Psykopaattinen lapsi imee mehut

Vierailija kirjoitti:

Empatiakyvytön en todellakaan ole. Potkiminen on rikos. Rikos kannatti, potkiminen loppui kotona ja päiväkodissa. Tarkoitus pyhitti keinot. Yksi teko puhui paremmin kuin kymmenen kieltoa. Poika näki että nyt meni liian pitkälle. Kuppi täyttyi. Raja tuli vastaan. Metsä vastasi. Miten paljon lapsen huonoa käytöstä täytyy sietää? Miten kauan turhaan kieltää?

Kaikki väkivaltaiset vanhemmat puolustelevat tekojaan kasvatuksella.

Surullista, miten harva aikuinen täällä on lapsen puolella. Sokeasti uskotaan tätä lapseensa uupunutta äitiä, ja totena otetaan näkemys joka on ainoastaan äidin näkemys. Isä saattaisi kertoa ihan toisenlaisen tarinan, ja ennenkaikkea lapsi. Miettikää, missä todellisuudessa tuo lapsi elää. Vanhemmat vihaavat toisiaan ja äiti pitää psykopaattina. Ja kyllä, lapai kyllä aistii sen äitinsä sanoista ja käytöksestä, vaikka äiti ei sitä lapselle sanoisikaan. Lapsen psyyken suoja on, jos edes isä näkee lapsensa itsenään eikä pahana psykopaattina. Koska psykologonen fakta on, ettei sellaista rakasta, jonka näkee pahana.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kyse on epigenetiikasta. Perimässä joko on tai ei ole erilaisia geenejä ja geeniryppäitä, jotka puolestaan joko aktivoituvat tai vaimenevat erilaisten ympäristötekijöiden johdosta. Eli molemmat vaikuttavat, geenit ja ympäristö. Väkivaltageenit eivät aktivoidu turvallisessa kasvuympäristössä. Epäedulliset geenit aktivoituvat turvattomassa ja traumaattisessa ympäristössä lapsena. 

Kerrohan toki miten sitten turvallisesta ympäristöstä kuitenkin tulee "epäedullisilla" piirteillä olevia ihmisiä? Voisiko kuitenkin olla niin, että joillekin lapsille ei riitä sitten mikään normaali elämä, vaan traumatisoituminen tulee niin pienistä asioista, ettei niitä voi estää mikäli mielii normaalissa maailmassa elää. Pumpuliinkaan ei auta kääriä, koska "pettymyksiä ja sietokykyä täytyy oppia pikkuhiljaa, ja lapsen sietokykyä tarkkaillen". Sitten on niitä lapsia joilla sietokykyä vain ei ole ollenkaan.

Koska mikään elämässä ei ole absoluuttista. Jokaisessa tutkimuksessa esiintyy tilastollista vaihtelua. Se ei tarkoita että kaikista turvallisen ja rakastavan lapsuuden kokeneista tulisi tasapainoisia vaan suurimmasta osasta. Eikä kaikista traumaattisen lapsuuden kokeneista tulisi sarjamurhaajia. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vaadi laspelle lisätutkimuksia. Meilläkin on adhd-lapsia, ja hammaspesut ym. on samanlaisia kuin kuvaamasi. Empatiakyvyttömiä lapsemme eivät silti ole - kauheiden vääntöjen , haukkumisten ja kiroilujen jälkeen kyllä katuvat ja tulevat pyytämään anteeksi. Impulsiivisuus ja nopeat tunnevaihtelut aiheuttavat noita hetkiä.

Oma lapseni ei kadu tai pyydä anteeksi. Tai ainakaan omatoimisesti. Toki koulussa sanoo puhuttelun jälkeen anteeksi, koska tietää, että sillä taikasanalla pääsee pälkähästä. Eikä hän ole mielestäni edes impulsiivinen, vaan kykenee monesti olemaan jopa "pari askelta edellä". Esimerkiksi huijaamalla taitavasti itsensä tilanteisiin, joissa saa pelata kännykällä. Olisiko ADHD:lla hermoja suunnitella huolella valheita? 

Ap 

Mulla on ADHD ja todellakin olisin lapsena pystynyt noihin asioihin mitä kuvailet. Kaikenlaista tuli tehtyäkin.

Edelleen aikuisena pääsen mistä tahansa pälkähästä puhumalla ja vetämällä kunnon show’n.

Voihan samalla olla ADHD ja lisäksi vaikka psykopatia.

En jakanut lukea koko ketjua, mutta pojalle lisätutkimuksia. Tuollainen tunnetaidottomuus kuuluu myös autismin tai Aspergerin oireyhtymän kanssa elävien arkeen. Voisko olla lievänä? Hanki itsellesi apua, väsytä itsesi jos yksin jäät.

Vierailija kirjoitti:

Surullista, miten harva aikuinen täällä on lapsen puolella. Sokeasti uskotaan tätä lapseensa uupunutta äitiä, ja totena otetaan näkemys joka on ainoastaan äidin näkemys. Isä saattaisi kertoa ihan toisenlaisen tarinan, ja ennenkaikkea lapsi. Miettikää, missä todellisuudessa tuo lapsi elää. Vanhemmat vihaavat toisiaan ja äiti pitää psykopaattina. Ja kyllä, lapai kyllä aistii sen äitinsä sanoista ja käytöksestä, vaikka äiti ei sitä lapselle sanoisikaan. Lapsen psyyken suoja on, jos edes isä näkee lapsensa itsenään eikä pahana psykopaattina. Koska psykologonen fakta on, ettei sellaista rakasta, jonka näkee pahana.

Harva vanhempi on valmis katsomaan peiliin ja myöntämään, että omassa toiminnassa olisi parantamisen varaa. Sen vuoksi oireilevalla lapsella lastenpsykiatrian hoitokontaktin lisäksi on vanhemmille vanhempainohjaus ja miltei aina myös lastensuojelun asiakkuus. Ja nyt en puhu niistä vanhemmista, joilla on ymmärrystä ja keinoja vastata lapsensa erityistarpeisiin. Mutta sellaiset eivät kirjoittelekaan lapsistaan palstoille juttuja kutsuen psykopaatiksi.

Adhd ei tee lasta tyhmäksi, hän voi olla vaikka superälykäs! Fiksu lapsi oppii huomaamaan vanhempien heikot kohdat ja käyttää niitä hyväkseen. Ei se tee hänestä sosiopaattia!

En puolustele enkä yritä selittää tekoani. Potkaisin takaisin kun lapseni oli potkinut minua useita kertoja. Olisinko voinut toimia toisin. Tottakai, ja niin nykyisten kasvatusohjeiden mukaan olisi pitänytkin toimia. Ottaa lapsi syliin ja kertoa sanoilla ja eleillä ja ilmeillä että potkiminen on rumaa ja se sattuu. Tämä kun ei vaan asiaa auttanut. Potki kuin perkele ja nauroi päälle. Ei auttanut jämäkkä naaman tasolta sanottu kielto. Viisi kieltoa, kymmenen kieltoa kuin kuuroille korville. Potkiminen on hauskaa, voi juosta nauraen pois. Kiva olla ilkeä, mulle ei voi kukaan mitään. Mutta sitten maistoi omaa lääkettä. Ja ehkä jotain meni perille asti kun käytös muuttui.

Lapsen isä yrittää, sinä et. Lastasi käy sääliksi.

Siinä on 2 ongelmaa:

-lapsi

-ap, joka pelkää. Karista turha nössöily ja ota järeämmät otteet. Sillä mikä se diagnoosi on, ei ole väliä, kun vaan käyttäytyy ihmisiksi.

Kannusta poikaa politiikkaan! Tai kauppakorkeakouluun. Niillä aloilla noista luonteenpiirteistä on hyötyä!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Poikani Kevin?

Mulla on samanlainen lapsi, nyt jo aikuinen tosin, ja meillä nykyään ihan ok välit. Ikävuodet 13-18, eli 6 vuotta terrorisoi minua, ja lopulta myös isäänsä, joka oli pärjäävinään hänen kanssaan. Tosiasiassa lapsi vain manipuloi, käytti hyväkseen, ja valehteli saadakseen mitä haluaa. Ei tehnyt yhtään mitään mitä pyydettiin, ellei siitä ollut täysin mittasuhteeton palkinto odottamassa, eli tiskikoneen tyhjentämisestä 20e, tai omien likaisten vaatteiden viemisestä pyykkikoppaan 10e. Ja kun noita summia ei maksettu, niin ei tehnyt. Lastensuojelulta pyydettiin apua kun kaikki muut keinot oli jo yritetty, eli psyk. puoli, jne. Mihinkään aputoimeen ei lähtenyt mukaan, ja lopulta hänet sijoitettiin laitokseen, kun ei enää kukaan tiennyt missä hän on. Karkasi sieltä, ja oli karussa niin kauan että lastensuojelu vain lopetti sijoituksen. Eivät myöskään suostuneet ottamaan lasta huostaan, koska he eivät kuulemma voi tuollaiselle lapselle mitään. 

Aioa hyvä puoli tässä raskaasa koneistossa on ollut minulle äitinä se, että en olekaan enää se "huono äiti joka ei vain osaa kasvattaa lastaan", vaan kukaan muukaan tässä maailmassa ei voinut lapselle mitään. Lapseni ei pelaa samoilla säännöillä kuin muut tässä yhteiskunnassa, jolloin pyynnöt, käskyt, ehdotukset, lupaamiset, luotettavuus, empaattisuus, eivät koske häntä, vaan ne koskevat vain muita ihmisiä, ja ne rajoittavat vain meitä muita, häntä eivät. 

Ap:lle ja muille samanlaisen lapsen vanhemmille sanon ihan suoraan, että jos joku viesti täällä alkaa sellaisella sanalla tai sävyllä mistä ette pidä, niiin skipatkaa koko teksti samantien. Se joka ei ole ollut koskaan tekemisissä tällaisen persoonan kanssa, ei tiedä hevonkutunvittua tällaisen kanssa elämisestä. 

Minä olen nyt tethnyt yhteistyötä erään tahon kanssa, kertonut kokemuksiani, ja ihan faktoilla, lausunnoilla, sun muilla on tehty taustatyötä, ja esimerkkilapseni kautta saadaan toivottavasti muille tällaisille lapsille, ja heidän vanhemmilleen tukea ja apua paremmin, ja varhemmin.

Vapaa kasvatus:

"Väärinymmärretystä vapaasta kasvatuksesta voidaan puhua silloin, jos lapsi hallitsee kasvattajiaan omien mielihalujensa mukaan. Lapsi pitää ohjat käsissään ja hyppyyttää kasvattajiaan. Vanhemmat toteuttavat hyvää tarkoittaen lapsen kaikki toiveet, eikä lapsi pääse kehittymään normaalia elämässä tarvittavaa turhautumien sietokykyä. Pienetkin vastoinkäymiset ja pettymykset aiheuttavat tällöin lapsessa ahdistusta ja masennusta, mikä voi ilmetä hyvinkin vahvoina käyttäytymisongelmina ja raivon purkautumisena. Kasvatus saattaa ilmetä myös ehdollisena toimintana, jolloin lapsi käy kauppaa erilaisista asioista: tekemisistä seuraa vastapalveluja."

Meillä on ollut ihan ammattilaisten tuki, ei siis vauvapalstaAsiantuntijat, vaan ihan ammattilaiset mukana tässä, joten en edes lukenut ensimmäistä lausetta pitemmälle, vaan totean, että me tiedämme yhdessä maan huippujen kasvatustoimijoiden kanssa miten asiat ovat olleet ja menneet, joten ei sinun maksa keittiöpsykolointivaivaa nähdä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vaikuttaa siltä, että suurin ongelma on äidin ja lapsen kiintymys- ja vuorovaikutussuhteessa. Äiti näkee lapsensa vain pahana (psykopaattina, kuten kirjoittaa). Etenki adhd-lapsi on usein erityisherkkä, myös lukemaan toisia ihmisiä ja näiden negatiivista suhtautumista itseen. Joku viisas joskus sanoi, että adhd-lapsi tarvitsee tuplasti rakkautta kasvaakseen hyvin.

Kyllä, esimerkiksi oma lapseni, joka väitti jo pienenä minun olevan hänelle vihainen, vaikka en ollut. Sanoin jotain normaalilla äänellä, hän väitti että huusin. Kun silitin selästä, hän kiljui että älä lyö ja raavi. Paranoidisuus on vain lisääntynyt iän myötä, ja eiköhän hän jossain vaiheessa saa paranoidisen skitsofrenian kehitettyä itselleen.

Ymmärrän kyllä että turhauttaa, mutta kommunikaatio välillä vaatii sitä että astuu ulos katsomaan muita näkökulmia. Itsekin vain toteat että asia on näin (täysin sinun tavoittavattomissa) etkä voi tehdä mitään tai ymmärtää sitä mitenkään. Olet ottanut lapsesi haasteet loukkauksena itseäsi kohtaan ja negatiiviset tunteet estävät sinua katsomasta lasta sellaisena kuin tämä on.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vaikuttaa siltä, että suurin ongelma on äidin ja lapsen kiintymys- ja vuorovaikutussuhteessa. Äiti näkee lapsensa vain pahana (psykopaattina, kuten kirjoittaa). Etenki adhd-lapsi on usein erityisherkkä, myös lukemaan toisia ihmisiä ja näiden negatiivista suhtautumista itseen. Joku viisas joskus sanoi, että adhd-lapsi tarvitsee tuplasti rakkautta kasvaakseen hyvin.

Kyllä, esimerkiksi oma lapseni, joka väitti jo pienenä minun olevan hänelle vihainen, vaikka en ollut. Sanoin jotain normaalilla äänellä, hän väitti että huusin. Kun silitin selästä, hän kiljui että älä lyö ja raavi. Paranoidisuus on vain lisääntynyt iän myötä, ja eiköhän hän jossain vaiheessa saa paranoidisen skitsofrenian kehitettyä itselleen.

Onko tämä ap vai joku muu? Vastailin tuossa aiemmin, perheessäni on adhd-lapsia. Tunteiden säätely ja toisaalta myös muiden ihmisten tunteiden tulkitseminen voi olla vaikeaa nepsy-ihmisillä. Yleisestihän tämä yhdistetään aspergeriin mutta omalla lapsellani olk varsinkin pienenä vaikea tunnistaa muiden ihmisten tunteita ja ilmeitä. Kun niitä sanoitti hänelle, hän oli usein yllättynyt. Ei myöskään osannut ennakoida mitä tunteitä hänen oma toimintansa aiheutti muissa.

Aistiyliherkkyydet ovat myös yleisiä, meillä myös tuo "älä lyö" yms. kun kosket. Kovat äänet, hajut ja tietyt ihotunte.ukset ärsyttävät nyt jo teiniä edelleen.

Ei, kyseessä ei ole paranoidinen skitsofrenia vaan adhd ja sen liitännäinen!

Edelleen, lukekaa ja lukekaa! Ette pysty kasvattamaan erityislasta jos ette tiedä minkälaisessa aistiympäristössä hän elää!

Adhd hänellä onkin, mutta vaikka et sitä ymmärräkään, niin kaikki lapset eivät ole samanlaisia kuin sinun lapsesi. Ei edes kaikki ne lapset joilla on adhd. Toivottavasti kohdallesi ei ikinä satukaan sellaista, koska et voisi mitenkään sitä ymmärtää, vaan pilaisit hänet tuolla sinun besserwissertyylilläsi. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Gonamies kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Voi mitä typeryksiä ketju täynnä. Juuri luin vankilapsykiatrin haastattelun, jossa hän sanoi, että psykopatian oireet ovat nähtävissä 3-4 -vuotiaana. Se on synnynnäinen ominaisuus, ei kasvatuksen tulos. Jos isä on psykopaatti, ap:n lapsi on voinut periä isänsä ominaisuudet.

Koska lapsi ei ilmeisesti kiduta eläimiä, eikä uhkaa äitiä puukolla, ap on onnistunut kasvatuksessaan. Ilmeisesti myös lapsen isä on psykopaatti, joka pysyy lain rajoissa. Tämä on hyvä tavoite.

Kukaan ei pysty kasvattamaan psykopaattisesta lapsesta empaattista ja rakastavaa.

Alapeukuttajat voisivat hetken googlailla psykopatiaa ja sen ilmenemistä lapsilla ja syyttää ap:ta vasta sitten.

Vaikka me kuinka haluamme elää maailmassa, jossa kukaan ei synny pahana ja lapset ovat sydämeltään puhtaita, se ei ole totta.

Juurikin näin. Minuakin ärsyttää se ajattelutapa, että pahat aikuiset ikään kuin vain ilmestyvät jostain, eikä pahoja lapsia ole olemassakaan.

Psykopatia todellakin on perinnöllinen ja aivokuvissa näkyvä ominaisuus ja pahoja lapsia on ihan oikeasti olemassa.

Niin ja Breivik ei ole psykopaatti, Breivik on psykoottinen. Käytännössä omassa todellisuudessaan elävä hullu. Breivik koki tekevänsä uroteon ja taistelevansa yhteisönsä vihollisia vastaan.

Todellisuudessa "pahoilla" aikuisilla ei välttämättä ole mitään perinnöllistä tai neurologista vikaa, vaan persoona on vaurioitunut ja kieroutunut lapsuuden huonon kohtelun ja traumakokemusten myötä.

Juuri näin. Ja tämä vaurio voi muuttaa aivojen toimintaa.

Persoonallisuushäiriöt kaikki syntyvät kasvuolosuhteiden myötä

Monet selviää vaikeista oloista ilman että täytyy vahingoittaa muita.

Se että valitsee tehdä pahaa muille, on huono kusipää. Pahantekijät valitsee tehdä väärin koska ovat huonoja.

Ei tarvi mitenkään niitä ylijäämäpoikia ymmärtää.

Ei ole olemassa mitään toisia pahoja. Ei mitään pahuuden valitsemista

Älä höpötä paskaa. Ihmisiä on hyviä ja huonoja. Näitä pahantekijöitä kohtaan en tunne mitään ymmärrystä. Minä en elätä käärmettä povella. Eivät nämä kaikki tule huonoista oloista.

Kyllä tulevat! Ne huonot olot ei vaan aina näy ulkopuolisille. Tosi monella lapsella on huonot olot vaikka vanhemmat ja koti ulkopuolisten silmissä näyttävät ihan normaaleilta.

Ap:n alotuksessa muhun särähtää pahasti ap:n läpi tekstin toistuva tarve olla itse rakastettu ja että ap: n tarpeet ja tunteet huomiodaan. Ihan perustarpeita, ei siinä mitään. Mutta kun lapsi voi huonosti ja käytäytyy sen mukaan niin luulisi että ensisijaisesti miettisi miltä siitä lapsesta tuntuu! Ap keskittyy sen sijaan säälimään itseään ja uhriutumaan.

En jaksa lukea koko ketjua. Ehdotan , että jos toimintaterapiaa ei vielä ole, se kannattaisi. Lääkärille pyyntö tästä. Eli tunnekasvatusta. Tarvitaan kuvia ja sanoja tunteille, sen jälkeen empatiakasvatusta terapeutin kanssa. Joillekin lapsille sosiaalisten taitojen oppiminen on erityisen vaikeaa. Tämä on tehtävä ennen kuin lapsi on murkkuikäinen.

Vierailija kirjoitti:

Ap:n alotuksessa muhun särähtää pahasti ap:n läpi tekstin toistuva tarve olla itse rakastettu ja että ap: n tarpeet ja tunteet huomiodaan. Ihan perustarpeita, ei siinä mitään. Mutta kun lapsi voi huonosti ja käytäytyy sen mukaan niin luulisi että ensisijaisesti miettisi miltä siitä lapsesta tuntuu! Ap keskittyy sen sijaan säälimään itseään ja uhriutumaan.

Jokainen jolla on adhd-lapsi ymmärtää aloittajan tuntemukset. Lapsella ei ole paha olla vaan lapsella on voimakkaasti viivästynyt sosiaalisten taitojen kehitys. Siitä ei selvitä äitiä syyllistämällä.

Vierailija kirjoitti:

Tein lapsen sokeasti rakastuneena psykopaattisen miehen kanssa. Olemme eronneet ja lapsi on isällään joka toinen vkl. Lapsella on ollut aina vaikeuksia lapsiryhmissä. Jo ihan pienenä hän vei muilta lapsilta lelut kädestä, eikä osannut odottaa vuoroaan. Nyt vieläkin 10 vuotiaana Wilmaan tulee viestejä, että lapsi on lyönyt tai muuten käyttäytynyt antisosiaalisesti. Lapsi ei itse selvästikään ymmärrä, mitä on tehnyt. Hänellä on diagnoosina ADHD, mutta mielestäni se ei ole ihan paikkansapitävä.

Lapsella ei ole minkäänlaista miellyttämisenhalua aikuisia tai ketään muuta kohtaan. Isänsä saa hänet kuriin alistamalla johdonmukaisesti. Itse en ole alistamiseen kyennyt, joten koen, että olen jopa itse tullut lapseni alistamaksi. Terapiassa sanotaan, että lapsi testaa rajojaan ja rakkauttani, mutta olen alkanut epäillä, että itse asiassa hän vain käyttää minua hyväkseen niin paljon kuin kykenee. Hän ei välitä vaikka loukkaisi, saisi minut väsyneeksi tai vaikka huutaisin kurkku suorana. Hän puskee niin pitkään, kunnes saa haluamansa tai luovuttaa, kun itse kylllästyy.

Kaikesta täytyy vääntää joka päivä. Esim. hampaiden pesuun menee vähintään puoli tuntia, koska lapsi ei suostu pesemään niitä. Hän saa myös viihdykettä siitä, että häneltä halutaan jotain ja hän saa vääntää. Usein annan lapsen mennä nukkumaan pesemättä hampaita, koska joka päivä ei huvita vääntää loppuun asti niin, että lapsi kyllästyy "leikkiin" ja pesee ylimalkaisesti hampaansa.

Lapsi satuttaa minua usein esimerkiksi hyppäämällä yllättäen päälle. Hän alkaa olla jo aika painava. Ahdistaa, kun joka paikassa lasta ymmärretään enemmän kuin minua. Lapsi on aina viaton. Toki diagnooseista on se hyöty, että saamme edes tukitoimia. Pelkään vain, että tällainen liika ymmärtäminen ja psykologisointi vahvistaa hänen narsistisia puoliaan. Lapsi ottaa vastaan kaiken huomion, eikä itse häpeä sitä, että esim. koulun henkilökunta joutuu käyttämään häneen kohtuuttoman paljon aikaa ja muita resursseja.

No, kannan tämän taakan loppuun asti ja rakastan, vaikkei hän tule koskaan rakastamaan minua niin kuin näen muiden lapsien rakastavan äitejään.

Ap, minusta sinun ei ole hyvä olla lapsesi lähellä, tai ainakaan hänen pääasiallinen huoltaja. Alkuperäisen viestisi luin, eikä siinä ollut rakkautta ollenkaan vaan suorastaan lapsedi syyllistämistä ja haukkumista.

Tiedän millaista on olla erityislapsen äiti, lapsellani downin syndrooma autistisilla piirteillä. Hänen isänsä omaa narsistisia piirteitä ja muutenkin hyvin raskas ihminen. En silti vertaa lastani isäänsä, ovat kaksi hyvin erilaista ihmistä.

Erityislapset ovat nimensä mukaisia, he eivät käyttäydy useinkaan kuin "tavikset". Meillä on tio hampaiden harjaamisesta, suihkuun menemisestä, pukemisesta jne vääntäminen ihan arkea. Joskin vähän helpottanut nyt. Jumitusta on ja taitoja ei edes oman pyllyn pyyhkimiseen/pukemiseen/moneenkaan asiaan vielä ja ikää 9-v.

Mutta rakastan lastani kaikkine piirteineen. Raskasta on, mutta myös paljon niin nautinnollisia hetkiä, joka päivä.

Uskon, vaikkakin vaan yhden viestisi perusteella, että sinä projisoit negatiiviset ajatuksesi lapsesi isästä lapseen ja tavallaan muokkaat hänestä pahempaa kuin mitä muuten olisikaan. Myöskin viestisi huutaa apua, ettet jaksa, mutta velvollisuudesta hoidat.

Haeppa lapsellesi tilapäishoitopaikka jostain, lastensuojelun kautta vaikka? Saat vähän etäisyyttä, kokeilla olisiko parempi niin. Kiva, että haluat vastuun kantaa, mutta tilanteessasi se ei edes ole tervettä, ei sinua eikä varsinkaan lasta kohtaan. Kai tajuat ettei ole ok äidin nimitellä lasta psykopaatiksi? Sillä sitä se on kun diagnoosi adhd. Oletko ottanut selvää edes adhd:sta?

Hae apua, itsellesi ja lapsellesi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ap:n alotuksessa muhun särähtää pahasti ap:n läpi tekstin toistuva tarve olla itse rakastettu ja että ap: n tarpeet ja tunteet huomiodaan. Ihan perustarpeita, ei siinä mitään. Mutta kun lapsi voi huonosti ja käytäytyy sen mukaan niin luulisi että ensisijaisesti miettisi miltä siitä lapsesta tuntuu! Ap keskittyy sen sijaan säälimään itseään ja uhriutumaan.

Jokainen jolla on adhd-lapsi ymmärtää aloittajan tuntemukset. Lapsella ei ole paha olla vaan lapsella on voimakkaasti viivästynyt sosiaalisten taitojen kehitys. Siitä ei selvitä äitiä syyllistämällä.

Niin äitiä ei saa syyllistää, mutta äiti saa yksisilmäisesti kutsua lastaan psykopaatiksi? Ei edes viitsi ottaa selvää adhd:sta ja sen liitännäisistä vaan syyttää lasta asioista, joille lapsi ei mitään voi(eikä ketään auttamassa).

Ap ei ole huolissaan lapsestaan, vaan itsestään.