Suomen alhainen syntyvyys - miesnäkökulmaa kaivataan!
Tuntuu, että nyt kun mediassa puhutaan paljon alhaisesta syntyvyydestä ja pelotellaan sillä, niin naisia syyllistetään joka paikassa ihan kohtuuttomasti. Artikkeleista jää helposti kuva, etteivät koulutetut naiset kaipaa elämäänsä lapsia ja lykkäävät niiden hankintaa kunnes on monen kohdalla jo myöhäistä.
Musta kuitenkin tuntuu, että monissa parisuhteissa mies on se, joka sitä lapsenhankintaa haluaa lykätä. Ainakin omalla kohdalla ja monien kavereidenkin kanssa on näin: katsotaan vähän myöhemmin, ei vielä, työ täytyy olla ensin pisteessä X, pitää olla X määrä rahaa, tai auto, tai talo...tuntuu, että noita syitä olla hankkimatta lapsia löytyy loputtomiin! Haluisinkin siis kuulla, mistä se lapsettomuus parisuhteessa olevien miesten kohdalla johtuu? Halutaanko että kaikki olisi ns. valmista ennen vauvaa, ollaanko suhteessa väärään ihmiseen, onko omat harrastukset ja kaverit vielä tärkeämpiä, pelottaako oman elämän menetys, oma isyys tai onko huonoja lapsuusmuistoja? Painaako taloudelliset vai tunnesyyt enemmän? Eikö vaan haluta lapsia muttei kehdata sitä vauvakuumeilevalle kumppanille sanoa? Keskustelua, kiitos!
Kommentit (6454)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Se on ihan tuurissaan, löytyykö sopivan kokoisia luistimia kun niille on tarvis. Jos ostaa puoli vuotta aiemmin, ne voi olla sitten jo pienet. Ihan sama kaikkie muidenkin vaatteiden kohdalla. Lapsiin menee rahaa. Jos joku haluaa aina sanoa lapsille, että meillä ei ole varaa, niin siitä vaan. Muussa tapauksessa se pienituloisella vanhemmalla on jatkuvaa painiskelua rahan riittävyyden kanssa.
Kerrotko vielä, kuinka monta lasta sinulla on ja mikä ikäisiä he ovat? Minulla on tuo mennyt ohi silmien.
Miksi lapsille ei saisi sanoa että ei ole varaa, jos ei ole varaa? Tuleeko traumat?
Joo. Pitääpä seuraavaksi sanoa miehelle, että nyt loppuu mun kukkarolla loisiminen. Ostaa lapsille mahdollisimman halpaa ellei rahat riitä puoleen paremmista ja kertoo, että ei oo nyt rahaa ostaa esim. kunnollista talvitakkia, pitää tyytyä viimetalviseen liian pieneen. Ei lapsi moisesta traumoja saa, ei tietenkään. Eikä palellu. Sitä lämmittää tieto siitä, että kaikki maksetaan perheessä tasan puoliksi eikä kukaan loisi.
Jos sun vaatimus on että kulut maksetaan 50/50 niin sulla on kaksi vaihtoehtoa:
1. valitse rikkaampi mies
2. eläkää miehen tulotason mukaan.
Ei se kakara 700€ HH -takkia tarvitse.
Ja jos sun vaatimus on että kulut maksetaan 50/50 niin sulla on yksi vaihtoehto:
1. valitse rikkaampi nainen.
Kenelläkään normaalilla ihmisellä ei ole vaihtoehto, että toinen vanhemmista elää omien suurempien varojensa mukaista elämää ja puoliso + lapset elävät köyhyydessä.
Miksi luulet, että KUKAAN tarvitsee 70 euron takkia?
Naiset itse kertovat että kulut jaetaan 50/50, ei se mikään miehen vaatimus ole.
Nytkö sanotte ettei niitä jaeta tasan?
Voitko kuvitella, että joissain kulut jaetaan eurolleen tasan?
Niinhän nuo naiset väittää. Sanotko niitä valehtelijoiksi?
Meillä jaetaan, se on tosiasia. En väitä tässä ketään valehtelijaksi, heillä on varmaan sovittu kuluista eri tavalla.
Eurolleen tasan, kaikki exceliin.
Kuinka laskette auton (jos sellainen on) bensankulutuksen silloin kun toinen ei ole kyydissä?
Entä kompensoitteko isomman ihmisen mahdollisesti suurempaa ruokahalua mitenkään?
Oletko elätti? Auton bensat menee käytön mukaan, eli puoliksi taikka vuoronperään. Isompiruokainen lähtee vaikka ruokajonoon, jos ei muutoin riitä rahat.
- sivusta
Elätän joten kiinnostaa tietää miten "tasan 50/50 talouksissa" toimitaan.
Ja siis lapset nälkäisenä nukkumaan jos tulot ei riitä? Tämä hyvä, näin epäilinkin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olisin valmis vielä ehkä yhteen tai kahteen lapseen, mutta ikäiseni (noin 40 v.) naiset eivät enää halua edes yrittää vaikka hedelmällisiä vuosia vuosi olla jäljellä. "Lapsiluku on täynnä" vaikka on ennestään vain yksi tai kaksi lasta.
Aika aikaa kutakin. Jos omat lapset on yli kymmenvuotiaita tai teinejä, kuten omat lapset oli ollessani nelikymppinen, en olisi lähtenyt uudestaan alusta.
Onko tämä yleinenkin näkemys naisilla? Eikö toinen kierros ja ydinperhe kiinnosta yhtään? Eikö toinen mahdollisuus tehdä asiat uudelleen ja kokeneempana (paremmin?) kiinnosta yhtään?
Vai onko mies ja perhe teille ihan yhdentekeviä asioita?
On yleinen näkemys. Toinen kierros ei kiinnosta kun ensimmäisestä on selvitty. Aika pitkälti siksi, että suurin osa perhearjesta on naisen harteilla. Se mies ja perhehän on tuossa vaiheessa jo koettu, juuri siitä kokemuksestahan tämä näkemys kumpuaa.
Varmaan kannattaisi skipata heti kättelyssä mies&seurustelu. Välttyisi pahalta mieleltä. Tänä päivänä lapset saadaan alulle muillakin keinoin.
Naiset törmäävät siihen suureen ongelmaan eli kukas tuolloin maksaa kulut ja takaa pienokaiselle elintason?
Oikeastiko joku ajattelee jäävänsä pelkästään miehen tulojen varaan? Naisella täytyy olla omia tuloja ja koulutus. Sehän nykyinenkin mies voi vaan yks päivä todeta ettei enää nappaa. Tämä saattaa pahimmillaan näkyä elarikiistoissa.
Spermaa saa kyllä (suorastaan luvattoman helposti)Kenen tulojen varaan se spermaa luvattoman helposti saava sitten jää pariksi vuodeksi?
Säästöt ja pankki. Parin vuoden jälkeen voi palata takaisin töihin. Joissakin työpaikoissa pystyy heittämään keikkoja osa-aikaisena.

Kyllä se taitaa edellyttää, että jos kerran sanotaan 50/50, niin silloin sen on oltava aina ja ihan tilanteesta riippumatta sentilleen tasan. Kun askartelee pelkän teorian tasolla, helposti näemmä vieraantuu todellisuudesta. Ei ymmärrä, että oikeassa elämässä tulot voivat vaihdella paljonkin. Työttömyyttä, opiskelua, vanhempainvapaata, uuden yrityksen käynnistelyä jne. Tällaiset eivät mahdu tajuntaan, ellei ole mitään kontaktia live-elämään.

- sivustaElätän joten kiinnostaa tietää miten "tasan 50/50 talouksissa" toimitaan.
Ja siis lapset nälkäisenä nukkumaan jos tulot ei riitä? Tämä hyvä, näin epäilinkin.
Kuka pakotti ottamaan elätin?

Mihin laitat lapsen osa-aikaisena kun edes vessassa ei pysty käymään ilman itkua?

Johan tuo kirjanpitäjä paljasti kuinka homma toimii. Yhteiset laskutetaan ja omat hoidetaan itse.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Prosentteina tuloistaan moni pariskunta maksaa kyllä elämän ihan oikeasti puoliksi. Riippuu miten asiaa katsoo. Prosentteina vertailu on kohtuullista, silloin se 'rankaisee' suhteessa yhtä paljon.
Sehän taas riippuu siitä, että kenen hyväksi rahaa käytetään. Jos useimmat ostokset ja "välttämättömät tarpeet" ovat naisen ideoimia, ja mies pärjäisi vähemmällä mutta maksaa niistä enemmän (koska prosentti), niin eihän tuo reilulta kuulosta.
Mies pärjää ruisleivällä, 79snt / 6 palaa
Nainen haluaa ciabatta-sämpylöitä 4,20 / 6 sämpylää
Leivän päälle miehelle riittäisi lauantaimakkara ja ehkä Edam, nainen vaatii Itävaltalaista erikoisjuustoa cittarin "erikseen tilattavat" hyllyltä.
No miksi ihmeessä tuo mies on valinnut naosen, joka haluaa ciabatta-sämpylöitä ja itävaltalaista erikoisjuustoa? Sano ihmeessä sille, että valtaosalle naisista kelpaa kyllä tavallinen kotiruoka. Pakkoko sen on etsimällä etsiä nainen, jolle kelpaa vain 0,70 euron sämpylät?
No miksi ihmeessä tuo nainen on valinnut miehen, joka haluaa missi-kaunottaren? Sano ihmeessä sille, että valtaosalle miehistä kelpaa kyllä tavallinen suomalainen läski. Pakkoko sen on etsimällä etsiä mies, jolle kelpaa vain ihmisen näköinen nainen?
Missä kohtaa tuo nainen valitti miehestä, ja mistä aiheesta hän valitti? Kerroit vain tuosta ruoka-casesta. Oli siis molemminpuolista tyytymättömyyttä?
Kaikki palstanartut valittaa miehistä. Ei omasta kun sellaista ei ole, mutta kavereiden.
Siis oliko tuo ciabatta-nainen palstanarttu? Vai onko hän silkkaa mielikuvituksen tuotetta? Miksi esittelet täällä oikeana ongelmana jotain itse keksimääsi mielikuvitustapausta? 🙄
Samaa mielikuvitusta kuin teidän palstanarttujen tarinat miehistä joille kelpaa vain insta-missit.
Miksi te palstanartut esittelette niitä miehiä oikeina ongelmina?
Miehiäkö ei kiinnostakaan pelkästään naisen nuoruus ja ulkonäkö vaan se tanakka kananpersetukkainen perunanenäkin kelpaa? No nyt aletaan lähestyä oikeaa elämää sinunkin jutuissasi - tätähän sinulle on yritetty selittää, että ei täällä oikeasti miehet vaihda vähintään kymmenen vuoden välein nuorempaan, eikä kaikilla naisillakaan ole rikasta, laatikkopäistä lentäjäsankaria. Ihmiset pariutuvat mitä moninaisimpien kumppanien kanssa: ruma köyhä mies löytää kumppanin siinä kuin pullea lyhyttukkainen ”palstanarttukin”. Rakkaus, ystäväiseni, se rakkaus! ❤️
Mukavaa, että aika ajoin edes väläyksenomaisesti tajuat, että nuo palstalla pyörittelemäsi himmelit ovat silkkaa mielikuvituksesi tuotosta. 🙂
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Se on ihan tuurissaan, löytyykö sopivan kokoisia luistimia kun niille on tarvis. Jos ostaa puoli vuotta aiemmin, ne voi olla sitten jo pienet. Ihan sama kaikkie muidenkin vaatteiden kohdalla. Lapsiin menee rahaa. Jos joku haluaa aina sanoa lapsille, että meillä ei ole varaa, niin siitä vaan. Muussa tapauksessa se pienituloisella vanhemmalla on jatkuvaa painiskelua rahan riittävyyden kanssa.
Kerrotko vielä, kuinka monta lasta sinulla on ja mikä ikäisiä he ovat? Minulla on tuo mennyt ohi silmien.
Miksi lapsille ei saisi sanoa että ei ole varaa, jos ei ole varaa? Tuleeko traumat?
Joo. Pitääpä seuraavaksi sanoa miehelle, että nyt loppuu mun kukkarolla loisiminen. Ostaa lapsille mahdollisimman halpaa ellei rahat riitä puoleen paremmista ja kertoo, että ei oo nyt rahaa ostaa esim. kunnollista talvitakkia, pitää tyytyä viimetalviseen liian pieneen. Ei lapsi moisesta traumoja saa, ei tietenkään. Eikä palellu. Sitä lämmittää tieto siitä, että kaikki maksetaan perheessä tasan puoliksi eikä kukaan loisi.
Jos sun vaatimus on että kulut maksetaan 50/50 niin sulla on kaksi vaihtoehtoa:
1. valitse rikkaampi mies
2. eläkää miehen tulotason mukaan.
Ei se kakara 700€ HH -takkia tarvitse.
Ja jos sun vaatimus on että kulut maksetaan 50/50 niin sulla on yksi vaihtoehto:
1. valitse rikkaampi nainen.
Kenelläkään normaalilla ihmisellä ei ole vaihtoehto, että toinen vanhemmista elää omien suurempien varojensa mukaista elämää ja puoliso + lapset elävät köyhyydessä.
Miksi luulet, että KUKAAN tarvitsee 70 euron takkia?
Naiset itse kertovat että kulut jaetaan 50/50, ei se mikään miehen vaatimus ole.
Nytkö sanotte ettei niitä jaeta tasan?
Voitko kuvitella, että joissain kulut jaetaan eurolleen tasan?
Kyllä se taitaa edellyttää, että jos kerran sanotaan 50/50, niin silloin sen on oltava aina ja ihan tilanteesta riippumatta sentilleen tasan. Kun askartelee pelkän teorian tasolla, helposti näemmä vieraantuu todellisuudesta. Ei ymmärrä, että oikeassa elämässä tulot voivat vaihdella paljonkin. Työttömyyttä, opiskelua, vanhempainvapaata, uuden yrityksen käynnistelyä jne. Tällaiset eivät mahdu tajuntaan, ellei ole mitään kontaktia live-elämään.
Olen ollut muutamaan otteeseen työttömänä ja kyllä minulla ansiosidonnainen riitti omaan osaan kuluista ja omiin kuluihin. Hoitovapaat oli ainoat ajat, jolloin mies maksoi enemmän, mutta vastaavasti mies ei tehnyt silloin kotona mitään. Miehellä on vakaa työpaikka ja vakaat tulot, minulla vaihtelua on ollut enemmän. Välillä tienasin miestä enemmän, välillä vähemmän, suurimman osan aikaa suunnilleen saman verran. Meillä on pienet kulut.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Se on ihan tuurissaan, löytyykö sopivan kokoisia luistimia kun niille on tarvis. Jos ostaa puoli vuotta aiemmin, ne voi olla sitten jo pienet. Ihan sama kaikkie muidenkin vaatteiden kohdalla. Lapsiin menee rahaa. Jos joku haluaa aina sanoa lapsille, että meillä ei ole varaa, niin siitä vaan. Muussa tapauksessa se pienituloisella vanhemmalla on jatkuvaa painiskelua rahan riittävyyden kanssa.
Kerrotko vielä, kuinka monta lasta sinulla on ja mikä ikäisiä he ovat? Minulla on tuo mennyt ohi silmien.
Miksi lapsille ei saisi sanoa että ei ole varaa, jos ei ole varaa? Tuleeko traumat?
Joo. Pitääpä seuraavaksi sanoa miehelle, että nyt loppuu mun kukkarolla loisiminen. Ostaa lapsille mahdollisimman halpaa ellei rahat riitä puoleen paremmista ja kertoo, että ei oo nyt rahaa ostaa esim. kunnollista talvitakkia, pitää tyytyä viimetalviseen liian pieneen. Ei lapsi moisesta traumoja saa, ei tietenkään. Eikä palellu. Sitä lämmittää tieto siitä, että kaikki maksetaan perheessä tasan puoliksi eikä kukaan loisi.
Jos sun vaatimus on että kulut maksetaan 50/50 niin sulla on kaksi vaihtoehtoa:
1. valitse rikkaampi mies
2. eläkää miehen tulotason mukaan.
Ei se kakara 700€ HH -takkia tarvitse.
Ja jos sun vaatimus on että kulut maksetaan 50/50 niin sulla on yksi vaihtoehto:
1. valitse rikkaampi nainen.
Kenelläkään normaalilla ihmisellä ei ole vaihtoehto, että toinen vanhemmista elää omien suurempien varojensa mukaista elämää ja puoliso + lapset elävät köyhyydessä.
Miksi luulet, että KUKAAN tarvitsee 70 euron takkia?
Naiset itse kertovat että kulut jaetaan 50/50, ei se mikään miehen vaatimus ole.
Nytkö sanotte ettei niitä jaeta tasan?
Voitko kuvitella, että joissain kulut jaetaan eurolleen tasan?
Kyllä se taitaa edellyttää, että jos kerran sanotaan 50/50, niin silloin sen on oltava aina ja ihan tilanteesta riippumatta sentilleen tasan. Kun askartelee pelkän teorian tasolla, helposti näemmä vieraantuu todellisuudesta. Ei ymmärrä, että oikeassa elämässä tulot voivat vaihdella paljonkin. Työttömyyttä, opiskelua, vanhempainvapaata, uuden yrityksen käynnistelyä jne. Tällaiset eivät mahdu tajuntaan, ellei ole mitään kontaktia live-elämään.
Miksi sanotte 50/50 jos totuus on "tulojen mukaan" ?
Eikö kantti kestä myöntää että loisitte? Itsenäinen nainen ja miehen rahojen armoilla?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olisin valmis vielä ehkä yhteen tai kahteen lapseen, mutta ikäiseni (noin 40 v.) naiset eivät enää halua edes yrittää vaikka hedelmällisiä vuosia vuosi olla jäljellä. "Lapsiluku on täynnä" vaikka on ennestään vain yksi tai kaksi lasta.
Aika aikaa kutakin. Jos omat lapset on yli kymmenvuotiaita tai teinejä, kuten omat lapset oli ollessani nelikymppinen, en olisi lähtenyt uudestaan alusta.
Onko tämä yleinenkin näkemys naisilla? Eikö toinen kierros ja ydinperhe kiinnosta yhtään? Eikö toinen mahdollisuus tehdä asiat uudelleen ja kokeneempana (paremmin?) kiinnosta yhtään?
Vai onko mies ja perhe teille ihan yhdentekeviä asioita?
On yleinen näkemys. Toinen kierros ei kiinnosta kun ensimmäisestä on selvitty. Aika pitkälti siksi, että suurin osa perhearjesta on naisen harteilla. Se mies ja perhehän on tuossa vaiheessa jo koettu, juuri siitä kokemuksestahan tämä näkemys kumpuaa.
Varmaan kannattaisi skipata heti kättelyssä mies&seurustelu. Välttyisi pahalta mieleltä. Tänä päivänä lapset saadaan alulle muillakin keinoin.
Naiset törmäävät siihen suureen ongelmaan eli kukas tuolloin maksaa kulut ja takaa pienokaiselle elintason?
Oikeastiko joku ajattelee jäävänsä pelkästään miehen tulojen varaan? Naisella täytyy olla omia tuloja ja koulutus. Sehän nykyinenkin mies voi vaan yks päivä todeta ettei enää nappaa. Tämä saattaa pahimmillaan näkyä elarikiistoissa.
Spermaa saa kyllä (suorastaan luvattoman helposti)Kenen tulojen varaan se spermaa luvattoman helposti saava sitten jää pariksi vuodeksi?
Säästöt ja pankki. Parin vuoden jälkeen voi palata takaisin töihin. Joissakin työpaikoissa pystyy heittämään keikkoja osa-aikaisena.
Tämän soisi yleistyvän :D
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Se on ihan tuurissaan, löytyykö sopivan kokoisia luistimia kun niille on tarvis. Jos ostaa puoli vuotta aiemmin, ne voi olla sitten jo pienet. Ihan sama kaikkie muidenkin vaatteiden kohdalla. Lapsiin menee rahaa. Jos joku haluaa aina sanoa lapsille, että meillä ei ole varaa, niin siitä vaan. Muussa tapauksessa se pienituloisella vanhemmalla on jatkuvaa painiskelua rahan riittävyyden kanssa.
Kerrotko vielä, kuinka monta lasta sinulla on ja mikä ikäisiä he ovat? Minulla on tuo mennyt ohi silmien.
Miksi lapsille ei saisi sanoa että ei ole varaa, jos ei ole varaa? Tuleeko traumat?
Joo. Pitääpä seuraavaksi sanoa miehelle, että nyt loppuu mun kukkarolla loisiminen. Ostaa lapsille mahdollisimman halpaa ellei rahat riitä puoleen paremmista ja kertoo, että ei oo nyt rahaa ostaa esim. kunnollista talvitakkia, pitää tyytyä viimetalviseen liian pieneen. Ei lapsi moisesta traumoja saa, ei tietenkään. Eikä palellu. Sitä lämmittää tieto siitä, että kaikki maksetaan perheessä tasan puoliksi eikä kukaan loisi.
Jos sun vaatimus on että kulut maksetaan 50/50 niin sulla on kaksi vaihtoehtoa:
1. valitse rikkaampi mies
2. eläkää miehen tulotason mukaan.
Ei se kakara 700€ HH -takkia tarvitse.
Ja jos sun vaatimus on että kulut maksetaan 50/50 niin sulla on yksi vaihtoehto:
1. valitse rikkaampi nainen.
Kenelläkään normaalilla ihmisellä ei ole vaihtoehto, että toinen vanhemmista elää omien suurempien varojensa mukaista elämää ja puoliso + lapset elävät köyhyydessä.
Miksi luulet, että KUKAAN tarvitsee 70 euron takkia?
Naiset itse kertovat että kulut jaetaan 50/50, ei se mikään miehen vaatimus ole.
Nytkö sanotte ettei niitä jaeta tasan?
Voitko kuvitella, että joissain kulut jaetaan eurolleen tasan?
Niinhän nuo naiset väittää. Sanotko niitä valehtelijoiksi?
Meillä jaetaan, se on tosiasia. En väitä tässä ketään valehtelijaksi, heillä on varmaan sovittu kuluista eri tavalla.
Eurolleen tasan, kaikki exceliin.
Kuinka laskette auton (jos sellainen on) bensankulutuksen silloin kun toinen ei ole kyydissä?
Entä kompensoitteko isomman ihmisen mahdollisesti suurempaa ruokahalua mitenkään?
Ei me mitään nipoja olla. Olen ammatiltani kirjanpitäjä ja olen "tuonut työt kotiin". Minusta budjetointi ja kulujen seuraaminen on tavattoman kiinnostavaa, olen saanut sillä tukittua pienet rahareiät. Tiedän, minne meidän rahat menee. Lisäksi seuraan erikseen henk.koht. kulujani.
Kummallakin on oma auto ja kumpikin vastaa auton kuluista itse. Reissut maksetaan luottokortilla ja lasku laitetaan tasan. Kumpikin hommaa omat juttunsa ihan itse. Jos haluan viedä miehen ulos syömään, teen sen, ja päin vastoin. Mies tosin on maksanut suurimman osan ulkona ruokailuista, koska minä teen ruuat kotona.
Tämä on minun ehdotuksesta tehty. Oma raha on minulle niin äärettömän tärkeää. On me kokeiltu joskus yhteisiä rahojakin, mutta se ei toiminut ollenkaan.
Tuo on se normaali tapa jakaa kulut tasan, ei se että vahditaan joka sentin puolikastakin. Mutta selitäpä tämä näille a… hmmm…. persoonallisella hahmotustavalla varustetuille ”keskustelijoille”. Ei oikein onnistu, kun ei mahdu ymmärrykseen heillä mikään muu kuin mustavalkoinen ruudukko.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Se on ihan tuurissaan, löytyykö sopivan kokoisia luistimia kun niille on tarvis. Jos ostaa puoli vuotta aiemmin, ne voi olla sitten jo pienet. Ihan sama kaikkie muidenkin vaatteiden kohdalla. Lapsiin menee rahaa. Jos joku haluaa aina sanoa lapsille, että meillä ei ole varaa, niin siitä vaan. Muussa tapauksessa se pienituloisella vanhemmalla on jatkuvaa painiskelua rahan riittävyyden kanssa.
Kerrotko vielä, kuinka monta lasta sinulla on ja mikä ikäisiä he ovat? Minulla on tuo mennyt ohi silmien.
Miksi lapsille ei saisi sanoa että ei ole varaa, jos ei ole varaa? Tuleeko traumat?
Joo. Pitääpä seuraavaksi sanoa miehelle, että nyt loppuu mun kukkarolla loisiminen. Ostaa lapsille mahdollisimman halpaa ellei rahat riitä puoleen paremmista ja kertoo, että ei oo nyt rahaa ostaa esim. kunnollista talvitakkia, pitää tyytyä viimetalviseen liian pieneen. Ei lapsi moisesta traumoja saa, ei tietenkään. Eikä palellu. Sitä lämmittää tieto siitä, että kaikki maksetaan perheessä tasan puoliksi eikä kukaan loisi.
Jos sun vaatimus on että kulut maksetaan 50/50 niin sulla on kaksi vaihtoehtoa:
1. valitse rikkaampi mies
2. eläkää miehen tulotason mukaan.
Ei se kakara 700€ HH -takkia tarvitse.
Ja jos sun vaatimus on että kulut maksetaan 50/50 niin sulla on yksi vaihtoehto:
1. valitse rikkaampi nainen.
Kenelläkään normaalilla ihmisellä ei ole vaihtoehto, että toinen vanhemmista elää omien suurempien varojensa mukaista elämää ja puoliso + lapset elävät köyhyydessä.
Miksi luulet, että KUKAAN tarvitsee 70 euron takkia?
Naiset itse kertovat että kulut jaetaan 50/50, ei se mikään miehen vaatimus ole.
Nytkö sanotte ettei niitä jaeta tasan?
Voitko kuvitella, että joissain kulut jaetaan eurolleen tasan?
Kyllä se taitaa edellyttää, että jos kerran sanotaan 50/50, niin silloin sen on oltava aina ja ihan tilanteesta riippumatta sentilleen tasan. Kun askartelee pelkän teorian tasolla, helposti näemmä vieraantuu todellisuudesta. Ei ymmärrä, että oikeassa elämässä tulot voivat vaihdella paljonkin. Työttömyyttä, opiskelua, vanhempainvapaata, uuden yrityksen käynnistelyä jne. Tällaiset eivät mahdu tajuntaan, ellei ole mitään kontaktia live-elämään.
Miksi sanotte 50/50 jos totuus on "tulojen mukaan" ?
Eikö kantti kestä myöntää että loisitte? Itsenäinen nainen ja miehen rahojen armoilla?
Eikö sinulla kantti kestä myöntää, että myös miehet välillä ”loisivat”? Myös miehet sairastuvat, joutuvat työttömiksi, opiskelevat, starttailevat yrityksiä, tekevät konkursseja ja vaihtavat duunipaikkaa. Siis täällä livemaailmassa. Puoliksi menee pitkällä aikavälillä silti, vaikka heilahteluja tuleekin.
Mutta joo, turha taitaa olla sinulle selittää, mitä ”puoliksi” tarkoittaa isossa kuvassa, vuosikymmenien mittaan, kun ei sulle näköjään mahdu päähän kuin yksi päivä kerrallaan, ja tilanteiden muuttumista on ihan mahdoton käsittää.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olisin valmis vielä ehkä yhteen tai kahteen lapseen, mutta ikäiseni (noin 40 v.) naiset eivät enää halua edes yrittää vaikka hedelmällisiä vuosia vuosi olla jäljellä. "Lapsiluku on täynnä" vaikka on ennestään vain yksi tai kaksi lasta.
Aika aikaa kutakin. Jos omat lapset on yli kymmenvuotiaita tai teinejä, kuten omat lapset oli ollessani nelikymppinen, en olisi lähtenyt uudestaan alusta.
Onko tämä yleinenkin näkemys naisilla? Eikö toinen kierros ja ydinperhe kiinnosta yhtään? Eikö toinen mahdollisuus tehdä asiat uudelleen ja kokeneempana (paremmin?) kiinnosta yhtään?
Vai onko mies ja perhe teille ihan yhdentekeviä asioita?
On yleinen näkemys. Toinen kierros ei kiinnosta kun ensimmäisestä on selvitty. Aika pitkälti siksi, että suurin osa perhearjesta on naisen harteilla. Se mies ja perhehän on tuossa vaiheessa jo koettu, juuri siitä kokemuksestahan tämä näkemys kumpuaa.
Varmaan kannattaisi skipata heti kättelyssä mies&seurustelu. Välttyisi pahalta mieleltä. Tänä päivänä lapset saadaan alulle muillakin keinoin.
Naiset törmäävät siihen suureen ongelmaan eli kukas tuolloin maksaa kulut ja takaa pienokaiselle elintason?
Oikeastiko joku ajattelee jäävänsä pelkästään miehen tulojen varaan? Naisella täytyy olla omia tuloja ja koulutus. Sehän nykyinenkin mies voi vaan yks päivä todeta ettei enää nappaa. Tämä saattaa pahimmillaan näkyä elarikiistoissa.
Spermaa saa kyllä (suorastaan luvattoman helposti)Kenen tulojen varaan se spermaa luvattoman helposti saava sitten jää pariksi vuodeksi?
Säästöt ja pankki. Parin vuoden jälkeen voi palata takaisin töihin. Joissakin työpaikoissa pystyy heittämään keikkoja osa-aikaisena.
Mihin laitat lapsen osa-aikaisena kun edes vessassa ei pysty käymään ilman itkua?
Päiväkoti. Parivuotias pystyy vallan mainiosti menemään päiväkotiin. Jos olet niitä jotka uskoo kotona olemiseen siihen saakka kunnes lapsi menee kouluun joudut valitettavasti etsimään seuraa toisesta maasta. Suomessa päädyt haukuttavaksi Faceen/Vauvalle.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olisin valmis vielä ehkä yhteen tai kahteen lapseen, mutta ikäiseni (noin 40 v.) naiset eivät enää halua edes yrittää vaikka hedelmällisiä vuosia vuosi olla jäljellä. "Lapsiluku on täynnä" vaikka on ennestään vain yksi tai kaksi lasta.
Aika aikaa kutakin. Jos omat lapset on yli kymmenvuotiaita tai teinejä, kuten omat lapset oli ollessani nelikymppinen, en olisi lähtenyt uudestaan alusta.
Onko tämä yleinenkin näkemys naisilla? Eikö toinen kierros ja ydinperhe kiinnosta yhtään? Eikö toinen mahdollisuus tehdä asiat uudelleen ja kokeneempana (paremmin?) kiinnosta yhtään?
Vai onko mies ja perhe teille ihan yhdentekeviä asioita?
On yleinen näkemys. Toinen kierros ei kiinnosta kun ensimmäisestä on selvitty. Aika pitkälti siksi, että suurin osa perhearjesta on naisen harteilla. Se mies ja perhehän on tuossa vaiheessa jo koettu, juuri siitä kokemuksestahan tämä näkemys kumpuaa.
Varmaan kannattaisi skipata heti kättelyssä mies&seurustelu. Välttyisi pahalta mieleltä. Tänä päivänä lapset saadaan alulle muillakin keinoin.
Naiset törmäävät siihen suureen ongelmaan eli kukas tuolloin maksaa kulut ja takaa pienokaiselle elintason?
Oikeastiko joku ajattelee jäävänsä pelkästään miehen tulojen varaan? Naisella täytyy olla omia tuloja ja koulutus. Sehän nykyinenkin mies voi vaan yks päivä todeta ettei enää nappaa. Tämä saattaa pahimmillaan näkyä elarikiistoissa.
Spermaa saa kyllä (suorastaan luvattoman helposti)Kenen tulojen varaan se spermaa luvattoman helposti saava sitten jää pariksi vuodeksi?
Säästöt ja pankki. Parin vuoden jälkeen voi palata takaisin töihin. Joissakin työpaikoissa pystyy heittämään keikkoja osa-aikaisena.
Tämän soisi yleistyvän :D
Aika surullista ettei tätä ole jo nyt. Lastentarvikkeita pystyy hankkimaan käytettynä jossa säästää pitkän pennin. Turvaverkko olisi suotavaa olla, senkin pystyy korvaamaan lastenhoitajilla tai hyvällä tuurilla Facesta löytyvillä hätäkahvittelijoilla, jos tulee oikein tiukka paikka. Itseellisyys kysyy totta kai tuloja, mutta sitä varten ensin opiskellaan ja hankitaan työpaikka, ettei tarvi irvistellä.
Kuten jo kommenteista näemme ovat naiset täällä paljon kiinnostuneempia ja huolestuneempia talousasioista kuin perheestä taikka esimerkiksi lapsen terveydestä, heitä kiinnostaa enemmän joutuvatko he maksamaan yli 50 prosenttia taloudesta näin joutuen "elättäjäksi", vai joutuvatko nöyrtymään ja tuomaan perheeseen pienemmän palkan ja toimia "loisena", voin sanoa että miehiä tämä asia ei kiinnosta suurinta osaa vittuakaan, itse en ainakaan haluaisi kyllä elää työnarkomaanin kanssa. Myös osa sanoo että vaihdevuodet tulevat vasta 51 vuotiaana(hah). Mutta terveydelliset oireet lapsella näkyvät jo paljon nuorempienkin synnyttäjien kohdallakin, ja vain pahenevat mitä vanhempi synnyttäjä on. Toinen pointti on se etteivät suomalaiset naiset halua kuin minimaalisen perheen 1-2 lasta max. Miehenä itse haluaisin perheen mielummin nuorena ja mahdollisesti tehdä enemmänkin lapsia, ja myös nähdä lapsenlapset vielä elossa / nauttia eläkkeestä ym kun omat lapset ovat jo aikuisia ja saavat lapsenlapsia ja lapsenlapsenlapsia ym. Onneksi näihin kaikkiin ongelmiin on näennäisesti varsin helppo ratkaisu, ulkomaalainen vaimo, heillä on vielä perhearvot kohdillaan eikö kaikki simppelitkin kotityöt tuota mahdottoman suuria ongelmia, seurustelenkin tällä hetkellä espanjalaisen kaunottaren kanssa:3

Sinä olet sitten todella hyvätuloinen, kun pystyt yksin maksamaan koko perheen kulut. Ja harvinainen, suomalaiset miehethän eivät perhettään halua eivätkä pysty elättämään. Eikä suomimiehet tunnu haluavan lapsiakaan, joten senkin suhteen olet poikkeus.

Olen varsin hyvätuloisesta perheestä ja omistan monia kiinteistöjä joita vuokrailen muun työni ohella, en silti todellakaan ylityöskenteli itseäni uuvuksiin tai vietä kaikkea aikaa töissä, omistan myös parin ystäväni kanssa pienen yrityksen. Tästä huolimatta en kyllä elä mitään luksuselämää enkä sellaista kaipaakkaan joten rahaa kyllä riittää varsin hyvin mihin tahansa. Uskoisin että useammat suomalaisetkin miehet haluaisivat isompaa perhettä, usein vastaan tulee vain naisen haluttomuus taikka työkiireet taikka halu jatkaa teininä eloa ja ryyppäämistä yms, näin ainakin omien kavereitteni kohdalla.
Vierailija kirjoitti:
Kuten jo kommenteista näemme ovat naiset täällä paljon kiinnostuneempia ja huolestuneempia talousasioista kuin perheestä taikka esimerkiksi lapsen terveydestä, heitä kiinnostaa enemmän joutuvatko he maksamaan yli 50 prosenttia taloudesta näin joutuen "elättäjäksi", vai joutuvatko nöyrtymään ja tuomaan perheeseen pienemmän palkan ja toimia "loisena", voin sanoa että miehiä tämä asia ei kiinnosta suurinta osaa vittuakaan, itse en ainakaan haluaisi kyllä elää työnarkomaanin kanssa. Myös osa sanoo että vaihdevuodet tulevat vasta 51 vuotiaana(hah). Mutta terveydelliset oireet lapsella näkyvät jo paljon nuorempienkin synnyttäjien kohdallakin, ja vain pahenevat mitä vanhempi synnyttäjä on. Toinen pointti on se etteivät suomalaiset naiset halua kuin minimaalisen perheen 1-2 lasta max. Miehenä itse haluaisin perheen mielummin nuorena ja mahdollisesti tehdä enemmänkin lapsia, ja myös nähdä lapsenlapset vielä elossa / nauttia eläkkeestä ym kun omat lapset ovat jo aikuisia ja saavat lapsenlapsia ja lapsenlapsenlapsia ym. Onneksi näihin kaikkiin ongelmiin on näennäisesti varsin helppo ratkaisu, ulkomaalainen vaimo, heillä on vielä perhearvot kohdillaan eikö kaikki simppelitkin kotityöt tuota mahdottoman suuria ongelmia, seurustelenkin tällä hetkellä espanjalaisen kaunottaren kanssa:3
TL;DR.
Ja FYI: Menopaussi on suomalaisella naisella keskimäärin 51 vuoden iässä ja suurimmalla osalla naisista 45:n ja 55:n ikävuoden välillä, mutta vaihtelu on jopa 40:stä 60:een ikävuoteen. https://www.terveyskirjasto.fi/dlk00179