Lue keskustelun säännöt.
Psykiatrisessa sairaanhoidossa näkee miten huono asenne ihmisillä on
Sairaanhoitaja
19.12.2018 |
Osa psyykkisesti sairaista on oikeasti sairaita, mutta joka päivä tapaan useita, joilla on vain huono asenne ja liian kovat vaatimukset.
Kaiken pitäisi tulla helposti, pitäisi saada työ ja koti jotka sopisi täysin omiin toiveisiin, ilman että itse tekee mitään. Pitäisi saada rahaa ja palveluita, mutta mitään velvollisuuksia ei saa olla. Lääkkeistä ei suostuta syömään kuin ne joista tulee välitön vaikutus. Kaikki on maailman ja yhteiskunnan syytä, mistään ei ole omaa vastuuta. Ei edes aaenteesta.
Näiden ihmisten takia oikeasti sairaat eivät pääse hoitoon jonojen ollesa valtavat.
Kommentit (458)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tottakai on persoonallisuushäiriöitä, aika vaikea on hoitaa esim.narsistia. Muttei tämän perusteella saa tuomita oikeasti sairaita!!
Eikö persoonallisuushäiriöisetkin ihan sairaita ole, vaikkei olisi sairaudentuntoa (eaim narsku)? Ymmärtääkseni johtuvat esim varhaislapsuuden kehityksen häiriöistä vaikkapa laiminlyönnin seurauksena.
En ole oikein koskaan ymmärtänyt ptsdn+disson ja epävakaan pershärön eroa, esim.
Nämä kun eivät sulje toisiaan pois. Voi olla mielisairas JA personallisuushäiriöinen.
Sitä paitsi dissosiatiivinen identiteettihäiriö on nykyajan nuorten tyttöjen anorexia, eli muotia tällä hetkellä. Niitä ei kuitenkaan meillä hoidossa ole paljoa, sillä tuota dissoamista on tosi vaikeaa näytellä pidemmän päälle. Yleensä potias jolla on disso, ei tiedä sitä itse.
Kerro niistä feikkaavista multipersoonista? Onko ihan tunkua siellä Pårvååssa näistä.
Jos aikoo trollata, pitää tietää jotain asiasta😂😂😂
Se on kuuls vähän semmoinen homma, että en ala julkisesti tuon enempää asiasta avautumaan. Se olisi myös täysin turhaa, sillä sinulla ei riitä kapasiteetti, tieto, ymmärrys, eikä elämänkokemus asian ymmärtämiseen, vaikka sen miten päin sinulle selittäisi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Varmaan skitsofreniaryhmän taudit, kaksisuuntainen mielialahäiriö ja vakavat traumahäiriöt ovat sellaisia, joissa oma asenne ei ole niin vahva.
Masennuksessa, ahdistuneisuushäiriöissä, syömishäiriöissä ja persoonallisuushäiriöissä on aina jossain määrin kyse ihmisen ajattelun kapeudesta. Monilla on siis huono "asenne", totta. Hankalampi kysymys sitten, miten sitä ajattelua saisi terapiassa korjattua siihen suuntaan, että ihminen toipuisi eikä kärsisi niin epäedullisen ajattelunsa seurauksista.
Minä rehellisesti sanottuna pidän hieman kyseenalaisena sitä että keskistytään pelkän "ajattelun" muuttamiseen, vaikka usein vikaa voi olla potilaan ympäristössä tämän läheisiä myöden. Oikeastaan mielenterveysoirelu usein on johdannainen johonkin elämän epäkohtaan, jota ei pysty omilla työkaluilla ratkomaan, mikä sitten johtaa siihen että pääkoppa yrittää sopeutua siihen mahdottomaan tilanteeseen. Eli eräänlainen selvitymismekanismi, joka pidemmän päälle on haitallinen.
Aivan, mutta miten ratkaistaan potilaan elämäntilanne psyk.pkl:lla? Esim.juova puoliso tai rajaton lapsi? Ei mitenkään. Itse psyk.sh:na nämä tällaiset tapaukset tuppaavat turhauttamaan, hoitoon tulee ihminen, joka on taloudellisissa ongelmissa, väkivaltaisessa suhteessa jne. On ilmiselvää, että masennus johtuu elämäntilanteesta, mutta jos ihminen ei itse sitä muuta, on hoitohlökuntakin vähän kädetön tilanteessa. Toki tuetaan muutokseen, ja hoidetaan oireita.
Voin kokemuksesta sanoa että turhautuminen on molemminpuoleista. En itse hakisi apua ellen kokisi että ei ole enää työkaluja ja voimat on lopussa. Siihen päälle turhautunut ja työkaluton hoitaja ei auta oikein mitään. Omasta mielestäni mielenterveyshoidon pitäisi olla monipuolisempaa kuin asiakkaan omien voimavarojen odottelemista. Eri tahojen pitäisi olla paremmin yhteydessä toisiin, enemmän resursseja sekä enemmän vapauksia toimia tilanteen vaatimalla tavalla. Mutta tämä on helpommin sanottu kuin tehty ja vaatisi aika laajan skaalan muutoksia.
Psyk.pkl:lla ei olla työkaluttomia ja turhautuneita oman erikoisalamme hoitoon, mutta joskus poliisilla, lastensuojelulla, velkaneuvonnalla on järeämmät aseet tai ainakin työkaluja puuttua tilanteeseen, joka ylläpitää masennusta. Ja ihmisen pitää ainakin haluta muutosta, Yhteistyö näiden toimijoiden välillä on hankalaa tiukkojen salassapitovelvotteiden vuoksi.
Vierailija kirjoitti:
Mulla meni mielenterveys sairaalan somaattisten sairuksien poleilla kun vuosia pompoteltiin ja sanottiin vika korvien välissä vaikka on ihan somaattinen harvinaissairaus. Siihen en saanut apua ja nyt olen siirretty psykiatrianpuolelle kun olen aivan loppu kipuihin ja oireisiin mitä tämä somaattinen sairaus tekee. Ehkä ne siellä tekee mut puhumalla terveeksi. Tiedä häntä.
Tämä on yksi ongelma myös meillä. Somatiikka ei löydä mitään, ja kipujen takia kärsivät tungetaan meille, että tehkää te nyt tolle jotain, kun ei siinä mitään somaattista vikaa ole. Vähissäpä ne keinot meillä on hoitaa fyysisiä kipuja ja sairauksia. Yleensähän näille on jo kehittynyt lääkeriippuvuuksia, jotka ovat mukana sotkemassa, kun tulee ne vieroitusoireet, ja potilaasta tuntuu siltä ettei hän pärjää ilman lääkkeitä. Jonkin verran on myäs niitä jotka ovat "kipeitä" eli kipulääkeaddikteja, jotka tekevät mitä vain saadakseen lääkettä. Pitemmällä jaksolla nämä toki erottuvat toisistaan, mutta aluksi ei voi tietää kumpi on kyseessä, addikti, vai kipupotilas, joten hoito on sama molemmille.
Vierailija kirjoitti:
Siis onko persoonaallisuushäiriö mielenterveysongelma ollenkaan ja siihen ei sitten ole apua tai sitä ei lueta ongelmaksi ollenkaan? Vähän epämääräinen debaatti keskustelussa nyt. Oma pää-ongelmani kun on pers.häiriöt, mutta asiat kuten masennus jne. ovat rakentuneet siihen päälle.
No onhan se mielenterveydellinen ongelma, mikäli ihminen siitä a kärsii itse, b, ympäristö kärsii.
Mutta onko persoonallisuushäiriö mielisairaus, jota tulisi hoitaa osastoilla, niin ei ole. PErsoonallisuushäiriön lisäksi voi tietysti olla myös mielisairautta, jota hoidetaan osastolla, mutta enenevissä määrin täällä on potilaita joilla ei ole "kuin" persoonallisuushäiriö, ja/tai päihderiippuvuus. Ei me voida niitä mitenkään erityisesti hoitaa. Onneksi nykyään on ainakin meillä niin, että ensin päihteet kuriin, ja sitten vasta meille hoitoon, ja kuntaan on myös perustettu päihdehoitoyksikkö, joka on aivan mahtava!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Siis onko persoonaallisuushäiriö mielenterveysongelma ollenkaan ja siihen ei sitten ole apua tai sitä ei lueta ongelmaksi ollenkaan? Vähän epämääräinen debaatti keskustelussa nyt. Oma pää-ongelmani kun on pers.häiriöt, mutta asiat kuten masennus jne. ovat rakentuneet siihen päälle.
Onhan ne, niihin ei vaan ole mitään lääkettä eikä esim osastohoito auta. Pitkäkestoinen psykoterapia saattaa auttaa mutta sekin riippuu vähän siitä mikä pershärö on.
Kaikki pershäröisethän eivät kärsi mitenkään häiriöstään.
Juuri näin. Moni ei edes halua mitään persoonallisuushäiriödiagnoosia, koska heidän tilansa ja elämäntilanteensa johtuu vanhemmista/koulusta/yhteiskunnasta/muiden vaatimuksista/työpaikasta/parisuhteesta jne. Heillä siis ei ole persoonallisuushäiriöntuntoa. Sen sijaan he voivat olla vakaasti sitä mieltä että heillä on joku muu sairaus tai tila, jota pitäisi hoitaa. Ja kun tätä heidän itse diagnosoimaansa sairautta ei lähdetä hoitamaan, niin lääkärit ja hoitajat ovat ammattitaidottomia natzihirviöitä jotka eivät auta. Normi-ihmisellä, joka ei ole töissä kys. paikassa ei oikeasti ole kovinkaan laajaa käsitystä siitä millaista kaikkea potilasta siellä tulee vastaan. Nämä henkilöt sitten haukkuvat koko psykiatrisen hoidon. Tätä samaa haukkumista ympäri somea ei kuule esim. skitsofreenikoilta juurikaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minäpä vastaan ex-avohoitolaisena.
Jokaisella ihmisellä on ihmisarvo ja elämisen ongelmissa tulisi muistaa että ei ole meitä ja teitä. Se nakki voi käydä aivan kenelle vain.
Kun ihminen on kokenut kaltoinkohtelua ja väkivaltaa ja muutenkin hukassa onko asiallista tai edes pätevää kertoa että joo huono oot mee pois häiritsemästä.
Kaikki keskusteluhan ei sitten ole aitoa kommunikointia nähnytkään. Kaikki terapia ei kaikille käy. Sitä voi juosta kahvikeskustelemassa lopun ikänsä jonkun ammattilaisen kanssa tulematta sen kummemmaksi. Joskus löytyy normielämästä joku viisas joka kohtaamisellaan saa palikoita paikoilleen.
Kaikkee saa ja kaikkee voi. Kipu kertoo sitten kun rajat alkavat löytyä. Ja siitä miten koko kylä kasvattaa ne kieroon kasvaneetkin. Ehkä kierommaksi. Ehkä suoremmaksi.
Vapaan tahdon mukaisesti.
Jokaisella on olemassaolon oikeus.
Soappia suuppia ja sielun salvausta...
Ihminen voi olla toiselle vain ihminen. Kirjoista ei ihmisyyttä opita.
Eikä hienoja tauluja maalata yössä tai kaupunkeja päivässä.
Minua auttoi kun joku katsoi rakkaudella sieluuni.
Minua auttoi kun ymmärsin että kaikki voi olla mahdollista vaan ei pakollista.
Voin olla juuri se mikä olen. Tarvitsematta miellyttää kuuluakseni joukkoon.
Itseni näköinen elämä.
Nuorena sitä oli vähän hukassa ja ajatteli elämän aivan toisin. Kokemus omasta arvottomuudesta sai ylikierroksille.
Ei niitä titteleitä arkussa tarvita.
Ihanaa olla vapautettu oravanpyörästä joka ei koskaan ole mulle sopinut. Ihanaa kun sain lopetettua lailliset huumeet ja sanottua heipat sille systeemille joka nyt oli toki tyhjää parempi. Kun se nyt oli mun eilen loppuun kuljettu tie.
Puhe on tärkeää. Rohkeutta children of the night.
Vierailija kirjoitti:
Täällä vaan te "täydelliset ihmiset" ulisette kun joku jolla pääkoppa on ihan päin helve*tiä on häiritsemässä teidän "täydellistä elämää", saat*na kuolk*a syöpään! Tiedättekö millaista helvet*iä tämä elämä on tällä päällä, kaikki normaalitkin asiat ovat minulle yhtä helv*tin jotain korkeaa ydinfysiikkaa tai jotain, mistään ei tule mitään, töissä ei pärjää, ihmisten kanssa ei osaa olla jne. Vit*u saat*na!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!
Voit olla myös kehitysvammainen jos elämä on noin vaikeaa, kannattaaa tutkituttaa se. Esim. äo jne.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Siis onko persoonaallisuushäiriö mielenterveysongelma ollenkaan ja siihen ei sitten ole apua tai sitä ei lueta ongelmaksi ollenkaan? Vähän epämääräinen debaatti keskustelussa nyt. Oma pää-ongelmani kun on pers.häiriöt, mutta asiat kuten masennus jne. ovat rakentuneet siihen päälle.
Mielisairauksia ovat tasana bipo ja skitsofrenia eri muotoineen. Sitten on mielialaongelmia kuten masennus, neurooseja etc. Pershäröt eivät ole sairauksia, ne ovat ”häiriintyneitä” persoonia, rumasti sanottuna luonnevikaisia.
Jopas. Tavallaan olen iloinen että en nuorempana tiennyt tätä, joten suhtauduin tilaani vakavemmin ja armollisemmin. Muutenkin olen aina nähnyt kaikki mielenterveysongelmat toistensa "sukulaisina" ja liukuvana janana. T. se, jolle vastasit
Älä usko tuota joka on täydellisen vanhoissa käsityksissä, asia on juuri noin kuin itse ajattelet. Esim viime aikoina skitsofreniaa on alettu pitää traumatisoitumisen seurauksena eikä vain jostain taivaalta iskevänä aivosairautena.
Ei ole alettu pitää.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
jjkkkSairaanhoitaja kirjoitti:
Tarkotukseni ei ollut mustamaalata psyykkisesti sairaita, vaan nimenomaan heille tarkoitettujen resurssien väärinkäyttäjiä.
Olisi parasta saada keskittyä oikeiden masennus-, ahdistuneisuus-, bipo- ym. potilaiden hoitamiseen, mutta päivän vastaanotolla puolet on peruspessimistisiä ihmisiä, joille ei kelpaa mikään apu. Eikä täyty mikään diagnoosi. Ei siis ole mitään sairautta, mutta täytyy päästä valittamaan yhteiskunnasta.
Ikävä kyllä hoitaja ei voi hoitaa sairautta jota ei ole. Hoitajan pitäisi saada keskittyä hoitamaan oikeasti sairaita.
-A.P
Todella erikoista että siellä päin pääsee hoitoon asennevammaiset, täällä ei välttämättä itsemurhan partaalla olevatkaan. Lisäksi minua kiinnostaa, että millä ammattitaidolla osaat diagnosoida ihmisiä noin pikaisesti, kun oikeilta terapeuteilta voi mennä kuukausia ellei vuosia. Käsittääkseni te erikoistutte muutaman kuukauden ja sitten olette psykiatrisen puolen "ammattilaisia" Ihan tälleen kouluttamattomana keittiöpsykologina voisin antaa sellaisen vinkin, että esimerkiksi syvästi masentuneilla on varmasti myös "asennevamma" Kun kaikki usko ja toivo on menetetty niin jäljelle ei paljoa jää. Kun vielä omalle kohdalle sattuu huono hoitaja niin se voi viedä viimeisenkin toivonrippeen. Olin Oulussa psykiatrisella 9 vuotta sitten. Edelleen muistan yhden todella inhottavan hoitajan, joka toivon mukaan on vaihtanut alaa. Työ on varmasti raskasta, mutta me psyykkisesti sairaat ihmiset ollaan ihmisiä. Me tunnetaan, me ymmärrettään. Me emme ole typeriä. Päin vastoin, meissä voi olla korkeammin koulutettuja, hyvissä viroissa olleita ihmisiä, joiden mieli on sairastunut. Sinäkään et ole turvassa siltä.
Täällä taas itsemurhan partaalla olevat ei pääse hoitoon JUURI SIKSI, että hoidossa on siitä hyötymättömiä, ja persoonallisuushäiriöisiä jo tupa täynnä, eikä tänne mahdu enempää. Jos saataisiin nämä jotka tänne ei kuulu, pois, niin pääsisi hoidosta hyötyvät paremmin hoitoon.
Terapeutti ei myöskään diagnosoi ketään, sen voi tehdä vain ja ainoastaan lääkäri. Huomaa ettet tiedä asiasta tarpeeksi kommentoidaksesi. Minä olen ollut 16 vuotta mielisairaalassa töissä, että ei ole kyse sinun tasoisesta keittiöpsykoloinnista, vaan aika pitkästä kokemuksesta. Tuosta viestistäsi voimme huomata, että kuuluttamasi korkea koulutus ei todellakaan takaa sitä että itse henkilö tietäisi asiasta josta puhuu, juuri mitään. Tätä työtä ei voi tehdä paperilla, vaan tähän kypsytään elämän ja työn tekemisen mukana. Vaikea masennus todellakin on joskus osastohoitoa tarvitseva tila, ja meillä hoidetaan ihan säännöllisesti masennuspotilaita esim. sähköllä, ja he tulevat ihan omin pikku jaloin hoitoon, koska kokevat sen olevan hyödyllistä itselle.
Aina jää joku jonka kokemus on ikävä vielä 10 v jälkeen, ehkä siitä kannattaisi tuolloin käydä keskustelemassa jonkun kanssa? Meillä potilaat pääsääntöisesti lähtevät hymyssä suin kotiin hoitojakson jälkeen. Tarkoittaen siis sitä, että vaikka olisivat tulleet pakkohoitolähetteellä täysin sekavassa tilassa alasti, ja yrittäneet ensimmäiset päivät hypätä vuoroin ikkunasta, ja vuoroin tarrata hoitajiin ja toisiin potilaisiin seksuaalisessa mielessä kiinni, ovat rauhoituttuaan olleet hyvinkin tyytyväisiä saamaansa hoitoon, ja palaute on ollut sekä kiitollista että muutoin hyvää.
T: eri
En ole opiskellut alaa, mutta aika moni psyk. hoitaja on liian huonosti koulutettu. Vai liekö luonnekysymys, ettei ihmistä osata kohdata. Terapeutti ei tee virallisia diagnooseja, mutta kyllä pitkäkestoisessa terapiassa myös näistä keskustellaan. Hoitaja on vielä huonommassa asemassa arvioimaan kenenkään diagnooseja, ainakaan lyhyellä tuttavuudella. Tiedän kyllä että psykiatri ne viralliset diagnoosit latoo ja yleensä nekin on hatusta vedettyjä, kun tarvitaan joku diagnoosi. Ja mun mielestä tuo sana mielisairaala on nykypäivänä ihan kammottava ja kertoo asenteesta. Hoidatte siellä varmaan hulluja. Ei minulla ole mitään tarvetta jutella huonoista hoitajista enää 10 vuoden jälkeen. Omat hoitajat onneksi puolustivat ja tämä hoitaja sai nuhteet. Pointtina oli se, että inhimillisyys ei maksa mitään ja pienillä sanoilla on todella suuri merkitys. Yhtä lailla muistan edelleen ne pienet, kannustavat sanat. Oma tilanne on tasoittunut ajat sitten, mutta sääli niitä, joita kohdellaan "mielisairaaloissa" kuin hulluja. Psykiatristen sairauksien ymmärtämisessä myös tietämys on valtavan suuressa roolissa, esimerkiksi siksi, ettei hoitaja lähde diagnosoimaan asiakkaita tuosta noin vaan. Jos sitten taas työnkuva on valvomista osastolla eikä edes muuhun pyri niin asia eri.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tottakai on persoonallisuushäiriöitä, aika vaikea on hoitaa esim.narsistia. Muttei tämän perusteella saa tuomita oikeasti sairaita!!
Eikö persoonallisuushäiriöisetkin ihan sairaita ole, vaikkei olisi sairaudentuntoa (eaim narsku)? Ymmärtääkseni johtuvat esim varhaislapsuuden kehityksen häiriöistä vaikkapa laiminlyönnin seurauksena.
En ole oikein koskaan ymmärtänyt ptsdn+disson ja epävakaan pershärön eroa, esim.
Nämä kun eivät sulje toisiaan pois. Voi olla mielisairas JA personallisuushäiriöinen.
Sitä paitsi dissosiatiivinen identiteettihäiriö on nykyajan nuorten tyttöjen anorexia, eli muotia tällä hetkellä. Niitä ei kuitenkaan meillä hoidossa ole paljoa, sillä tuota dissoamista on tosi vaikeaa näytellä pidemmän päälle. Yleensä potias jolla on disso, ei tiedä sitä itse.
Kiitos kun kirjoitit. Olin juuri tulossa kysymään että miksi vain negaa, että olenko oleellisesti ymmärtänyt jotain väärin. Dissolla tuossa tarkoitin ennemmin muita dissosiatiivisia oireita kuten depersonalisaatio ja -realisaatio, amnesia ym, kuin puhdas did jonka olen ymmärtänyt olevan suht harvinainen?
Minulla on todettu ptsd + disso-oireet minkä lisäksi epävakaa (sisäänpäin suuntautunut) mutta olen ymmärtänyt että oireet usein... Umm, overlap. Siksi mietin usein että onko minulla oikeasti kaikki nämä, jokin tietty vai vaihtoehto c eli ihan jotain muuta. (Pitkittynyt) traumatausta löytyy eli siihen kyllä uskon. Loput diagnosit on hämärän peitossa mutta onkopa tuolla väliäkään koska sitä mitä tarvitsen eli traumaterapiaa en saa.
Yritän sitten mennä sillä mitä saan. Ja lupaan, vaikka tämäkin kirjoitus oli "minä, minä, minää-ää-ää" yritän niin että sielu itkee verta, mutta nykyiseen oloon jääminen on yhtä tuskaisaa.
Ja mitä tulee trolleihin; omiaan ovat herättämään asiallistakin keskustelua tosiaan.
Miksi sinua ei hoideta diagnoosiesi mukaan? Bårgåssa on tosiaan tapana määrittää sairaus x ja hoitaa y:nä.
Älä jaksa, trolli kehumassa itseään taas vaihteeksi.
No kun tiiätkö, olisinpa trolli. Tai asuisin ees Porvoossa, kaunis paikka.
Mutta ei. En ole trolllo, ja minulla on dg mm ptsd, dissosiaatiohöiriö (konvetsio-oireet), toistuva masennus ym ym, ja se lista on pitkä.
Bipo ollut diagnoosina, mutta se sentään on kumottu.
Tuntuu etteivät enää tiedä mitä minulle tehdä. Lääkityksiä kokeiltu a-ö, mikään ei oikein tunnu auttavan paitsi esim oireenmukainen ahdistus- ja unettomuushoito eli rauhoittavat ja unilääkkeet. Eikä niitä voi syödä mielin määrin koska riippuvuus.
Olen kuitenkin kokenut hyötyneeni siitä pätkästä cbt-painotteista terapiaa jonka sain, sen jälkeen oli jakso dkt:tä joka ryhmäterapioineen oli ihan sairaan ahdistavaa (äänekäs ja pelottava paikka joka ahdistaa gad-piirteisenä).
Olen päättänyt nyt suhtautua itseeni terveenä, jolla on ehkä hieman erityisvaatimuksia pärjätäkseen. Vuosia vietin uhrina oman pääni sisällä, enkä edes yrittänyt tervehtyä.
Sinulla on aivan hevletin hyvä asenne tuossa, pidä toi! Meillä jokaisella on omat erityispiirteemme, ja joskus ihminen vain hukkuu diagnoosimereen, ja toivoo sitä kautta löytävänsä itselleen ja olemiselleen selityksen. Eihän se niin mene, vaan me ollaan täällä jokainen omalla tavallamme olemassa. Tsemppiä!
Tää on täyttä kukkua täynnä. Osastoilla nimenomaan hoidetaan usein ihmisiä, joilla on persoonallisuushäiriö.
Älä usko trollia!
Täällä väitetty jo, ettei KELA muka maksa jotain tiettyä psykoterapiaa...
Hoitajien ylimielisydestä potilaisiin on vauvan trollit tehty.
Ks etusivu täynnä nytkin sarjalinkitettyä Trump propagandaa..
Hae apua jos tarvitset, palautetta saa antaa hoidossa ja hoitajaa vaihtaa. Tämä on pahansuopaista trollausta ja väärän tiedon levittämistä kertaa tuhat.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
jjkkkSairaanhoitaja kirjoitti:
Tarkotukseni ei ollut mustamaalata psyykkisesti sairaita, vaan nimenomaan heille tarkoitettujen resurssien väärinkäyttäjiä.
Olisi parasta saada keskittyä oikeiden masennus-, ahdistuneisuus-, bipo- ym. potilaiden hoitamiseen, mutta päivän vastaanotolla puolet on peruspessimistisiä ihmisiä, joille ei kelpaa mikään apu. Eikä täyty mikään diagnoosi. Ei siis ole mitään sairautta, mutta täytyy päästä valittamaan yhteiskunnasta.
Ikävä kyllä hoitaja ei voi hoitaa sairautta jota ei ole. Hoitajan pitäisi saada keskittyä hoitamaan oikeasti sairaita.
-A.P
Todella erikoista että siellä päin pääsee hoitoon asennevammaiset, täällä ei välttämättä itsemurhan partaalla olevatkaan. Lisäksi minua kiinnostaa, että millä ammattitaidolla osaat diagnosoida ihmisiä noin pikaisesti, kun oikeilta terapeuteilta voi mennä kuukausia ellei vuosia. Käsittääkseni te erikoistutte muutaman kuukauden ja sitten olette psykiatrisen puolen "ammattilaisia" Ihan tälleen kouluttamattomana keittiöpsykologina voisin antaa sellaisen vinkin, että esimerkiksi syvästi masentuneilla on varmasti myös "asennevamma" Kun kaikki usko ja toivo on menetetty niin jäljelle ei paljoa jää. Kun vielä omalle kohdalle sattuu huono hoitaja niin se voi viedä viimeisenkin toivonrippeen. Olin Oulussa psykiatrisella 9 vuotta sitten. Edelleen muistan yhden todella inhottavan hoitajan, joka toivon mukaan on vaihtanut alaa. Työ on varmasti raskasta, mutta me psyykkisesti sairaat ihmiset ollaan ihmisiä. Me tunnetaan, me ymmärrettään. Me emme ole typeriä. Päin vastoin, meissä voi olla korkeammin koulutettuja, hyvissä viroissa olleita ihmisiä, joiden mieli on sairastunut. Sinäkään et ole turvassa siltä.
Täällä taas itsemurhan partaalla olevat ei pääse hoitoon JUURI SIKSI, että hoidossa on siitä hyötymättömiä, ja persoonallisuushäiriöisiä jo tupa täynnä, eikä tänne mahdu enempää. Jos saataisiin nämä jotka tänne ei kuulu, pois, niin pääsisi hoidosta hyötyvät paremmin hoitoon.
Terapeutti ei myöskään diagnosoi ketään, sen voi tehdä vain ja ainoastaan lääkäri. Huomaa ettet tiedä asiasta tarpeeksi kommentoidaksesi. Minä olen ollut 16 vuotta mielisairaalassa töissä, että ei ole kyse sinun tasoisesta keittiöpsykoloinnista, vaan aika pitkästä kokemuksesta. Tuosta viestistäsi voimme huomata, että kuuluttamasi korkea koulutus ei todellakaan takaa sitä että itse henkilö tietäisi asiasta josta puhuu, juuri mitään. Tätä työtä ei voi tehdä paperilla, vaan tähän kypsytään elämän ja työn tekemisen mukana. Vaikea masennus todellakin on joskus osastohoitoa tarvitseva tila, ja meillä hoidetaan ihan säännöllisesti masennuspotilaita esim. sähköllä, ja he tulevat ihan omin pikku jaloin hoitoon, koska kokevat sen olevan hyödyllistä itselle.
Aina jää joku jonka kokemus on ikävä vielä 10 v jälkeen, ehkä siitä kannattaisi tuolloin käydä keskustelemassa jonkun kanssa? Meillä potilaat pääsääntöisesti lähtevät hymyssä suin kotiin hoitojakson jälkeen. Tarkoittaen siis sitä, että vaikka olisivat tulleet pakkohoitolähetteellä täysin sekavassa tilassa alasti, ja yrittäneet ensimmäiset päivät hypätä vuoroin ikkunasta, ja vuoroin tarrata hoitajiin ja toisiin potilaisiin seksuaalisessa mielessä kiinni, ovat rauhoituttuaan olleet hyvinkin tyytyväisiä saamaansa hoitoon, ja palaute on ollut sekä kiitollista että muutoin hyvää.
T: eri
Lisään vielä, että työtoverisihan nimenomaan aloituksessa sortui tähän potilaiden diagnosointiin. Johon hänellä ei kyllä kykyjä ihan lyhyen tuttavuuden jälkeen ole. On myös tilanteita, jolloin asiakas on omassa "terapiatyössään" niin pitkällä että tietää hyvinkin paljon paremmin tilanteensa kuin hoitaja.
Vierailija kirjoitti:
Psykiatrisen sairaanhoidon asiakkaana kenties näkee, miten huono asennne psykiatrisilla sairaanhoitajilla on. Heidän työnsä on terapeuttina toimimista. Kaiken terapian ensimmäinen edellytys on se, että terapeutti samaistuu potilaansa tilanteeseen. Kuuluu ihan koulutuksen perusteisiin. Jos hän ei tähän kykene, hän ei ole pätevä kyseiseen työhön.
No ei todellakaan ole meidän työmme terapeuttina toimimista! Terapeutit toimii terapeutteina, me tehdään ihan muita hommia kuin terapoidaan. Mistä näitä aivan umpihulluja käsityksiä tulee, että sh:t ja lähärit on terapeutteja, tai että terapeutti antaa diagnoosin? Meidän ei todellakaan tarvitse, emmekä edes saa millään tavoin "samaistua" potilaisiin, sehän olisi aivan päinvastoin. Me olemme niitä terveitä siellä sairaiden seassa, emme me voi ruveta myötäilemään kenenkään sairakusia! (Vaikka joidenkin kymmeniä vuosia sairastaneiden kanssa pääsee monesti helpommalla kun niin tekee)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tottakai on persoonallisuushäiriöitä, aika vaikea on hoitaa esim.narsistia. Muttei tämän perusteella saa tuomita oikeasti sairaita!!
Eikö persoonallisuushäiriöisetkin ihan sairaita ole, vaikkei olisi sairaudentuntoa (eaim narsku)? Ymmärtääkseni johtuvat esim varhaislapsuuden kehityksen häiriöistä vaikkapa laiminlyönnin seurauksena.
En ole oikein koskaan ymmärtänyt ptsdn+disson ja epävakaan pershärön eroa, esim.
Nämä kun eivät sulje toisiaan pois. Voi olla mielisairas JA personallisuushäiriöinen.
Sitä paitsi dissosiatiivinen identiteettihäiriö on nykyajan nuorten tyttöjen anorexia, eli muotia tällä hetkellä. Niitä ei kuitenkaan meillä hoidossa ole paljoa, sillä tuota dissoamista on tosi vaikeaa näytellä pidemmän päälle. Yleensä potias jolla on disso, ei tiedä sitä itse.
Kerro niistä feikkaavista multipersoonista? Onko ihan tunkua siellä Pårvååssa näistä.
Jos aikoo trollata, pitää tietää jotain asiasta😂😂😂
Se on kuuls vähän semmoinen homma, että en ala julkisesti tuon enempää asiasta avautumaan. Se olisi myös täysin turhaa, sillä sinulla ei riitä kapasiteetti, tieto, ymmärrys, eikä elämänkokemus asian ymmärtämiseen, vaikka sen miten päin sinulle selittäisi.
Minun kapasiteetti riittää ihan varmasti trollikka!
Vierailija kirjoitti:
Jos on niin, että oikeasti sairaat eivät pääse hoitoon, niin kai alan ammattilaisilla on asian kanssa jotain tekemistä. Eivät ne potilaat itse valitse, kuka joutuu jonottamaan ja kuka ei.
Todellakin näin, ja siksi tästä keskustellaan töissä yhteisesti ihan viikottain, ja toivotaan että saadaan asiaan korjaus.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Varmaan skitsofreniaryhmän taudit, kaksisuuntainen mielialahäiriö ja vakavat traumahäiriöt ovat sellaisia, joissa oma asenne ei ole niin vahva.
Masennuksessa, ahdistuneisuushäiriöissä, syömishäiriöissä ja persoonallisuushäiriöissä on aina jossain määrin kyse ihmisen ajattelun kapeudesta. Monilla on siis huono "asenne", totta. Hankalampi kysymys sitten, miten sitä ajattelua saisi terapiassa korjattua siihen suuntaan, että ihminen toipuisi eikä kärsisi niin epäedullisen ajattelunsa seurauksista.
Minä rehellisesti sanottuna pidän hieman kyseenalaisena sitä että keskistytään pelkän "ajattelun" muuttamiseen, vaikka usein vikaa voi olla potilaan ympäristössä tämän läheisiä myöden. Oikeastaan mielenterveysoirelu usein on johdannainen johonkin elämän epäkohtaan, jota ei pysty omilla työkaluilla ratkomaan, mikä sitten johtaa siihen että pääkoppa yrittää sopeutua siihen mahdottomaan tilanteeseen. Eli eräänlainen selvitymismekanismi, joka pidemmän päälle on haitallinen.
Siitähän persoonallisuushäiriössä on kyse. On omaksuttu joku haitallinen selviytymiskeino, ja siitä ei osata tai ymmärretä päästää irti. Kyse on siis tosiaankin ihmisen oman ajattelun muuttamsiesta. Ei hoitohenkilökunta voi mennä menneisyyteen poistamaan alsista lapsuutta, tai lopettaa potilaan epätervettä parisuhdetta. Persoonallisuushäiriöinen myös yleensä aina syyttä muita tilanteestaan, eikä voi tehdä itse mitään, sillä hän ei pysty. Ihan ensimmäinen asia mikä pitää ymmärtää on se, että kukaan muu kuin hän ei pysty sitä muuttamaan, eli hän on itse ainoa avain omaan itseensä, ei ulkopuoliset.
Opiskelen psykologiaa ja aina säännöllisesti keskusteluun kaveriporukassamme tulee se, että miksi psykologia on yliopistossamme yhteiskuntatieteiden alla eikä samassa nipussa esimerkiksi lääketieteen kanssa. Vastauksen näkee aika hyvin aloittajan viestistä: yhteiskunta ja ympäristö sairastuttavat. Sairauden määritelmä elää ja vaihtelee jopa eri kulttuureissa.
Aloittaja, asennevika on sinulla.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tottakai on persoonallisuushäiriöitä, aika vaikea on hoitaa esim.narsistia. Muttei tämän perusteella saa tuomita oikeasti sairaita!!
Eikö persoonallisuushäiriöisetkin ihan sairaita ole, vaikkei olisi sairaudentuntoa (eaim narsku)? Ymmärtääkseni johtuvat esim varhaislapsuuden kehityksen häiriöistä vaikkapa laiminlyönnin seurauksena.
En ole oikein koskaan ymmärtänyt ptsdn+disson ja epävakaan pershärön eroa, esim.
Nämä kun eivät sulje toisiaan pois. Voi olla mielisairas JA personallisuushäiriöinen.
Sitä paitsi dissosiatiivinen identiteettihäiriö on nykyajan nuorten tyttöjen anorexia, eli muotia tällä hetkellä. Niitä ei kuitenkaan meillä hoidossa ole paljoa, sillä tuota dissoamista on tosi vaikeaa näytellä pidemmän päälle. Yleensä potias jolla on disso, ei tiedä sitä itse.
Kerro niistä feikkaavista multipersoonista? Onko ihan tunkua siellä Pårvååssa näistä.
Jos aikoo trollata, pitää tietää jotain asiasta😂😂😂
Se on kuuls vähän semmoinen homma, että en ala julkisesti tuon enempää asiasta avautumaan. Se olisi myös täysin turhaa, sillä sinulla ei riitä kapasiteetti, tieto, ymmärrys, eikä elämänkokemus asian ymmärtämiseen, vaikka sen miten päin sinulle selittäisi.
Minäkin kuulisin asiasta oikein mielelläni lisää. Minulla itselläni on jonkinasteinen dissosiaatiohäiriö ja on vaikea kuvitella miten ja miksi joku haluaisi tätä esittää, kun olisi monia, paljon helpompia keinoja. Kerro siis miten he käytännössä yrittävät tätä esittää.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tottakai on persoonallisuushäiriöitä, aika vaikea on hoitaa esim.narsistia. Muttei tämän perusteella saa tuomita oikeasti sairaita!!
Eikö persoonallisuushäiriöisetkin ihan sairaita ole, vaikkei olisi sairaudentuntoa (eaim narsku)? Ymmärtääkseni johtuvat esim varhaislapsuuden kehityksen häiriöistä vaikkapa laiminlyönnin seurauksena.
En ole oikein koskaan ymmärtänyt ptsdn+disson ja epävakaan pershärön eroa, esim.
Nämä kun eivät sulje toisiaan pois. Voi olla mielisairas JA personallisuushäiriöinen.
Sitä paitsi dissosiatiivinen identiteettihäiriö on nykyajan nuorten tyttöjen anorexia, eli muotia tällä hetkellä. Niitä ei kuitenkaan meillä hoidossa ole paljoa, sillä tuota dissoamista on tosi vaikeaa näytellä pidemmän päälle. Yleensä potias jolla on disso, ei tiedä sitä itse.
Kiitos kun kirjoitit. Olin juuri tulossa kysymään että miksi vain negaa, että olenko oleellisesti ymmärtänyt jotain väärin. Dissolla tuossa tarkoitin ennemmin muita dissosiatiivisia oireita kuten depersonalisaatio ja -realisaatio, amnesia ym, kuin puhdas did jonka olen ymmärtänyt olevan suht harvinainen?
Minulla on todettu ptsd + disso-oireet minkä lisäksi epävakaa (sisäänpäin suuntautunut) mutta olen ymmärtänyt että oireet usein... Umm, overlap. Siksi mietin usein että onko minulla oikeasti kaikki nämä, jokin tietty vai vaihtoehto c eli ihan jotain muuta. (Pitkittynyt) traumatausta löytyy eli siihen kyllä uskon. Loput diagnosit on hämärän peitossa mutta onkopa tuolla väliäkään koska sitä mitä tarvitsen eli traumaterapiaa en saa.
Yritän sitten mennä sillä mitä saan. Ja lupaan, vaikka tämäkin kirjoitus oli "minä, minä, minää-ää-ää" yritän niin että sielu itkee verta, mutta nykyiseen oloon jääminen on yhtä tuskaisaa.
Ja mitä tulee trolleihin; omiaan ovat herättämään asiallistakin keskustelua tosiaan.
Miksi sinua ei hoideta diagnoosiesi mukaan? Bårgåssa on tosiaan tapana määrittää sairaus x ja hoitaa y:nä.
Älä jaksa, trolli kehumassa itseään taas vaihteeksi.
No kun tiiätkö, olisinpa trolli. Tai asuisin ees Porvoossa, kaunis paikka.
Mutta ei. En ole trolllo, ja minulla on dg mm ptsd, dissosiaatiohöiriö (konvetsio-oireet), toistuva masennus ym ym, ja se lista on pitkä.
Bipo ollut diagnoosina, mutta se sentään on kumottu.
Tuntuu etteivät enää tiedä mitä minulle tehdä. Lääkityksiä kokeiltu a-ö, mikään ei oikein tunnu auttavan paitsi esim oireenmukainen ahdistus- ja unettomuushoito eli rauhoittavat ja unilääkkeet. Eikä niitä voi syödä mielin määrin koska riippuvuus.
Olen kuitenkin kokenut hyötyneeni siitä pätkästä cbt-painotteista terapiaa jonka sain, sen jälkeen oli jakso dkt:tä joka ryhmäterapioineen oli ihan sairaan ahdistavaa (äänekäs ja pelottava paikka joka ahdistaa gad-piirteisenä).
Olen päättänyt nyt suhtautua itseeni terveenä, jolla on ehkä hieman erityisvaatimuksia pärjätäkseen. Vuosia vietin uhrina oman pääni sisällä, enkä edes yrittänyt tervehtyä.
Sinulla on aivan hevletin hyvä asenne tuossa, pidä toi! Meillä jokaisella on omat erityispiirteemme, ja joskus ihminen vain hukkuu diagnoosimereen, ja toivoo sitä kautta löytävänsä itselleen ja olemiselleen selityksen. Eihän se niin mene, vaan me ollaan täällä jokainen omalla tavallamme olemassa. Tsemppiä!
Just! Tarkemmin ajateltuna ( Google ) sait sitten täsmähoitoa no trauma/dissosiaatiivuus perusteella. Mitään ei annettu muuta kuin lupa olla työkyvytön noin vähäisin oirein koko lopun ikää?!?
Ihan puppua, palstapsykiatri se siinä taas kerran!
Täällä taas itsemurhan partaalla olevat ei pääse hoitoon JUURI SIKSI, että hoidossa on siitä hyötymättömiä, ja persoonallisuushäiriöisiä jo tupa täynnä, eikä tänne mahdu enempää. Jos saataisiin nämä jotka tänne ei kuulu, pois, niin pääsisi hoidosta hyötyvät paremmin hoitoon.
Terapeutti ei myöskään diagnosoi ketään, sen voi tehdä vain ja ainoastaan lääkäri. Huomaa ettet tiedä asiasta tarpeeksi kommentoidaksesi. Minä olen ollut 16 vuotta mielisairaalassa töissä, että ei ole kyse sinun tasoisesta keittiöpsykoloinnista, vaan aika pitkästä kokemuksesta. Tuosta viestistäsi voimme huomata, että kuuluttamasi korkea koulutus ei todellakaan takaa sitä että itse henkilö tietäisi asiasta josta puhuu, juuri mitään. Tätä työtä ei voi tehdä paperilla, vaan tähän kypsytään elämän ja työn tekemisen mukana. Vaikea masennus todellakin on joskus osastohoitoa tarvitseva tila, ja meillä hoidetaan ihan säännöllisesti masennuspotilaita esim. sähköllä, ja he tulevat ihan omin pikku jaloin hoitoon, koska kokevat sen olevan hyödyllistä itselle.
Aina jää joku jonka kokemus on ikävä vielä 10 v jälkeen, ehkä siitä kannattaisi tuolloin käydä keskustelemassa jonkun kanssa? Meillä potilaat pääsääntöisesti lähtevät hymyssä suin kotiin hoitojakson jälkeen. Tarkoittaen siis sitä, että vaikka olisivat tulleet pakkohoitolähetteellä täysin sekavassa tilassa alasti, ja yrittäneet ensimmäiset päivät hypätä vuoroin ikkunasta, ja vuoroin tarrata hoitajiin ja toisiin potilaisiin seksuaalisessa mielessä kiinni, ovat rauhoituttuaan olleet hyvinkin tyytyväisiä saamaansa hoitoon, ja palaute on ollut sekä kiitollista että muutoin hyvää.
T: eri