Olen kohta 40v nainen ja nyt vasta tajusin että kiltteys ei kannata

Vierailija kirjoitti:

Minäkin lopetin myötäilyn vasta keski-iässä ja voin kertoa, että on hengitysilmaa riittänyt. Nimittäin ihmiset ympäriltä harveni radikaalisti.

Silloin vasta paljastui miten monelle olin ollut pelkkä hyväksikäytön kohde. Tarkoitan sitä, että olin se joka kuunteli murheet, huolehti vanhoista sukulaisista jne.

Mutta parempi myöhään kuin ei milloinkaan, eli parempi yksin kuin huonossa seurassa.

Tämä! Minä olin sairastunut jo niin pahasti, että kun viha lopulta purskahti pihalle todella vaikean (henkisen) hyväksikäyttösuhteen yhteydessä, jonka aikana oli myös sairastunut fyysisesti, meinasi raivokohtaus ja viha jäädä päälle pysyvästi. Nyt olen rauhoittunut, mutta kasvattanut myös kaksi tytärtä tietämään ja tarkkailemaan, millaisia ihmiset pohjimmiltaan ovat. Ja kertomaan tämän aivan päin näköä jos tarvetta on.

Pitääkö vetää toiseen äärilaitaan? Mä olen kiltti silloin, kun itse haluan. Omista rajoista on hyvä pitää kiinni, teen sen niin, että välttelen ihmisiä/suhteita, jotka perustuvat vain toisrn tarpeille. Samaten en voi sietää ihmisiä, jotka riitaantuvat kaikkien kanssa, eivätkä näe itsessään mitään vikaa

Vierailija kirjoitti:

Sanonta :"Minkä taakseen jättää,sen edestään löytää." ei päde 'hyvässä'. Eikö sen pitäisi käydä toteen myös silloin??

Kyllä se kantaa hedelmää. Maine kiirii.... Työelämässä on hyötyä kun kohtaa ihmiset ihmisinä. Asioita - varsinkin negatiivisia - voi sanoa monella tavalla. Ei tarvitse kieltäytyä töykeästi. Kieltäytyminen ja perustelut yksinkertaisen jämäkästi. Se riittää.

Vierailija kirjoitti:

Itsensä löytäneen ihmisen ei tarvitse kyykyttää tai miellyttää.

Sulla on vielä opittavaa.

Jep. Itse oon kiltti, siis ihan aidosti ja suurin osa meistä kymmenistä miehistä töissä on ihan kilttejä ja mukavia, eikä toistenlaisten ihmisten kanssa oikein jaksa olla tekemisissäkään.

Ylöspäin nostattavien ihmisten seura se parasta just onkin, niin ei sekään kannata, että jotenkin "tylyksi ja kovaksi tyypiksi" muuttuu.

Tottakai jatkuvasti huonosti kohteleville ihmisille kannattaa tehdä selväksi, että lopettaa sen, mutta ei maailma niin mustavalkonen ole, että jos on kiltti, niin kukaan ei arvosta ja kaikki kyykyttää.

Teemana kiltteys on kiinnostava. Miellyttämisenhalu ei mielestäni edes ole kiltteyttä lainkaan. Miellyttämisenhalu toki kuuluu ihmisyyteen myös kohtuullisina määrin, mutta yleensä termiä käytettäessä puhutaan ulkoaohjautumisesta, oman arvon ''ostamisesta* sillä, että suostuu antamaan tahtonsa toisten valtaan ja tekee esim. kaikkensa ristiriitojen välttämiseksi ihmissuhteissa. Tällöin viime kädessä ei ole kyse hyväntahtoisuudesta tai anteliaisuudesta, vaan tavallaan pelistä,  rajattomuudesta,jopa tietynlaisesta itsekkyydestä, vaikka se naamioituu epäitsekkyyteen. Sen sijaan aito kilttiys on mielestäni aika lailla synonyymi reiluudelle: aidosti kiltillä on sekä varaa antaa/auttaa/olla empaattinen jne, mutta myös varaa pitää rajat, sanoa ei, olla alistumatta ja alistamatta. Kiltti ja reilu kohtelee muita sekä itseäänkin kohtuullisesti. Ei vaadi itseltään alituista joustamista ja mukautumista, mutta kykenee myös siihen silloin, kun tilanne on perusteltu.

Ap on ilmeisesti juuri käymässä rajaaa näiden käsitteiden välissä ja alkanut opetella sanomaan ei ja kokemaan, millaisia seurauksia sillä on. Seurauksina ei soisi olevan tylyys, kovuus, armottomuus vaan terve ja kohtuullinen kyky suojella sekä itseään että toisia.

Usein myös omia elämäntapojaan alkaa haastaa noin 40-vuotiaana, se kuuluu asiaan ja hyvä niin!

Mitä mieltä näistä näkökulmista?

Minä taas haluaisin,huumorintajuisen, kiltin, empaattisen ja sympaattisen naisen, mikä on tässä vuosien varrella todennut mahdottomaksi tehtäväksi.

Vierailija kirjoitti:

Hyvä sinä!

Muista sentään, että hädässä ystävä tunnetaan, ja sinäkin saatat tarvita joskus jeesiä.

'

Paskapuhetta. Itse autoin aina, mutta kun itse tarvitsin apua, niin tajusin että olen täysin yksin. Siihen loppui mun sääliminen ja ymmärtäminen ja auttaminen. 

Vierailija kirjoitti:

Ap on hidasälyinen.

Itse olet kyrvänsyylä.

M kirjoitti:

Minä taas haluaisin,huumorintajuisen, kiltin, empaattisen ja sympaattisen naisen, mikä on tässä vuosien varrella todennut mahdottomaksi tehtäväksi.

Ja mitä sinulla on antaa/et ole valmis antamaan kun ei löydy? Oletko vain itsekkäänä toivomassa ja ottamassa? Niitä miehiä on loputtomasti!

Kyllä kiltteys kannattaa, siitä on jotain tutkimuksia myös. Vaikka tulee vastaan ikäviä ihmisiä, en silti lopeta olemasta kiltti. Pitää vetää tiukemmat rajat näiden ikävien ihmisten kanssa.

Minusta tässä puhutaan aidasta ja aidanseipäästä. Kiltteys on jokaiselle suotavaa, mutta liiallinen hyväksynnän hakeminen ja muiden myötäily vastoin omia näkemyksiä ja tarpeita on itsetunto-ongelma ja epäitsenäisyyttä, ei kiltteyttä. Tuontyyppinen kyykytettävänä toimimisen vastareaktiona voi tulla narsistinen oman egon pönkitys, mikä taas on ihan yhtä väärä vaihtoehto. Kiltti, itsevarma ihminen tekee niinkuin tahtoo ja elää elämäänsä niinkuin tahtoo ja hyväksyy lähipiiriinsä vain mukavia ihmisiä (rajojen asettaminen, esim itse olen aina lopettanut vahingolliset ihmissuhteet), ja on samalla kiltti ja hyvä kanssaihmisille.

Itsekin olen aina ollut liian kiltti. Tämä on aiheuttanut paljon ikävyyksiä ihmissuhteissa, nuorena miesten kanssa ja sittemmin kaverit käyttu hyväksi( yksipuolista auttamista). Anoppi kiusasi ja tuppaantui elämäämme. Minä joustin ja joustin vaikka mikään ei riittänyt ja aina tuli syyttelyä. Se juontaa lapsuudesta, äidilläni oli paljon ongelmia ja minun piti olla liikaa myötäkarvaan etten lisäisi niitä.

Tuntuisi liian karulta päättää yhtäkkiä että jatkossa toimin vain oman edun mukaisesti.

Päätin siis olla kiltti reiluille ihmisille. Kyllä heitäkin riirtää, on muutama kaveri, serkkuja, oma ihana mies. Kyllä hyväksikäyttäjät ja rajattomat huomaa ja heidät voi feidata pois.Reilu ei toistuvasti pyydäkään sinulta liikaa. Lapsille ja töissä olen tietenkin kiltti vaikka en saisi vastakaikua aina.

Ei kannata katkeroitua jos on tavannut pahoja ihmisiä. Kiltti voi olla mutta ei sinisilmäinen. :)

Kuulostat lähinnä katkeralta. Toivottavasti et ole sitä tyyppiä, joka heilahtaa toisesta äärilaidasta toiseen nähden jatkossa ihan kaikessa alustus/kyykytysyrityksiä.

Heinoa!

Minä vasta nyt liki 50 vuotiaana, uuden mieheni ja tulevan aviopuolisoni rohkaisemana. Työssäni olen kriittisen korvaamattomassa roolissa mutta mikromanageeraavat miespuoliset pikkupomot jatkuvina kampittajina. Olen hype-alalla ja miehet ei selvästi kestä että olen se pätevin.

Enää en ole kiltti ja tarvittaessa vastaan myöntävästi johonkin lukemattomista kilpailijoille houkuttelevista rekrytoijista.

Vierailija kirjoitti:

Kyllä kiltteys kannattaa, mutta kynnysmatto tai hyväksi käytettävä ei saa olla.

Tämä, on ihan eri asia olla kiltti kuin nössö kynnysmatto, se ei ole edes kiltteyttä vaan vastuunpakoilua omasta itsestä. Aika monet mielestään kiltit, ovat ärsyttäviä marttyyreitä, viimeistään vanhoina, jotkut koko ikänsä.

Oikeasti kiltti ihminen, osaa sanoa myös ei.

Minä olen 26-vuotias, luonteeltani kuin lammas ja etenkin työelämässä saanut hävyttömän paljon kuraa niskaani ja ollut hyväksikäytetty kiltti vuosikausia. Minulle on ollut helppo huutaa (turhasta), kun harvoin sanon vastaan ja otan törkeänkin palautteen hyvin neutraalisti vastaan.

Varmaankin noin vuosi sitten sain tarpeekseni. Hyvin harvoin sain hyvää palautetta työni tekemisestä, aina kaikki oli jonkun mielestä tehty väärin. Haukkumista ja selkäänpuukotusta (naisvaltainen ala) saa kestää ihan viikosta ja vuodesta toiseen. Ja huomautus tässä vaiheessa: teen työni aina hyvin ja erittäin huolellisesti. Esimiehiltä on tullut kiitosta, työkavereilta ei koskaan. Tykkään työstäni, mutta en sen sisällä vallitsevasta ilmapiiristä.

Sitten lakkasin olemasta liian kiltti enkä ota enää turhia huutoja millään muotoa vastaan. Rakentavan palautteen (sen negatiivisenkin) otan enemmän kuin mielelläni vastaan. Sitä vaan ei koskaan anneta, se on ilmeisesti mahdotonta. On helpompaa haukkua ja huutaa.

Nyt kun olen kovettanut itseni, niin minulle on tultu suoraan sanomaan, että olen ilkeä, v*ttumainen ilmapiirin ankeuttaja. Omasta mielestäni olen ihan samanlainen kuin ennenkin. Erona vain se, että en tee enää muiden puolesta paskahommia, enkä auta, jollei se ole vastavuoroista. Ja jos joku raivoaa turhaan niin vien asian esimiehen tietoon. En itsekään nauti pomolle kantelemisesta, mutta toivon että jonakin päivänä kollegani ymmärtävät mitä on rakentavan palautteen antaminen. Ehkä oppi menee perille, kun tarpeeksi monta kertaa käy esimiehen puhuttelussa? Se jää nähtäväksi.

On ollut tosi vapauttavaa ymmärtää että kaikkeen ei tarvitse suostua, eikä kiltteydellä loppujen lopuksi saavuta muuta kuin sen että aina löytyy hyväksikäyttäjiä ja oma työtaakka kasvaa moninkertaiseksi. Ja haukut saa siitä huolimatta!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kyllä kiltteys kannattaa, mutta kynnysmatto tai hyväksi käytettävä ei saa olla.

Tämä, on ihan eri asia olla kiltti kuin nössö kynnysmatto, se ei ole edes kiltteyttä vaan vastuunpakoilua omasta itsestä. Aika monet mielestään kiltit, ovat ärsyttäviä marttyyreitä, viimeistään vanhoina, jotkut koko ikänsä.

Oikeasti kiltti ihminen, osaa sanoa myös ei.

Juuri näin, vähän sama juttu kuin kilttimiehiksi itseään tituleeraavat. ”Olen niin kiltti että unohdan itseni” kun oikeasti ”olen täysin riippuvainen muiden antamasta palautteesta ja hyväksynnästä”

Minä olen kiltti, omapäinen ja rohkea. Ei tarkoita, että kiltti olisi joku hiirulainen. Minä en todellakaan ole. Silti haluan auttaa ihmisiä ympärilläni ja välillä teen sen, vaikken saisi mitään kiitosta, päinvastoin. Uskon karmaan ja siihen, että kaiken saa bumerangina takaisin.

Ehkä keski-iässä oppii, mikä omassa asenteessa on ongelmallista. Minä olen opetellut enemmänkin kiltteyttä, kun olen nuorempana ollut aika määräilevä, torjuva ja hyökkäävä.

Tärkeintä kai, että jotain oppii elämässä.