Kristallikissa on tehnyt ihan hyvät ratkaisut on äitinä ok

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tuossahan joutuu tekemään isojakin uhrauksia äiti silti, esim jää aika jumiin paikkakunnalleen koska ne lapset, ja tavallaan riippuvaiseksi miehestään samalla. Naapurinmiehenä exä on aika sitova yhtälö.

Kyllä, mutta tämä on kaikista pahoista vähiten paha. Eli jos lasten tulevaisuus on aikanaan vaikea, ja en olisi ollut läsnä, millaista elämäni silloin olisi? Nyt teen sen, minkä pystyn, vaikka koenkin, että sekin on ihan surkeaa.

Ap

Ja siis toivon, että se, mitä teen, vaikuttaa lasten tulevaisuuteen positiivisesti. Ettei ole nollavaikutusta tai negaa.

Ap

No ainakin tietävät aina että olit käytettävissä, ja kontakti säilyi. Ei se niin huonosti ole. En usko että on negatiivinen juttu.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sehän on kuitenkn vanhemman syy, jos vanhempaa suututtaa lapsessa se, ettei lapsi kehity, ja vanhempi on itse niin retardi, ettei osaa opettaa lasta kehittymään. Minun äitini suuttui, kun häneltä koitti tiedustella, että miten sitten tule sellaiseksi, kuin hän *jotain* vaati, ei osannut selittää. Enkä minä tietenkään tajunnut, että jos ei osaa selittää, ei todellakaan ole syytä eikä oikeutta vaatiakaan mitään. Ja että oon ihan hyvä ihminen, ja hän on ihan paska, kun haukkuu ja suuttuu asioista, joita ei osaakaan opettaa. Tajusin sen vasta ihan äskettäin.

Ap

Hyvinhän sinä ainakin ilmaiset itseäsi. Et nyt niin huonolta kuulosta. Siis mitä äitisi sinulta oikein vaati lopulta? Saitko koskaan sitä selville?

No esim. sitä, että kaverisuhteeni ovat riidattomia ja sen sellaista. Jos niissä tuli jotain hän aina haukkui minut siitä. Jos koitin kysyä, miten sitten olen, ettei se mene niin, niin ei osannutkaan opettaa. U.llatus, koska ihmissuhteet eivät ole koskaan sellaisia yksiselitteisiä ja selkeitä, kuin hän tunteettomana narsistina luuli. Hän ei myöskään tietenkään oikeuttanut minun pitää puoliani jne. Siinä olin mukamas aina hankala jne. Uskotteli minun olevan paha ja vaikea ihminen.

Ap

Uskalsitko erota niinkuin paperilla, vai jätittekö tilanteen roikkumaan jonnekin tulevaisuuteen? Roikkuminen voi viedä energiaa paljon! Ja voi kertoa toiveista saada mies vielä takaisin ja lapsilla sama toive. Mutta mutta voi käydä niin että uhraat jopa loppuelämän onnesi. No tämä on nyt vaan yritys eläytyä tilanteeseesi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tuossahan joutuu tekemään isojakin uhrauksia äiti silti, esim jää aika jumiin paikkakunnalleen koska ne lapset, ja tavallaan riippuvaiseksi miehestään samalla. Naapurinmiehenä exä on aika sitova yhtälö.

Kyllä, mutta tämä on kaikista pahoista vähiten paha. Eli jos lasten tulevaisuus on aikanaan vaikea, ja en olisi ollut läsnä, millaista elämäni silloin olisi? Nyt teen sen, minkä pystyn, vaikka koenkin, että sekin on ihan surkeaa.

Ap

Ja siis toivon, että se, mitä teen, vaikuttaa lasten tulevaisuuteen positiivisesti. Ettei ole nollavaikutusta tai negaa.

Ap

No ainakin tietävät aina että olit käytettävissä, ja kontakti säilyi. Ei se niin huonosti ole. En usko että on negatiivinen juttu.

Niin, on onneksi kontakti lapsiin. Sen erityispiirteisen kanssa olemme viimeaikoina löytäneet yhteisen sävelen pelata korteilla Unoa. :) (Hän on yleensä halunnut vain selittää pitkiä pätkiä omista mielikuvitus-avaruusplanetta-olio-maailmoistaan, jotka on keksinyt, eikä puhunut mistään tässä maailmassa olevasta aiheesta. Koin sen todella raskaaksi, koska en tajunnut siitä rönsyilevästä selityksestä ikinä mitään. :( Oli kuin olisit ollut supertylsällä ja pakollisella luennolla.)

Ap

Vierailija kirjoitti:

Uskalsitko erota niinkuin paperilla, vai jätittekö tilanteen roikkumaan jonnekin tulevaisuuteen? Roikkuminen voi viedä energiaa paljon! Ja voi kertoa toiveista saada mies vielä takaisin ja lapsilla sama toive. Mutta mutta voi käydä niin että uhraat jopa loppuelämän onnesi. No tämä on nyt vaan yritys eläytyä tilanteeseesi.

Olimme avoliitossa alunperinkin. Ja saada mies takaisin, ei kai se vaatisi kuin että sanoisin niin. Lasten toiveesta en osaa sanoa, miten se paranisi, että tilanne ei olisi tämä? Toki tämä on raskasta itselleni, mutta kuten sanoin, en jätä tulevaisuuteen sellaista varaa, että saan sitten syyttää itseäni, koska ajattelin nyt itseäni. Monien mielestähän mä nytkin vaan ajattelen itseäni. Koen, että tarpeeksi ajattelenkin. Toinen vaihtoehto ois elellä perheenä. Ja kärsisin siinä, ja muutkin kärsis.

Ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tuossahan joutuu tekemään isojakin uhrauksia äiti silti, esim jää aika jumiin paikkakunnalleen koska ne lapset, ja tavallaan riippuvaiseksi miehestään samalla. Naapurinmiehenä exä on aika sitova yhtälö.

Kyllä, mutta tämä on kaikista pahoista vähiten paha. Eli jos lasten tulevaisuus on aikanaan vaikea, ja en olisi ollut läsnä, millaista elämäni silloin olisi? Nyt teen sen, minkä pystyn, vaikka koenkin, että sekin on ihan surkeaa.

Ap

Ja siis toivon, että se, mitä teen, vaikuttaa lasten tulevaisuuteen positiivisesti. Ettei ole nollavaikutusta tai negaa.

Ap

No ainakin tietävät aina että olit käytettävissä, ja kontakti säilyi. Ei se niin huonosti ole. En usko että on negatiivinen juttu.

Niin, on onneksi kontakti lapsiin. Sen erityispiirteisen kanssa olemme viimeaikoina löytäneet yhteisen sävelen pelata korteilla Unoa. :) (Hän on yleensä halunnut vain selittää pitkiä pätkiä omista mielikuvitus-avaruusplanetta-olio-maailmoistaan, jotka on keksinyt, eikä puhunut mistään tässä maailmassa olevasta aiheesta. Koin sen todella raskaaksi, koska en tajunnut siitä rönsyilevästä selityksestä ikinä mitään. :( Oli kuin olisit ollut supertylsällä ja pakollisella luennolla.)

Ap

Lasten kanssa olossa ei ole tärkeää asiat vaan niitten tunteitten ymmärtäminen joita lapsi kokee juuri silloin. Mielikuvitukseen liiallisesti pakenevalla lapsella on muuta asiaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Uskalsitko erota niinkuin paperilla, vai jätittekö tilanteen roikkumaan jonnekin tulevaisuuteen? Roikkuminen voi viedä energiaa paljon! Ja voi kertoa toiveista saada mies vielä takaisin ja lapsilla sama toive. Mutta mutta voi käydä niin että uhraat jopa loppuelämän onnesi. No tämä on nyt vaan yritys eläytyä tilanteeseesi.

Olimme avoliitossa alunperinkin. Ja saada mies takaisin, ei kai se vaatisi kuin että sanoisin niin. Lasten toiveesta en osaa sanoa, miten se paranisi, että tilanne ei olisi tämä? Toki tämä on raskasta itselleni, mutta kuten sanoin, en jätä tulevaisuuteen sellaista varaa, että saan sitten syyttää itseäni, koska ajattelin nyt itseäni. Monien mielestähän mä nytkin vaan ajattelen itseäni. Koen, että tarpeeksi ajattelenkin. Toinen vaihtoehto ois elellä perheenä. Ja kärsisin siinä, ja muutkin kärsis.

Ap

Mies siis haluaa sut takaisin.  Miten se ilmenee? Harrastatteko seksiä vielä kun tiedät tämän vai miten se ilmenee? Onko miehellä muita kuviossa vai odottaako uskollisesti sinua edelleen?

Vierailija kirjoitti:

Voi kiitos, nyt vasta huomasin, että on tällainenkin ketju joskus aloitettu. Yllättävän harva vain tajuaa, että aika monen petheenäidin kannattaisi tehdä samoin, tai miksei isänkin. Ja meillä päätös oli yhteinen, mies ei siis olisi vieläkään tehnyt kyseistä ratkaisua, mutta itsehän mä tiesin, miten vaikeaa mulla oli, a) olla huutamatta lapsille (en siis pahemmin huutanut, mutta se oli vaikeaa) ja b) siinä yhteydessä löytää työkaluja, joilla päästä eteenpäin ja parantua.

Tosin mä näen mun reagoinnissa myös sitä, miten pettynyt sain olla mieheeni kasvatajana, ja edelleenkin olen. Hän ei jaa laisinkaan moniakaan hyviä kasvatustapoja kanssani ja se sai mut täysin raivon partaalle. Edelleen ajattelen, että lasten elämästä ei ole tullut sellaista, kuin itse haluaisin, tai itse näkisin olevan heille parasta, koska miestäni ei kiinnosta kasvattaa lapsia. Ja siitä olen hyvin surullinen. Miestä ei kiinnosta auttaa lapsia kehittymään missään, sen kuin vain antaa heidän olla niin huonoja kuin ovat. En minäkään olisi tehnyt moniakaan asioita elämässä, joita olen tehnyt ja joista on ollut minulle pitkässä katsantokannassa hyötyä, ellei kasvattaja olisi jopa vaatinut niitä asioita minulta.

t.kristallikissa

Äitisikin kokeili tuota että koitti tehdä elämästäsi sellaista kuin hän halusi ja näki olevan sinulle parasta ja pyrki auttamaan sinua kehittymään (mieleiseensä suuntaan), sen sijaan että olisi antanut sinun olla sellainen kuin olit. Miten meni, noin niinkuin omasta mielestä?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Voi kiitos, nyt vasta huomasin, että on tällainenkin ketju joskus aloitettu. Yllättävän harva vain tajuaa, että aika monen petheenäidin kannattaisi tehdä samoin, tai miksei isänkin. Ja meillä päätös oli yhteinen, mies ei siis olisi vieläkään tehnyt kyseistä ratkaisua, mutta itsehän mä tiesin, miten vaikeaa mulla oli, a) olla huutamatta lapsille (en siis pahemmin huutanut, mutta se oli vaikeaa) ja b) siinä yhteydessä löytää työkaluja, joilla päästä eteenpäin ja parantua.

Tosin mä näen mun reagoinnissa myös sitä, miten pettynyt sain olla mieheeni kasvatajana, ja edelleenkin olen. Hän ei jaa laisinkaan moniakaan hyviä kasvatustapoja kanssani ja se sai mut täysin raivon partaalle. Edelleen ajattelen, että lasten elämästä ei ole tullut sellaista, kuin itse haluaisin, tai itse näkisin olevan heille parasta, koska miestäni ei kiinnosta kasvattaa lapsia. Ja siitä olen hyvin surullinen. Miestä ei kiinnosta auttaa lapsia kehittymään missään, sen kuin vain antaa heidän olla niin huonoja kuin ovat. En minäkään olisi tehnyt moniakaan asioita elämässä, joita olen tehnyt ja joista on ollut minulle pitkässä katsantokannassa hyötyä, ellei kasvattaja olisi jopa vaatinut niitä asioita minulta.

t.kristallikissa

Äitisikin kokeili tuota että koitti tehdä elämästäsi sellaista kuin hän halusi ja näki olevan sinulle parasta ja pyrki auttamaan sinua kehittymään (mieleiseensä suuntaan), sen sijaan että olisi antanut sinun olla sellainen kuin olit. Miten meni, noin niinkuin omasta mielestä?

Keinot on siinä avainasemassa. Hänen keinonsa olivat ilkeitä ja uhria syyllistäviä, lisäksi ne olivat harhaisia (=ei osannut neuvoa, miten kehitytään siihen, mitä hän vaatii, mutta sai siitä syyn arvostella minua jne.)

Ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tuossahan joutuu tekemään isojakin uhrauksia äiti silti, esim jää aika jumiin paikkakunnalleen koska ne lapset, ja tavallaan riippuvaiseksi miehestään samalla. Naapurinmiehenä exä on aika sitova yhtälö.

Kyllä, mutta tämä on kaikista pahoista vähiten paha. Eli jos lasten tulevaisuus on aikanaan vaikea, ja en olisi ollut läsnä, millaista elämäni silloin olisi? Nyt teen sen, minkä pystyn, vaikka koenkin, että sekin on ihan surkeaa.

Ap

Ja siis toivon, että se, mitä teen, vaikuttaa lasten tulevaisuuteen positiivisesti. Ettei ole nollavaikutusta tai negaa.

Ap

No ainakin tietävät aina että olit käytettävissä, ja kontakti säilyi. Ei se niin huonosti ole. En usko että on negatiivinen juttu.

Niin, on onneksi kontakti lapsiin. Sen erityispiirteisen kanssa olemme viimeaikoina löytäneet yhteisen sävelen pelata korteilla Unoa. :) (Hän on yleensä halunnut vain selittää pitkiä pätkiä omista mielikuvitus-avaruusplanetta-olio-maailmoistaan, jotka on keksinyt, eikä puhunut mistään tässä maailmassa olevasta aiheesta. Koin sen todella raskaaksi, koska en tajunnut siitä rönsyilevästä selityksestä ikinä mitään. :( Oli kuin olisit ollut supertylsällä ja pakollisella luennolla.)

Ap

Lasten kanssa olossa ei ole tärkeää asiat vaan niitten tunteitten ymmärtäminen joita lapsi kokee juuri silloin. Mielikuvitukseen liiallisesti pakenevalla lapsella on muuta asiaa.

Mitähän muuta asiaa? Hankalaa on, ettäei kerro, ehkä ei edes osaa :(

t.kristallikissa

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Uskalsitko erota niinkuin paperilla, vai jätittekö tilanteen roikkumaan jonnekin tulevaisuuteen? Roikkuminen voi viedä energiaa paljon! Ja voi kertoa toiveista saada mies vielä takaisin ja lapsilla sama toive. Mutta mutta voi käydä niin että uhraat jopa loppuelämän onnesi. No tämä on nyt vaan yritys eläytyä tilanteeseesi.

Olimme avoliitossa alunperinkin. Ja saada mies takaisin, ei kai se vaatisi kuin että sanoisin niin. Lasten toiveesta en osaa sanoa, miten se paranisi, että tilanne ei olisi tämä? Toki tämä on raskasta itselleni, mutta kuten sanoin, en jätä tulevaisuuteen sellaista varaa, että saan sitten syyttää itseäni, koska ajattelin nyt itseäni. Monien mielestähän mä nytkin vaan ajattelen itseäni. Koen, että tarpeeksi ajattelenkin. Toinen vaihtoehto ois elellä perheenä. Ja kärsisin siinä, ja muutkin kärsis.

Ap

Mies siis haluaa sut takaisin.  Miten se ilmenee? Harrastatteko seksiä vielä kun tiedät tämän vai miten se ilmenee? Onko miehellä muita kuviossa vai odottaako uskollisesti sinua edelleen?

No en tiedä haluaako takaisin, mutta tuskin sanoisi sille ei. Ei hän ehkä minua vain odota, mutta ei varmaan tule ketään muutakaan sopivaa tapaamaan. En ainakaan usko.

Ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Voi kiitos, nyt vasta huomasin, että on tällainenkin ketju joskus aloitettu. Yllättävän harva vain tajuaa, että aika monen petheenäidin kannattaisi tehdä samoin, tai miksei isänkin. Ja meillä päätös oli yhteinen, mies ei siis olisi vieläkään tehnyt kyseistä ratkaisua, mutta itsehän mä tiesin, miten vaikeaa mulla oli, a) olla huutamatta lapsille (en siis pahemmin huutanut, mutta se oli vaikeaa) ja b) siinä yhteydessä löytää työkaluja, joilla päästä eteenpäin ja parantua.

Tosin mä näen mun reagoinnissa myös sitä, miten pettynyt sain olla mieheeni kasvatajana, ja edelleenkin olen. Hän ei jaa laisinkaan moniakaan hyviä kasvatustapoja kanssani ja se sai mut täysin raivon partaalle. Edelleen ajattelen, että lasten elämästä ei ole tullut sellaista, kuin itse haluaisin, tai itse näkisin olevan heille parasta, koska miestäni ei kiinnosta kasvattaa lapsia. Ja siitä olen hyvin surullinen. Miestä ei kiinnosta auttaa lapsia kehittymään missään, sen kuin vain antaa heidän olla niin huonoja kuin ovat. En minäkään olisi tehnyt moniakaan asioita elämässä, joita olen tehnyt ja joista on ollut minulle pitkässä katsantokannassa hyötyä, ellei kasvattaja olisi jopa vaatinut niitä asioita minulta.

t.kristallikissa

Äitisikin kokeili tuota että koitti tehdä elämästäsi sellaista kuin hän halusi ja näki olevan sinulle parasta ja pyrki auttamaan sinua kehittymään (mieleiseensä suuntaan), sen sijaan että olisi antanut sinun olla sellainen kuin olit. Miten meni, noin niinkuin omasta mielestä?

Se on ihan ok, jos näin toimiessa lasta arvostetaan ja myöskin kuunnellaan ja lapselle jop opetetaan, että hänen ajatuksensa ovat tärkeitä. Kuvitteletko sääitini osanneen kasvattaa sillälailla? Ei todellakaan osannut. Silsti kuvittelee olleensa kasvattajana hyvä. Ihan paska, mun mielestä. Ei lapsia pidä pakottaa, vaan pitää perustella, miksi jokin on heille hyväksi jne.

t.kristallikissa

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Uskalsitko erota niinkuin paperilla, vai jätittekö tilanteen roikkumaan jonnekin tulevaisuuteen? Roikkuminen voi viedä energiaa paljon! Ja voi kertoa toiveista saada mies vielä takaisin ja lapsilla sama toive. Mutta mutta voi käydä niin että uhraat jopa loppuelämän onnesi. No tämä on nyt vaan yritys eläytyä tilanteeseesi.

Olimme avoliitossa alunperinkin. Ja saada mies takaisin, ei kai se vaatisi kuin että sanoisin niin. Lasten toiveesta en osaa sanoa, miten se paranisi, että tilanne ei olisi tämä? Toki tämä on raskasta itselleni, mutta kuten sanoin, en jätä tulevaisuuteen sellaista varaa, että saan sitten syyttää itseäni, koska ajattelin nyt itseäni. Monien mielestähän mä nytkin vaan ajattelen itseäni. Koen, että tarpeeksi ajattelenkin. Toinen vaihtoehto ois elellä perheenä. Ja kärsisin siinä, ja muutkin kärsis.

Ap

Mies siis haluaa sut takaisin.  Miten se ilmenee? Harrastatteko seksiä vielä kun tiedät tämän vai miten se ilmenee? Onko miehellä muita kuviossa vai odottaako uskollisesti sinua edelleen?

No en tiedä haluaako takaisin, mutta tuskin sanoisi sille ei. Ei hän ehkä minua vain odota, mutta ei varmaan tule ketään muutakaan sopivaa tapaamaan. En ainakaan usko.

Ap

Siis ei ap, eihän tämä ollutkaan minun aloittamani ketju.

t.kristallikissa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Voi kiitos, nyt vasta huomasin, että on tällainenkin ketju joskus aloitettu. Yllättävän harva vain tajuaa, että aika monen petheenäidin kannattaisi tehdä samoin, tai miksei isänkin. Ja meillä päätös oli yhteinen, mies ei siis olisi vieläkään tehnyt kyseistä ratkaisua, mutta itsehän mä tiesin, miten vaikeaa mulla oli, a) olla huutamatta lapsille (en siis pahemmin huutanut, mutta se oli vaikeaa) ja b) siinä yhteydessä löytää työkaluja, joilla päästä eteenpäin ja parantua.

Tosin mä näen mun reagoinnissa myös sitä, miten pettynyt sain olla mieheeni kasvatajana, ja edelleenkin olen. Hän ei jaa laisinkaan moniakaan hyviä kasvatustapoja kanssani ja se sai mut täysin raivon partaalle. Edelleen ajattelen, että lasten elämästä ei ole tullut sellaista, kuin itse haluaisin, tai itse näkisin olevan heille parasta, koska miestäni ei kiinnosta kasvattaa lapsia. Ja siitä olen hyvin surullinen. Miestä ei kiinnosta auttaa lapsia kehittymään missään, sen kuin vain antaa heidän olla niin huonoja kuin ovat. En minäkään olisi tehnyt moniakaan asioita elämässä, joita olen tehnyt ja joista on ollut minulle pitkässä katsantokannassa hyötyä, ellei kasvattaja olisi jopa vaatinut niitä asioita minulta.

t.kristallikissa

Äitisikin kokeili tuota että koitti tehdä elämästäsi sellaista kuin hän halusi ja näki olevan sinulle parasta ja pyrki auttamaan sinua kehittymään (mieleiseensä suuntaan), sen sijaan että olisi antanut sinun olla sellainen kuin olit. Miten meni, noin niinkuin omasta mielestä?

Keinot on siinä avainasemassa. Hänen keinonsa olivat ilkeitä ja uhria syyllistäviä, lisäksi ne olivat harhaisia (=ei osannut neuvoa, miten kehitytään siihen, mitä hän vaatii, mutta sai siitä syyn arvostella minua jne.)

Ap

Minusta lapsien itkettäminen koska ovat isän luvalla tuoneet kiviä vessaan ei kyllä ollut kovin rakentava keino sekään, ilkeä ja syyllistävä kylläkin.

Muutenkin on vanhemmalta todella ilkeää raivota lapselle siksi, ettei lapsi kehity jossain asiassa, varainkin, kun on itse vanhempana niin retardi, ettei osaa opettaa jotain asiaa lapselleen. Koska lapsikin tietää, ettei siinä asiassa kehittyminen ole oikeasti sille vanhemmalle lapsen hyvänä tärkeää, vaan kiillottamaan ÄIDIN omaa kruunua, että MUUT voisivat ihastella, miten HYVÄ kasvattaja tämä p*ll...siis äiti onkaan.

t.kristallikissa

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Voi kiitos, nyt vasta huomasin, että on tällainenkin ketju joskus aloitettu. Yllättävän harva vain tajuaa, että aika monen petheenäidin kannattaisi tehdä samoin, tai miksei isänkin. Ja meillä päätös oli yhteinen, mies ei siis olisi vieläkään tehnyt kyseistä ratkaisua, mutta itsehän mä tiesin, miten vaikeaa mulla oli, a) olla huutamatta lapsille (en siis pahemmin huutanut, mutta se oli vaikeaa) ja b) siinä yhteydessä löytää työkaluja, joilla päästä eteenpäin ja parantua.

Tosin mä näen mun reagoinnissa myös sitä, miten pettynyt sain olla mieheeni kasvatajana, ja edelleenkin olen. Hän ei jaa laisinkaan moniakaan hyviä kasvatustapoja kanssani ja se sai mut täysin raivon partaalle. Edelleen ajattelen, että lasten elämästä ei ole tullut sellaista, kuin itse haluaisin, tai itse näkisin olevan heille parasta, koska miestäni ei kiinnosta kasvattaa lapsia. Ja siitä olen hyvin surullinen. Miestä ei kiinnosta auttaa lapsia kehittymään missään, sen kuin vain antaa heidän olla niin huonoja kuin ovat. En minäkään olisi tehnyt moniakaan asioita elämässä, joita olen tehnyt ja joista on ollut minulle pitkässä katsantokannassa hyötyä, ellei kasvattaja olisi jopa vaatinut niitä asioita minulta.

t.kristallikissa

Äitisikin kokeili tuota että koitti tehdä elämästäsi sellaista kuin hän halusi ja näki olevan sinulle parasta ja pyrki auttamaan sinua kehittymään (mieleiseensä suuntaan), sen sijaan että olisi antanut sinun olla sellainen kuin olit. Miten meni, noin niinkuin omasta mielestä?

Keinot on siinä avainasemassa. Hänen keinonsa olivat ilkeitä ja uhria syyllistäviä, lisäksi ne olivat harhaisia (=ei osannut neuvoa, miten kehitytään siihen, mitä hän vaatii, mutta sai siitä syyn arvostella minua jne.)

Ap

Minusta lapsien itkettäminen koska ovat isän luvalla tuoneet kiviä vessaan ei kyllä ollut kovin rakentava keino sekään, ilkeä ja syyllistävä kylläkin.

Niin? Mitä sitten?

t.kristallikissa

Vierailija kirjoitti:

Ja siis hänellä ois kuitenkin ollut syytä olla minusta ylpeä, mutta ei ollut. Haluan satuttaa häntä siitä "kiitokseksi". Odotan vain tilaisuutta kos taa hänelle pahan mieleni.

Ap

Tuo ko staminen kuulostaa kyllä huonolta idealta. Eiä silti miten olet ajatellut kostaa niin että se olisi makeinta?. En vielä tuomitse ennekuin tiedän mitä ajattelet. Siksi kysyn.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Voi kiitos, nyt vasta huomasin, että on tällainenkin ketju joskus aloitettu. Yllättävän harva vain tajuaa, että aika monen petheenäidin kannattaisi tehdä samoin, tai miksei isänkin. Ja meillä päätös oli yhteinen, mies ei siis olisi vieläkään tehnyt kyseistä ratkaisua, mutta itsehän mä tiesin, miten vaikeaa mulla oli, a) olla huutamatta lapsille (en siis pahemmin huutanut, mutta se oli vaikeaa) ja b) siinä yhteydessä löytää työkaluja, joilla päästä eteenpäin ja parantua.

Tosin mä näen mun reagoinnissa myös sitä, miten pettynyt sain olla mieheeni kasvatajana, ja edelleenkin olen. Hän ei jaa laisinkaan moniakaan hyviä kasvatustapoja kanssani ja se sai mut täysin raivon partaalle. Edelleen ajattelen, että lasten elämästä ei ole tullut sellaista, kuin itse haluaisin, tai itse näkisin olevan heille parasta, koska miestäni ei kiinnosta kasvattaa lapsia. Ja siitä olen hyvin surullinen. Miestä ei kiinnosta auttaa lapsia kehittymään missään, sen kuin vain antaa heidän olla niin huonoja kuin ovat. En minäkään olisi tehnyt moniakaan asioita elämässä, joita olen tehnyt ja joista on ollut minulle pitkässä katsantokannassa hyötyä, ellei kasvattaja olisi jopa vaatinut niitä asioita minulta.

t.kristallikissa

Äitisikin kokeili tuota että koitti tehdä elämästäsi sellaista kuin hän halusi ja näki olevan sinulle parasta ja pyrki auttamaan sinua kehittymään (mieleiseensä suuntaan), sen sijaan että olisi antanut sinun olla sellainen kuin olit. Miten meni, noin niinkuin omasta mielestä?

Keinot on siinä avainasemassa. Hänen keinonsa olivat ilkeitä ja uhria syyllistäviä, lisäksi ne olivat harhaisia (=ei osannut neuvoa, miten kehitytään siihen, mitä hän vaatii, mutta sai siitä syyn arvostella minua jne.)

Ap

Minusta lapsien itkettäminen koska ovat isän luvalla tuoneet kiviä vessaan ei kyllä ollut kovin rakentava keino sekään, ilkeä ja syyllistävä kylläkin.

Jos sinua ei olekaan kiusattu siitä, ettet kehity äitisi taholta, joka ei osaa edes kasvattaa sinua kehittymään, kuinka haluaa ja vaatii, niin ehket ole oikea henkilö arvostelemaan toisten tilanteita muutenkaan.

t.kristallikissa

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Voi kiitos, nyt vasta huomasin, että on tällainenkin ketju joskus aloitettu. Yllättävän harva vain tajuaa, että aika monen petheenäidin kannattaisi tehdä samoin, tai miksei isänkin. Ja meillä päätös oli yhteinen, mies ei siis olisi vieläkään tehnyt kyseistä ratkaisua, mutta itsehän mä tiesin, miten vaikeaa mulla oli, a) olla huutamatta lapsille (en siis pahemmin huutanut, mutta se oli vaikeaa) ja b) siinä yhteydessä löytää työkaluja, joilla päästä eteenpäin ja parantua.

Tosin mä näen mun reagoinnissa myös sitä, miten pettynyt sain olla mieheeni kasvatajana, ja edelleenkin olen. Hän ei jaa laisinkaan moniakaan hyviä kasvatustapoja kanssani ja se sai mut täysin raivon partaalle. Edelleen ajattelen, että lasten elämästä ei ole tullut sellaista, kuin itse haluaisin, tai itse näkisin olevan heille parasta, koska miestäni ei kiinnosta kasvattaa lapsia. Ja siitä olen hyvin surullinen. Miestä ei kiinnosta auttaa lapsia kehittymään missään, sen kuin vain antaa heidän olla niin huonoja kuin ovat. En minäkään olisi tehnyt moniakaan asioita elämässä, joita olen tehnyt ja joista on ollut minulle pitkässä katsantokannassa hyötyä, ellei kasvattaja olisi jopa vaatinut niitä asioita minulta.

t.kristallikissa

Äitisikin kokeili tuota että koitti tehdä elämästäsi sellaista kuin hän halusi ja näki olevan sinulle parasta ja pyrki auttamaan sinua kehittymään (mieleiseensä suuntaan), sen sijaan että olisi antanut sinun olla sellainen kuin olit. Miten meni, noin niinkuin omasta mielestä?

Keinot on siinä avainasemassa. Hänen keinonsa olivat ilkeitä ja uhria syyllistäviä, lisäksi ne olivat harhaisia (=ei osannut neuvoa, miten kehitytään siihen, mitä hän vaatii, mutta sai siitä syyn arvostella minua jne.)

Ap

Minusta lapsien itkettäminen koska ovat isän luvalla tuoneet kiviä vessaan ei kyllä ollut kovin rakentava keino sekään, ilkeä ja syyllistävä kylläkin.

Niin? Mitä sitten?

t.kristallikissa

Sitä sitten, että olet samanlainen narsisti kuin äitisikin ja toistat hänen käytösmallejaan niin kauan kuin roikut hänessä. Ihan samalla tavalla kuvittelet itse olevasi parempi kuin mitä olet kuin hänkin aikanaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ja siis hänellä ois kuitenkin ollut syytä olla minusta ylpeä, mutta ei ollut. Haluan satuttaa häntä siitä "kiitokseksi". Odotan vain tilaisuutta kos taa hänelle pahan mieleni.

Ap

Tuo ko staminen kuulostaa kyllä huonolta idealta. Eiä silti miten olet ajatellut kostaa niin että se olisi makeinta?. En vielä tuomitse ennekuin tiedän mitä ajattelet. Siksi kysyn.

Äitini valitsi isäni luultavasti tämän varakkaan sukutaustan takia, ei rakkauden. Erosi isästä, ei saanut erossa käytännössä penniäkään. On arvostellut minua varoista, joita olen suvulta saanut, mm. siis varoitellut kehumasta niillä, aivan kuin olisin alhaisin ihminen ja kehuisin ihmisille, joista välitän, joten ajattelin perittyäni isäni (toivon mukaan useita asuntoja) löyhötellä äidilleni rahoillani oikein kunnolla ja nauraa, etten auta häntä yhtään. Äiti on varaton ja pienituloinen. Se on ainakin yksi sauma.

t.kristallikissa