Kukaan ei myönnä ostaneensa eilen turhaa tavaraa vain koska sai halvalla, joten
onko se musta perjantai sen kummempi kuin muutkaan alennukset ja markkinointikampanjat? Nyt on kuukauden päästä joulu, joten ihmiset ostaa joululahjoja joka tapauksessa, ja talvi tulee, niin ihmiset tapaa ostaa joka tapauksessa talvivaatteita ja kenkiä. Mitä ne ihmiset nyt niin muka osteli turhaa? Jos nyt oletetaan että joululahjat on tarpeellisia, se keskustelu on sitten toinen asia.
Kommentit (30)
Surffailin yhden nettikaupan tarjouksia eilen mutta en osannut päättää ja nyt tarjoukset ovat jo ohi. Eli jatkan vanhojen tavaroiden kanssa olemista.
Taisi olla tämän päivän HS jossa kirjoitettiin, kuinka BF-alennukset ovat pitkälti silkkaa huijausta. Tavaroita, jotka olivat eilen/ovat vielä viikonlopun ajan alennuksessa, saa jatkuvasti halvemmalla muista liikkeistä. Niitä oli myös vain rajattu määrä.
Hieno homma, jos on löytänyt joululahjat halvemmalla eli ostanut vain sellaista, mitä olisi ostanut muutenkin. Meillä pyritään antamaan mahdollisimman paljon aineettomia lahjoja ja aineelliset lahjat ovat lahjakortteja, joko oikeita tiettyihin liikkeisiin tai sitten omatekoisia, joissa luvataan hankkia sovittu lahja alennusmyynnistä joulun jälkeen. Lapsiperheissä pitää tietysti antaa ihan oikeita lahjapakettejakin, mutta meidän lähisuvussa sellaisia ei enää onneksi ole.
Ihmiset nyt vaan ostavat helpommin turhaa tavaraa, jos se on halpaa, ja keksivät itselleen roppakaupalla syitä, miksi ostos oli tarpeellinen.
Mä en ostanut eilen mitään. Ei edes mitenkään tarkoituksellista, mutta niin kävi
Mietin vähän yksiä lentoja, odotanko Finnairin Black Friday -tarjouksia vai ostanko aikaisemmin. Päätin ostaa toiselta yhtiöltä aikaisemmin ja sainkin ne loppujen lopuksi 400 € halvemmalla kuin Finskin BF tarjous olisi ollut. Lisäksi lentojen kellonajat on paremmat.
Meidän on ollut tarkoitus uusia
-jääkaappi
-paskastin
- telkkari
Olen seuraillut näitä hintoja odotin perjantaita. Kaikki oli -20% tarjouksessa joten melkoinen säästö tuli.
Samoin kirjat lelut, vaatteet ja kengät oli -25%
Minusta oli järkevää ostaa nuo nyt koska jossain vaiheessa puolen vuoden sisään ne kuitenkin pitää ostaa.
En ole huomannut hintojen nousua tms. Mitä täällä väitetään.
Vierailija kirjoitti:
Mietin vähän yksiä lentoja, odotanko Finnairin Black Friday -tarjouksia vai ostanko aikaisemmin. Päätin ostaa toiselta yhtiöltä aikaisemmin ja sainkin ne loppujen lopuksi 400 € halvemmalla kuin Finskin BF tarjous olisi ollut. Lisäksi lentojen kellonajat on paremmat.
Mitkö lennot ostit ja paljon maksoi?
En ole varustelekan asiakas, enkä varmasti myöskään ole heidän kohderyhmäänsä missään mielessä, mutta eilen näin seuraavan videon jonka ke olivat tehneet.
Siinä selitetään asia aika hyvin mistä koko hommassa on kyse, vaikka samalla kyllä sitten nostetaan kyseisen firman omaakin asiaa esille. Kannattaa katsoa vaikka ei olisi asiakas eikä koko firma kiinnosta pätkääkään.
Ostin ruokaa, oli nälkä. Kävin myös taidenäyttelyssä, koska huvitti. Junalipusta ei tullut alennusta mutta ostin, kun ei huvittanut kävellä 2 x 45 km.
Ap kävikö mielessä että on olemassa ihmisiä joihin moiset kampanjat eivät tehoa? Itse ostan vain tarpeeseen, en siksi että asia x on alessa.
En tietenkään myönnä, koska en ostanut mitään. Mielestäni tällainen kerskakulutuksen juhla on tarpeeton. Jos kauppiaat haluavat myynnin nousevan ja kaupan käyvän, tulisi reiluja alennuksia ja tarjouksia tarjota kuluttajille pitkin vuotta. Tällaisesta pelleilystä on enemmän haittaa kuin hyötyä. En näe tarpeelliseksi odottaa tarjouksia koko vuotta ja tehdä ostoksia vain marraskuun toiseksi viimeisenä perjantaina.
Ihan kaikkea hölmöilyä ei kannattaisi amerikasta matkia.
Missä viipyy Alkon Black Friday:n viinatarjoukset?
Vierailija kirjoitti:
En tietenkään myönnä, koska en ostanut mitään. Mielestäni tällainen kerskakulutuksen juhla on tarpeeton. Jos kauppiaat haluavat myynnin nousevan ja kaupan käyvän, tulisi reiluja alennuksia ja tarjouksia tarjota kuluttajille pitkin vuotta. Tällaisesta pelleilystä on enemmän haittaa kuin hyötyä. En näe tarpeelliseksi odottaa tarjouksia koko vuotta ja tehdä ostoksia vain marraskuun toiseksi viimeisenä perjantaina.
Ihan kaikkea hölmöilyä ei kannattaisi amerikasta matkia.
Huomaa ettet tajua yrittämisestä mitään😂
Tätä nyt ei kukaan usko, mutta ostin viimeksi vaatteita reilu vuosi sitten syksyllä. Eccon lenkkarit ostin kesällä. En todellakaan ostele minkäänvärisinä perjantaina tai tiistaina. Ostan kun tarvitsen, ja nyt seuraavaksi uudet talvikengät koiran ulkolutukseen.
Alennusmyyntiroskaa en osta. Kaikki kunnon tuotteet on aina normaalihinnalla, vain se mikä muuten ei ole mennyt kaupaksi myydään alennuksissa. Kun ostat laatua ei tarvitse koko ajan hankkia uutta. Kun vaate pysyy kuosissaan, on hyvin tehty kunnon materiaalista sitä voi käyttää pitkään ja säästöä kertyy. Samoin kenkien ym. kanssa. Muutama harkittu asukokonaisuus joita voi yhdistellä, muuta ei tarvita! Ne riittävät arkipukeutumiseen. Juhla-asut sitten erikseen.
En käsitä mitä ideaa on ostaa kaappi täyteen heikkolaatuista halpaa rättiä joita ei voi käyttää kuin muutaman kerran. Venyy paukkuu ja vanuu. Huolettomasti heitetään roskiin ja kannetaan uutta rättiä tilalle. Eikä ne näytä hyvälle päällä!
Vierailija kirjoitti:
En tietenkään myönnä, koska en ostanut mitään. Mielestäni tällainen kerskakulutuksen juhla on tarpeeton. Jos kauppiaat haluavat myynnin nousevan ja kaupan käyvän, tulisi reiluja alennuksia ja tarjouksia tarjota kuluttajille pitkin vuotta. Tällaisesta pelleilystä on enemmän haittaa kuin hyötyä. En näe tarpeelliseksi odottaa tarjouksia koko vuotta ja tehdä ostoksia vain marraskuun toiseksi viimeisenä perjantaina.
Ihan kaikkea hölmöilyä ei kannattaisi amerikasta matkia.
Sitähän minä juuri tarkoitin, niitähän on pitkin vuotta, joulun jälkeen alennusmyynnit, kesällä alennusmyynnit, nykyään on siinä välilläkin, sitten on hullut päivät, mammuttimarkkinat ym. kaikenmaailman kampanjat ja päivät, Maskussa niitä on 365 päivää vuodessa. Tämä musta perjantai ei periaatteessa meille kuulu, mutta se on ihan hyvä tekosyy täälläkin laittaa tarjouksia, siinä kuin muutkin, äitienpäivät, isänpäivät, pääsiäiset, joulut ja juhannukset. Se musta perjantai on tullut tänne lähinnä nettikaupan mukana, eihän suomalaiset siitä alunperin edes tienneet kuin nettikauppojen kautta.
Joulukauppa on monelle firmalle puolet vuoden myynnistä, joten tämä on oivallinen aika saada joulukauppaa käyntiin, nyt on ollut harvinaisen hiljainen marraskuu.
ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En tietenkään myönnä, koska en ostanut mitään. Mielestäni tällainen kerskakulutuksen juhla on tarpeeton. Jos kauppiaat haluavat myynnin nousevan ja kaupan käyvän, tulisi reiluja alennuksia ja tarjouksia tarjota kuluttajille pitkin vuotta. Tällaisesta pelleilystä on enemmän haittaa kuin hyötyä. En näe tarpeelliseksi odottaa tarjouksia koko vuotta ja tehdä ostoksia vain marraskuun toiseksi viimeisenä perjantaina.
Ihan kaikkea hölmöilyä ei kannattaisi amerikasta matkia.
Huomaa ettet tajua yrittämisestä mitään😂
Ei minun tarvitsekaan ymmärtää. En ole täällä viihdyttämässä yrittäjiä. Valitsen itse ostotarpeeni, äänestän lompakollani.
Vierailija kirjoitti:
Ap kävikö mielessä että on olemassa ihmisiä joihin moiset kampanjat eivät tehoa? Itse ostan vain tarpeeseen, en siksi että asia x on alessa.
Miten niin kävikö mielessä? Sitähän minä juuri sanoin. Jos ihminen tarvitsee jonkun tuotteen, niin miksi hän ostaisi sen normaalihinnalla jos sen voi saada tarjouksesta halvemmalla? Se ei tee siitä ostoksesta turhaa että sen saa tarjouksesta halvemmalla. Normaali järkevä ihminen seuraa hintoja jatkuvasti. Kyllä kampanja tehoaa aina jos se tuote on oikeasti halvempi kuin muulloin, silloin hintatietoinen järkevä ihminen menee ostamaan sen.
Tarjoukset on sitä varten että niillä saadaan ihmiset tulemaan liikkeeseen ja toivotaan että se ihminen ostaa sieltä myös muita tuotteita, esim. kun ihminen käy normaalisti Prismassa, mutta Citymarketissa on joku hilavitkutin hyvässä tarjouksessa, hän meneekin tekemään viikonlopun ruokaostokset siellä Citymarketissa, samalla kun ostaa sen hilavitkuttimen. Samalla se asiakas taas muistaa että niin täällä Citymarketissa voisi käydä useamminkin.
ap
Mä en tällasiin yleensä ehdi edes mukaan. Harkitsen tosi tarkkaan kaikki ostokset. Haluan ostaa vain tarpeeseen. Ennen ostamista kartoitan tuotteen ja luen arvostelut ynm.
Mutta mun mies onkin sitten aivan erilainen. Lähetin miehen hakemaan tiettyä tuotetta pe aamuna. No se oli shoppaillu kaikkee muutakin. " kun oli halpaa" ei vitsi et hermo kiristy.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En tietenkään myönnä, koska en ostanut mitään. Mielestäni tällainen kerskakulutuksen juhla on tarpeeton. Jos kauppiaat haluavat myynnin nousevan ja kaupan käyvän, tulisi reiluja alennuksia ja tarjouksia tarjota kuluttajille pitkin vuotta. Tällaisesta pelleilystä on enemmän haittaa kuin hyötyä. En näe tarpeelliseksi odottaa tarjouksia koko vuotta ja tehdä ostoksia vain marraskuun toiseksi viimeisenä perjantaina.
Ihan kaikkea hölmöilyä ei kannattaisi amerikasta matkia.
Huomaa ettet tajua yrittämisestä mitään😂
Ei minun tarvitsekaan ymmärtää. En ole täällä viihdyttämässä yrittäjiä. Valitsen itse ostotarpeeni, äänestän lompakollani.
Mitä haittaa tästä on ja kenelle?😂 osta mun puolesta normaalihinnalla omat tavarasi mutta koita ymmärtää että moni haluaa ostaa joululahjat yms. kodin hankinnat alennuksella.
No eihän noita ostajille tehdä. Kyllä ne on tarkkaan laskettu mikä on kaupalle kannattavaa. Ja on tutkittukin sitä, että hintoja nostetaan, jotta saadaan sitten laskea tarjousjuttuihin.