Lue keskustelun säännöt.
Lähetä terveisesi kaipaamallesi henkilölle xxx
20.12.2018 |
Jälleen napsahti lukkoon kaipaajien ketju. Tässä upouusi, olkaatten hyvät!
Kommentit (3899)
Vierailija kirjoitti:
Olit tänään mies töissä ihan syötävän ihanan näköinen ja niin söpö. Komistut vaan vuosi vuodelta, vai rakkausko se vaan sumentaa näkökykyäni? Ja tuoksuit hyvältä kun hetken olit lähellä. Olisi niin paljon tehnyt mieli halata sinua. Toivottavasti et ylpisty kun kehun sinua niin paljon.
Sä taas näytit vähän turvonneelta. Tainneet herkut maistua viime aikoina.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ajattelen sua M.
Miehelle vai naiselle? Minnepäin?
Neljän kuntarajan tuolle puolen, M:lle.
Vierailija kirjoitti:
Mitä täällä ketjussa tapahtuu:D
Lääkkeet taitaa olla monelta ottamatta. Valitettavasti ihmiset ei muista, että vain otettu lääke auttaa. Ja kun sitten lääkkeiden kanssa aukaistaan korkki samaan aikaan, niin ei ole hyvä kombo. Tervetuloa tänne meille rukkaamaan lääkitys kuntoon, niin palstailukin sujuu asiallisemmin!
Toivoo mielenterveys toimiston väki
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ajattelen sua M.
Miehelle vai naiselle? Minnepäin?
Neljän kuntarajan tuolle puolen, M:lle.
Tarkoittaako tuo että miehelle?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kaipaatko niitä meidän yhteisiä hetkiä? Minä kaipaan.
Ennemminkin haluisin niitä lisää kuin miettiä edellisiä.
Kerro miten niitä saisi lisää?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kaipaatko niitä meidän yhteisiä hetkiä? Minä kaipaan.
Kaipaan niitä hetkiä. Kaipaan ja rakastan sinua. On surullinen olo, kun ei olla nähty pitkään aikaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kaipaatko niitä meidän yhteisiä hetkiä? Minä kaipaan.
Ennemminkin haluisin niitä lisää kuin miettiä edellisiä.
Kerro miten niitä saisi lisää?
Ei mitään aavistusta, mutta halu ei silti häviä.
Kerro sinä?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Laskin, että ainakin kymmenen viimeistä kertaa olen ollut se joka tervehtii ihastusta ensimmäisenä. Kertokaa mulle, että onko se merkki siirtyä jo muihin ihmisiin?
On. Itse ainakin olisin siirtynyt pois tieltä.
Totta. Kyllä sen pystyy ajattelemaan niin, että ei ole kiinnostunut. Vaikea myöntää itselleen, mutta kun aikuisia ihmisiä ollaan niin aikaahan tässä vain on tuhlannut. Muut naiset kyllä tekevät tikusta asiaa, hakeutuvat seuraan, ottavat katsekontaktia, korjaavat vaatetustaan, ja hihittelevät tyhmille jutuille joita ei ole edes tarkoitettu alun perin vitseiksi.
Tai sitten hän on vain erityylinen kuin nuo muut tuntemasi naiset. Itse en ainakaan ole mitään kihertelijätyyppiä, vaikka olisin kuinka ihastunut, vaan päinvastoin menen vakavammaksi kuin normaalisti. Tervehtimisestäkään ei voi sanoa varmaksi mitään, kun ei tiedä millainen teillä on esim ryhmädynamiikka (vaikkapa työpaikalla vai missä nyt tapahtuukaan), mutta itse seuraisin enemmänkin sitä, millä halulla hän noin yleisesti keskustelee sun kanssa.
Kysy.
Voin samaistua tähän. Mitä isommaksi se tykkääminen/ihastuminen menee niin sitä vaikeampi mun on olla tilanteessa/paikassa jossa sitä ei saisi näyttää.. esim. juuri työpaikka. Koittaa jopa hiukan vältellä katseita esim. halu on niin kova koskettaa vaikka halaamalla toista.
Juuri näin. Itse suhtaudun ihastukseen hyvin vakavasti, kaikki muu ympärillä menee epätarkaksi kun HÄN on paikalla. Juutun silmiin ja hetkeen ja aikaan ja paikkaan. Mille siinä nauraisin? Eihän ole kyseessä vitsi tai mikään kevyt juttu.
Silmiin juuttuminen, nimenomaan. Minun ihastukseni on nähnyt pitkän ajan kuluessa monenlaista käytöstä. Alkuun käytökseni oli välttelyä ja pakoilua, kun olin vielä varattuna huonossa suhteessa ja yritin paketoida sopimattomia tunteitani. Silloin välttelin myös katsomista. Myöhemmin sinkkuunnuttuani hän sai nähdä rohkaistumista hymyilemään ja nauramaan vapautuneesti hänen seurassaan ja katsoin silmiin pitkään. Sen jälkeen kun omat tunteet edelleen voimistuivat niin siitä seurasi selvä vakavoituminen ja varovaisuus, vaikka hymyilin edelleen. Katseet pitenivät entisestään. Silloin tein jotain aloitteitakin. Olen ollut varmasti ihan outo hänen mielestään. Jos nyt vielä nähtäisiin, olisin luultavasti vakava ja tuijottaisin, ja hänen reaktioistaan riippuisi uskaltaisinko edes hymyillä yhtään. Mahdollisesti pakenisin paikalta, koska nolottaisi niin paljon.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Haluan ymmärtää kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tuli näistä jutuista mieleen... Voiko jonkun tunteet oikeasti vaihdella laidasta laitaan? Haluan, en halua, haluan, en sittenkään... Tai ihanaa, paniikki, ihanaa, paniikki... Se selittäisi näitä outoja juttuja, mutta en ole koskaan itse kokenut tuollaista vaihtelua, niin en osaa sanoa. Monia tunteita, ristiriitaisuakin, olen kyllä tuntenut samaan aikaan ja vähän vaihtelevasti painottuen. Lähinnä kai jonkinlaisesta pelosta johtuen. Mutta en mitään sellaista, mikä saisi minut käyttäytymään täysin epäjohdonmukaisesti. Onko joku kokenut itse jotain tuollaista, että osaisi valaista asiaa?
Itse olen käyttäytynyt epäjohdonmukaisesti jos olen ollut niin ihastunut, että olen pelästynyt tunteitani ja halunnut alitajuisesti suojata itseäni hylkäämiseltä.
Mutta huom: epäjohdonmukaisesti, eli en kuitenkaan ignorannut.Voisitko kertoa jonkin esimerkin, miten käyttäydyit epäjohdonmukaisesti? En ole tuo, jolle nainen ei vastaa, vaan pohdiskelen enempi teoreettisella tasolla.
Esim. vakuutellut etten halua mitään, halveerannut, vältellyt, jauhanut jotain luotaantyöntävää paskaa ettei tarvitsisi antaa tilaa millekään mikä on aitoa, kertonut mielipiteitä joista olen päinvastaista mieltä jne.
Kääntänyt lähinnä kaiken ylösalaisin.Ja kyllä, häpeän vtusti. Enkä käyttäydy enää noin.
Tästä kiinnostaisi kuulla lisää! Oletko miettinyt, mikä sai sinut toimimaan noin? Mitä oikeasti ajattelit siitä henkilöstä, jolle teit noin? Lähestyitkö kuitenkin häntä välillä itse? Oletko jälkeenpäin ottanut asiaa puheeksi hänen kanssaan tai haluaisitko ehkä ottaa? Mitä nyt ajattelet siitä ihmisestä?
Syy käytökseen tuli tuolla ekassa viestissäni, eli hylkäämisen pelko ja joitain muitakin pelkoja.:)
Ylipäätään pelkuruutta se on, siinä pelkää vähän kaikenlaista ja eniten varmaan just sitä, ettei kuitenkaan kelpaisi ihmisenä ja jos ei edes pistä ihmisyyttään likoon, ei tarvitse kestää sitä ettet sinä aidoimmillasi kelvannut.
Perseilemällä siis suojaa sisintänsä ja jossain määrin hakee myös reaktioita?Joo lähestyin ja muistaakseni otin ainakin jossain määrin, en muista tarkkaan enkä oikeastaan halua muistellakaan kun hävettää liikaa.
En ajattele hänestä nyt oikein mitään enkä itseasiassa usko, että häntä ikinä juurikaan kiinnosti, eli käytökseni on myöskään tuskin häntä liikuttanut.Miksi ajattelet että minua ei liikuttaisi tai kiinnostaisi? Enkö mä mielestäni ole juuri päinvastoin toiminut ja sanonut?
Hän on kylläkin toiminut niin, ettei jää oikein sijaa olettaa hänellä olevan minkäänlaista kiinnostusta tähän suuntaan.
Alunperin tilanne oli toki toinen, mutta hänen kiinnostus lopahti kai aika nopeaa ja muutenkin on tullut sellainen kuva, ettei häntä ikinä kiinnostanut juurikaan.
Vähän sellaiset sarjaihastuja-vibat tuli, eikä niin vähänkään....
Mutta eihän sitä silti saisi käyttäytyä ihan niin rumasti, kuin minä käyttäydyin.No mihin nuo perustuu nuo sun päätelmät? Omiin tulkintoihisi aiheesta. Lue ne viestit mitä sulle olen laittanut jo silloin ihan alussa. Etkö muista mitä mä sanoin? Kun mä olen mielessäni tavallaan koko ajan ollut jo siinä lopputulemassa mihin toivon ja uskon ja haluan uskoa tämän vievän. Ja omat tunteet on tosiaan ollut niin kirkkaan selvät jo alusta. Ja toki nyt ymmärrän että toisella ne aatokset eivät välttämättä syty yhtä nopeasti tai ole niin selvät. Ja kyllä, olet pahoittanut mun mielen terävillä sanoillasi. Pahastikin.
Täytyy sanoa, että huh huh. Aloittamani keskustelunaihe on näköjään kantanut toistakymmentä sivua ketjussa, keskustelun enimmäkseen koskien samaa aihetta. Vaikuttaisi olevan aika monia kommentoimassa eri näkökulmista ja kokemuksista.
Kommenttisi oli vastaus jonkun muun edellä kirjoittamaan, mutta koska anonyymiteetti, niin se voisi kaukaa hakien olla myös minulle suunnattu. Tietyt seikat osuvat, vaikka muutoin juonteessa kommentointi on mennyt aikalailla sekalaisesti joidenkin muiden vuoropuheluna ristiin rastiin sikäli kuin mitään pystyy päätellä.
En ole ajatellut enää hänen täällä olevan, mutta on ehkä pieni mahdollisuus, että voisit olla hän. Vastaan siis sillä olettamalla. Kyllä muistan, ainakin osittain (en ole aikoihin uskaltanut alkupään viestejä edes lukea), mutta epäusko on jossain välissä iskenyt pahasti. Kuvailemieni kokemusten muodossa ja ylipäänsä ajan jo kuluttua piinallisenkin pitkään. Siitähän en ole voinut tietää, että et ole mieltäsi muuttanut tai että tunteesi olisi pysynyt kristallinkirkkaana, tai sitä ikinä olleetkaan, kun asiasta ei ole millään lailla keskusteltu sittemmin. Olisin kaivannut ehkä jotain vahvistusta siitä että oikeasti ollaan samalla karttalehdellä eikä huuma ollut ohimenevää. Sitä vahvistusta silloin tapahtumassa, johon tulin ainoastaan vuoksesi, toivoinkin saavani, mutta jotenkin kaikki meni ihan pieleen. Ehkä ylisuuret odotukset kostautuivat, ehkä olosuhteet sotkivat. Ehkä jännitykseni aiheutti jäätymistä.
Kaikkiaan se koko alkuvaihe tuntui uskomattomalta, lähes unenomaiselta. Liian hyvältä ollakseen totta. Ja kun aika kuluu, niin sitä alkaa miettiä, josko se todella oli liian hyvää ollakseen totta. Jos olet hän ja yhä ajattelet niin, niin se on jotain käsittämättömän upeaa. Jos tämä taas on vain palstaharhaa, niin, no, sellaista se on. Jos trolli, niin hei, joskus sitä saattaa onnistuakin!
Jos olen sanonut jotain pahasti, niin en kyllä tähän hätään sellaista muista enkä tunnista lainkaan. Mutta olen voinut tietysti jotain sanoa. En kuitenkaan tarkoituksella. En missään nimessä ikinä sanoisi sinusta pahaa sanaa enkä tahtoisi millään lailla satuttaa sinua. Olet minulle tärkeä, tärkeä ihminen. Joka tapauksessa pyydän anteeksi, mitä ikinä olenkaan sanonut tai tehnyt. Jos olet hän, pyydän myös anteeksi tätä sekopäisyyttäni, joka on hyvin noloa. Se tunne jota sinua kohtaan tunnen, on niin vahva, mutta koska se on ollut sisälläni kahlittuna niin pitkään, niin se tuottaa suorastaan kipua jo ja vaatii päästä julki tai kokemaan armollisen eutanasian. Sitä minä tässä nyt oireilen kai. Kaiken sen muun emotionaalisen stressin päälle, jota olen saanut ihan muista syistä viime aikoina kärsiä. Pitkään olen ehkä yrittänyt vältellä nolaantumista, mutta hiljalleen kasvava epätoivo on ohittanut jo senkin. En välitä vaikka tekisin itseni kuinka naurettavaksi, koko maailmalle, kunhan saan selvyyden suuntaan tai toiseen tai voin ainakin uskoa tehneeni ihan kaikkeni sen saamiseksi.
Tää on viimeinen asia elämässäni, minkä haluaisin tyriä. Nyt alkaa tuntua, että juuri sitä olen tekemässä. Taas uusi hauska vivahde tähän myllerrykseen. Jos olet hän, niin laita viestiä IRL, kiitos. Vuoristorata on oikeesti kohta ihan liikaa. Itseaiheutettu kyllä, mutta kuitenkin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
H ajattelen sua
Minäkin sua <3
H
Vierailija kirjoitti:
Mitä täällä ketjussa tapahtuu:D
Sano!!!:D
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Haluan ymmärtää kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tuli näistä jutuista mieleen... Voiko jonkun tunteet oikeasti vaihdella laidasta laitaan? Haluan, en halua, haluan, en sittenkään... Tai ihanaa, paniikki, ihanaa, paniikki... Se selittäisi näitä outoja juttuja, mutta en ole koskaan itse kokenut tuollaista vaihtelua, niin en osaa sanoa. Monia tunteita, ristiriitaisuakin, olen kyllä tuntenut samaan aikaan ja vähän vaihtelevasti painottuen. Lähinnä kai jonkinlaisesta pelosta johtuen. Mutta en mitään sellaista, mikä saisi minut käyttäytymään täysin epäjohdonmukaisesti. Onko joku kokenut itse jotain tuollaista, että osaisi valaista asiaa?
Itse olen käyttäytynyt epäjohdonmukaisesti jos olen ollut niin ihastunut, että olen pelästynyt tunteitani ja halunnut alitajuisesti suojata itseäni hylkäämiseltä.
Mutta huom: epäjohdonmukaisesti, eli en kuitenkaan ignorannut.Voisitko kertoa jonkin esimerkin, miten käyttäydyit epäjohdonmukaisesti? En ole tuo, jolle nainen ei vastaa, vaan pohdiskelen enempi teoreettisella tasolla.
Esim. vakuutellut etten halua mitään, halveerannut, vältellyt, jauhanut jotain luotaantyöntävää paskaa ettei tarvitsisi antaa tilaa millekään mikä on aitoa, kertonut mielipiteitä joista olen päinvastaista mieltä jne.
Kääntänyt lähinnä kaiken ylösalaisin.Ja kyllä, häpeän vtusti. Enkä käyttäydy enää noin.
Tästä kiinnostaisi kuulla lisää! Oletko miettinyt, mikä sai sinut toimimaan noin? Mitä oikeasti ajattelit siitä henkilöstä, jolle teit noin? Lähestyitkö kuitenkin häntä välillä itse? Oletko jälkeenpäin ottanut asiaa puheeksi hänen kanssaan tai haluaisitko ehkä ottaa? Mitä nyt ajattelet siitä ihmisestä?
Syy käytökseen tuli tuolla ekassa viestissäni, eli hylkäämisen pelko ja joitain muitakin pelkoja.:)
Ylipäätään pelkuruutta se on, siinä pelkää vähän kaikenlaista ja eniten varmaan just sitä, ettei kuitenkaan kelpaisi ihmisenä ja jos ei edes pistä ihmisyyttään likoon, ei tarvitse kestää sitä ettet sinä aidoimmillasi kelvannut.
Perseilemällä siis suojaa sisintänsä ja jossain määrin hakee myös reaktioita?Joo lähestyin ja muistaakseni otin ainakin jossain määrin, en muista tarkkaan enkä oikeastaan halua muistellakaan kun hävettää liikaa.
En ajattele hänestä nyt oikein mitään enkä itseasiassa usko, että häntä ikinä juurikaan kiinnosti, eli käytökseni on myöskään tuskin häntä liikuttanut.Tuolle alulle antaisin ylänuolen, mutta loppu saa minut hämmennyksiin. Jos teillä on kuitenkin jotain ollut, niin miksei häntä olisi kiinnostanut...
Mahtava keskustelu tästä kyllä käynnistyi. Voisikohan pelko olla useamminkin näissä taustalla? Toisaalla tämän palstan keskusteluissa vastaavissa tilanteissa 99% on sitä mieltä, että kyseessä on pleijeri ja sitä ei oikeasti edes kiinnosta, kunhan pyörittelee useampaa. Onko se sitten kuitenkaan aina näin? Tätä olen usein miettinyt. Joskushan merkit ovat ihan selvät, eikä mikään viittaa muuhun. Mutta itsellänikin on kokemusta siitä, etten mitenkään päin pysty päättämään, mistä oli kyse. Oli niin ristiriitaista toimintaa.
Pelko kai se on. On vaikea laittaa kaikkein arimmat tunteensa ja sisimmät salaisuutensa alttiiksi minkäänlaiselle kolhinnalle. Pelottaa ryhtyä ottamaan riskiä, koska aavistaa, että torjunta tai epäonnistuminen tekee tosi kipeää. Kun jokin etenee, niin etsii turvallista pakotietä kaiken varalta ja saattaa jäädä lopulta toissijaiseksi se varsinainen eteneminen kohti määränpäätä.
Pleijereillähän on juuri se etu, että heillä ei ole ns. mitään arvokasta pelissä, joten he eivät pelkääkään. Eivätkä epäröi. Niinpä he ehtivät saada aikaan yhtä sun toista. Vaikka tulee takkiin, niin sitä ei tarvitse surra ja murehtia, vaan heti vaan uutta matoa koukkuun ja unohdetaan menneet välittömästi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kuinka kauan kestää kun tämä kaipuuksi muuttunut ihastus muuttuu unohdukseksi. Ehkä unohdan syksyllä kun tulee kuluneeksi kolme vuotta siitä kun viimeisen kerran tavattiin. Ehkä sä et edes muista koko juttua saati minua.
Alakuperräin kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Haluan ymmärtää kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tuli näistä jutuista mieleen... Voiko jonkun tunteet oikeasti vaihdella laidasta laitaan? Haluan, en halua, haluan, en sittenkään... Tai ihanaa, paniikki, ihanaa, paniikki... Se selittäisi näitä outoja juttuja, mutta en ole koskaan itse kokenut tuollaista vaihtelua, niin en osaa sanoa. Monia tunteita, ristiriitaisuakin, olen kyllä tuntenut samaan aikaan ja vähän vaihtelevasti painottuen. Lähinnä kai jonkinlaisesta pelosta johtuen. Mutta en mitään sellaista, mikä saisi minut käyttäytymään täysin epäjohdonmukaisesti. Onko joku kokenut itse jotain tuollaista, että osaisi valaista asiaa?
Itse olen käyttäytynyt epäjohdonmukaisesti jos olen ollut niin ihastunut, että olen pelästynyt tunteitani ja halunnut alitajuisesti suojata itseäni hylkäämiseltä.
Mutta huom: epäjohdonmukaisesti, eli en kuitenkaan ignorannut.Voisitko kertoa jonkin esimerkin, miten käyttäydyit epäjohdonmukaisesti? En ole tuo, jolle nainen ei vastaa, vaan pohdiskelen enempi teoreettisella tasolla.
Esim. vakuutellut etten halua mitään, halveerannut, vältellyt, jauhanut jotain luotaantyöntävää paskaa ettei tarvitsisi antaa tilaa millekään mikä on aitoa, kertonut mielipiteitä joista olen päinvastaista mieltä jne.
Kääntänyt lähinnä kaiken ylösalaisin.Ja kyllä, häpeän vtusti. Enkä käyttäydy enää noin.
Tästä kiinnostaisi kuulla lisää! Oletko miettinyt, mikä sai sinut toimimaan noin? Mitä oikeasti ajattelit siitä henkilöstä, jolle teit noin? Lähestyitkö kuitenkin häntä välillä itse? Oletko jälkeenpäin ottanut asiaa puheeksi hänen kanssaan tai haluaisitko ehkä ottaa? Mitä nyt ajattelet siitä ihmisestä?
Syy käytökseen tuli tuolla ekassa viestissäni, eli hylkäämisen pelko ja joitain muitakin pelkoja.:)
Ylipäätään pelkuruutta se on, siinä pelkää vähän kaikenlaista ja eniten varmaan just sitä, ettei kuitenkaan kelpaisi ihmisenä ja jos ei edes pistä ihmisyyttään likoon, ei tarvitse kestää sitä ettet sinä aidoimmillasi kelvannut.
Perseilemällä siis suojaa sisintänsä ja jossain määrin hakee myös reaktioita?Joo lähestyin ja muistaakseni otin ainakin jossain määrin, en muista tarkkaan enkä oikeastaan halua muistellakaan kun hävettää liikaa.
En ajattele hänestä nyt oikein mitään enkä itseasiassa usko, että häntä ikinä juurikaan kiinnosti, eli käytökseni on myöskään tuskin häntä liikuttanut.Miksi ajattelet että minua ei liikuttaisi tai kiinnostaisi? Enkö mä mielestäni ole juuri päinvastoin toiminut ja sanonut?
Hän on kylläkin toiminut niin, ettei jää oikein sijaa olettaa hänellä olevan minkäänlaista kiinnostusta tähän suuntaan.
Alunperin tilanne oli toki toinen, mutta hänen kiinnostus lopahti kai aika nopeaa ja muutenkin on tullut sellainen kuva, ettei häntä ikinä kiinnostanut juurikaan.
Vähän sellaiset sarjaihastuja-vibat tuli, eikä niin vähänkään....
Mutta eihän sitä silti saisi käyttäytyä ihan niin rumasti, kuin minä käyttäydyin.No mihin nuo perustuu nuo sun päätelmät? Omiin tulkintoihisi aiheesta. Lue ne viestit mitä sulle olen laittanut jo silloin ihan alussa. Etkö muista mitä mä sanoin? Kun mä olen mielessäni tavallaan koko ajan ollut jo siinä lopputulemassa mihin toivon ja uskon ja haluan uskoa tämän vievän. Ja omat tunteet on tosiaan ollut niin kirkkaan selvät jo alusta. Ja toki nyt ymmärrän että toisella ne aatokset eivät välttämättä syty yhtä nopeasti tai ole niin selvät. Ja kyllä, olet pahoittanut mun mielen terävillä sanoillasi. Pahastikin.
Täytyy sanoa, että huh huh. Aloittamani keskustelunaihe on näköjään kantanut toistakymmentä sivua ketjussa, keskustelun enimmäkseen koskien samaa aihetta. Vaikuttaisi olevan aika monia kommentoimassa eri näkökulmista ja kokemuksista.
Kommenttisi oli vastaus jonkun muun edellä kirjoittamaan, mutta koska anonyymiteetti, niin se voisi kaukaa hakien olla myös minulle suunnattu. Tietyt seikat osuvat, vaikka muutoin juonteessa kommentointi on mennyt aikalailla sekalaisesti joidenkin muiden vuoropuheluna ristiin rastiin sikäli kuin mitään pystyy päätellä.
En ole ajatellut enää hänen täällä olevan, mutta on ehkä pieni mahdollisuus, että voisit olla hän. Vastaan siis sillä olettamalla. Kyllä muistan, ainakin osittain (en ole aikoihin uskaltanut alkupään viestejä edes lukea), mutta epäusko on jossain välissä iskenyt pahasti. Kuvailemieni kokemusten muodossa ja ylipäänsä ajan jo kuluttua piinallisenkin pitkään. Siitähän en ole voinut tietää, että et ole mieltäsi muuttanut tai että tunteesi olisi pysynyt kristallinkirkkaana, tai sitä ikinä olleetkaan, kun asiasta ei ole millään lailla keskusteltu sittemmin. Olisin kaivannut ehkä jotain vahvistusta siitä että oikeasti ollaan samalla karttalehdellä eikä huuma ollut ohimenevää. Sitä vahvistusta silloin tapahtumassa, johon tulin ainoastaan vuoksesi, toivoinkin saavani, mutta jotenkin kaikki meni ihan pieleen. Ehkä ylisuuret odotukset kostautuivat, ehkä olosuhteet sotkivat. Ehkä jännitykseni aiheutti jäätymistä.
Kaikkiaan se koko alkuvaihe tuntui uskomattomalta, lähes unenomaiselta. Liian hyvältä ollakseen totta. Ja kun aika kuluu, niin sitä alkaa miettiä, josko se todella oli liian hyvää ollakseen totta. Jos olet hän ja yhä ajattelet niin, niin se on jotain käsittämättömän upeaa. Jos tämä taas on vain palstaharhaa, niin, no, sellaista se on. Jos trolli, niin hei, joskus sitä saattaa onnistuakin!
Jos olen sanonut jotain pahasti, niin en kyllä tähän hätään sellaista muista enkä tunnista lainkaan. Mutta olen voinut tietysti jotain sanoa. En kuitenkaan tarkoituksella. En missään nimessä ikinä sanoisi sinusta pahaa sanaa enkä tahtoisi millään lailla satuttaa sinua. Olet minulle tärkeä, tärkeä ihminen. Joka tapauksessa pyydän anteeksi, mitä ikinä olenkaan sanonut tai tehnyt. Jos olet hän, pyydän myös anteeksi tätä sekopäisyyttäni, joka on hyvin noloa. Se tunne jota sinua kohtaan tunnen, on niin vahva, mutta koska se on ollut sisälläni kahlittuna niin pitkään, niin se tuottaa suorastaan kipua jo ja vaatii päästä julki tai kokemaan armollisen eutanasian. Sitä minä tässä nyt oireilen kai. Kaiken sen muun emotionaalisen stressin päälle, jota olen saanut ihan muista syistä viime aikoina kärsiä. Pitkään olen ehkä yrittänyt vältellä nolaantumista, mutta hiljalleen kasvava epätoivo on ohittanut jo senkin. En välitä vaikka tekisin itseni kuinka naurettavaksi, koko maailmalle, kunhan saan selvyyden suuntaan tai toiseen tai voin ainakin uskoa tehneeni ihan kaikkeni sen saamiseksi.
Tää on viimeinen asia elämässäni, minkä haluaisin tyriä. Nyt alkaa tuntua, että juuri sitä olen tekemässä. Taas uusi hauska vivahde tähän myllerrykseen. Jos olet hän, niin laita viestiä IRL, kiitos. Vuoristorata on oikeesti kohta ihan liikaa. Itseaiheutettu kyllä, mutta kuitenkin.
Mitä anteeksipyydettävää sun sekopäisyydessä on? Oletko tehnyt jotain sekopäistä hänen suuntaansa?
Alakuperräin kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Haluan ymmärtää kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tuli näistä jutuista mieleen... Voiko jonkun tunteet oikeasti vaihdella laidasta laitaan? Haluan, en halua, haluan, en sittenkään... Tai ihanaa, paniikki, ihanaa, paniikki... Se selittäisi näitä outoja juttuja, mutta en ole koskaan itse kokenut tuollaista vaihtelua, niin en osaa sanoa. Monia tunteita, ristiriitaisuakin, olen kyllä tuntenut samaan aikaan ja vähän vaihtelevasti painottuen. Lähinnä kai jonkinlaisesta pelosta johtuen. Mutta en mitään sellaista, mikä saisi minut käyttäytymään täysin epäjohdonmukaisesti. Onko joku kokenut itse jotain tuollaista, että osaisi valaista asiaa?
Itse olen käyttäytynyt epäjohdonmukaisesti jos olen ollut niin ihastunut, että olen pelästynyt tunteitani ja halunnut alitajuisesti suojata itseäni hylkäämiseltä.
Mutta huom: epäjohdonmukaisesti, eli en kuitenkaan ignorannut.Voisitko kertoa jonkin esimerkin, miten käyttäydyit epäjohdonmukaisesti? En ole tuo, jolle nainen ei vastaa, vaan pohdiskelen enempi teoreettisella tasolla.
Esim. vakuutellut etten halua mitään, halveerannut, vältellyt, jauhanut jotain luotaantyöntävää paskaa ettei tarvitsisi antaa tilaa millekään mikä on aitoa, kertonut mielipiteitä joista olen päinvastaista mieltä jne.
Kääntänyt lähinnä kaiken ylösalaisin.Ja kyllä, häpeän vtusti. Enkä käyttäydy enää noin.
Tästä kiinnostaisi kuulla lisää! Oletko miettinyt, mikä sai sinut toimimaan noin? Mitä oikeasti ajattelit siitä henkilöstä, jolle teit noin? Lähestyitkö kuitenkin häntä välillä itse? Oletko jälkeenpäin ottanut asiaa puheeksi hänen kanssaan tai haluaisitko ehkä ottaa? Mitä nyt ajattelet siitä ihmisestä?
Syy käytökseen tuli tuolla ekassa viestissäni, eli hylkäämisen pelko ja joitain muitakin pelkoja.:)
Ylipäätään pelkuruutta se on, siinä pelkää vähän kaikenlaista ja eniten varmaan just sitä, ettei kuitenkaan kelpaisi ihmisenä ja jos ei edes pistä ihmisyyttään likoon, ei tarvitse kestää sitä ettet sinä aidoimmillasi kelvannut.
Perseilemällä siis suojaa sisintänsä ja jossain määrin hakee myös reaktioita?Joo lähestyin ja muistaakseni otin ainakin jossain määrin, en muista tarkkaan enkä oikeastaan halua muistellakaan kun hävettää liikaa.
En ajattele hänestä nyt oikein mitään enkä itseasiassa usko, että häntä ikinä juurikaan kiinnosti, eli käytökseni on myöskään tuskin häntä liikuttanut.Miksi ajattelet että minua ei liikuttaisi tai kiinnostaisi? Enkö mä mielestäni ole juuri päinvastoin toiminut ja sanonut?
Hän on kylläkin toiminut niin, ettei jää oikein sijaa olettaa hänellä olevan minkäänlaista kiinnostusta tähän suuntaan.
Alunperin tilanne oli toki toinen, mutta hänen kiinnostus lopahti kai aika nopeaa ja muutenkin on tullut sellainen kuva, ettei häntä ikinä kiinnostanut juurikaan.
Vähän sellaiset sarjaihastuja-vibat tuli, eikä niin vähänkään....
Mutta eihän sitä silti saisi käyttäytyä ihan niin rumasti, kuin minä käyttäydyin.No mihin nuo perustuu nuo sun päätelmät? Omiin tulkintoihisi aiheesta. Lue ne viestit mitä sulle olen laittanut jo silloin ihan alussa. Etkö muista mitä mä sanoin? Kun mä olen mielessäni tavallaan koko ajan ollut jo siinä lopputulemassa mihin toivon ja uskon ja haluan uskoa tämän vievän. Ja omat tunteet on tosiaan ollut niin kirkkaan selvät jo alusta. Ja toki nyt ymmärrän että toisella ne aatokset eivät välttämättä syty yhtä nopeasti tai ole niin selvät. Ja kyllä, olet pahoittanut mun mielen terävillä sanoillasi. Pahastikin.
Täytyy sanoa, että huh huh. Aloittamani keskustelunaihe on näköjään kantanut toistakymmentä sivua ketjussa, keskustelun enimmäkseen koskien samaa aihetta. Vaikuttaisi olevan aika monia kommentoimassa eri näkökulmista ja kokemuksista.
Kommenttisi oli vastaus jonkun muun edellä kirjoittamaan, mutta koska anonyymiteetti, niin se voisi kaukaa hakien olla myös minulle suunnattu. Tietyt seikat osuvat, vaikka muutoin juonteessa kommentointi on mennyt aikalailla sekalaisesti joidenkin muiden vuoropuheluna ristiin rastiin sikäli kuin mitään pystyy päätellä.
En ole ajatellut enää hänen täällä olevan, mutta on ehkä pieni mahdollisuus, että voisit olla hän. Vastaan siis sillä olettamalla. Kyllä muistan, ainakin osittain (en ole aikoihin uskaltanut alkupään viestejä edes lukea), mutta epäusko on jossain välissä iskenyt pahasti. Kuvailemieni kokemusten muodossa ja ylipäänsä ajan jo kuluttua piinallisenkin pitkään. Siitähän en ole voinut tietää, että et ole mieltäsi muuttanut tai että tunteesi olisi pysynyt kristallinkirkkaana, tai sitä ikinä olleetkaan, kun asiasta ei ole millään lailla keskusteltu sittemmin. Olisin kaivannut ehkä jotain vahvistusta siitä että oikeasti ollaan samalla karttalehdellä eikä huuma ollut ohimenevää. Sitä vahvistusta silloin tapahtumassa, johon tulin ainoastaan vuoksesi, toivoinkin saavani, mutta jotenkin kaikki meni ihan pieleen. Ehkä ylisuuret odotukset kostautuivat, ehkä olosuhteet sotkivat. Ehkä jännitykseni aiheutti jäätymistä.
Kaikkiaan se koko alkuvaihe tuntui uskomattomalta, lähes unenomaiselta. Liian hyvältä ollakseen totta. Ja kun aika kuluu, niin sitä alkaa miettiä, josko se todella oli liian hyvää ollakseen totta. Jos olet hän ja yhä ajattelet niin, niin se on jotain käsittämättömän upeaa. Jos tämä taas on vain palstaharhaa, niin, no, sellaista se on. Jos trolli, niin hei, joskus sitä saattaa onnistuakin!
Jos olen sanonut jotain pahasti, niin en kyllä tähän hätään sellaista muista enkä tunnista lainkaan. Mutta olen voinut tietysti jotain sanoa. En kuitenkaan tarkoituksella. En missään nimessä ikinä sanoisi sinusta pahaa sanaa enkä tahtoisi millään lailla satuttaa sinua. Olet minulle tärkeä, tärkeä ihminen. Joka tapauksessa pyydän anteeksi, mitä ikinä olenkaan sanonut tai tehnyt. Jos olet hän, pyydän myös anteeksi tätä sekopäisyyttäni, joka on hyvin noloa. Se tunne jota sinua kohtaan tunnen, on niin vahva, mutta koska se on ollut sisälläni kahlittuna niin pitkään, niin se tuottaa suorastaan kipua jo ja vaatii päästä julki tai kokemaan armollisen eutanasian. Sitä minä tässä nyt oireilen kai. Kaiken sen muun emotionaalisen stressin päälle, jota olen saanut ihan muista syistä viime aikoina kärsiä. Pitkään olen ehkä yrittänyt vältellä nolaantumista, mutta hiljalleen kasvava epätoivo on ohittanut jo senkin. En välitä vaikka tekisin itseni kuinka naurettavaksi, koko maailmalle, kunhan saan selvyyden suuntaan tai toiseen tai voin ainakin uskoa tehneeni ihan kaikkeni sen saamiseksi.
Tää on viimeinen asia elämässäni, minkä haluaisin tyriä. Nyt alkaa tuntua, että juuri sitä olen tekemässä. Taas uusi hauska vivahde tähän myllerrykseen. Jos olet hän, niin laita viestiä IRL, kiitos. Vuoristorata on oikeesti kohta ihan liikaa. Itseaiheutettu kyllä, mutta kuitenkin.
Naiselle vai miehelle? Tässä on monta asiaa jotka osuu omaan tilanteeseen, niin kuin varmasti monelle muullekin :D itsehän olen kyllä laittanut viestiä irl, eli tuskin mulle. En tosin tiedä onko hän sitä lukenut.
En ole tehnyt mitään sekopäistä. Olen vaan sekoillut tässä ketjussa epätoivoisine kaipauksineni ja omine kuvitelmineni sekä epävarmuuksineni. Antaa varmaan hyvän kuvan musta. Tällainen pölvästi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kaipaatko niitä meidän yhteisiä hetkiä? Minä kaipaan.
Kaipaan niitä hetkiä. Kaipaan ja rakastan sinua. On surullinen olo, kun ei olla nähty pitkään aikaan.
Olisitpa nyt tässä.
Alakuperräin kirjoitti:
En ole tehnyt mitään sekopäistä. Olen vaan sekoillut tässä ketjussa epätoivoisine kaipauksineni ja omine kuvitelmineni sekä epävarmuuksineni. Antaa varmaan hyvän kuvan musta. Tällainen pölvästi.
Relaa, ei me tiedetä kuka sä olet :)
Ketju on lukittu.
Höpsistä. Minä olen puhunut hänelle jopa tunteista ja muutenkin yrittänyt tehdä selväksi että minulle voi puhua mistä vain.