Lue keskustelun säännöt.
Lähetä terveisesi kaipaamallesi henkilölle xxx
20.12.2018 |
Jälleen napsahti lukkoon kaipaajien ketju. Tässä upouusi, olkaatten hyvät!
Kommentit (3899)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kaipausketjun tuottamat maanis-depressiiviset ailahtelut ovat karseita. Vuorokauden sisään voi hekumoida kuinka kaikki merkit täsmäävät ja taatusti se on se oma kaivattu nainen joka kirjoittelee juuri minusta. Sitten tulee realismin romahdus joka jyrää kaiken onnen alleen ja jäljelle jää synkkä yksinäisyys; ei, se ei voi olla. Samat merkit sopivat tuhansiin ja hän olisi kyllä tuonut asian esiin oikeassa elämässä eikä täällä hilluisi.
Täällä hilluva on mitä suurimmalla varmuudella ypöyksin ja toivottomassa tilanteessa. Siksihän tänne on tullutkin. Hakemaan kesken jääneiden asioiden loppuunkäsittelyä itsensä kesken, koska ei ole vaihtoehtoja, tai elättelemään täysin mahdottomia haaveita ja luomaan harhaisia ajatuksia tai vahvistamaan niitä. Mikä kumma meitä ihmisiä ajaa tällaiseen hulluuteen? Muutoin järkeviä otuksia, kykeneviä itsestään huolehtimaan.
Miksi niin hieno ja iloinen asia kuin rakkaus (kaikissa aste- ja muotoeroissaan) kääntyy meitä vastaan ja alkaa nävertää sisintämme, jättää onnettomia parittomia lillumaan poolittomina muun porukan elämän iloiseen liuokseen, sammuttaa tähdet ja auringon, lakastaa nurmikot ja kukat ja sitten komentaa; selvittelepä itse sotkusi - unohda, nouse ja mene eteenpäin. Kun ei se alkujaankaan ollut oma valinta. Nuolen ampui joku sadistinen pikkupiru ja pakeni rikospaikalta naurettavilla minisiivillään liihottaen, räkänaurun saattelemana.
Tosi hyvää perjantaita ja viikonloppua kaipaamalleni naiselle ja tietysti kanssakärvistelijöillekin!
Vie vainoharha nextille levelille:
1. Kirjoittaja voi olla kaivattusi, mutta kaivatakin viestissään jotakuta muuta kuin sua.
2. Kirjoittaja voi kaivata sua, mutta onkin joku muu kuin kaivattusi.Oletettavasti kuitenkin se on joku random kirjoittamassa randomista ja ympäripyöreät tunnisteet vaan sattuu osumaan yksiin, kun hyvän mielikuvituksen kautta niitä vähän siivilöi.
Mulla on tullut nuo vaihtoehdot aina täältä mieleen.
Olen ollut tunnistavinani hänet monta kertaa, mutta olettanut hänen kirjoittavan toiselle/toisille, ei minulle.
Ja jos joskus olen ollut tunnistavinani itseni jonkun teksteistä, olen olettanut kyseisen kaipaajan olevan esim. joku niistä joiden tiedän olleen pidempään ihastuneita ja joita olen vältellyt, enkä sen joka ei ole osoittanut minkäänlaista kiinnostusta - päinvastoin.
Tunteiden ristiin meneminen on kai aika tavanomaista, harvinaisempaa et osuu yksiin ainakaan yhtä suurella intensiteetillä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onpa täällä rakkautta ilmassa.
Ketjua on ollut ihan harvinaisen ihanaa lukea viime päivät! No, ylihuomenna on sunnuntai, eiköhän tämä taas täyty kaikista yp-, lääkkeet- ja laavupakotuksesta.
Hyvää perjantaita kaipailijoille!
Keskenään kirjoittelija siis saanut kirjoitella ja paukutella omia tuotoksiaan ilman, että kenellekään menee läpi. Odotatko jo kovasti sunnuntaita, että joku viittis edes edellisen verran osallistua.
Höhö, mulla tulee olemaan niin hektinen ensi sunnuntai, etten varmaan kerkeä palstalle ollenkaan. Keskenänne saatte jakaa trollit ja tappelut.
Vierailija kirjoitti:
Mikä teitä ärsyttää kaivatussanne?
Ärsyttää se, että jollen olisi tavannut häntä, ajattelisin todennäköisesti yhä olevani naimisissa elämäni naisen kanssa. Hänen myötä tuo tunne on pysyvästi poissa, niin pitkään olen kaivannut. Ei se hänen vikansa ole, mutta tämä tuli mieleen kysymyksestä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kaipausketjun tuottamat maanis-depressiiviset ailahtelut ovat karseita. Vuorokauden sisään voi hekumoida kuinka kaikki merkit täsmäävät ja taatusti se on se oma kaivattu nainen joka kirjoittelee juuri minusta. Sitten tulee realismin romahdus joka jyrää kaiken onnen alleen ja jäljelle jää synkkä yksinäisyys; ei, se ei voi olla. Samat merkit sopivat tuhansiin ja hän olisi kyllä tuonut asian esiin oikeassa elämässä eikä täällä hilluisi.
Täällä hilluva on mitä suurimmalla varmuudella ypöyksin ja toivottomassa tilanteessa. Siksihän tänne on tullutkin. Hakemaan kesken jääneiden asioiden loppuunkäsittelyä itsensä kesken, koska ei ole vaihtoehtoja, tai elättelemään täysin mahdottomia haaveita ja luomaan harhaisia ajatuksia tai vahvistamaan niitä. Mikä kumma meitä ihmisiä ajaa tällaiseen hulluuteen? Muutoin järkeviä otuksia, kykeneviä itsestään huolehtimaan.
Miksi niin hieno ja iloinen asia kuin rakkaus (kaikissa aste- ja muotoeroissaan) kääntyy meitä vastaan ja alkaa nävertää sisintämme, jättää onnettomia parittomia lillumaan poolittomina muun porukan elämän iloiseen liuokseen, sammuttaa tähdet ja auringon, lakastaa nurmikot ja kukat ja sitten komentaa; selvittelepä itse sotkusi - unohda, nouse ja mene eteenpäin. Kun ei se alkujaankaan ollut oma valinta. Nuolen ampui joku sadistinen pikkupiru ja pakeni rikospaikalta naurettavilla minisiivillään liihottaen, räkänaurun saattelemana.
Tosi hyvää perjantaita ja viikonloppua kaipaamalleni naiselle ja tietysti kanssakärvistelijöillekin!
Vie vainoharha nextille levelille:
1. Kirjoittaja voi olla kaivattusi, mutta kaivatakin viestissään jotakuta muuta kuin sua.
2. Kirjoittaja voi kaivata sua, mutta onkin joku muu kuin kaivattusi.Oletettavasti kuitenkin se on joku random kirjoittamassa randomista ja ympäripyöreät tunnisteet vaan sattuu osumaan yksiin, kun hyvän mielikuvituksen kautta niitä vähän siivilöi.
Mulla on tullut nuo vaihtoehdot aina täältä mieleen.
Olen ollut tunnistavinani hänet monta kertaa, mutta olettanut hänen kirjoittavan toiselle/toisille, ei minulle.
Ja jos joskus olen ollut tunnistavinani itseni jonkun teksteistä, olen olettanut kyseisen kaipaajan olevan esim. joku niistä joiden tiedän olleen pidempään ihastuneita ja joita olen vältellyt, enkä sen joka ei ole osoittanut minkäänlaista kiinnostusta - päinvastoin.Tunteiden ristiin meneminen on kai aika tavanomaista, harvinaisempaa et osuu yksiin ainakaan yhtä suurella intensiteetillä.
Mulla sama: ne kiinnostuu, joista en itse kiinnostu, ja ne ei kiinnostu, joista itse kiinnostun. Ja on muuten ihan yhtä hirveää olla jonkun ei-toivotun kaipauksen kohde kuin kaivata itse tuloksetta.
Näistä syistä itse pyrin purkamaan kaikki tunteeni palstalle, enkä edes yritä enää mitään oikeassa elämässä. Liikaa pakkeja, annettuna ja saatuna. Ei tunnu hyvältä, ei.
Ja aina, kun tunniste osuu, mietin noita kahta vaihtoehtoa: joko mun mutta toiselle tai mulle mutta joku toinen. Todennäköisimminhän se ei tosiaan olekaan kukaan lähipiiristäni vaan joku ihan muu onneton, mutta nuo ne ekat ajatukset silti on.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kaipausketjun tuottamat maanis-depressiiviset ailahtelut ovat karseita. Vuorokauden sisään voi hekumoida kuinka kaikki merkit täsmäävät ja taatusti se on se oma kaivattu nainen joka kirjoittelee juuri minusta. Sitten tulee realismin romahdus joka jyrää kaiken onnen alleen ja jäljelle jää synkkä yksinäisyys; ei, se ei voi olla. Samat merkit sopivat tuhansiin ja hän olisi kyllä tuonut asian esiin oikeassa elämässä eikä täällä hilluisi.
Täällä hilluva on mitä suurimmalla varmuudella ypöyksin ja toivottomassa tilanteessa. Siksihän tänne on tullutkin. Hakemaan kesken jääneiden asioiden loppuunkäsittelyä itsensä kesken, koska ei ole vaihtoehtoja, tai elättelemään täysin mahdottomia haaveita ja luomaan harhaisia ajatuksia tai vahvistamaan niitä. Mikä kumma meitä ihmisiä ajaa tällaiseen hulluuteen? Muutoin järkeviä otuksia, kykeneviä itsestään huolehtimaan.
Miksi niin hieno ja iloinen asia kuin rakkaus (kaikissa aste- ja muotoeroissaan) kääntyy meitä vastaan ja alkaa nävertää sisintämme, jättää onnettomia parittomia lillumaan poolittomina muun porukan elämän iloiseen liuokseen, sammuttaa tähdet ja auringon, lakastaa nurmikot ja kukat ja sitten komentaa; selvittelepä itse sotkusi - unohda, nouse ja mene eteenpäin. Kun ei se alkujaankaan ollut oma valinta. Nuolen ampui joku sadistinen pikkupiru ja pakeni rikospaikalta naurettavilla minisiivillään liihottaen, räkänaurun saattelemana.
Tosi hyvää perjantaita ja viikonloppua kaipaamalleni naiselle ja tietysti kanssakärvistelijöillekin!
Ah, niin tuttua! Eilenkin, palstan jo sulkeuduttua, luin viestejä ja leijailin lähes ilmassa. Ajattelin, että ehkä mikään viesti ei ole juuri häneltä, mutta hänkin saattaa ajatella noin. Tai ehkä jokin häviävän pieni mahdollisuus olisi, kun tunnisteetkin ehkä sopisi. Juuri kun taas olin miettinyt, että miten saisin pakotettua itseni unohtamaan, kun en oikeasti halua unohtaa. Harmittelin, etten pystynyt enää vastaamaan ja aioin kaivaa ne viestit esiin uudelleen.
Tänään kun katsoin, että mitäs ne viestit oli, mihin piti vastata, en tunnistanut niitä enää enkä saanut yhdestäkään kunnolla kiinni. Olin yöllä vain jossain useiden viestien kollektiivisesti luomassa pilvessä. Luultavasti ne oli sinun (jolle nyt vastaan) kirjoittamiasi. Tyylistä päätellen. Eikä se tyyli edes sovi kaivattuni tyyliin. Mulla on käsitys hänen kirjoitustyylistään, ja vaikka se voi tietyiltä osin olla vääräkin, niin en usko että hän pystyisi feikkaamaan sitä noin päin.
OT, mutta uteliaisuudesta; mitä tarkoittaa "noin päin"? Parempaan vai huonompaan? Vai johonkin ihan kummalliseen sivusuuntaan? Arvioi tyylini... ;)
Mutta juu, tuota samaa olen kokenut. Ensilukemalta jokin viestisarja tuntuu olevan tismalleen nappiin, mutta jos tarkemmin perehtyy, löytyy aina jotain pientä, mikä on pielessä. Tai ei ehkä suoraan pielessäkään, mutta jotenkin vaikutelma murtuu, esimerkiksi niin, että sen huomaakin olevan liian yleistä, joka ei oikeastaan kerro mitään mistään. Tai että ne sittenkin ovat kenties eri ihmisten kirjoittamia. Voisinpa kertoa sinulle suoraan, että olenko vaiko enkä ole hän, mutta eipä tässä siihenkään ole aineksia. Joudut yhä jatkamaan pähkimistäsi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mitä tuhlausta tällainen, kun molemmat rakastavat toisiaan, eikä mitään voi tulla. :(
Miksei voi? Oletko varma että molemmat rakastavat toisiaan oikeasti? Jospa se toinen ei sittenkään, vaan tunteesi ovat yksipuolisia. Oletko saanut häneltä ihan oikeasti suoran tunnustuksen, etkä tulkinnut itse epäsuorasti jostain merkeistä - tai elättele jotain vanhoja tunteita jotka toiselta ovat rapistuneet jo ajat sitten?
Jos molemmat rakastavat tosissaan toisiaan, eivätkä ketään muuta, niin en pidä oikeastaan mahdollisena, etteivätkö he voisi ylittää kaikkia mahdollisia esteitä, joita elämässä tilapäisesti saattaa tielle tulla. Suurempaa mahtia ja voimien antajaa ei ole, jos tunne on aito ja molemminpuoleinen. Kaikki muu on aina järjesteltävissä. Pakottavia esteitä voivat olla enintään sairaus, vankila ja kuolema. Viimeisin on ehdoton, mutta kaksi muutakin sallivat kyllä jonkinlaisen sovitellun yhteiselon.
Kyllä molemmilla on suuria tunteita. Mutta molemmat ovat myös pienten lasten vanhempia.
Ettehän te niiden lastenne kanssa ole naimisissa! Kyllä aikuisten rakkaussuhde on kokonaan asia erikseen.
Anteeksi tylyyteni, mutta mitä enemmän näitä luen, sitä vakuuttuneempi olen, että noi lapsi-jutut ja muut höpinät on vaan tekosyitä sille, ettei oikeasti rakasta tarpeeksi. Jos on kyse oikeasta, tosirakkaudesta, mikään ei kykene estämään rakastavaisia saamasta toisiaan. Niin se vaan menee, on aina mennyt.
Sen enempää merkitsemättömät, pikku pelailut on asia erikseen. Niiden vuoksi ei haluta mitään uhrata, koska se todella tuntuu uhraukselta. Ja silloin kun toinen toisensa saaminen tuntuu uhraukselta, on se todellinen rakkaus jossain muualla.
Olikos sulla niitä lapsia? Jos on oikeasti tuhoon tuomittu suhde niin lopettaahan sen vaik lapsia oliskin, mutta tästä rakkaudestani huolimatta yritän yhä uudelleen puolisoni kanssa, koska sekin oli joskus hyvää (on yhä, vain niin harvoin). Mutta enimmäkseen, koska lasten kaipaus vanhempaan on tuskallisen riipovaa, enkä aio olla se paska, joka tuon tunteen aiheuttaa.
Rakkauttani häneen tämä ei vähennä (valitettavasti) millään lailla.
Naiselle kirjoitti:
Tunteeni niin syvät,
maan keskipisteeseen juurtuneet,
saavat minut sinua aurinkoni tavoittamaan.
Älä tunteitani epäile,
vain sinun olen,
kuin oksa puun rungossa,
sinussa olen, sydämestäni kiinni,
ajatuksiani myöten satamaasi ankkuroitunut.
Rakkauden polte kuin raju tuli sisälläni.
vaatii minua kaiken sinulle antamaan,
onnestasi huolta kantamaan.
Suudelmaasi janoan,
kuin janoinen vesipisaraa erämaassa.
Olet minulle keitaista kaunein,
sinä naiseni rakkain.
Tahtoisin tulla kuin rakkauden sade,
kukkulasi, laaksosi kastellen,
saada sinut kukoistamaan,
rakkautemme voimasta,
kaikkeni sinulle antaen.
Taas kerran kiitos. Varmaankin jokaisen ketjulaisen puolesta. Kaunis, kuten olet varmaan sinäkin, kun näin tunteella ja kaunopuheisesti kaivattuasi osaat tavoitella täällä kyberavaruudessa. Kaipaamani mies <3 ja runosi kyllä puhuttelevat ja inspiroivat. Omatkin ajatukseni kaunistuvat entisestään häntä ja näitä runoja ajatellessa. Tämän päivän mielentilojen vuoksi 5 viimeistä riviä osuivat erityisesti, herkistäen, taas herätellen laineilemaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mitä tuhlausta tällainen, kun molemmat rakastavat toisiaan, eikä mitään voi tulla. :(
Miksei voi? Oletko varma että molemmat rakastavat toisiaan oikeasti? Jospa se toinen ei sittenkään, vaan tunteesi ovat yksipuolisia. Oletko saanut häneltä ihan oikeasti suoran tunnustuksen, etkä tulkinnut itse epäsuorasti jostain merkeistä - tai elättele jotain vanhoja tunteita jotka toiselta ovat rapistuneet jo ajat sitten?
Jos molemmat rakastavat tosissaan toisiaan, eivätkä ketään muuta, niin en pidä oikeastaan mahdollisena, etteivätkö he voisi ylittää kaikkia mahdollisia esteitä, joita elämässä tilapäisesti saattaa tielle tulla. Suurempaa mahtia ja voimien antajaa ei ole, jos tunne on aito ja molemminpuoleinen. Kaikki muu on aina järjesteltävissä. Pakottavia esteitä voivat olla enintään sairaus, vankila ja kuolema. Viimeisin on ehdoton, mutta kaksi muutakin sallivat kyllä jonkinlaisen sovitellun yhteiselon.
Kyllä molemmilla on suuria tunteita. Mutta molemmat ovat myös pienten lasten vanhempia.
Ettehän te niiden lastenne kanssa ole naimisissa! Kyllä aikuisten rakkaussuhde on kokonaan asia erikseen.
Anteeksi tylyyteni, mutta mitä enemmän näitä luen, sitä vakuuttuneempi olen, että noi lapsi-jutut ja muut höpinät on vaan tekosyitä sille, ettei oikeasti rakasta tarpeeksi. Jos on kyse oikeasta, tosirakkaudesta, mikään ei kykene estämään rakastavaisia saamasta toisiaan. Niin se vaan menee, on aina mennyt.
Sen enempää merkitsemättömät, pikku pelailut on asia erikseen. Niiden vuoksi ei haluta mitään uhrata, koska se todella tuntuu uhraukselta. Ja silloin kun toinen toisensa saaminen tuntuu uhraukselta, on se todellinen rakkaus jossain muualla.
Olikos sulla niitä lapsia? Jos on oikeasti tuhoon tuomittu suhde niin lopettaahan sen vaik lapsia oliskin, mutta tästä rakkaudestani huolimatta yritän yhä uudelleen puolisoni kanssa, koska sekin oli joskus hyvää (on yhä, vain niin harvoin). Mutta enimmäkseen, koska lasten kaipaus vanhempaan on tuskallisen riipovaa, enkä aio olla se paska, joka tuon tunteen aiheuttaa.
Rakkauttani häneen tämä ei vähennä (valitettavasti) millään lailla.
Ymmärrän hyvin. Oma onneni ei tule lapseni/lasteni onnen edelle menemään koskaan.
Toki harmittaa, ettei lapseni saa kahden toisiaan rakastavan ihmisen suhteesta mallia.
Saa kuitenkin olla molemman vanhemman kanssa, jotka ovat ystäviä keskenään ja jotka luottavat toisiinsa vaikka varsinaisesta parisuhteesta ei ole mitään jäljellä. Siihen liittyvä on minun osaltani nähty ja loppuun käsitelty.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mitä tuhlausta tällainen, kun molemmat rakastavat toisiaan, eikä mitään voi tulla. :(
Miksei voi? Oletko varma että molemmat rakastavat toisiaan oikeasti? Jospa se toinen ei sittenkään, vaan tunteesi ovat yksipuolisia. Oletko saanut häneltä ihan oikeasti suoran tunnustuksen, etkä tulkinnut itse epäsuorasti jostain merkeistä - tai elättele jotain vanhoja tunteita jotka toiselta ovat rapistuneet jo ajat sitten?
Jos molemmat rakastavat tosissaan toisiaan, eivätkä ketään muuta, niin en pidä oikeastaan mahdollisena, etteivätkö he voisi ylittää kaikkia mahdollisia esteitä, joita elämässä tilapäisesti saattaa tielle tulla. Suurempaa mahtia ja voimien antajaa ei ole, jos tunne on aito ja molemminpuoleinen. Kaikki muu on aina järjesteltävissä. Pakottavia esteitä voivat olla enintään sairaus, vankila ja kuolema. Viimeisin on ehdoton, mutta kaksi muutakin sallivat kyllä jonkinlaisen sovitellun yhteiselon.
Kyllä molemmilla on suuria tunteita. Mutta molemmat ovat myös pienten lasten vanhempia.
Ettehän te niiden lastenne kanssa ole naimisissa! Kyllä aikuisten rakkaussuhde on kokonaan asia erikseen.
Anteeksi tylyyteni, mutta mitä enemmän näitä luen, sitä vakuuttuneempi olen, että noi lapsi-jutut ja muut höpinät on vaan tekosyitä sille, ettei oikeasti rakasta tarpeeksi. Jos on kyse oikeasta, tosirakkaudesta, mikään ei kykene estämään rakastavaisia saamasta toisiaan. Niin se vaan menee, on aina mennyt.
Sen enempää merkitsemättömät, pikku pelailut on asia erikseen. Niiden vuoksi ei haluta mitään uhrata, koska se todella tuntuu uhraukselta. Ja silloin kun toinen toisensa saaminen tuntuu uhraukselta, on se todellinen rakkaus jossain muualla.
Olikos sulla niitä lapsia? Jos on oikeasti tuhoon tuomittu suhde niin lopettaahan sen vaik lapsia oliskin, mutta tästä rakkaudestani huolimatta yritän yhä uudelleen puolisoni kanssa, koska sekin oli joskus hyvää (on yhä, vain niin harvoin). Mutta enimmäkseen, koska lasten kaipaus vanhempaan on tuskallisen riipovaa, enkä aio olla se paska, joka tuon tunteen aiheuttaa.
Rakkauttani häneen tämä ei vähennä (valitettavasti) millään lailla.
Johtuuko suhteesi huonontuminen siitä, että olet rakastunut toiseen?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mikä teitä ärsyttää kaivatussanne?
Ärsyttää se, että jollen olisi tavannut häntä, ajattelisin todennäköisesti yhä olevani naimisissa elämäni naisen kanssa. Hänen myötä tuo tunne on pysyvästi poissa, niin pitkään olen kaivannut. Ei se hänen vikansa ole, mutta tämä tuli mieleen kysymyksestä.
Mulle tuli tästä pahamieli ja huono-omatunto! :( Vaikka tuskin onkaan minulle... Ymmärtääkseni kaivatullani on hyvä parisuhde. Rakastan häntä paljon ja toivon, että hän voisi olla aidosti onnellinen vaikken kuuluisikaan hänen elämäänsä!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mitä tuhlausta tällainen, kun molemmat rakastavat toisiaan, eikä mitään voi tulla. :(
Miksei voi? Oletko varma että molemmat rakastavat toisiaan oikeasti? Jospa se toinen ei sittenkään, vaan tunteesi ovat yksipuolisia. Oletko saanut häneltä ihan oikeasti suoran tunnustuksen, etkä tulkinnut itse epäsuorasti jostain merkeistä - tai elättele jotain vanhoja tunteita jotka toiselta ovat rapistuneet jo ajat sitten?
Jos molemmat rakastavat tosissaan toisiaan, eivätkä ketään muuta, niin en pidä oikeastaan mahdollisena, etteivätkö he voisi ylittää kaikkia mahdollisia esteitä, joita elämässä tilapäisesti saattaa tielle tulla. Suurempaa mahtia ja voimien antajaa ei ole, jos tunne on aito ja molemminpuoleinen. Kaikki muu on aina järjesteltävissä. Pakottavia esteitä voivat olla enintään sairaus, vankila ja kuolema. Viimeisin on ehdoton, mutta kaksi muutakin sallivat kyllä jonkinlaisen sovitellun yhteiselon.
Kyllä molemmilla on suuria tunteita. Mutta molemmat ovat myös pienten lasten vanhempia.
Ettehän te niiden lastenne kanssa ole naimisissa! Kyllä aikuisten rakkaussuhde on kokonaan asia erikseen.
Anteeksi tylyyteni, mutta mitä enemmän näitä luen, sitä vakuuttuneempi olen, että noi lapsi-jutut ja muut höpinät on vaan tekosyitä sille, ettei oikeasti rakasta tarpeeksi. Jos on kyse oikeasta, tosirakkaudesta, mikään ei kykene estämään rakastavaisia saamasta toisiaan. Niin se vaan menee, on aina mennyt.
Sen enempää merkitsemättömät, pikku pelailut on asia erikseen. Niiden vuoksi ei haluta mitään uhrata, koska se todella tuntuu uhraukselta. Ja silloin kun toinen toisensa saaminen tuntuu uhraukselta, on se todellinen rakkaus jossain muualla.
Olikos sulla niitä lapsia? Jos on oikeasti tuhoon tuomittu suhde niin lopettaahan sen vaik lapsia oliskin, mutta tästä rakkaudestani huolimatta yritän yhä uudelleen puolisoni kanssa, koska sekin oli joskus hyvää (on yhä, vain niin harvoin). Mutta enimmäkseen, koska lasten kaipaus vanhempaan on tuskallisen riipovaa, enkä aio olla se paska, joka tuon tunteen aiheuttaa.
Rakkauttani häneen tämä ei vähennä (valitettavasti) millään lailla.
Ymmärrän hyvin. Oma onneni ei tule lapseni/lasteni onnen edelle menemään koskaan.
Toki harmittaa, ettei lapseni saa kahden toisiaan rakastavan ihmisen suhteesta mallia.
Saa kuitenkin olla molemman vanhemman kanssa, jotka ovat ystäviä keskenään ja jotka luottavat toisiinsa vaikka varsinaisesta parisuhteesta ei ole mitään jäljellä. Siihen liittyvä on minun osaltani nähty ja loppuun käsitelty.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mitä tuhlausta tällainen, kun molemmat rakastavat toisiaan, eikä mitään voi tulla. :(
Miksei voi? Oletko varma että molemmat rakastavat toisiaan oikeasti? Jospa se toinen ei sittenkään, vaan tunteesi ovat yksipuolisia. Oletko saanut häneltä ihan oikeasti suoran tunnustuksen, etkä tulkinnut itse epäsuorasti jostain merkeistä - tai elättele jotain vanhoja tunteita jotka toiselta ovat rapistuneet jo ajat sitten?
Jos molemmat rakastavat tosissaan toisiaan, eivätkä ketään muuta, niin en pidä oikeastaan mahdollisena, etteivätkö he voisi ylittää kaikkia mahdollisia esteitä, joita elämässä tilapäisesti saattaa tielle tulla. Suurempaa mahtia ja voimien antajaa ei ole, jos tunne on aito ja molemminpuoleinen. Kaikki muu on aina järjesteltävissä. Pakottavia esteitä voivat olla enintään sairaus, vankila ja kuolema. Viimeisin on ehdoton, mutta kaksi muutakin sallivat kyllä jonkinlaisen sovitellun yhteiselon.
Kyllä molemmilla on suuria tunteita. Mutta molemmat ovat myös pienten lasten vanhempia.
Ettehän te niiden lastenne kanssa ole naimisissa! Kyllä aikuisten rakkaussuhde on kokonaan asia erikseen.
Anteeksi tylyyteni, mutta mitä enemmän näitä luen, sitä vakuuttuneempi olen, että noi lapsi-jutut ja muut höpinät on vaan tekosyitä sille, ettei oikeasti rakasta tarpeeksi. Jos on kyse oikeasta, tosirakkaudesta, mikään ei kykene estämään rakastavaisia saamasta toisiaan. Niin se vaan menee, on aina mennyt.
Sen enempää merkitsemättömät, pikku pelailut on asia erikseen. Niiden vuoksi ei haluta mitään uhrata, koska se todella tuntuu uhraukselta. Ja silloin kun toinen toisensa saaminen tuntuu uhraukselta, on se todellinen rakkaus jossain muualla.
Olikos sulla niitä lapsia? Jos on oikeasti tuhoon tuomittu suhde niin lopettaahan sen vaik lapsia oliskin, mutta tästä rakkaudestani huolimatta yritän yhä uudelleen puolisoni kanssa, koska sekin oli joskus hyvää (on yhä, vain niin harvoin). Mutta enimmäkseen, koska lasten kaipaus vanhempaan on tuskallisen riipovaa, enkä aio olla se paska, joka tuon tunteen aiheuttaa.
Rakkauttani häneen tämä ei vähennä (valitettavasti) millään lailla.
Ymmärrän hyvin. Oma onneni ei tule lapseni/lasteni onnen edelle menemään koskaan.
Toki harmittaa, ettei lapseni saa kahden toisiaan rakastavan ihmisen suhteesta mallia.
Saa kuitenkin olla molemman vanhemman kanssa, jotka ovat ystäviä keskenään ja jotka luottavat toisiinsa vaikka varsinaisesta parisuhteesta ei ole mitään jäljellä. Siihen liittyvä on minun osaltani nähty ja loppuun käsitelty.
Pelkäisin myös, että juuri tuo kuvattu "rakkaus kaiken voittaa" - ajattelumaailma tekisi rakkaudesta mahdollisen eron jälkeen mahdotonta. Uuden kumppanin kun pitäisi hyväksyä se, että kaksi ihmistä on tärkeysjärjestyksessä aina (tai vielä pitkän pitkän aikaa, aikuisista lapsista en mitään tiedä) hiuksen verran edellä. Vaatii melkoista luottoa ja hyvin vahvaa itsetuntoa. Enkä tiedä, voisinko moista edes keneltäkään vaatia. - edellinen.
Kasvaako tämä sydän kaivatessaan vai kutistuuko se?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mitä tuhlausta tällainen, kun molemmat rakastavat toisiaan, eikä mitään voi tulla. :(
Miksei voi? Oletko varma että molemmat rakastavat toisiaan oikeasti? Jospa se toinen ei sittenkään, vaan tunteesi ovat yksipuolisia. Oletko saanut häneltä ihan oikeasti suoran tunnustuksen, etkä tulkinnut itse epäsuorasti jostain merkeistä - tai elättele jotain vanhoja tunteita jotka toiselta ovat rapistuneet jo ajat sitten?
Jos molemmat rakastavat tosissaan toisiaan, eivätkä ketään muuta, niin en pidä oikeastaan mahdollisena, etteivätkö he voisi ylittää kaikkia mahdollisia esteitä, joita elämässä tilapäisesti saattaa tielle tulla. Suurempaa mahtia ja voimien antajaa ei ole, jos tunne on aito ja molemminpuoleinen. Kaikki muu on aina järjesteltävissä. Pakottavia esteitä voivat olla enintään sairaus, vankila ja kuolema. Viimeisin on ehdoton, mutta kaksi muutakin sallivat kyllä jonkinlaisen sovitellun yhteiselon.
Kyllä molemmilla on suuria tunteita. Mutta molemmat ovat myös pienten lasten vanhempia.
Ettehän te niiden lastenne kanssa ole naimisissa! Kyllä aikuisten rakkaussuhde on kokonaan asia erikseen.
Anteeksi tylyyteni, mutta mitä enemmän näitä luen, sitä vakuuttuneempi olen, että noi lapsi-jutut ja muut höpinät on vaan tekosyitä sille, ettei oikeasti rakasta tarpeeksi. Jos on kyse oikeasta, tosirakkaudesta, mikään ei kykene estämään rakastavaisia saamasta toisiaan. Niin se vaan menee, on aina mennyt.
Sen enempää merkitsemättömät, pikku pelailut on asia erikseen. Niiden vuoksi ei haluta mitään uhrata, koska se todella tuntuu uhraukselta. Ja silloin kun toinen toisensa saaminen tuntuu uhraukselta, on se todellinen rakkaus jossain muualla.
Olikos sulla niitä lapsia? Jos on oikeasti tuhoon tuomittu suhde niin lopettaahan sen vaik lapsia oliskin, mutta tästä rakkaudestani huolimatta yritän yhä uudelleen puolisoni kanssa, koska sekin oli joskus hyvää (on yhä, vain niin harvoin). Mutta enimmäkseen, koska lasten kaipaus vanhempaan on tuskallisen riipovaa, enkä aio olla se paska, joka tuon tunteen aiheuttaa.
Rakkauttani häneen tämä ei vähennä (valitettavasti) millään lailla.
Johtuuko suhteesi huonontuminen siitä, että olet rakastunut toiseen?
Myönnän, että se vaikeuttaa välien parantamista, mutta huonot välit alkoivat kauan ennen tunteita uuteen ihmiseen. Tähän on ihan konkreettista todistusaineistoa päiväyksien kera eli en ole ylipuhunut itseäni.
Anteeksi, että olen tällainen vaikea. Mutta etpä sinäkään ihan helpoimmasta päästä taida olla.
Vierailija kirjoitti:
Anteeksi, että olen tällainen vaikea. Mutta etpä sinäkään ihan helpoimmasta päästä taida olla.
Haluaisitko avata enemmän tunteitasi?
Millainen kuvittelet minun olevan sängyssä?
Laitoit nimipäivänä viestiä, ymmärsin kyllä. Ehkäpä sait nauramaan, joten hyvää synttäriä, tietty.
Toivottoman hyvä sinä!
Vierailija kirjoitti:
Anteeksi, että olen tällainen vaikea. Mutta etpä sinäkään ihan helpoimmasta päästä taida olla.
Niinhän se on
Ketju on lukittu.
Ja ap. vielä lisää, että minun etunimeni päättyy i-kirjaimeen.