Mikä lapsuuden lahjatoiveesi ei toteutunut koskaan?
Oliko sinulla lapsena jotain lahjatoivetta, jota et saanut koskaan?
Itse haaveilin isosta Lego-merirosvolinnasta. En saanut isointa linnaa koskaan, koska ne olivat niin kalliita.
Ostos-tv:ssä taas mainostettiin pimeässä hohtavia palikoita ja niitäkään en saanut koskaan. Ne oli niin kivan näköisiä siinä mainoksessa.
Kommentit (36)
Koko eliitin tuho ja vieläkin harmittaa vaikka toivon sitä joka joulu :(
Vanhempien avioero aina kiukkuisesta ja nalkuttavasta äidistä ja isin mukana muutto yhteen nuoren kivan naisen kanssa.
Silja Linen hylje. Me käytiin aina Viikkarilla, koska saatiin matkat ilmaiseksi.
Baby born. Siskoni sai, joten sain leikkiä sillä joskus itsekin.
Lundby-nukkekoti. Sain barbeja ja muuta kivaa haluamaani, mutta en koskaan nukkekotia. Harmitus oli sitäkin suurempi, kun minua kolme vuotta nuorempi veljentyttäreni sellaisen sai, ja minusta hän leikki sen kanssa aivan väärin. Sitä kiukun ja kateellisuuden määrää! :D
Vierailija kirjoitti:
Baby born. Siskoni sai, joten sain leikkiä sillä joskus itsekin.
Baby Born jäi mulla haaveeksi. Ei edes ollut siskoa jolta lainata.
Toivoin tavallista pientä leikkiautoa, mutta paketista paljastuikin sen ajan hienous - paristoilla toimiva, letkuohjattava auto, jossa oli ajovalot ja kaikki - oli liian hieno minun mielestäni... Olisinko ollut 6-vuotias silloin?
M 44
En muista, että olisin koskaan saanut mitään, mitä toivoin. Meillä lasten toiveilla pyyhittiin... pöytä. En muista, että toiveitani olisi koskaan kysytty missään asiassa.
Lahja jota todella toivoin vaan en koskaan saanut on My little ponyjen Paradise estate leikkisetti, semmoinen tosi iso ponitalo kokonaisuus ja valtavasti tavaroita. Oli niitä toiveita varmaan muitakin jotka ei vuosien aikana jouluina toteutuneet, mutta tuo on ainut jonka muistan.
Baby born minullakin. Äitini vei minut kerran jopa kauppaan, että "nyt se haetaan ja nyt saat sen". Puhkuin innostusta ja suunnittelin jo, mitä kaikkea sillä leikin, mutta kun äiti näki hintalapun, hän pyörsi lupauksensa ja lähdimmekin kaupasta tyhjin käsin. Se oli aivan kamala pettymys.
Radio-ohjattavaa autoa. Aina sain vain sen kauko-ohjattavan version. Silloin petyin, lapsellinen kun lapsena olin, enkä ajatellut sitä että raha oli isällä ja äitillä tiukilla.
Pikkutyttönä olisin vaikka tappanut prinsessamekosta, mutta ei sellaisista ollut puhettakaan 70-luvulla. Vieläkin vähän haikeana katselen tyttölasten fantasia-asuja. Kouluikäisenä haaveilin ihan omasta konvehtirasiasta, siitäkin turhaan.
Barbietaloa. Mutta jälkikäteen ajateltuna parempi niin, tehtiin kavereiden ja siskon kanssa barbien taloja kirjahyllyihin jne.
Nukkekoti jäi minultakin saamatta. Se oli liian kallis ja äiti ehdotti, että käyttäisin mielikuvitusta ja askartelisin sellaisen itse. En kuitenkaan osannut. Barbejakaan en saanut lahjaksi, koska äidin mielestä niistä oppi vääränlaisen naiskuvan. Muunlaisia nukkeja kyllä sain.
Ennen kännykkäaikaa jäi saamatta leikkipuhelimet, joilla pystyi soittamaan huoneesta toiseen. Se oli oma vika, koska en uskaltanut sitä kaupan pukille kertoa. Olin hiljaa ja pukki päätteli, että haluan nuken. Sain ison ja pienen nuken ja mietin, kumpi on se puhelimen pilaaja.
Halusin He-Man actionfiguurin. Sain Barbeja. Ne kyllä osaavissa käsissä ja pienellä mielikuvituksella äipän harmiksi muokkaantuivat ihan mukiinmeneviksi mörkömutanteiksi.