Kristallikissa on tehnyt ihan hyvät ratkaisut on äitinä ok

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tuossahan joutuu tekemään isojakin uhrauksia äiti silti, esim jää aika jumiin paikkakunnalleen koska ne lapset, ja tavallaan riippuvaiseksi miehestään samalla. Naapurinmiehenä exä on aika sitova yhtälö.

Kyllä, mutta tämä on kaikista pahoista vähiten paha. Eli jos lasten tulevaisuus on aikanaan vaikea, ja en olisi ollut läsnä, millaista elämäni silloin olisi? Nyt teen sen, minkä pystyn, vaikka koenkin, että sekin on ihan surkeaa.

Ap

Ja siis toivon, että se, mitä teen, vaikuttaa lasten tulevaisuuteen positiivisesti. Ettei ole nollavaikutusta tai negaa.

Ap

No ainakin tietävät aina että olit käytettävissä, ja kontakti säilyi. Ei se niin huonosti ole. En usko että on negatiivinen juttu.

Niin, on onneksi kontakti lapsiin. Sen erityispiirteisen kanssa olemme viimeaikoina löytäneet yhteisen sävelen pelata korteilla Unoa. :) (Hän on yleensä halunnut vain selittää pitkiä pätkiä omista mielikuvitus-avaruusplanetta-olio-maailmoistaan, jotka on keksinyt, eikä puhunut mistään tässä maailmassa olevasta aiheesta. Koin sen todella raskaaksi, koska en tajunnut siitä rönsyilevästä selityksestä ikinä mitään. :( Oli kuin olisit ollut supertylsällä ja pakollisella luennolla.)

Ap

Lasten kanssa olossa ei ole tärkeää asiat vaan niitten tunteitten ymmärtäminen joita lapsi kokee juuri silloin. Mielikuvitukseen liiallisesti pakenevalla lapsella on muuta asiaa.

Mitähän muuta asiaa? Hankalaa on, ettäei kerro, ehkä ei edes osaa :(

t.kristallikissa

No esim lapsi haluaa huomiota enemmän tunnetasolla juuri. Hän voi heittäytyä jännittäväksi että saisi huomiota.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Voi kiitos, nyt vasta huomasin, että on tällainenkin ketju joskus aloitettu. Yllättävän harva vain tajuaa, että aika monen petheenäidin kannattaisi tehdä samoin, tai miksei isänkin. Ja meillä päätös oli yhteinen, mies ei siis olisi vieläkään tehnyt kyseistä ratkaisua, mutta itsehän mä tiesin, miten vaikeaa mulla oli, a) olla huutamatta lapsille (en siis pahemmin huutanut, mutta se oli vaikeaa) ja b) siinä yhteydessä löytää työkaluja, joilla päästä eteenpäin ja parantua.

Tosin mä näen mun reagoinnissa myös sitä, miten pettynyt sain olla mieheeni kasvatajana, ja edelleenkin olen. Hän ei jaa laisinkaan moniakaan hyviä kasvatustapoja kanssani ja se sai mut täysin raivon partaalle. Edelleen ajattelen, että lasten elämästä ei ole tullut sellaista, kuin itse haluaisin, tai itse näkisin olevan heille parasta, koska miestäni ei kiinnosta kasvattaa lapsia. Ja siitä olen hyvin surullinen. Miestä ei kiinnosta auttaa lapsia kehittymään missään, sen kuin vain antaa heidän olla niin huonoja kuin ovat. En minäkään olisi tehnyt moniakaan asioita elämässä, joita olen tehnyt ja joista on ollut minulle pitkässä katsantokannassa hyötyä, ellei kasvattaja olisi jopa vaatinut niitä asioita minulta.

t.kristallikissa

Äitisikin kokeili tuota että koitti tehdä elämästäsi sellaista kuin hän halusi ja näki olevan sinulle parasta ja pyrki auttamaan sinua kehittymään (mieleiseensä suuntaan), sen sijaan että olisi antanut sinun olla sellainen kuin olit. Miten meni, noin niinkuin omasta mielestä?

Keinot on siinä avainasemassa. Hänen keinonsa olivat ilkeitä ja uhria syyllistäviä, lisäksi ne olivat harhaisia (=ei osannut neuvoa, miten kehitytään siihen, mitä hän vaatii, mutta sai siitä syyn arvostella minua jne.)

Ap

Minusta lapsien itkettäminen koska ovat isän luvalla tuoneet kiviä vessaan ei kyllä ollut kovin rakentava keino sekään, ilkeä ja syyllistävä kylläkin.

Niin? Mitä sitten?

t.kristallikissa

Sitä sitten, että olet samanlainen narsisti kuin äitisikin ja toistat hänen käytösmallejaan niin kauan kuin roikut hänessä. Ihan samalla tavalla kuvittelet itse olevasi parempi kuin mitä olet kuin hänkin aikanaan.

Enhän todellakaan ole. Jos sä vertaat muutamia tilanteita joissa lapsilla oli isä läsnä niihin vuosia jatkuneisiin mun kokemuksiin, jossa ei ollut ketään aikuista puolustamassa minua niin se on oma häpeäsi.

t.kristallikissa

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tuossahan joutuu tekemään isojakin uhrauksia äiti silti, esim jää aika jumiin paikkakunnalleen koska ne lapset, ja tavallaan riippuvaiseksi miehestään samalla. Naapurinmiehenä exä on aika sitova yhtälö.

Kyllä, mutta tämä on kaikista pahoista vähiten paha. Eli jos lasten tulevaisuus on aikanaan vaikea, ja en olisi ollut läsnä, millaista elämäni silloin olisi? Nyt teen sen, minkä pystyn, vaikka koenkin, että sekin on ihan surkeaa.

Ap

Ja siis toivon, että se, mitä teen, vaikuttaa lasten tulevaisuuteen positiivisesti. Ettei ole nollavaikutusta tai negaa.

Ap

No ainakin tietävät aina että olit käytettävissä, ja kontakti säilyi. Ei se niin huonosti ole. En usko että on negatiivinen juttu.

Niin, on onneksi kontakti lapsiin. Sen erityispiirteisen kanssa olemme viimeaikoina löytäneet yhteisen sävelen pelata korteilla Unoa. :) (Hän on yleensä halunnut vain selittää pitkiä pätkiä omista mielikuvitus-avaruusplanetta-olio-maailmoistaan, jotka on keksinyt, eikä puhunut mistään tässä maailmassa olevasta aiheesta. Koin sen todella raskaaksi, koska en tajunnut siitä rönsyilevästä selityksestä ikinä mitään. :( Oli kuin olisit ollut supertylsällä ja pakollisella luennolla.)

Ap

Lasten kanssa olossa ei ole tärkeää asiat vaan niitten tunteitten ymmärtäminen joita lapsi kokee juuri silloin. Mielikuvitukseen liiallisesti pakenevalla lapsella on muuta asiaa.

Mitähän muuta asiaa? Hankalaa on, ettäei kerro, ehkä ei edes osaa :(

t.kristallikissa

No esim lapsi haluaa huomiota enemmän tunnetasolla juuri. Hän voi heittäytyä jännittäväksi että saisi huomiota.

Voi olla. Se tunnetason yhteys vain ei synny niitä tarinoita kuuntelemalla.

t.kristallikissa

Ok, eli nyt vaan odottelet sitä perintöä varakkaalta isältä, annat lapsien kasvaa ja asut erillään ja ajattelet että rahoilla jotka saat ns kostat äidillesi.

Onko sinulla nyt muuta tekemistä kuitenkin elämässäsi kuin lapsen tapailu ja terapiat? Meinaan että sun olisi saatava sisältöä muustakin koska lapset ovat varmaan vielä pitkään pieniä, vai mitä ikäluokkaa he ovat? Tekemistä pitäisi olla.

Vierailija kirjoitti:

Ok, eli nyt vaan odottelet sitä perintöä varakkaalta isältä, annat lapsien kasvaa ja asut erillään ja ajattelet että rahoilla jotka saat ns kostat äidillesi.

Onko sinulla nyt muuta tekemistä kuitenkin elämässäsi kuin lapsen tapailu ja terapiat? Meinaan että sun olisi saatava sisältöä muustakin koska lapset ovat varmaan vielä pitkään pieniä, vai mitä ikäluokkaa he ovat? Tekemistä pitäisi olla.

Käyn töissä. Tänään olen kipeänä ja saikulla. Harrastan pianonsoittoa. Ei mulla muuten paljon sisältöä elämässä ole, tai siis ihmisiä. Siivosin elämästäni pois sellaiset ihmissuhteet, joista en saanut mitään. Ei niitäkään montaa ollut. Olen arka olemaan oma itseni ihmissuhteissa, siksi en niistä varmaan ole mitään saanutkaan, sekin on äitini syyllistämisen syy. Että en voi ystävyyssuhteissa olla täysin aito oma itseni. Jos sellaisia ihmissuhteita ei ole, olen mieluummin itseni seurassa sitten, koska inhoan teatteria.

t.kristallikissa

Jos jaksiaisn tai kokisin saavani jotain, niin sellaisia teatteria olevia ihmissuhteita löytyisi kyllä. Äiti opasti käyttäytymään ihmisten kanssa niin ja kauhisteli, paheksui ja arvosteli omaa persoonaani.

t.kristallikissa

Nyt ei ole rahaa mennä millekään kursseille tai sen sellisiin. Jos toivottavasti joskus on, ajattelin osallistua sellaisille huuhaa-kursseille. Henkinen ja sen sellainen henkimaailma-aihepiiri kiinnostaa minua. Joskus toivon, että löytäisin sieltä samanhenkisempää seuraa. Jos silti kehittynyt ja fiksu ihminen, sellaiset sekoilijat ja huru-uskovaiset eivät kiinnosta. Pitää olla hyvinkin tarkasti realisti. Niin tarkasti, ettei kiellä henkimaailmakokemuksia(an).

t.kristallikissa

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ok, eli nyt vaan odottelet sitä perintöä varakkaalta isältä, annat lapsien kasvaa ja asut erillään ja ajattelet että rahoilla jotka saat ns kostat äidillesi.

Onko sinulla nyt muuta tekemistä kuitenkin elämässäsi kuin lapsen tapailu ja terapiat? Meinaan että sun olisi saatava sisältöä muustakin koska lapset ovat varmaan vielä pitkään pieniä, vai mitä ikäluokkaa he ovat? Tekemistä pitäisi olla.

Käyn töissä. Tänään olen kipeänä ja saikulla. Harrastan pianonsoittoa. Ei mulla muuten paljon sisältöä elämässä ole, tai siis ihmisiä. Siivosin elämästäni pois sellaiset ihmissuhteet, joista en saanut mitään. Ei niitäkään montaa ollut. Olen arka olemaan oma itseni ihmissuhteissa, siksi en niistä varmaan ole mitään saanutkaan, sekin on äitini syyllistämisen syy. Että en voi ystävyyssuhteissa olla täysin aito oma itseni. Jos sellaisia ihmissuhteita ei ole, olen mieluummin itseni seurassa sitten, koska inhoan teatteria.

t.kristallikissa

Eli kumman luona kasvoit? Äitisi vai varakkaan isäsi? Minkäikäinen olit kun erosivat? Veikö köyhä äitisi sua pianotunneille siltikin?

Ja siis pitää olla pitkällekehittynyt ihminen henkisesti, ettei ihmettele mun elämänratkaisujani ja äimistele niitä ja kysele tyhmiä. Se kuulostaa mun korvissani heti arvostelulle. Täällä saa kysyä tyhmiäkin, se ei ole niin uhkaavaa ja iholletulevaa. Tykkäänkin, jos kysytään, eikä heti vain oleteta.

Tai irl kyllähän sen äänensävystä erottaa, jos kysyjä ei tajuakaan mitään, eli oikeasti arvostelee, vaikka kysyy, vs. se, että haluaa vain tietää, eikä arvostelu kiinnosta. Sellaiset "hämmästelen tätäkin yksinkertaista asiaa kuin lehmä uutta porttia" -ääl.iöt ovat raivostuttavia arvostelijoita. En kestä heitä ihmistyyppinä yhtään. Heti näkee, ettei kotona ole vaadittu yhtikäs mitään, eikä kehitytty kapaloiästä kuin fyysisesti.

t.kristallikissa

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ok, eli nyt vaan odottelet sitä perintöä varakkaalta isältä, annat lapsien kasvaa ja asut erillään ja ajattelet että rahoilla jotka saat ns kostat äidillesi.

Onko sinulla nyt muuta tekemistä kuitenkin elämässäsi kuin lapsen tapailu ja terapiat? Meinaan että sun olisi saatava sisältöä muustakin koska lapset ovat varmaan vielä pitkään pieniä, vai mitä ikäluokkaa he ovat? Tekemistä pitäisi olla.

Käyn töissä. Tänään olen kipeänä ja saikulla. Harrastan pianonsoittoa. Ei mulla muuten paljon sisältöä elämässä ole, tai siis ihmisiä. Siivosin elämästäni pois sellaiset ihmissuhteet, joista en saanut mitään. Ei niitäkään montaa ollut. Olen arka olemaan oma itseni ihmissuhteissa, siksi en niistä varmaan ole mitään saanutkaan, sekin on äitini syyllistämisen syy. Että en voi ystävyyssuhteissa olla täysin aito oma itseni. Jos sellaisia ihmissuhteita ei ole, olen mieluummin itseni seurassa sitten, koska inhoan teatteria.

t.kristallikissa

Eli kumman luona kasvoit? Äitisi vai varakkaan isäsi? Minkäikäinen olit kun erosivat? Veikö köyhä äitisi sua pianotunneille siltikin?

Äidin. 2,5v. Isän varoilla mua elätettiin ja isoäidin. Omistin myös asunnon, jonka tuloilla varmaan harrastin.

t.kristallikissa

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tuossahan joutuu tekemään isojakin uhrauksia äiti silti, esim jää aika jumiin paikkakunnalleen koska ne lapset, ja tavallaan riippuvaiseksi miehestään samalla. Naapurinmiehenä exä on aika sitova yhtälö.

Kyllä, mutta tämä on kaikista pahoista vähiten paha. Eli jos lasten tulevaisuus on aikanaan vaikea, ja en olisi ollut läsnä, millaista elämäni silloin olisi? Nyt teen sen, minkä pystyn, vaikka koenkin, että sekin on ihan surkeaa.

Ap

Ja siis toivon, että se, mitä teen, vaikuttaa lasten tulevaisuuteen positiivisesti. Ettei ole nollavaikutusta tai negaa.

Ap

No ainakin tietävät aina että olit käytettävissä, ja kontakti säilyi. Ei se niin huonosti ole. En usko että on negatiivinen juttu.

Niin, on onneksi kontakti lapsiin. Sen erityispiirteisen kanssa olemme viimeaikoina löytäneet yhteisen sävelen pelata korteilla Unoa. :) (Hän on yleensä halunnut vain selittää pitkiä pätkiä omista mielikuvitus-avaruusplanetta-olio-maailmoistaan, jotka on keksinyt, eikä puhunut mistään tässä maailmassa olevasta aiheesta. Koin sen todella raskaaksi, koska en tajunnut siitä rönsyilevästä selityksestä ikinä mitään. :( Oli kuin olisit ollut supertylsällä ja pakollisella luennolla.)

Ap

Lasten kanssa olossa ei ole tärkeää asiat vaan niitten tunteitten ymmärtäminen joita lapsi kokee juuri silloin. Mielikuvitukseen liiallisesti pakenevalla lapsella on muuta asiaa.

Mitähän muuta asiaa? Hankalaa on, ettäei kerro, ehkä ei edes osaa :(

t.kristallikissa

No esim lapsi haluaa huomiota enemmän tunnetasolla juuri. Hän voi heittäytyä jännittäväksi että saisi huomiota.

Voi olla. Se tunnetason yhteys vain ei synny niitä tarinoita kuuntelemalla.

t.kristallikissa

Hetkinen, tässä nyt särähtää jotain : siis sen tunneilmapiirin luominenhan tulee tapahtua äidin eli sun opastamana, ei arvostella lasta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tuossahan joutuu tekemään isojakin uhrauksia äiti silti, esim jää aika jumiin paikkakunnalleen koska ne lapset, ja tavallaan riippuvaiseksi miehestään samalla. Naapurinmiehenä exä on aika sitova yhtälö.

Kyllä, mutta tämä on kaikista pahoista vähiten paha. Eli jos lasten tulevaisuus on aikanaan vaikea, ja en olisi ollut läsnä, millaista elämäni silloin olisi? Nyt teen sen, minkä pystyn, vaikka koenkin, että sekin on ihan surkeaa.

Ap

Ja siis toivon, että se, mitä teen, vaikuttaa lasten tulevaisuuteen positiivisesti. Ettei ole nollavaikutusta tai negaa.

Ap

No ainakin tietävät aina että olit käytettävissä, ja kontakti säilyi. Ei se niin huonosti ole. En usko että on negatiivinen juttu.

Niin, on onneksi kontakti lapsiin. Sen erityispiirteisen kanssa olemme viimeaikoina löytäneet yhteisen sävelen pelata korteilla Unoa. :) (Hän on yleensä halunnut vain selittää pitkiä pätkiä omista mielikuvitus-avaruusplanetta-olio-maailmoistaan, jotka on keksinyt, eikä puhunut mistään tässä maailmassa olevasta aiheesta. Koin sen todella raskaaksi, koska en tajunnut siitä rönsyilevästä selityksestä ikinä mitään. :( Oli kuin olisit ollut supertylsällä ja pakollisella luennolla.)

Ap

Lasten kanssa olossa ei ole tärkeää asiat vaan niitten tunteitten ymmärtäminen joita lapsi kokee juuri silloin. Mielikuvitukseen liiallisesti pakenevalla lapsella on muuta asiaa.

Mitähän muuta asiaa? Hankalaa on, ettäei kerro, ehkä ei edes osaa :(

t.kristallikissa

No esim lapsi haluaa huomiota enemmän tunnetasolla juuri. Hän voi heittäytyä jännittäväksi että saisi huomiota.

Voi olla. Se tunnetason yhteys vain ei synny niitä tarinoita kuuntelemalla.

t.kristallikissa

Hetkinen, tässä nyt särähtää jotain : siis sen tunneilmapiirin luominenhan tulee tapahtua äidin eli sun opastamana, ei arvostella lasta.

Niin, varmaan tulisi. Mulla oli vain malli kehittää lasta. Eli ei saa tylsistyttää toisia omilla jutuillaan. Varmaan lapsi on saanut iskun palleaan ja pitää tarpeensa sisällään 😢

t.kristallikissa

Vierailija kirjoitti:

Nyt ei ole rahaa mennä millekään kursseille tai sen sellisiin. Jos toivottavasti joskus on, ajattelin osallistua sellaisille huuhaa-kursseille. Henkinen ja sen sellainen henkimaailma-aihepiiri kiinnostaa minua. Joskus toivon, että löytäisin sieltä samanhenkisempää seuraa. Jos silti kehittynyt ja fiksu ihminen, sellaiset sekoilijat ja huru-uskovaiset eivät kiinnosta. Pitää olla hyvinkin tarkasti realisti. Niin tarkasti, ettei kiellä henkimaailmakokemuksia(an).

t.kristallikissa

Entäs jos opiskelisit ammatin, käsitin niin että sinulla ei ole opintoja takana vaan olet nuorena mennyt jo naimisiin. Ei se ammatin opiskelu nyt vaadi varoja paljoa. Ja on kai sinulla elätusmaksuja ja muita tuloja ellei isäsi nyt elätä?

Millä ihmeellä puran sen, jos lapsi on kokenut tulleensa torjutuksi? Olen yrittänyt muuttaa sitä, jaksaa kuunnella ja olla läsnä, kysyä, onko jotain, mikä mietityttää, mutta lapsi on tullut torjutuksi, ja kokee sen ehkä alati siten. Siihen saattaa yhdistyä hänen erilaisuutensakin. Eli kokee sitä muidenkin kanssa, mutta tietenkin äiti on se tärkein, ja samaan aikaan viimeinen, kenen kanssa saisi olla siten.

t.kristallikissa

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Nyt ei ole rahaa mennä millekään kursseille tai sen sellisiin. Jos toivottavasti joskus on, ajattelin osallistua sellaisille huuhaa-kursseille. Henkinen ja sen sellainen henkimaailma-aihepiiri kiinnostaa minua. Joskus toivon, että löytäisin sieltä samanhenkisempää seuraa. Jos silti kehittynyt ja fiksu ihminen, sellaiset sekoilijat ja huru-uskovaiset eivät kiinnosta. Pitää olla hyvinkin tarkasti realisti. Niin tarkasti, ettei kiellä henkimaailmakokemuksia(an).

t.kristallikissa

Entäs jos opiskelisit ammatin, käsitin niin että sinulla ei ole opintoja takana vaan olet nuorena mennyt jo naimisiin. Ei se ammatin opiskelu nyt vaadi varoja paljoa. Ja on kai sinulla elätusmaksuja ja muita tuloja ellei isäsi nyt elätä?

On kuule ihan korkeakoulututkintoammatti.

t.kristallikissa

Vierailija kirjoitti:

Millä ihmeellä puran sen, jos lapsi on kokenut tulleensa torjutuksi? Olen yrittänyt muuttaa sitä, jaksaa kuunnella ja olla läsnä, kysyä, onko jotain, mikä mietityttää, mutta lapsi on tullut torjutuksi, ja kokee sen ehkä alati siten. Siihen saattaa yhdistyä hänen erilaisuutensakin. Eli kokee sitä muidenkin kanssa, mutta tietenkin äiti on se tärkein, ja samaan aikaan viimeinen, kenen kanssa saisi olla siten.

t.kristallikissa

Eli kuvauksestasi päätellen lapsella on ns autismin piirteitä kun sulkeutuu? No kuule tuo mitä kerroit että vain henkisesti pitkälle päässyt ymmärtää asioitasi on valitettavasti hälymerkki, älä nyt loukkaannu mutta näin on. Ihmissuhteissa ei aseteta vaatimuksia toisille vaan hyväksytään toiset semmoisenaan kuin ovat. Tuo henkimaailmaan pakeneminen kuulostaa vähän samalta kuin avaruusmaailmaan pakeneminen lapsellasi. Haluat niinkuin suoraan jotenkin päästä nauttimaan hedelmistä ihmissuhteissa tekemättä sitä psyykkistä työtä jota aito tutustuminen vaatii.

Elätkö norsunluutornissa mielestäsi? Onko se vapaaehtoista yksinäisyyttäsi itseasiassa?

Tällaisia asioita tulee mieleen sun tilanteesta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Nyt ei ole rahaa mennä millekään kursseille tai sen sellisiin. Jos toivottavasti joskus on, ajattelin osallistua sellaisille huuhaa-kursseille. Henkinen ja sen sellainen henkimaailma-aihepiiri kiinnostaa minua. Joskus toivon, että löytäisin sieltä samanhenkisempää seuraa. Jos silti kehittynyt ja fiksu ihminen, sellaiset sekoilijat ja huru-uskovaiset eivät kiinnosta. Pitää olla hyvinkin tarkasti realisti. Niin tarkasti, ettei kiellä henkimaailmakokemuksia(an).

t.kristallikissa

Entäs jos opiskelisit ammatin, käsitin niin että sinulla ei ole opintoja takana vaan olet nuorena mennyt jo naimisiin. Ei se ammatin opiskelu nyt vaadi varoja paljoa. Ja on kai sinulla elätusmaksuja ja muita tuloja ellei isäsi nyt elätä?

On kuule ihan korkeakoulututkintoammatti.

t.kristallikissa

Ok. No jos vastaa jotain yliopistotutkintoa niin voisit vaikka opiskella siellä edelleen, jos aikaa on kerran.

Sanoi että sinä omistit aiemmin asunnonkin, menikö ne kaikki rahat ja tavalla joita ei sitten äitisi hyväksynyt?

Kuulostaa kristallikissa siltä että perheessäsi ollaan vaikeat asiat kuitattu rahalla. Nyt kuitenkin haaveilet vaikean äitisuhteen kuittaamista rahalla myös. Näin se henkinen kehittyminen jää hyvin puolitiehen lapsella. Veikkaan että olet syntynyt ökyaikaan, sillä nyt on kaltaisiasi paljon, eivätkä he yhtään ymmärrää ihmissuhteista tai muusta vaan keskittyvät rahaan ja toiset ulkonäköjuttuihin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Millä ihmeellä puran sen, jos lapsi on kokenut tulleensa torjutuksi? Olen yrittänyt muuttaa sitä, jaksaa kuunnella ja olla läsnä, kysyä, onko jotain, mikä mietityttää, mutta lapsi on tullut torjutuksi, ja kokee sen ehkä alati siten. Siihen saattaa yhdistyä hänen erilaisuutensakin. Eli kokee sitä muidenkin kanssa, mutta tietenkin äiti on se tärkein, ja samaan aikaan viimeinen, kenen kanssa saisi olla siten.

t.kristallikissa

Eli kuvauksestasi päätellen lapsella on ns autismin piirteitä kun sulkeutuu? No kuule tuo mitä kerroit että vain henkisesti pitkälle päässyt ymmärtää asioitasi on valitettavasti hälymerkki, älä nyt loukkaannu mutta näin on. Ihmissuhteissa ei aseteta vaatimuksia toisille vaan hyväksytään toiset semmoisenaan kuin ovat. Tuo henkimaailmaan pakeneminen kuulostaa vähän samalta kuin avaruusmaailmaan pakeneminen lapsellasi. Haluat niinkuin suoraan jotenkin päästä nauttimaan hedelmistä ihmissuhteissa tekemättä sitä psyykkistä työtä jota aito tutustuminen vaatii.

Elätkö norsunluutornissa mielestäsi? Onko se vapaaehtoista yksinäisyyttäsi itseasiassa?

Tällaisia asioita tulee mieleen sun tilanteesta.

No miksi eivät sitten hyväksy? Enkä nyt puhu sellaisesta käyttäytymisestä, mitä ei pidäkään hyväksyä. Nimenomaan henkisesti kypsemmätja kehittyneemmät ihmiset tajuavat enemmän, kuin epäkypsät tynnyrissäkasvatetut, joita ei ole ikinä opetettu ajattelemaan asioita toisten kantilta, tai eivät osaa sitä muuten itse. Esim. kun välillä kuuntelen töissä, millaisista asioista työkaverit paheksuvat tuttaviaan, niin ällöttää. Ei mitään ymmärrystä, vaan aito halu arvostella ja tuomita jokaista, jota ei ymmärretä. Ja se, millä tasolla ei ymmärrystä löydy tai löytyy (tai halua olla tuomitsematta ja arvostelematta) riippuu ihmisen henkisestä kypsyydestä. En tajua, miksi ne arvostelun kohteina olijat eivät häviä työkavereitteni elämästä. Eivät aina voi tosin valita, mm. jonkun yhdistysväen riitoja kyseessä. Säälittävää mustamaalausta.

t.kristallikissa