Kristallikissa on tehnyt ihan hyvät ratkaisut on äitinä ok

Kivikissa, älä  jaksa kehua itseäsi. Olet sekopää äitihullu.Lopeta jo valehtelu ja tee oikeasti jotain jotta susta tulee normaali.

Kivikissakiusaajan avaus ilmiannettu

Kivis ei ole ap

Voi kiitos, nyt vasta huomasin, että on tällainenkin ketju joskus aloitettu. Yllättävän harva vain tajuaa, että aika monen petheenäidin kannattaisi tehdä samoin, tai miksei isänkin. Ja meillä päätös oli yhteinen, mies ei siis olisi vieläkään tehnyt kyseistä ratkaisua, mutta itsehän mä tiesin, miten vaikeaa mulla oli, a) olla huutamatta lapsille (en siis pahemmin huutanut, mutta se oli vaikeaa) ja b) siinä yhteydessä löytää työkaluja, joilla päästä eteenpäin ja parantua.

Tosin mä näen mun reagoinnissa myös sitä, miten pettynyt sain olla mieheeni kasvatajana, ja edelleenkin olen. Hän ei jaa laisinkaan moniakaan hyviä kasvatustapoja kanssani ja se sai mut täysin raivon partaalle. Edelleen ajattelen, että lasten elämästä ei ole tullut sellaista, kuin itse haluaisin, tai itse näkisin olevan heille parasta, koska miestäni ei kiinnosta kasvattaa lapsia. Ja siitä olen hyvin surullinen. Miestä ei kiinnosta auttaa lapsia kehittymään missään, sen kuin vain antaa heidän olla niin huonoja kuin ovat. En minäkään olisi tehnyt moniakaan asioita elämässä, joita olen tehnyt ja joista on ollut minulle pitkässä katsantokannassa hyötyä, ellei kasvattaja olisi jopa vaatinut niitä asioita minulta.

t.kristallikissa

Onko lapset erityislapsia vai mitä kun äiti ei osallistu niin paljoa?

Vierailija kirjoitti:

Onko lapset erityislapsia vai mitä kun äiti ei osallistu niin paljoa?

Toinen on erityispiirteinen. Se jo rasittaa aivan hirveästi perhettä, ikävä kyllä. Luulenkin, että jos molemmat lapset olisivat sen ei-erityispiirteisen kaltaisia, perhe olisi vielä koossa. :( Koska hän ei vaadi kovinkaan kummoisia vanhemmuustaitoja.

t.kristallikissa

Siitä ei-erityispiirteisestä ei synny huolta, eikä tarvitse tuijottaa itseään peiliin koko ajan tuntien, miten on ainoastaan niin surkea vanhempi. Raaka totuus. Se tunne, että on huono vanhempi syntyy nimenomaan sen erityispiirteisen kanssa. Ja itselleni, jota on koko lapsuus moitittu se on vain jotain, minkä kanssa en voi elää. Lapselle ei ole tätä tietenkään sanottu. Eihän hän niille piirteilleen mitään voi. Mutta ei muista mitään, ei havahdu toimimaan, ei ymmärrä samoin, kuin me muut... on tosi hankalaa.

t.kristallikissa

Vierailija kirjoitti:

Siitä ei-erityispiirteisestä ei synny huolta, eikä tarvitse tuijottaa itseään peiliin koko ajan tuntien, miten on ainoastaan niin surkea vanhempi. Raaka totuus. Se tunne, että on huono vanhempi syntyy nimenomaan sen erityispiirteisen kanssa. Ja itselleni, jota on koko lapsuus moitittu se on vain jotain, minkä kanssa en voi elää. Lapselle ei ole tätä tietenkään sanottu. Eihän hän niille piirteilleen mitään voi. Mutta ei muista mitään, ei havahdu toimimaan, ei ymmärrä samoin, kuin me muut... on tosi hankalaa.

t.kristallikissa

Kuulostaa todella väsyttävältä. Onneksi lapsia on vain kaksi niin pystyy keskittymään tuohon. Olet siis tehnyt ratkaisunko olla poissa lastesi hoidosta vai oletko peräti toisen hoitaja? Anteeksi kun kysyn mutta en ole seurannut sinua kuten muut palstalla, jotka tuntuvat tietävän liikaakin muka.

Vierailija kirjoitti:

Voi kiitos, nyt vasta huomasin, että on tällainenkin ketju joskus aloitettu. Yllättävän harva vain tajuaa, että aika monen petheenäidin kannattaisi tehdä samoin, tai miksei isänkin. Ja meillä päätös oli yhteinen, mies ei siis olisi vieläkään tehnyt kyseistä ratkaisua, mutta itsehän mä tiesin, miten vaikeaa mulla oli, a) olla huutamatta lapsille (en siis pahemmin huutanut, mutta se oli vaikeaa) ja b) siinä yhteydessä löytää työkaluja, joilla päästä eteenpäin ja parantua.

Tosin mä näen mun reagoinnissa myös sitä, miten pettynyt sain olla mieheeni kasvatajana, ja edelleenkin olen. Hän ei jaa laisinkaan moniakaan hyviä kasvatustapoja kanssani ja se sai mut täysin raivon partaalle. Edelleen ajattelen, että lasten elämästä ei ole tullut sellaista, kuin itse haluaisin, tai itse näkisin olevan heille parasta, koska miestäni ei kiinnosta kasvattaa lapsia. Ja siitä olen hyvin surullinen. Miestä ei kiinnosta auttaa lapsia kehittymään missään, sen kuin vain antaa heidän olla niin huonoja kuin ovat. En minäkään olisi tehnyt moniakaan asioita elämässä, joita olen tehnyt ja joista on ollut minulle pitkässä katsantokannassa hyötyä, ellei kasvattaja olisi jopa vaatinut niitä asioita minulta.

t.kristallikissa

Asutteko te niinkun erillään jos et ole arjessa mutta silti naimisissa ja yhteishuoltajuus vai kuinka?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Siitä ei-erityispiirteisestä ei synny huolta, eikä tarvitse tuijottaa itseään peiliin koko ajan tuntien, miten on ainoastaan niin surkea vanhempi. Raaka totuus. Se tunne, että on huono vanhempi syntyy nimenomaan sen erityispiirteisen kanssa. Ja itselleni, jota on koko lapsuus moitittu se on vain jotain, minkä kanssa en voi elää. Lapselle ei ole tätä tietenkään sanottu. Eihän hän niille piirteilleen mitään voi. Mutta ei muista mitään, ei havahdu toimimaan, ei ymmärrä samoin, kuin me muut... on tosi hankalaa.

t.kristallikissa

Kuulostaa todella väsyttävältä. Onneksi lapsia on vain kaksi niin pystyy keskittymään tuohon. Olet siis tehnyt ratkaisunko olla poissa lastesi hoidosta vai oletko peräti toisen hoitaja? Anteeksi kun kysyn mutta en ole seurannut sinua kuten muut palstalla, jotka tuntuvat tietävän liikaakin muka.

Molemmat lapset asuvat isällään. Tapaan heitä yksitellen, koska molempien kanssa yhdessä ollessa ei-erityispiirteinen loukkaa toista osin tarkoituksella osin ehkä tahtomattaan koko ajan, ja haluaa ottaa kaiken huomion toisen kustannuksella, eikä mistään tule mitään.

Ap

Vierailija kirjoitti:

Voi kiitos, nyt vasta huomasin, että on tällainenkin ketju joskus aloitettu. Yllättävän harva vain tajuaa, että aika monen petheenäidin kannattaisi tehdä samoin, tai miksei isänkin. Ja meillä päätös oli yhteinen, mies ei siis olisi vieläkään tehnyt kyseistä ratkaisua, mutta itsehän mä tiesin, miten vaikeaa mulla oli, a) olla huutamatta lapsille (en siis pahemmin huutanut, mutta se oli vaikeaa) ja b) siinä yhteydessä löytää työkaluja, joilla päästä eteenpäin ja parantua.

Tosin mä näen mun reagoinnissa myös sitä, miten pettynyt sain olla mieheeni kasvatajana, ja edelleenkin olen. Hän ei jaa laisinkaan moniakaan hyviä kasvatustapoja kanssani ja se sai mut täysin raivon partaalle. Edelleen ajattelen, että lasten elämästä ei ole tullut sellaista, kuin itse haluaisin, tai itse näkisin olevan heille parasta, koska miestäni ei kiinnosta kasvattaa lapsia. Ja siitä olen hyvin surullinen. Miestä ei kiinnosta auttaa lapsia kehittymään missään, sen kuin vain antaa heidän olla niin huonoja kuin ovat. En minäkään olisi tehnyt moniakaan asioita elämässä, joita olen tehnyt ja joista on ollut minulle pitkässä katsantokannassa hyötyä, ellei kasvattaja olisi jopa vaatinut niitä asioita minulta.

t.kristallikissa

Kuulostat menestyneeltä ja kiitolliselta siitä kasvattajallesi. Siis hoitaako mies nyt kuitenkin lapsia pääasiallisesti?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Voi kiitos, nyt vasta huomasin, että on tällainenkin ketju joskus aloitettu. Yllättävän harva vain tajuaa, että aika monen petheenäidin kannattaisi tehdä samoin, tai miksei isänkin. Ja meillä päätös oli yhteinen, mies ei siis olisi vieläkään tehnyt kyseistä ratkaisua, mutta itsehän mä tiesin, miten vaikeaa mulla oli, a) olla huutamatta lapsille (en siis pahemmin huutanut, mutta se oli vaikeaa) ja b) siinä yhteydessä löytää työkaluja, joilla päästä eteenpäin ja parantua.

Tosin mä näen mun reagoinnissa myös sitä, miten pettynyt sain olla mieheeni kasvatajana, ja edelleenkin olen. Hän ei jaa laisinkaan moniakaan hyviä kasvatustapoja kanssani ja se sai mut täysin raivon partaalle. Edelleen ajattelen, että lasten elämästä ei ole tullut sellaista, kuin itse haluaisin, tai itse näkisin olevan heille parasta, koska miestäni ei kiinnosta kasvattaa lapsia. Ja siitä olen hyvin surullinen. Miestä ei kiinnosta auttaa lapsia kehittymään missään, sen kuin vain antaa heidän olla niin huonoja kuin ovat. En minäkään olisi tehnyt moniakaan asioita elämässä, joita olen tehnyt ja joista on ollut minulle pitkässä katsantokannassa hyötyä, ellei kasvattaja olisi jopa vaatinut niitä asioita minulta.

t.kristallikissa

Asutteko te niinkun erillään jos et ole arjessa mutta silti naimisissa ja yhteishuoltajuus vai kuinka?

Yhteishuoltajuus, jossa tapaan lapsia, mitään sopimuksia siitä ei ole tehty, koska sovimme asiat keskenämme. Asumme aika lähekkäin ja olemme ihan hyvissä väleissä miehen kanssa kun emme asu saman katon alla.

Ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Voi kiitos, nyt vasta huomasin, että on tällainenkin ketju joskus aloitettu. Yllättävän harva vain tajuaa, että aika monen petheenäidin kannattaisi tehdä samoin, tai miksei isänkin. Ja meillä päätös oli yhteinen, mies ei siis olisi vieläkään tehnyt kyseistä ratkaisua, mutta itsehän mä tiesin, miten vaikeaa mulla oli, a) olla huutamatta lapsille (en siis pahemmin huutanut, mutta se oli vaikeaa) ja b) siinä yhteydessä löytää työkaluja, joilla päästä eteenpäin ja parantua.

Tosin mä näen mun reagoinnissa myös sitä, miten pettynyt sain olla mieheeni kasvatajana, ja edelleenkin olen. Hän ei jaa laisinkaan moniakaan hyviä kasvatustapoja kanssani ja se sai mut täysin raivon partaalle. Edelleen ajattelen, että lasten elämästä ei ole tullut sellaista, kuin itse haluaisin, tai itse näkisin olevan heille parasta, koska miestäni ei kiinnosta kasvattaa lapsia. Ja siitä olen hyvin surullinen. Miestä ei kiinnosta auttaa lapsia kehittymään missään, sen kuin vain antaa heidän olla niin huonoja kuin ovat. En minäkään olisi tehnyt moniakaan asioita elämässä, joita olen tehnyt ja joista on ollut minulle pitkässä katsantokannassa hyötyä, ellei kasvattaja olisi jopa vaatinut niitä asioita minulta.

t.kristallikissa

Kuulostat menestyneeltä ja kiitolliselta siitä kasvattajallesi. Siis hoitaako mies nyt kuitenkin lapsia pääasiallisesti?

Ok. Vastaus tuli jo tuolla, kiitoksia.

Tuntuu ikävä kyllä ettei palstalla ymmärretä tilanteesi raskautta, sitä ei voi ymmärtääkään kukaan ellei ole ollut itse hoitamassa vastaavaa tapausta jotenkin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Voi kiitos, nyt vasta huomasin, että on tällainenkin ketju joskus aloitettu. Yllättävän harva vain tajuaa, että aika monen petheenäidin kannattaisi tehdä samoin, tai miksei isänkin. Ja meillä päätös oli yhteinen, mies ei siis olisi vieläkään tehnyt kyseistä ratkaisua, mutta itsehän mä tiesin, miten vaikeaa mulla oli, a) olla huutamatta lapsille (en siis pahemmin huutanut, mutta se oli vaikeaa) ja b) siinä yhteydessä löytää työkaluja, joilla päästä eteenpäin ja parantua.

Tosin mä näen mun reagoinnissa myös sitä, miten pettynyt sain olla mieheeni kasvatajana, ja edelleenkin olen. Hän ei jaa laisinkaan moniakaan hyviä kasvatustapoja kanssani ja se sai mut täysin raivon partaalle. Edelleen ajattelen, että lasten elämästä ei ole tullut sellaista, kuin itse haluaisin, tai itse näkisin olevan heille parasta, koska miestäni ei kiinnosta kasvattaa lapsia. Ja siitä olen hyvin surullinen. Miestä ei kiinnosta auttaa lapsia kehittymään missään, sen kuin vain antaa heidän olla niin huonoja kuin ovat. En minäkään olisi tehnyt moniakaan asioita elämässä, joita olen tehnyt ja joista on ollut minulle pitkässä katsantokannassa hyötyä, ellei kasvattaja olisi jopa vaatinut niitä asioita minulta.

t.kristallikissa

Kuulostat menestyneeltä ja kiitolliselta siitä kasvattajallesi. Siis hoitaako mies nyt kuitenkin lapsia pääasiallisesti?

En ole menestynyt, koska kasvattajani myös moitti minua ihan joka asiasta, josta vain keksi. Se aiheutti huonoa itsetuntoa ja muita vaikeuksia. Ei se silti mitätöi sitä, että hän on toiminut vanhempana joissain kohdissa ihan onnistuneestikin, vaikka kokonaisuutena sanoen koin hänen vihaavan kaltaistani lasta. Ja haukkui siitä, että en kehity, (ei noilla sanoilla ja suoraan, vaan epäsuorasti, niin, että minusta aina vain tuntui sille, että olen ihan huono) mutta kappas vain ei osannut opettaa mitään vaatimiaan kehittymättömiä asioita minussa. Ihan surkea paska "äiti".

Ap

Sehän on kuitenkn vanhemman syy, jos vanhempaa suututtaa lapsessa se, ettei lapsi kehity, ja vanhempi on itse niin retardi, ettei osaa opettaa lasta kehittymään. Minun äitini suuttui, kun häneltä koitti tiedustella, että miten sitten tule sellaiseksi, kuin hän *jotain* vaati, ei osannut selittää. Enkä minä tietenkään tajunnut, että jos ei osaa selittää, ei todellakaan ole syytä eikä oikeutta vaatiakaan mitään. Ja että oon ihan hyvä ihminen, ja hän on ihan paska, kun haukkuu ja suuttuu asioista, joita ei osaakaan opettaa. Tajusin sen vasta ihan äskettäin.

Ap

Tuossahan joutuu tekemään isojakin uhrauksia äiti silti, esim jää aika jumiin paikkakunnalleen koska ne lapset, ja tavallaan riippuvaiseksi miehestään samalla. Naapurinmiehenä exä on aika sitova yhtälö.

Ja siis hänellä ois kuitenkin ollut syytä olla minusta ylpeä, mutta ei ollut. Haluan satuttaa häntä siitä "kiitokseksi". Odotan vain tilaisuutta kos taa hänelle pahan mieleni.

Ap

Vierailija kirjoitti:

Tuossahan joutuu tekemään isojakin uhrauksia äiti silti, esim jää aika jumiin paikkakunnalleen koska ne lapset, ja tavallaan riippuvaiseksi miehestään samalla. Naapurinmiehenä exä on aika sitova yhtälö.

Kyllä, mutta tämä on kaikista pahoista vähiten paha. Eli jos lasten tulevaisuus on aikanaan vaikea, ja en olisi ollut läsnä, millaista elämäni silloin olisi? Nyt teen sen, minkä pystyn, vaikka koenkin, että sekin on ihan surkeaa.

Ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tuossahan joutuu tekemään isojakin uhrauksia äiti silti, esim jää aika jumiin paikkakunnalleen koska ne lapset, ja tavallaan riippuvaiseksi miehestään samalla. Naapurinmiehenä exä on aika sitova yhtälö.

Kyllä, mutta tämä on kaikista pahoista vähiten paha. Eli jos lasten tulevaisuus on aikanaan vaikea, ja en olisi ollut läsnä, millaista elämäni silloin olisi? Nyt teen sen, minkä pystyn, vaikka koenkin, että sekin on ihan surkeaa.

Ap

Ja siis toivon, että se, mitä teen, vaikuttaa lasten tulevaisuuteen positiivisesti. Ettei ole nollavaikutusta tai negaa.

Ap

Vierailija kirjoitti:

Sehän on kuitenkn vanhemman syy, jos vanhempaa suututtaa lapsessa se, ettei lapsi kehity, ja vanhempi on itse niin retardi, ettei osaa opettaa lasta kehittymään. Minun äitini suuttui, kun häneltä koitti tiedustella, että miten sitten tule sellaiseksi, kuin hän *jotain* vaati, ei osannut selittää. Enkä minä tietenkään tajunnut, että jos ei osaa selittää, ei todellakaan ole syytä eikä oikeutta vaatiakaan mitään. Ja että oon ihan hyvä ihminen, ja hän on ihan paska, kun haukkuu ja suuttuu asioista, joita ei osaakaan opettaa. Tajusin sen vasta ihan äskettäin.

Ap

Hyvinhän sinä ainakin ilmaiset itseäsi. Et nyt niin huonolta kuulosta. Siis mitä äitisi sinulta oikein vaati lopulta? Saitko koskaan sitä selville?