Lue keskustelun säännöt.
Töiden perässä muuttaminen, olen katkera Suomen yhteiskunnalle
Katkera
10.12.2018 |
Valmistuin keväällä opettajaksi ja ainoa työpaikka, jonka sain, oli toisella puolella Suomea oleva vuoden pesti. Puoliso, koti, perhe, ystävät ja muu verkosto jäi 400 kilometrin päähän. Kuljen viikonlopuiksi kotiini puolisoni luokse ja arkipäivät asun työpaikkakunnalla kalustetussa kylmässä yksiössä. Kahden asunnon vuokrat + junaliput vievät yli puolet nettopalkasta, lähes 70 %.
Tätäkö Suomen yhteiskunta haluaa nuorilta? Tätäkö elämän pitää olla? Ei puhettakaan, että tähän yhteiskuntaan tekisimme yhtään lapsia, vaikka lapsirakkaita olemmekin. Olen katkera Suomen yhteiskunnalle, töistä saa tapella ja nuoret laitetaan valitsemaan työn ja perheen välillä. Ei edes uran ja perheen, vaan ylipäätään työn/elannon ja parisuhteen/perheen. Olet joko töissä ja onneton tai työtön ja edes vähän onnellisempi. Ei tämä maa ole puolustamisen arvoinen....
Kommentit (65)
Miksi maksat 2 asunnon vuokraa? Ja osallistuuko mies mitenkään etäisyyden aiheuttamiin kuluihin vaikka matkustamalla välillä sinun luoksesi? Oletteko naimisissa, jolloin työasunnon vuokrasta ison osan ja matkakulut saa vähentää verotuksessa? Jos ette ole, niin olisi syytä mennä jos olette tosissanne toistenne kanssa. Noiden asioiden jälkeen ne elämisen kulut tuskin on ainakaan överisti suuremmat kuin sinkulla.
Vuosi on myös todella lyhyt aika. Jos tulee toinen, kolmas ja neljäs, niin ehkä sitten ymmärrän. Mutta vuosi pari menee noin ihan helposti.
Itse olen asunut 7 vuotta noin 400 km päässä miehestäni. Mies maksaa asumisen kulut toisessa päässä, minä toisessa. Minä maksan auton ja kulkeminesen, mutta koska kirjat ovat miehen kotikaupungissa, niin saan työasunto- ja työmatkavähennyksen, jonka jälkeen lopputulos on aika sama kuin jos asuisin täällä maalla itsekseni.
Ei tämä aina kivaa ole, mutta tämmöistä elämä nyt on. Ei muuallakaan ole mitään taattuja oman alan työpaikkoja kaikille omalla pitäjällä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Työpaikallani on töissä useita kiinalaisia. Käyvät kotonaan n. 3 kertaa vuodessa, silloin useita viikkoja kerralla. Lapsensa ovat isovanhempien hoivissa. Sikäläisessä kultturissa ihan normaalia.
Ja kouluissa sen kuin kasvatetaan ryhmäkokoja ja erityislapset laitetaan tavallisille luokille niin, että päivät ovat yhtä selviytymistä. Ja oppimistulokset, varsinkin lukutaito, romahtavat.
Mutta ei, ei voida palkata vakityöhön lisää opettajia, jotka nyt makaavat työttöminä kotona, koska pitää säästää ja tehdä leikkauksia!
Yksin ammattikoulu-uudistuksessa valtava määrä amk-opettajia sai potkut. Ja edelleen, se näkyy opetuksessa, ja koulutuksesta valmistuu ihan toistaitoista porukkaa, jonka sitten pitäisi hoitaa lapsemme ja vanhuksemme.
Mutta hei, ainakin saadaan SÄÄSTETTYÄ.
Välillä kyllä tuntuu, että tämä maa on menossa ihan älyvapaaseen suuntaan.
Töiden perässä täälläkin muutettiin toiselle paikkakunnalle, mies ja alaikäiset lapset jäivät arkipäiviksi satojen km päähän.
Vuosien ajan ikävöin heitä arki-illat. Nyt asumme täällä Helsingissä kaikki.
Mitä kitiset! Oon jo 39v ja käyn töissä 270 km päässä ja asun viikot erossa perheestä ja myös LAPSISTA. Olen siis äiti. Töitä on pakko tehdä ja mun alan hommia on harvassa. Lapsellista jos nyt kiukuttelisin ja olisin katkera.
Reippaadti vaan ajan tuota matka ja asun viikolla ylsiössä työkaupungissa. Ihan hyvin onnistuu.