Lue keskustelun säännöt.
Elämä pilalla, todella masentaa
14.12.2018 |
On ihan p"skapuhetta, että vammautumisen jälkeen elämä palaa samalle onnellisuuden tasolle. V-tuttaa, että vastoinkäymisiin pitäisi suhtautua jotenkin hurskaasti. Tämä ei ole tehnyt mua yhtään paremmaksi ihmiseksi vaan pelkästään kaventanut elämää. Varokaa vaaraa ja älkää koskaan sairastuko.
Kommentit (74)
M kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Oletko sä se parikymppinen opiskelija, joka taannoin tykitti päivästä toiseen aloituksia otsikolla Mun elämä on pilattu?
Sun tilanteeseesi on tosi vaikea ottaa kantaa, kun et suostu kertomaan, mikä se sairaus tai vamma on, joka koko elämäsi niin totaalisesti pilaa.
En ole parikymppinen enkä opiskelija, huomasin samat aloitukset joskus ja luin jonkun ketjuista, mutta en muista mistä siinä oli kyse. Ymmärrän että olisi mukavampi vastata enemmillä pohjatiedoilla, mutta yleensä ensinnäkin sairaus--ja elämäntapahtumakertomukset on pitkiä, monimutkaisia ja niistä on helppo tunnistaa. Myös tällainen aloitus on sellainen viimeinen purkautumisen tie, kun ei ole ketään kenelle kertoa miten asiat oikeasti kokee ja silloin se on päällimmäisenä se tunne, että elämä on lopussa. Se tilanteen perinpohjaisesti selittäminen tuntuu turhalta, koska niihin hoidollisiin asioihin, valitusten tekemisiin sossun kanssa ym. osataan kyllä hakea apua muualta, eli ketjun pointti on kurjan olon purku eikä käytännön asioihin neuvonnan saaminen. Ap
Ei sun tarvitse mitään alusta alkaen selittää. Mutta voisit vaikka yhdellä lauseella (sanalla) kertoa, mikä sairaus/vamma sulla kaikkien niiden monimutkaisten tapahtumien seurauksena nyt on.
Siis esimerkiksi: Avanne. Neliraajahalvaus. Amputoitu raaja.
Avanne on arkea monelle, joten ihmettelen jos sellaisesta kysymys. Amputoidun raajankin kanssa voi elää suht tavallista elämää. Se, jos halvaantuu täysin, joutuu pyörätuoliin tai sänkyyn on jo iso muutos, ja varmasti haastavaa sopeutua uuteen elämäntilanteeseen. Samoin kivut aina perseestä.
Anteeksi mutta miten voi elää normaalia elämää jos oikea käsi vaikka amputoidaan? Mulla ei ole edes amputoitu vaan pirstaleiksi meni ja kaukana normikädestä vielä näin kolmenkin vuoden jälkeen. Ammattini on hammasteknikko, sanomattakin selvää etten voi työtäni tehdä. Elämältä on pudonnut pohja. Lisäksi on toki kipujakin.
Mulla meni kanssa oikea käsi paskaksi, sain vakuutuksesta 3000€ kertakorvauksen, ketään ei kiinnosta vaikka valittanut tuosta.
Pystyn työt tekemään vaikka tuo haaittaa, on jatkuvasti kipeä, kylmän arka, mitään ei pysty heittämään ja todella vaikea työskennellä käsi ylhäällä.
Eikä voi mitenkään ymmärtää miten periaatteessa pienestä vammasta tuli iso haitta minkä kanssa on loppuelämä pärjättävä.
Mulle vakuutus ei korvannut kuin sairaalalaskun joka oli muutaman satasen. Mä en pysty vääntämään ovenkahvaa ilman kipuja, en edes kirjoittamaan yhtä lausetta käsin ilman hirveää kipua. Eikä ole rasitusvamma vaan pahat murtumat, käsi on leikattu neljä kertaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Real Muthaphuckkin P's kirjoitti:
Sama juttu. Jalat meni pilalle antibiooteista. Enää ei urheilla tai no pari kertaa viikossa ja sitten taas pari viikkoa nilkat turvoksissa pilalla.
Ei tässä voi kun vetää päihteitä ja odotella että mielialat muuttuu ja kännihän aina parantaa oloa parempaa odotellessa.
Masennus ja pilalla oleva elämä on kuin säätila. Kyllä se odotellessa paskemmaksi voi muuttua tai välillä parempia päiviä.
Mulle päihteet tuo onnen.
Kukaan pelle ei tule mulle sanomaan mitä mun pitäisi omalla elämällä tehdä. Jos saan ryyppäämisestä hyvän olon niin sillä sitten mennään.
Kunhan tästä piristyn niin kävelen alkoon jammaillen.
Oliko lääke muuten joku fluorokinoloni? Ap
Ciprofloxacin. Kyllä.
Kiire tulee, mutta kerkeän vielä hyvin.
Kaikille alapeukuttajille tiedoksi että ilman päihteitä tappaisin itseni. Päihteet tuo onnen.
Oon kuullut muualtakin että tuo on vaarallinen lääke. Mulla oli kerran tuo sama lääke ja hirveät nivelkivut tuli sivuvaikutuksena, mulla sentään ne ei jääneet pysyväksi. Ap
Jänteet meni jaloista lopullisesti. Tai no jos massia löytyisi niin varmasti olis paremmin asiat.
Oma moka kun erikoistuin tietylle alueelle elämässä ja kun se meni niin ei tässä enää ole oikein mitään.
Olisi pitänyt soittaa urheilun ohessa vaikka rumpuja tai tehdä jotain muuta.
Nyt on vaan menneisyys.
Ei täsä muuta. Lähen käppäilee alkoon.
Jatkot kaikille tän ketjun seuraajille.
Mun mielestä ei kannata sotkeutua mihinkään lääkkeisiin, vaan hakea oijein keskustelu-apua. Sillä lääkkeisiin voi jäädä koukkuun, eikä niistä välttämättä pääse helposti eroon. Toisin kuin se, että hankit oikein keskustelu-apua, niin siihen ei jää koukkuun, jne. Riippuu tietysti ihmisestä, että koska ihmisillä on erilainen masennus vaikka voi olla myös vakava, keski vaikea, tai lievä. Silti se on erilainen kaikilla. Toisilla ei tule ongelmia niiden lääkkeiden kanssa, et ei pääse eroon niist, tai et jöos ylipäätänsä niihin koukkuun. Vaikka niistä voi saada apua, en silti suosittele ekaksi lääkkeitä vaan ihan kunnon keskustelu-apua. Mun mielestä lääkkeisiin ei pitäisi silti sotkeututa ollenkaan, ja tässä tarkoitan juuri masennuslääkkeitä. Sillä masennuslääkkeisiin jää niin vahvasti koukuun, varsinkin kun se on pahimmillaan, ja silloin ei oikeesti aina kaikkien kanssa tapahdu kovinkaan hienoja asioita joita kukaan oikeasti haluaisi... äävälttäkää masennuslääkkeitä viimeiseen asti, ja hankkikaa kunnon keskustelu-apua, viettäkäö aikaa luonnossa, ja liikunnalla muutenkin, ja ystävien ja tuttujen ääressä, mikäli niitä teillä on. Niistä on enemmän hyötyä, kuin se, että otat masennuslääkkeitäsi.
Älä päästä kroonistumaan kirjoitti:
M kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Oletko sä se parikymppinen opiskelija, joka taannoin tykitti päivästä toiseen aloituksia otsikolla Mun elämä on pilattu?
Sun tilanteeseesi on tosi vaikea ottaa kantaa, kun et suostu kertomaan, mikä se sairaus tai vamma on, joka koko elämäsi niin totaalisesti pilaa.
En ole parikymppinen enkä opiskelija, huomasin samat aloitukset joskus ja luin jonkun ketjuista, mutta en muista mistä siinä oli kyse. Ymmärrän että olisi mukavampi vastata enemmillä pohjatiedoilla, mutta yleensä ensinnäkin sairaus--ja elämäntapahtumakertomukset on pitkiä, monimutkaisia ja niistä on helppo tunnistaa. Myös tällainen aloitus on sellainen viimeinen purkautumisen tie, kun ei ole ketään kenelle kertoa miten asiat oikeasti kokee ja silloin se on päällimmäisenä se tunne, että elämä on lopussa. Se tilanteen perinpohjaisesti selittäminen tuntuu turhalta, koska niihin hoidollisiin asioihin, valitusten tekemisiin sossun kanssa ym. osataan kyllä hakea apua muualta, eli ketjun pointti on kurjan olon purku eikä käytännön asioihin neuvonnan saaminen. Ap
Ei sun tarvitse mitään alusta alkaen selittää. Mutta voisit vaikka yhdellä lauseella (sanalla) kertoa, mikä sairaus/vamma sulla kaikkien niiden monimutkaisten tapahtumien seurauksena nyt on.
Siis esimerkiksi: Avanne. Neliraajahalvaus. Amputoitu raaja.
Avanne on arkea monelle, joten ihmettelen jos sellaisesta kysymys. Amputoidun raajankin kanssa voi elää suht tavallista elämää. Se, jos halvaantuu täysin, joutuu pyörätuoliin tai sänkyyn on jo iso muutos, ja varmasti haastavaa sopeutua uuteen elämäntilanteeseen. Samoin kivut aina perseestä.
Anteeksi mutta miten voi elää normaalia elämää jos oikea käsi vaikka amputoidaan? Mulla ei ole edes amputoitu vaan pirstaleiksi meni ja kaukana normikädestä vielä näin kolmenkin vuoden jälkeen. Ammattini on hammasteknikko, sanomattakin selvää etten voi työtäni tehdä. Elämältä on pudonnut pohja. Lisäksi on toki kipujakin.
Mulla meni kanssa oikea käsi paskaksi, sain vakuutuksesta 3000€ kertakorvauksen, ketään ei kiinnosta vaikka valittanut tuosta.
Pystyn työt tekemään vaikka tuo haaittaa, on jatkuvasti kipeä, kylmän arka, mitään ei pysty heittämään ja todella vaikea työskennellä käsi ylhäällä.
Eikä voi mitenkään ymmärtää miten periaatteessa pienestä vammasta tuli iso haitta minkä kanssa on loppuelämä pärjättävä.Monet olkaään rasitusvammat muuttuvat kroonisiksi, jos työntelytapoja tai rasitusta jatketaan. Olkapään lihaksia on lähesmahdotonta saada kuntoon ,jos ne esim. repeytyvät kunnolla. sitten ei kättäenää voi nostaa ilman kipua. Rasitusvammat paranee parhaiten levolla ja tapojen muutoksilla.
Ei ole olkapäässä vikaa, käsi jäi töissä rojujen väliin, kyynärnivelestä ei halua käsi oiketa vaikka sinne ei mikään sattunut.
Joku itse vissiin esitti, että mä trolkaan itteeni tääl. Niin se kuitenkaa ei ole.
Tarkoitan vaan, et kaikki vois ny tulla toimee eikä sillee riidellä. Moikka!
AP
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Niin, no kyllähän sitä elää kun kuolekaan ei. Näin sanon aina kaikille, jotka kysyvät miten voi elää sen ja sen vaivan kanssa mitä itselläni on. Okei, onhan tuo yksi näistä sellainen, että kun jättäisin pariksi päiväksi hoitamatta niin kuolisi.
Mutta miksi? Eihän tämä elämä sellaista ole kuin terveenä, mutta tämä nyt on elämäni, se ainoa tämän kertainen. En yhtään vähättele tunnetta siitä, että parempi olisi kuolla, koska menneisyydessä itsellänikin on sellainen ollut. Vaan jos ei sitä ratkaisua pysty tekemään, että itsensä lopettaisi, niin ei ole muuta vaihtoehtoa kuin elää tässä yhteiskunnassa. Eikä sekään ole huono ratkaisu, kun elää parhaansa mukaan niinkuin pystyy, niin elämä yleensä tuo eteen ilon ja onnen lähteitä vaikkei uskoisi etukäteen.
Ainoa mikäitseäni kuormittaa,on se, että odotetaan kykenevän normaaliin elämänrytmiin, jaksan täysiä päiviä töitä tai jaksan perhe-elämää, mutta molemmat yhdessä on raskasta. Töitä on pakko tehdä normaalisti jos rahoissa meinaa pysyä, joten perhe kärsii kun äiti ei tee muuta kuin töitä tai nukkuu, vapaalla on kärttyinen kivuista.
IoI kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Real Muthaphuckkin P's kirjoitti:
Sama juttu. Jalat meni pilalle antibiooteista. Enää ei urheilla tai no pari kertaa viikossa ja sitten taas pari viikkoa nilkat turvoksissa pilalla.
Ei tässä voi kun vetää päihteitä ja odotella että mielialat muuttuu ja kännihän aina parantaa oloa parempaa odotellessa.
Masennus ja pilalla oleva elämä on kuin säätila. Kyllä se odotellessa paskemmaksi voi muuttua tai välillä parempia päiviä.
Mulle päihteet tuo onnen.
Kukaan pelle ei tule mulle sanomaan mitä mun pitäisi omalla elämällä tehdä. Jos saan ryyppäämisestä hyvän olon niin sillä sitten mennään.
Kunhan tästä piristyn niin kävelen alkoon jammaillen.
Oliko lääke muuten joku fluorokinoloni? Ap
Ciprofloxacin. Kyllä.
Kiire tulee, mutta kerkeän vielä hyvin.
Kaikille alapeukuttajille tiedoksi että ilman päihteitä tappaisin itseni. Päihteet tuo onnen.
Oon kuullut muualtakin että tuo on vaarallinen lääke. Mulla oli kerran tuo sama lääke ja hirveät nivelkivut tuli sivuvaikutuksena, mulla sentään ne ei jääneet pysyväksi. Ap
Jänteet meni jaloista lopullisesti. Tai no jos massia löytyisi niin varmasti olis paremmin asiat.
Oma moka kun erikoistuin tietylle alueelle elämässä ja kun se meni niin ei tässä enää ole oikein mitään.
Olisi pitänyt soittaa urheilun ohessa vaikka rumpuja tai tehdä jotain muuta.
Nyt on vaan menneisyys.
Ei täsä muuta. Lähen käppäilee alkoon.
Jatkot kaikille tän ketjun seuraajille.
Täh, no aloita nyt vaikka sen musiikin kanssa. Uutta suunnitelmaa vaan, it ain't over until the fat lady sings
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mitä vittuu tääl tapahtuu?
Pari väitteli, et kuka trollaa ketäki ja kuka on ap, jne. Toiset puhuu mistä puhuu... pysytäänpä jyt iaheessa.
Vierailija kirjoitti:
Katsoppa tästä ap aluksi: https://www.youtube.com/watch?v=zOzsjEmjjHs
Jos tuo mies hymyilee ja on iloinen päivästä toiseen, niin voit sinäkin.
Kiitos tästä!
Ei ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Katsoppa tästä ap aluksi: https://www.youtube.com/watch?v=zOzsjEmjjHs
Jos tuo mies hymyilee ja on iloinen päivästä toiseen, niin voit sinäkin.
Kiitos tästä!
Ei ap
Ei sun, eikä kenekään muun elämö tääl oo pilala, vaistoon sen.
AP
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Lopeta! Yritä saada asias kuntoon, ja älä syytä ketäön. Saat olla katkera, mutta hekin ovat hmisiä eivätkä mitään jumalia. Kaikki tekevät virheitä, eivätkä he ole ainoita.
Vaaaraa ja sairastumisia einvoi itse valita, ei varoa eikö sille voi mitäään. Tietysti jotkut hoidot auttavat, mutta ajattele niitä joihin lääkkeet, jne ei tehoa ja, esmi. Kuolee keuhkosyöpään, koska sitä ei vaikka onnistuttu pysäyttämään.
Ja mieti niitä jotka tarvitsisivat oikeasti apua, eivät saa sitä vaikka kuinka yrittävät kovasti saada.
Mieti jiitä, jotka haluaosivat tosiaan parantua ja ehkä paranevatkin mutta ainoa toivomus on että lääkärit osaisivat auttaa, ja sä vaan oot koko ajan katkera.
Tajua, että lääkäritkin ja hoitajat ovat kyös ihmisiä eivätkä ihme-jumalia.
Luulen ap että "suruprosessisi" on vielä pahasti kesken. Tiedän mistä puhun, olen itsekkin käsitellyt vakavaa sairastumista, ja ensimmäiset 2 vuotta meni siinä kun tilanteen oli ajatuksissa hyväksynyt.
Ajatuksesi tuosta että kaikki asiat ja oma elämä on aivan pas kaa ja pilalla ovat niin tuttuja. Muistan tuon vaiheen kuin eilisen. Olin hyvin vihainen, pelokas, epätoivoinen ja katkera. Rukoilin parannusta vaikken ole edes uskovainen.
Paranemisprosessi (henkinen) alkaa vähitellen kunhan suret ja vihaat ensin. Sitten huomaat pian että asialle et voi mitään, parempi jatkaa elämää sairaudesta huolimatta.
Nyt kun sairaus on jo "vanha uutinen" niin sitä en ajattele eikä se masenna, enkä haikaile enää vanhojen unelmien perään. Se elämä oli vain sen aikainen kuvitelma, mitä olin ajatellut elämäni olevan, todellisuus olikin jotain ihan muuta. Se ei kuitenkaan meinaa sitä että se muu olisi huono elämä, elämäni on tosi hyvää ja tyydyttävää, ja sairauteni on väistämättä osa sitä.
Oon kuullut muualtakin että tuo on vaarallinen lääke. Mulla oli kerran tuo sama lääke ja hirveät nivelkivut tuli sivuvaikutuksena, mulla sentään ne ei jääneet pysyväksi. Ap