Lue keskustelun säännöt.
Lähetä terveisesi kaipaamallesi henkilölle xxx
20.12.2018 |
Jälleen napsahti lukkoon kaipaajien ketju. Tässä upouusi, olkaatten hyvät!
Kommentit (3899)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onpa täällä rakkautta ilmassa.
Ketjua on ollut ihan harvinaisen ihanaa lukea viime päivät! No, ylihuomenna on sunnuntai, eiköhän tämä taas täyty kaikista yp-, lääkkeet- ja laavupakotuksesta.
Hyvää perjantaita kaipailijoille!
Ja pitikö sun taas muistutella kaikesta negasta täällä??!!??
Sivusta, ajattelin samaa. Kerrankin on paljon ihania juttuja ilman häiriöitä, oikein nautinnollista lukea. Hyvää perjantaita ja mukavaa loppiaisviikonloppua kaikille! 💕
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mikä teitä ärsyttää kaivatussanne?
Vierailija kirjoitti:
Kaivatullani on pieni lapsi, mutta minulla enää yksi lapsista on alaikäinen ja hänkin jo teini-iässä.
Ja nyt ap:n lisäyksenä hurja paljastus. Hänen etunimessään on viisi kirjainta. Rakastan häntä. Ja minun sukunimessäni on kahdeksan kirjainta.
Vierailija kirjoitti:
Mikä teitä ärsyttää kaivatussanne?
Ärsyttää tää tilanne, ei se ihminen.
Eräästä telkkarimainoksesta muistin ensirakkauteni keskikouluajalta. Ikävöin häntä ja haluaisin tavata nyt vuosien jälkeen. Ja rakastaa. Ja elää yhdessä loppuelämämme.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kaipausketjun tuottamat maanis-depressiiviset ailahtelut ovat karseita. Vuorokauden sisään voi hekumoida kuinka kaikki merkit täsmäävät ja taatusti se on se oma kaivattu nainen joka kirjoittelee juuri minusta. Sitten tulee realismin romahdus joka jyrää kaiken onnen alleen ja jäljelle jää synkkä yksinäisyys; ei, se ei voi olla. Samat merkit sopivat tuhansiin ja hän olisi kyllä tuonut asian esiin oikeassa elämässä eikä täällä hilluisi.
Täällä hilluva on mitä suurimmalla varmuudella ypöyksin ja toivottomassa tilanteessa. Siksihän tänne on tullutkin. Hakemaan kesken jääneiden asioiden loppuunkäsittelyä itsensä kesken, koska ei ole vaihtoehtoja, tai elättelemään täysin mahdottomia haaveita ja luomaan harhaisia ajatuksia tai vahvistamaan niitä. Mikä kumma meitä ihmisiä ajaa tällaiseen hulluuteen? Muutoin järkeviä otuksia, kykeneviä itsestään huolehtimaan.
Miksi niin hieno ja iloinen asia kuin rakkaus (kaikissa aste- ja muotoeroissaan) kääntyy meitä vastaan ja alkaa nävertää sisintämme, jättää onnettomia parittomia lillumaan poolittomina muun porukan elämän iloiseen liuokseen, sammuttaa tähdet ja auringon, lakastaa nurmikot ja kukat ja sitten komentaa; selvittelepä itse sotkusi - unohda, nouse ja mene eteenpäin. Kun ei se alkujaankaan ollut oma valinta. Nuolen ampui joku sadistinen pikkupiru ja pakeni rikospaikalta naurettavilla minisiivillään liihottaen, räkänaurun saattelemana.
Tosi hyvää perjantaita ja viikonloppua kaipaamalleni naiselle ja tietysti kanssakärvistelijöillekin!
Aika syvissä vesissä uit. Minun tilanteeni ei Eiole todellakaan tuollainen - tämä ketju on lähinnä hupia, ja on ihan hauskaa lähetellä terveisiä ihmiselle, johon olen rakastunut salaa, ja jolle en voi sitä suoraan sanoa. Ei mitään hulluutta, ei epätoivoa ei onnettomuutta :) Ei myöskään mitään mahdottomia haaveita tai keskeneräisiä asioita (miten voisi ollakaan, kun mitään ei ole alkanut). On ihanaa olla rakastunut - se tunne riittää, ei minun sen vuoksi tarvitse mihinkään ryhtyä. Toivottavasti pääset johonkin itseäsi tyydyttävään lopputulokseen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kaipausketjun tuottamat maanis-depressiiviset ailahtelut ovat karseita. Vuorokauden sisään voi hekumoida kuinka kaikki merkit täsmäävät ja taatusti se on se oma kaivattu nainen joka kirjoittelee juuri minusta. Sitten tulee realismin romahdus joka jyrää kaiken onnen alleen ja jäljelle jää synkkä yksinäisyys; ei, se ei voi olla. Samat merkit sopivat tuhansiin ja hän olisi kyllä tuonut asian esiin oikeassa elämässä eikä täällä hilluisi.
Täällä hilluva on mitä suurimmalla varmuudella ypöyksin ja toivottomassa tilanteessa. Siksihän tänne on tullutkin. Hakemaan kesken jääneiden asioiden loppuunkäsittelyä itsensä kesken, koska ei ole vaihtoehtoja, tai elättelemään täysin mahdottomia haaveita ja luomaan harhaisia ajatuksia tai vahvistamaan niitä. Mikä kumma meitä ihmisiä ajaa tällaiseen hulluuteen? Muutoin järkeviä otuksia, kykeneviä itsestään huolehtimaan.
Miksi niin hieno ja iloinen asia kuin rakkaus (kaikissa aste- ja muotoeroissaan) kääntyy meitä vastaan ja alkaa nävertää sisintämme, jättää onnettomia parittomia lillumaan poolittomina muun porukan elämän iloiseen liuokseen, sammuttaa tähdet ja auringon, lakastaa nurmikot ja kukat ja sitten komentaa; selvittelepä itse sotkusi - unohda, nouse ja mene eteenpäin. Kun ei se alkujaankaan ollut oma valinta. Nuolen ampui joku sadistinen pikkupiru ja pakeni rikospaikalta naurettavilla minisiivillään liihottaen, räkänaurun saattelemana.
Tosi hyvää perjantaita ja viikonloppua kaipaamalleni naiselle ja tietysti kanssakärvistelijöillekin!
Tässä tekstissä oli kaikki kohdallaan. Ajatella, jos olisit kaipaamani mies.
❤️
Rakkausrunoja rakastavat kaikki, mutta runoilijaa tuskassaan ei kukaan. Kauneuden synnyttämisen ikiaikainen tragedia. :(
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Avain sydämeeni on edelleen vapaana sinulle, muille en sitä halua antaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olet minun silmiini kaikista kaunein nainen.
Kuinka monta kirjainta naisen etunimessä?
5
Mihin kirjaimeen kaivattusi etunimi päättyy? Sen verran lisätunnisteita.
(sivusta)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kaipausketjun tuottamat maanis-depressiiviset ailahtelut ovat karseita. Vuorokauden sisään voi hekumoida kuinka kaikki merkit täsmäävät ja taatusti se on se oma kaivattu nainen joka kirjoittelee juuri minusta. Sitten tulee realismin romahdus joka jyrää kaiken onnen alleen ja jäljelle jää synkkä yksinäisyys; ei, se ei voi olla. Samat merkit sopivat tuhansiin ja hän olisi kyllä tuonut asian esiin oikeassa elämässä eikä täällä hilluisi.
Täällä hilluva on mitä suurimmalla varmuudella ypöyksin ja toivottomassa tilanteessa. Siksihän tänne on tullutkin. Hakemaan kesken jääneiden asioiden loppuunkäsittelyä itsensä kesken, koska ei ole vaihtoehtoja, tai elättelemään täysin mahdottomia haaveita ja luomaan harhaisia ajatuksia tai vahvistamaan niitä. Mikä kumma meitä ihmisiä ajaa tällaiseen hulluuteen? Muutoin järkeviä otuksia, kykeneviä itsestään huolehtimaan.
Miksi niin hieno ja iloinen asia kuin rakkaus (kaikissa aste- ja muotoeroissaan) kääntyy meitä vastaan ja alkaa nävertää sisintämme, jättää onnettomia parittomia lillumaan poolittomina muun porukan elämän iloiseen liuokseen, sammuttaa tähdet ja auringon, lakastaa nurmikot ja kukat ja sitten komentaa; selvittelepä itse sotkusi - unohda, nouse ja mene eteenpäin. Kun ei se alkujaankaan ollut oma valinta. Nuolen ampui joku sadistinen pikkupiru ja pakeni rikospaikalta naurettavilla minisiivillään liihottaen, räkänaurun saattelemana.
Tosi hyvää perjantaita ja viikonloppua kaipaamalleni naiselle ja tietysti kanssakärvistelijöillekin!
Aika syvissä vesissä uit. Minun tilanteeni ei Eiole todellakaan tuollainen - tämä ketju on lähinnä hupia, ja on ihan hauskaa lähetellä terveisiä ihmiselle, johon olen rakastunut salaa, ja jolle en voi sitä suoraan sanoa. Ei mitään hulluutta, ei epätoivoa ei onnettomuutta :) Ei myöskään mitään mahdottomia haaveita tai keskeneräisiä asioita (miten voisi ollakaan, kun mitään ei ole alkanut). On ihanaa olla rakastunut - se tunne riittää, ei minun sen vuoksi tarvitse mihinkään ryhtyä. Toivottavasti pääset johonkin itseäsi tyydyttävään lopputulokseen.
Pohjaa tonkimalla ne parhaat sattumat löytyvät sopasta kuin sopasta. Pintakuohat kuoritaan pois. Pitää vaan varoa polttamasta pohjaan koko kattilallista elämän aineksia. Toki tunne itsessään on ihana, mutta siinä on kääntöpuolikin. Se keskeneräisyys, joka voi olla myös ihan vain omassa päässä, siinä suurin murhe lienee. Näitä tunteita on joka tapauksessa kiva tutkia "jipii, kivaa" -tasoa laajemminkin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olet minun silmiini kaikista kaunein nainen.
Sovituskopin armottomassa valossa näkyi kaikki elämän tuomat juonteet ja rypyt. Siksi kai välttelen vaatekaupoilla juoksemista nykyään. 😔
Kunpa olisikin niin vain sovituskopissa. Minä olen ollut äärimmäisen stressaantunut tästä jutusta, valvonut, nukkunut huonosti ja syönyt huonosti, laihtunutkin, ja olen selvästi saanut lisää ryppyjä jopa omasta peilistä katsottuna. Ei yhtään hyvä juttu. En todellakaan tunne olevani kaunis. Onneksi ei ole enää todennäköistä törmätä häneen. :(
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Mikä teitä ärsyttää kaivatussanne?
Välillä siinä miehessä ärsyttää kyllä monikin asia. Olemme tunteneet jo monta vuotta, enkä ajattele häntä enää mitenkään täydellisen ihanana niin kuin joskus alkuihastuksen huuruissa. Välillä on riideltykin ja ollut erimielisyyksiä. Mutta silti tykkään hänestä ihan valtavasti. Minulle hän on todellinen ihminen kaikkine puolineen, eikä mitään vaaleanpunaista unelmahattaraa. Ja veikkaan, että jos olisimme joskus oikeasti yhdessä, ajaisimme toisemme paikoin hulluuden partaalle. Mutta vastapainoksi meillä olisi vahva kumppanuus, keskusteluyhteys ja halu olla toiselle hyvä ja hellä. Ja hyvin intohimoinen suhde.
Mua ärsyttää se, kun ei koskaan tavata. Vaikka olen vähän yrittänyt hakeutua...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Mikä teitä ärsyttää kaivatussanne?
Ihmisenä ei kai mikään. En tosin tiedä, onko hänellä ärsyttäviä tapoja arkielämässä tms. Mutta se ärsyttää, että hän jätti minut epätietoisuuteen. Ja se, ettei hän ota yhteyttä.
Vierailija kirjoitti:
Mua ärsyttää se, kun ei koskaan tavata. Vaikka olen vähän yrittänyt hakeutua...
Sama ärsytys täällä :( tänään ajattelin että viimein törmättäisiin kun ei olla nähty aikoihin, mutta ei osunut polut kohdalleen.
Tiedättekös kaipaajat, on myös täysin mahdollista rakastua uudestaan ja pahemmin ihmiseen, johon on JO valmiiksi rakastunut. Ehkä, kenties, jos, joskus vielä kolmannenkin kerran. Sen jälkeen joka päivä uudestaan?
Näihin olotiloihin tarvittaisiin enää luokkahuone ja pientä ujoa vilkuilua, muka vaivihkaa. Tosin kierrokset lähtisi kiipeämään ja minä niiden mukana ties mihin lukemiin ja korkeuksiin, jos tuollainen nostalginen hetki olisi mahdollinen eli ehkä hyvä näin. Mahdoinkohan aikoinaan polttaa sun hiusten ja niskan rajaan jonkun merkin silmilläni? Henkisen rakkaudenpureman? <3 Olet muru, kulta ja tärkeä, aina. Tänäänkin.
(Tykkään tästä versiosta, vaikka popahtava onkin. Tätä voisi jossain rannalla lämmössä rentona palmun alla sylitysten kuunnella, jos kestäisit.)
Kiemurtelemisiin!
Vierailija kirjoitti:
Mitä tuhlausta tällainen, kun molemmat rakastavat toisiaan, eikä mitään voi tulla. :(
Olet mainio. Oikeasti. Tämä on niin elämän järjestämää vekkulia huumoria. Iso hymy sinulle. Ja kaikkea hyvää sylin täydeltä. Enhän minä ymmärrä mutta eihän minun tarvitsekkaan. Ajattelen sinusta edelleen pelkkää hyvää. Aurinkoinen ystäväsi.
Ps.. Aivan uskomaton yhteys meillä on, että tunnistimme toisemme. Mieletöntä!
Vierailija kirjoitti:
Kaipausketjun tuottamat maanis-depressiiviset ailahtelut ovat karseita. Vuorokauden sisään voi hekumoida kuinka kaikki merkit täsmäävät ja taatusti se on se oma kaivattu nainen joka kirjoittelee juuri minusta. Sitten tulee realismin romahdus joka jyrää kaiken onnen alleen ja jäljelle jää synkkä yksinäisyys; ei, se ei voi olla. Samat merkit sopivat tuhansiin ja hän olisi kyllä tuonut asian esiin oikeassa elämässä eikä täällä hilluisi.
Täällä hilluva on mitä suurimmalla varmuudella ypöyksin ja toivottomassa tilanteessa. Siksihän tänne on tullutkin. Hakemaan kesken jääneiden asioiden loppuunkäsittelyä itsensä kesken, koska ei ole vaihtoehtoja, tai elättelemään täysin mahdottomia haaveita ja luomaan harhaisia ajatuksia tai vahvistamaan niitä. Mikä kumma meitä ihmisiä ajaa tällaiseen hulluuteen? Muutoin järkeviä otuksia, kykeneviä itsestään huolehtimaan.
Miksi niin hieno ja iloinen asia kuin rakkaus (kaikissa aste- ja muotoeroissaan) kääntyy meitä vastaan ja alkaa nävertää sisintämme, jättää onnettomia parittomia lillumaan poolittomina muun porukan elämän iloiseen liuokseen, sammuttaa tähdet ja auringon, lakastaa nurmikot ja kukat ja sitten komentaa; selvittelepä itse sotkusi - unohda, nouse ja mene eteenpäin. Kun ei se alkujaankaan ollut oma valinta. Nuolen ampui joku sadistinen pikkupiru ja pakeni rikospaikalta naurettavilla minisiivillään liihottaen, räkänaurun saattelemana.
Tosi hyvää perjantaita ja viikonloppua kaipaamalleni naiselle ja tietysti kanssakärvistelijöillekin!
Ah, niin tuttua! Eilenkin, palstan jo sulkeuduttua, luin viestejä ja leijailin lähes ilmassa. Ajattelin, että ehkä mikään viesti ei ole juuri häneltä, mutta hänkin saattaa ajatella noin. Tai ehkä jokin häviävän pieni mahdollisuus olisi, kun tunnisteetkin ehkä sopisi. Juuri kun taas olin miettinyt, että miten saisin pakotettua itseni unohtamaan, kun en oikeasti halua unohtaa. Harmittelin, etten pystynyt enää vastaamaan ja aioin kaivaa ne viestit esiin uudelleen.
Tänään kun katsoin, että mitäs ne viestit oli, mihin piti vastata, en tunnistanut niitä enää enkä saanut yhdestäkään kunnolla kiinni. Olin yöllä vain jossain useiden viestien kollektiivisesti luomassa pilvessä. Luultavasti ne oli sinun (jolle nyt vastaan) kirjoittamiasi. Tyylistä päätellen. Eikä se tyyli edes sovi kaivattuni tyyliin. Mulla on käsitys hänen kirjoitustyylistään, ja vaikka se voi tietyiltä osin olla vääräkin, niin en usko että hän pystyisi feikkaamaan sitä noin päin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mitä tuhlausta tällainen, kun molemmat rakastavat toisiaan, eikä mitään voi tulla. :(
Miksei voi? Oletko varma että molemmat rakastavat toisiaan oikeasti? Jospa se toinen ei sittenkään, vaan tunteesi ovat yksipuolisia. Oletko saanut häneltä ihan oikeasti suoran tunnustuksen, etkä tulkinnut itse epäsuorasti jostain merkeistä - tai elättele jotain vanhoja tunteita jotka toiselta ovat rapistuneet jo ajat sitten?
Jos molemmat rakastavat tosissaan toisiaan, eivätkä ketään muuta, niin en pidä oikeastaan mahdollisena, etteivätkö he voisi ylittää kaikkia mahdollisia esteitä, joita elämässä tilapäisesti saattaa tielle tulla. Suurempaa mahtia ja voimien antajaa ei ole, jos tunne on aito ja molemminpuoleinen. Kaikki muu on aina järjesteltävissä. Pakottavia esteitä voivat olla enintään sairaus, vankila ja kuolema. Viimeisin on ehdoton, mutta kaksi muutakin sallivat kyllä jonkinlaisen sovitellun yhteiselon.
Kyllä molemmilla on suuria tunteita. Mutta molemmat ovat myös pienten lasten vanhempia.
Ettehän te niiden lastenne kanssa ole naimisissa! Kyllä aikuisten rakkaussuhde on kokonaan asia erikseen.
Anteeksi tylyyteni, mutta mitä enemmän näitä luen, sitä vakuuttuneempi olen, että noi lapsi-jutut ja muut höpinät on vaan tekosyitä sille, ettei oikeasti rakasta tarpeeksi. Jos on kyse oikeasta, tosirakkaudesta, mikään ei kykene estämään rakastavaisia saamasta toisiaan. Niin se vaan menee, on aina mennyt.
Sen enempää merkitsemättömät, pikku pelailut on asia erikseen. Niiden vuoksi ei haluta mitään uhrata, koska se todella tuntuu uhraukselta. Ja silloin kun toinen toisensa saaminen tuntuu uhraukselta, on se todellinen rakkaus jossain muualla.
Ketju on lukittu.
Keskenään kirjoittelija siis saanut kirjoitella ja paukutella omia tuotoksiaan ilman, että kenellekään menee läpi. Odotatko jo kovasti sunnuntaita, että joku viittis edes edellisen verran osallistua.