Lue keskustelun säännöt.
Musta tuntuu, että oon kokenut jo kaiken mitä haluankin, eikä mulla oo enää haaveita. Oon 38 v.
19.12.2018 |
Mulla on lapset, isohkojakin jo. Takana avioero ja uusi liitto, joka sekin nyt jo kestänyt yli 10 vuotta, vaikeaa tässäkin on ollut mutta nykyään menee ihan hyvin. On rauhaisaa ja tasaista.
Olen opiskellut nuorena ammatin, joka ei tuntunutkaan sitten omalta. Opiskelin uuden ammatin, siinä olen nyt tehnyt töitä 7 vuotta, työ on ihan ok.
Olen matkustellut, harrastanut paljon. Ostanut asunnon ja maksanutkin sen jo. On muutama hyvä ystävä ja lisäksi muutama kaveri, en koe olevani yksinäinen, mutta viihdyn myös itsekseni.
En enää oikein jaksa käydä missään, olin jokin aika sitten viihteellä kavereiden kanssa katsomassa ihan hyvää bändiä, mutta pienessä humalassa katselin ympärilleni ja mietin, että mitä minä täällä teen. Ihmiset humalassa räkättävät tyhmille jutuille, yksi pettää puolisoaan, känniläiset iskee typerillä jutuilla joita en jaksa kuunnella, korkokengät sattuu varpaisiin ja väsyttää.
En usko että lähden pitkään aikaan mihinkään.
Kaikki on hyvin, olen joutunut kamppailemaan myös vastoinkäymisten kanssa elämässäni joten arvostan kyllä turvallista, tasaista elämää.
Mutta samalla kaikki on jotenkin niin tasapaksua, että tunnen välillä etten ole edes kunnolla elossa. Kaikki päivät samanlaisia; töihin, kotiin, kotityöt, kuntosali, odotan että pääsen nukkumaan, ja sama seuraavana päivänä. Ja odotan vapaapäiviä, mutta vapaapäivinä odotan pääseväni töihin, koska mieli on melankolinen, koska silloin VOISIN tehdä jotain joka saisi minut tuntemaan olevani elossa, mutta en keksi mitään. Ja se on puuduttavan näivettävää. Välillä tuntuu, että olisin ihan valmis jo kuolemaankin. Kaikki on jo nähty ja koettu.
Ja ei, en ole masentunut. Koen vaan neutraalisti, ilman ahdistusta ja tuskaa, ettei ole enää intoa mihinkään, ei ole enää mitään mitä odottaa.
Joinain päivinä jaksaa tuntea iloa ja tyytyväisyyttä pienistä asioista, rakastan lapsiani, kahvi maistuu hyvältä, tv:stä tulee hauska sarja.
Mutta sitten herään taas tajuamaan tämän tylsyyden, johon en keksi mitään erilaista enää. Harrastuksia kokeiltu kymmeniä, opiskeltu uusia kieliä, käyty matkoilla, konmaritettu koti, vaihdettu alaa, erottu ja löydetty uusi puoliso... ja, niin. Tätä tämä vaan on. Ainaista arkea eikä mikään enää säväytä.
Kommentit (67)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itse olen päinvastaisessa tilanteessa. En ole kokenut mitään. En tiedä onko tämä huonompi vai parempi tilanne?
Parempi.
Ai. Miksi sitten oikeastaan kukaan ei tee näin?
Ei ihmiset osaa ajatella niin pitkälle. Monilla se asioiden kokemisen palo on niin suuri nuorena.
Aika poikkeavana pidetään sellaista nuorta, joka ei ole utelias ja halua kokeilla uusia asioita. Toki on niitäkin, jotka eivät sitten uskalla koskaan kokeilla mitään, eivät uskalla lähteä esim opiskelemaan ja jäävät peräkammarin tytöiksi tai pojiksi. Mutta yleensähän nuoruuteen kuuluu kaiken kokeilu.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mun mielestä on aivan normaalia tylsistyä kun elämässä menee kaikki liian hyvin ja tasaisesti.
Vierailija kirjoitti:
Sori vaan mutta en ymmärrä näitä naisia joilla on mies ja valittavat elämästään. T. 30 v nainen joka ei ole koskaan saanut miestä ja on oikeasti masentunut
Kyllä, jos sulla vain olisi sohvalla koiras-otus nenää kaivamassa, olisi onnellisuus taattu. Huoh.
Ei oo totta. Mä oon 36v ja tunnen olevani nuori.. Melkein ku parikymppinen.
Muistan kuitenkin elämässäni pari vaihetta, jolloin olen ollut muutaman vuoden todella tylsistynyt. Ne vaiheet loppui vasta kun päätin tehdä jotain radikaalia, ison muutoksen. Tein siinä vaiheessa lapset, toisella kerralla muutin ulkomaille asumaan. Oikeita ratkaisuja. Mieli virisi siinä määrin ja kuviot muuttuivat elämänmuutosten myötä, että uusia kiinnostuksen kohteita ja värejä alkoi löytymään eloon..
No huh:)
Olen 58v ja sinä päivänä kun lopetan unelmoinnin ja haaveiden toteuttamisen olen kuollut😂
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Haluaisin kommentoida tuohon harrastusjuttuun.
Monestihan neuvo tylsistyneille tai masentuneille on uuden harrastuksen aloittaminen. Itsekin useina vuosina sitä kokeilin, mutta nyt olen tajunnut että enemmänkin ahdistun jossain ryhmäharrastustilanteissa ja minuun iskee täysin typerä kilpailuhenki. Nykyään tykkään uppoutua rauhassa omassa kodissani esim. hyvään kirjaan tai käsityöharrastukseen. Jälkimmäisessäkin alan usein liikaa verrata omia töitäni jonkun käsityökirjan kuviin ja joudun hokemaan itselleni että tämänhän piti olla hauskaa, eikä mitään täydellisyyden tavoittelua.
Eli tosi hienoa jos ja kun monet saavat iloa esim. työväenopiston kursseista, joita on tosi laaja tarjonta ainakin isoissa kaupungeissa, mutta kaikille yhdessä tekeminen ja harrastaminen ei ole paras vaihtoehto.
Sori vaan mutta en ymmärrä näitä naisia joilla on mies ja valittavat elämästään. T. 30 v nainen joka ei ole koskaan saanut miestä ja on oikeasti masentunut