Lue keskustelun säännöt.
Sairaanhoitajaksi opiskelu ja harjoittelun hylkääminen?
28.11.2018 |
Onko täällä joku, jolla olisi käynyt niin, että harjoittelu olisi hylätty?
Mikä harjoittelu kyseessä ja miksi?
Kaipaan nyt vertaistukea tähän.
Kommentit (45)
Tuo tarina ensihoitajaopiskelijoiden asenteesta harkoissa kyllä hyvin kuvastaa sitä, millaisia he ovat myös työelämässä. Me osataan kaikki me tiedetään kaikki, te tyhmät osaston saikkarit aina mokaatte kaiken 😁
T. Sh
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
No huhhuh. Jos harjoittelujaksolla osaa käyttäytyä asiallisesti, tulee töihin ajoissa eikä aiheuta vaaratilanteita tai tee asioita holtittomasti niin kyllä pitäisi aina läpi päästä!
Ensimmäisessä harkassa joo, sen jälkeen ei.
Sairaanhoitaja on vastuullinen ja vaativa ammatti ja opiskelijan ihan oikeasti pitää oppia ja kehittyä koulun ja harjoittelujen myötä paljon. Harjoittelun jälkeen pitää näyttää siltä, että valmistuttuaan pystyisi ko. osastolla itsenäisesti työskentelemään tarvittavan perehdytyksen jälkeen. Sairaanhoitajalle ei riitä, että käyttäytyy asiallisesti, on täsmällinen eikä aiheuta vaaratilanteita. Ei, vaikka sen lisäksi olisi kiva ja miellyttävä ja kohtaisi vielä potilaatkin hyvin ja kauniisti. Pitää osata, tietää ja ymmärtää ja pystyä myös toimimaan sekä johtamaan omaa ja muiden toimintaa myös painetilanteissa.
Kaikkea ei tarvitse harjoittelussa osata, mutta pitää olla hyvä sairaanhoitajan aihio ja loppupuolella opiskeluja jo sellainen, jonka voi nähdä puolen vuoden päästä omana työkaverina. Se, että yrittää, ei riitä, jos se yritys ei johda riittävään lopputulokseen. Ja jos opiskelija tarvitsee lisää harjoitusta perusasioissa, niin sitten pitää harjoitella, eikä päästää läpi säälistä tai siksi, että on mukava tyyppi.
Toki, jos harjoittelun hylkää, pitää se myydä opiskelijallekin juuri niin, että vielä pitää harjoitella lisää ja että opiskelija itsekin ymmärtää, että hänen täytyy ne taidot oppia ennen kuin on yksin ja vailla ohjausta tekemässä niitä samoja asioita. Ei se harjoittelun hylkääminen kivaa ole ohjaajalle eikä varmasti opiskelijallekaan ikinä, mutta ei sitä myöskään kettumaisuudesta tehdä. Itse olen urani aikana hylännyt kolme harjoittelua. Yhdestä heistä ei oikeasti ollut alalle, kahdesta on tietääkseni tullut oikein hyviä sairaanhoitajia, mutta siinä kohdassa opintojaan ei vielä osaaminen ollut riittävää vaan tarvitsivat lisää aikaa ja ohjausta. Toinen itseasiassa kerran vuosia hylkäämisen jälkeen kiitti minua siitä hylsystä, oli tullut siihen tulokseen, että oli tarpeellinen herätys hänelle ja oli sen jälkeen alkanut järjestelmällisesti kehittämään ammatti-identiteettiään ja ymmärtänyt, että "sari sairaanhoitajan" ja "sari siviilin" ei tarvitse eikä voikaan olla yksi yhteen persoonallisuudeltaan.
Mun duunipaikasta (kotihoito) yhden nuoren lähäriopiskelijan harjoittelu keskeytettiin, omaohjaaja perusteli ettei tämä osannut kohdata asiakasta tai ottanut tätä huomioon.
En nähnyt hänen työskentelyänsä mutta mitähän voisi opiskelijan kohdalla tarkoittaa nuo perustelut keskeytykselle? Harmi sillä mukava nuori mies oli.
Vierailija kirjoitti:
Tuo tarina ensihoitajaopiskelijoiden asenteesta harkoissa kyllä hyvin kuvastaa sitä, millaisia he ovat myös työelämässä. Me osataan kaikki me tiedetään kaikki, te tyhmät osaston saikkarit aina mokaatte kaiken 😁
T. Sh
Tuo liian itsevarmana sählännyt eh-opiskelija oli itseasiassa pidempään ambulanssissa töissä ollut ensihoitoon suuntautunut lähihoitaja ja siksikin varmaan itsevarmmus oli katossa. Kirran harkka oli vielä aika alkupuolella opintoja ja oli tainnut perusharkan saada anteeksi, joten taisi olla ensimmäinen eh/sh-harkka ja ihan ei herralla ollut selvillä, mitä kaikkea kirralla pitää osata, tehdä ja miettiä. Että ihan kaikki potilaan aito huonona olo ei ole sydänperäistä ja se tehty operaatio aavistuksen vaikuttaa siihen, miten missäkin kohdassa toimitaan.
Olin itse samaan aikaan samalla osastolla ja myöhemmin siellä myös töissä ja kieltämättä perus ambulanssissa käytetyt "halki, poikki ja pinoon"-tyyppiset yleissäännöt eivät aina ihan päde. Itsekin nykyisin välillä ensihoitajaopiskelijoita ohjaavana tekisi mieli edes takoa se "pikku c" heidän (c)ABCDEF-raamatustaan kaverien otsalohkoista sisään. Niin paljon kun jaksavat siitä ABCDEF-osuudesta kohkata, niin se ihan ensimmäinen kirjain sieltä aina unohtuu, jos kerran irtonaisia raajoja ei näy... Puhumattakaan kaikista "pika fixeistä" varsinkin näillä lähihoitajataustaisilla ja ambulanssissa työskennelleillä, kun oikeasti pitäisi miettiä potilaan kokonaistilannetta.
Vierailija kirjoitti:
Minut hylättiin yhdellä harjoittelujaksolla (tämä tapahtui 90-luvulla) ilman että perusteluja kerrottiin kovin selkeästi. Olin harjoittelussa vastasyntyneiden osastolla ja ensimmäistä kertaa elämässäni sillä jaksolla käsittelin vauvoja (En siis ollut ikinä ennen edes tervettä vauvaa pitänyt sylisssäni). Vuoroja oman ohjaajan kanssa oli aika vähän ja hän vaikutti tympeältä aina kun olimme yhdessä. Mielestäni opin ihan normaalisti ja eikä jaksolla tapahtunut mitään tavallisuudesta poikkeavaa. Olin hyvin hämmästynyt kun opettaja kertoi että en ole läpäissyt jaksoa, perustelu oli joku sellainen etten ollut motivoitunut oppimaan enkä kiinnostunut työstä. Olin aivan ymmälläni ja järkyttynyt mistä voi olla tämä käsitys. En pystynyt keksimään muuta kuin että jollain tauolla oli puhuttu harjoittelujaksoista ulkomailla, olin lähdössä vaihtoon ja tietenkin innostunut asiasta, ehkä hän veti tästä jotai omia päätelmiään. Tein sitten 2-3 ylimääräistä vuoroja osastolla läpäistäkseni jakson eikä mitään ongelmaa ollut toisen ohjaajan kanssa.. Veikkaampa myös että jos harjoittelu olisi ollut isompien lasten osastolla ei myöskään olisi ollut ongelmaa koska lähtötasoni ei olisi mitenkään näkynyt, nyt halusin haastaa itseäni ja nimenomaan oppia pienten lasten hoidosta ja tietenkin poti aloittaa 0:stä koska jo peruskäsittely piti opetella.
Mainittakoot että tämän kirjoittanut teki sitten valmistumisen jälkeen vuosia töitä sydänvalvonnassa ja teho-osastolla ilman mitään ongelmia työasenteessa tai tieto-taidossa (toki vastavalmistunut oppii koko ajan lisää), nyt sitte jo pitkän aikaa toisella alalla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Tuo tarina ensihoitajaopiskelijoiden asenteesta harkoissa kyllä hyvin kuvastaa sitä, millaisia he ovat myös työelämässä. Me osataan kaikki me tiedetään kaikki, te tyhmät osaston saikkarit aina mokaatte kaiken 😁
T. Sh
Minä olen ensihoitajaopiskelija ilman hoitoalan taustaa ja alussa meidänkin luokalla oli paljon noita kaikkitietäviä. Joko useasti kouluun hakeneita ja motivoituneesti alaa ennen sisäänpääsyä lukeneita tai sitten ambulanssissa töitä tehneitä lähihoitajia. Varsinkin jälkimmäisissä oli niitä, jotka tulivat vain paperia taidoistaan hakemaan, jotta voisivat jatkaa entiseen malliin. Osa oli aika katkeria, että joutuivat saikkarijuttuja lukemaan ollenkaan ja että hyväksilukuja ei tullut. Omasta mielestään olisivat voineet siirtyä suoraan ensihoitajaosuuteen, vaatimattomimmat sentään perustason kursseihin, mutta monet olisivat mielestään kuuluneet suoraan hoitotason kursseille ja harkkoihin.
Saikkariopinnot ovat tässä vuosien mittaan sitten syöneet miestä ja naista ja nyt kun ollaan niissä perustason kursseissa niin näistä sankareista osa on muuttanut asennettaan radikaalisti, osa keskeyttänyt opinnot ja osa rämpii ykkösillä ja kasvavalla rästikasalla eteenpäin, mutta taitaa seinä nousta pystyyn ennen maaliviivaa. Ainoastaan yksi on lähelläkään luokan parhaimmistoa enää tässä vaiheessa. Hänelle todellisuus iski jo varhain vasten kasvoja ja myönsi heti alkupuolella sisätautiharkan jälkeen, että oli nähnyt viidessä viikossa keuhko-sydänosastolla enemmän elvytyksiä kuin kolmessa vuodessa lanssissa ja että ne eläkeikää lähestyvät saikkarimammat vetivät ne läpi paremmin kuin yhtäkään lanssissa näkemistään tai tekemistään oli vedetty.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen hylännyt 3 harjoittelujaksoa 22 vuoden aikana.
Syyt:
- puutteellinen kielitaito
- harjoittelijan psyyke ei kestänyt
- asenne/taitojen puute ja kyvyttömyys tunnistaa em. asioita (tavoitteet jäi kauaksi saavuttamatta)
vuodeosaston sh
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sairaanhoitajille harjoitteluiden tavoitteet eivät ole ihan vähäisiä. Hylkäyskynnys ei saisi olla liian korkea ja tarkoitus ei ole hylätä vain niiden harjoitteluja, joista ei ikinä voisi nähdä hoitajaa tulevan, vaan hylätä voi ja pitää niinkin, että ongelma on sellainen, jossa tavoitteisiin ja hyväksyttyyn suoritukseen voidaan päästä esim. viikon tai kahden lisäharjoittelulla samassa paikassa toki keskittyen ongelmakohtiin. Tietysti jo väliarvioinnissa, missä mahdollinen hylkäys otetaan puheeksi, voidaan muokata loppuaikaa niin, että hyväksyttyyn päästään. Tämä usein toimii etenkin asenneongelmissa.
Vierailija kirjoitti:
hylätä voi ja pitää niinkin, että ongelma on sellainen, jossa tavoitteisiin ja hyväksyttyyn suoritukseen voidaan päästä esim. viikon tai kahden lisäharjoittelulla samassa paikassa toki keskittyen ongelmakohtiin.
Eli ilmainen työntekijä åpidetään yliaikaa jonkun tekosyyn nojalla? Nämä orjatyöt pitäisi lopettaa!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
hylätä voi ja pitää niinkin, että ongelma on sellainen, jossa tavoitteisiin ja hyväksyttyyn suoritukseen voidaan päästä esim. viikon tai kahden lisäharjoittelulla samassa paikassa toki keskittyen ongelmakohtiin.
Eli ilmainen työntekijä åpidetään yliaikaa jonkun tekosyyn nojalla? Nämä orjatyöt pitäisi lopettaa!
Sairaanhoitajan opinnoista kolmasosa on harjoittelua. Se ei siis ole mitään työelämään tutustumista ja hengailua vaan todella olennainen osa opiskelua, oppimista ja kasvua sairaanhoitajaksi. Tavoitteena ei ole, että tulee ajoissa töihin ja on kaikille kiva, vaikka toki työelämätaidotkin pitää osata, vaan tarkoitus on oppia paljon sellaista, mitä koulussa ei voida opettaa. Nukeilla voi harjoitella vain ihan alkeita hoitotaidoista, tarvitaan oikeita potilaita, oikeita ympäristöjä ja oikeita hoitotoimenpiteitä, joissa harjoitellaan, eikä myöskään riitä, että yksi opettaja opettaa 20:lle vaan opetus tapahtuu kädestä pitäen ensin katsomalla, sitten ohjatusti ja valvotusti tekemällä. Siksi vaatimukset hyväksytylle suorituksellekin ovat vähän muuta kuin että tuli töihin ja asenne oli ok.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
hylätä voi ja pitää niinkin, että ongelma on sellainen, jossa tavoitteisiin ja hyväksyttyyn suoritukseen voidaan päästä esim. viikon tai kahden lisäharjoittelulla samassa paikassa toki keskittyen ongelmakohtiin.
Eli ilmainen työntekijä åpidetään yliaikaa jonkun tekosyyn nojalla? Nämä orjatyöt pitäisi lopettaa!
Sairaanhoitajan opinnoista kolmasosa on harjoittelua. Se ei siis ole mitään työelämään tutustumista ja hengailua vaan todella olennainen osa opiskelua, oppimista ja kasvua sairaanhoitajaksi. Tavoitteena ei ole, että tulee ajoissa töihin ja on kaikille kiva, vaikka toki työelämätaidotkin pitää osata, vaan tarkoitus on oppia paljon sellaista, mitä koulussa ei voida opettaa. Nukeilla voi harjoitella vain ihan alkeita hoitotaidoista, tarvitaan oikeita potilaita, oikeita ympäristöjä ja oikeita hoitotoimenpiteitä, joissa harjoitellaan, eikä myöskään riitä, että yksi opettaja opettaa 20:lle vaan opetus tapahtuu kädestä pitäen ensin katsomalla, sitten ohjatusti ja valvotusti tekemällä. Siksi vaatimukset hyväksytylle suorituksellekin ovat vähän muuta kuin että tuli töihin ja asenne oli ok.
Täällä kommentoivista monikaan ei taida ymmärtää sairaanhoitajan työn luonnetta ja varmaankin monilla on aika hämärä käsitys, mitä hoitajat oikeasti tekevät. Jos kuvittelee, että ainoastaan "pesevät perseitä" ymmärtää, miksi kuvittelevat, että harjoittelussa pitäisi pelkän hyvän yrityksen riittävän. Jos on käsitystä siitä, kuinka paljosta ovat vastuussa, ymmärtää ehkä paremmin, miksi opiskelijoiltakin on pakko vaatia muutakin kuin hyvää asennetta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
hylätä voi ja pitää niinkin, että ongelma on sellainen, jossa tavoitteisiin ja hyväksyttyyn suoritukseen voidaan päästä esim. viikon tai kahden lisäharjoittelulla samassa paikassa toki keskittyen ongelmakohtiin.
Eli ilmainen työntekijä åpidetään yliaikaa jonkun tekosyyn nojalla? Nämä orjatyöt pitäisi lopettaa!
Sairaanhoitajan opinnoista kolmasosa on harjoittelua. Se ei siis ole mitään työelämään tutustumista ja hengailua vaan todella olennainen osa opiskelua, oppimista ja kasvua sairaanhoitajaksi. Tavoitteena ei ole, että tulee ajoissa töihin ja on kaikille kiva, vaikka toki työelämätaidotkin pitää osata, vaan tarkoitus on oppia paljon sellaista, mitä koulussa ei voida opettaa. Nukeilla voi harjoitella vain ihan alkeita hoitotaidoista, tarvitaan oikeita potilaita, oikeita ympäristöjä ja oikeita hoitotoimenpiteitä, joissa harjoitellaan, eikä myöskään riitä, että yksi opettaja opettaa 20:lle vaan opetus tapahtuu kädestä pitäen ensin katsomalla, sitten ohjatusti ja valvotusti tekemällä. Siksi vaatimukset hyväksytylle suorituksellekin ovat vähän muuta kuin että tuli töihin ja asenne oli ok.
Täällä kommentoivista monikaan ei taida ymmärtää sairaanhoitajan työn luonnetta ja varmaankin monilla on aika hämärä käsitys, mitä hoitajat oikeasti tekevät. Jos kuvittelee, että ainoastaan "pesevät perseitä" ymmärtää, miksi kuvittelevat, että harjoittelussa pitäisi pelkän hyvän yrityksen riittävän. Jos on käsitystä siitä, kuinka paljosta ovat vastuussa, ymmärtää ehkä paremmin, miksi opiskelijoiltakin on pakko vaatia muutakin kuin hyvää asennetta.
Vahva sama. moni tuntuu ajattelevan, että tärkeintä hoitajassa on, että on kiva potilaille. Potilaan kohtaaminen on toki tärkeää, mutta on hyvä ymmärtää, että suuri osa hoitajista tekee päivittäin useita asioita, jotka sössimällä voi tappaa potilaan. Ja aina ei tarvitsisi edes sössiä paljon.
Opiskelijat ovat nykyään aivan hukassa peruskäytöstapojen kanssa. Itsevarmuus pilvissä, kovaäänisinä tekevät oman päänsä mukaan eivätkä kykene ottamaa ohjausta vastaan.
Meillä on ollut sh opiskelijoita, jotka puhuvat jopa lääkäreiden päälle. Vielä joitakin vuosia sitten opiskelija ymmärsi oman roolinsa, eikä tarvinnut pelätä potilaiden puolesta... Lääkelaskuja ja aseptiikkaa ei ilmeisesti enää myöskään opeteta.
Ei saa tietenkään yleistää, hyviä opiskelijoita on onneksi enemmistö. Oppilaitosten hakukriteerit ja rima opiskelijavalinnoissa on vaan madaltunut ja tämän vuoksi vaativaan ammattiin pääsee myös ihmisiä, joilla ei rahkeet yksinkertaisesti riitä.
Vierailija kirjoitti:
Opiskelijat ovat nykyään aivan hukassa peruskäytöstapojen kanssa. Itsevarmuus pilvissä, kovaäänisinä tekevät oman päänsä mukaan eivätkä kykene ottamaa ohjausta vastaan.
Meillä on ollut sh opiskelijoita, jotka puhuvat jopa lääkäreiden päälle. Vielä joitakin vuosia sitten opiskelija ymmärsi oman roolinsa, eikä tarvinnut pelätä potilaiden puolesta... Lääkelaskuja ja aseptiikkaa ei ilmeisesti enää myöskään opeteta.
Ei saa tietenkään yleistää, hyviä opiskelijoita on onneksi enemmistö. Oppilaitosten hakukriteerit ja rima opiskelijavalinnoissa on vaan madaltunut ja tämän vuoksi vaativaan ammattiin pääsee myös ihmisiä, joilla ei rahkeet yksinkertaisesti riitä.
Noitakin on nähty, mutta olen joutunut hylkäämään myös liian ujoja ja arkoja. Ennen vielä menetteli, vaikka sairaanhoitajaopiskelija oli arka ja omistakin luokkakavereista osa rohkaistui vasta työkokemuksen myötä, mutta nykyisin sairaanhoitajan rooli on aika itsenäinen ja aloitteellinen ja jo uran alussa pitää olla valmis aloitteellisuuteen ja vastuunkantoon eri tavalla. Lääkäreiden töitä on dumpattu paljon hoitajille ja homma on hektisempää eli itsenäisesti ja nopeasti pitää pystyä vastaamaan enemmästä.
Ymmärrän hyvin, että ensimmäisissä harjoitteluissa kaikki on uutta ja osa lämpeää hitaammin, mutta opintojen keskivaiheilla ja loppupuolella ei opiskelija enää voi olla perässä vedettävä, eikä silmät suurina tarkkailija, joka tekee vain mitä käsketään, miten käsketään ja milloin käsketään. Meille opiskelijat tulevat useinmiten juuri siinä toisen vuoden toisella puolikkaalla tai kolmantena vuonna ja silloin pitää jo harjoittelun puolivälissä tai loppupuolella pystyä itsenäisesti hoitamaan potilaita, tekemään vaativampiakin opetettuja juttuja itsenäisesti, ottamaan kokonaisvaltaista vastuuta sopivista potilaista, hoitamaan tämän oman potilaansa kohdalla lääkäriasiat (ja meidän lääkärit eivät valitettavasti läheskään kaikki ole kivoja tai helppoja yhteistyökumppaneita, eivätkä opiskelijoitakaan välttämättä yhtään viitsi ottaa enempää huomioon, joten ymmärrän kyllä, ettei aina ole helppoa), lääkeasiat valvotusti, raportoinnit jatkoon, paperityöt, omaiset jne. perushoidon lisäksi.
En tietenkään tarkoituksella pistä opiskelijoitani suden suuhun ja pyrin varsinkin aremmille valitsemaan kivat potilaat, jotka asiallisen ja työnsä hoitavan lääkärin potilaina, jonka paperihommat tai lääkkeet eivät ole liian vaikeita, sairaus ja hoitotoimenpiteet suhteessa opiskelijan opintojen vaiheeseen ja siihen, mitä olemme jo ehtineet yhdessä käydä läpi ja jonka omaiset eivät ole hankalia. Mutta jos edes näistä potilaista ei selviä ilman jatkuvaa tukea kädestä pitäen ja puolesta tekemistäkin, niin ei oikein voi päästää läpi. Aikaa saa ihan vapaasti mennä paljon enemmän kuin minulla menisi, kysyä saa apua ja neuvoja, mutta itse pitää tehdä, puhua ja soittaa puhelut ja selvittää asiat. Jos ei pysty, ei suoriudu tasolla, jolla voisi päästää harjoittelusta läpi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Opiskelijat ovat nykyään aivan hukassa peruskäytöstapojen kanssa. Itsevarmuus pilvissä, kovaäänisinä tekevät oman päänsä mukaan eivätkä kykene ottamaa ohjausta vastaan.
Meillä on ollut sh opiskelijoita, jotka puhuvat jopa lääkäreiden päälle. Vielä joitakin vuosia sitten opiskelija ymmärsi oman roolinsa, eikä tarvinnut pelätä potilaiden puolesta... Lääkelaskuja ja aseptiikkaa ei ilmeisesti enää myöskään opeteta.
Ei saa tietenkään yleistää, hyviä opiskelijoita on onneksi enemmistö. Oppilaitosten hakukriteerit ja rima opiskelijavalinnoissa on vaan madaltunut ja tämän vuoksi vaativaan ammattiin pääsee myös ihmisiä, joilla ei rahkeet yksinkertaisesti riitä.
Noitakin on nähty, mutta olen joutunut hylkäämään myös liian ujoja ja arkoja. Ennen vielä menetteli, vaikka sairaanhoitajaopiskelija oli arka ja omistakin luokkakavereista osa rohkaistui vasta työkokemuksen myötä, mutta nykyisin sairaanhoitajan rooli on aika itsenäinen ja aloitteellinen ja jo uran alussa pitää olla valmis aloitteellisuuteen ja vastuunkantoon eri tavalla. Lääkäreiden töitä on dumpattu paljon hoitajille ja homma on hektisempää eli itsenäisesti ja nopeasti pitää pystyä vastaamaan enemmästä.
Ymmärrän hyvin, että ensimmäisissä harjoitteluissa kaikki on uutta ja osa lämpeää hitaammin, mutta opintojen keskivaiheilla ja loppupuolella ei opiskelija enää voi olla perässä vedettävä, eikä silmät suurina tarkkailija, joka tekee vain mitä käsketään, miten käsketään ja milloin käsketään. Meille opiskelijat tulevat useinmiten juuri siinä toisen vuoden toisella puolikkaalla tai kolmantena vuonna ja silloin pitää jo harjoittelun puolivälissä tai loppupuolella pystyä itsenäisesti hoitamaan potilaita, tekemään vaativampiakin opetettuja juttuja itsenäisesti, ottamaan kokonaisvaltaista vastuuta sopivista potilaista, hoitamaan tämän oman potilaansa kohdalla lääkäriasiat (ja meidän lääkärit eivät valitettavasti läheskään kaikki ole kivoja tai helppoja yhteistyökumppaneita, eivätkä opiskelijoitakaan välttämättä yhtään viitsi ottaa enempää huomioon, joten ymmärrän kyllä, ettei aina ole helppoa), lääkeasiat valvotusti, raportoinnit jatkoon, paperityöt, omaiset jne. perushoidon lisäksi.
En tietenkään tarkoituksella pistä opiskelijoitani suden suuhun ja pyrin varsinkin aremmille valitsemaan kivat potilaat, jotka asiallisen ja työnsä hoitavan lääkärin potilaina, jonka paperihommat tai lääkkeet eivät ole liian vaikeita, sairaus ja hoitotoimenpiteet suhteessa opiskelijan opintojen vaiheeseen ja siihen, mitä olemme jo ehtineet yhdessä käydä läpi ja jonka omaiset eivät ole hankalia. Mutta jos edes näistä potilaista ei selviä ilman jatkuvaa tukea kädestä pitäen ja puolesta tekemistäkin, niin ei oikein voi päästää läpi. Aikaa saa ihan vapaasti mennä paljon enemmän kuin minulla menisi, kysyä saa apua ja neuvoja, mutta itse pitää tehdä, puhua ja soittaa puhelut ja selvittää asiat. Jos ei pysty, ei suoriudu tasolla, jolla voisi päästää harjoittelusta läpi.
Kuule siitä potilaasta olisi paljon parempi, jos joku hoitaja olisi vähän hiljaisempi ja kuuntelisi! Ei kaikkien tarvi olla kahvihuoneen kuningattaria ja kälättää koko ajan kaikille vastaantulijoille. Se introvertti ja hiljainen opiskelija voi olla paljon parempi itse työssä kuin ne joka paikkaan itsensä tunkevat!
Kerran olen ollut aikeissa hylätä harjoittelun. Opiskelija on täysin perässä vedettävä, eikä aloitteellisuutta löytynyt tippaakaan. Hän ei tervehtinyt potilaita eikä omaisia, käveli kirjaimellisesti mykkänä perässäni. Keskusteltiin asiasta useita kertoja, soitin myös opettajalle opiskelijan luvalla. Onneksi tilanne muuttui ja harjoittelu sujui ihan hyvin. Opiskelija oli vaan tavattoman ujo ja arka ja tarvitsi aikaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Opiskelijat ovat nykyään aivan hukassa peruskäytöstapojen kanssa. Itsevarmuus pilvissä, kovaäänisinä tekevät oman päänsä mukaan eivätkä kykene ottamaa ohjausta vastaan.
Meillä on ollut sh opiskelijoita, jotka puhuvat jopa lääkäreiden päälle. Vielä joitakin vuosia sitten opiskelija ymmärsi oman roolinsa, eikä tarvinnut pelätä potilaiden puolesta... Lääkelaskuja ja aseptiikkaa ei ilmeisesti enää myöskään opeteta.
Ei saa tietenkään yleistää, hyviä opiskelijoita on onneksi enemmistö. Oppilaitosten hakukriteerit ja rima opiskelijavalinnoissa on vaan madaltunut ja tämän vuoksi vaativaan ammattiin pääsee myös ihmisiä, joilla ei rahkeet yksinkertaisesti riitä.
Noitakin on nähty, mutta olen joutunut hylkäämään myös liian ujoja ja arkoja. Ennen vielä menetteli, vaikka sairaanhoitajaopiskelija oli arka ja omistakin luokkakavereista osa rohkaistui vasta työkokemuksen myötä, mutta nykyisin sairaanhoitajan rooli on aika itsenäinen ja aloitteellinen ja jo uran alussa pitää olla valmis aloitteellisuuteen ja vastuunkantoon eri tavalla. Lääkäreiden töitä on dumpattu paljon hoitajille ja homma on hektisempää eli itsenäisesti ja nopeasti pitää pystyä vastaamaan enemmästä.
Ymmärrän hyvin, että ensimmäisissä harjoitteluissa kaikki on uutta ja osa lämpeää hitaammin, mutta opintojen keskivaiheilla ja loppupuolella ei opiskelija enää voi olla perässä vedettävä, eikä silmät suurina tarkkailija, joka tekee vain mitä käsketään, miten käsketään ja milloin käsketään. Meille opiskelijat tulevat useinmiten juuri siinä toisen vuoden toisella puolikkaalla tai kolmantena vuonna ja silloin pitää jo harjoittelun puolivälissä tai loppupuolella pystyä itsenäisesti hoitamaan potilaita, tekemään vaativampiakin opetettuja juttuja itsenäisesti, ottamaan kokonaisvaltaista vastuuta sopivista potilaista, hoitamaan tämän oman potilaansa kohdalla lääkäriasiat (ja meidän lääkärit eivät valitettavasti läheskään kaikki ole kivoja tai helppoja yhteistyökumppaneita, eivätkä opiskelijoitakaan välttämättä yhtään viitsi ottaa enempää huomioon, joten ymmärrän kyllä, ettei aina ole helppoa), lääkeasiat valvotusti, raportoinnit jatkoon, paperityöt, omaiset jne. perushoidon lisäksi.
En tietenkään tarkoituksella pistä opiskelijoitani suden suuhun ja pyrin varsinkin aremmille valitsemaan kivat potilaat, jotka asiallisen ja työnsä hoitavan lääkärin potilaina, jonka paperihommat tai lääkkeet eivät ole liian vaikeita, sairaus ja hoitotoimenpiteet suhteessa opiskelijan opintojen vaiheeseen ja siihen, mitä olemme jo ehtineet yhdessä käydä läpi ja jonka omaiset eivät ole hankalia. Mutta jos edes näistä potilaista ei selviä ilman jatkuvaa tukea kädestä pitäen ja puolesta tekemistäkin, niin ei oikein voi päästää läpi. Aikaa saa ihan vapaasti mennä paljon enemmän kuin minulla menisi, kysyä saa apua ja neuvoja, mutta itse pitää tehdä, puhua ja soittaa puhelut ja selvittää asiat. Jos ei pysty, ei suoriudu tasolla, jolla voisi päästää harjoittelusta läpi.
Kuule siitä potilaasta olisi paljon parempi, jos joku hoitaja olisi vähän hiljaisempi ja kuuntelisi! Ei kaikkien tarvi olla kahvihuoneen kuningattaria ja kälättää koko ajan kaikille vastaantulijoille. Se introvertti ja hiljainen opiskelija voi olla paljon parempi itse työssä kuin ne joka paikkaan itsensä tunkevat!
Sinulla on aika väärä, tai sanotaanko, että äärettömän kapea, kuva sairaanhoitajan työstä. Potilaan kuunteleminen on pieni osa suurimman osan työtä ja sitäkin hoitajan pitää raamittaa.
Vai oikeastiko sinua ei haittaisi, jos omaisesi kuolisi tai vammautuisi, koska hoitaja ei uskaltanut klo 3 soittaa ja herättää juuri nukkumaan mennyttä päivystävää lääkäriä, joka on ollut koko illan ilkeällä tuulella ja tunnettu siitä, että unilta herätettynä on aivan kilipää ja huutaa ja haukkuu, jos herätys on hänen mielestään vähänkin turha?
Hoitajan persoona voi olla monenlainen ja kahvihuoneessa saa olla sellainen kuin haluaa, mutta työssä pitää olla rohkea ja aloitteellinen, pyrkiä hallitsemaan tilanteita (ja niitä voi hallita kuuntelemallakin) ja kestää ikäviä asioita ja kovaa puhetta.
Mä olin just sellainen ujo nuori, josta haluttiin aina eroon. Nyt sitten olen ollut jo 10 vuotta syrjäytynyt. Jos ei kelpaa minnekään niin ei sitten, vaikka haluaisikin muuttaa elämäänsä. Suomi nousuun :D