Tämä hallitus sen teki: myrkytti mieleni
On tämä hallitus saanut uudistuksia aikaan. En ole ennen kokenut sellaista tympeää inhoa ketään kohtaan kuin nyt koen.
Hyvin usein huomaan ajattelevani, kuinka toivon aidosti jokaiselle hallituspuolueen edustajalle elämässään kaikkea pahaa.
Ei tämä ole terve tunne. Kai tällaisesta voi vielä yrittää puhdistautua, mutta onpahan nyt tällainenkin tullut koettua.
t. yhteiskuntakiusattu, aktivointitoimenpiteillä nolattu korkeakoulutettu nainen vm.1964
Kommentit (123)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kun hallitus aloitti toimintansa, sillä oli yksi päämäärä. Työllisyysaste pitää nousta ja velankasvu pysäytettyä.
Onko hallitus onnistunut tässä? On.Tilastoja vääristelemällä on hallitus saanut aikaan valheellisen mielikuvan, että työttömyys olisi laskenut. Kun tämä ksetus paljastuu, ampaisevat valtion velan korot kattoon. Tilastojen kaunistelu on pelkkää valehtelua, ja sen oikeisto osaa varastamisen lisäksi. Jokainen joka tekee 18h työtä 3 kuukaudesssa lasketaan Sipilän omituisen laskuopin mukaan työlliseksi.
Sipilän hallitus on moukaroinut kaikkein heikompia kohtuuttomasti, syrjäyttänyt opiskelijoita, ajanut alas koulutuksen niin amiksissa kuin yliopistoissa, kyykyttänyt työttömiä vihan vallassa, iskenyt eläkeläisiin ja naisvaltaisiin aloihin, kuten hoitotyön tekijöihin, mutta jättänyt samalla yritystuet ja rikkaiden etuudet pois leikkuristaan, vaikka kaikkien piti osallistua kikyyn ja "taloustalkoihin".
Sellainen v*ha on alkanut kyteä niin isossa osassa väestöä, ettei sitä enää kauaa pystytä patoamaan. Suomi johon minä synnyin, oli Pohjolaan kuuluva hyvinvointivaltio, jossa heikoista pidettiin huolta. Nyt Suomi on kuin itäblokin pskamaa vailla tulevaisuutta. Naiset eivät enää uskalla hankkia lapsia ihan syystä, ja ilmapiiri täällä on hirveä. Kyttäys, holhous, nöyryyttäminen ja kaiken maailman susanna kosket edustavat uutta Suomea, johon en enää halua kuulua. Tarvittaisiin kipeitä leikkauksia oikeistä päistä, eikä tätä rikkaiden kansanjuhlaa, joka toteutetaan joka kerta heikompia halventamalla.
Mene oikeasti asumaan johonkin itäblokin paskamaahan, esim. romaniksi Unkariin äläkä marise täällä, hyvinvointivaltion asukas. Susanna Koskia (Koskeja?) on aina ollut ja tulee olemaan, kettuile takaisin. Jos näillä ilmaisilla vuoden äitiyslomilla ja lapsilisillä ei uskalla tehdä lapsia niin missä sitten uskaltaa? Monessa maassa on parin kuukauden äitiyslomat jos sitäkään ja lasten tarhamaksut ovat tuhansia euroja.
Kaikkein pienituloisimpia sorsitaan ja heitä tulisi tukea, samoin koulutuksen tasavertaisuutta mutta äänensävysi oli rasittava, sori.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kun hallitus aloitti toimintansa, sillä oli yksi päämäärä. Työllisyysaste pitää nousta ja velankasvu pysäytettyä.
Onko hallitus onnistunut tässä? On.Tilastoja vääristelemällä on hallitus saanut aikaan valheellisen mielikuvan, että työttömyys olisi laskenut. Kun tämä ksetus paljastuu, ampaisevat valtion velan korot kattoon. Tilastojen kaunistelu on pelkkää valehtelua, ja sen oikeisto osaa varastamisen lisäksi. Jokainen joka tekee 18h työtä 3 kuukaudesssa lasketaan Sipilän omituisen laskuopin mukaan työlliseksi.
Sipilän hallitus on moukaroinut kaikkein heikompia kohtuuttomasti, syrjäyttänyt opiskelijoita, ajanut alas koulutuksen niin amiksissa kuin yliopistoissa, kyykyttänyt työttömiä vihan vallassa, iskenyt eläkeläisiin ja naisvaltaisiin aloihin, kuten hoitotyön tekijöihin, mutta jättänyt samalla yritystuet ja rikkaiden etuudet pois leikkuristaan, vaikka kaikkien piti osallistua kikyyn ja "taloustalkoihin".
Sellainen v*ha on alkanut kyteä niin isossa osassa väestöä, ettei sitä enää kauaa pystytä patoamaan. Suomi johon minä synnyin, oli Pohjolaan kuuluva hyvinvointivaltio, jossa heikoista pidettiin huolta. Nyt Suomi on kuin itäblokin pskamaa vailla tulevaisuutta. Naiset eivät enää uskalla hankkia lapsia ihan syystä, ja ilmapiiri täällä on hirveä. Kyttäys, holhous, nöyryyttäminen ja kaiken maailman susanna kosket edustavat uutta Suomea, johon en enää halua kuulua. Tarvittaisiin kipeitä leikkauksia oikeistä päistä, eikä tätä rikkaiden kansanjuhlaa, joka toteutetaan joka kerta heikompia halventamalla.
Mitäköhän nämä "rikkaiden etuudet" mahtavat olla? Katsohan urpo valtion budjetteja ja sosiaalimenojen kehitystä vaikka viimeisen kymmenen vuoden ajalta. Joopa joo. Rikkaillehan ne sosiaalimenot ovat menneet. Rajansa tyhmyydelläkin. Tai noh, tapauksessasi ei. Onko se niin vaikea käyttää sitä googlea ja katsoa edes alkeellisella tasolla näitä asioita ja lukuja sen sijaan, että vaahtoaa tällä foorumilla suustaan kuin mikäkin pesunkestävä ääliö? Onneksi olkoon siitäkin,että onnistuit toistamaan tässäkin viestiketjussa jo kumotun myytin työllisten määrän lisääntymisestä, ja siitä kuinka tämä on vain tilastokikkailua. Järjenkäyttö ja lukutaito eivät taida olla vahvuuksiasi tosiaankaan?
Valtavat eläkkeet kasvattavat sosiaalimenoja, eivätkä työttömien työttömyystuet. Eläkkeitä maksettiin Portugaliin verottomasti tähän syksyyn asti. Olet itse ääliö, etkä näe metsää puilta. Katsele sinne metsään vaan, ehkä säkin joskus hahmotat mistä kaikesta se muodostuu.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Et ole ainoa. Tämä hallitus on vihapuheillaan työttömiä kohtaan saanut aikaan vahingot, joita tullaan maksamaan pitkään.
Mikä törkeintä, työttömiä on jopa 100 000 vähemmän kuin hallituksen aloittaessa..
Saman verran vähemmän kuin yhdeksän euron orjia ja tunnin viikossa töitä tekeviä "työllisiä" on enemmän. Työllisyystilastot ovat pelkkää silmänlumetta ja kikkailua, samaa tasoa kuin ex-Neukkulan tuotantotilastot, jotka piti saada näyttämään hyvältä konstilla millä hyvänsä.
Työtyömyyskassat alentavat maksujaan koska työtyömiä on vähemmän.
Vierailija kirjoitti:
Ärsyttääkö sinua erityisesti työllisyyden parantaminen, talouskasvu vai velan takaisinmaksu?
Minua ärsyttää erityisesti veronalennukset tilanteessa, jossa uusi lama jo kolkuttaa ovella. Sama moka jonka Holkerin hallitus teki, ja johon Katainen vähän toisessa muodossa syyllistyi. Kokoomuksen kukkopojat ei sitten millään opi. Ja miten oppisivat, kun laman tullen hyppäävät uppoavasta laivasta hyviin palkkiovirkoihin tai firmojen hallintoneuvostoihin.
Ja se, että köyhimmiltä kyllä voidaan ottaa taloudenpidon tilkkeeksi.
Sekä se, ettei hallitus vieläkään onnistunut karsimaan tehottomiksi ja jopa haitallisiksi osoittautuneita yritystukia, kas kun "yrityksillä on kasvot". No joo, kansalaisilla ei sitten kai ole, köyhimmillä varsinkaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen syntynyt vuonna 1960, minua ei kyykytetä, mitä iloa tuollainen työtoiminta antaa. Oikeasta työstä pitää maksaa palkkaa, jolla tulee toimeen.
No sitten sinun pitäisi varmaan hankkia sellaista osaamista, mistä joku on valmis maksamaan sellaista palkkaa. Jos osaaminen ja tuottavuus on nolla, niin palkka on aika lähelle samaa. Turha itkeä valtiota ja muita apuun. Peilistä löytyy tässäkin tilanteessa ongelma ja vastaus.
Kummallista kun minulla aina välillä sitä osaamista on ja välillä ei.
Tervetuloa pätkätyöläisen arkeen.
Hyppäsipä tuhdille ad hominem -laukalle.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ärsyttääkö sinua erityisesti työllisyyden parantaminen, talouskasvu vai velan takaisinmaksu?
Minua ärsyttää erityisesti veronalennukset tilanteessa, jossa uusi lama jo kolkuttaa ovella. Sama moka jonka Holkerin hallitus teki, ja johon Katainen vähän toisessa muodossa syyllistyi. Kokoomuksen kukkopojat ei sitten millään opi. Ja miten oppisivat, kun laman tullen hyppäävät uppoavasta laivasta hyviin palkkiovirkoihin tai firmojen hallintoneuvostoihin.
Ja se, että köyhimmiltä kyllä voidaan ottaa taloudenpidon tilkkeeksi.
Sekä se, ettei hallitus vieläkään onnistunut karsimaan tehottomiksi ja jopa haitallisiksi osoittautuneita yritystukia, kas kun "yrityksillä on kasvot". No joo, kansalaisilla ei sitten kai ole, köyhimmillä varsinkaan.
Suoria yritustukia on noin miljardi. Vaikka kuinka sinä ja aivotoiminnaltaan rajoittuneet hengenheimolaisesi niistä jaksatte sönköttää, niihin kajoamalla ei tämän maan talousongelmia eikä muitakaan ongelmia ratkota. Pelkästään asumistukeen menee tuplasti enemmän.
Muutenkin melkoista järjenjuoksua koko viesti taas kerran. Veronkorotuksethan ne varmasti olisivatkin tehneet hyvää tulevan laman varalle. Kannattaahan se nyt vihdoin saatu talouskasvu kusta heti alkuun pois veronkorotuksilla ja menojen lisäyksillä. Mitä sitä nyt toimivaa kaavaa muuttamaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mun oli myös yhdessä vaiheessa vain lakattava seuraamasta uutisia, kun koko ajan siellä oli jotain hallituksen pelleilyä ja olin koko ajan niin tolkuttoman vihainen, turhautunut, epäuskoinen ja masentunut. En olisi aiemmin uskonut, että voisi näin koville ottaa politiikka.
Kieltämättä, mutta holtiton maa han muut to ja asioiden peittely on ollut itselle vielä pahempaa. Olo keveni huomattavasti kun tilastot nostettiin vihdoin pöydälle.
Ei tuo silti selitä pahaa oloamme ja mt-ongelmia.
Mielenterveys asioihinkin on annettu väärä lääkitys, pelkkää kateutta kansalaisten vastakkainasettelulla. Keskiaikaiset lääkitykset päällä, sitä lisää millä tauti on tullutkin. Resursseja taudin hoitamiseksi, ei ole ainakaan lisätty. Syyn hakemisesta ei saa edes puhua, vain syyllisiä metsästetään.
Valtionvelka vähentynyt - ihmisten yleinen ahdistuneisuus ja pahoinvointi lisääntynyt.
Miksei kukaan hurraa?
Vierailija kirjoitti:
Kun hallitus aloitti toimintansa, sillä oli yksi päämäärä. Työllisyysaste pitää nousta ja velankasvu pysäytettyä.
Onko hallitus onnistunut tässä? On.
Oikeastaan voisi pohtia, kuinka paljon paremmin olisi mennyt jos asiat oltaisiin tehty oikein. Hallituksen tekemisillä ei ole mitään kehumista, kun koko maailman talous on nousussa niin mukana mennään. Sensijaan nousun olisi pitänyt alkaa aikaisemmin ja olla jyrkempi, siihen olisi päästy jos olisi varauduttu kouluttamalla ihmisiä oikeisiin tehtäviin. Tai vaikka yksinkertaisesti opiskelijoille tarjottu aikanaan yrityksessä tarpeellisia pätevöitymis paikkoja, se on ihan niiden yritysten oma syy. Nyt niitä työttömiä hyvin koulutettuja on mennyt suuri määrä ulkomaille, sekin vähentää työttömyyttä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mitä hyötyä sitä on että työttömien määrä on vähentynyt, mutta työllisten määrä ei ole kasvanut? -Ei mitään. Ainoastaan kaikenlaisten työllistämistoimien kulut ovat kasvaneet.
Työllisten määrä on kasvanut reippaasti.
Reippaasti on muutettu laskutapaa, niin todellista tilannetta on vaikeampi nähdä. Jonkin verran sen näkee paperisen lehden sivulta, siinä lukee työpaikat. Ei ne lehdet silti täynnä niitä ilmoituksia ole. Pätkätyöt on todellisuudessa lisääntyneet ja se muuttaa tilastoa, syntyvyys käyrää se ei silti pysty huijaamaan. Jos käytettävissä olevat tulot vähenevät, niin mt ongelmat lisääntyy ja uutiset siitä että junaliikenne on seisahduksissa "onnettomuuden" vuoksi.
Vierailija kirjoitti:
Ne joilla on vielä työpaikka, ei pysty samaistumaan työttömän elämään. Surullista miten ihmiset ovat vedätettävissä.
Hallitus on kiitettävästi edistänyt kateusjuttujen negatiivisimman reunan levittämistä, tekemällä esimerkkiä näyttämällä suoria vastakkainasetteluja. Seuraava hallitus tietenkin kostoksi rankaisee maaseutua, kun nyt on oltu duunarin niskassa.
Kuka lukee lehtiä?
Eikö seniorit ole jo työuransa tehnyt...
Vierailija kirjoitti:
Valtionvelka vähentynyt - ihmisten yleinen ahdistuneisuus ja pahoinvointi lisääntynyt.
Miksei kukaan hurraa?
Huraa, huraa. Minä hurraan, ilmasto pelastuu kun lapsia tulee vähemmän. Lisäksi ilouutinen , Suomen huoltosuhde paranee , ihan samalla tavalla kun hiilen sidonta metsään, kun ei metsää hakata yhtään. T P Linkola , kalastelija.

Älä rienaa ikätoveriasi.
Vierailija kirjoitti:
Kuka lukee lehtiä?
Eikö seniorit ole jo työuransa tehnyt...
Hyvä, nyt voidaankin sitten korottaa eläkeikää.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kuka lukee lehtiä?
Eikö seniorit ole jo työuransa tehnyt...Hyvä, nyt voidaankin sitten korottaa eläkeikää.
Tarkoitan että työtön työnhakija roikkuu te-palveluiden www-sivuilla. Eiväthän kunnon työpaikat edes ehdi lehtiin; mutta tämänhän jo tiesitkin.
Ainoastaan eläkeläiset lukevat lehtiä, katsovat Aamu-tv:tä sekä päivystävät täällä av-palstalla.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Valtionvelka vähentynyt - ihmisten yleinen ahdistuneisuus ja pahoinvointi lisääntynyt.
Miksei kukaan hurraa?
Huraa, huraa. Minä hurraan, ilmasto pelastuu kun lapsia tulee vähemmän. Lisäksi ilouutinen , Suomen huoltosuhde paranee , ihan samalla tavalla kun hiilen sidonta metsään, kun ei metsää hakata yhtään. T P Linkola , kalastelija.
Älä rienaa ikätoveriasi.
Tyylilaji on kyllä ihan toinen, kuin rienaaminen, tosin paljon hankalampi ymmärtää.
Kaikille kaikkea kivaa entiseen malliin valtionvelasta huolimatta, jatketaan muinaisjäänteiden kuten lomaltapaluurahan maksua ja nostetaako vielä vähän ansiosidonnaisiakin? Lisää lapsilisiä varakkaille mutta kupataan sitten siltä joka haluaa tehdä enemmän työtä. Ei sillä että nykyistäkään kannattaisin, mutta kyllä nuo vassaritkin vellovat niin huolella menneessä maailmassa että ei ole tosikaan