Pääseekö kiusaamisesta koskaan yli?

19 on näemmä ainoa täällä, joka on päässyt hyvin yli ja niin jokaisen pitäisikin. Ei pitäisi jäädä uhrin asemaan. Mutta mitkä keinot kenelläkin on selviytyä? 

Poikani on päässyt jaloilleen, kiusaaminen ei enää hetkauta häntä suuntaan jos toiseenkaan. Mutta kyllä se kovan työn on vaatinut, yksin siihen ei hänkään pystynyt.

Minusta ei ole mielekästä ajatella tätä asiaa "yli pääsemisen" kannalta, vaan sen kannalta, millaisia vaikutuksia sillä on elämään myöhemmin. Uskon kiusatuksi joutumisella olevan aina jonkinlaisia pitkäaikaisia vaikutuksia, muttei pelkästään huonoja. On siis sekä huonoja että mahdollisesti hyviäkin seurauksia ja vaikutuksia.

Minua koulukiusattiin aikoinaan, ja uskon olevani osittain sen seurauksena erityisen hienotunteinen ja empaattinen. Näiden hyvien vaikutusten "kypsyminen" eli se, että aloin tiedostaa ja tietoisesti harjoittaa niitä, kesti n. 10 vuotta.

Vihasta voi päästä yli anteeksiantamalla tietoisesti ja tähän liittyen ymmärtämällä, että on itsekin kohdellut joskus väärin muita ihmisiä, vaikkei olisikaan systemaattiseen kiusaamiseen syyllistynyt.

Vihansukuisia tunteita saattaa esiintyä myöhemminkin, mutta toisaalta tunteet voivat saada alkunsa mistä vain (stressistä tai vaikka jostain kokemuksesta joka muistuttaa kiusaamisesta). Sellaiset tunteet on hyvä tunnistaa ja nimetä, mutta niitä ei pidä ruokkia.

Koko peruskoulun ja ammattikoulun ajan kiusattiin ja oli myös väkivaltaa.

Täysin en koskaan pääse yli, olen hyvin epäluottavainen ihmisiä kohtaan, kärsin masennuksesta/ahdistuksesta/paniikkihäiriöstä ja vaikka mistä muustakin. 

Elämä tuntuu jatkuvalta taistelulta ja selviytymiseltä. Kiusaamiseni aihetti se että olin aivan kummajainen muiden silmissä ja kuulun vieläpä yhteen vihatuimpaan/syrjityimpään vähemmistöön.

Vierailija kirjoitti:

Kiusatut: Haluaisitteko että kiusaaja pyytäisi anteeksi? Jos kiusaamisesta esimerkiksi jo 10-20 vuotta?

On minulta joku anteeksi pyytänyt. Varmaan paremman olon saavat siitä itse, mutta omalta kohdaltani se ei kyllä muuta mitän. Kuulostan varmaan kovin kyyniseltä ja katkeralta, mutta ei tehtyä tekemättömäksi saa anteeksi pyytelemällä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kiusatut: Haluaisitteko että kiusaaja pyytäisi anteeksi? Jos kiusaamisesta esimerkiksi jo 10-20 vuotta?

Ei tarvitse vaivautua, sillä antaisin mahdollisuuden kiusaamiseen. Joten parempi että pysyttelevät kaukana minusta.

Lisään vielä että en minäkään uskoisi, jos kiusaajat kertoisivat, että nyt kaduttaa. Toivon vain että heidän lapsilleen tehdään sama kuin minulle on tehty. Siinä saa sitten pohtia, että toipuuko koskaan.

No tässä kommentissa oli sairasta vihaa tämä koston halu lapsille.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kiusatut: Haluaisitteko että kiusaaja pyytäisi anteeksi? Jos kiusaamisesta esimerkiksi jo 10-20 vuotta?

On minulta joku anteeksi pyytänyt. Varmaan paremman olon saavat siitä itse, mutta omalta kohdaltani se ei kyllä muuta mitän. Kuulostan varmaan kovin kyyniseltä ja katkeralta, mutta ei tehtyä tekemättömäksi saa anteeksi pyytelemällä.

Se on totta, että tekemättömäksi ei saa, mutta eikö se helpota sinun oloa, että kiusaaja anteeksi pyytäessään myöntää tehneensä väärin?

Minua kiusattiin ala-asteella jonkin verran, mutta yläasteella varsinkin, haukuttiin ja suljettiin kaveriporukoista erilleen, yksinäiseksi hylkiöksi.

Lukiossa taas oli sakkia muualtakin, ja minulla oli hyviä ystäviä ja hauskaa. Ehkä tämä korjaava kokemus auttoi todella aika lailla.

Samoin se, että sisulla menestyin hienosti koulussa ja opinnoissa ja työuralla. Perustin perheen, sain kaksi lasta.

Jonkinlainen alitajuinen sosiaalinen epäluulo kyllä jäi eli herkästi ylireagoin toisten tunnetiloihin ja saatan vaistota kiusaamista tai ylenkatsovaa asennetta sielläkin, missä sitä ei ehkä ole. Tätä olen kyllä työstänyt, ja nyt viisissäkymmenissä en enää oikeastikaan piittaa. Jos seurani ei miellytä, etsin muuta seuraa. Simple as that.

Mutta jokainen kiusaamistapaus ON erilainen. On kovempaa ja lievempää, on pitkäkestoisempaa ja lyhytkestoisempaa kiusaamista. Jokaisen henkiset ja psyykkiset voimavarat kestää ja toipua eroavat.

Toivoisin, että jokaisella kiusaamisen uhrilla, joka vielä aikuisenakin kärsii sen seurauksista, olisi voimia hakea apua. Omaa esikoistani kiusattiin yläkoulussa kahdeksannella, ja hän sairastui masennukseen ja ahdistushäiriöön, joihin sai lääkityksen ja terapiaa. Nyt ollaan jo selvillä vesillä, luojan kiitos. Ehkä oma kokemukseni auttoi minua tunnistamaan avuntarpeen, jossa tapauksessa kaamealla ajanjaksolla oli sentään joku hyväkin seuraus....

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kiusatut: Haluaisitteko että kiusaaja pyytäisi anteeksi? Jos kiusaamisesta esimerkiksi jo 10-20 vuotta?

On minulta joku anteeksi pyytänyt. Varmaan paremman olon saavat siitä itse, mutta omalta kohdaltani se ei kyllä muuta mitän. Kuulostan varmaan kovin kyyniseltä ja katkeralta, mutta ei tehtyä tekemättömäksi saa anteeksi pyytelemällä.

Se on totta, että tekemättömäksi ei saa, mutta eikö se helpota sinun oloa, että kiusaaja anteeksi pyytäessään myöntää tehneensä väärin?

Ei helpota. Enkä sitäpaitsi luota häneen niin paljoa, että uskisin hänen edes oikeasti myöntävän tehneensä väärin - todennäköisti kyseessä olisi joku vinoutunut tapa yrittää nostaa itseään muita mollaamalla, ja minua siinä hyväksikäyttämällä.

En halua nähdä niitä ihmisiä enää ikinä. Missään muodossa, millään tavalla.

4-9 luokat hylkiö ja kiusattu, edelleen huonommuudentunne, surumielisyys, se että yliajattelee kaikkia kanssakäymisiään ihmisten kanssa ja "mitäköhän nekin musta ajattelee" ja jopa että joskus huolettaa sekin että mitä ystävät susta ajattelee. Ikää 27 v.

Mulla kyllä myös äidin itsemurha ja isän alkoholismi vaikuttaa tuohon jatkuvaan huoleen ja pelkäämiseen. Yritän työstää ahdistuneisuutta mutta mutta... vaikeaa se on. Tulee huono omatunto jos en joskus pysty tekemään jotain (esim. jossain yhteisessä hauskanpidossa kisaamaan tai jotain missä pitää esiintyä) ja muut menee hämilleen, tulee ajatus että pilaan heidän hauskanpitonsa, mutta en vain pysty.

Minulta on kunnon narsistinen saasta jopa yrittänyt pyytää anteeksi vaikka ”hän ei mitään sellaista tarkoittanut”, vaan ”on pahoillaan että minusta _tuntuu_ siltä.”

Kuolisi.

Vierailija kirjoitti:

Eivätpä nuo muistot näytä mihinkään katoavan ja henkisesti yhtä paskana kuin ennenkin. Samoja asioita tulee vatvottua jatkuvasti. Kiusaamisesta on jo aikaa, mutta edelleenkin minulla on pelkotiloja, huonoja muistoja, rikkinäinen psyyke ja jonkinlainen viha jota en onnistu karistamaan.

Se viha lähtee vain sillä, että pääset tasaamaan tilit eli suorittamaan täysimittaisen koston sitä kohtaan, joka sinua on väärin kohdellut. Kostaminen on hyvästä koska se antaa sinulle mielenrauhan, vältyt tulevalta masennukselta ja vihan kerääntymiseltä.

Vierailija kirjoitti:

Minulta on kunnon narsistinen saasta jopa yrittänyt pyytää anteeksi vaikka ”hän ei mitään sellaista tarkoittanut”, vaan ”on pahoillaan että minusta _tuntuu_ siltä.”

Kuolisi.

Eihän tuossa ole katumuksen häivää! Hän yrittää saada tekonsa sinun niskoillesi vielä anteeksipyytäessäänkin!

Hyi!

Faith kirjoitti:

Minusta ei ole mielekästä ajatella tätä asiaa "yli pääsemisen" kannalta, vaan sen kannalta, millaisia vaikutuksia sillä on elämään myöhemmin. Uskon kiusatuksi joutumisella olevan aina jonkinlaisia pitkäaikaisia vaikutuksia, muttei pelkästään huonoja. On siis sekä huonoja että mahdollisesti hyviäkin seurauksia ja vaikutuksia.

Minua koulukiusattiin aikoinaan, ja uskon olevani osittain sen seurauksena erityisen hienotunteinen ja empaattinen. Näiden hyvien vaikutusten "kypsyminen" eli se, että aloin tiedostaa ja tietoisesti harjoittaa niitä, kesti n. 10 vuotta.

Vihasta voi päästä yli anteeksiantamalla tietoisesti ja tähän liittyen ymmärtämällä, että on itsekin kohdellut joskus väärin muita ihmisiä, vaikkei olisikaan systemaattiseen kiusaamiseen syyllistynyt.

Vihansukuisia tunteita saattaa esiintyä myöhemminkin, mutta toisaalta tunteet voivat saada alkunsa mistä vain (stressistä tai vaikka jostain kokemuksesta joka muistuttaa kiusaamisesta). Sellaiset tunteet on hyvä tunnistaa ja nimetä, mutta niitä ei pidä ruokkia.

Samaa mieltä. Tunteille voi tehdä aika laillakin, JOS muuten on voimavaroja ja henkistä balanssia siihen pyrkiä.

Enkä sillä tietystikään tarkoita, että jos joku on kiusaamisen takia masentunut tms., että olisi hänen "omalla vastuullaan" se, että hän on masentunut ja vihainen. Ei ole, mutta ajan myötä siitä vihasta ja katkeruudesta voi kyllä pyrkiä tietoisesti irtautumaan ja se ON mahdollista.

Eli ei, tilanne ei ole toivoton, ainakaan kaikille kiusaamisen uhreille. Soisin ettei kenellekään, mutta kuten sanoin tuossa aiemmin, jokainen tapaus on erilainen.

28

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kiusatut: Haluaisitteko että kiusaaja pyytäisi anteeksi? Jos kiusaamisesta esimerkiksi jo 10-20 vuotta?

Ei tarvitse vaivautua, sillä antaisin mahdollisuuden kiusaamiseen. Joten parempi että pysyttelevät kaukana minusta.

Lisään vielä että en minäkään uskoisi, jos kiusaajat kertoisivat, että nyt kaduttaa. Toivon vain että heidän lapsilleen tehdään sama kuin minulle on tehty. Siinä saa sitten pohtia, että toipuuko koskaan.

No tässä kommentissa oli sairasta vihaa tämä koston halu lapsille.

Valitettavasti uskon että tuo asia on ainoa, joka jotenkin koskettaisi näitä kyseisiä ihmisiä. Sen verran kalliiksi, sekä psyykkisesti, sosiaalisesti että taloudellisesti, on minulle heidän "ystävyytensä" tullut.

Vierailija kirjoitti:

Kiusatut: Haluaisitteko että kiusaaja pyytäisi anteeksi? Jos kiusaamisesta esimerkiksi jo 10-20 vuotta?

Ainakaan omalla kohdalla se ei auttaisi. Kun se ajatus on mennyt takaraivoon, etten ikinä tule olemaan osa joukkoa, vaan aina se jonka seuraa ei haluta, ei siinä anteeksipyyntö auta mitään.

Kiusaaminen jättää pysyvät jäljet, ja siksi siihen pitäisi puuttua jo päiväkodeissa, vaikkapa järjestämällä kokeita miltä tuntuu toisen asemassa, jos kanssasi ei leikitä. Mutta eipä asialle tehdä mitään, ei siellä eikä kouluissa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kiusatut: Haluaisitteko että kiusaaja pyytäisi anteeksi? Jos kiusaamisesta esimerkiksi jo 10-20 vuotta?

En halua nähdä kiusaajiani eikä anteeksipyynnöt korjaa heidän aiheuttamiaan vaurioita. Kiusaaminen pilasi koko elämän.

Vain täysimittainen kosto pystyy paikkaamaan tilanteen ja parantamaan mielesi ja elämäsi. Sen koston joudut tekemään itse. Sitä ei voi muilla teettää.

Vierailija kirjoitti:

19 on näemmä ainoa täällä, joka on päässyt hyvin yli ja niin jokaisen pitäisikin. Ei pitäisi jäädä uhrin asemaan. Mutta mitkä keinot kenelläkin on selviytyä? 

Poikani on päässyt jaloilleen, kiusaaminen ei enää hetkauta häntä suuntaan jos toiseenkaan. Mutta kyllä se kovan työn on vaatinut, yksin siihen ei hänkään pystynyt.

Ja miten näitä väärintekijöitä sitten rankaistiin? Eikö mitenkään? Miksei?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kiusatut: Haluaisitteko että kiusaaja pyytäisi anteeksi? Jos kiusaamisesta esimerkiksi jo 10-20 vuotta?

On minulta joku anteeksi pyytänyt. Varmaan paremman olon saavat siitä itse, mutta omalta kohdaltani se ei kyllä muuta mitän. Kuulostan varmaan kovin kyyniseltä ja katkeralta, mutta ei tehtyä tekemättömäksi saa anteeksi pyytelemällä.

Se on totta, että tekemättömäksi ei saa, mutta eikö se helpota sinun oloa, että kiusaaja anteeksi pyytäessään myöntää tehneensä väärin?

No ehkä se taisteluvaistoa rauhoitti. En tiedä, en ole nähnyt heitä sen jälkeen. 

Minä maksan kyllä takaisin. Lähtiessäni muistan yltäkylläisesti.

Se parhaiten nauraa joka viimeksi nauraa. Kirjaimellisesti.

Vierailija kirjoitti:

No tässä kommentissa oli sairasta vihaa tämä koston halu lapsille.

Ai niinkö?

Viha ei ole koskaan sairasta vaan luonnollinen tunne, joka syntyy siitä että sinua kohdellaan tai on kohdeltu väärin.

Se on sairasta etteikö pahantekijöitä saisi rankaista antamalla heille takaisin eli kostamalla heille heidän pahat teot. Yhteiskuntahan sitä rangaistusta ei tietenkään tee.

Kenen idea on se, että esimerkiksi koulukiusaajia ei rangaista mitenkään? Kenen idea?