Lähetä terveisesi kaipaamallesi henkilölle xxx

Vierailija kirjoitti:

Mietin nyt että harhailenko ikävässäni yksinään, vai vieläkö toinenkin tuntee... Kovin vähän on antanut kuulua itsestään, yksi juttu ilahdutti tosin. Miksi kaikki niin vaikeaksi tehty on, siksi minäkin kai olen nyt onneton. Usein mietin miten seisoisimme lähekkäin, sydän kuulisi sanat joita ei lausuttais. Ilma sakeana sydämen puhetta, huokausta. Epätoivo voi epätoivo

Oletkohan sitten itse antanut kuulua itsestäsi.

Vierailija kirjoitti:

Hopeakettu kirjoitti:

"Hän imi, hän puri, hän puristi mun,

ja hylkäs kuin omenan kuoren.

Hän juonut on mahlan mun maljastain,

hän syönyt on syömeni nuoren.

Kun vihata häntä mä voisin ees!

Mut ei ota tuhka tulta.

Yks sentään lohdutus mulla on:

Sait myrkkyä myös sinä multa."

(-Eino Leino-)

Katkera äijä, jota ei kaipaa kukaan.

Niin, riippuu vähän keneen viittaat? 🙂

Jos Leinoon niin onhan hänellä kepämpiäkin juttuja ja toisaalta suomalaisillahan mollivoitto ja melankolia on ihan sisäsyntyistä. Joku hymyilevä bumbtsibum-höpöttäjä lähinnä herättää epäilyksen ettei taida olla puhtaat jauhot hänenkään pussissa.

Jos minuun viittaat niin ehkäpä me erillä tavalla sisäistämmä luetun. Leinon tekstissä on hieno kielikuva: "Mut ei ota tuhka tuulta"

Siinä sulle pähkinä purtavaksi🤓

(ps. Pähkinä purtavaksi on myös kielikuva, älä riko hampaita todellisuudessa😆)

En enää hengitä näitä sanoja täällä, enkä edes jaksa lukea noita pidempiä tekstejä loppuun. Mutta kaipaanko? Totta hemmetissä, mihin nyt sinusta pääsisi.

Vierailija kirjoitti:

Huomenta! Oon miettinyt, onkohan sulla kaikki hyvin? Oot vinkannut, ettei olisi. Haluaisitko kertoa siitä? Toivon, että ottaisit yhteyttä jotain kautta niin voitaisiin puhua siitä ja muistakin asioista paremmin. Minulla on asiat ihan hyvin, ettei siitä tarvi huolehtia... Ainoastaan kova ikävä sinua! <3 Teit kyllä melkoisen tempun sydämelleni. Se on tapaamisesi jälkeen lyönyt ihan omanlaista tahtiaan. Se, kun toivon, että olisit tässä vielä huomenna merkitsee minulle jotain muutakin. Liittyy siihen, mitä kerroin kun nähtiin.

Tästä ei voi tunnistaa sinua. Sinänsä sopisit kuvaan. Jokainen on kertonut jotain kun on nähty mikä liittyy johonkin. Et sinä siis häntä tavoita näin. Mulla ei ole kaikki hyvin mutta kenelläpä täällä olisi. Mitä kautta hänen haluaisit ottavan yhteyttä? Mitä yksilöllisiä tunnisteita keksisit, esimerkiksi kaukanako nimipäivänne ovat toisistaan? Milloin vinkkasi murheistaan?

Vierailija kirjoitti:

Hyvää yötä. Rakastan ja kaipaan sinua. Ne päivät ja tunnit yhdessä ovat mielessäni. Etkö haluakaan sitä tajunnanräjäyttävää suudelmaa. Minä odotan sitä vieläkin. Nuku hyvin. Kauniita unia.

Entä jos se suudelma mitä odotat, olisikin ihan pettymys? Ei tuntuisi miltään ja sua alkaisikin kaduttaa? Oletko varma, että rakastat häntä? Mistä tiedät sen?

Tämä on upea, surrealistinen keskusteluketju! Täällä kohtaa inhimillisesti suurin ja pienin, ja sulautuu harhaiseksi sekamelskaksi, joka alkaa jossain kohtaa muistuttaa parasta kaunokirjallisuutta. Koukuttaa huumeen lailla......

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Hyvää yötä. Rakastan ja kaipaan sinua. Ne päivät ja tunnit yhdessä ovat mielessäni. Etkö haluakaan sitä tajunnanräjäyttävää suudelmaa. Minä odotan sitä vieläkin. Nuku hyvin. Kauniita unia.

Entä jos se suudelma mitä odotat, olisikin ihan pettymys? Ei tuntuisi miltään ja sua alkaisikin kaduttaa? Oletko varma, että rakastat häntä? Mistä tiedät sen?

Tuskin se olisi pettymys tiedän vaan. Kemiaa löytyy jos ei muuta..

Vierailija kirjoitti:

Tämä on upea, surrealistinen keskusteluketju! Täällä kohtaa inhimillisesti suurin ja pienin, ja sulautuu harhaiseksi sekamelskaksi, joka alkaa jossain kohtaa muistuttaa parasta kaunokirjallisuutta. Koukuttaa huumeen lailla......

Voikohan tähän oikeasti syntyä riippuvuus? Esimerkiksi sopivien tunnisteiden bongailuun ja niihin takertumiseen pienen toivonkipinän sytyttääkseen? En ole kauaa tätä ketjua seurannut, mutta huomaan jo tällaisen käytösmallin itsessäni. Vaikka tiedostaa tosiasiat, niin silti herää se pieni Veikkauksen kanta-asiakkaan horisonttiin kytkeytyvä usvainen sameus silmiin, kun haikailee "jospa sittenkin...". Se tunne, jokin toivon ja jännityksen outo haaveileva mielihyväyhdistelmä on sen verran palkitsevaa laatua, että paremman puutteessa siitä voisi hakea tyydytystä muuten kaipauksen kurjistamassa elämässään, voisin kuvitella. Ja sitä alkaa kaipaamaan aina lisää ja lisää. Eka annos on ilmainen. Seuraavan saa luotolla. 

Vierailija kirjoitti:

En enää hengitä näitä sanoja täällä, enkä edes jaksa lukea noita pidempiä tekstejä loppuun. Mutta kaipaanko? Totta hemmetissä, mihin nyt sinusta pääsisi.

Sama juttu. Ei jaksa juuri yhtään lukea tai kirjoitella. Mielessä silti, ostin jopa tietyn värisen käsipyyhkeen kaupasta heräteostoksena kun olen sen rivien välistä lukenut erään lempiväriksi. Itsellä ei ole mitään lempivärejä (kaikki käy kunhan väriyhdistelmät eivät sodi toisiaan vastaan) ja ihan suoraan sanottuna kyseinen väri on jopa viimeinen väri mitä odotin koskaan löytäväni omasta kodistani. No siinä se muistuttaa kyseisestä ihmisestä aina kun pesen kädet...

Vierailija kirjoitti:

Askartelin itselleni foliosta hienon hatun. Muitakin varotoimenpiteitä tein ja heti loppui ne oudot jutut jotka liittyi suhun. En ymmärrä vaan että miksi teit niin miten teit.

Et varmaan ymmärrä ja syynä se ettet kykene näkemään itsessäsi, puheissasi ja toimissasi mitään vikaa. Itse Universumin lahja olet mielestäsi. Aivan sama. Olen sut ignoorannut eikä pienintäkään aietta antaa sulle siimaa tässä elämässä.

Onneks oon järkevä mamma jalat tiukasti maassa. Hupia täältä kyllä saa.

Tunnen itseni normaaliksi kun vertaan itseäni tällä kirjoitteleviin. En osaa eläytyä enkä pysty kenenkään perään huutelemaan hulluja.

Kateellinen olen joidenkin valtavan laajalle mielikuvitukselle ja ihmettelen henkilöitä ketkä intohimoisesti rakastaa tuntematta vähääkään kohdetta.

T:Tylsä vai realisti.

Vierailija kirjoitti:

Tunnen itseni normaaliksi kun vertaan itseäni tällä kirjoitteleviin. En osaa eläytyä enkä pysty kenenkään perään huutelemaan hulluja.

Kateellinen olen joidenkin valtavan laajalle mielikuvitukselle ja ihmettelen henkilöitä ketkä intohimoisesti rakastaa tuntematta vähääkään kohdetta.

T:Tylsä vai realisti.

Mulla vähän sama. Luen koska en samaistu, on vierasta ja osittain siksi näitä luen. Samaistuin siihen pikkutyttöön itsessäni, joka olisi voinut vuosia sitten kirjoitella tänne. Joskus kirjoittelin ihan vain tylsyyttääni ja jos se herättäisi tunteita, mutta ei.

Oikeastaan, joskus olen myös vähän kateellinen, että ihmiset kokevat niin voimakkaasti menneiden perään, itse järjellä nollaan tilanteet ja en kaipaa, arvostan menneisyyttä ja muistelen niitä hyviä hetkiä hyvällä, mutta en kaipaa saavuttamatonta, jota menneisyys on mennyttä.

Myös tuntemattomien kaipailu on vierasta, miten voi kaivata jotakin ketä ei tunne?

Itseäni tosin välillä kaipailen.

Vierailija kirjoitti:

Hopeakettu kirjoitti:

"Hän imi, hän puri, hän puristi mun,

ja hylkäs kuin omenan kuoren.

Hän juonut on mahlan mun maljastain,

hän syönyt on syömeni nuoren.

Kun vihata häntä mä voisin ees!

Mut ei ota tuhka tulta.

Yks sentään lohdutus mulla on:

Sait myrkkyä myös sinä multa."

(-Eino Leino-)

Ah, kiitos. Tämä aamuni piristys on. Juuri tuolta tuntuu mennyt, mutten sitä huomiseeni vihana kanna. Uuteen elämääni otan hänet, joka omenan hellästi kuorii.

Äh, tämähän on ihan kamala.

Katkeran ihmisen kirjoitus siitä, kuinka saa lohtua kostosta.

Ota uuteen elämään hellästi kuoriva vasta sitten, kun et enää vihaa ja katkeruutta kanna, muuten siirrät vanhan pahan tulevaan ja myrkytät sen hyvän.

Vierailija kirjoitti:

Hopeakettu kirjoitti:

"Hän imi, hän puri, hän puristi mun,

ja hylkäs kuin omenan kuoren.

Hän juonut on mahlan mun maljastain,

hän syönyt on syömeni nuoren.

Kun vihata häntä mä voisin ees!

Mut ei ota tuhka tulta.

Yks sentään lohdutus mulla on:

Sait myrkkyä myös sinä multa."

(-Eino Leino-)

Ah, kiitos. Tämä aamuni piristys on. Juuri tuolta tuntuu mennyt, mutten sitä huomiseeni vihana kanna. Uuteen elämääni otan hänet, joka omenan hellästi kuorii.

Äh, tämähän on ihan kamala.

Katkeran ihmisen kirjoitus siitä, kuinka saa lohtua kostosta.

Ota uuteen elämään hellästi kuoriva vasta sitten, kun et enää vihaa ja katkeruutta kanna, muuten siirrät vanhan pahan tulevaan ja myrkytät sen hyvän.

|kolmas yritys, miksi tämä poistuu ja ketä loukkaa?

mul oli ikävä mua kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tunnen itseni normaaliksi kun vertaan itseäni tällä kirjoitteleviin. En osaa eläytyä enkä pysty kenenkään perään huutelemaan hulluja.

Kateellinen olen joidenkin valtavan laajalle mielikuvitukselle ja ihmettelen henkilöitä ketkä intohimoisesti rakastaa tuntematta vähääkään kohdetta.

T:Tylsä vai realisti.

Mulla vähän sama. Luen koska en samaistu, on vierasta ja osittain siksi näitä luen. Samaistuin siihen pikkutyttöön itsessäni, joka olisi voinut vuosia sitten kirjoitella tänne. Joskus kirjoittelin ihan vain tylsyyttääni ja jos se herättäisi tunteita, mutta ei.

Oikeastaan, joskus olen myös vähän kateellinen, että ihmiset kokevat niin voimakkaasti menneiden perään, itse järjellä nollaan tilanteet ja en kaipaa, arvostan menneisyyttä ja muistelen niitä hyviä hetkiä hyvällä, mutta en kaipaa saavuttamatonta, jota menneisyys on mennyttä.

Myös tuntemattomien kaipailu on vierasta, miten voi kaivata jotakin ketä ei tunne?

Itseäni tosin välillä kaipailen.

Varmaan se onkin suht normaalia roikkua jollain mammapalstalla jossakin ketjussa jestastelemassa toisten juttuja ja antamassa syvälleluotaavia analyyseja anonyymien ihmisten anonyymeista viesteistä. Toisaalta minusta on normaalia heitellä tänne terveisiä, että saavat ihmettelijät ja tunnisteiden kinuajat aineistoa touhuilleen :D Meillä kaikilla on hupimme.

mul oli ikävä mua kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tunnen itseni normaaliksi kun vertaan itseäni tällä kirjoitteleviin. En osaa eläytyä enkä pysty kenenkään perään huutelemaan hulluja.

Kateellinen olen joidenkin valtavan laajalle mielikuvitukselle ja ihmettelen henkilöitä ketkä intohimoisesti rakastaa tuntematta vähääkään kohdetta.

T:Tylsä vai realisti.

Mulla vähän sama. Luen koska en samaistu, on vierasta ja osittain siksi näitä luen. Samaistuin siihen pikkutyttöön itsessäni, joka olisi voinut vuosia sitten kirjoitella tänne. Joskus kirjoittelin ihan vain tylsyyttääni ja jos se herättäisi tunteita, mutta ei.

Oikeastaan, joskus olen myös vähän kateellinen, että ihmiset kokevat niin voimakkaasti menneiden perään, itse järjellä nollaan tilanteet ja en kaipaa, arvostan menneisyyttä ja muistelen niitä hyviä hetkiä hyvällä, mutta en kaipaa saavuttamatonta, jota menneisyys on mennyttä.

Myös tuntemattomien kaipailu on vierasta, miten voi kaivata jotakin ketä ei tunne?

Itseäni tosin välillä kaipailen.

Tuntemattomien kaipailu liittyy ihastumiseen. Se ensimmäisen vaiheen romanttisessa mielessä kiinnostuminen toisesta syttyy usein nimenomaan tuntemattomaan. Jos tilanne ei siitä etene minkä tahansa syyn vuoksi (yleensä saavuttamaton henkilö), niin silloin ei oikein ole muuta vaihtoehtoa kuin käsitellä ihastumisensa jotenkin tai odottaa sen häipyvän, vaikkapa sitten kaipaamalla tässä ketjussa. 

Menneiden kaipaamisessa voi olla jotain samaa. Asioita ei ole käsitelty loppuun saakka, vaan on jäänyt jotain avointa/epäselvää. Kuitenkaan jostain syystä niitä ei voida tosimaailmassa selvittää, jolloin ratkaisematon pulma ja tunne jää päälle, ja taas kaivataan yksin omassa päässä tai vaikka tässä ketjussa, kunnes se jotenkin loppuu. 

Järjellä nollaaminen on varmaankin henkilökohtaisesti vaihteleva haaste; joillain vie enemmän aikaa, joillain vähemmän, ja vaadittavan työn määrä samoin. Riippunee alkuperäisen tunteen voimakkuudestakin. 

Olisi paljon helpompaa jos se kävisikin niin helposti. Olen itse kateellinen heille, jotka voivat hylätä menneet tai orastaneet tunteensa tuosta vain päätöksellä ja sännätä uusiin seikkailuihin kepein askelin. Keskeneräiset tunneprosessit ainakin itselläni varjostavat myös uusia suhteita tai mahdollisuuksia ihan selvästi. Mun on käsiteltävä vanhat asiat loppuun voidakseni kunnolla keskittyä uuteen. Tosin uusi ihastus tai suhde voi auttaa vanhojen käsittelyssä, mutta murrosvaihe on tosi ristiriitainen, jopa tuskallinen. Olen jotenkin kai sellaista ihmistyyppiäkin, että mulla on oltava aina romanttisten tunteiden kohde. Jos elämä on jollain hetkellä niin kurjaa, ettei muuten ole, niin sitten viimeisin tai joku entinen saa ottaa sen roolin omassa mielessäni. 

Vierailija kirjoitti:

mul oli ikävä mua kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tunnen itseni normaaliksi kun vertaan itseäni tällä kirjoitteleviin. En osaa eläytyä enkä pysty kenenkään perään huutelemaan hulluja.

Kateellinen olen joidenkin valtavan laajalle mielikuvitukselle ja ihmettelen henkilöitä ketkä intohimoisesti rakastaa tuntematta vähääkään kohdetta.

T:Tylsä vai realisti.

Mulla vähän sama. Luen koska en samaistu, on vierasta ja osittain siksi näitä luen. Samaistuin siihen pikkutyttöön itsessäni, joka olisi voinut vuosia sitten kirjoitella tänne. Joskus kirjoittelin ihan vain tylsyyttääni ja jos se herättäisi tunteita, mutta ei.

Oikeastaan, joskus olen myös vähän kateellinen, että ihmiset kokevat niin voimakkaasti menneiden perään, itse järjellä nollaan tilanteet ja en kaipaa, arvostan menneisyyttä ja muistelen niitä hyviä hetkiä hyvällä, mutta en kaipaa saavuttamatonta, jota menneisyys on mennyttä.

Myös tuntemattomien kaipailu on vierasta, miten voi kaivata jotakin ketä ei tunne?

Itseäni tosin välillä kaipailen.

Varmaan se onkin suht normaalia roikkua jollain mammapalstalla jossakin ketjussa jestastelemassa toisten juttuja ja antamassa syvälleluotaavia analyyseja anonyymien ihmisten anonyymeista viesteistä. Toisaalta minusta on normaalia heitellä tänne terveisiä, että saavat ihmettelijät ja tunnisteiden kinuajat aineistoa touhuilleen :D Meillä kaikilla on hupimme.

Tuntematon ja itselle vieras on monelle mielenkiintoista, siksi varmaan lööpitkin täyttyvät räikkösistä ja muista, ei niin samaistuttavista ihmisistä.

Onko se jestastelua tai epänormaalia, päättäköön kukakin itse, mikä sitten ylipäätänsä on normaalin määritelmä?

Itse en trollaile ja anna muille turhia toiveita, minusta se on vain ilkeää.

Vierailija kirjoitti:

mul oli ikävä mua kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tunnen itseni normaaliksi kun vertaan itseäni tällä kirjoitteleviin. En osaa eläytyä enkä pysty kenenkään perään huutelemaan hulluja.

Kateellinen olen joidenkin valtavan laajalle mielikuvitukselle ja ihmettelen henkilöitä ketkä intohimoisesti rakastaa tuntematta vähääkään kohdetta.

T:Tylsä vai realisti.

Mulla vähän sama. Luen koska en samaistu, on vierasta ja osittain siksi näitä luen. Samaistuin siihen pikkutyttöön itsessäni, joka olisi voinut vuosia sitten kirjoitella tänne. Joskus kirjoittelin ihan vain tylsyyttääni ja jos se herättäisi tunteita, mutta ei.

Oikeastaan, joskus olen myös vähän kateellinen, että ihmiset kokevat niin voimakkaasti menneiden perään, itse järjellä nollaan tilanteet ja en kaipaa, arvostan menneisyyttä ja muistelen niitä hyviä hetkiä hyvällä, mutta en kaipaa saavuttamatonta, jota menneisyys on mennyttä.

Myös tuntemattomien kaipailu on vierasta, miten voi kaivata jotakin ketä ei tunne?

Itseäni tosin välillä kaipailen.

Tuntemattomien kaipailu liittyy ihastumiseen. Se ensimmäisen vaiheen romanttisessa mielessä kiinnostuminen toisesta syttyy usein nimenomaan tuntemattomaan. Jos tilanne ei siitä etene minkä tahansa syyn vuoksi (yleensä saavuttamaton henkilö), niin silloin ei oikein ole muuta vaihtoehtoa kuin käsitellä ihastumisensa jotenkin tai odottaa sen häipyvän, vaikkapa sitten kaipaamalla tässä ketjussa. 

Menneiden kaipaamisessa voi olla jotain samaa. Asioita ei ole käsitelty loppuun saakka, vaan on jäänyt jotain avointa/epäselvää. Kuitenkaan jostain syystä niitä ei voida tosimaailmassa selvittää, jolloin ratkaisematon pulma ja tunne jää päälle, ja taas kaivataan yksin omassa päässä tai vaikka tässä ketjussa, kunnes se jotenkin loppuu. 

Järjellä nollaaminen on varmaankin henkilökohtaisesti vaihteleva haaste; joillain vie enemmän aikaa, joillain vähemmän, ja vaadittavan työn määrä samoin. Riippunee alkuperäisen tunteen voimakkuudestakin. 

Olisi paljon helpompaa jos se kävisikin niin helposti. Olen itse kateellinen heille, jotka voivat hylätä menneet tai orastaneet tunteensa tuosta vain päätöksellä ja sännätä uusiin seikkailuihin kepein askelin. Keskeneräiset tunneprosessit ainakin itselläni varjostavat myös uusia suhteita tai mahdollisuuksia ihan selvästi. Mun on käsiteltävä vanhat asiat loppuun voidakseni kunnolla keskittyä uuteen. Tosin uusi ihastus tai suhde voi auttaa vanhojen käsittelyssä, mutta murrosvaihe on tosi ristiriitainen, jopa tuskallinen. Olen jotenkin kai sellaista ihmistyyppiäkin, että mulla on oltava aina romanttisten tunteiden kohde. Jos elämä on jollain hetkellä niin kurjaa, ettei muuten ole, niin sitten viimeisin tai joku entinen saa ottaa sen roolin omassa mielessäni. 

Olen lainaamasi kirjoituksen kirjoittaja. Hyvä kirjoitus ja näkökanta, kiitos.

Jokainen ihminen on dopamiiniriippuvainen, toisille se riippuvuus on voimakkaanpaa kuin toisille, romanttiset tunteet täyttävät tuon dopamiini"vajeen" hetkellisesti ainakin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Hopeakettu kirjoitti:

"Hän imi, hän puri, hän puristi mun,

ja hylkäs kuin omenan kuoren.

Hän juonut on mahlan mun maljastain,

hän syönyt on syömeni nuoren.

Kun vihata häntä mä voisin ees!

Mut ei ota tuhka tulta.

Yks sentään lohdutus mulla on:

Sait myrkkyä myös sinä multa."

(-Eino Leino-)

Ah, kiitos. Tämä aamuni piristys on. Juuri tuolta tuntuu mennyt, mutten sitä huomiseeni vihana kanna. Uuteen elämääni otan hänet, joka omenan hellästi kuorii.

Äh, tämähän on ihan kamala.

Katkeran ihmisen kirjoitus siitä, kuinka saa lohtua kostosta.

Ota uuteen elämään hellästi kuoriva vasta sitten, kun et enää vihaa ja katkeruutta kanna, muuten siirrät vanhan pahan tulevaan ja myrkytät sen hyvän.

|kolmas yritys, miksi tämä poistuu ja ketä loukkaa?

Hauskaa kun tuon runon voi ymmärtää näköjään useammalla tavalla🙂

Itse en kyllä runosta katkeruutta tai kostoa löydä.

Lopun "myrkky" viitannee johonkin kauniiseen tahi positiiviseen jota vastapuoli joskus tuntenut ja nähtävästi oletuksena runossa on se ettei yksi ihminen kaipaa jotain vaan menneisyys on jättänyt vastapuoleen myös jonkin muistijäljen joka kaiherruttaa myös häntä.