Suomen alhainen syntyvyys - miesnäkökulmaa kaivataan!
Tuntuu, että nyt kun mediassa puhutaan paljon alhaisesta syntyvyydestä ja pelotellaan sillä, niin naisia syyllistetään joka paikassa ihan kohtuuttomasti. Artikkeleista jää helposti kuva, etteivät koulutetut naiset kaipaa elämäänsä lapsia ja lykkäävät niiden hankintaa kunnes on monen kohdalla jo myöhäistä.
Musta kuitenkin tuntuu, että monissa parisuhteissa mies on se, joka sitä lapsenhankintaa haluaa lykätä. Ainakin omalla kohdalla ja monien kavereidenkin kanssa on näin: katsotaan vähän myöhemmin, ei vielä, työ täytyy olla ensin pisteessä X, pitää olla X määrä rahaa, tai auto, tai talo...tuntuu, että noita syitä olla hankkimatta lapsia löytyy loputtomiin! Haluisinkin siis kuulla, mistä se lapsettomuus parisuhteessa olevien miesten kohdalla johtuu? Halutaanko että kaikki olisi ns. valmista ennen vauvaa, ollaanko suhteessa väärään ihmiseen, onko omat harrastukset ja kaverit vielä tärkeämpiä, pelottaako oman elämän menetys, oma isyys tai onko huonoja lapsuusmuistoja? Painaako taloudelliset vai tunnesyyt enemmän? Eikö vaan haluta lapsia muttei kehdata sitä vauvakuumeilevalle kumppanille sanoa? Keskustelua, kiitos!
Kommentit (6577)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi naiset haluaa lapsia?
Biologinen tarve. Halutaan perhe. Halutaan rakastaa toista ihmistä. Halutaan sisältöä, merkitystä ja jatkuvuutta elämään. Rakastetaan lapsia. Puolisokin haluaa lapsia ja yhteinen lapsi on suuri rakkauden teko. Halutaan olla osa isompaa yhteisöä. Halutaan pitää pikkulasta sylissä, koska se on maailman ihanin asia. Halutaan opettaa lapselle asioita, tehdä niitä yhdessä hänen kanssaan. Halutaan oppia uusia juttuja. Halutaan jotain muuta. Halytaan kypysä ja kasvaa aikuisiksi ja viisastua. Halutaan olla hyvä toiselle ihmiselle. Halutaan suoda isovanhemmuus omille vanhemmille, koska heidän näkeminen yhdessä liikuttaa. Halutaan seurata lapsen kasvua. Halutaan kokea raskaan aolo ja synnytys.
Monia erilaisia syitä ja niiden yhdistelmiä.
Yhteinen lapsi rakkauden teko.
Hauska että nainen valitsee lapsen miehen edeltä joten se siitä rakkaudesta.
Tietenkin valitsee, jos valintatilanne tulee. Mies pärjää omillaan, lapsi ei.
eli nainen on oikeasti itsekäs. Mieheltä halutaan vain siemen koska rakkaus katoaa välittömästi kun miehestä ei ole enää hyötyä
Itsekäs nainen valitsee miehen, epäitsekäs lapsen. Lapsi tarvitsee elääkseen aikuisen hoivaa, aikuinen mies ei.
Vierailija kirjoitti:
Naiset tekee uraa. Ei siinä ehdi synnytellä.
Eikö nainen saisi tehdä uraa? Oletko talibani?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei lapsia koska ei kiinnosta leikkiä mitää kodinhengetärtä.
M23Miehet on niin kätevästi syrjäytetty lasten kasvatustyöstä, että tuo on varmaan monelle miehelle syy jättää lapset hankkimatta jos on tuollaista sivusta seurannut. Lisäksi jos on isäksi jo tullut, niin monet miehet passivoituvat ajan myötä, koska heidät syrjäytetään heti alusta saakka kaikesta päätöksenteosta lapsia koskien. Ja tuo passivoituminen johtaakin sitten ennen pitkää eroon. Nykykasvatuksessa isän pitäisi olla niin kuin vara-äiti, eikä mitään miehisyyttä saisi enää näyttää. Mies vain tottelee kiltisti ja varoo sanomasta mitään toksista, joka automaattisesti vahingoittaa lasta ikuisesti. Mitään ei saa kieltää, kuria ei saa pitää, koskaan ei saa sanoa mitään negatiivista, koska lapsi on perheen johtaja. Se on nykyajan kasvatusta.
Siis miehiä ei "kiinnosta leikkiä kodinhengetärtä" mutta sitten kuitenkin nainen on se, joka syrjäyttää heidät kasvatustyöstä? Kuulkaas herrat - jonkun se koti ja lapset on hoidettava, ja jos teitä ei kiinnosta niin on turha uhriutua siitä, että joku muu sen tekee.
Älä yleistä.
Minä miehenä perustaisin vaikka suurperheen jos nainen olisi se kodinhengetär sen aikaa kun lapset menee päiväkotiin.Minä naisena voisi perustaa suurperheen jos mies olisi kodinhengetär sen jälkeen kun lapset on mennyt päiväkotiin. Eli hän hoitaisi hakemiset, viemiset, retket, oikeat vaatteet, vanhempain illat, vasut yms. Ja tietysti kävisi kaupassa, siivoaisi ja laittaisi ruoan oman työpäivänsä jälkeen. Mitä seurannut niin se kaaos alkaa vasta kun ne menee tarhaan.
Toki joku muu saisi myös synnyttää kuin minä. Ai hitto, ei kai ole mahdollista että alkaisin perhettä perustaa.Kuulostaa sitä että kaipaat naista rinnallesi.
Mitä sä miehellä? Rahat?
Miehet täällä kuvittelevat olevansa suuriakin rahamiehiä. Vähän kyllä hymyilyttää. Ei täällä kukaan teidän rahapussillanne vaurastu. Kun nyt viitsisitte ne lastenne elatukset maksaa niin se riittää.
Ok, samaan aikaan te naiset kerrotte kuinka miehen tuloja tarvitaan kun äiti jää kotiin lapsen kanssa, siksi työtön mies ei ole ihanteellinen kumppani.
Voi siitä kumppaniksi olla kunhan se mies on myös kodinhengetär.
Näitä ketjuja tosi paljon missä kyse syntyvyydestä ja aina se on väittelyä miksi tehdä lapsia ja miksi ei tehdä lapsia. Mulle käy kaikki mielipiteet ja minä en niitä lapsia tee koska isyys ei kiinnosta.
Ja jos joku kysyy miksi ei kiinnosta ni vastaan jo etukäteen että ei kiinnosta vauvan hoitaminen oikeastaan ja en halua mitään itkevää vauvaa kotiini.
Lapsia tekisin jos naiset niitä hoitaisi.
M29
Vierailija kirjoitti:
Voi siitä kumppaniksi olla kunhan se mies on myös kodinhengetär.
Löytyis vaan semmonen nainen joka haluaa lapselleen isän joka on valmis koti-isäksi.
Ei ole vielä eteen sattunut.
Ottakoon keinohedelmöitystä vaan ilman miestä kun isyyslakia myöten mies on aivan lainsuojaton kunhan maksaa vaikka toisen siittämän lapsen ja ku naisella tulee tylsää niin vaihtaa miestä tässä nykymenossa ei saa isät mitään oikeutta osakseen jos nainen haluaa olla häijy.
Jotenkin häiriintynyttä kun maapallo niin älyttömän täynnä kaikenmaailman elukoiden takia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minusta tämä tässä ketjussa kuultu miehinen näkökulma on ollut silmiä avaava. Käsitykseni miehistä on ehkä hitusen entistä negatiivisempi, mutta hyvä että on kuultu suoraa puhetta. Lähinnä itseäni yllätti se, miten vähän tuli esiin kumppanin puute. Se tulee esiin kuitenkin tutkimuksissa ja kyselyissä. Mutta hyvä tietää että monille lapset ja perhe-elämä nyt vain näyttäytyvät vastenmielisinä ja arvottomina. Siihen ei kumppanin löytyminenkään varmasti auta.
Onko tuo nyt mikään ihme kun sen kumppanin ja perheen pysyvyydestä edes senvertaa että lapset kasvaisi aikuisiksi ei voi olla nykynaisten kanssa minkäänlaisia takeita. Naiset vaihtaa miestä kuin paitaa ja nyt ollaan niin ihmeissään kun miehet eivät enää halua leikkiä kanssanne. Feminismi voitti mutta voitto vapauttikin miehet.
Se pysyvyys on tietysti asia johon voi itsekin yrittää vaikuttaa. Huonosta liitosta on oikeus erota sekä miehellä että naisella. Mutta jos pelkää ettei onnistu pysyvää suhdetta luomaan niin aina voi olla yksinkin. Elämässä on aina riskejä..
Juuri näin, riskianalyysin jälkeen lopputuloksena on kohta 4000 viestin verran miesnäkökulmaa joka ei vaan tunnu menevän perille. Ei lapsia teille. Eikä perhettä.
Vierailija kirjoitti:
Minusta tämä tässä ketjussa kuultu miehinen näkökulma on ollut silmiä avaava. Käsitykseni miehistä on ehkä hitusen entistä negatiivisempi, mutta hyvä että on kuultu suoraa puhetta. Lähinnä itseäni yllätti se, miten vähän tuli esiin kumppanin puute. Se tulee esiin kuitenkin tutkimuksissa ja kyselyissä. Mutta hyvä tietää että monille lapset ja perhe-elämä nyt vain näyttäytyvät vastenmielisinä ja arvottomina. Siihen ei kumppanin löytyminenkään varmasti auta.
Moni varmasti vastaa kyselyihin tahallaan / katkeruuttaan, että kumppanin puute sen aiheuttaa vaikka perhe-elämä ei kiinnostakaan oikeasti. Itsellänikään ei ole kumppania mutta todennäköisesti sellaisen saisin, jos ilmoittaisin haluni perustaa perheen (mikä ei ole totta).
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi naiset haluaa lapsia?
Biologinen tarve. Halutaan perhe. Halutaan rakastaa toista ihmistä. Halutaan sisältöä, merkitystä ja jatkuvuutta elämään. Rakastetaan lapsia. Puolisokin haluaa lapsia ja yhteinen lapsi on suuri rakkauden teko. Halutaan olla osa isompaa yhteisöä. Halutaan pitää pikkulasta sylissä, koska se on maailman ihanin asia. Halutaan opettaa lapselle asioita, tehdä niitä yhdessä hänen kanssaan. Halutaan oppia uusia juttuja. Halutaan jotain muuta. Halytaan kypysä ja kasvaa aikuisiksi ja viisastua. Halutaan olla hyvä toiselle ihmiselle. Halutaan suoda isovanhemmuus omille vanhemmille, koska heidän näkeminen yhdessä liikuttaa. Halutaan seurata lapsen kasvua. Halutaan kokea raskaan aolo ja synnytys.
Monia erilaisia syitä ja niiden yhdistelmiä.
Yhteinen lapsi rakkauden teko.
Hauska että nainen valitsee lapsen miehen edeltä joten se siitä rakkaudesta.
Tietenkin valitsee, jos valintatilanne tulee. Mies pärjää omillaan, lapsi ei.
eli nainen on oikeasti itsekäs. Mieheltä halutaan vain siemen koska rakkaus katoaa välittömästi kun miehestä ei ole enää hyötyä
No sinä nyt väännät ihan minkä tahansa naisen itsekkyydeksi, äidin rakkaudenkin, joten sovitaan niin.
Miehen näkökannasta se onkin tilanne.
Ikuinen rakkaus ja uskollisuus... niillä pyyhitään vauvan persettä.
Miksi mies lähtisi tuohon leikkiin nykyään? Tuntirakkautta saa muualtakin.
Hyvä, olet itsellesi sopivan rakkauden lajin löytänyt. Se on tärkeintä.
Kerro jokin syy miksi sinusta miesten kannattaisi lähteä tekemään lapsia?
Jos haluaa jälkeläisiä ja lapsiperheen. Eiköhän se ole lähinnä syy kaikille, jotka lapsia tekevät. Ei siihen sen kummempia syitä tarvita. On ok olla haluamatta.
vain äidistä on varmuus
Mies ilmoitti esikoisen ollessa vajaa vuoden, että ei enää lapsia. On siis loistava ja rakastava isä, mutta stressaa niin paljon, että mokaa jotenkin lapsen kanssa.
Toivottavasti muuttaa vielä mielensä :(
Yleisellä tasolla syy nro 1: ei ole kumppania. Nro 2: ei pidä lapsista niin paljon, että haluaisi käydä läpi koko rumban. Nro 3: ei usko olevansa tarpeeksi hyvä isä (liittyy osittain kohtaan 2). Nro 4: Jos on yhteiskunnallisesti valveutunut, tajuaa, että täällä on kohta sama meininki kuin lähi-idässä, eikä halua omia lapsia sellaisiin olosuhteisiin.
Enemmistö naisista pihtaa ja naisten mielestä miehet ovat joutavia. Kukaan täysijärkinen mies ei tee lapsia minkään tuulella käyvän naisen kanssa. Muutaman vuoden liiton jälkeen kun nainen on osoittanut että miehelläkin voi olla mielipide? Kaikki miehet eivät ole tyhmiä ja suostu tekemään lasta vain koska nainen haluaa? Parisuhde on parhaillaan luottamusta ja rakkautta, eikä lapsen tule ikinä olla mikään syy suhteen ylläpitämiseen?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi naiset haluaa lapsia?
Biologinen tarve. Halutaan perhe. Halutaan rakastaa toista ihmistä. Halutaan sisältöä, merkitystä ja jatkuvuutta elämään. Rakastetaan lapsia. Puolisokin haluaa lapsia ja yhteinen lapsi on suuri rakkauden teko. Halutaan olla osa isompaa yhteisöä. Halutaan pitää pikkulasta sylissä, koska se on maailman ihanin asia. Halutaan opettaa lapselle asioita, tehdä niitä yhdessä hänen kanssaan. Halutaan oppia uusia juttuja. Halutaan jotain muuta. Halytaan kypysä ja kasvaa aikuisiksi ja viisastua. Halutaan olla hyvä toiselle ihmiselle. Halutaan suoda isovanhemmuus omille vanhemmille, koska heidän näkeminen yhdessä liikuttaa. Halutaan seurata lapsen kasvua. Halutaan kokea raskaan aolo ja synnytys.
Monia erilaisia syitä ja niiden yhdistelmiä.
Yhteinen lapsi rakkauden teko.
Hauska että nainen valitsee lapsen miehen edeltä joten se siitä rakkaudesta.
Tietenkin valitsee, jos valintatilanne tulee. Mies pärjää omillaan, lapsi ei.
eli nainen on oikeasti itsekäs. Mieheltä halutaan vain siemen koska rakkaus katoaa välittömästi kun miehestä ei ole enää hyötyä
Voi taivas! Sinun mielestäsi siis naisen pitäisi hyljätä lapsensa lastenkotiin ja valita mies?
Ja sitä sinäkin sitten paheksuisit, että sellaisia ne naiset on.
Eli mikään ei kelpaa.
Mutta onhan se nyt ihan selvää, että nainen valitsee lapsensa, joka oikesti on hoivan tarpeessa, eikä miestä, jos kerran valittava on. Se nimenomaan on sitä rakkautta. Äidin rakkaus on suurin. Ettet vain olisi kateelinen sille?
En ole kateellinen, totean faktat.
Minä en vain romantisoi asiaa selittämällä "yhteinen lapsi on rakkauden teko"
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Naiset tekee uraa. Ei siinä ehdi synnytellä.
Eikö nainen saisi tehdä uraa? Oletko talibani?
Kiellettiinkö se jossain? Oletko lukutaidoton palstanarttu?
Vähän vaikea ymmärtää tätä nimittelyä. Jospa jätettäisiin se hiekkalaatikolle.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miehet, jos ette halua kerta niitä lapsia voisitteko ottaa vastuuta sitten siitä ehkäisystä
Jälkiehkäsy on myös keksitty. Mutta joo yleensä myös naiset haluavat ilman kumia ja e-pillerit on keksitty.
Jälkiehkäisy toimii vain tietyssä vaiheessa kiertoa, joten sen varaan ei kannata tuudittautua. Ja se ehkäisee, joka ei lasta halua.
Ketjun aihe ei liene "miehet jotka eivät osaa käyttää ehkäisyä"
Sopii silti ketjuun, sillä moni mies on sanonut, että ei halua lapsia. En muista kuin yhden kommentin, jossa mies kirjoitti, että ei halua seksiäkään. Loogisesti ajatellen miehet haluavat seksiä, mutta ei lapsia.
Olisiko siinä kuitenkin syy matalaan syntyvyyteen? Entisaikoihin ehkäisy ja jälkiehkäisy eivät olleet niin helppoja kuin nykyään. Miesten on silti aina tehnyt mieli seksiä. Himon hetkellä sitä ehkäisyä ei välttämättä aina osaa ajatella. Kuinka moni oikeasti edes harrastaa seksiä lisääntyminen mielessään?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi naiset haluaa lapsia?
Biologinen tarve. Halutaan perhe. Halutaan rakastaa toista ihmistä. Halutaan sisältöä, merkitystä ja jatkuvuutta elämään. Rakastetaan lapsia. Puolisokin haluaa lapsia ja yhteinen lapsi on suuri rakkauden teko. Halutaan olla osa isompaa yhteisöä. Halutaan pitää pikkulasta sylissä, koska se on maailman ihanin asia. Halutaan opettaa lapselle asioita, tehdä niitä yhdessä hänen kanssaan. Halutaan oppia uusia juttuja. Halutaan jotain muuta. Halytaan kypysä ja kasvaa aikuisiksi ja viisastua. Halutaan olla hyvä toiselle ihmiselle. Halutaan suoda isovanhemmuus omille vanhemmille, koska heidän näkeminen yhdessä liikuttaa. Halutaan seurata lapsen kasvua. Halutaan kokea raskaan aolo ja synnytys.
Monia erilaisia syitä ja niiden yhdistelmiä.
Yhteinen lapsi rakkauden teko.
Hauska että nainen valitsee lapsen miehen edeltä joten se siitä rakkaudesta.
Tietenkin valitsee, jos valintatilanne tulee. Mies pärjää omillaan, lapsi ei.
eli nainen on oikeasti itsekäs. Mieheltä halutaan vain siemen koska rakkaus katoaa välittömästi kun miehestä ei ole enää hyötyä
Itsekäs nainen valitsee miehen, epäitsekäs lapsen. Lapsi tarvitsee elääkseen aikuisen hoivaa, aikuinen mies ei.
Itsekäs nainen hankkii lapsen samalla tavalla kuin haluaa uuden laukun, kännykän, asunnon tai vaikka lemmikin.
"Miehet/mies ei halua lasta" miten jos etsit miehen joka haluaa jakaa kanssasi elämän ja tehdä kanssasi lapsia?

Ai kaupasta ostamalla?
Naiset tekee uraa. Ei siinä ehdi synnytellä.