huolimatta osata tarjota vanhemmalle riittävää tukea ja hoitoa, tiivistä opetusta ja ohjausta vuorovaikutuksen parantamiseen ja arjesta selviämiseen. Usein perhe saa järeämpää tukea vasta lastensuojelun kautta mikä on monesti aivan väärä taho.

Kirjoitin tuon lainaamasi kommentin ja muutaman aiemman, olen se jolla on adhd-lapsia.

Ketjussa on jo paljon järkeviä näkökantoja keskustelussa joka näyttää kiteytyneen kasvatus vs. perimä -inttämiseen. Yksi asia on mitä kukaan ketjuun vastanneista ei ole suoraan tuonut esiin, mutta sekin on rivien välistä luettavissa. Nykyisenä, poliittisesti korrektina aikana käytöshäiriöiden ja persoonallisuushäiriöiden suhde perimään on matopurkki jota ei voi avata. Kaikki mahdollinen koulukiusaamisesta äärimmäisen raakoihin murhiin selitetään mielellään ulkoisilla tekijöillä koska se on helppoa. Jos joku joutuisi tunnustamaan että on oikeasti olemassa ns. Pahoja Lapsia, vastuu siirtyisi yhteiskunnalta takaisin yksilötasolle. Kuinka nämä Pahat Lapset tunnistaa? Kuinka rangaistaan teoistaan? Ja millä oikeutuksella rangaistaan jos käytös on näille yksilöille luontaista? Ja kuinka ehkäistään Pahojen Lasten syntyminen? Tai kuinka korjataan Paha Lapsi?

Veikkaisin että niin kauan kun ihmisen psykologia ja genetiikka ovat vielä lapsenkengissään, niin kauan meillä "ympäristö kasvattaa psykopaatit", koska keinoja puuttua asiaan ei yksinkertaisesti ole jos totuus on toinen.

Vierailija kirjoitti:

Ketjussa on jo paljon järkeviä näkökantoja keskustelussa joka näyttää kiteytyneen kasvatus vs. perimä -inttämiseen. Yksi asia on mitä kukaan ketjuun vastanneista ei ole suoraan tuonut esiin, mutta sekin on rivien välistä luettavissa. Nykyisenä, poliittisesti korrektina aikana käytöshäiriöiden ja persoonallisuushäiriöiden suhde perimään on matopurkki jota ei voi avata. Kaikki mahdollinen koulukiusaamisesta äärimmäisen raakoihin murhiin selitetään mielellään ulkoisilla tekijöillä koska se on helppoa. Jos joku joutuisi tunnustamaan että on oikeasti olemassa ns. Pahoja Lapsia, vastuu siirtyisi yhteiskunnalta takaisin yksilötasolle. Kuinka nämä Pahat Lapset tunnistaa? Kuinka rangaistaan teoistaan? Ja millä oikeutuksella rangaistaan jos käytös on näille yksilöille luontaista? Ja kuinka ehkäistään Pahojen Lasten syntyminen? Tai kuinka korjataan Paha Lapsi?

Veikkaisin että niin kauan kun ihmisen psykologia ja genetiikka ovat vielä lapsenkengissään, niin kauan meillä "ympäristö kasvattaa psykopaatit", koska keinoja puuttua asiaan ei yksinkertaisesti ole jos totuus on toinen.

Jos lapsi on paha syntyjään, niin silloinhan se vanhempikin on paha. Koska vanhempi sen pahuuden periyttää, silloin pahan lapsen kasvattajana on paha aikuinen, jolloin pääsemme taas ympäristön osuuteen. Jos vanhemmat saisivat apua tai lapsi pääsisi asumaan rakastavaan kotiin, silloin hänen synnynnäinen pahuutensa ei ehkä kehittyisi pahuudeksi aikuisuudessa vaan oppisi toisenlaista toimintaa.

Itse en usko, että kukaan lapsi olisi paha.

Pahuuskin ja miten paha määritellään, on sidoksissa kulloiseenkin yhteisöön ja ympäristöön sekä sen normeihin ja moraaliin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ketjussa on jo paljon järkeviä näkökantoja keskustelussa joka näyttää kiteytyneen kasvatus vs. perimä -inttämiseen. Yksi asia on mitä kukaan ketjuun vastanneista ei ole suoraan tuonut esiin, mutta sekin on rivien välistä luettavissa. Nykyisenä, poliittisesti korrektina aikana käytöshäiriöiden ja persoonallisuushäiriöiden suhde perimään on matopurkki jota ei voi avata. Kaikki mahdollinen koulukiusaamisesta äärimmäisen raakoihin murhiin selitetään mielellään ulkoisilla tekijöillä koska se on helppoa. Jos joku joutuisi tunnustamaan että on oikeasti olemassa ns. Pahoja Lapsia, vastuu siirtyisi yhteiskunnalta takaisin yksilötasolle. Kuinka nämä Pahat Lapset tunnistaa? Kuinka rangaistaan teoistaan? Ja millä oikeutuksella rangaistaan jos käytös on näille yksilöille luontaista? Ja kuinka ehkäistään Pahojen Lasten syntyminen? Tai kuinka korjataan Paha Lapsi?

Veikkaisin että niin kauan kun ihmisen psykologia ja genetiikka ovat vielä lapsenkengissään, niin kauan meillä "ympäristö kasvattaa psykopaatit", koska keinoja puuttua asiaan ei yksinkertaisesti ole jos totuus on toinen.

Jos lapsi on paha syntyjään, niin silloinhan se vanhempikin on paha. Koska vanhempi sen pahuuden periyttää, silloin pahan lapsen kasvattajana on paha aikuinen, jolloin pääsemme taas ympäristön osuuteen. Jos vanhemmat saisivat apua tai lapsi pääsisi asumaan rakastavaan kotiin, silloin hänen synnynnäinen pahuutensa ei ehkä kehittyisi pahuudeksi aikuisuudessa vaan oppisi toisenlaista toimintaa.

Itse en usko, että kukaan lapsi olisi paha.

Pahuuskin ja miten paha määritellään, on sidoksissa kulloiseenkin yhteisöön ja ympäristöön sekä sen normeihin ja moraaliin.

Ei siihen pahoja vanhempia tarvita jos kaikki on geeneistä lähtöisin. Ympäristön pahuus tarkoittaa että myös vanhemmissa on vikaa.

Geeneissä ei tarvita kuin toimimaton osa kummaltakin kiltiltä vanhemmalta.

Vierailija kirjoitti:

Tein lapsen sokeasti rakastuneena psykopaattisen miehen kanssa. Olemme eronneet ja lapsi on isällään joka toinen vkl. Lapsella on ollut aina vaikeuksia lapsiryhmissä. Jo ihan pienenä hän vei muilta lapsilta lelut kädestä, eikä osannut odottaa vuoroaan. Nyt vieläkin 10 vuotiaana Wilmaan tulee viestejä, että lapsi on lyönyt tai muuten käyttäytynyt antisosiaalisesti. Lapsi ei itse selvästikään ymmärrä, mitä on tehnyt. Hänellä on diagnoosina ADHD, mutta mielestäni se ei ole ihan paikkansapitävä.

Lapsella ei ole minkäänlaista miellyttämisenhalua aikuisia tai ketään muuta kohtaan. Isänsä saa hänet kuriin alistamalla johdonmukaisesti. Itse en ole alistamiseen kyennyt, joten koen, että olen jopa itse tullut lapseni alistamaksi. Terapiassa sanotaan, että lapsi testaa rajojaan ja rakkauttani, mutta olen alkanut epäillä, että itse asiassa hän vain käyttää minua hyväkseen niin paljon kuin kykenee. Hän ei välitä vaikka loukkaisi, saisi minut väsyneeksi tai vaikka huutaisin kurkku suorana. Hän puskee niin pitkään, kunnes saa haluamansa tai luovuttaa, kun itse kylllästyy.

Kaikesta täytyy vääntää joka päivä. Esim. hampaiden pesuun menee vähintään puoli tuntia, koska lapsi ei suostu pesemään niitä. Hän saa myös viihdykettä siitä, että häneltä halutaan jotain ja hän saa vääntää. Usein annan lapsen mennä nukkumaan pesemättä hampaita, koska joka päivä ei huvita vääntää loppuun asti niin, että lapsi kyllästyy "leikkiin" ja pesee ylimalkaisesti hampaansa.

Lapsi satuttaa minua usein esimerkiksi hyppäämällä yllättäen päälle. Hän alkaa olla jo aika painava. Ahdistaa, kun joka paikassa lasta ymmärretään enemmän kuin minua. Lapsi on aina viaton. Toki diagnooseista on se hyöty, että saamme edes tukitoimia. Pelkään vain, että tällainen liika ymmärtäminen ja psykologisointi vahvistaa hänen narsistisia puoliaan. Lapsi ottaa vastaan kaiken huomion, eikä itse häpeä sitä, että esim. koulun henkilökunta joutuu käyttämään häneen kohtuuttoman paljon aikaa ja muita resursseja.

No, kannan tämän taakan loppuun asti ja rakastan, vaikkei hän tule koskaan rakastamaan minua niin kuin näen muiden lapsien rakastavan äitejään.

Mistä päättelet että lapsi ei koe empatiaa ollenkaan? Se ei ole sama asia kuin miellyttämisen halu tai että olisi heti valmis pyytämään anteeksi. Eikä lapsen kuulu hävetä aikuisilta saamaansa huomiota, tai olla pahoillaan jos saa aikuisen väsyneeksi. Häpeä ei opeta empatiaa, vaan se että kokee itse empatiaa oikeista asioista. Ei tietenkään niin että sillä vahvistetaan suuruus- tai erinomaisuusharhoja, kuten "olipa tosiaan ikävää että presidentti päätti tästä asiasta kysymättä sinulta". Mitä asioita lapsi haluaa, mistä vääntää? Nuo arjen väännöt on aivan tavallisia nepsy-piirteisillä.

Minkälaista miehen käytös lasta kohtaan on? Mistä päättelet että mies olisi psykopaatti? Miksi erosit kun nyt joudut antamaan lasta miehelle hoitoon, ydinperheessä ei vastaavaa ongelmaa ole. Jos muut aikuiset käyttäytyvät lasta kohtaan ikävästi, hän purkaa ne tuntemukset äitiin.

Lapsi on nepsy-aistihakuinen, miten treenaatte tätä kotona. Onko saanut toimintaterapiaa, SI-terapiaa, sensomotorista harjoittelua? Sanoitatko tunteita?