Miten muut sinkut jaksaa ilman hellyyttä?

Vierailija kirjoitti:

Mulla ainakin on välillä ihan kamalan vaikeeta.

Tammikuusta asti olen ollut yksin, lukuunottamatta lyhyttä romanssia kesällä jossa oltiin kolmesti sänkypuuhissa.

Välillä tuntuu että hypin kohta seinille...

eräs mies osoitti joku aika sit kiinnostusta ja jutskattiin muutamia kertoja tuolla ulkona ja muutaman kerran halattiinkin ja luulin että hän haluaisi myös ainakin hetkellistä läheisyyttä. Mutta ei, en tiedä mistä johtui, kun kutsuin hänet käymään niin ei vastannutkaan mitään. Pettymys oli hirveä kun kuvittelin jo vaikka mitä ja kerkesin saada sen lämmön tunteen halatessamme.

Ois kai parempi kuolettaa kaikki läheisyyden ja kosketuksen kaipuu, mutta en tiedä miten se onnistuisi.

Välillä tunnen itseni oudoksi, eikö muilla ole tämmösiä tarpeita ja tunteita?

Joskus iltaisin lueskelen netistä ihmisten romanttisia/seksuaalisia kertomuksia mut pitää varmaan sekin lopettaa...

Miten te muut jakselette näiden asioiden kanssa?

Hanki seksinukke (mies/nainen). Kysymys on lopultakin vain penetraatiosta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Eristyneisyys ja yksinäisyys ovat merkittävä terveysriski. Jos olen oikein ymmärtänyt, vanhan ajan orpokodeissa pienet lapset kärsivät huomattavasti osittain nimenomaan siitä syystä, että he eivät saaneet osakseen hellyyttä ja huomiota. Tämän lukemisesta on aikaa, joten en osaa oikein arvioida tuota tietoa, mutta intuitiivisesti arvelisin väitteen olevan vähintäänkin oikean suuntainen.

Kyllähän jotkut elävät vuosikausia ja vuosikymmeniä erakkoina. Ainakaan kaikki eivät suorastaan kuole kosketuksen puutteeseen. Tai toisaalta, joskus erakotkin kuolevat. Mistä me tiedämme, mikä osuus yksinäisyydellä lopulta oli kuolinsyyhyn, vaikka infarktiin? Uskoisin, että hellyys, läheisyys ja kosketus vaikuttaa meihin muutoinkin kuin välittömästi tietoisilla tavoilla. Ja jos tällainen vaikutus kerran ei ole välittömän tietoisuuden asia, on kai helppo jopa erehtyä ja luulla, että pärjää yhtä hyvin yksin kuin läheisessä ihmissuhteessa jonkun rakastavan ihmisen kanssa. Ja tarkoittakoon rakkaus nyt ylipäätään sitä kaikkeaa suopeaa, mitä osoitamme läheisiämme kohtaan.

Viime aikoina on puhuttu paljon bordellien laillistamisesta, koska yksinäisiä miehiä on niin paljon. Olen myös lukenut, että seksin lisäksi monet asiakkaat kaipaisivat ilotytöiltä halailua ja muuta hellyyttä. Ammattislangi-ilmaus taitaa olla girl friend experience, GFE. Pari kertaa olen nähnyt kuvan nuorista naisista, joilla on ollut jokin sen kaltainen kyltti mukanaan, kuin että "halaa ilmaiseksi". Minusta moinen on hatunnoston arvoista ennakkoluulottomuutta tänä aikana, jolloin seksualisoidaan näemmä kaikki, mikä vain voidaan. Vieraan ihmisen halaaminen ei ehkä ole yhtä mukavaa kuin jonkun tutun ja rakkaan, mutta silti tulee mieleeni puolileikillinen ajatus, että ennen kuin perustetaan ilotaloja, olisiko syytä perustaa halaamoita. Edellytyksenä olisi puhtaus ja siistit vaatteet, ja sitten vain hetkeksi halailemaan halailijan kanssa. Pahoin pelkään, että jotkut ymmärtämättömät kähmisivät ammattihalailijoita, mutta jos nyt tässä vaiheessa ei tartuta yksityiskohtiin.

Toisaalta, minä olen aika avoin ihminen. Kyllä minä voisin halata myös puolituttuja eli puolivieraita. En näe kuin kaksi ongelmaa siinä. Ensinnäkin sivulliset kenties tulkitsisivat sen seksuaalissävytteiseksi. Se ei ilahduttaisi minua ja tuskin puolisoanikaan. Toisekseen, koskemattomuuden periaate on iskostunut meihin tavattoman syvälle. Minä en uskalla halata ketään, ellen nimenomaan tiedä, että hän haluaa ja toivoo sitä. Olen kysynyt jopa siskoltani, että tuntuuko hänestä tungettelevalta, kun halaan häntä. Ja sentään tiedän, että vaikka hän ei ole maailman innokkain halailija, niin hän kuitenkin on paitsi jonkintasoista hellyyttä ja toisen aikuisen huomiota.

Miksi seksi pitäisi saada ostaa nimenomaan bordellista? Mikä ongelma on sen ostamisessa nykyisellä tavalla eli tyttö ottaa vastaan kotonaan tai tulee käymään?

Niin ja tuollaista halauspalveluakin on Suomessa myynnissä, siitä tuli joskus ohjelmaa televisiossa.

On sillä ainakin minulle aika suuri ero halaako joku minua omasta halusta vai sen takia, että maksan hänelle siitä.

M37

Jep. Sama homma minullakin, ja samasta syystä en myöskään hankkiudu poikuudestani eroon maksullisella naisella. On ihan tarpeeksi sulattelemista siinä, että ei kelpaa tällaisenaan, mutta siinä on jo vähän liikaa jos joutuisi pohtimaan sitä, että joutuu vielä maksamaan noinkin luonnollisen asian kokemisesta. Että olen niin vastenmielinen, että joudun maksamaan satoja euroja siitä, että joku suostuu edes koskettamaan minua.

M25

Onko kukaan edes sanonut sinun olevan vastenmielinen?

Rumaksi ja tyhmäksi on minua kutsuttu. Tarkoitin tuolla vastenmielisyydellä sitä mielikuvaa, joka minulle tulisi seksin tai halauksien ostamisesta.

M25

Olen 55 v. nainen. Edellinen fyysinen kontaktini , vastakkaiseen sukupuoleen oli vuonna 2004. Mitä kauemmin olet yksin, sitä vähemmän kaipaat mitään. Asiat unohtuvat mielestä. Ei kaipaa sellaista, mistä on liian pitkä aika.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen 32 ja en ole koskaan edes halannut ketään. Todennäköisempää on, että päätän päiväni ennen kuin 40 vuotta tulee ikää täyteen. Ehkä teen sen ensin turruttamalla itseni viinalla ja lääkkeillä, sitten voisi kokeilla miltä pendolinon keula tuntuu.

M32

Etkö edes perheenjäseniä ole halannut?

En ole. En myöskään ole koskaan ostanut minkäänlaista joululahjaa koskaan kenellekään. Tai oikeastaan minkäänlaista lahjaa. 

M32

Mitä ihmettä, miksi? Tommonenhan varmasti aiheuttaa jotain henkisiä ongelmia vaikka niitä ei alunperin olisikaan ollut. Halaamattomuus siis, vaikka aika erikoista ettet kenellekään mitään lahjaa ole koskaan hankkinut. Kyllä sun äitis varmasti on vähintään imettäessään sua halannut. Aika kylmää menoa silti.

Olen M32:a pari vuotta nuorempi mies joka on vähän samanlaisessa tilanteessa, avaanpa vähän tilannettani ja ajatuksia asiasta:

Eli olen vajaa kolmekymppinen mies joka ei ole oikeastaan koskaan kokenut läheisyyttä (enkä seksiä tai seurustelua), Äiti on saattanut joo joskus alle 5 vuotiaana läheisyyttä antaa mutta ei minulla siitä mitään muistikuvia ole. Suhde äitiin on ihan asiallinen ja (itselleni) normaali. Äidissä ei siis sinänsä ole mitään vikaa, ei vaan ole läheisyyttä antavaa tyyppiä. Sisaruksilta tai muilta sukulaisilta ei sen enempää koskaan läheisyyttä ole saanut. 

En ole koskaan seurustellut tai käynyt edes treffeillä, joten ei silläkään sektorilla ole läheisyyttä ollut.

Ne muutamat kerrat (3kpl?) kun joku on minua koskettanut on se tuntunut erittäin voimakkaalta, itsekin suorastaan hämmentynyt miten voimakas reaktio voi tulla jostakin niin pienestä asiasta kun toisen ihmisen kosketus.

Kyseiset kerrat on olleet sellaisia että sukupuolet vaihdettuna kyse olisi jonkun sortin ahdistelusta, itse en kuitenkaan ole tilanteista mitenkään mieltäni pahoittanut vaikka tunnistan tilanteen vääryyden.

Näin yleisesti arjessa toisen ihmisen läsnäolo, kosketus, läheisyys ym. seurusteluun kuuluvat asiat pyörivät hyvinkin paljon mielessä, sanoisin että suurimman osan päivästä jos juuri sillä hetkellä ei tarvitse keskittyä johonkin muuhun. Rakkauden, läheisyyden, kosketuksen ym. puute on elämässäni kevyesti suurin negatiivinen asia. Asia on sen verran iso että tulee mietittyä kuoleman tuomaa helpotusta ongelmiin, enkä minä ole siis missään tapauksessa itsetuhoinen ihminen enkä ole edes masentunut. Pidän itseäni hyvin vakaana ihmisenä mutta rakkauden ja läheisyyden puute saa minutkin välillä ajattelemaan tälläisiä ajatuksia. Voin vain kuvitella miten nämä ongelmat vaikuttavat ihmiseen jolla on taipuvaisuutta masentuneisuuteen tai itsetuhoisuuteen.

T. Yksinäisyyteen tuomittu

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen 32 ja en ole koskaan edes halannut ketään. Todennäköisempää on, että päätän päiväni ennen kuin 40 vuotta tulee ikää täyteen. Ehkä teen sen ensin turruttamalla itseni viinalla ja lääkkeillä, sitten voisi kokeilla miltä pendolinon keula tuntuu.

M32

Etkö edes perheenjäseniä ole halannut?

En ole. En myöskään ole koskaan ostanut minkäänlaista joululahjaa koskaan kenellekään. Tai oikeastaan minkäänlaista lahjaa. 

M32

Mitä ihmettä, miksi? Tommonenhan varmasti aiheuttaa jotain henkisiä ongelmia vaikka niitä ei alunperin olisikaan ollut. Halaamattomuus siis, vaikka aika erikoista ettet kenellekään mitään lahjaa ole koskaan hankkinut. Kyllä sun äitis varmasti on vähintään imettäessään sua halannut. Aika kylmää menoa silti.

Kaikki miehet tässä maailmassa ei kelpaa naisille. Erityisesti, jos sattuu olemaan 175cm "pitkä".

M32. 

Tuo tuskin on syy kun itsekin kaipaisin hellyyttä omalta aviomieheltä joka on 173cm pitkä.

Vierailija kirjoitti:

Olen 55 v. nainen. Edellinen fyysinen kontaktini , vastakkaiseen sukupuoleen oli vuonna 2004. Mitä kauemmin olet yksin, sitä vähemmän kaipaat mitään. Asiat unohtuvat mielestä. Ei kaipaa sellaista, mistä on liian pitkä aika.

Ihan h*lvetin surullista. En itse ainakaan haluaisi koskaan luopua läheisyydestä toiseen. Mutta toisaalta, ihmisille on eri asiat tärkeitä. Joku voi hyvinkin tottua olemaan ilman läheisyyttä, itse en usko omalla kohdallani näin olevan.

-se eron partaalla oleva N29

Taas yks seksinpuutevinkuketju. Älä jaksa ap. Lelukaupat on keksitty. Sekoitat nyt seksinpuutteen ihan muuhun.

Mulla kai auttaa aiemman avioeron jälkeen että en mennyt mihinkään tindereihin, enkä ylipäätään ollut mitään hakemassa. Netissä pyörin paikoissa joissa oli samanhenkisiä ja missä pääsi vain ns. jauhamaan paskaa. Jotenkin surullista että miehenä voi usein tehdä vaikutuksen vain juttelemalla ilman taka-ajatuksia ja törkeitä ehdotuksia. Sitä kautta metallimusiikin yhdistämänä tuli uusi suhde ja nykyään jo 5v avioliitto ulkomaisen naisen kanssa.

Hyvin.

Kun tajuaa, että mitä kaikkea paskaa ja nalkutusta se halaus maksaa kolikon kääntöpuolena.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen 32 ja en ole koskaan edes halannut ketään. Todennäköisempää on, että päätän päiväni ennen kuin 40 vuotta tulee ikää täyteen. Ehkä teen sen ensin turruttamalla itseni viinalla ja lääkkeillä, sitten voisi kokeilla miltä pendolinon keula tuntuu.

M32

Etkö edes perheenjäseniä ole halannut?

En ole. En myöskään ole koskaan ostanut minkäänlaista joululahjaa koskaan kenellekään. Tai oikeastaan minkäänlaista lahjaa. 

M32

Mitä ihmettä, miksi? Tommonenhan varmasti aiheuttaa jotain henkisiä ongelmia vaikka niitä ei alunperin olisikaan ollut. Halaamattomuus siis, vaikka aika erikoista ettet kenellekään mitään lahjaa ole koskaan hankkinut. Kyllä sun äitis varmasti on vähintään imettäessään sua halannut. Aika kylmää menoa silti.

Kaikki miehet tässä maailmassa ei kelpaa naisille. Erityisesti, jos sattuu olemaan 175cm "pitkä".

M32. 

Tuo tuskin on syy kun itsekin kaipaisin hellyyttä omalta aviomieheltä joka on 173cm pitkä.

Yleensä näissä tapauksissa kun mies on lyhyehkö, on parilla jo ikää yli 50. Ja minä kun olisin halunnut lisääntymisikäisen nuoren naisen, en mummelia. 

M32

Huh, hyvin samansuuntaisia kokemuksia minullakin... Olen itse 36-vuotias ja ei minuakaan ole kukaan ikinä halannut. Tai varmasti äiti on pitänyt jonkin verran sylissä lapsena, vaikka saikin neuvolassa aikoinaan ohjeen, että ei saisi syliin ottaa vaikka kuinka itkee. Mutta näistä ajoista en enää mitään luonnollisesti muista. Tämän lisäksi en ole ikinä kuullut sanottuna juuri mitään positiivista itsestäni. Tai sen puoliin negatiivistakaan. Voisiko nämä ilmeisesti yllättävän yleiset kokemukset osaltaan selittää ikäistemme miesten itsetunto-ongelmia.. Kyllä tässä vuosien varrella on ainakin jossain määrin oppinut pitämään itseään melko arvottomana ja näkymättömänä

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen 32 ja en ole koskaan edes halannut ketään. Todennäköisempää on, että päätän päiväni ennen kuin 40 vuotta tulee ikää täyteen. Ehkä teen sen ensin turruttamalla itseni viinalla ja lääkkeillä, sitten voisi kokeilla miltä pendolinon keula tuntuu.

M32

Jos vaikka et traumatisoisi muita samalla jos kerran menet.

Siinä tilanteessa, kun pendolinon keula houkuttelee, ei enää hirveästi mieti tuollaisia. 

M32

Suomessa on miljoona yksineläjää. Euroopan suurin sinkkuväestö. Miehet etsivät kauniita, nuoria naisia. Jäävät yksin mieluummin kuin huolivat ikäisensä ja tasoisensa naisen. Suomen ylipainoiset ja keski-ikäiset, elävät yksin mieluummin, kuin huolivat tasoisensa kumppanin.

Vierailija kirjoitti:

Huh, hyvin samansuuntaisia kokemuksia minullakin... Olen itse 36-vuotias ja ei minuakaan ole kukaan ikinä halannut. Tai varmasti äiti on pitänyt jonkin verran sylissä lapsena, vaikka saikin neuvolassa aikoinaan ohjeen, että ei saisi syliin ottaa vaikka kuinka itkee. Mutta näistä ajoista en enää mitään luonnollisesti muista. Tämän lisäksi en ole ikinä kuullut sanottuna juuri mitään positiivista itsestäni. Tai sen puoliin negatiivistakaan. Voisiko nämä ilmeisesti yllättävän yleiset kokemukset osaltaan selittää ikäistemme miesten itsetunto-ongelmia.. Kyllä tässä vuosien varrella on ainakin jossain määrin oppinut pitämään itseään melko arvottomana ja näkymättömänä

Ja tosiaan olen muutaman kerran niin ikään kokenut Helsingin yöelämässä parikymmentä vuotta vanhemman naishenkilön suoraa kourintaa, ja vaikka minäkin hyvin tiedostin asian "vääryyden" niin silti muistan hymyilleeni kotiin päästyäni ja ajatelleeni että ehkä en sittenkään ole kokonaan näkymätön :)

Kuulostaa kamalalta. Kuka sua on haukkunut? Olen pahoillani puolestasi. :(((

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen 32 ja en ole koskaan edes halannut ketään. Todennäköisempää on, että päätän päiväni ennen kuin 40 vuotta tulee ikää täyteen. Ehkä teen sen ensin turruttamalla itseni viinalla ja lääkkeillä, sitten voisi kokeilla miltä pendolinon keula tuntuu.

M32

Etkö edes perheenjäseniä ole halannut?

En ole. En myöskään ole koskaan ostanut minkäänlaista joululahjaa koskaan kenellekään. Tai oikeastaan minkäänlaista lahjaa. 

M32

Mitä ihmettä, miksi? Tommonenhan varmasti aiheuttaa jotain henkisiä ongelmia vaikka niitä ei alunperin olisikaan ollut. Halaamattomuus siis, vaikka aika erikoista ettet kenellekään mitään lahjaa ole koskaan hankkinut. Kyllä sun äitis varmasti on vähintään imettäessään sua halannut. Aika kylmää menoa silti.

Kaikki miehet tässä maailmassa ei kelpaa naisille. Erityisesti, jos sattuu olemaan 175cm "pitkä".

M32. 

Tuo tuskin on syy kun itsekin kaipaisin hellyyttä omalta aviomieheltä joka on 173cm pitkä.

Yleensä näissä tapauksissa kun mies on lyhyehkö, on parilla jo ikää yli 50. Ja minä kun olisin halunnut lisääntymisikäisen nuoren naisen, en mummelia. 

M32

Kaikilla tuntemillani lyhyillä miehillä on tyttöystävä tai vaimo. Kaikilla. Myös 160-senttisellä.

Olen N35, ei kokemusta miehistä. Eipä sitä läheisyyttä osaa kaivata kun ei sitä ole kokenut. Lapsuudenperheessä ei todellakaan halailla enkä nyt mitään kaveriakaan ala kaulailemaan.

Koen että mulla on hyvä elämä näinkin. Eli ehkä multa sitten puuttuu jokin vietti/tunne joka melkein kaikilla muilla on.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen 32 ja en ole koskaan edes halannut ketään. Todennäköisempää on, että päätän päiväni ennen kuin 40 vuotta tulee ikää täyteen. Ehkä teen sen ensin turruttamalla itseni viinalla ja lääkkeillä, sitten voisi kokeilla miltä pendolinon keula tuntuu.

M32

Etkö edes perheenjäseniä ole halannut?

En ole. En myöskään ole koskaan ostanut minkäänlaista joululahjaa koskaan kenellekään. Tai oikeastaan minkäänlaista lahjaa. 

M32

Mitä ihmettä, miksi? Tommonenhan varmasti aiheuttaa jotain henkisiä ongelmia vaikka niitä ei alunperin olisikaan ollut. Halaamattomuus siis, vaikka aika erikoista ettet kenellekään mitään lahjaa ole koskaan hankkinut. Kyllä sun äitis varmasti on vähintään imettäessään sua halannut. Aika kylmää menoa silti.

Kaikki miehet tässä maailmassa ei kelpaa naisille. Erityisesti, jos sattuu olemaan 175cm "pitkä".

M32. 

Tuo tuskin on syy kun itsekin kaipaisin hellyyttä omalta aviomieheltä joka on 173cm pitkä.

Yleensä näissä tapauksissa kun mies on lyhyehkö, on parilla jo ikää yli 50. Ja minä kun olisin halunnut lisääntymisikäisen nuoren naisen, en mummelia. 

M32

Kaikilla tuntemillani lyhyillä miehillä on tyttöystävä tai vaimo. Kaikilla. Myös 160-senttisellä.

Ja siis ovat löytäneet 2- ja 3-kymppisinä. Eivät yli 50-vuotiaina.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen 37 vuotta ja lähin ihmiskontaktini viimeisen reilun kuuden vuoden ajalta on kädestä päivää sanominen. Ja kyllähän se aika pahalta rehellisesti sanoen tuntuu...

Törmään usein tälläkin palstalla naisten kirjoituksiin, joissa hehkutetaan kuinka ihanaa on vain olla sinkkuna kun voi vain elää täyttä elämää itselleen. Monesti olen myös miettinyt eivätkö nämä naiset tunne minkäänlaista läheisyyden kaipuuta? Vai saadaanko se tyydytettyä ystävien tai satunnaisten suhteiden kautta?

Oman elämänlaatuni koen ainakin heikentyneen selvästi ja ajatus siitä, että edessä saattaa olla vielä useita vuosikymmeniä yksinoloa, tuntuu välillä aika musertavalta :/ Eikä tässä enää mistään seksistä edes haaveilla vaan lähinnä siitä, että joku esimerkiksi halaisi aidosti pitkään ja syvään.

Minä arvelen, että nuo täyttä elämää ja itsensä toteuttamista parisuhteen päättymisen jälkeen vaahtoavat sinkut ovat niitä, jotka ovat hiljattain eronneet. Jos on ollut vuosia samassa huushollissa vaikka alkoholistin kanssa, niin varmasti on suorastaan taivaallista, kun saa nukkua yönsä rauhassa, kukaan ei mangu rahaa, kukaan ei uhkaa väkivallalla eikä tarvitse miettiä, missä se joku taas hortoilee ja koska ja missä kunnossa tulee kotiin. Ja lopulta, kumpaa toivoo enemmän, sitä kotiutumista vai soittoa sairaalasta, että täällä se nyt makaa maksa- munuais- ja vieroitusoirepotilaana. Luulen että vähäisempikin kurjuus saa ihmisen iloitsemaan omasta vapaudesta ja rauhasta. 

Jotkut varmaan katkeroituvat tällaisesta kokemuksesta loppuiäkseen. En yhtään ihmettele, että tällainen katkera vaahtoaisi itsenäisyyden ja jopa yksinäisyyden ihanuudesta, vaikka todellisuudessa olisi sairas kosketuksen puutteesta. Jos ei kertakaikkiaan pysty pääsemään yli kokemuksistaan eikä saa tuta mitään korjaavaa, niin siihenpä sitten jää. Siskoni näyttäisi olevan tällainen. Hänen tyttärensä lisäksi minä olen jokseenkin ainoa, joka saa häntä halata. Minä kun olen velipoika, niin en ole tunkemassa hänen housuihinsa. Ja kun olen raitiskin, niin en haise pahalta tai sammalla typeryyksiä ainakaan tauotta.

Lopulta uskon, että on ihmisiä, jotka todella viihtyvät yksin, eivätkä kaipaa läheisyyttä, ja että tämä ei johdu mistään traumasta. Tai siis... en voi muuta kuin uskoa, koska jotkut niin sanovat, eikä minulla ole mitään ylivoimaista perustetta kiistää väitettä. Vaan paljonkohan tällaisia ihmisiä on? Kymmenen prosenttia väestöstä vaiko viisi promillea? Kuvaavaa oli taannoinen yleisökirjoitus muistaakseni Kalevan palstalla. Joku nainen siinä räikeän osoittelevasti iloitsi, kuinka mukavaa on, kun on saanut miehen ulos huushollistaan ja viimeinkin on siistiä. Siisteys oli siis parisuhdetta tärkeämpi asia. Vaikka juttu olisi ollut provo, jollakin kuitenkin oli tällainen ajatus. Ymmärtäisin tuon asetelman siinä tapauksessa, että huusholli miehen aikana oli kuin juopottelevan keräilijän tyyssija, mutta jotkut ovat niin kajahtaneita siisteyteen, että missään ei saa olla pölyhippustakaan. Summa summarum: joku ihminen voi siis periaatteessa kaivata läheisyyttä, mutta jokin muu tarve tai pakkomielle tekee suhteessa elämisestä mahdotonta, ja niin sitä sitten on onnellisempi yksin.

Hyvin kirjoitettu.

Itsellä on taustalla vuosikymmenen mittainen suhde ”temperamenttiongelmaisen” miehen kanssa ja kun erosimme, ensimmäiset viisi vuotta joka aamu herätessä mun eka ajatus oli, että onneksi se ei ole täällä. Olin maailman onnellisin joka iltapäivä, kun saavuin hiljaiseen, yksinäiseen kotiini, jossa kukaan ei odottanut siivousta, ruoanlaittoa tai välien selvittelyä. Sitten pääsin traumasta yli, huono muisto hälveni, ajatus toisen ihmisen kohtaamisesta muodostui uudelleen. Mutta se vei mulla sen viisi vuotta, että edes alkuinnostus ja aito riemu omasta rauhasta meni ohitse. Se ei ollut katkeruutta tai teeskentelyä, vaan aivan oikeasti ihka aitoa onnellisuutta omista rajoista.

Mitä kosketuksen tarpeeseen tulee, niin kaikilla ei sellaista ole. Asuimme tosiaan kymmenen vuotta entisen kanssa yhdessä, eikä häntä saanut koskea ikinä, mikäli kyseessä ei ollut seksitarjous. Kaikki muu kuin seksi oli ylimääräistä kiehnäämistä, josta saatettiin jopa suuttua, kun itse seksiä ei tullutkaan - ihan suoraan huijaamiseksi hän sitä kutsui, jos menin koskettamaan edes ohimennen enkä halunnutkaan laskea housujani. Nukkumaankaan ei pystynyt samassa sängyssä, koska tuhisin ja tuli kuuma ja mun tukka kutitti jopa toiselta puolelta parisänkyä. Että siinäkin mielessä minusta kivempi ihan reilusti yksin.

Vierailija kirjoitti:

Olen 32 ja en ole koskaan edes halannut ketään. Todennäköisempää on, että päätän päiväni ennen kuin 40 vuotta tulee ikää täyteen. Ehkä teen sen ensin turruttamalla itseni viinalla ja lääkkeillä, sitten voisi kokeilla miltä pendolinon keula tuntuu.

M32

Tulipas kyllä paha mieli tästä kommentista. Osaan samaistua, koska itselläni oli pitkään sama suunnitelma. Nyt olen päässyt terapian avulla "kuiville" ja huonoina hetkinä lohduttaudun sillä, että ei täällä jokatapauksessa ikuisesti olla. Koitan suhtautua elämään jonkinlaisena kokemuksena.

Eiköhän vielä tule päivä, kun meidätkin joku hyväksyy sellaisina kuin olemme, muunakin kuin kaverina/ystävänä. N33