Teini on masentunut, on ollut välillä osastolla hoidossa ja välillä kotona

Kouluun ei ole jaksanut juurikaan mennä ja tulee tuplaamaan luokan. Eli ri mitään pikku masennusta vaan ihan kunnon, vakava masennus itsetuho-oireilla. Laihtunut silmissä, kalpea ja väsynyt. Psykiatri jaksaa luoda uskoa tulevaan, että olo ei ole ikuinen ja menee kyllä ohi, mutta nyt on huolehdittava lääkityksestä, yritettävä syödä ja hengitettävä tämäkin viikko läpi, vaste lääkkeistä vie aikansa ja oikeaa lääkitystä onkin vaikea löytää sillä se on enemmin tai vähemmin hakuammuntaa.
No, lapsen isoisä kuuli tästä sairaudesta ja on sitkeästi päättänyt ”auttaa”. Hän ilmestyy ovelle useita kertoja viikossa milloin minkäkin tapahtumalipun kanssa. Hän on vakuuttunut, että kun teini vaan lähtisi hänen kanssaan konserttiin/liikkumaan/ulos, kaikki olisi paremmin. Monena aamuna hän saapuu aikataulunsa kanssa ja alkaa patistelemaan ahdistunutta teiniä, eikä ymmärrä kun sanotaan, ettei jaksa, ei halua lähteä.
Isoisä yrittää saada teinin lupaamaan, että huomenna/ensi viikolla hän lähtee sinne ja sinne. Teini vastaa usein ettei tiedä, tai että ei jaksa lähteä, mutta isoisä ei ota kieltävää vastausta kuuleviin korviinsa vaan virittelee jo seuraavaa tapahtumaa.
Kun ”lupaus” petetään, eikä teinillä olekaan voimia lähteä ihmisjoukkoihin nauttimaan asioista joista isoisä nauttii, alkaa voivottelu, syyllistäminen ja suostuttelu, kaikki samaan aikaan.
En jaksa enää, joten olen sanonut suoraan että lopettaa painostuksen teiniä kohtaan, mutta eihän tämä usko, kokee vain tarjoavan apuaan.
Mikä hitto auttaa näihin ”ylös, ulos ja lenkille” tyyppeihin?!