Onko oikeuksien vaatiminen mennyt liian pitkälle? Esim avustettu seksi
Tämän päivän lehteä lukiessa en taas voinut olla miettimättä, että onko jossain asioissa kaikenlaisten erilaisten oikeuksien vaatiminen mennyt liian pitkälle. Sinänsä asiallisessa ja mukavassa jutussa kehitysvammaisten ja vammaisten parien rakkauselämästä oli kohta, jossa joku terapeutti ehdotti, että hoitohenkilökunnalle pitäisi puhua enemmän avustetusta seksistä. Avustetussa seksissä hoitaja voisi esimerkiksi ohjailla avustettavan kättä - terapeutti halusi alleviivata, että kyseessä ei ole hoitajan ja avustettavan välinen akti.
Mutta...minä ainakin traumatisoituisin, jos joutuisin avustamaan yhtään ketään itsetyydytyksessä (siis muuta kuin valitsemaani kumppania). Mitä oikeudet oikein loppujen lopuksi ovat? Minusta tällaisten asioiden vaatiminen on tosi outoa. Toivon sinänsä rakkautta ja hyvää elämää kaikille, mutta jos ihminen ei vaikka omin avuin pysty seksiin, niin en näe, että yhteiskunnan pitäisi sitä mahdollistaa - eri asia on, jos vammainen/vammautunut haluaa omilla rahoillaan käyttää esimerkiksi seksipalveluita.
Kommentit (312)
Ihmisten yksityisyyttä ja rajoja ei kunnioiteta enää. Vammaiset ovat ensimmäisiä uhreja. Entä ketkä seuraavia?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Joka kerta hämmennyn siitä, kuinka uskomattoman seksikielteisiä ovat keskiverrot suomalaiset naiset. Toki siitä kuulee paljon miesten suusta, mutta jotenkin se todellisuus aina yllättää esimerkiksi näiden keskustelujen pohjalta, vääristyneitä, tuomitsevia, jyrkkiä ja kielteisiä asenteita jotain äärimmäisen luonnollista, kaunista ja hienoa asiaa kohtaan. Mistä se voi johtua?
Jaa niinkö. Suomalaiset naiset ovat seksikielteisiä silloin, kun se omiin tarkoituksiin sopii. Toisaalla he ovat taas kaikille antavia h*oria kun se omiin tarkoituksiin sopii.
Sinä olet varmasti ensimmäisenä jonossa tyydyttämässä tuntemattomien tavalla tai toisella vammaisten seksuaalisia tarpeita. Vai oletko h***a vain valikoidusti? Et tietenkään, sitä minäkin. :)
Taisit ymmärtää kommentin täysin väärin, tai sitten sinulla on jokin ongelma.
Kerro toki lisää! Jos ennätät kaikelta seksissä avustamiseltasi. :) En toki kuvittele sinun näkevän toista sukupuolta seksin antajina ja toista saajina, sellaisia en voisi noin empaattisen oloisesta kaverista mitenkään kuvitella.
Eli kyllä ymmärsit täysin väärin ja näemmä oikein tahallisen ilkeästi kun tuolla tavalla sheimaat. Kehotan lukemaan sen kommentin uudestaan, koska se oli piikki jollekin naisten seksikielteisyydestä valittajalle, eikä liittynyt millään tavalla avustamiseen. Alkuperäinen kommentoija näytti sen puolella olevan.

Kaikesta päätellen hoitohenkilökunnan yksityisyyttä ja rajoja ei haluta kunnioittaa.
Hoitajaa tai avustajaa ei voi velvoittaa asettelemaan ketään seksi tai itsetyydytysasentoihin. Se on ihmisarvoa alentavaa. Jos ei pysty seksiä harrastamaan niin sitten ei harrastaja. Ei autoakaan ilman käsiä ja jalkoja pääse ajamaan vaikka se olisi kuinka lähellä sydäntå ja tärkeää hyvänsä.
RunkkaaItse kirjoitti:

Eikä edes epilepsiaa sairastava, vaikka suurimmaksi osaksi siitä ei aiheudu vaaraa. Riski kuitenkin koetaan niin suureksi ettei kannata.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En oikein ymmärrä, että miksi juuri vammaisella olisi oikeus seksiin?
Miten se taataan meille terveille? Vai eikö sitten pidäkään?
Käsi pelaa, mutta olisihan se ihan toinen juttu naispuolisen hoitsun hoitamana. Että tämä vain vammaisille yhteiskunnan varoin?
Huoh. Kun avustettu seksi ei ole ollenkaan sama asia kuin seksipalvelut. Toistan, kun ette näytä tajuavan: avustaja ei tee seksityötä.
Hän esim. avustaa työnantajansa asentoa ja poistuu tilanteesta sitten.
Miten tämä voi olla niin vaikea tajuta? Avustaja avustaa, mutta ei ole osallinen seksiaktiin. Avustettava hoitaa sen itse tai kumppaninsa kanssa.
Minusta se ei ihan noinkaan ole. Joku kirjoitti, että voidaanhan näitä nimityksiä vääntää miten tahtoo, mutta ei se poista sitä, että avustaja joutuu silti seksuaaliseen tekoon ja sen ytimeen.
Siksi olisi tärkeää, että ei oleteta automaattisesti kenen tahansa avustajan avustavan seksissä, vaan siitä pitää olla selkeä sopimus. Ja henkilön, joka työskentelee tällaisena avustajana, pitää olla oikeasti miettinyt läpi, mikä hänen suhtautumisensa asiaan on, osaako suhtautua siihen neutraalin ammattimaisesti. En usko, että olisi hyvä asia, että sama avustaja, joka on avustettavan kanssa arkena hoitamassa päivittäisiä asioita, on mukana myös avustettavan ja hänen seurustelukumppaninsa treffeillä. Siihen olisi hyvä olla eri henkilö. Ei ole kummallekaan osapuolelle hyväksi, että avustaja tietää liikaa avustettavan asioista, koska siinä työssä ollaan muutenkin vähän liian lähellä toisia.
Nämä eivät ole niin yksinkertaisia asioita, kun oikein alkaa ajatella kaikkia eri kuvioita, joissa ihmiset elävät ja minkälaisia monia eri käsityksiä ihmisillä on pari - ja seksisuhteista.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen työskennellyt hoitoalalla kauan ja myös kehitysvammaisten kanssa. Ei tulisi mieleenkään avustaa yhdenkään hoidettavan seksitarpeitten tyydyttämisessä, minusta se olisi loukkaavaa myös hoidettavaa kohtaan . Seksi kuuluu kahden aikuisen välille ja aivan sama, jos joku on siitä valmis maksamaan.
Seksialan ammattilaiset hoitakoon hommat niitten osalta, joilla ei oma keho anna myöten seksuaaliseen purkautumiseen. Hoitajat joutuvat muutenkin ainakin puheen tasolla kuuntelemaan ikäviä kommentteja potilailta ja lähes päivittäin joku tarttuu kiinni jostain kohdasta. Mikäli hoitajat alkavat toimia r*****apuna, ei ainakaan vähene nuo häirinnät. Ja eiköhän ole niin, että nimenomaan naisten tulisi olla niitä jelppijöitä? Epäilen suuresti, että miespuolinen sairaanhoitaja kelpaisi kovinkaan monelle mieshoidettavalle vemputtajaksi.
Tässä oli aika hyvin kiteytetty mikä se ongelma tässä on. Niitä on myöskin lisää; nämä kommentit "älä ala sitten avustajaksi ihan oma valinta!" kommentit on urpoja, eikä hoksata millainen mahdollisuuksien hyväksikäytön kehä siitä voisi syntyä. Täällä on ollut ketju juurikin miten ihmisiä painostetaan ja pakotetaan lähäriopintoihin tuosta, vain ilman että olisi valmiuksia sellaisiin ja päästetään luokattomasti menestyvätkin läpi opintojen. Sitten työkkäri pakottaa sinut ottamaan avustustyöntekijän pestin vastaan, mihin kuuluu potilaiden tyydytysavut, voidaanko sanoa, että kyseessä on silloin vapaaehtoisuus?
Mitä jos yhtäkkiä alettaisiin vaatia nykyisiltä sihteereiltäkin vähän muunlaisia palveluja? Olisiko silloinkin ratkaisu, vain että "no älä ala sihteeriksi"? Ei muuten ole edes hatusta vedetty juttu. Ennen vanhaan Amerikassa oli tällainen asenne, että sihteeri on työpaikalla myös hoitelemassa firman poikia. Siitä alkoi sitten sihteerien vapautuskampanja tällaisia asenteita vastaan, ja hyvin vaikea nähdä sitä mitenkään negatiivisena.
Seksi on toki sillä tavalla oikeus, että jokaisella on lupa haluta ja tuntea himoa ja tyydytystä, mutta ei se sentään sellainen oikeus ole, että se toteutetaan muiden kustannuksella. Sitä kutsutaan hyväksikäytöksi.
Joko ollet trolli tai sitten ihan syntymäurpo.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Joka kerta hämmennyn siitä, kuinka uskomattoman seksikielteisiä ovat keskiverrot suomalaiset naiset. Toki siitä kuulee paljon miesten suusta, mutta jotenkin se todellisuus aina yllättää esimerkiksi näiden keskustelujen pohjalta, vääristyneitä, tuomitsevia, jyrkkiä ja kielteisiä asenteita jotain äärimmäisen luonnollista, kaunista ja hienoa asiaa kohtaan. Mistä se voi johtua?
Jaa niinkö. Suomalaiset naiset ovat seksikielteisiä silloin, kun se omiin tarkoituksiin sopii. Toisaalla he ovat taas kaikille antavia h*oria kun se omiin tarkoituksiin sopii.
Sinä olet varmasti ensimmäisenä jonossa tyydyttämässä tuntemattomien tavalla tai toisella vammaisten seksuaalisia tarpeita. Vai oletko h***a vain valikoidusti? Et tietenkään, sitä minäkin. :)
Taisit ymmärtää kommentin täysin väärin, tai sitten sinulla on jokin ongelma.
Kerro toki lisää! Jos ennätät kaikelta seksissä avustamiseltasi. :) En toki kuvittele sinun näkevän toista sukupuolta seksin antajina ja toista saajina, sellaisia en voisi noin empaattisen oloisesta kaverista mitenkään kuvitella.
Eli kyllä ymmärsit täysin väärin ja näemmä oikein tahallisen ilkeästi kun tuolla tavalla sheimaat. Kehotan lukemaan sen kommentin uudestaan, koska se oli piikki jollekin naisten seksikielteisyydestä valittajalle, eikä liittynyt millään tavalla avustamiseen. Alkuperäinen kommentoija näytti sen puolella olevan.
Erikoista, että joku vastaisi ilkeämielisesti henkilölle, joka nimittelee naisia h***riksi! Kyllä on maailma mennyt oudoksi. H**ritteluhan on ihan leppoisaa, tavanomaista kanssakäymistä, jossa ovat mukana miehet ja h**rat. Eli ilmeisesti kaikki naiset. :) Minkä nyt seksikielteisyydeltään ehtivät. Se niissä pihtarih***rissa on aina ollut vähän ongelma.
Sehän se pointti olikin :D
Hihhii ajattele, ihan kuin joku muka ajattelisi, että naiset ovat jotain ihmisiä! Kyllä sitä kaikkea kuulee. :D
Hihhii, kun ei osata ymmärtää lukemaansa, vaikka se on kritiikki itsessään urpoille ajatuksille, niin vedetään siitä sitten pultit.

hihii!
Narsistit ovat rajattomia ihmisiä. He kävelevät röyhkeästi lähimmäistensä rajojen yli. Näillä seksiterroristeilla on pahoja ongelmia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mikseivät vammaiset voisi sitten maksaa näitä maksullisia palveluita itse?
Kun se henkilökohtainen avustaja on subjektiivinen oikeus vammaispalvelulain mukaan vuodesta 2009, joten laki velvoittaa kuntaa järjestemään tämän.
Jos vammainen laitettaisiin maksamaan itse siitä, että hän voi edes jossain määrin harjoittaa itsemäärämisoikeuttaan, niin se rikkoisi Suomen lakeja sekä EU:n lakeja että kansainvälisiä ihmisoikeussopimuksia.
Linkitäpä ihan se pykälä jossa sanotaan että jokaisella on oikeus orgasmiin, ja jos itse ei sitä voi itselleen tuottaa niin yhteiskunnan tulee maksaa sen toteutuminen. Nyt puhutaan kuitenkin aivan eri asiasta kuin puhtaudesta, ravinnosta, lääkkeistä yms.
En usko millään että joku on noin tonttu. Taidat vain trollailla. Mielestäni trollailu vammaisten kustannuksella on todella ala-arvoista ja antaa sinusta hyvin vastenmielisen kuvan.

En usko, etteikö häiriintyneitä ihmisiä voi olla vammaisissa yhtälailla kuin ei-vammaisissa. Miksi vammaisuus poistaisi mahdollisuuden, että ihminen on iljettävä, muita välineinä pitävä tyyppi?
RunkkaaItse kirjoitti:
Hoitajaa tai avustajaa ei voi velvoittaa asettelemaan ketään seksi tai itsetyydytysasentoihin. Se on ihmisarvoa alentavaa. Jos ei pysty seksiä harrastamaan niin sitten ei harrastaja. Ei autoakaan ilman käsiä ja jalkoja pääse ajamaan vaikka se olisi kuinka lähellä sydäntå ja tärkeää hyvänsä.
Et taida hirveästi tietää vammaisuudesta mitään. Autoa voi ajaa vaikka on vammainen, koska niihin on erilaisia apuvälineitä. Tervetuloa vuoteen 2018 sieltä pimeältä vammaisvihaiselta keskiajalta :D
Ei, mutta yhtäkään hoitohenkilökuntaan kuuluvaa ei saa pakottaa tähän tehtävään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mikseivät vammaiset voisi sitten maksaa näitä maksullisia palveluita itse?
Kun se henkilökohtainen avustaja on subjektiivinen oikeus vammaispalvelulain mukaan vuodesta 2009, joten laki velvoittaa kuntaa järjestemään tämän.
Jos vammainen laitettaisiin maksamaan itse siitä, että hän voi edes jossain määrin harjoittaa itsemäärämisoikeuttaan, niin se rikkoisi Suomen lakeja sekä EU:n lakeja että kansainvälisiä ihmisoikeussopimuksia.
Linkitäpä ihan se pykälä jossa sanotaan että jokaisella on oikeus orgasmiin, ja jos itse ei sitä voi itselleen tuottaa niin yhteiskunnan tulee maksaa sen toteutuminen. Nyt puhutaan kuitenkin aivan eri asiasta kuin puhtaudesta, ravinnosta, lääkkeistä yms.
En usko millään että joku on noin tonttu. Taidat vain trollailla. Mielestäni trollailu vammaisten kustannuksella on todella ala-arvoista ja antaa sinusta hyvin vastenmielisen kuvan.
En usko, etteikö häiriintyneitä ihmisiä voi olla vammaisissa yhtälailla kuin ei-vammaisissa. Miksi vammaisuus poistaisi mahdollisuuden, että ihminen on iljettävä, muita välineinä pitävä tyyppi?
Ahaa! Nyt paljastui siis ajattelutapasi ydin. Siis sinusta ketään vammaista ei saisi avustaja avustaa tämän seksuaalisen itsemääräytymisessä sen takia että sinä pelkäät että joku vammainen käyttäisi tilannetta väärin.
Mutta miten tilanne eroaa vaikkapa siitä että terveissäkin on iljettäviä tyyppejä? Aivan, ei mitenkään. Jos sun pomo ehdottelee epäasiallisia juttuja, eikö ole ihan selvä miten toimitaan.
Ajatuksesi logiikka on kestämätön. Kaikkien vammaisten oikeudet pitäisi kieltää, koska joku vammainen voi käyttää niitä väärin ja joku avustaja (ilmeisesti sinä) ei osaa toimia oikein tilanteessa.
Eihän tuossa ole mitään järkeä. Samalla logiikalla voisimme kieltää vaikkapa autolla ajamisen, koska jokuhan voi tahallaan ajaa kolarin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Seksi EI ole ihmisoikeus, vaikka pitkä seksitön aika toisinaan korpeaakin.
Seksittömyyspäätös on tosin minun, ei yhteiskunnan.
Eli sinun mielestäsi sinulla on oikeus päättää seksuaalisuuudestasi, mutta vammaisilla ei.
Miten perustelet tämän itsekeskeisen ja harhaisen näkökulmasi? Mikä muka tekee sinut enemmän ihmiseksi kuin vaikkapa minut? Jos itse yhtäkkiä vammautuisit, hyväksyisitkö oman ideologiasi mukaisesti sen, että sinulla ei olisikaan enää samoja oikeuksia kuin muilla? (Tuskin).
Sori, selvästi moni elää edelleen jossain vammaisvihamaailmassa, eivätkä ymmärrä että me vammaisetkin olemme ihmisiä, joilla on ihmisoikeudet. Samoin vammaisten seksuaalisuus on edelleen niin suuri tabu, että te terveet ette pysty asiallisesti keskustelemaan aiheesta.
Missä ihmeessä on päätetty, että paneminen on oikeus? Tämähän saattaa Jammu-sedänkin teot ihan normaaliin ihmisyyteen kuuluvaksi.
Älkää nyt hyvät ihmiset rinnastako ped*filiaa ja vammaisten seksuaalisuutta keskenään. Jammu-sedän teot eivät kuulu millään tavalla normaaliin ihmisyyteen.
Avustettu seksi on sairasta. Sooloseksi on oikea tapa.
Vierailija kirjoitti:
En oikein ymmärrä, että miksi juuri vammaisella olisi oikeus seksiin?
Miten se taataan meille terveille? Vai eikö sitten pidäkään?
Käsi pelaa, mutta olisihan se ihan toinen juttu naispuolisen hoitsun hoitamana. Että tämä vain vammaisille yhteiskunnan varoin?
Mistä tulee nämä ihmeelliset oletukset, että seksissä nimenomaan avustaisi a) naispuolinen, b) hoitaja, c) ketään pakotettaisiin siihen, d) siinä pitäisi avustajan osallistua itse aktiin jne?
Vierailija kirjoitti:
Avustettu seksi on sairasta. Sooloseksi on oikea tapa.
Ymmärthän, ettei moni vammainen pysty siihen sooloseksiin ilman apua?