Lue keskustelun säännöt.
Huutaminen omalle kumppanille
14.12.2018 |
Onko teidän mielestä huutaminen on sallittua parisuhteessa? Mieheni on äkkipikainen ja saattaa joskus suuttua mulle nopeasti jostain. Yleensä hänen mielestä jankkaan jostain ja se suuttuu kuulemma siitä. Yleensä kysyn jotain asiaa mihin se ei satusedän tai toisesta halua vastata tai on valmiiksi huonolla tuulella ja koen että purkaa asenne muhun, ei halua ilmeisesti jutella muttei osaa sitä suoraan ilmaista. Ensin tiuskaisee ja sitten aika nopeasti alkaa huutaa kurkku suorana. Myöhemmin ei pyydä anteeksi, kun kuulemma loukkasin sitä mun jankkaamisella ja se on kuulemma yhtä paha loukkaaminen kuin huutaminen. Sanoi vielä että huutaminen on pikku juttu ja loukkaannun turhaan, kuulemma oon liian herkkä. Vertaa siis jankkaamisen huutamiseen ja ne on sen mielestä samalla tasolla. Toisen voi siis hiljentää huutamalla. Yleensä juttu ratkeaa niin että joudun pyytämään anteeksi jankkaamistani ja sitten hän pyytää anteeks sen huutamista. Muuten ei suostu pyytää koska ei kuulemma koe että olisi tehnyt mitään väärin, kun mähän ensin häntä loukkasin. Onko ihan tervettä käytöstä?
Kommentit (66)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lopeta sinä jankkaaminen, niin mies lopettaa huutamisen. Problem solved.
Tähän ”ohjeeseen” sellainen kommentti että miksi nainen jankkaa? Siksi että mies kieltäytyy vastaamasta. Onko normaalia käytöstä ettei toisen kysymykseen vastata? Sehän on pirullista vallankäyttöä ja toisen mitätöimistä. Ehkäpä tahallaan ajaa tilanteen räjähdykseen asti.
Pitääkö parisuhteessa hyväksyä sellainen mykkäkoulumeininki.
Olla hiljaa vaan vaikka kuinka mieltä painaisi joku asia.Mulla oli sellainen ex että ei vastaillut. Tosi kuormittavaa kannatella mielessään jotain asiaa päivätolkulla, yleensä montaa samaan aikaan ja toinen ei vaan vastaa. Yritin ehdottaa ratkaisuksi esim että ilmoittaa mihin mennessä saan vastauksen. Ei käynyt. Ja saatan an epäempaattinen oli hänkin, ei välittänyt kun kerroin itkien että rasitun kaiken yksin hoitamisesta. Ja ero tietenkin tuli hänelle ”ihan puun takaa”. Hirveä suhde! Kyllä mun mielestä huutaminen on normaalia kun on kovin suuttunut, mutta jos se ei toiselle ole, siitä pitäis pystyä juttelemaan kypsästi toista kuunnellen.
Nyt olen suhteessa normaalin ihmisen kanssa ja uskomatonta miten helppoa elämä on kun toiselta ei tarvitse pumpata asioita monia kertoja ja kotityötkin vaan tapahtuu yhdessä asioista sen kummemmin ”jankkaamatta”. Jos olen kuormittunut, miehessä herää halu auttaa ja helpottaa mun taakkaa ”mä voin mennä tänään kauppaan kun sä oot noin väsynyt”. Ei puhettakaan että exää ois ikinä mun väsymiset kiinnostanut!
Kiitos viestistä. Kovin on tuttua. Mies joskus valitti että olen "aina" väsynyt, tuntuu että ärsyyntyy kun kerron väsymyksestäni. Mulla on ollut ihan terveysongelmia joista väsymys johtui ja nukuin myös huonosti niiden takia. Ei mitään empatiaa herunut siitäkään.
- Ap
Kurjaa että taidat elää exäni kaltaisen tyypin kanssa. Mun rakkaus häntä kohtaan sitten lopulta kuoli, ei ollut oikein hyvä olla koskaan. Nyt mulla on empaattinen mies ja tuntuuhan se ihmeelliseltä. Nykyisen kanssa erimielisyydet pitää selvittää nopeasti koska muuten emme kumpikaan nuku vaan on paha olla. Exää ei riidat valvottaneet, pisteli kuorsaten saman tien kun alkoi nukkumaan ja mä valvoin ja nielin kyyneliä. Mieti haluatko elää tuossa suhteessa. Tsemppiä.
Niin ja näille jotka ovat sitä mieltä että nainen ei kyseenalaista omaa käytöstään ollenkaan niin voi kuulkaa mitä temppuja teinkään että edellinen suhteeni olis pelastunut. Mutta yksin yrittäminen ei riitä. Se ei kertakaikkiaan vaan riitä.
Näin on :( kyllä mäkin opin joskus huomaamaan milloin kannattaa lopettaa keskustelu kun mies on pahalla päällä, mutta aina se ei onnistu, kun en voi mennä toisen pään sisälle. Siitäkin sain kuulla että miksi väistelen konflikteja?! Jestas sentään.
- Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen itse äkkipikainen nainen. Ja olen huutanut parisuhteessa. En ole ylpeä siitä, mutta näin vain on.
Mutta olen kyllä pyytänyt anteeksi.Kuitenkin tuossa on jotain perää, että jotkut sopivat toisilleen paremmin. Jos on toinen kovin nopeasti kuohahtava (ja yleensä leppyvä) ja toinen kovin hidas ja jaanaava ja jää/juuttuu paikoilleen johonkin asiaan, niin se ON raivostuttavaa.
Itku on monelle helposti tuleva reaktio ja itse taas olen sellainen, että en helposti itke kun oikein suutun. Itken kyllä sitten ehkä jälkeenpäin.
Miehestäsi voi siis tuntua, että itket *tahallasi*. Vaikka et sitä tekisikään.Huutaminen ei ole oikein, mutta tavallaan ei ole *jankkaaminenkaan.*. Ne ovat luonteenpiirteitä, joita voisi oppia muutamaan, jos siis pystyisi. Vaikeaa, mutta mahdollista.
Olisi mielenkiintoista tietää mitä ja miten jankkaat, onko se *liiallista* vai tuntuuko nopeasta miehestäsi vain siltä.Itse tunnen muutamia jankkaajia myös tuttavista ja ystävistä. Hitaita ja jaarittelevia ihmisiä, ja meinaan kyllä heillekin joskus suuttua ja olen suuttunut, siis siihen heidän *tyyliin* esittää asiat tai jäädä kiinni johonkin pikkuseikkaan ja juttu ei etene vaan asia hukkuu siihen, että *oliko se nyt sunnuntai vai maanantai, ei kyllä se oli sunnuntai, miten nyt mahtoi olla, voi voi kun ei nyt muista, taisi sittenkin olla maaanantai...* aaaarghh.
Sorry, en siis tiedä oletko tämänkaltainen mutta vain esimerkkinä miten miehesi saattaa reagoida sinun tapaasi puhua tai esittää asioita.
Joo ymmärrän mitä tarkoitat. En ole siis sellainen jankkaaja, en itsekään tykkää sellaisesta. Kysyin eilen mieheltä mitä pesuainetta se käyttää naaman pesuun kun se on niin kuiva, ei suostunut kertomaan. Kun kysyin uudestaan alkoi vihaisena tiuskii että anna jo olla. Ihmettelen mitä pahaa olen nyt kysynyt. Kun olin ihan aidosti huolissaan. Kyllä siitä tuli riita. Sitä muutenkin ärsyttää jos puutun "sen omiin asioihin". Mulle taas saa huomautella esim. mun meikkaamisesta. Että kun lähdetään ulos syömään ja kirjaan meikkiä matkalla että miksi pitää olla aina niin viimeisen päälle ja ei voi vaan mennä ilman meikkiä. Luulisi miehen olevan iloinen että nainen panostaa, kun aina miehet valittaa että naiset ei jaksa nähdä vaivaa itsensä eteen. Ennen tapeltiin siivoamisesta, kun se oli yksin mun vastuulla. Nyt se jo osallistuu jonkin verran siihen.
- Ap
Sinä kritisoit miestä, että hän on valinnut nyt väärän tuotemerkin. Ja mies puolestaan kritisoi sun meikkaamista. Lopeta sinä tuo arvostelu, niin miehesikin lopettaa sinun arvostelemisesi. ( Tää on kuin lapselle selittäisi..)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lopeta sinä jankkaaminen, niin mies lopettaa huutamisen. Problem solved.
Tähän ”ohjeeseen” sellainen kommentti että miksi nainen jankkaa? Siksi että mies kieltäytyy vastaamasta. Onko normaalia käytöstä ettei toisen kysymykseen vastata? Sehän on pirullista vallankäyttöä ja toisen mitätöimistä. Ehkäpä tahallaan ajaa tilanteen räjähdykseen asti.
Pitääkö parisuhteessa hyväksyä sellainen mykkäkoulumeininki.
Olla hiljaa vaan vaikka kuinka mieltä painaisi joku asia.Mulla oli sellainen ex että ei vastaillut. Tosi kuormittavaa kannatella mielessään jotain asiaa päivätolkulla, yleensä montaa samaan aikaan ja toinen ei vaan vastaa. Yritin ehdottaa ratkaisuksi esim että ilmoittaa mihin mennessä saan vastauksen. Ei käynyt. Ja saatan an epäempaattinen oli hänkin, ei välittänyt kun kerroin itkien että rasitun kaiken yksin hoitamisesta. Ja ero tietenkin tuli hänelle ”ihan puun takaa”. Hirveä suhde! Kyllä mun mielestä huutaminen on normaalia kun on kovin suuttunut, mutta jos se ei toiselle ole, siitä pitäis pystyä juttelemaan kypsästi toista kuunnellen.
Nyt olen suhteessa normaalin ihmisen kanssa ja uskomatonta miten helppoa elämä on kun toiselta ei tarvitse pumpata asioita monia kertoja ja kotityötkin vaan tapahtuu yhdessä asioista sen kummemmin ”jankkaamatta”. Jos olen kuormittunut, miehessä herää halu auttaa ja helpottaa mun taakkaa ”mä voin mennä tänään kauppaan kun sä oot noin väsynyt”. Ei puhettakaan että exää ois ikinä mun väsymiset kiinnostanut!
Kiitos viestistä. Kovin on tuttua. Mies joskus valitti että olen "aina" väsynyt, tuntuu että ärsyyntyy kun kerron väsymyksestäni. Mulla on ollut ihan terveysongelmia joista väsymys johtui ja nukuin myös huonosti niiden takia. Ei mitään empatiaa herunut siitäkään.
- Ap
Kurjaa että taidat elää exäni kaltaisen tyypin kanssa. Mun rakkaus häntä kohtaan sitten lopulta kuoli, ei ollut oikein hyvä olla koskaan. Nyt mulla on empaattinen mies ja tuntuuhan se ihmeelliseltä. Nykyisen kanssa erimielisyydet pitää selvittää nopeasti koska muuten emme kumpikaan nuku vaan on paha olla. Exää ei riidat valvottaneet, pisteli kuorsaten saman tien kun alkoi nukkumaan ja mä valvoin ja nielin kyyneliä. Mieti haluatko elää tuossa suhteessa. Tsemppiä.
Niin ja näille jotka ovat sitä mieltä että nainen ei kyseenalaista omaa käytöstään ollenkaan niin voi kuulkaa mitä temppuja teinkään että edellinen suhteeni olis pelastunut. Mutta yksin yrittäminen ei riitä. Se ei kertakaikkiaan vaan riitä.
En ole ap mutta "kiva" lukea että muillakin on ollut vastaavaa. Olen miettinyt että minä olen se epätasapainoinen, kun haluaisin selvittää erimielisyydet heti ja en pysty olemaan vain välittämättä. Mies häipyy yleensä kesken riidan nukkumaan, kun itse haluaisin sopia ja pyytää anteeksi puolin ja toisin. Mies voi jotenkin sulkea parisuhteeb ja sen ongelmat kokonaan mielestä,juttelee hyväntuulisena muille,nukkuu sikeästi ja on kuin ei olisikaan vaikka itkisin ja olisin todella ahdistunut siitä ettei riitoja ole sovittu. Ei koskaan lohduta,halaa tai suostu sopimaan riitaa. En tiedä itsekään nyt kumpi on terveempää? Itse haluaisin olla sovussa kaikkien kanssa ja jos on vaikka parisuhdeongelmia niin kyllä se vaikuttaa uneen ja töissä keskittymiseen ym.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen itse äkkipikainen nainen. Ja olen huutanut parisuhteessa. En ole ylpeä siitä, mutta näin vain on.
Mutta olen kyllä pyytänyt anteeksi.Kuitenkin tuossa on jotain perää, että jotkut sopivat toisilleen paremmin. Jos on toinen kovin nopeasti kuohahtava (ja yleensä leppyvä) ja toinen kovin hidas ja jaanaava ja jää/juuttuu paikoilleen johonkin asiaan, niin se ON raivostuttavaa.
Itku on monelle helposti tuleva reaktio ja itse taas olen sellainen, että en helposti itke kun oikein suutun. Itken kyllä sitten ehkä jälkeenpäin.
Miehestäsi voi siis tuntua, että itket *tahallasi*. Vaikka et sitä tekisikään.Huutaminen ei ole oikein, mutta tavallaan ei ole *jankkaaminenkaan.*. Ne ovat luonteenpiirteitä, joita voisi oppia muutamaan, jos siis pystyisi. Vaikeaa, mutta mahdollista.
Olisi mielenkiintoista tietää mitä ja miten jankkaat, onko se *liiallista* vai tuntuuko nopeasta miehestäsi vain siltä.Itse tunnen muutamia jankkaajia myös tuttavista ja ystävistä. Hitaita ja jaarittelevia ihmisiä, ja meinaan kyllä heillekin joskus suuttua ja olen suuttunut, siis siihen heidän *tyyliin* esittää asiat tai jäädä kiinni johonkin pikkuseikkaan ja juttu ei etene vaan asia hukkuu siihen, että *oliko se nyt sunnuntai vai maanantai, ei kyllä se oli sunnuntai, miten nyt mahtoi olla, voi voi kun ei nyt muista, taisi sittenkin olla maaanantai...* aaaarghh.
Sorry, en siis tiedä oletko tämänkaltainen mutta vain esimerkkinä miten miehesi saattaa reagoida sinun tapaasi puhua tai esittää asioita.
Joo ymmärrän mitä tarkoitat. En ole siis sellainen jankkaaja, en itsekään tykkää sellaisesta. Kysyin eilen mieheltä mitä pesuainetta se käyttää naaman pesuun kun se on niin kuiva, ei suostunut kertomaan. Kun kysyin uudestaan alkoi vihaisena tiuskii että anna jo olla. Ihmettelen mitä pahaa olen nyt kysynyt. Kun olin ihan aidosti huolissaan. Kyllä siitä tuli riita. Sitä muutenkin ärsyttää jos puutun "sen omiin asioihin". Mulle taas saa huomautella esim. mun meikkaamisesta. Että kun lähdetään ulos syömään ja kirjaan meikkiä matkalla että miksi pitää olla aina niin viimeisen päälle ja ei voi vaan mennä ilman meikkiä. Luulisi miehen olevan iloinen että nainen panostaa, kun aina miehet valittaa että naiset ei jaksa nähdä vaivaa itsensä eteen. Ennen tapeltiin siivoamisesta, kun se oli yksin mun vastuulla. Nyt se jo osallistuu jonkin verran siihen.
- Ap
Sinä kritisoit miestä, että hän on valinnut nyt väärän tuotemerkin. Ja mies puolestaan kritisoi sun meikkaamista. Lopeta sinä tuo arvostelu, niin miehesikin lopettaa sinun arvostelemisesi. ( Tää on kuin lapselle selittäisi..)
Heh, no musta nää on 2 eri asiaa. Olen huolissani kun miehen iho kuivuu korpuksi näin talvella ja sitä häiritsee että mä laittaidun kun lähdetään ulos, mikä on aika normaali asia. Onko se paha asia jos haluaa toiselle hyvää ja neuvoo asiassa?
- Ap
Itse pidän huutoa henkisenä lyömisenä ja vallankäyttönä. Se ei edistä asioiden ratkaisua mitenkään vaan lamaannuttaa ajatukset keskittymään siihen, että minulle huudetaan, jolloin sanoistakaan ei saa enää selvää. Pelottavaa ja usein nöyryyttävää, lapsuudenkodissa kun oli tottunut pitämään jo korotettua ääntä kiellettynä ja vääränä/ liian äänekkäänä tapana ratkoa asiat -> suoranainen huuto jotain aivan liikaa. Ap:n miehen kaltainen menisikin kohdalleni sattuessa heti vaihtoon.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen itse äkkipikainen nainen. Ja olen huutanut parisuhteessa. En ole ylpeä siitä, mutta näin vain on.
Mutta olen kyllä pyytänyt anteeksi.Kuitenkin tuossa on jotain perää, että jotkut sopivat toisilleen paremmin. Jos on toinen kovin nopeasti kuohahtava (ja yleensä leppyvä) ja toinen kovin hidas ja jaanaava ja jää/juuttuu paikoilleen johonkin asiaan, niin se ON raivostuttavaa.
Itku on monelle helposti tuleva reaktio ja itse taas olen sellainen, että en helposti itke kun oikein suutun. Itken kyllä sitten ehkä jälkeenpäin.
Miehestäsi voi siis tuntua, että itket *tahallasi*. Vaikka et sitä tekisikään.Huutaminen ei ole oikein, mutta tavallaan ei ole *jankkaaminenkaan.*. Ne ovat luonteenpiirteitä, joita voisi oppia muutamaan, jos siis pystyisi. Vaikeaa, mutta mahdollista.
Olisi mielenkiintoista tietää mitä ja miten jankkaat, onko se *liiallista* vai tuntuuko nopeasta miehestäsi vain siltä.Itse tunnen muutamia jankkaajia myös tuttavista ja ystävistä. Hitaita ja jaarittelevia ihmisiä, ja meinaan kyllä heillekin joskus suuttua ja olen suuttunut, siis siihen heidän *tyyliin* esittää asiat tai jäädä kiinni johonkin pikkuseikkaan ja juttu ei etene vaan asia hukkuu siihen, että *oliko se nyt sunnuntai vai maanantai, ei kyllä se oli sunnuntai, miten nyt mahtoi olla, voi voi kun ei nyt muista, taisi sittenkin olla maaanantai...* aaaarghh.
Sorry, en siis tiedä oletko tämänkaltainen mutta vain esimerkkinä miten miehesi saattaa reagoida sinun tapaasi puhua tai esittää asioita.
Joo ymmärrän mitä tarkoitat. En ole siis sellainen jankkaaja, en itsekään tykkää sellaisesta. Kysyin eilen mieheltä mitä pesuainetta se käyttää naaman pesuun kun se on niin kuiva, ei suostunut kertomaan. Kun kysyin uudestaan alkoi vihaisena tiuskii että anna jo olla. Ihmettelen mitä pahaa olen nyt kysynyt. Kun olin ihan aidosti huolissaan. Kyllä siitä tuli riita. Sitä muutenkin ärsyttää jos puutun "sen omiin asioihin". Mulle taas saa huomautella esim. mun meikkaamisesta. Että kun lähdetään ulos syömään ja kirjaan meikkiä matkalla että miksi pitää olla aina niin viimeisen päälle ja ei voi vaan mennä ilman meikkiä. Luulisi miehen olevan iloinen että nainen panostaa, kun aina miehet valittaa että naiset ei jaksa nähdä vaivaa itsensä eteen. Ennen tapeltiin siivoamisesta, kun se oli yksin mun vastuulla. Nyt se jo osallistuu jonkin verran siihen.
- Ap
Tsiisus ei mies ole sun lapsi! Syötät sille b vitamiinia ja jankkaat mitä pesuainetta se käyttää kun naamansa on kuiva! Hän on aikuinen ihminen. Lopeta holhoaminen ja "hoitaminen".
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen itse äkkipikainen nainen. Ja olen huutanut parisuhteessa. En ole ylpeä siitä, mutta näin vain on.
Mutta olen kyllä pyytänyt anteeksi.Kuitenkin tuossa on jotain perää, että jotkut sopivat toisilleen paremmin. Jos on toinen kovin nopeasti kuohahtava (ja yleensä leppyvä) ja toinen kovin hidas ja jaanaava ja jää/juuttuu paikoilleen johonkin asiaan, niin se ON raivostuttavaa.
Itku on monelle helposti tuleva reaktio ja itse taas olen sellainen, että en helposti itke kun oikein suutun. Itken kyllä sitten ehkä jälkeenpäin.
Miehestäsi voi siis tuntua, että itket *tahallasi*. Vaikka et sitä tekisikään.Huutaminen ei ole oikein, mutta tavallaan ei ole *jankkaaminenkaan.*. Ne ovat luonteenpiirteitä, joita voisi oppia muutamaan, jos siis pystyisi. Vaikeaa, mutta mahdollista.
Olisi mielenkiintoista tietää mitä ja miten jankkaat, onko se *liiallista* vai tuntuuko nopeasta miehestäsi vain siltä.Itse tunnen muutamia jankkaajia myös tuttavista ja ystävistä. Hitaita ja jaarittelevia ihmisiä, ja meinaan kyllä heillekin joskus suuttua ja olen suuttunut, siis siihen heidän *tyyliin* esittää asiat tai jäädä kiinni johonkin pikkuseikkaan ja juttu ei etene vaan asia hukkuu siihen, että *oliko se nyt sunnuntai vai maanantai, ei kyllä se oli sunnuntai, miten nyt mahtoi olla, voi voi kun ei nyt muista, taisi sittenkin olla maaanantai...* aaaarghh.
Sorry, en siis tiedä oletko tämänkaltainen mutta vain esimerkkinä miten miehesi saattaa reagoida sinun tapaasi puhua tai esittää asioita.
Joo ymmärrän mitä tarkoitat. En ole siis sellainen jankkaaja, en itsekään tykkää sellaisesta. Kysyin eilen mieheltä mitä pesuainetta se käyttää naaman pesuun kun se on niin kuiva, ei suostunut kertomaan. Kun kysyin uudestaan alkoi vihaisena tiuskii että anna jo olla. Ihmettelen mitä pahaa olen nyt kysynyt. Kun olin ihan aidosti huolissaan. Kyllä siitä tuli riita. Sitä muutenkin ärsyttää jos puutun "sen omiin asioihin". Mulle taas saa huomautella esim. mun meikkaamisesta. Että kun lähdetään ulos syömään ja kirjaan meikkiä matkalla että miksi pitää olla aina niin viimeisen päälle ja ei voi vaan mennä ilman meikkiä. Luulisi miehen olevan iloinen että nainen panostaa, kun aina miehet valittaa että naiset ei jaksa nähdä vaivaa itsensä eteen. Ennen tapeltiin siivoamisesta, kun se oli yksin mun vastuulla. Nyt se jo osallistuu jonkin verran siihen.
- Ap
Sinä kritisoit miestä, että hän on valinnut nyt väärän tuotemerkin. Ja mies puolestaan kritisoi sun meikkaamista. Lopeta sinä tuo arvostelu, niin miehesikin lopettaa sinun arvostelemisesi. ( Tää on kuin lapselle selittäisi..)
Heh, no musta nää on 2 eri asiaa. Olen huolissani kun miehen iho kuivuu korpuksi näin talvella ja sitä häiritsee että mä laittaidun kun lähdetään ulos, mikä on aika normaali asia. Onko se paha asia jos haluaa toiselle hyvää ja neuvoo asiassa?
- Ap
Eiköhän mies ihan itse osaa vaihtaa merkkiä, jos iho tuntuu kuivalta. Et sinä ole mikään äiti hänelle. Jos kaikissa asioissa koitat ”vain neuvoa”, niin ymmärrän täysin, että miestä ottaa kupoliin sun jäkätys.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Älä jankkaa. Kysy yhden kerran ja jos vastaus on tiuskaisu, niin anna asian olla. Ole hiljaa ja lähde siitä, että tuo yksittäinen juttu ei ole tärkeä. Jos jotain jää tekemättä siksi, että mies tiuskii, niin sitten jää tekemättä.
Esimerkiksi kysyt mieheltä, että ostetaanko jouluruuat lauantaina. Mies tiuskaisee, että ei hän ole miettinyt. Älä jankkaa, että ruuat pitää joka tapauksessa ostaa, vaan ole hiljaa. Jos mies ei palaa asiaan, teillä joko ei ole jouluna ruokaa tai sitten menette ostoksille sunnuntaina tai maanantaina. Joka tapauksessa sinä halusit asiasta puhua, mies ei, joten olkoot ilman ruokia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen itse äkkipikainen nainen. Ja olen huutanut parisuhteessa. En ole ylpeä siitä, mutta näin vain on.
Mutta olen kyllä pyytänyt anteeksi.Kuitenkin tuossa on jotain perää, että jotkut sopivat toisilleen paremmin. Jos on toinen kovin nopeasti kuohahtava (ja yleensä leppyvä) ja toinen kovin hidas ja jaanaava ja jää/juuttuu paikoilleen johonkin asiaan, niin se ON raivostuttavaa.
Itku on monelle helposti tuleva reaktio ja itse taas olen sellainen, että en helposti itke kun oikein suutun. Itken kyllä sitten ehkä jälkeenpäin.
Miehestäsi voi siis tuntua, että itket *tahallasi*. Vaikka et sitä tekisikään.Huutaminen ei ole oikein, mutta tavallaan ei ole *jankkaaminenkaan.*. Ne ovat luonteenpiirteitä, joita voisi oppia muutamaan, jos siis pystyisi. Vaikeaa, mutta mahdollista.
Olisi mielenkiintoista tietää mitä ja miten jankkaat, onko se *liiallista* vai tuntuuko nopeasta miehestäsi vain siltä.Itse tunnen muutamia jankkaajia myös tuttavista ja ystävistä. Hitaita ja jaarittelevia ihmisiä, ja meinaan kyllä heillekin joskus suuttua ja olen suuttunut, siis siihen heidän *tyyliin* esittää asiat tai jäädä kiinni johonkin pikkuseikkaan ja juttu ei etene vaan asia hukkuu siihen, että *oliko se nyt sunnuntai vai maanantai, ei kyllä se oli sunnuntai, miten nyt mahtoi olla, voi voi kun ei nyt muista, taisi sittenkin olla maaanantai...* aaaarghh.
Sorry, en siis tiedä oletko tämänkaltainen mutta vain esimerkkinä miten miehesi saattaa reagoida sinun tapaasi puhua tai esittää asioita.
Joo ymmärrän mitä tarkoitat. En ole siis sellainen jankkaaja, en itsekään tykkää sellaisesta. Kysyin eilen mieheltä mitä pesuainetta se käyttää naaman pesuun kun se on niin kuiva, ei suostunut kertomaan. Kun kysyin uudestaan alkoi vihaisena tiuskii että anna jo olla. Ihmettelen mitä pahaa olen nyt kysynyt. Kun olin ihan aidosti huolissaan. Kyllä siitä tuli riita. Sitä muutenkin ärsyttää jos puutun "sen omiin asioihin". Mulle taas saa huomautella esim. mun meikkaamisesta. Että kun lähdetään ulos syömään ja kirjaan meikkiä matkalla että miksi pitää olla aina niin viimeisen päälle ja ei voi vaan mennä ilman meikkiä. Luulisi miehen olevan iloinen että nainen panostaa, kun aina miehet valittaa että naiset ei jaksa nähdä vaivaa itsensä eteen. Ennen tapeltiin siivoamisesta, kun se oli yksin mun vastuulla. Nyt se jo osallistuu jonkin verran siihen.
- Ap
Sinä kritisoit miestä, että hän on valinnut nyt väärän tuotemerkin. Ja mies puolestaan kritisoi sun meikkaamista. Lopeta sinä tuo arvostelu, niin miehesikin lopettaa sinun arvostelemisesi. ( Tää on kuin lapselle selittäisi..)
Heh, no musta nää on 2 eri asiaa. Olen huolissani kun miehen iho kuivuu korpuksi näin talvella ja sitä häiritsee että mä laittaidun kun lähdetään ulos, mikä on aika normaali asia. Onko se paha asia jos haluaa toiselle hyvää ja neuvoo asiassa?
- Ap
Eiköhän mies ihan itse osaa vaihtaa merkkiä, jos iho tuntuu kuivalta. Et sinä ole mikään äiti hänelle. Jos kaikissa asioissa koitat ”vain neuvoa”, niin ymmärrän täysin, että miestä ottaa kupoliin sun jäkätys.
Niin kuin sanoin tämä oli vaan yks esimerkki. Oikeastaan ihan sama mitä sanon josta se on eri mieltä voi aiheuttaa räjähtämisen jos se on sillä tuulella. Eniten ollaan tapeltu siivoamisesta. Mutta olet oikeassa, ehkä pitäisi etsiä aikuinen mies. Nyt tuntuu usein että mies ei huolehdi itsestään ja asioissa joutuu neuvomaan. Tuon b-vitamiineuvonkin sain yhdeltä tutulta, kun kerron että miehellä on työstressiä. Oon itsekin joskus syönyt sitä. Mies ei myöskään halunnut puhua siitä ja suuttui kun yritin kysellä siitä tarkemmin ja sanoin että voi helpottaa olo kun puhuu. Tuntuu että täällä oli aloitus mikä tahansa niin Ap haukutaan ja tehdään siitä syyllinen sen ongelmiinsa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen itse äkkipikainen nainen. Ja olen huutanut parisuhteessa. En ole ylpeä siitä, mutta näin vain on.
Mutta olen kyllä pyytänyt anteeksi.Kuitenkin tuossa on jotain perää, että jotkut sopivat toisilleen paremmin. Jos on toinen kovin nopeasti kuohahtava (ja yleensä leppyvä) ja toinen kovin hidas ja jaanaava ja jää/juuttuu paikoilleen johonkin asiaan, niin se ON raivostuttavaa.
Itku on monelle helposti tuleva reaktio ja itse taas olen sellainen, että en helposti itke kun oikein suutun. Itken kyllä sitten ehkä jälkeenpäin.
Miehestäsi voi siis tuntua, että itket *tahallasi*. Vaikka et sitä tekisikään.Huutaminen ei ole oikein, mutta tavallaan ei ole *jankkaaminenkaan.*. Ne ovat luonteenpiirteitä, joita voisi oppia muutamaan, jos siis pystyisi. Vaikeaa, mutta mahdollista.
Olisi mielenkiintoista tietää mitä ja miten jankkaat, onko se *liiallista* vai tuntuuko nopeasta miehestäsi vain siltä.Itse tunnen muutamia jankkaajia myös tuttavista ja ystävistä. Hitaita ja jaarittelevia ihmisiä, ja meinaan kyllä heillekin joskus suuttua ja olen suuttunut, siis siihen heidän *tyyliin* esittää asiat tai jäädä kiinni johonkin pikkuseikkaan ja juttu ei etene vaan asia hukkuu siihen, että *oliko se nyt sunnuntai vai maanantai, ei kyllä se oli sunnuntai, miten nyt mahtoi olla, voi voi kun ei nyt muista, taisi sittenkin olla maaanantai...* aaaarghh.
Sorry, en siis tiedä oletko tämänkaltainen mutta vain esimerkkinä miten miehesi saattaa reagoida sinun tapaasi puhua tai esittää asioita.
Joo ymmärrän mitä tarkoitat. En ole siis sellainen jankkaaja, en itsekään tykkää sellaisesta. Kysyin eilen mieheltä mitä pesuainetta se käyttää naaman pesuun kun se on niin kuiva, ei suostunut kertomaan. Kun kysyin uudestaan alkoi vihaisena tiuskii että anna jo olla. Ihmettelen mitä pahaa olen nyt kysynyt. Kun olin ihan aidosti huolissaan. Kyllä siitä tuli riita. Sitä muutenkin ärsyttää jos puutun "sen omiin asioihin". Mulle taas saa huomautella esim. mun meikkaamisesta. Että kun lähdetään ulos syömään ja kirjaan meikkiä matkalla että miksi pitää olla aina niin viimeisen päälle ja ei voi vaan mennä ilman meikkiä. Luulisi miehen olevan iloinen että nainen panostaa, kun aina miehet valittaa että naiset ei jaksa nähdä vaivaa itsensä eteen. Ennen tapeltiin siivoamisesta, kun se oli yksin mun vastuulla. Nyt se jo osallistuu jonkin verran siihen.
- Ap
Sinä kritisoit miestä, että hän on valinnut nyt väärän tuotemerkin. Ja mies puolestaan kritisoi sun meikkaamista. Lopeta sinä tuo arvostelu, niin miehesikin lopettaa sinun arvostelemisesi. ( Tää on kuin lapselle selittäisi..)
Heh, no musta nää on 2 eri asiaa. Olen huolissani kun miehen iho kuivuu korpuksi näin talvella ja sitä häiritsee että mä laittaidun kun lähdetään ulos, mikä on aika normaali asia. Onko se paha asia jos haluaa toiselle hyvää ja neuvoo asiassa?
- Ap
Eiköhän mies ihan itse osaa vaihtaa merkkiä, jos iho tuntuu kuivalta. Et sinä ole mikään äiti hänelle. Jos kaikissa asioissa koitat ”vain neuvoa”, niin ymmärrän täysin, että miestä ottaa kupoliin sun jäkätys.
Niin kuin sanoin tämä oli vaan yks esimerkki. Oikeastaan ihan sama mitä sanon josta se on eri mieltä voi aiheuttaa räjähtämisen jos se on sillä tuulella. Eniten ollaan tapeltu siivoamisesta. Mutta olet oikeassa, ehkä pitäisi etsiä aikuinen mies. Nyt tuntuu usein että mies ei huolehdi itsestään ja asioissa joutuu neuvomaan. Tuon b-vitamiineuvonkin sain yhdeltä tutulta, kun kerron että miehellä on työstressiä. Oon itsekin joskus syönyt sitä. Mies ei myöskään halunnut puhua siitä ja suuttui kun yritin kysellä siitä tarkemmin ja sanoin että voi helpottaa olo kun puhuu. Tuntuu että täällä oli aloitus mikä tahansa niin Ap haukutaan ja tehdään siitä syyllinen sen ongelmiinsa.
Tämä oli siis Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen itse äkkipikainen nainen. Ja olen huutanut parisuhteessa. En ole ylpeä siitä, mutta näin vain on.
Mutta olen kyllä pyytänyt anteeksi.Kuitenkin tuossa on jotain perää, että jotkut sopivat toisilleen paremmin. Jos on toinen kovin nopeasti kuohahtava (ja yleensä leppyvä) ja toinen kovin hidas ja jaanaava ja jää/juuttuu paikoilleen johonkin asiaan, niin se ON raivostuttavaa.
Itku on monelle helposti tuleva reaktio ja itse taas olen sellainen, että en helposti itke kun oikein suutun. Itken kyllä sitten ehkä jälkeenpäin.
Miehestäsi voi siis tuntua, että itket *tahallasi*. Vaikka et sitä tekisikään.Huutaminen ei ole oikein, mutta tavallaan ei ole *jankkaaminenkaan.*. Ne ovat luonteenpiirteitä, joita voisi oppia muutamaan, jos siis pystyisi. Vaikeaa, mutta mahdollista.
Olisi mielenkiintoista tietää mitä ja miten jankkaat, onko se *liiallista* vai tuntuuko nopeasta miehestäsi vain siltä.Itse tunnen muutamia jankkaajia myös tuttavista ja ystävistä. Hitaita ja jaarittelevia ihmisiä, ja meinaan kyllä heillekin joskus suuttua ja olen suuttunut, siis siihen heidän *tyyliin* esittää asiat tai jäädä kiinni johonkin pikkuseikkaan ja juttu ei etene vaan asia hukkuu siihen, että *oliko se nyt sunnuntai vai maanantai, ei kyllä se oli sunnuntai, miten nyt mahtoi olla, voi voi kun ei nyt muista, taisi sittenkin olla maaanantai...* aaaarghh.
Sorry, en siis tiedä oletko tämänkaltainen mutta vain esimerkkinä miten miehesi saattaa reagoida sinun tapaasi puhua tai esittää asioita.
Joo ymmärrän mitä tarkoitat. En ole siis sellainen jankkaaja, en itsekään tykkää sellaisesta. Kysyin eilen mieheltä mitä pesuainetta se käyttää naaman pesuun kun se on niin kuiva, ei suostunut kertomaan. Kun kysyin uudestaan alkoi vihaisena tiuskii että anna jo olla. Ihmettelen mitä pahaa olen nyt kysynyt. Kun olin ihan aidosti huolissaan. Kyllä siitä tuli riita. Sitä muutenkin ärsyttää jos puutun "sen omiin asioihin". Mulle taas saa huomautella esim. mun meikkaamisesta. Että kun lähdetään ulos syömään ja kirjaan meikkiä matkalla että miksi pitää olla aina niin viimeisen päälle ja ei voi vaan mennä ilman meikkiä. Luulisi miehen olevan iloinen että nainen panostaa, kun aina miehet valittaa että naiset ei jaksa nähdä vaivaa itsensä eteen. Ennen tapeltiin siivoamisesta, kun se oli yksin mun vastuulla. Nyt se jo osallistuu jonkin verran siihen.
- Ap
Sinä kritisoit miestä, että hän on valinnut nyt väärän tuotemerkin. Ja mies puolestaan kritisoi sun meikkaamista. Lopeta sinä tuo arvostelu, niin miehesikin lopettaa sinun arvostelemisesi. ( Tää on kuin lapselle selittäisi..)
Heh, no musta nää on 2 eri asiaa. Olen huolissani kun miehen iho kuivuu korpuksi näin talvella ja sitä häiritsee että mä laittaidun kun lähdetään ulos, mikä on aika normaali asia. Onko se paha asia jos haluaa toiselle hyvää ja neuvoo asiassa?
- Ap
Riippuu jonkin verran siitä, miten asian esittää. Vähätellen toisen valintoja ja kauhistellen ihon kuntoa, vaiko tiedustelemalla onko iho kivulias kun se ainakin näyttää siltä, johtuisiko tämä siitä että nykyinen tuote on liian voimakas talvikäyttöön jne. Toisin miehesi kuulostaa sen verran kireältä tiuskijalta ettei oikeaa tapaa välttämättä ole.
Vierailija kirjoitti:
Älä jankkaa. Kysy yhden kerran ja jos vastaus on tiuskaisu, niin anna asian olla. Ole hiljaa ja lähde siitä, että tuo yksittäinen juttu ei ole tärkeä. Jos jotain jää tekemättä siksi, että mies tiuskii, niin sitten jää tekemättä.
Esimerkiksi kysyt mieheltä, että ostetaanko jouluruuat lauantaina. Mies tiuskaisee, että ei hän ole miettinyt. Älä jankkaa, että ruuat pitää joka tapauksessa ostaa, vaan ole hiljaa. Jos mies ei palaa asiaan, teillä joko ei ole jouluna ruokaa tai sitten menette ostoksille sunnuntaina tai maanantaina. Joka tapauksessa sinä halusit asiasta puhua, mies ei, joten olkoot ilman ruokia.
Näin olen nyt yrittänyt tehdä ja riitoja on ollut vähemmän (voi myös johtua tuosta b-vitamiinilisästä :D ) mutta aina en pysty joka asiassa huomioimaan että nyt ei pitäisi enää jatkaa. Varsinkin jos se asia on mulle tärkeä ja vaikuttaa myös muhun, niin kuin esim tää jouluruoka mikä oli hyvä esimerkki. En jaksa sitä että koko ajan täytyy varoa sanomisiaan ettei toinen hermostu. En edelleenkään hyväksy että toiseen hermostutaan tällä tavalla karjumalla.
- Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mun eksä oli tuollainen ja kestin asiaa melkein kymmenen vuotta lopulta kadottaen itseni. Suurin osa ajasta meni siihen kuinka pohdin, että miten ilmaisen minkäkin asian miehelle, ettei se taas suutu ja ala huutaa ja haukkumaan mua lasten kuullen. Ja silti en koskaan keksinyt, että mikä olisi oikea tapa. Yritin aina keksiä parhaan mahdollisen hetken, ilmaista itseäni niin nätisti kuin voin ja niin ettei se mitenkään voisi kuulostaa siltä, että syyttäisin miestä jostain vaan että haluan rakentavasti parantaa asioita. Mutta ei, mies saattoi alkaa huutaa siitä, että huokaisin väärällä tavalla tai jotain, mitä en välttämättä edes tajunnut tekeväni. Ja joo, koska yhteishuoltajuus, ni se tekee sitä mulle edelleenkin. Nykyään tää on vaan helpompaa, kun ei olla saman katon alla. Ja mies piti aina huutamisen jälkeen mulle mykkäkoulua niin kauan kunnes pyysin anteeksi. Ja kyllä, mä yritin pohtia omaa käytöstäni, löytää vikaa itsestäni, en vuosikausiin enää itkenyt koskaan (vaikka oon hirveen herkkä ja kyyneleet valuu multa tosi helposti), koska se vaan pahensi aina asiaa ja sain kuulla olevani hullu ja että hoitoon pitäisi laittaa.
Nykyäänkin mun on vaikea sanoa ihmisille asioista, koska pelkään että aletaan huutamaan ja syyttämään kaikesta, vaikka olisi vain kysynyt, että onko toiveita, että mitä syödään tänään tai jotain muuta arkista. Ja se, että parisuhteessa saa sanoa asioista, jotka on omasta mielestä pielessä ja varsinkin jos on yhteinen koti. Onneksi nykyinen mies on ihan erilainen ja osaa riidellä mun kanssa niin, että asiat selvitetään heti ja molemmat yrittää ymmärtää toista eikä niin, että toinen ottaa kaikesta itseensä ja toisen pitää aina olla pahoillaan siitä, että on olemassa. Ja tietää millaista mulla oli edellisessä suhteessa ja että edelleen käsittelen sen aiheuttamia traumoja.
Eli tottakai kannattaa miettiä, että onko omassa käytöksessä parantamista, mutta älä missään nimessä mene sen kanssa niin pitkälle, että käytät kaiken energian siihen, että yrität välttää kofliktia ja olla kaikessa täydellinen, ettei mies taas vaan suuttuisi jostain, koska hukut siihen ja jos olet ainut, joka yrittää, niin ei asiat kuitenkaan muutu.
Riippuu ihan ihmisestä. Meidän suvussa on aina huudettu mitä naurettavimmista asioista (legendaksi on muodostunut joskus 80-luvulla ennen nettiä käyty hyvin kiihtynyt huutokisa Mexico Cityn asukasmäärästä). Samoin miehen suvussa on huudettu suurinpiirtein lapsille vaatteet päälle ja kaikki toiminta on vähän kuin armeijassa. Ilmankos ollaan toisemme löydetty... itse olen joskus pahastunut juuri siitä armeijamaisesta käskyttämisestä, missä pitäisi heti tehdä joku asia ilman mitään perusteluja, tai ääni vaan nousee ja käy veemäisemmäksi. Olen ollut mieheni kanssa yksissä nyt 26 vuotta eikä meistä enää kumpikaan huuda yhtä paljon kuin silloin kun lapset olivat pieniä, mutta ei tätä meidän menoa varmaan moni ns. normisuomalainen kestäisi päivääkään.
57 lisää, että pelkoa kohti! Ei sitä huutoa kannata pelätä jos mies ei ole väkivaltainen. Kuuntelet mitä se sanoo ja jätät äänensävyn täysin huomiotta.
Vierailija kirjoitti:
Mun eksä oli tuollainen ja kestin asiaa melkein kymmenen vuotta lopulta kadottaen itseni. Suurin osa ajasta meni siihen kuinka pohdin, että miten ilmaisen minkäkin asian miehelle, ettei se taas suutu ja ala huutaa ja haukkumaan mua lasten kuullen. Ja silti en koskaan keksinyt, että mikä olisi oikea tapa. Yritin aina keksiä parhaan mahdollisen hetken, ilmaista itseäni niin nätisti kuin voin ja niin ettei se mitenkään voisi kuulostaa siltä, että syyttäisin miestä jostain vaan että haluan rakentavasti parantaa asioita. Mutta ei, mies saattoi alkaa huutaa siitä, että huokaisin väärällä tavalla tai jotain, mitä en välttämättä edes tajunnut tekeväni. Ja joo, koska yhteishuoltajuus, ni se tekee sitä mulle edelleenkin. Nykyään tää on vaan helpompaa, kun ei olla saman katon alla. Ja mies piti aina huutamisen jälkeen mulle mykkäkoulua niin kauan kunnes pyysin anteeksi. Ja kyllä, mä yritin pohtia omaa käytöstäni, löytää vikaa itsestäni, en vuosikausiin enää itkenyt koskaan (vaikka oon hirveen herkkä ja kyyneleet valuu multa tosi helposti), koska se vaan pahensi aina asiaa ja sain kuulla olevani hullu ja että hoitoon pitäisi laittaa.
Nykyäänkin mun on vaikea sanoa ihmisille asioista, koska pelkään että aletaan huutamaan ja syyttämään kaikesta, vaikka olisi vain kysynyt, että onko toiveita, että mitä syödään tänään tai jotain muuta arkista. Ja se, että parisuhteessa saa sanoa asioista, jotka on omasta mielestä pielessä ja varsinkin jos on yhteinen koti. Onneksi nykyinen mies on ihan erilainen ja osaa riidellä mun kanssa niin, että asiat selvitetään heti ja molemmat yrittää ymmärtää toista eikä niin, että toinen ottaa kaikesta itseensä ja toisen pitää aina olla pahoillaan siitä, että on olemassa. Ja tietää millaista mulla oli edellisessä suhteessa ja että edelleen käsittelen sen aiheuttamia traumoja.
Eli tottakai kannattaa miettiä, että onko omassa käytöksessä parantamista, mutta älä missään nimessä mene sen kanssa niin pitkälle, että käytät kaiken energian siihen, että yrität välttää kofliktia ja olla kaikessa täydellinen, ettei mies taas vaan suuttuisi jostain, koska hukut siihen ja jos olet ainut, joka yrittää, niin ei asiat kuitenkaan muutu.
Kiitos kommentista, ja otan osaa. Meillä ei ole onneks ihan niin paha tilanne, toistaiseksi. Tosiaan ex miehen kanssa ei ollut tällaista. Miehen käytös ja sanomiset kärjistyy välillä sellaiseksi että ihmettelen että onko tosissaan ja loukkaantuu joskus ihan ihmeellisistä asioista ja syyttää mua kuitenkin liian herkäksi. Sanoo että ei halua riidellä jos kysyn jotain asiaa, siis ei edes kysyä mitään kun se hermostuu niin että aloittaa ihan itse sen riidan. Oon kans ihan väsynyt väistelemään riitoja ja aina se ei edes onnistu, taitaa olla ihan toivotonta. Ehkä tosiaan joku muu kovanahkaisempi jaksais sitä sen tunnekuohuntaa paremmin, itse en enää jaksa. Kyllä parisuhteessa pitäisi pystyä puhumaan asioista ilman että pelkää toisen suuttumista.
- Ap
Se käytös vahvistuu, mihin kiinnittää huomiota.
Jos mies on muutenkin ääliö, laita vaihtoon. Toisaalta jos sillä on vaan asperger-piirteitä eikä sen takia kykene reaaliaikaisesti joustamaan viestintätilanteissa, tilanne on monimutkaisempi. Olen tuo ylempi huutaja, jonka mies huutaa myös. Hänellä olen diagnosoinut ongelman osittain neurologiseksi (on sukuvika). Eli huutaa helposti kun kokee tilanteen menevän itselleen pelottavaan suuntaan eli ei siinä tilanteessa tajua loukkaavansa toista. Kyseinen ihminen on kuitenkin syvällisellä tasolla hyvinkin empaattinen ja kykenee valtaviin epäitsekkyyden tekoihin, vaikka puhe voi mennä helposti huutamiseksi. Ymmärtäisin helposti, jos hänen kanssaan ei joku jaksaisi elää, mutta itse olen oppinut näkemään läpi huudosta. Ja tosiaan itsekin helposti korotan ääntä, joten ehkä siksi on helpompi antaa se anteeksi toisillekin.
Sitä en ymmärrä kuinka ketjussa moni sanoo ahdistuvansa huutamisesta. Itse ahdistuisin jos en huutaisi sillon kun oikein paljon joku asia minulle merkitsee.
No hyvä, että olet yrittänyt kaikkia temppuja, jotta suhteesi olisi toiminut. Ap kyllä mielestäni kuulostaa siltä, että hän ei ole yrittänyt. Haluaa vain syyllistää miehen kyseenalaistamatta omaa käytöstään yhtään.