Miksi kaikki ovat nykyään masentuneita?

Vierailija kirjoitti:

Itselläni suvussa kaksi "tekomasentunutta" . Eli ensin oli mokattu itse parisuhteen ulkopuolisilla suhteilla. Ei kerrottu puolisolle vaan "masennuttiin". Siinä vaiheessa kun kävi käry sivusuhteista masennus hävisi kuin itsestään kun stressaava asia oli paljastunut ja pystyi aloittamaan avoimen suhteen kun puoliso otti eron.

Kaksi lähes identtistä tapausta, eri ikäisiä tosin. Mutta molemmat väittivät olevansa masentuneita ja saivat jopa hoitoa siihen, lääkkeitä ja terapiaa. 

Ehkä se ulkopuolinen suhde oli oire masennuksesta? Ehkä kaksoiselämä oli pakoa arjesta, jota ei osannut käsitellä. Sitten tuli todellisuus eteen ja joutui tehdä oikeita muutoksia. Ja huomasi, että niistähän selviää.

En usko, että terve ja hyvinvoiva ihminen pettää oman läheisimmän ihmissuhteensa. Siinä joutuu valehdella ja terve ihminen ei siihen kykene.

Vierailija kirjoitti:

Siis kaikki! Onneksi ainakaan vielä kukaan oman perheen jäsen ole masentunut. Muuten niin kaverit kuin myös työkaverit ovat masentuneita ja sanovat, etten ymmärrä kuinka vaikeaa heillä on.

Mikä masentaa juuri nyt? Haluan ymmärtää. Olen yrittänyt keskustella mutta monesti levy on jäänyt jumiin johonkin menneisyyden kohdalle, jolloin asuinkumppani ja elämäntilannekin oli täysin toinen. Kannattaako sitä exää muistella ja masentua nyt jos jutusta ei tullut mitään ja nykyisen kanssa homma toimii?

Traumat pitävät kiinni menneisyydessä.

Vierailija kirjoitti:

Se on nyt trendikästä. Minäkin kuvittelen itseni kauniiksi vaikka olenkin ihan tavis.

Mitä pahaa on kuvitella itsensä kauniiksi? Jos pitää kauneutta hyveellisenä arvona elämässä, eikö ole hyveellistä kuvitella itsensä kauniiksi?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Siis kaikki! Onneksi ainakaan vielä kukaan oman perheen jäsen ole masentunut. Muuten niin kaverit kuin myös työkaverit ovat masentuneita ja sanovat, etten ymmärrä kuinka vaikeaa heillä on.

Mikä masentaa juuri nyt? Haluan ymmärtää. Olen yrittänyt keskustella mutta monesti levy on jäänyt jumiin johonkin menneisyyden kohdalle, jolloin asuinkumppani ja elämäntilannekin oli täysin toinen. Kannattaako sitä exää muistella ja masentua nyt jos jutusta ei tullut mitään ja nykyisen kanssa homma toimii?

Traumat pitävät kiinni menneisyydessä.

Pelko päästää irti pitää kiinni menneessä, sehän johtuu tietysti traumoista. Kun traumat käsittelee hoitavassa suhteessa toisen kanssa, niistä vapautuu ja voi mennä eteenpäin. 

Vierailija kirjoitti:

Verrataan somessa omaa elämää muiden teeskenneltyyn elvistelyyn ja jopa alkaa masentaa.

Maailmaon pelkkää onnellisuuden ja rikkauden teeskentelyä. Silti ei olla onnellisia, koska valhe.

Just (näin)

Ihmiset ovat epävarmoja omasta itsestään. Toisilta ihmisiltä halutaan vahvistusta, että ollaan hyviä, kivoja ja ihania. Lisäksi verrataan omaa elämää muiden elämään eikä uskalleta elää omannäköistä elämää. Ollaan tyytymättömiä, kun eletään jonkun toisen haluamaa elämää. Sitten masennutaan, kun saavutetaan tavoiteltu asia, mutta se ei tunnukaan miltään, kun ei se ollut oikeasti asia, jota itse halusi. 

Jaa-a. Mulla sen tekee lapsuuden kokemukset ja erilaiset pelot. Yks juttu mikä myös masentaa on se että elämä aika pitkälti on sitä pelkkää töiden ja vapaa-ajan välillä palloilemista ilman mitään todellista vapautta, ja siinä sitten junnataan koko loppuikä oravanpyörässä. Ilman töitä taas on ns. yhteiskunnalle arvoton mikä lisää sitä omaa arvottomuuden kokemusta ja aina täytyy huolehtia rahajutuista. Toisaalta taas se pakote käydä töissä tekee mulle itselle hyvää, koska muuten eristäytyisin kokonaan. Kamalasti ulkopuolelta sekä sisäpuolelta tulevaa painetta joka tilanteessa. 

Oisko yks syy kuitenkin siihen että kaikki tuntuu olevan nykyään masentuneita ihan puhtaasti se että nykyään uskalletaan puhua paljon avoimemmin? Enää sitä ei hävetä sillä tavalla. Jotkut kommentoi täällä sitä että on "tekomasennusta" ja sekoitetaan normaalit tuntemukset masennukseen, niin haluaisin ihan tosissani muistuttaa ja korostaa sitä että vaikka joku ei näytä tai vaikuta masentuneelta ja sillä on asiat päällisin puolin hyvin, ei tarkoita sitä että ei voi olla masentunut oikeasti. Masennus ilmenee kuitenkin eri tavoin eri ihmisillä, ja jotkut on hyvinkin pärjääviä vaikka masentuneita onkin.

hylkäämisen pelko on luontaisesti meissä jokaisessa. itse useasta pahasta hylkäämisestä ( jotenkin ) selvinneenä ymmärrän ettei enää tässä elämässä ole asiaa, josta en selviä. se tuo itseluottamusta. eli jotain hyvää kumpusikin suuresta pahasta. se tuo perspektiiviä. se tuo elämänsisältöä jne. kaikessa voi nähdä hyvää, jos valitsee niin

Pöh, eivät kaikki nykyään ole masentuneita. Ap taitaa voida itse huonosti, jos näkee asiat noin synkässä valossa.

Suomessa on mielestäni aika synkkä ja epäempaattinen ilmapiiri. Ihannoidaan pärjäämistä ja sitä että ei ruikuteta, välillä tuntuu siltä että oma ihmisarvo lähtee sillä hetkellä kun näytää minkäänlaista heikkoutta tai jää työttömäksi. Hävettää aina kun tuntuu siltä, että ei yllä sille tasolle kuin vaaditaan. Täällä on jokainen oman onnensa seppä, ja jos et ole menestynyt ihminen niin se johtuu vain ja ainoastaan siitä että olet huono ihminen, näin karrikoidusti. Vuosi vuodelta vaatimukset kasvavat, työpaikat vähenevät ja huonojen ihmisten määrä senkun kasvaa.

Pelolla kasvattaminen. Meillä on negatiivisia vanhempia. Me tartutetaan sama syöpä lapsiimme. Lopputulos on tämä. Sairas yhteiskunta.

Siitä, että täällä on 

a) ikäviä lapsuuskokemuksia, koska pahoja päihdevanhempia ja luonnehäiriöisiä on oikeasti olemassa

b) lama, työttömyys ja kaikesta säästetään, ihmiset masentuvat koska meillä ihmisarvo mitataan työssä ja itsensä elättämisessä

c) liian hemmotteleva kasvatus, joka korostaa koko ajan sitä, ettei tarvitse tehdä mitään, mitä ei halua eikä kiinnosta. Siispä moni ei mene epämukavuusalueelle eikä tee mitään ikävää mikä kasvattaisi henkisesti. Kökitään kotona, koska pelätään ihmisten tapaamista.

d) huomion ja hoivanhakuisia henkilöitä

e) oikeasti aivojen välittäjäaineet sekaisin olevia, sairaita ihmisiä, jotka eivät saa muuta hoitoa kuin pillerireseptin ja potkun persiiseen.

Vierailija kirjoitti:

Suomessa on mielestäni aika synkkä ja epäempaattinen ilmapiiri. Ihannoidaan pärjäämistä ja sitä että ei ruikuteta, välillä tuntuu siltä että oma ihmisarvo lähtee sillä hetkellä kun näytää minkäänlaista heikkoutta tai jää työttömäksi. Hävettää aina kun tuntuu siltä, että ei yllä sille tasolle kuin vaaditaan. Täällä on jokainen oman onnensa seppä, ja jos et ole menestynyt ihminen niin se johtuu vain ja ainoastaan siitä että olet huono ihminen, näin karrikoidusti. Vuosi vuodelta vaatimukset kasvavat, työpaikat vähenevät ja huonojen ihmisten määrä senkun kasvaa.

Missä maassa ei ihannoida? 

Itse masennuin kärsittyäni 7 vuotta jatkuvasta hermösärystä. Jatkuva vitutùs muuttuikin epätoivoksi. Ottaisin kernaasti sen pelkän vítutuksen takaisin.

Vierailija kirjoitti:

Itse masennuin kärsittyäni 7 vuotta jatkuvasta hermösärystä. Jatkuva vitutùs muuttuikin epätoivoksi. Ottaisin kernaasti sen pelkän vítutuksen takaisin.

Voimia! voin vaan kuvitella miten rankkaa on sulla ollut. Itellä invalidisoiva migreeni ja kohtaus kun on niin se pistää sängyn pohjalle päiviksi. kun kohtaus on ohi olo on kuin uudestisyntynyt.

Siispä voimia Sinulle tosi paljon, ja toivotaan että säryt vielä hellittää, ja toivon ihanaa joulun odotusta sulle

Tulevaisuuden usko ja toivo paremmasta kadonnut? Tunne siitä, että ei voi vaikuttaa asioihin rakentavasti. Vaikka kuinka tekisi ei hyötyä?

Pullotetaan kyyneleet...

Ääh, lista olisi pitkä asioista jotka ovat muuttuneet huonompaan suuntaan sattumoisin samoihin vuosikymmeniin kuin pahoinvointikin on lisääntynyt. Ainakaan normaaleilla töillä ei enää elä, jos sattumoisin niitä sattuu edes olemaan. Suomen yleinen hintataso nousee nousemistaan, mutta toimeentulo ei. On helkkarin tympeää laittaa itsensä likoon nykyajan työelämän vaatimuksilla, ihan vaan siksi että pystyisi edes asumaan jossain. Ei ole aikaa, eikä rahaa panostaa siihen omaan elämään ja mielenkiinnon kohteisiin, kun kaikki tulot menee jo pelkästään tingittyyn ruokaan ja asumiseen. Tästä kierteestä syntyy motivaation puute, toivottomuus ja lopulta uupuminen. Oravanpyörä löytää paikkansa yhä useamman ihmisen sanavarastosta, kun taas innostava työnteko ja asumismukavuus ovat katoavia luonnonvaroja.

Oksettaa työelämä. Jatkuvasti vaaditaan enemmän ja nopeammin, kaikki pallot ilmaan, kädet kyynärpäitä myöten paskaan! Enemmän kielitaitoa, proaktiivisuutta, moniosaamista, elämänikäistä kouluttautumista! Uusia ohjelmistoja, verkostoitumista ja pöhinää....

Aina vain vähemmän tekijöitä, mutta työn määrä kasvaa. Palkka sama vanha huono, siinä ei näy mikään lisääntynyt työmäärä, stressi ja kiire. Johtoportaan ahneus. Kun mikään ei riitä!

Kohta kaikki töissäkäyvät ovat burn outissa kun taas työttömät masentuu kotona, koska ovat ”turhia”. Toisaalta robotisaaton pitäisi vähentää työn määrää.

Ratkaisu länsimaiseen elämään: lyhyemmät työpäivät, työ jaetaan kaikille.

EppujenMaa kirjoitti:

työttömyys, viina...

Työttömyyttä ja viinaa on ennen ollut paljon enemmän.

Hyvä kysymys, pienituloisten määrä ei ole liikkunut mihinkään suuntaan viimeisen 15 vuoden aikana (Tosin vuonna 2013 käytiin hetkellisesti huipulla, mutta tilanne on siitä parantunut joka vuosi).