Lue keskustelun säännöt.
nämä "mulla on 3 lasta ja mies mutta olen yksinäinen" trollit
28.11.2018 |
Miksi tuntuu että tällasia viestejä tulee usein vastaan joissa väitetään että ollaan ihan yksin ja kärsitään yksinäisyydestä vaikka on perhettä ympärillä? Miksi? Joillakin ihmisillä on ihan oikeita ongelmia, niin nää turhasta kitisijät vähän ärsyttää.
Kommentit (41)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En halua tuomita tai syyllistää, mutta voisiko joku selittää, miten on mahdollista olla yksinäinen? Kaiken maailman klubeja ja kerhoja on tarjolla, saatika näitä nettipalstoja. Kirjastoa myöten on lukupiirejä, eli rahaa ei tarvi. Tai voi itse ruveta vapaaehtoiseksi ties kenelle.
Koska yksinäisyys on ensisijaisesti henkistä eikä fyysistä. Ihmiset kaipaavat emotionaalista sidettä toiseen ihmiseen (ystävää) eikä vain fyysisesti muita ihmisiä ympärilleen tai tekemään jotain kanssaan (seuraa).
Ymmärrän hyvin. En minäkään kaipaa ketään fyyseisesti lähelleni, mutta fakta on myös se, että henkiseen yhteyteen tarvitaan sitä, että vietetään aikaa yhdessä. Fyysisesti tai virtuaalisesti. Henkinen yhteys vaatii ajatusten jakamista. Syvä yhteys vaatii tunteista ja unelmista puhumista. Jotta ensin tähän pääsee, pitää löytää ne ihmiset - kukaan ei koe mitään maagista yhteyttä. Ja ne ihmiset löytyy, kun osallistut sinne, missä ihmisiä on.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mulla on mies joka on aina töissä. Lapsi on koulussa ja kavereillaan. Mulla ei ole yhtään ystävää. Olen tosi yksinäinen koska ei mun perhe ole kuin yöt kotona.
Nämä taitavat olla sitä ihmistyyppiä jota valittavat aivan kaikesta. Voi kuitenkin valita, näkeekö elämässä sen valoisan puolen. Minä voisin harmitella sitä etten ole tavannut elämäni rakkautta, ettei minulla ole edes sitä ok-tasoista puolisoa, ja ettei ole bestistä. Voisin kieriskellä noissa tunteissa ja tuntea oloni kamalaksi. Tai sitten voin olla tyytyväinen siihen, että minulla on kaksi ihanaa lasta, ja saan kasvattaa heitä kuten parhaaksi näen. Että pärjäämme ihan hyvin minun tuloillani, eikä ainakaan tarvitse pelätä että puoliso muuttuisi yhtäkkiä ikäväksi tyypiksi. Minulla on jonkun verran kavereita, vaikkei bestistä olekaan. En vietä kaikkea vapaa-aikaani ystävien seurassa mutta harva ruuhkavuosia elävä viettää muutenkaan. Tuntuu myös että vuosien saatossa sitä on tavallaan huomannut että ei kukaan ihminen ole sinällääm toista ihmeellisempi, eli olen tavannut niin paljon ihmisiä että suhtaudun kaikkiin suunnilleen yhtä kiinnostuneesti. Niitä mukavia kohtaamisia voi olla arjessa vaikkei sitä parasta ystävää tai lähimpien ystävien piiriä olisikaan, ihmisiä ei ole pakko "omistaa". Kuntosalin saunassa voi käydä hyvän keskustelun, opiskelutovereiden kanssa lounastaa jne. Olen huomannut että näillä yksinäisyydestään kärsivillä tai siitä paljon kirjoittavilla menee helpolla sen märehtimiseksi että lasketaan ja tarkkaillaan onko puntit varmasti tasan - kun minä moikkasin naapuria, moikkasiko hän seuraavalla kerralla ensin, vai pitikö minun moikata taas ensin? Oikeasti, mitä väliä?! Ei tuollaisella asenteella ole onnellinen vaikka olisi sata ystävää.
Vierailija kirjoitti:
Mulla on mies joka on aina töissä. Lapsi on koulussa ja kavereillaan. Mulla ei ole yhtään ystävää. Olen tosi yksinäinen koska ei mun perhe ole kuin yöt kotona.
Onpa varmasti niiiiiiiin yksinäistä kun joutuu yöt nukkumaan puolison kainalossa yksinäisyyttään itkien.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En halua tuomita tai syyllistää, mutta voisiko joku selittää, miten on mahdollista olla yksinäinen? Kaiken maailman klubeja ja kerhoja on tarjolla, saatika näitä nettipalstoja. Kirjastoa myöten on lukupiirejä, eli rahaa ei tarvi. Tai voi itse ruveta vapaaehtoiseksi ties kenelle.
Koska yksinäisyys on ensisijaisesti henkistä eikä fyysistä. Ihmiset kaipaavat emotionaalista sidettä toiseen ihmiseen (ystävää) eikä vain fyysisesti muita ihmisiä ympärilleen tai tekemään jotain kanssaan (seuraa).
Ymmärrän hyvin. En minäkään kaipaa ketään fyyseisesti lähelleni, mutta fakta on myös se, että henkiseen yhteyteen tarvitaan sitä, että vietetään aikaa yhdessä. Fyysisesti tai virtuaalisesti. Henkinen yhteys vaatii ajatusten jakamista. Syvä yhteys vaatii tunteista ja unelmista puhumista. Jotta ensin tähän pääsee, pitää löytää ne ihmiset - kukaan ei koe mitään maagista yhteyttä. Ja ne ihmiset löytyy, kun osallistut sinne, missä ihmisiä on.
Mutta kestää pitkään, ennenkuin toiseen on tutustunut niin hyvin, että on löytynyt riittävä yhteys alkaa puhumaan tunteista ja unelmista. Suurimman osan kanssa siihen vaiheeseen ei päästä koskaan. Yksinäinen kokee ajan haaskaukseksi tutustua pidemmän aikaa ihmisiin, joista ei tulekaan ystäviä. Meillä, jotka emme ole yksinäisiä, ei ole mitään kiirettä. Meillä on kärsivällisyyttä, koska meitä ei haittaa, vaikka uudesta tuttavuudesta ei koskaan tulisikaan tuttavuutta enempää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En minäkään ole trolli vaikka olenkin todella yksinäinen kotiäiti. Lapsille ei voi jutella aikuisten jutuista ja miehelle ei voi puhua esimerkiksi siitä, mikä miehessä mättää. Vanhempia ei ole, veljen kanssa chattailen pari kertaa vuodessa pakolliset kuulumiset. Oli mulla ennen paljonkin ystäviä, mutta ulkomaille muutto kadotti ne kaikki. Kukaan vanhoista kamuista ei juttele enää edes somessa. Miksi en saisi tuntea itseäni yksinäiseksi? En ehkä ole fyysisesti yksin, mutta se melkeinpä pahentaa asiaa - olla seurassa, silti yksin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mulla on mies joka on aina töissä. Lapsi on koulussa ja kavereillaan. Mulla ei ole yhtään ystävää. Olen tosi yksinäinen koska ei mun perhe ole kuin yöt kotona.
Onpa varmasti niiiiiiiin yksinäistä kun joutuu yöt nukkumaan puolison kainalossa yksinäisyyttään itkien.
Ei mies halua lähekkäin nukkua. Ei ole 10v halunnut.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minulla on tunne, että yksinäisyyttään potevilla on mielikuva, että meillä muille sydänystäviä vain pulpahtelee. Ei tarvitse itse tehdä mitään eikä nähdä vaivaa, vaan joku tulee vastaan ja avot, siinä minulla ystävä.
Ei, ei se niin mene. Ihmisiä pitää tavata kymmeniä ja kymmeniä, ja heidän kanssa pitää keskustella niin kauan, että löytää sen yhteisen jutun. Ja sitten, kymmenien keskusteluiden jälkeen huomaa, että pidämme toistemme seurasta. Ja muutaman vuoden jälkeen kokee syväähenkistäyhteyttä.
Vierailija kirjoitti:
Kaikki eivät voi avautua perheelleen kaikesta. Esim. jos tietää että puoliso huolestuvaa sorttia niin mieluummin haluaisi puhua syöpäepäilyistä kaverin kanssa, ettei mies turhaan huolestu jos epäily ei olekaan tosi.
niin, vaikea tuntea sympatiaa kun tilanne on se ettei itse voi avautua kenellekään mistään...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Minulla on tunne, että yksinäisyyttään potevilla on mielikuva, että meillä muille sydänystäviä vain pulpahtelee. Ei tarvitse itse tehdä mitään eikä nähdä vaivaa, vaan joku tulee vastaan ja avot, siinä minulla ystävä.
Ei, ei se niin mene. Ihmisiä pitää tavata kymmeniä ja kymmeniä, ja heidän kanssa pitää keskustella niin kauan, että löytää sen yhteisen jutun. Ja sitten, kymmenien keskusteluiden jälkeen huomaa, että pidämme toistemme seurasta. Ja muutaman vuoden jälkeen kokee syväähenkistäyhteyttä.
Kyllä se vain näyttää monella olevan tuota helpompaa, esim amk:ssa eksälleni tuli ensimmäisen itsensä esittelykierroksen jälkeen heppu sanomaan että "kun puhuit että (jotainjotain) niin tiesin että siinä on hieno mies" ja siitä eksäni sai heti uuden ystävän tarvitsematta tehdä itse mitään..
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minulla on tunne, että yksinäisyyttään potevilla on mielikuva, että meillä muille sydänystäviä vain pulpahtelee. Ei tarvitse itse tehdä mitään eikä nähdä vaivaa, vaan joku tulee vastaan ja avot, siinä minulla ystävä.
Ei, ei se niin mene. Ihmisiä pitää tavata kymmeniä ja kymmeniä, ja heidän kanssa pitää keskustella niin kauan, että löytää sen yhteisen jutun. Ja sitten, kymmenien keskusteluiden jälkeen huomaa, että pidämme toistemme seurasta. Ja muutaman vuoden jälkeen kokee syväähenkistäyhteyttä.
Kyllä se vain näyttää monella olevan tuota helpompaa, esim amk:ssa eksälleni tuli ensimmäisen itsensä esittelykierroksen jälkeen heppu sanomaan että "kun puhuit että (jotainjotain) niin tiesin että siinä on hieno mies" ja siitä eksäni sai heti uuden ystävän tarvitsematta tehdä itse mitään..
Ekstroverteille se on helpompaa. Minä olen introvertti, joten se vaatii minulta työtä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Minulla on tunne, että yksinäisyyttään potevilla on mielikuva, että meillä muille sydänystäviä vain pulpahtelee. Ei tarvitse itse tehdä mitään eikä nähdä vaivaa, vaan joku tulee vastaan ja avot, siinä minulla ystävä.
Ei, ei se niin mene. Ihmisiä pitää tavata kymmeniä ja kymmeniä, ja heidän kanssa pitää keskustella niin kauan, että löytää sen yhteisen jutun. Ja sitten, kymmenien keskusteluiden jälkeen huomaa, että pidämme toistemme seurasta. Ja muutaman vuoden jälkeen kokee syväähenkistäyhteyttä.
Juuri näin. Kun on ystäviä, ei ole mikään kiire saada uusia. Voi käydä pitkäänkin samassa harrastuksessa tms ja siellä olevat muut ihmiset pysyvät vain tuttavina. Jonkun kanssa ajan myötä kuitenkin tulee ehkä juteltua enemmän ja vähitellen huomaa, että tuon kanssa voisi olla kiva nähdä joskus muuallakin kuin vain siinä toiminnassa, missä on tavattu. Kun aletaan tavata muuallakin, syntyy kaveruus. Ja jos kaveruus jatkuu pidempään ja mahdollisesti elämäntilanteissa tapahtuu vielä sellaisia muutoksia, että on aiempaa enemmän aikaa, yhteydenpito lisääntyy. Ja muutaman vuoden päästä huomaa, että kaveruus on syventynyt ystävyydeksi. "Salamaystävystymiset" ovat paljon harvinaisempia kuin "salamarakastumiset", koska ystävyydessä toisen ulkonäkö on varsin merkityksetön ja muut asiat tärkeämpiä. Ja ne tärkeät asiat ilmenevät vasta ajan myötä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minulla on tunne, että yksinäisyyttään potevilla on mielikuva, että meillä muille sydänystäviä vain pulpahtelee. Ei tarvitse itse tehdä mitään eikä nähdä vaivaa, vaan joku tulee vastaan ja avot, siinä minulla ystävä.
Ei, ei se niin mene. Ihmisiä pitää tavata kymmeniä ja kymmeniä, ja heidän kanssa pitää keskustella niin kauan, että löytää sen yhteisen jutun. Ja sitten, kymmenien keskusteluiden jälkeen huomaa, että pidämme toistemme seurasta. Ja muutaman vuoden jälkeen kokee syväähenkistäyhteyttä.
Kyllä se vain näyttää monella olevan tuota helpompaa, esim amk:ssa eksälleni tuli ensimmäisen itsensä esittelykierroksen jälkeen heppu sanomaan että "kun puhuit että (jotainjotain) niin tiesin että siinä on hieno mies" ja siitä eksäni sai heti uuden ystävän tarvitsematta tehdä itse mitään..
Ekstrovertit eivät olekaan kovin valikoivia ihmissuhteissaan. Usein ekstroverttikään ei ystävysty yhden lauseen jälkeen, mutta kaveriksi kyllä sopii. Kaveruus kuitenkin syventyy helposti ystävyydeksi, koska ekstrovertti ei odota yhden ihmisen täyttävän kaikkia ystävälle asettamiaan odotuksia. Siksi ekstroverteillä on yleensä useampia erilaisia ystäviä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minulla on tunne, että yksinäisyyttään potevilla on mielikuva, että meillä muille sydänystäviä vain pulpahtelee. Ei tarvitse itse tehdä mitään eikä nähdä vaivaa, vaan joku tulee vastaan ja avot, siinä minulla ystävä.
Ei, ei se niin mene. Ihmisiä pitää tavata kymmeniä ja kymmeniä, ja heidän kanssa pitää keskustella niin kauan, että löytää sen yhteisen jutun. Ja sitten, kymmenien keskusteluiden jälkeen huomaa, että pidämme toistemme seurasta. Ja muutaman vuoden jälkeen kokee syväähenkistäyhteyttä.
Juuri näin. Kun on ystäviä, ei ole mikään kiire saada uusia. Voi käydä pitkäänkin samassa harrastuksessa tms ja siellä olevat muut ihmiset pysyvät vain tuttavina. Jonkun kanssa ajan myötä kuitenkin tulee ehkä juteltua enemmän ja vähitellen huomaa, että tuon kanssa voisi olla kiva nähdä joskus muuallakin kuin vain siinä toiminnassa, missä on tavattu. Kun aletaan tavata muuallakin, syntyy kaveruus. Ja jos kaveruus jatkuu pidempään ja mahdollisesti elämäntilanteissa tapahtuu vielä sellaisia muutoksia, että on aiempaa enemmän aikaa, yhteydenpito lisääntyy. Ja muutaman vuoden päästä huomaa, että kaveruus on syventynyt ystävyydeksi. "Salamaystävystymiset" ovat paljon harvinaisempia kuin "salamarakastumiset", koska ystävyydessä toisen ulkonäkö on varsin merkityksetön ja muut asiat tärkeämpiä. Ja ne tärkeät asiat ilmenevät vasta ajan myötä.
Juuri tuota halusin kuvata. Olen itse ollut nuorena ollut, jos en yksinäinen, niin ulkopuolinen. Ihmettelin, miksi miksi muilla on niin paljon hyviä ystäviä, mutta ei minulla. Ja kun kutsu kävi, niin en viitsinyt lähteä, koska ”en oikein tunne sieltä ketään”.... en tajunnut tuota, että ei ole salamaystävyyksiä.
Tein joitain kuukausia sitten aloituksen yksinäisyydestäni. Tuli paljon paasausta siihen, että olisit tyytyväinen että saat käydä yksin vessassa ja puuhata vapaa-ajallasi mitä haluat. Olen vastentahoisesti sinkku, haluaisin parisuhteen ja lapsen. Olen ollut sinkku jo 10 vuotta... Kello käy, ja kohta en voi saada lapsia enää ollenkaan.
Vierailija kirjoitti:
Tein joitain kuukausia sitten aloituksen yksinäisyydestäni. Tuli paljon paasausta siihen, että olisit tyytyväinen että saat käydä yksin vessassa ja puuhata vapaa-ajallasi mitä haluat. Olen vastentahoisesti sinkku, haluaisin parisuhteen ja lapsen. Olen ollut sinkku jo 10 vuotta... Kello käy, ja kohta en voi saada lapsia enää ollenkaan.
Kuten tästä ketjusta huomaat, niin ne lapset ja mies eivät poista yksinäisyyttäsi....
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tein joitain kuukausia sitten aloituksen yksinäisyydestäni. Tuli paljon paasausta siihen, että olisit tyytyväinen että saat käydä yksin vessassa ja puuhata vapaa-ajallasi mitä haluat. Olen vastentahoisesti sinkku, haluaisin parisuhteen ja lapsen. Olen ollut sinkku jo 10 vuotta... Kello käy, ja kohta en voi saada lapsia enää ollenkaan.
Kuten tästä ketjusta huomaat, niin ne lapset ja mies eivät poista yksinäisyyttäsi....
Ja siksikö pitäisi olla kaipaamatta miestä tai lasta?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minulla on tunne, että yksinäisyyttään potevilla on mielikuva, että meillä muille sydänystäviä vain pulpahtelee. Ei tarvitse itse tehdä mitään eikä nähdä vaivaa, vaan joku tulee vastaan ja avot, siinä minulla ystävä.
Ei, ei se niin mene. Ihmisiä pitää tavata kymmeniä ja kymmeniä, ja heidän kanssa pitää keskustella niin kauan, että löytää sen yhteisen jutun. Ja sitten, kymmenien keskusteluiden jälkeen huomaa, että pidämme toistemme seurasta. Ja muutaman vuoden jälkeen kokee syväähenkistäyhteyttä.
Kyllä se vain näyttää monella olevan tuota helpompaa, esim amk:ssa eksälleni tuli ensimmäisen itsensä esittelykierroksen jälkeen heppu sanomaan että "kun puhuit että (jotainjotain) niin tiesin että siinä on hieno mies" ja siitä eksäni sai heti uuden ystävän tarvitsematta tehdä itse mitään..
Ekstroverteille se on helpompaa. Minä olen introvertti, joten se vaatii minulta työtä.
Höpö höpö. Itse koen olevani melko syvästi introvertti, koska väsyn todella paljon porukoissa ja en jaksa tavata ihmisiä kovin usein ja kaipaan yksinäisyyttä ja omaa rauhaa todella paljon. Olen jopa suunnitellut erakoksi muuttamista eläkkeellä, koska jaksan vain määrätyn määrän sosiaalista elämää.
Silti tuntuu, että ihmisiä ja kaveriksi haluavia ja ystäviksi haluavia tunkee ovista ja ikkunoista. En tiedä, miksi minuun on niin helppo tutustua. Mutta vähän liiankin usein, kun tutustuu johonkin, hän haluaa tavata ja tutustua enemmän ja ystävystyä. Ja minä en kyllä aina jaksaisi.
Joudun torjumaan todella paljon ihmisiä siksi, että en jaksa olla kovin sosiaalinen. Toki tästä jotkut suuttuvat, mutta ei voi mitään. Pakko vetää etäisyyttä ihmisiin, kun tuntuu välillä, että koko ajan joku on nykimässä sieluani, että anna minullekkin jotain ja ole minulle ihminen.
Olisin paljon tyytyväisempi, jos he kiinnittäisivät huomionsa niihin sosiaalisiin, jotka haluaa paljon kavereita
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tein joitain kuukausia sitten aloituksen yksinäisyydestäni. Tuli paljon paasausta siihen, että olisit tyytyväinen että saat käydä yksin vessassa ja puuhata vapaa-ajallasi mitä haluat. Olen vastentahoisesti sinkku, haluaisin parisuhteen ja lapsen. Olen ollut sinkku jo 10 vuotta... Kello käy, ja kohta en voi saada lapsia enää ollenkaan.
Kuten tästä ketjusta huomaat, niin ne lapset ja mies eivät poista yksinäisyyttäsi....
Ja siksikö pitäisi olla kaipaamatta miestä tai lasta?
En sitä sanonut. Jos pidet miehen ja lapsen puutetta, niinnoikea osoite on mies ja lapsi, mutta jos podet yksinäisyyttä, niin sinun pitää etsiä jotain muuta.
Mä saan mieheltä vaikka kuinka paljon. Silti koen tietyllä tapaa olevani yksinäinen, ei ole ystävätärtä jonka kanssa käydä kaupoilla tai kahvilla. Ei ole ystäväpariskuntaa jonka kanssa käydä syömässä jne.