Lähetä terveisesi kaipaamallesi henkilölle xxx

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minäkin olen miettinyt, mitä haluaisin kysyä kaivatultani. Kirjoittelin äsken useamman aanelosellisen ajatuksiani ja tunteitani purkaen kaikkea sitä, mitä on matkan varrella tapahtunut ja mitä olen kokenut. Sieltä nousee esiin muutama keskeinen kysymys. Pääosin ne ovat mallia "mitä ajattelit silloin ja silloin" tai "mitä tunsit minua kohtaan kun" tai "ymmärsitkö väärin sen, kun sanoin/tein X" sekä "mitä tarkoitit sillä, kun sinä nönnönnöön nönnönnöö". 

Siis liuta joko minulle epäselviksi jääneitä asioita, jotka aiheuttavat vatvomista ja päänvaivaa, taikka sellaisia mahdollisia käännekohtia, joissa olemme jotenkin ymmärtäneet toisemme eri lailla kuin tarkoitettu tai jossa olemme olettaneet olemattomia toisistamme. Kun tuntui, että asiat jäivät kesken tai etenivät epäloogiseen suuntaan. Että kiinnostus oli molemminpuolista mutta silti toinen vetäytyi. Ymmärsinkö siis väärin ja elin harhoissa, vai oliko tuohon syynsä, ja mikä. Kun ei mitään suoria pakkeja tai torjuntaakaan ikinä tullut, eikä keskusteluyhteys katkennut. Selvyys, sitä kaipaisin. Se ainoastaan voisi lopettaa turhan kaipaamiseni, jos tämä on turhaa. Mitä se on, jos saan selvyyden siitä, että ihastuminen on yksipuoleista, tai oli sitä alkujaankin. Piina ei poistu muutoin ikinä, tai ei ainakaan vuosikausiin.

Kaikki tämä voisi kiteytyä yhteen tyhjentävään kysymykseen: "Kannattaako minun kaivata sinua enää?"

Voisin allekirjoittaa tästä melkein kaiken, jopa pari aanelosta liittyy historiaan. Keskusteluyhteys on katkennut useampaan otteeseen ja yksi suuri syy selvisi lopulta. Olen jäänyt omituiseen ja epämääräiseen välitilaan.

Joskus on hyvä hyväksyä, että tilanne on mikä on ja saattaa käydä niin, ettei asiat tule koskaan yhtään selkeämmäksi. Loppujen lopuksi sillä ei välttämättä olekaan niin suurta merkitystä kuin on ajatuksissaan ja tuntemuksisaan kuvitellut. Kun pystyy tarkastelemaan omaa tilannettaan hieman ulkopuolelta voi nähdä asiat toisesta perspektiivistä ja härkäsestä tuleekin kärpänen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Meidän jälleennäkemisessä tuskin huumori enää kukkisi. Hän joko nauraisi minulle tai juoksisi karkuun. Minä luultavasti katsoisin häntä vakavana ja yrittäisin tulkita ajatuksiaan, olisin vaivautunut, ehkä yrittäisin olla normaali ja tervehtiä tai vääntää hymyntapaista. Varmaankin päätyisin hetken päästä pakenemaan paikalta, koska kyyneleet tulisivat silmiin ja tuntisin itseni idiootiksi. En jaksa enää uskoa siihen, että saan koskaan vastauksia kysymyksiini. Tragikoominen tarina.

Miksi noin synkeät mietteet?

Realismia.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Meidän jälleennäkemisessä tuskin huumori enää kukkisi. Hän joko nauraisi minulle tai juoksisi karkuun. Minä luultavasti katsoisin häntä vakavana ja yrittäisin tulkita ajatuksiaan, olisin vaivautunut, ehkä yrittäisin olla normaali ja tervehtiä tai vääntää hymyntapaista. Varmaankin päätyisin hetken päästä pakenemaan paikalta, koska kyyneleet tulisivat silmiin ja tuntisin itseni idiootiksi. En jaksa enää uskoa siihen, että saan koskaan vastauksia kysymyksiini. Tragikoominen tarina.

Miksi tragikoominen tarina, mitä teille tapahtui?

Tein itsestäni naurettavan hänen silmissään. Surullista, uskon hänen aikaisemmin pitäneen minusta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Villasukka, näin ekaa kertaa unta että suudeltiin 💜

Kerro siitä suudelmasta, millainen se oli?

Se oli sellanen ujo ja nopea pusuttelu, kun muut unohti meidät hetkeksi kaksin. Kumarruin ihan spontaanisti Villasukkaa kohti vähän tunnustellen, eikä hän väistänyt. Ensin meidän huulet hädin tuskin koski toisiaan. Vähän arvelutti milloin muut tulee, mutta ei se hätäinen hipaisu riittänyt mulle. Toinen pusukin oli nopea ja varovainen, mutta tunsin silti pehmeät huulet omiani vasten. Villasukka katsoi mua hymyillen, ja olin ihan pilvissä. Sitten mentiin omiemme pariin ja oltiin kuin ei mitään.

Ikävä sua Tomi, ota yhteyttä!

Vierailija kirjoitti:

Meidän jälleennäkemisessä tuskin huumori enää kukkisi. Hän joko nauraisi minulle tai juoksisi karkuun. Minä luultavasti katsoisin häntä vakavana ja yrittäisin tulkita ajatuksiaan, olisin vaivautunut, ehkä yrittäisin olla normaali ja tervehtiä tai vääntää hymyntapaista. Varmaankin päätyisin hetken päästä pakenemaan paikalta, koska kyyneleet tulisivat silmiin ja tuntisin itseni idiootiksi. En jaksa enää uskoa siihen, että saan koskaan vastauksia kysymyksiini. Tragikoominen tarina.

Pelkään, että noin kävisi meilläkin, jos vastauksia yrittäisin saada. Jälleennäkemisessä ei muuten ongelmaa.

Mihin sitten haluaisin vastauksen häneltä? Mitä hän tunsi ja ajatteli silloin? Ja mitä hän siitä ajattelee nyt? Mitä hän tuntee nyt? Itseltäni kysyisin, mitä tunnen nyt. Ja miksi nämä asiat minua vaivaa?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Meidän jälleennäkemisessä tuskin huumori enää kukkisi. Hän joko nauraisi minulle tai juoksisi karkuun. Minä luultavasti katsoisin häntä vakavana ja yrittäisin tulkita ajatuksiaan, olisin vaivautunut, ehkä yrittäisin olla normaali ja tervehtiä tai vääntää hymyntapaista. Varmaankin päätyisin hetken päästä pakenemaan paikalta, koska kyyneleet tulisivat silmiin ja tuntisin itseni idiootiksi. En jaksa enää uskoa siihen, että saan koskaan vastauksia kysymyksiini. Tragikoominen tarina.

Miksi tragikoominen tarina, mitä teille tapahtui?

Tein itsestäni naurettavan hänen silmissään. Surullista, uskon hänen aikaisemmin pitäneen minusta.

Miten voit sanoa näin? Annapa kun arvaan, että tunnustit hänelle tunteesi. Miksi hän sen perusteella pitäisi sinua naurettavana tai juoksisi karkuun? Ei niitä rakkaudentunnustuksia eille kenellekään liian usein tule ja nehän ovat positiivisimpia mahdollisia tunnustuksia.

Ehkäpä hänen tilanteensa ei ollut otollinen, tai sinä et vaan kolahtanut häneen, mutta tuskin mitää sen negatiivisempaa sinun kannaltasi. Luultavasti hän ajattelee sinua ihan hyvällä, vähintäänkin.

Joten lepo, ystävä! Se on vain elämää mitä sinulle (ja hänelle) on tapahtunut.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Meidän jälleennäkemisessä tuskin huumori enää kukkisi. Hän joko nauraisi minulle tai juoksisi karkuun. Minä luultavasti katsoisin häntä vakavana ja yrittäisin tulkita ajatuksiaan, olisin vaivautunut, ehkä yrittäisin olla normaali ja tervehtiä tai vääntää hymyntapaista. Varmaankin päätyisin hetken päästä pakenemaan paikalta, koska kyyneleet tulisivat silmiin ja tuntisin itseni idiootiksi. En jaksa enää uskoa siihen, että saan koskaan vastauksia kysymyksiini. Tragikoominen tarina.

Miksi tragikoominen tarina, mitä teille tapahtui?

Tein itsestäni naurettavan hänen silmissään. Surullista, uskon hänen aikaisemmin pitäneen minusta.

Onko hän sanonut, että olet nyt naurettava hänen silmissään ja ettei hän enää pidä sinusta? Huhuh...

Vierailija kirjoitti:

Ikävä sua Tomi, ota yhteyttä!

Tämä olisi kovin mukava omia.   <3

Vielä kivempaa olisi jos olisi ollut allekirjoituksena jotakin muuta kuin "vierailija".

Ihan tämän perusteella en viitsi alkaa tulella leikkimään ja kaivatulleni viestiä laittamaan, mutta leikin hiljaa itsekseni että viesti on juuri Sinulta.

Sitäpaitsi oikeasti kaivattuni lähestyisi messengerillä tai vaippa wa:lla ja kysyisi kuulumisia, jos ei muuta uskaltaisi.

Mutta silti, vastaanpa nyt tässä ja nyt että ikävä on minullakin kova.

Minulla ei ole mitään lähetettävää kenellekään terveisinä.

Enkä myöskään kaipaa yhtään ketään. 

Tulin pahoittelemaan tätä.

Toivottasti ymmärrätte

jättää saaren rauhaan.

Vierailija kirjoitti:

Rakastan sinua.

Minäkin sinua.

En halua kysyä yhtäkään kysymystä enkä varsinkaan kuulla vastausta, puhua mistään oikeasta

Satuttaa itseäni enää

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Meidän jälleennäkemisessä tuskin huumori enää kukkisi. Hän joko nauraisi minulle tai juoksisi karkuun. Minä luultavasti katsoisin häntä vakavana ja yrittäisin tulkita ajatuksiaan, olisin vaivautunut, ehkä yrittäisin olla normaali ja tervehtiä tai vääntää hymyntapaista. Varmaankin päätyisin hetken päästä pakenemaan paikalta, koska kyyneleet tulisivat silmiin ja tuntisin itseni idiootiksi. En jaksa enää uskoa siihen, että saan koskaan vastauksia kysymyksiini. Tragikoominen tarina.

Miksi tragikoominen tarina, mitä teille tapahtui?

Tein itsestäni naurettavan hänen silmissään. Surullista, uskon hänen aikaisemmin pitäneen minusta.

Onko hän sanonut, että olet nyt naurettava hänen silmissään ja ettei hän enää pidä sinusta? Huhuh...

Kyllä, valitettavasti näin on, vieläpä ilkein sanakääntein. Yritän ajatella, että se kertoo enemmän hänestä itsestään kuin minusta. Järki ei pysty hyväksymään sitä, että olen näin pahasti ihastunut niin törppöön aikuiseen ihmiseen, enkä olisi ikinä uskonut hänestä sellaista. Ehkä senkin takia on vaikeaa päästä tästä yli ja ymmärtää niitä sanoja lopullisiksi. Pikku hiljaa, toivotaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

No jos ei ujo niin....

Maaseutuajelulle taas...? 

Nyt on pallo sulla.

Minkä värinen pallo?

Kyllä sä tiedät... Sattuneesta syystä en saa numeroasi mistään, laita viesti.

Nyt otan kopin.

Minä tiedänkin, sinä et. Numerokin on sulla.

Olen pelännyt liikaa naurettavaksi itseni tekemistä. Sehän on hölmöä ja itsekeskeistä. Juuri hänen kanssaan mitään rooleja ei pidä olla. Jos aito minä on hänestä naurettava, parasta että asia selviää kummallekin ASAP. Ei synny kummallekaan harhaluuloja tai turhia odotuksia vaan voimme jatkaa puhdistunein mielin teillemme - vaikka sitten pikku surutyön kautta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Meidän jälleennäkemisessä tuskin huumori enää kukkisi. Hän joko nauraisi minulle tai juoksisi karkuun. Minä luultavasti katsoisin häntä vakavana ja yrittäisin tulkita ajatuksiaan, olisin vaivautunut, ehkä yrittäisin olla normaali ja tervehtiä tai vääntää hymyntapaista. Varmaankin päätyisin hetken päästä pakenemaan paikalta, koska kyyneleet tulisivat silmiin ja tuntisin itseni idiootiksi. En jaksa enää uskoa siihen, että saan koskaan vastauksia kysymyksiini. Tragikoominen tarina.

Miksi tragikoominen tarina, mitä teille tapahtui?

Tein itsestäni naurettavan hänen silmissään. Surullista, uskon hänen aikaisemmin pitäneen minusta.

Onko hän sanonut, että olet nyt naurettava hänen silmissään ja ettei hän enää pidä sinusta? Huhuh...

Kyllä, valitettavasti näin on, vieläpä ilkein sanakääntein. Yritän ajatella, että se kertoo enemmän hänestä itsestään kuin minusta. Järki ei pysty hyväksymään sitä, että olen näin pahasti ihastunut niin törppöön aikuiseen ihmiseen, enkä olisi ikinä uskonut hänestä sellaista. Ehkä senkin takia on vaikeaa päästä tästä yli ja ymmärtää niitä sanoja lopullisiksi. Pikku hiljaa, toivotaan.

Onko sun kaivattusi mies vai nainen? (sivusta)

Vierailija kirjoitti:

En halua kysyä yhtäkään kysymystä enkä varsinkaan kuulla vastausta, puhua mistään oikeasta

Satuttaa itseäni enää

Entäs jos kysymykset ja vastaukset voisivatkin helpottaa kipua tai jopa korjata asioita?

Sen tiedän nainen, että rakastan sinua.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ikävä sua Tomi, ota yhteyttä!

Tämä olisi kovin mukava omia.   <3

Vielä kivempaa olisi jos olisi ollut allekirjoituksena jotakin muuta kuin "vierailija".

Ihan tämän perusteella en viitsi alkaa tulella leikkimään ja kaivatulleni viestiä laittamaan, mutta leikin hiljaa itsekseni että viesti on juuri Sinulta.

Sitäpaitsi oikeasti kaivattuni lähestyisi messengerillä tai vaippa wa:lla ja kysyisi kuulumisia, jos ei muuta uskaltaisi.

Mutta silti, vastaanpa nyt tässä ja nyt että ikävä on minullakin kova.

Ihan säikähdin ja hetken ehdin jo miettiä, että joskos kyseessä olisikin sama henkilö. :) Mutta... Olen ottanut häneen yhteyttä joskus aikaisemmin ja kysellyt kuulumisia, mutta en saa vastakaikua joten harmikseni voin vaan jatkaa haaveilua....-j

Sitä minäkin juuri ajattelin....että just nyt ei pyöri mitkään runokatkelmat tai kysymykset mielessä. Vain kirkkaana ne kolme sanaa miehelle. Joku ehkä sanoisi, että hullua mutta...ei se oikeastaan ole yhtään hullua. Se on normaalia ja oikein.