Lue keskustelun säännöt.
Suomen alhainen syntyvyys - miesnäkökulmaa kaivataan!
Tuntuu, että nyt kun mediassa puhutaan paljon alhaisesta syntyvyydestä ja pelotellaan sillä, niin naisia syyllistetään joka paikassa ihan kohtuuttomasti. Artikkeleista jää helposti kuva, etteivät koulutetut naiset kaipaa elämäänsä lapsia ja lykkäävät niiden hankintaa kunnes on monen kohdalla jo myöhäistä.
Musta kuitenkin tuntuu, että monissa parisuhteissa mies on se, joka sitä lapsenhankintaa haluaa lykätä. Ainakin omalla kohdalla ja monien kavereidenkin kanssa on näin: katsotaan vähän myöhemmin, ei vielä, työ täytyy olla ensin pisteessä X, pitää olla X määrä rahaa, tai auto, tai talo...tuntuu, että noita syitä olla hankkimatta lapsia löytyy loputtomiin! Haluisinkin siis kuulla, mistä se lapsettomuus parisuhteessa olevien miesten kohdalla johtuu? Halutaanko että kaikki olisi ns. valmista ennen vauvaa, ollaanko suhteessa väärään ihmiseen, onko omat harrastukset ja kaverit vielä tärkeämpiä, pelottaako oman elämän menetys, oma isyys tai onko huonoja lapsuusmuistoja? Painaako taloudelliset vai tunnesyyt enemmän? Eikö vaan haluta lapsia muttei kehdata sitä vauvakuumeilevalle kumppanille sanoa? Keskustelua, kiitos!
Kommentit (6577)
Meillä ollaan hedelmöityshoidoissa nyt 37.v (nainen) ja 41.v (mies). Viisi viimeistä vuotta mies on pyöritellyt silmiään ja odottanut "parempaa hetkeä" tarkoittaen taloudellista tilannetta. Nyt voi olla sitten jo myöhäistä niinkun olen yrittänyt hänelle sanoa. Ei uskonut kun sanoin että 35 vuoden jälkeen naisen on vaikea saada enää lapsia. No nyt sitten ollaan näissä kalliissa ja ahdistavissa hoidoissa ja toivotaan että meille vielä lapsi suotaisiin.
Naiset, jos olette suhteessa ja varsinkin jos olette yli 30-vuotiaita niin suosittelen lämpimästi sen takarajan asettamista lapsenteolle!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Niinpä, tuokin mies laittelee "tietynlaiset naiset" kiehuvaan öljysammioon".
Sukupuolien välinen sota vain tuntuu yltyvän.
Miehiähän ei maanpäällä tarvita kuin yhteen asiaan: varmistamaan jälkeläisten mahdollisimman hyvä geneettinen laatu.
Mutta koska nykyään kaikenmaailman hyttysia ja torakoita hyysätään, on lopputulos tällainen: läjittäin miehiä, joiden kanssa kukaan ei halua elää, saatikka lisääntyä.
Olen 35v. mies jolla on entisestä suhteesta yksi lapsi (11v.) ja nyt olen suhteessa 31v. naiseen jolla ei ole lapsia. Voin sanoa, että rankkaa on! Nainen on parin kuukauden sisällä pamahtanut hirveään vauvakuumeeseen (olemme seurustelleet 3 vuotta) eikä millään meinaa uskoa, että itselle riittäisi tuo yksi lapsi. Meillä on lapsen äidin kanssa vuoroviikkosysteemi ja ihan asialliset välit. Naisystäväni ja lapseni tulevat hyvin toimeen ja lapsenikin on sanonut, että sisarus olisi kiva. Muistan kuitenkin aika kirkkaasti nuo ensimmäiset vuodet isänä enkä siihen haluaisi enää palata. Kaikki yövalvomiset, syöttö- ja nukutusriidat, pakasteruoat, piltit ja pikkukakkoset on käyty jo kunnialla läpi. Naisella ei siis ole lapsia ja syytän itsekin mediaa tästä hysterian lietsomisesta. Tuntui, että tuo havahtui vasta äsken siihen, että lastenteolla voi olla kiire, vaikka ei ole koko asialle aikaisemmin oikein lämmennyt. Eikö minun lapseni riittäisi naisellenikin? Pelkään, että hän ottaa ja lähtee ensimmäisen matkaan joka hänelle tuon vauvan tekee ellen se ole minä. Rahatilannekaan ei ole mikään paras tällä hetkellä, kummallakaan, ja asutaan kerrostalokolmiossa missä joka toinen viikko lapseni myös asuu. Ahdistava tilanne.
Vierailija kirjoitti:
Olen 35v. mies jolla on entisestä suhteesta yksi lapsi (11v.) ja nyt olen suhteessa 31v. naiseen jolla ei ole lapsia. Voin sanoa, että rankkaa on! Nainen on parin kuukauden sisällä pamahtanut hirveään vauvakuumeeseen (olemme seurustelleet 3 vuotta) eikä millään meinaa uskoa, että itselle riittäisi tuo yksi lapsi. Meillä on lapsen äidin kanssa vuoroviikkosysteemi ja ihan asialliset välit. Naisystäväni ja lapseni tulevat hyvin toimeen ja lapsenikin on sanonut, että sisarus olisi kiva. Muistan kuitenkin aika kirkkaasti nuo ensimmäiset vuodet isänä enkä siihen haluaisi enää palata. Kaikki yövalvomiset, syöttö- ja nukutusriidat, pakasteruoat, piltit ja pikkukakkoset on käyty jo kunnialla läpi. Naisella ei siis ole lapsia ja syytän itsekin mediaa tästä hysterian lietsomisesta. Tuntui, että tuo havahtui vasta äsken siihen, että lastenteolla voi olla kiire, vaikka ei ole koko asialle aikaisemmin oikein lämmennyt. Eikö minun lapseni riittäisi naisellenikin? Pelkään, että hän ottaa ja lähtee ensimmäisen matkaan joka hänelle tuon vauvan tekee ellen se ole minä. Rahatilannekaan ei ole mikään paras tällä hetkellä, kummallakaan, ja asutaan kerrostalokolmiossa missä joka toinen viikko lapseni myös asuu. Ahdistava tilanne.
Minulla sama tilanne, mutta olen se naisosapuoli. Miehelläni on tietty aika miettiä, haluaako vielä isäksi, ja jos ei halua, niin minä lähden. Lapsensaaminen on perusoikeus ja niin tärkeää, että jos tähän tilanteeseen jään, niin muutun katkeraksi ja silloin viimeistään suhde kuolee. Olisin niin katkea miehelleni, joka ei halua minulle suoda vanhemmuutta. Tiedän, että pikkulapsiaika on täyttä he*''iä, mutta se on loppupeleissä lyhyt aika.
Vierailija kirjoitti:
Meillä ollaan hedelmöityshoidoissa nyt 37.v (nainen) ja 41.v (mies). Viisi viimeistä vuotta mies on pyöritellyt silmiään ja odottanut "parempaa hetkeä" tarkoittaen taloudellista tilannetta. Nyt voi olla sitten jo myöhäistä niinkun olen yrittänyt hänelle sanoa. Ei uskonut kun sanoin että 35 vuoden jälkeen naisen on vaikea saada enää lapsia. No nyt sitten ollaan näissä kalliissa ja ahdistavissa hoidoissa ja toivotaan että meille vielä lapsi suotaisiin.
Naiset, jos olette suhteessa ja varsinkin jos olette yli 30-vuotiaita niin suosittelen lämpimästi sen takarajan asettamista lapsenteolle!
Tämä kuulostaa tutulta! Siis tuo osio missä juurikin odotellaan "parempaa hetkeä" tai "lähitulevaisuutta" eikä anneta mitään oikeaa vastausta suuntaan tai toiseen. Ehkä miehiä ei valisteta tarpeeksi lisääntymisiästä kun ei tuo omakaan tunnu tajuavan että tässä olis kohta jo kiire (itse 32 ja mies 31). Pitäisikö pojille pitää tehostettuja terveystiedon tunteja missä nämä asiat tehtäisiin selväksi jo teininä? Hirvittää ajatus mihinkään hoitoihin lähdöstä enkä usko että mies mihinkään spermatutkimuksiin lähtisikään. Ja varmaan olisi halvempaa ihan luomusti tehdä se lapsi kun vielä pystyy, huoh. Tsemppiä teille, toivottavasti hoidot onnistuvat!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Olen 35v. mies jolla on entisestä suhteesta yksi lapsi (11v.) ja nyt olen suhteessa 31v. naiseen jolla ei ole lapsia. Voin sanoa, että rankkaa on! Nainen on parin kuukauden sisällä pamahtanut hirveään vauvakuumeeseen (olemme seurustelleet 3 vuotta) eikä millään meinaa uskoa, että itselle riittäisi tuo yksi lapsi. Meillä on lapsen äidin kanssa vuoroviikkosysteemi ja ihan asialliset välit. Naisystäväni ja lapseni tulevat hyvin toimeen ja lapsenikin on sanonut, että sisarus olisi kiva. Muistan kuitenkin aika kirkkaasti nuo ensimmäiset vuodet isänä enkä siihen haluaisi enää palata. Kaikki yövalvomiset, syöttö- ja nukutusriidat, pakasteruoat, piltit ja pikkukakkoset on käyty jo kunnialla läpi. Naisella ei siis ole lapsia ja syytän itsekin mediaa tästä hysterian lietsomisesta. Tuntui, että tuo havahtui vasta äsken siihen, että lastenteolla voi olla kiire, vaikka ei ole koko asialle aikaisemmin oikein lämmennyt. Eikö minun lapseni riittäisi naisellenikin? Pelkään, että hän ottaa ja lähtee ensimmäisen matkaan joka hänelle tuon vauvan tekee ellen se ole minä. Rahatilannekaan ei ole mikään paras tällä hetkellä, kummallakaan, ja asutaan kerrostalokolmiossa missä joka toinen viikko lapseni myös asuu. Ahdistava tilanne.
Sori vaan, mutta sinun esiteini-ikäinen lapsesi on ihan eri asia kuin naisen oma vauva, jota hän on itse kantanut. Ei tule tyytymään tuohon järjestelyyn. Neuvoisin tekemään hänelle sen lapsen jos haluat naisen kanssa jatkaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen 35v. mies jolla on entisestä suhteesta yksi lapsi (11v.) ja nyt olen suhteessa 31v. naiseen jolla ei ole lapsia. Voin sanoa, että rankkaa on! Nainen on parin kuukauden sisällä pamahtanut hirveään vauvakuumeeseen (olemme seurustelleet 3 vuotta) eikä millään meinaa uskoa, että itselle riittäisi tuo yksi lapsi. Meillä on lapsen äidin kanssa vuoroviikkosysteemi ja ihan asialliset välit. Naisystäväni ja lapseni tulevat hyvin toimeen ja lapsenikin on sanonut, että sisarus olisi kiva. Muistan kuitenkin aika kirkkaasti nuo ensimmäiset vuodet isänä enkä siihen haluaisi enää palata. Kaikki yövalvomiset, syöttö- ja nukutusriidat, pakasteruoat, piltit ja pikkukakkoset on käyty jo kunnialla läpi. Naisella ei siis ole lapsia ja syytän itsekin mediaa tästä hysterian lietsomisesta. Tuntui, että tuo havahtui vasta äsken siihen, että lastenteolla voi olla kiire, vaikka ei ole koko asialle aikaisemmin oikein lämmennyt. Eikö minun lapseni riittäisi naisellenikin? Pelkään, että hän ottaa ja lähtee ensimmäisen matkaan joka hänelle tuon vauvan tekee ellen se ole minä. Rahatilannekaan ei ole mikään paras tällä hetkellä, kummallakaan, ja asutaan kerrostalokolmiossa missä joka toinen viikko lapseni myös asuu. Ahdistava tilanne.
Minulla sama tilanne, mutta olen se naisosapuoli. Miehelläni on tietty aika miettiä, haluaako vielä isäksi, ja jos ei halua, niin minä lähden. Lapsensaaminen on perusoikeus ja niin tärkeää, että jos tähän tilanteeseen jään, niin muutun katkeraksi ja silloin viimeistään suhde kuolee. Olisin niin katkea miehelleni, joka ei halua minulle suoda vanhemmuutta. Tiedän, että pikkulapsiaika on täyttä he*''iä, mutta se on loppupeleissä lyhyt aika.
Täällä sama tilanne ja itse myös nainen. Miehellä 8-vuotias lapsi joka asuu pääosin äidillään. Olen täysin samaa mieltä, että lapsen saaminen on perusoikeus ja aion myös sen oman lapsen saada, vaikka sitten pitäisi miehestä erota. Juuri tuo katkeruus, mitä tunnen välillä jo nyt, myrkyttää suhteen ennemmin tai myöhemmin ja lopputulos on sama. Ihan mielenkiinnosta, kuinka pitkän miettimisajan olet miehellesi antanut? Itse täytän 30 ensi kuussa ja mies on 36. Olemme seurustelleet kaksi ja puoli vuotta. Olen miettinyt että jos vuoden päästä tilanne on sama eikä lasta halua tehdä vaikka hyvin tietää että minä haluan, lähden suhteesta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen 35v. mies jolla on entisestä suhteesta yksi lapsi (11v.) ja nyt olen suhteessa 31v. naiseen jolla ei ole lapsia. Voin sanoa, että rankkaa on! Nainen on parin kuukauden sisällä pamahtanut hirveään vauvakuumeeseen (olemme seurustelleet 3 vuotta) eikä millään meinaa uskoa, että itselle riittäisi tuo yksi lapsi. Meillä on lapsen äidin kanssa vuoroviikkosysteemi ja ihan asialliset välit. Naisystäväni ja lapseni tulevat hyvin toimeen ja lapsenikin on sanonut, että sisarus olisi kiva. Muistan kuitenkin aika kirkkaasti nuo ensimmäiset vuodet isänä enkä siihen haluaisi enää palata. Kaikki yövalvomiset, syöttö- ja nukutusriidat, pakasteruoat, piltit ja pikkukakkoset on käyty jo kunnialla läpi. Naisella ei siis ole lapsia ja syytän itsekin mediaa tästä hysterian lietsomisesta. Tuntui, että tuo havahtui vasta äsken siihen, että lastenteolla voi olla kiire, vaikka ei ole koko asialle aikaisemmin oikein lämmennyt. Eikö minun lapseni riittäisi naisellenikin? Pelkään, että hän ottaa ja lähtee ensimmäisen matkaan joka hänelle tuon vauvan tekee ellen se ole minä. Rahatilannekaan ei ole mikään paras tällä hetkellä, kummallakaan, ja asutaan kerrostalokolmiossa missä joka toinen viikko lapseni myös asuu. Ahdistava tilanne.
Minulla sama tilanne, mutta olen se naisosapuoli. Miehelläni on tietty aika miettiä, haluaako vielä isäksi, ja jos ei halua, niin minä lähden. Lapsensaaminen on perusoikeus ja niin tärkeää, että jos tähän tilanteeseen jään, niin muutun katkeraksi ja silloin viimeistään suhde kuolee. Olisin niin katkea miehelleni, joka ei halua minulle suoda vanhemmuutta. Tiedän, että pikkulapsiaika on täyttä he*''iä, mutta se on loppupeleissä lyhyt aika.
Meilläkään eivät näkemykset lopulta kohdanneet, kun exmies saikin kroonisen vauvakuumeen, eikä yksi sovittu sitten riittänytkään. Mekin erottiin, en olisi voinut kuvitellakaan tekeväni lisää lapsia vastoin tahtoani, etenkin kun sen ainokaisenkin hoito jäi kaikesta innostuksesta huolimatta minun niskoilleni. On jo aikuinen. Muistan tuon kun molemmat tajusivat muutaman vuoden jälkeen lopullisesti, ettei kummankaan pää käännetä toisen katkeroitumatta...kompromisseja on tuossa asiassa vaikea tehdä. - Hyvin kävi lopulta; avioiduttiin molemmat uudelleen, exällä on toivomansa suurperhe uuden vaimonsa kanssa, minun nykyinen puolisoni on vela.
Vierailija kirjoitti:
Onhan niitä tutkimuksia tehtykkin että naisten korkeampi koulutus johtaa alhaisempaan syntyvyyteen. Afrikassa tälle oliskin käyttöä mutta Suomessa kannattaisi edes se yksi lapsi viittiä tehdä.
Ei tämä pallo tarvitse enää yhtäkään ihmistä lisää, ei se tarvitse koko lajia. En ymmärrä, miksi kukaan haluaa tehdä tänne lapsia kärsimään. Asui sitten täällä tai päiväntasaajan tuolla puolen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen 35v. mies jolla on entisestä suhteesta yksi lapsi (11v.) ja nyt olen suhteessa 31v. naiseen jolla ei ole lapsia. Voin sanoa, että rankkaa on! Nainen on parin kuukauden sisällä pamahtanut hirveään vauvakuumeeseen (olemme seurustelleet 3 vuotta) eikä millään meinaa uskoa, että itselle riittäisi tuo yksi lapsi. Meillä on lapsen äidin kanssa vuoroviikkosysteemi ja ihan asialliset välit. Naisystäväni ja lapseni tulevat hyvin toimeen ja lapsenikin on sanonut, että sisarus olisi kiva. Muistan kuitenkin aika kirkkaasti nuo ensimmäiset vuodet isänä enkä siihen haluaisi enää palata. Kaikki yövalvomiset, syöttö- ja nukutusriidat, pakasteruoat, piltit ja pikkukakkoset on käyty jo kunnialla läpi. Naisella ei siis ole lapsia ja syytän itsekin mediaa tästä hysterian lietsomisesta. Tuntui, että tuo havahtui vasta äsken siihen, että lastenteolla voi olla kiire, vaikka ei ole koko asialle aikaisemmin oikein lämmennyt. Eikö minun lapseni riittäisi naisellenikin? Pelkään, että hän ottaa ja lähtee ensimmäisen matkaan joka hänelle tuon vauvan tekee ellen se ole minä. Rahatilannekaan ei ole mikään paras tällä hetkellä, kummallakaan, ja asutaan kerrostalokolmiossa missä joka toinen viikko lapseni myös asuu. Ahdistava tilanne.
Sori vaan, mutta sinun esiteini-ikäinen lapsesi on ihan eri asia kuin naisen oma vauva, jota hän on itse kantanut. Ei tule tyytymään tuohon järjestelyyn. Neuvoisin tekemään hänelle sen lapsen jos haluat naisen kanssa jatkaa.
Ja mä taas neuvoisin päästämään naisesta ennemmin irti kuin tekemään lapsen, jota ei itse halua, nimittäin edessä olisi uusi 20 vuoden matka, joka ei ole yhtä juhlaa. Kovin vaikea olisi katkeroitumatta rakastaa ja kunnioittaa puolisoa, joka olisi pakottanut vanhemmuuteen tahdonvastaisesti. Tietysti, jos asia on neutraali, se voi kannattaakin. Olen siis tuo exmiehestään lapsilukuasian takia eronnut; meillä sovittiin aikanaan yhdestä, mies halusikin enemmän.
En puhu omasta puolestani, olen kasvattanut lapseni jo aikapäiviä sitten aikuiseksi.
Lastensuojelulakiin tuli huoli -kriteeristö ja kaikille viranomaisille ilmoitusvelvollisuus tämän kriteeristön nojalla 2008. Ruohonjuuritasolla törmään jatkuvasti ihmisiin, jotka eivät halua tehdä lapsia Suomeen, koska lastensuojelu toimii mielivaltaisesti ja he kokevat järjestelmän valvonnan alla olemisen erittäin stressaavaksi, viranomaisen pelossa elämiseksi. Ja kyseessä on ihan tavalliset ihmiset tavallisine arkisine ja huolineen. He kertovat lastensuojelun ottaneen yhteyttä mitä kummallisemmista syistä ja joutuneensa tilittämään epäluuloisille virkailijoille elämäänsä yksityiskohtia myöden joskus pitkänkin aikaa. Monet perheenäidit ovat kertoneet minulle, että eniten heidän elämäänsä stressaa lastensuojelun pelko, sen jälkeen taloudelliset huolet, vaikka kyseessä on normaalit, laspistaan parhaansa mukaan huolehtivat ja välittävät perheet.
Syntyvyys on laskenut tuon vuoden 2008 jälkeen todella paljon.
Tällainen kommentti on helppo lytätä, mutta kerron vain sen, mitä minulle on kerrottu.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Monet naiset on opetettu pelkäämään miehiä, toksisia ahdistelijoita, patriarkkaaisia sortajia, vaimoja hakkaavia hulluja jne.
Feministinen ajattelu saa sukupuolet sotaan keskenään, ja se on feministien tarkoituskin, miehet sortavat naisia.
Nainen tekee valtavan fyysisen ja henkisen uhrauksen raskauden, synnytyksen ja imetyksen aikana. Aviomiehen rakkaus ja luottamus on tuolloin kaikki kaikessa. Miten feminismiin uskova nainen voi luottaa miehensä, jos kerran tämä kuuluu sortajien ryhmään?
Minä ja mieheni olemme 27 ja 33 ja meillä on kaveripiirimme ainoa vauva. Olen huomannut, että varsinkin koulutetut kaupunkilaiset (kuten me ja kaverimme) harvoin edes ajattelevat lapsia ennen kuin täyttävät 30. Tai sori vaan, mutta miehet ainakaan. Muutama naispuolinen ystäväni haluaisi kovasti jo lisääntyä, mutta miehet ovat kiinnostuneempia kavereistaan ja viikonlopuista kuin mistään perhe-elämästä. Omalle miehellekin kuulemma kauhistellaan illanvietoissa, että miten hän jaksaa "noin raskasta" arkea. Lapsiperheen arjesta on muodostettu ihme illuusioita, että se olisi jotenkin ylitsepääsemättömän kamalaa ja rankkaa. Mieheni on sitten vastaillut, että aivan hyvin pärjätään eikä arki nyt NIIN kovasti ole muuttunut. Moneen paikkaan voi lapsen ottaa myös pienestä asti mukaan, ei sitä tarvitse neljän seinän sisälle hautautua kuten itsekään en ole tehnyt. Juhliminen jää erityistilaisuuksiin, mutta mitä sitten? Harvoille se kuitenkaan on elämän koko sisältö ainakaan kovin kauaa. Olen yrittänyt lohdutta kavereitani, että kyllä ne miehetkin asiaan vielä havahtuvat. Onneksi omani on niin fiksu, ihan mahtava isä lapsellemme. Toista olemme sunnitelleet vasta parin vuoden päästä, että esikoinen ehtii kasvaa ja minä palautua. Ja mitä tulee tuohon vapaa-aikaan, se on kyllä järjestettävissä. Nytkin mieheni on kavereidensa kanssa saunaillassa ja mielelläni hänelle sen suon. Ensi viikolla pääsen itse kavereiden kanssa leffaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen 35v. mies jolla on entisestä suhteesta yksi lapsi (11v.) ja nyt olen suhteessa 31v. naiseen jolla ei ole lapsia. Voin sanoa, että rankkaa on! Nainen on parin kuukauden sisällä pamahtanut hirveään vauvakuumeeseen (olemme seurustelleet 3 vuotta) eikä millään meinaa uskoa, että itselle riittäisi tuo yksi lapsi. Meillä on lapsen äidin kanssa vuoroviikkosysteemi ja ihan asialliset välit. Naisystäväni ja lapseni tulevat hyvin toimeen ja lapsenikin on sanonut, että sisarus olisi kiva. Muistan kuitenkin aika kirkkaasti nuo ensimmäiset vuodet isänä enkä siihen haluaisi enää palata. Kaikki yövalvomiset, syöttö- ja nukutusriidat, pakasteruoat, piltit ja pikkukakkoset on käyty jo kunnialla läpi. Naisella ei siis ole lapsia ja syytän itsekin mediaa tästä hysterian lietsomisesta. Tuntui, että tuo havahtui vasta äsken siihen, että lastenteolla voi olla kiire, vaikka ei ole koko asialle aikaisemmin oikein lämmennyt. Eikö minun lapseni riittäisi naisellenikin? Pelkään, että hän ottaa ja lähtee ensimmäisen matkaan joka hänelle tuon vauvan tekee ellen se ole minä. Rahatilannekaan ei ole mikään paras tällä hetkellä, kummallakaan, ja asutaan kerrostalokolmiossa missä joka toinen viikko lapseni myös asuu. Ahdistava tilanne.
Minulla sama tilanne, mutta olen se naisosapuoli. Miehelläni on tietty aika miettiä, haluaako vielä isäksi, ja jos ei halua, niin minä lähden. Lapsensaaminen on perusoikeus ja niin tärkeää, että jos tähän tilanteeseen jään, niin muutun katkeraksi ja silloin viimeistään suhde kuolee. Olisin niin katkea miehelleni, joka ei halua minulle suoda vanhemmuutta. Tiedän, että pikkulapsiaika on täyttä he*''iä, mutta se on loppupeleissä lyhyt aika.
Ihan mielenkiinnosta, kuinka pitkän miettimisajan olet miehellesi antanut? Itse täytän 30 ensi kuussa ja mies on 36. Olemme seurustelleet kaksi ja puoli vuotta. Olen miettinyt että jos vuoden päästä tilanne on sama eikä lasta halua tehdä vaikka hyvin tietää että minä haluan, lähden suhteesta.
Puoli vuotta. Olen 37, joten en ehdi odottamaan ja tämäkin aika on jo liian pitkä, mutta yritän olla kohtuullinen miestä kohtaan. Menen saman tien yksin hoitoihin, jos tässä suhteessa ei lapsia tule.
Vierailija kirjoitti:
Monet naiset on opetettu pelkäämään miehiä, toksisia ahdistelijoita, patriarkkaaisia sortajia, vaimoja hakkaavia hulluja jne.
Feministinen ajattelu saa sukupuolet sotaan keskenään, ja se on feministien tarkoituskin, miehet sortavat naisia.
Nainen tekee valtavan fyysisen ja henkisen uhrauksen raskauden, synnytyksen ja imetyksen aikana. Aviomiehen rakkaus ja luottamus on tuolloin kaikki kaikessa. Miten feminismiin uskova nainen voi luottaa miehensä, jos kerran tämä kuuluu sortajien ryhmään?
Sun on ehkä hyvä erottaa se, että joskus asioista pitää puhua yleistäen. Se ei tarkoita, että yksilöt ovat kaikki sitä samaa.
intersektionaalisen feminismin mukaan naiset ja miehet ovat eri ryhmissä, joissa valta-asema on miehillä.
Miehet sortavat naisia, ei ideologiassa yksilöistä puhuta mitään. Kyse on identiteettipolitiikasta, jossa vallassa oleva sortaa aina muita.
Juujuu, miesten vika kaikki koko ajan....
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen 35v. mies jolla on entisestä suhteesta yksi lapsi (11v.) ja nyt olen suhteessa 31v. naiseen jolla ei ole lapsia. Voin sanoa, että rankkaa on! Nainen on parin kuukauden sisällä pamahtanut hirveään vauvakuumeeseen (olemme seurustelleet 3 vuotta) eikä millään meinaa uskoa, että itselle riittäisi tuo yksi lapsi. Meillä on lapsen äidin kanssa vuoroviikkosysteemi ja ihan asialliset välit. Naisystäväni ja lapseni tulevat hyvin toimeen ja lapsenikin on sanonut, että sisarus olisi kiva. Muistan kuitenkin aika kirkkaasti nuo ensimmäiset vuodet isänä enkä siihen haluaisi enää palata. Kaikki yövalvomiset, syöttö- ja nukutusriidat, pakasteruoat, piltit ja pikkukakkoset on käyty jo kunnialla läpi. Naisella ei siis ole lapsia ja syytän itsekin mediaa tästä hysterian lietsomisesta. Tuntui, että tuo havahtui vasta äsken siihen, että lastenteolla voi olla kiire, vaikka ei ole koko asialle aikaisemmin oikein lämmennyt. Eikö minun lapseni riittäisi naisellenikin? Pelkään, että hän ottaa ja lähtee ensimmäisen matkaan joka hänelle tuon vauvan tekee ellen se ole minä. Rahatilannekaan ei ole mikään paras tällä hetkellä, kummallakaan, ja asutaan kerrostalokolmiossa missä joka toinen viikko lapseni myös asuu. Ahdistava tilanne.
Sori vaan, mutta sinun esiteini-ikäinen lapsesi on ihan eri asia kuin naisen oma vauva, jota hän on itse kantanut. Ei tule tyytymään tuohon järjestelyyn. Neuvoisin tekemään hänelle sen lapsen jos haluat naisen kanssa jatkaa.
Joo no varmasti on, mutta ei kai kukaan nyt vasten tahtoaan lasta tee jos kokee että yksi on jo tarpeeksi eikä jaksa enää vauva-aikaa. Ehkä kannattaa päästää nainen menemään ja etsiä itselleen velanainen, molemmille reilumpaa.
Tämä pullamössösukupolvi ei osaa enää edes lapsia tehdä.
Ihan poikasia nuo 3-kymppiset nykyään leikkii vaan vaikka pitäis kiva tyttö ja perhe olla jo mielessä!
Tätä menoa kuolee Suomalaiset sukupuuttoon, ei näin.
Kaikki lapseni neljä kappaletta (3 poikaa ja yksi tyttö) on jo aikuisia ja lapsen lapsiakin on kaksi. Saisi tulla lisää mutta yksi miniä kuulemma haraa vastaan. Kyllä on outoja naisiakin nykyään jos ei lapset muka kiinnosta.
Tv. Mies67
Kiehuva öljysammio odottaa tuollaisia naisia, eikä ole yhtään kiva kohtalo.