Miten ottaa ylipaino puheeksi 17-vuotiaan tytön kanssa niin, ettei aiheuta traumoja/syömishäiriötä/tarpeetonta mielipahaa?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mahdotonta. Kyllä hän tietää kokonsa ja tietää terveysvaikutukset. Ja kyllä hän tietää, että yhteiskunnassa halveksitaan ylipainoisia. En usko, että äidin kannattaa yhtään antaa sellaista kuvaa edes vahingossa, että hän ei kelpaisi äidille. 

Höpö höpö. Aikuisen tehtävä on huolehtia lapsen terveydestä. On vastuun välttelyä jättää puuttumatta.

Pätee kun puhutaan pienemmistä lapsista, ihan eri juttu alkaa yhtäkkiä kontrolloida melkein täysi-ikäisen ruokavaliota.

Jahas. Eiköhän tässä kuitenkin ole lähinnä kyse ulkonäöstä kun sua ei kuitenkaan näytä kiinnostavan toisen tyttäresi MERKITTÄVÄ alipaino.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Onko hän onnellinen? Onko hänellä kavereita ja harrastuksia? Syökö ahdistukseen tai tylsyyteen?

Kaikki on tosi hyvin elämässä, eikä ole masentunut. Kertoo hyvin paljon meille vanhemmille asioistaan, kipeistä ja henkilökohtaisista asioista myös. On paljon kotona ja viihtyy perheen kanssa. Ei varmasti syö ahdistukseen tai tylsyyteen. Tunnistan paljon itseäni hänessä, olin itse ihan samanlainen nuorempana. Paitsi että minulla se herkkujen syöminen riistäytyi käsistä, kun "pääsin" äidin kontrollista ja sain omaa rahaa käyttööni. Sain vihdoinkin rajattomasti syödä herkkuja ja niin, ettei äiti näe. 

Tyttärellä noita herkkuja vaan on jatkuvasti saatavana - ei kotona, vaan kyläpaikoissa, mummolla (ei oma äiti), kavereilla jne. Kaikenlaiset nyyttärit ovat selvästi kompastuskivi, kun pöydät ovat täynnä pelkkiä herkkuja, eikä kukaan ole "kieltämässä".

ap

Kyllä "normaalitkin" lapset käyvät nyyttäreissä ja syövät mummolassa herkkuja mutta eivät ole 30kg ylipainoisia. Saattaa syödä salaa omilla viikkorahoillaan ym.

En ymmärrä miksi olet niin vahvasti sitä vastaan että ehkä tytöllä on paha olo. Saako se sinut tuntemaan itsesi siltä, että olet ollut huono äiti kun et ole huomannut ettei kaikki ole tytöllä kunnossa? Ja eikö se olisi parempi viedä tyttö ammattilaiselle, joka voi osata auttaa tyttöä laihduttamisessa ja siinä, ettei laihdutus päädy syömishäiriöihin kuin, että kysyt joltain tuntemattomilta netistä apua?

Joku yhteinen liikuntaharrastus? Pyytäisit kaveriksi uimahalliin, kiipeilemään tai muuhun kivaan, tulisi liikuntaa ilman että painosta tarvitsee puhua.

Lähestyisin asiaa terveyskantilta. Mikä hänen ruokavaliossaan/liikuntatottumuksissaan on pielessä? Sanoisin, että lisättyä sokeria suositellaan vain tietty määrä vuorokaudessa, tyydyttynyttä rasvaa ei ollenkaan, kasviksia vähintään puoli kiloa jne. Lihaskuntoa pari kertaa viikossa, lisäksi aerobista ja hyötyliikuntaa. Perustelisin, että ihminen voi paremmin ja on terveempi, kun nämä asiat ovat kunnossa.

Vierailija kirjoitti:

Sun toinen tyttäresi on enemmän alipainonen kuin toinen tyttäresi ylipainonen. Alipainoon liittyy vielä enemmän terveysriskejä. Miksi et puutu siihen?

Koulun terveydenhoitajan mukaan on normaalipainoinen teini. Aikuisten BMI:t ovat erilaiset kuin teini-ikäisten tyttöjen BMI:t. 

Tyttö syö normaalisti ja syö paljon, isoja annoksia, mutta liikkuu myös paljon. Käy treeneissä kolme kertaa viikossa ja liikkuu muutenkin kavereiden kanssa ihan vapaaehtoisesti. Olisin huolissani, jos en tietäisi, että syö. Miehen puolella on paljon tällaisia naisia, meidän puolella enemmän minunkaltaisiani.

ap

Ole varovainen. Aikuisten "hyväätarkoittavat" neuvot aiheuttivat itselleni vakavan syömishäiriön. 

Olin lihonnut ohimenevästi sairauden takia. Ongelma olisi korjaantunut itsekseen.

Tiedän tällaisia tapauksia lukuisia. Yrittäisin pikemminkin parantaa tytön ruokailutottumuksia jne pikkuhiljaa, osallistua hänen kanssaan liikunnallisiin harrastuksiin yms. Toivottavasti tyttäreasi vointi paranee pian.

Vierailija kirjoitti:

Huonoon itsetuntoon liittyy sellaista ajattelua, että ei kelpaa edes itselleen. Yritä sinä äitinä välittää hänestä itsestä sellaisenaan, ehkä hän alkaa ajan kanssa pitää itsestäänkin. Vasta, kun pitää itsestään, välittää omasta kunnostaan ja voinnistaan, ja vasta sitten on löytynyt motivaatio urheilla ja tehdä muutos. Tämä vain maallikon näkemys. Ensin pitäisi rakastaa ja hyväksyä itsensä. Välitä hänelle viestiä, että hän kelpaa ja hän on hyvä omana itsenä. 

Mielestäni hyvin sanottu. Liikuntahan ei sinänsä laihduta, vaan lähinnä pitää kropan lihaksiston kunnossa. Mutta kevytkin liikunta yleensä pitää yllä positiivista mielialaa. Meillä teinipoika on se kuivan kesän orava ja tyttö söisi kaikki herkut jos kaapissa olisi, ei tosin ole ylipainoinen. Mutta kummastakin olen vähän huolissani, vaikka kunnon ruuasta ei koskaan ole puutetta, eikä kaapeissa ole herkkuja.

Itse lähtisin ehdottelemaan kevyitä kävelylenkkejä, vaikka yhdessä? Mun tyyli on se, että jos olen jostain huolissani, niin kerron kyllä huoleni, ja myös sen että olen hänen puolellaan, en kriitikko vaan tarvittaessa tukena hankalissa paikoissa. Persoonaa ei tarvitse lähteä muuttamaan, vaikka elintapoja vähän mietittäisiinkin yhdessä. ,

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Onko hän onnellinen? Onko hänellä kavereita ja harrastuksia? Syökö ahdistukseen tai tylsyyteen?

Kaikki on tosi hyvin elämässä, eikä ole masentunut. Kertoo hyvin paljon meille vanhemmille asioistaan, kipeistä ja henkilökohtaisista asioista myös. On paljon kotona ja viihtyy perheen kanssa. Ei varmasti syö ahdistukseen tai tylsyyteen. Tunnistan paljon itseäni hänessä, olin itse ihan samanlainen nuorempana. Paitsi että minulla se herkkujen syöminen riistäytyi käsistä, kun "pääsin" äidin kontrollista ja sain omaa rahaa käyttööni. Sain vihdoinkin rajattomasti syödä herkkuja ja niin, ettei äiti näe. 

Tyttärellä noita herkkuja vaan on jatkuvasti saatavana - ei kotona, vaan kyläpaikoissa, mummolla (ei oma äiti), kavereilla jne. Kaikenlaiset nyyttärit ovat selvästi kompastuskivi, kun pöydät ovat täynnä pelkkiä herkkuja, eikä kukaan ole "kieltämässä".

ap

Kyllä "normaalitkin" lapset käyvät nyyttäreissä ja syövät mummolassa herkkuja mutta eivät ole 30kg ylipainoisia. Saattaa syödä salaa omilla viikkorahoillaan ym.

En ymmärrä miksi olet niin vahvasti sitä vastaan että ehkä tytöllä on paha olo. Saako se sinut tuntemaan itsesi siltä, että olet ollut huono äiti kun et ole huomannut ettei kaikki ole tytöllä kunnossa? Ja eikö se olisi parempi viedä tyttö ammattilaiselle, joka voi osata auttaa tyttöä laihduttamisessa ja siinä, ettei laihdutus päädy syömishäiriöihin kuin, että kysyt joltain tuntemattomilta netistä apua?

Olisin hämmästynyt, että tytöllä olisi paha olo. Hän on kuitenkin todella avoin lapsi, kertoo meille vanhemmille eniten kaikista lapsistamme. Kertoo myös, jos koulussa joku ahdistaa, joku tilanne jännittää, tulevaisuus mietityttää, joku on sanonut jotain tms. Elämässä ei ole mitään tavanomaista suurempaa, ilonaiheita on enemmän kuin surua tai murhetta.

Jos mietin itseäni samanikäisenä, niin se, että oma äitini olisi vienyt minut jollekin ammattiauttajalle laihtumaan, olisi ollut kamalaa. Siksi yritän kysyä tuntemattomana neuvoa, josko jollain olisi omakohtaista kokemusta keskustelusta, jolla lähestyä järkevästi nuorta ilman, että siitä tulisi elämää suurempi ongelma.

Osaan laihduttaa ja neuvoa laihduttamisessa, mutta tässä ei ole kyse ainoastaan laihtumisesta. Jos tarkoituksenani olisi vain laihduttaa tyttö normaalipainoiseksi, olisin tehnyt sen jo. 

ap

Vierailija kirjoitti:

Huonoon itsetuntoon liittyy sellaista ajattelua, että ei kelpaa edes itselleen. Yritä sinä äitinä välittää hänestä itsestä sellaisenaan, ehkä hän alkaa ajan kanssa pitää itsestäänkin. Vasta, kun pitää itsestään, välittää omasta kunnostaan ja voinnistaan, ja vasta sitten on löytynyt motivaatio urheilla ja tehdä muutos. Tämä vain maallikon näkemys. Ensin pitäisi rakastaa ja hyväksyä itsensä. Välitä hänelle viestiä, että hän kelpaa ja hän on hyvä omana itsenä. 

Erittäin hyvä neuvo, kiitos. Olen miettinyt myös sitä, että teenkö jotain taustani takia alitajuisesti, että tyttärellä olisi painon takia huono olo. Katsonko vahingossa ja tarkoittamatta pahasti, jos ottaa sukujuhlissa kolmannen pullan, enkä kiellä? Tai huomauttelenko terveellisestä syömisestä jatkuvasti?

ap

Ei nyyttäreillä ja mummolassa ehdi syödä niin paljoa, että se olisi syy lihomiseen. Kyllä arki on se syy. Jotain vikaa on ruokavaliossa joka päivä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mielestäni on ehkä ihan hyvä laittaa tyttö  puhumaan jollekkin. Onko ihomisen taustalla joku muu, kuten masennus, ahdistus, koulukiusaaminen jne? 

Meillä oli samanlainen tilanne minun lapsuudessani, minä se paksu mutta se johtui siitä, kun söin pahaan oloon ruokaa eikä kukaan auttanut.

Lihomisen taustalla ei mielestäni ole mitään ihmeellistä syytä. Hän on aina ollut pyöreämpi, eikä lihominen ole tapahtunut yllättäen ja nopeasti, vaan ajan kanssa. Oikeastaan suurempaa lihomista on tullut vasta pituuskasvun päätyttyä. Tyttö ei syö mitenkään holtittomia määriä, eikä jätä aterioita välistä, ei lukkiudu huoneeseensa tai muuta sellaista - syö vain isompia annoksia ja kun on herkkuja tarjolla, niin syö ilman mitään rajaa.

ap

Ei minunkaan äitini tiennyt mistä minun lihominen johtui. Jos vain päätät, että luulet ettei mitään ongelmaa ole vaikka noin paljon painoa on tullut lisää, niin mitäpä tässä auttamaan tai mitä turhaa edes kyselet millaisia kokemuksia muilla on. Olet jo päättänyt mikä on tilanne ja todennäköisesti myös sen, miten aiot sitä hoitaa. 

Siis toki voi olla ongelma, mutta en usko, että olisi mitään suurempaa masentuneisuutta - sen luulisin huomaavani. Tottakai tässä jonkinlainen ongelma on, koska syöminen ei ole hallinnassa. Kysymys onkin se, miten olisi järkevintä puuttua siihen syömisongelmaan, joka on ilmeinen. Tyttö toki tietää sen, että on ylipainoinen, mutta miten aloittaa keskustelu siitä aiheuttamatta lisäongelmia?

ap

Kannattaa vihjasta, et pojat/miehet ei tykkää lihavista mätisäkeistä. Tuota toista sen sijaan kuolaavat. 

Vierailija kirjoitti:

Jahas. Eiköhän tässä kuitenkin ole lähinnä kyse ulkonäöstä kun sua ei kuitenkaan näytä kiinnostavan toisen tyttäresi MERKITTÄVÄ alipaino.

Ei ole edes alipainoinen. 52-76kg on normaali alle 18 vuotiaalla.

Vierailija kirjoitti:

Kannattaa vihjasta, et pojat/miehet ei tykkää lihavista mätisäkeistä. Tuota toista sen sijaan kuolaavat. 

Tällaisten kommenttien takia aloin itse syödä nuorena. Äitini ei säästellyt sanoissaan, eikä säästele edelleenkään.

ap

Vaikuttaako tytär itse ahdistuneelta omasta painostaan? Jos niin on, asia on hyvä ottaa lempeästi puheeksi ja tehdä selväksi, että olet hänen tukenasi ja apunasi painonpudotuksessa. Ota asiaan puhtaasti terveydellinen näkökulma, mutta jos hän haluaa puhua ulkonäköpaineista, kuuntele häntä. Ei varmaan ole huono idea avautua omista nuoruudenkokemuksista, tämä voi rohkaista häntä ja auttaa häntä ymmärtämään, ettei ole yksin negatiivisen kehonkuvan kanssa kamppailussa. 

Jos tyttäresi vaikuttaa välinpitämättömältä oman painonsa suhteen ja syö enemmän kuin olisi hyväksi, voisiko esim. terveydenhoitaja käydä keskustelua ennen sinua? Äitinä sinun tehtäväsi on hyväksyä lapsesi sellaisena kuin hän on sekä pysyä hänen tukenaan vaikeinakin aikoina. 

Vielä pitää kysyä, vaikuttaako tytär masentuneelta? 

Vaikutat empaattiselta ja ajattelevalta äidiltä. Varmasti osaat tuoda laihdutusasian esille nätisti. Asiat voi esittää niin monella tapaa. Ihmettelisin, jos nuoren itsetunto MURSKAANTUISI siitä, että asian ottaa nätisti esille. Kysy, haluaako hän itse laihduttaa ja anna hänen päättää keinot. Onko se liikunta, ruokavalio vai molemmat? Sano myös, että kelpaa tuollaisenakin, mutta olet valmis tukemaan, jos haluaa tehdä asialle jotain. Ja korosta, ettei kaikkien tarvitse olla laihoja, pienikin painonpudotus riittää. Lenkkeily yhdessä on sitä paitsi kivaa!

Sanot sille että ottaa vielä 20kg lisää painoa. Ostat sille vauva.fi t-paidan, värjäätte sen hiukset kelta/vihreiksi, kuppi missä lukee ’boys tears’ ja opetat sen kunnon av-mammaksi. Pääsee mukaan tänne, voi osallistua aktiviteetteihin kuten internettrollaus, miesviha, kehopositiivisuus, tyypin 2 diabetes (on valhetta) ryhmään ja kuinka tuhota valkoinen mies.

Ei nyt millään pahalla ketään kohtaan, tarkoitatte varmasti hyvää... Mutta ei nyt h*lvetti kaikkea tarvitse loputtomiin asti ”yrittää ymmärtää”, paapoa ja voivotella ja mennä mukaan pyörimään kun kaikki on niin kurjaa. Jotkut vain ovat tottuneet sokerisiin herkkuihin ja ovat persompia vaikkapa niille karkeille kuin toiset, tähän nyt sitten toki voi vaikuttaa useampikin asia. Mutta ihan oikeasti nyt, ei JOKA IKISEN ylipainoisen henkilön lihavuuden taustalla nyt vaan ole jotakin hirvittävää psykologista ongelmavyyhtiä, ahdistusta, masennusta ja syömishäiriötä tai uhkaavaa sellaista.

Alapeukkuja tulee satelemaan mutta sadelkoon. Toivottavasti ap saa otettua asian puheeksi tyttärensä kanssa, sanon tämän aivan vilpittömästi.

Vierailija kirjoitti:

Vaikuttaako tytär itse ahdistuneelta omasta painostaan? Jos niin on, asia on hyvä ottaa lempeästi puheeksi ja tehdä selväksi, että olet hänen tukenasi ja apunasi painonpudotuksessa. Ota asiaan puhtaasti terveydellinen näkökulma, mutta jos hän haluaa puhua ulkonäköpaineista, kuuntele häntä. Ei varmaan ole huono idea avautua omista nuoruudenkokemuksista, tämä voi rohkaista häntä ja auttaa häntä ymmärtämään, ettei ole yksin negatiivisen kehonkuvan kanssa kamppailussa. 

Jos tyttäresi vaikuttaa välinpitämättömältä oman painonsa suhteen ja syö enemmän kuin olisi hyväksi, voisiko esim. terveydenhoitaja käydä keskustelua ennen sinua? Äitinä sinun tehtäväsi on hyväksyä lapsesi sellaisena kuin hän on sekä pysyä hänen tukenaan vaikeinakin aikoina. 

Vielä pitää kysyä, vaikuttaako tytär masentuneelta? 

Ah, miksen ole tajunnut tätä aiemmin. Tuohan oli loistava neuvo, että puhuisin omista kokemuksistani ja voisin avata keskustelua sillä. Kertoa siitä, miten oma äitini puuttui ulkonäkööni ja painooni ja mitä se teki minulle. Ja että tytär on minulle rakas ja täydellinen juuri sellaisena kuin on, mutta olen huolissani terveyden takia. Meillä on suvussa sydän- ja verisuonitauteja, kakkostyypin diabetesta ja muita ylipainon aiheuttamia vaivoja - siis juuri minun puolellani. Nämä olisi estettävissä terveillä elintavoilla. 

Kyllä tyttäreni on tietoinen omasta koostaan, varsinkin kun sisko on melkein puolet hänestä. Varmasti vertaa itseään häneen. Samoin minäkin vertasin itseäni kaikkiin kavereihini ja äitini vielä vahvisti sitä. 

Tämä kulma voisikin olla avain - kertoisin omista kokemuksistani ja siitä, miten vaikeaa on aikuisena ylläpitää terveitä elintapoja, jos niihin ei totuttaudu ja ylläpidä jo nuorena.

ap