Lue keskustelun säännöt.
Musta tuntuu, että oon kokenut jo kaiken mitä haluankin, eikä mulla oo enää haaveita. Oon 38 v.
19.12.2018 |
Mulla on lapset, isohkojakin jo. Takana avioero ja uusi liitto, joka sekin nyt jo kestänyt yli 10 vuotta, vaikeaa tässäkin on ollut mutta nykyään menee ihan hyvin. On rauhaisaa ja tasaista.
Olen opiskellut nuorena ammatin, joka ei tuntunutkaan sitten omalta. Opiskelin uuden ammatin, siinä olen nyt tehnyt töitä 7 vuotta, työ on ihan ok.
Olen matkustellut, harrastanut paljon. Ostanut asunnon ja maksanutkin sen jo. On muutama hyvä ystävä ja lisäksi muutama kaveri, en koe olevani yksinäinen, mutta viihdyn myös itsekseni.
En enää oikein jaksa käydä missään, olin jokin aika sitten viihteellä kavereiden kanssa katsomassa ihan hyvää bändiä, mutta pienessä humalassa katselin ympärilleni ja mietin, että mitä minä täällä teen. Ihmiset humalassa räkättävät tyhmille jutuille, yksi pettää puolisoaan, känniläiset iskee typerillä jutuilla joita en jaksa kuunnella, korkokengät sattuu varpaisiin ja väsyttää.
En usko että lähden pitkään aikaan mihinkään.
Kaikki on hyvin, olen joutunut kamppailemaan myös vastoinkäymisten kanssa elämässäni joten arvostan kyllä turvallista, tasaista elämää.
Mutta samalla kaikki on jotenkin niin tasapaksua, että tunnen välillä etten ole edes kunnolla elossa. Kaikki päivät samanlaisia; töihin, kotiin, kotityöt, kuntosali, odotan että pääsen nukkumaan, ja sama seuraavana päivänä. Ja odotan vapaapäiviä, mutta vapaapäivinä odotan pääseväni töihin, koska mieli on melankolinen, koska silloin VOISIN tehdä jotain joka saisi minut tuntemaan olevani elossa, mutta en keksi mitään. Ja se on puuduttavan näivettävää. Välillä tuntuu, että olisin ihan valmis jo kuolemaankin. Kaikki on jo nähty ja koettu.
Ja ei, en ole masentunut. Koen vaan neutraalisti, ilman ahdistusta ja tuskaa, ettei ole enää intoa mihinkään, ei ole enää mitään mitä odottaa.
Joinain päivinä jaksaa tuntea iloa ja tyytyväisyyttä pienistä asioista, rakastan lapsiani, kahvi maistuu hyvältä, tv:stä tulee hauska sarja.
Mutta sitten herään taas tajuamaan tämän tylsyyden, johon en keksi mitään erilaista enää. Harrastuksia kokeiltu kymmeniä, opiskeltu uusia kieliä, käyty matkoilla, konmaritettu koti, vaihdettu alaa, erottu ja löydetty uusi puoliso... ja, niin. Tätä tämä vaan on. Ainaista arkea eikä mikään enää säväytä.
Kommentit (67)
Huoh, kylläpä oli masentavaa luettavaa, kaksi/kolmekymppiset valittavat, että kaikki on nähty ja tehty, eikä mikään kiinnosta. Siis maailmassa/elämässä ei ole enää mitään, mikä kiinnostaisi, sillä kaikki on nähty/tehty? Kuten monet ovat jo kommentoineet, teillä on jonkin asteinen masennus. Ehkä ette ole vielä ymmärtäneet, että elämä on aaltoilua ylös ja alas, välillä lennetään ja kaikki on mahdollista, välillä ollaan in deep shit, eikä millään ole väliä.
Te ette ole oikeastaan nähneet tai tehneet vielä yhtään mitään. Etsikää kommenttinne 20 vuoden kuluttua netistä ja nauratte itsellenne.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Get a grib tai mene lääkäriin kirjoitti:
Huoh, kylläpä oli masentavaa luettavaa, kaksi/kolmekymppiset valittavat, että kaikki on nähty ja tehty, eikä mikään kiinnosta. Siis maailmassa/elämässä ei ole enää mitään, mikä kiinnostaisi, sillä kaikki on nähty/tehty? Kuten monet ovat jo kommentoineet, teillä on jonkin asteinen masennus. Ehkä ette ole vielä ymmärtäneet, että elämä on aaltoilua ylös ja alas, välillä lennetään ja kaikki on mahdollista, välillä ollaan in deep shit, eikä millään ole väliä.
Te ette ole oikeastaan nähneet tai tehneet vielä yhtään mitään. Etsikää kommenttinne 20 vuoden kuluttua netistä ja nauratte itsellenne.
Excuse me, ollaan nelikymppisiä.
Vierailija kirjoitti:
Get a grib tai mene lääkäriin kirjoitti:
Huoh, kylläpä oli masentavaa luettavaa, kaksi/kolmekymppiset valittavat, että kaikki on nähty ja tehty, eikä mikään kiinnosta. Siis maailmassa/elämässä ei ole enää mitään, mikä kiinnostaisi, sillä kaikki on nähty/tehty? Kuten monet ovat jo kommentoineet, teillä on jonkin asteinen masennus. Ehkä ette ole vielä ymmärtäneet, että elämä on aaltoilua ylös ja alas, välillä lennetään ja kaikki on mahdollista, välillä ollaan in deep shit, eikä millään ole väliä.
Te ette ole oikeastaan nähneet tai tehneet vielä yhtään mitään. Etsikää kommenttinne 20 vuoden kuluttua netistä ja nauratte itsellenne.Excuse me, ollaan nelikymppisiä.
Olihan siellä jotkut 21- ja 28-vuotiaatkin itsemurhan partaalla. HERÄTKÄÄ! Elämänne on vasta alkanut.
Hei, olkaa tyytyväisiä. Koska vaan voi tulla syöpää tai joku muu vakava sairaus itselle tai perheenjäsenelle. Työttömyys, työkyvyttömyys. Kun asiat on niin hyvin, että puuduttaa, ainoa tie on alas.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Get a grib tai mene lääkäriin kirjoitti:
Huoh, kylläpä oli masentavaa luettavaa, kaksi/kolmekymppiset valittavat, että kaikki on nähty ja tehty, eikä mikään kiinnosta. Siis maailmassa/elämässä ei ole enää mitään, mikä kiinnostaisi, sillä kaikki on nähty/tehty? Kuten monet ovat jo kommentoineet, teillä on jonkin asteinen masennus. Ehkä ette ole vielä ymmärtäneet, että elämä on aaltoilua ylös ja alas, välillä lennetään ja kaikki on mahdollista, välillä ollaan in deep shit, eikä millään ole väliä.
Te ette ole oikeastaan nähneet tai tehneet vielä yhtään mitään. Etsikää kommenttinne 20 vuoden kuluttua netistä ja nauratte itsellenne.Excuse me, ollaan nelikymppisiä.
Olihan siellä jotkut 21- ja 28-vuotiaatkin itsemurhan partaalla. HERÄTKÄÄ! Elämänne on vasta alkanut.
en ole itsemurhan partaalla tästä nihilistisestä realismistani huolimatta. Sekin ois todella turhan dramaattista.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Oletko oikeasti kokeillut kaikkea? Huumeita, turismin ulkopuolisia matkakohteita, opetellut kävelemään käsin, liitovarjoilua, benjihyppy maailman korkeimmalta pudotukselta, näpistänyt purkkaa kaupasta, taipunut spagaattiin, rakentanut linnunpöntön?
Jos vastasit jokaiseen kohtaan kyllä, niin voimme todeta, että olet tehnyt ja kokenut kaiken. Jos vastasin yhteenkään ei, niin tee se ja mieti sitten. Jos kaiken tekemisen jälkeen tuntuu edelleen tyhjältä, niin onneksi olkoon! Olet masentunut. Sitä voi omalla tavallaan pitää hyvänä kokemuksena, mutta ehkä vasta vuosien päästä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olet toteuttanut yleistä haavetta, et itseäsi.
Sinkkumies
Aivan naulan kantaan!
Ne omat unelmat ovat jotain muuta kuin sen opiskele-valmistu-pariudu-osta asunto-mene naimisiin-saa lapsia-käy lomalla -juttuja.
Omat unelmat ovat jotain sellaista, mitä nelikymppisenäkin odottaa kuin lapsi joulua, ei pysty nukkumaan, vatsassa on perhosia. Mutta muut eivät niitä haaveita usein ymmärrä.Suurin löytö elämässä on tavoitella sitä, mikä on itselle arvokasta. Ei sitä, mitä ”kuuluu”.
Saatan olla välillä vanha ja väsynyt, mutta elämästäni olen edelleen innoissani.
Mun haaveet nuorena oli just tollasia...Enkä saanut muilta niille ymmärrystä . Elin kyllä niitä unelmiani ihan täysillä...sit joskus +35 iässä ne lakkasi kiinnostamasta. Ja se mikä ennen tuntui tylsältä ja tavanomaiselta - eli perhe, mies, lapsi, koti maalla- olikin just sitä mitä aloin haluta.
-33
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mulla on vähän samat fiilikset ollut. Oon nuorempana ollyt kova menemään ja matkustamaan, nyt vapaapäivän lempisisältö on nukkua pitkään. Oikeasti, pääsen vasta 11 ylös sängystä enkä mielelläni edes poistu kotoa koko päivä. Ennen tosiaan biletin rankasti, saattoi mennä perjantai-illasta sunnuntaiaamuun samoilla silmillä. Oon myös matkustanut paljon ja asunutkin ulkomailla. Ulkomaille en enää jaksaisi muuttaa, reppureissaamista kun kokeilin uudestaan vuosia sitten vain ärsytti ne uudet travellerit, jotka jaksoi hypettää paikoista ja kokemuksista. Vastoinkäymisiä on ollut myös paljon elämässä. Oon ollut sekä työtön, opiskelija, hanttihommissa sekä nyt "pikkupomo". Ainoo asia josta ei ole kokemusta, on lapset. Ja musta tuntuu että se on yksi syy miksi ne on alkaneet kiinnostaa vuosi vuodelta enemmän. Oon nyt 31, eli ei ehkä keski-iän kriisiä vielä mutta jotain sinne päin.
HYVÄ ALOITTAJA :) Kiitos mahtavasta rehellisyydestä, ja samalla uskon, että tulit puhuneeksi tavattoman monen muunkin puolesta. Viestisi inspiroi minut sanomaan sulle kaksi asiaa, joista jälkimmäinen selittää tätä ensimmäistä, joka on itse asiassa Bond-leffan nimi vuodelta 1999 :) "Kun maailma ei riitä".
Olet niin paljon tehnyt ja kokenut kaikkea, mitä ihminen voi ymmärryksensä ja kykyjensä pohjalta tehdä ja löytää; ehkä sinusta nyt tuntuu, että enää "maailma ei riitä". Silti haluan uskoa, että ilman muuta tässä elämässä sinulle vielä löytyy jotakin uutta! Ja tässä se täydentävä toinen ajatus: "Ota askel".
Ota askel, joka vie samaan aikaan sisäänpäin ja ylöspäin.Askel, joka vie sellaiseen elämän ytimeen, joka todella tyydyttää ja ravitsee - ei enää vain kokemuksia ilman merkitystä vaan jotankin, josta löydät pysyvämpää merkitystä ja rauhaa.Varovasti toivon ja uskon, että oheinen muutaman minuutin pätkä voisi kuvailla jotakin juuri tällaista; myös toivon sydämestäni, että se auttaa sinua jonkin uuden alkuun! Ole avoimella mielellä ja sydämellä :)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Pyöräytä iltatähti arkea ja vapaapäiviä piristämään, tulee taas äksöniä etkä jouda miettimään yhtään mitään :)
Jos ihmiset harrastaisivat enemmän taiteita, sekä muiden taiteesta nauttien että itse luoden, tuollaista kyllästtymistä tulisi vähemmän.
Hetkittäin voi tympääntyä, se on varmaan hyväksikin, mutta ei kukaan, joka ei ole vielä opetellut soittamaan saxofonia ja kirjoittanut omaa versiota Hamletista, voi olla kaiken kokenut ja elämään kyllästynyt.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Heh, itse 21 ja sama fiilis. Unelmat jo toteutettu.
Opiskelin unelma-ammatin ja pääsin unelmaduuniin. Jotenkin työ ei edes ole niin hauskaa kun kuvittelin. Matkustellut olen, alkaa olla jo tylsää ja epäjännittävää sekin
Löysin parisuhteen, eipä ollut sekään niin kovin ihanaa. Aluksi joo, mutta arki tuli nopeasti vastaan. Olen muutenkin sellainen etten ihastu oikeastaan koskaan. Lapsia en halua.
Ehkä olen vaan helposti kyllästyvä arkea vihaava ihminen. Epäilen kyllä myös masennusta.
Kaipaan teini-ikään, kaikki oli uutta ja jännää. Nyt on vaan samaa paskaa edessä 50 vuotta.
Mä olen sua 7 vuotta vanhempi ja tuntuu, etten ole saavuttanut mitään... Alaani kuulumatonta pienipalkkaista työtä teen kokopäiväisesti ja kevytyirttäjänä oman alan hommia kun niitä sattuu tippumaan... Koko amk-opiskeluaika meni köyhyydessä enkä saanut töitä. Vähävaraiset vanhemmat yrittivät sentään vähän antaa taloudellista tukea. Jo yläasteella sairastuin pahaan paniikkihäiriöön ja sinun ikäisenä sairastuin masennukseen jota sairastan yhä. Matkustin tämän vuoden syksyllä Japaniin ja edellisestä ulkomaanmatkasta oli jo 20 vuotta aikaa. Ja tätä Japanin-matkaa varten säästin 5 vuotta.
Kunpa olisin saanut elää tuollaisen nuoruuden mitä suurin osa on elänyt. Onnea, murheetonta ja hauskaa elämää. Katkeruuttaa että kuulun onnettomaan vähemmistöön, jolle ei koskaan tapahdu mitään hyvää. Tai aina kun jotain sellaista tapahtuu, matto vedetään heti jalkojen alta. Viime viikolla sain kuulla että minut irtisanotaan työstäni.
Köyhää ja kurjaa on eikä mitään tapahdu. Silti käyty Japanissa, on tutkinto ja monenlaisia töitä.
Aloittaisin asenteen muuttamisesta. Japanin matka on "jotain hyvää'. Ja jos onnistuu viidessä vuodessa säästämään kaukomatkan, ei elämä äärimmäistä köyhyyttä voi olla.
En halua vähätellä vaikeuksia, mutta ei muillakaan elämä ole pelkkää onnea ja myötätuulta.
Minä vaan sanon että odotapa vielä 20 vuotta, miltä sitten elämä maistuu? ..
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Musta tuntuu, että ihmisille länsimaissa on käymässä kuin matrixissa: kun alienit olivat laittaneet ihmiset niihin kennoihin elämään ja tarjosivat näille täydellisen elämän, ihmisiä alkoi kuolla. Siksi Matrixin annettiin olla yhtä ruma ja epävarma kuin oikean maailman.
Itselläni on ollut tosi isoja vastoinkäymisiä koko elämän ajan. En ole mitenkään huikean onnellinen, mutta tyhjyyden tunnettakaan en ole päässyt kokemaan. Ehkä kärsimys tekee elämästä riittävän kamalan, että sitä jaksaa pinnistellä.
Tarviit harrastuksen. Aloita vaikka kiipeily tai jonkun soittimen soittaminen.
Ei olee mahdollista. Ihmineen on tuossa suhteessa kyltymätöön.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Taidat olla kuitenkin vähän masentunut...
En koe olevani masentunut. Tai jos olenkin, tämä lienee sellaista laatua, johon mikään terapia tai lääkkeet eivät auta. Elämän realiteetit ovat vain iskostuneet läpi. Ja kaikki on koettu. Ihan mukava ja vaihderikas pieni elämä, kiva juttu, mitään erityisen suurta ihanaa ei kuitenkaan enää liene odotettavissa. Pelkkää rapistumista ja luopumista; haaveista, lapsista, terveydestä, lopulta itse elämästä. Näin se vaan menee.
Ap
Siis olet 38 vuotta ja ajattelet noin! Ethän sinä vielä rapistu pitkiin aikoihin ja tuon ikäinen voi tehdä vielä vaikka mitä. Masennukselta kuulostaa terv 65+ vuotias.
Vierailija kirjoitti:
Jos ihmiset harrastaisivat enemmän taiteita, sekä muiden taiteesta nauttien että itse luoden, tuollaista kyllästtymistä tulisi vähemmän.
Hetkittäin voi tympääntyä, se on varmaan hyväksikin, mutta ei kukaan, joka ei ole vielä opetellut soittamaan saxofonia ja kirjoittanut omaa versiota Hamletista, voi olla kaiken kokenut ja elämään kyllästynyt.
Itse luen paljon ja kirjojen parissa en kyllä koe koskaan tyhjyyttä. Nytkin minulla on odottamassa monta kirjaa, kirjastot ovat täynnä tarinoita.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Taidat olla kuitenkin vähän masentunut...
En koe olevani masentunut. Tai jos olenkin, tämä lienee sellaista laatua, johon mikään terapia tai lääkkeet eivät auta. Elämän realiteetit ovat vain iskostuneet läpi. Ja kaikki on koettu. Ihan mukava ja vaihderikas pieni elämä, kiva juttu, mitään erityisen suurta ihanaa ei kuitenkaan enää liene odotettavissa. Pelkkää rapistumista ja luopumista; haaveista, lapsista, terveydestä, lopulta itse elämästä. Näin se vaan menee.
Ap
Niin, odotitko täältä jotain ratkaisua? Tiedät realiteetit itsekin.
Olen tavoitellut tismalleen mitä ITSE olen halunnut, en mitään keskiluokkaista elämää. Ollut monessa eri maassa seikkailemassa, monessa eri maassa toteuttamassa unelmatyötäni. Nyt tuntuu että olen jo saavuttanut sen mitä olen halunnut. Ei ole enää sitä samaa paloa intohimoani kohtaa enää, kun en oikein voi enää edetä tässä unelmatyössäni.