Kateus, miksi se tuntuu olevan niin vaikea myöntää?

Koska sitä on itsessään niin vaikea nähdä. Kateus piiloutuu muiden tunteiden taakse.

Uskon, että se johtuu pinnallisesta itsetuntemuksesta. Syvälliseen itsetuntemukseen ei ainakaan peruskoulusta saa kovin hyviä eväitä. 

Eivät ihmiset ole kateellisia. On vain heitä, jotka haluavat toisten olevan kateellisia heille.

En pidä jostain asiasta, jonkun ihmisen elämäntyylistä tai vaikka vuittonin laukusta, niin tähän vedetään Aina kateuskortti. Miksi sitä on niin vaikea myöntää, että kaikki ei kadehdi?

Mulle on ihan sama uskotko, mutta olen hyvin vähän kateellinen ihminen ja se houkuttaa ystäviksi äärimmäisen kateellisia, koska en ruoki heidän kilpailuhenkään. Olen "vaaraton", vähän kuin lihava voi aina kertoa vitsejä ja olla hauska, koska lihava ei vie sun puolisoa. Komea ja hauska on vaarallinen.

Näitä kateellisia kun olen seurannut, niin heillä on kovasti tapana projisoida muihin omia tunteitaan. Jos joku ei heti kommentoi matkustuskuvaa, on se "kateellinen" vaikka kyseessä on ihan varmasti maailman ei-kateellisin ihminen. Mutta tämä projisoija on aina itse tulta ja tulikiveä, kun näkee jonkun olleen matkoilla.

Jne.

Suurempi ongelma on se, että vaikka kritisoisi lasten pahoinpitelyä, niin aina se on jonkun mielestä vain kateutta, koska me suomalaiset ollaan niin kateellisia, ja mitään muita syitä ei mihinkään ole koskaan nih.

Niin, minulla on ystävä joka vihjailee minun olevan kateellinen hänen pienestä lapsestaan. Lapsi on ihana ja suloinen mutta ystäväni ei huomaa sitä että olen lapseton omasta vapaasta ja harkitusta tahdostani.

En ymmärrä, miten kateuden myöntäminen tekisi maailmasta paremman paikan.

Koska kateus perustuu ylpeyteen ja ylpeä ei voi myöntää kateuttaan, koska samalla myöntäisi alemmuutensa (kuvitellun tai todellisen).