Suomen alhainen syntyvyys - miesnäkökulmaa kaivataan!
Tuntuu, että nyt kun mediassa puhutaan paljon alhaisesta syntyvyydestä ja pelotellaan sillä, niin naisia syyllistetään joka paikassa ihan kohtuuttomasti. Artikkeleista jää helposti kuva, etteivät koulutetut naiset kaipaa elämäänsä lapsia ja lykkäävät niiden hankintaa kunnes on monen kohdalla jo myöhäistä.
Musta kuitenkin tuntuu, että monissa parisuhteissa mies on se, joka sitä lapsenhankintaa haluaa lykätä. Ainakin omalla kohdalla ja monien kavereidenkin kanssa on näin: katsotaan vähän myöhemmin, ei vielä, työ täytyy olla ensin pisteessä X, pitää olla X määrä rahaa, tai auto, tai talo...tuntuu, että noita syitä olla hankkimatta lapsia löytyy loputtomiin! Haluisinkin siis kuulla, mistä se lapsettomuus parisuhteessa olevien miesten kohdalla johtuu? Halutaanko että kaikki olisi ns. valmista ennen vauvaa, ollaanko suhteessa väärään ihmiseen, onko omat harrastukset ja kaverit vielä tärkeämpiä, pelottaako oman elämän menetys, oma isyys tai onko huonoja lapsuusmuistoja? Painaako taloudelliset vai tunnesyyt enemmän? Eikö vaan haluta lapsia muttei kehdata sitä vauvakuumeilevalle kumppanille sanoa? Keskustelua, kiitos!
Kommentit (6577)
Vierailija kirjoitti:
Yllättävän vähän puhetta ollut täällä miesten työllisyydestä ja palkoista.
Tilastot kertoo varsin hyvin että koulutetut ja hyvätuloiset miehet tekevät paljon enemmän lapsia kuin matalastikoulutetut ja pienipalkkaiset miehet.
Jos yhteiskunta panostaisi miehiin myös eli miehiä pitäisi saada sellaisiin töihin että heillä olisi varaa perheeseen ja varaa elättää hetkellisesti nainen sekä lapsi/lapset.
Nyt pienituloisen miehen on todella vaikeaa perustaa perhe ja jopa löytää kumppania.
Miten tämä panostus erityisesti miesten työllistämiseen hyväpalkkaisiin töihin tehtäisiin? Ihan käytännössä?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi naiset haluaa lapsia?
Biologinen tarve. Halutaan perhe. Halutaan rakastaa toista ihmistä. Halutaan sisältöä, merkitystä ja jatkuvuutta elämään. Rakastetaan lapsia. Puolisokin haluaa lapsia ja yhteinen lapsi on suuri rakkauden teko. Halutaan olla osa isompaa yhteisöä. Halutaan pitää pikkulasta sylissä, koska se on maailman ihanin asia. Halutaan opettaa lapselle asioita, tehdä niitä yhdessä hänen kanssaan. Halutaan oppia uusia juttuja. Halutaan jotain muuta. Halytaan kypysä ja kasvaa aikuisiksi ja viisastua. Halutaan olla hyvä toiselle ihmiselle. Halutaan suoda isovanhemmuus omille vanhemmille, koska heidän näkeminen yhdessä liikuttaa. Halutaan seurata lapsen kasvua. Halutaan kokea raskaan aolo ja synnytys.
Monia erilaisia syitä ja niiden yhdistelmiä.
Yhteinen lapsi rakkauden teko.
Hauska että nainen valitsee lapsen miehen edeltä joten se siitä rakkaudesta.
Tietenkin valitsee, jos valintatilanne tulee. Mies pärjää omillaan, lapsi ei.
eli nainen on oikeasti itsekäs. Mieheltä halutaan vain siemen koska rakkaus katoaa välittömästi kun miehestä ei ole enää hyötyä
Voi taivas! Sinun mielestäsi siis naisen pitäisi hyljätä lapsensa lastenkotiin ja valita mies?
Ja sitä sinäkin sitten paheksuisit, että sellaisia ne naiset on.
Eli mikään ei kelpaa.
Mutta onhan se nyt ihan selvää, että nainen valitsee lapsensa, joka oikesti on hoivan tarpeessa, eikä miestä, jos kerran valittava on. Se nimenomaan on sitä rakkautta. Äidin rakkaus on suurin. Ettet vain olisi kateelinen sille?
En ole kateellinen, totean faktat.
Minä en vain romantisoi asiaa selittämällä "yhteinen lapsi on rakkauden teko"
Ikävää että elämäsi on antanut aihetta tuollaiseen kyynisyyteen. Onneksi pariskunnille lapsi on pääsääntöisesti juurikin rakkauden teko, kaikille osapuolille.
ok, kuinka se on naiselta rakkauden teko?
Ymmärrän että se on sitä mieheltä kun hän ottaa riskin naisen, lapsen, ja rahojensa menettämisestä jos hän ei seuraavaa 18-vuotta toteuta naisen mielihaluja prikulleen, mutta mitä nainen tarjoaa pakettiin osoittaakseen rakkautensa mieheen?
Naiselle lapsi merkitsee 18 vuoden ympärivuorokautista vastuuta lapsen hyvinvoinnista ja sen jälkeen loppuelämän huolta. Tämä samaan aikaan kun moni mies kuittaa vastuunsa kuukausimaksulla.
Vierailija kirjoitti:
Yllättävän vähän puhetta ollut täällä miesten työllisyydestä ja palkoista.
Tilastot kertoo varsin hyvin että koulutetut ja hyvätuloiset miehet tekevät paljon enemmän lapsia kuin matalastikoulutetut ja pienipalkkaiset miehet.
Jos yhteiskunta panostaisi miehiin myös eli miehiä pitäisi saada sellaisiin töihin että heillä olisi varaa perheeseen ja varaa elättää hetkellisesti nainen sekä lapsi/lapset.
Nyt pienituloisen miehen on todella vaikeaa perustaa perhe ja jopa löytää kumppania.
Ne hyvät tulot eivät tule miehelle vain sillä että yhteiskunta ne hänelle syliin työntää. Ne vaativat vastuunottoa, pitkäjänteisyyttä, koulutusta ja oikeaa asennetta. Ja niiden välittämiseen pojille ovat "ensilinjassa" heidän isänsä. Se asenne opitaan kotoa. Joko myönteisyytenä koulutukseen ja eteenpäinpyrkimiseen tai sitten siihen että raavitaan palleja kotisohvalla ja syytetään muita epäonnistumisista.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eikö nämä miehet ollenkaan tajua, että on kyse toisesta ihmisestä? Ihan oikeasta sellaisesta. Se miehen siitos tuo maailmaan ihan uuden ihmisen, joka elää kokonaisen elämän. Minkälainen ihminen on valmis saattamaan maailmaan ihmisen, mutta ei sen jälkeen piittaa tästä mitenkään?
Käveleekö tälläinen mies kadulla ohi, jos joku liukastuu, kaatuu ja kaatuessa pää halkeaa? Eipä miestä kiinnosta, miten tuolle toiselle ihmiselle käy. Tai näkee miehen ra---s--k--a---a-m---a lasta? No mitäpäse minua liikuttaa, ohi vaan. Mitäpä ne muut ihmiset kiinnostaa, oma napa vaan.
Sinulla on vähän ällöromanttinen näkemys lastenteosta. Se on maailman luonnollisin asia jonka osaa tehdä apinatkin. Ymmärrän että naiset voivat kokea sen jotenkin elämää suurempana asiana, mutta miehille tuo projekti on kuin pieni jumppa ja kusella käynti.
Itseäni ei lapset taikka isileikki kiinnosta. Kaljalla voin käydä sitten kun ovat aikuisia ja kehittäneet oman persoonan.
Nyt oli ihan pakko nauraa ääneen. Joo, olet ihan oikeassa siinä, että sinusta ei ole isäksi. Niiden lasten kanssa ei tarvitse edes kaljalle mennä, kun niitä ei ole.
Ja lapsella on siinä vaiheessa varmasti jo mieluisampia kaljakavereita. Miksi kukaan haluaisi aikuisena erityisesti kaljoitella sellaisen vanhemman kanssa , jota ei lapsuudessa kiinnostanut olla vanhempi ja jota lapsi ei silloin kiinnostanut?
Näitä hylkäämisiä ei yleensä kaljatuopin äärellä käydä leppoisasti läpi vaan niitä terapoidaan pitkällisesti meidän ammattilaisten kanssa. Surullisia tapauksia, jotka heijastuvat usein seuraaviin sukupolviin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Yllättävän vähän puhetta ollut täällä miesten työllisyydestä ja palkoista.
Tilastot kertoo varsin hyvin että koulutetut ja hyvätuloiset miehet tekevät paljon enemmän lapsia kuin matalastikoulutetut ja pienipalkkaiset miehet.
Jos yhteiskunta panostaisi miehiin myös eli miehiä pitäisi saada sellaisiin töihin että heillä olisi varaa perheeseen ja varaa elättää hetkellisesti nainen sekä lapsi/lapset.
Nyt pienituloisen miehen on todella vaikeaa perustaa perhe ja jopa löytää kumppania.Miten tämä panostus erityisesti miesten työllistämiseen hyväpalkkaisiin töihin tehtäisiin? Ihan käytännössä?
Hyvä kysymys.
Auttaisiko jos miehiä kannustettaisiin hakeutumaan hyväpalkkaisiin töihin? Ja tukemalla poikien kouluttautumista?

Nyt pienituloisen miehen on todella vaikeaa perustaa perhe ja jopa löytää kumppania.Ne hyvät tulot eivät tule miehelle vain sillä että yhteiskunta ne hänelle syliin työntää. Ne vaativat vastuunottoa, pitkäjänteisyyttä, koulutusta ja oikeaa asennetta. Ja niiden välittämiseen pojille ovat "ensilinjassa" heidän isänsä. Se asenne opitaan kotoa. Joko myönteisyytenä koulutukseen ja eteenpäinpyrkimiseen tai sitten siihen että raavitaan palleja kotisohvalla ja syytetään muita epäonnistumisista.
Tääääh? Eikö äidit muka osaa kasvattaa poikia?

Niin, olisiko se sitten lähinnä kodin asia tehdä niin vai tarvitaanko siihen joku "yhteiskunta" apuun? Ja miten siinä yhteiskunta voisi erityisesti auttaa enemmän kuin tekee jo nyt?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eikö nämä miehet ollenkaan tajua, että on kyse toisesta ihmisestä? Ihan oikeasta sellaisesta. Se miehen siitos tuo maailmaan ihan uuden ihmisen, joka elää kokonaisen elämän. Minkälainen ihminen on valmis saattamaan maailmaan ihmisen, mutta ei sen jälkeen piittaa tästä mitenkään?
Käveleekö tälläinen mies kadulla ohi, jos joku liukastuu, kaatuu ja kaatuessa pää halkeaa? Eipä miestä kiinnosta, miten tuolle toiselle ihmiselle käy. Tai näkee miehen ra---s--k--a---a-m---a lasta? No mitäpäse minua liikuttaa, ohi vaan. Mitäpä ne muut ihmiset kiinnostaa, oma napa vaan.
Sinulla on vähän ällöromanttinen näkemys lastenteosta. Se on maailman luonnollisin asia jonka osaa tehdä apinatkin. Ymmärrän että naiset voivat kokea sen jotenkin elämää suurempana asiana, mutta miehille tuo projekti on kuin pieni jumppa ja kusella käynti.
Itseäni ei lapset taikka isileikki kiinnosta. Kaljalla voin käydä sitten kun ovat aikuisia ja kehittäneet oman persoonan.
Nyt oli ihan pakko nauraa ääneen. Joo, olet ihan oikeassa siinä, että sinusta ei ole isäksi. Niiden lasten kanssa ei tarvitse edes kaljalle mennä, kun niitä ei ole.
Ja lapsella on siinä vaiheessa varmasti jo mieluisampia kaljakavereita. Miksi kukaan haluaisi aikuisena erityisesti kaljoitella sellaisen vanhemman kanssa , jota ei lapsuudessa kiinnostanut olla vanhempi ja jota lapsi ei silloin kiinnostanut?
Miestä varmaan kiinnostaa se täysi-ikäisen lapsen seura, kun sille voi haukkua lapsen äitiä ja vaatia lasta tarjoamaan kaljat vastineeksi elatustuesta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Yllättävän vähän puhetta ollut täällä miesten työllisyydestä ja palkoista.
Tilastot kertoo varsin hyvin että koulutetut ja hyvätuloiset miehet tekevät paljon enemmän lapsia kuin matalastikoulutetut ja pienipalkkaiset miehet.
Jos yhteiskunta panostaisi miehiin myös eli miehiä pitäisi saada sellaisiin töihin että heillä olisi varaa perheeseen ja varaa elättää hetkellisesti nainen sekä lapsi/lapset.
Nyt pienituloisen miehen on todella vaikeaa perustaa perhe ja jopa löytää kumppania.Ne hyvät tulot eivät tule miehelle vain sillä että yhteiskunta ne hänelle syliin työntää. Ne vaativat vastuunottoa, pitkäjänteisyyttä, koulutusta ja oikeaa asennetta. Ja niiden välittämiseen pojille ovat "ensilinjassa" heidän isänsä. Se asenne opitaan kotoa. Joko myönteisyytenä koulutukseen ja eteenpäinpyrkimiseen tai sitten siihen että raavitaan palleja kotisohvalla ja syytetään muita epäonnistumisista.
Tässäpä onkin ongelma. Miten järjestetään opetus lapsille joilla ei ole tietoakaan isästään, isää ei päästetä osallistumaan lasten kasvatukseen, isä ei saa edes nähdä lapsiaan, isä on vain merkintä rekistereissä? Tämäkin on tietenkin vain ja ainoastaan isän syy.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Yllättävän vähän puhetta ollut täällä miesten työllisyydestä ja palkoista.
Tilastot kertoo varsin hyvin että koulutetut ja hyvätuloiset miehet tekevät paljon enemmän lapsia kuin matalastikoulutetut ja pienipalkkaiset miehet.
Jos yhteiskunta panostaisi miehiin myös eli miehiä pitäisi saada sellaisiin töihin että heillä olisi varaa perheeseen ja varaa elättää hetkellisesti nainen sekä lapsi/lapset.
Nyt pienituloisen miehen on todella vaikeaa perustaa perhe ja jopa löytää kumppania.Miten tämä panostus erityisesti miesten työllistämiseen hyväpalkkaisiin töihin tehtäisiin? Ihan käytännössä?
Hyvä kysymys.
Auttaisiko jos miehiä kannustettaisiin hakeutumaan hyväpalkkaisiin töihin? Ja tukemalla poikien kouluttautumista?Niin, olisiko se sitten lähinnä kodin asia tehdä niin vai tarvitaanko siihen joku "yhteiskunta" apuun? Ja miten siinä yhteiskunta voisi erityisesti auttaa enemmän kuin tekee jo nyt?
No naisia yhteiskunta kannustaa jatkuvasti hakeutumaan hyväpalkkaisiin hommiin, on ihan tytöille suunnattuja tapahtumia missä heitä sinne pyritään saamaan.
Miksi pojille ei ole samanlaista tapahtumaa?
En mä usko että koti tai perhe tässä on isossa roolissa, vai väitätkö että kotona poikia ei kannusteta hakeutumaan hyväpalkkaisiin hommiin?

Ja siis yhteiskunnan pitäisi taata jotenkin miehille parempi elintaso, jota he eivät kuitenkaan halua käyttää perheen elättämiseen, koska perhe-elämä nyt vaan on perseestä ja niin on kaikki naiset ja lapsetkin? Juu, ei minun verovarojani enää yhtään enempää tuohon tarkoitukseen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Yllättävän vähän puhetta ollut täällä miesten työllisyydestä ja palkoista.
Tilastot kertoo varsin hyvin että koulutetut ja hyvätuloiset miehet tekevät paljon enemmän lapsia kuin matalastikoulutetut ja pienipalkkaiset miehet.
Jos yhteiskunta panostaisi miehiin myös eli miehiä pitäisi saada sellaisiin töihin että heillä olisi varaa perheeseen ja varaa elättää hetkellisesti nainen sekä lapsi/lapset.
Nyt pienituloisen miehen on todella vaikeaa perustaa perhe ja jopa löytää kumppania.Ne hyvät tulot eivät tule miehelle vain sillä että yhteiskunta ne hänelle syliin työntää. Ne vaativat vastuunottoa, pitkäjänteisyyttä, koulutusta ja oikeaa asennetta. Ja niiden välittämiseen pojille ovat "ensilinjassa" heidän isänsä. Se asenne opitaan kotoa. Joko myönteisyytenä koulutukseen ja eteenpäinpyrkimiseen tai sitten siihen että raavitaan palleja kotisohvalla ja syytetään muita epäonnistumisista.
Tääääh? Eikö äidit muka osaa kasvattaa poikia?
Se isän esimerkki nyt vaan on pojille niin tärkeää. Hyvä esimerkki on omat pojat. Heidän isänsä on aina ollut kiinnostunut lasten koulunkäynnistä ja sopinut yhdessä lasten kanssa, miten koulumenestyksestä palkitaan. Kumpikin lapsista opiskelee nyt yliopistossa. Olen tietenkin tukenut itse valtavan paljon, mutta ilman miehen apua minun olisi pitänyt panostaa vielä enemmän, jos mies olisi vähätellyt koulunkäyntiä ja opettajia.
Kuulisin mielelläni miten sinun isäsi on tukenut ja panostanut sinun koulunkäyntiin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Yllättävän vähän puhetta ollut täällä miesten työllisyydestä ja palkoista.
Tilastot kertoo varsin hyvin että koulutetut ja hyvätuloiset miehet tekevät paljon enemmän lapsia kuin matalastikoulutetut ja pienipalkkaiset miehet.
Jos yhteiskunta panostaisi miehiin myös eli miehiä pitäisi saada sellaisiin töihin että heillä olisi varaa perheeseen ja varaa elättää hetkellisesti nainen sekä lapsi/lapset.
Nyt pienituloisen miehen on todella vaikeaa perustaa perhe ja jopa löytää kumppania.Miten tämä panostus erityisesti miesten työllistämiseen hyväpalkkaisiin töihin tehtäisiin? Ihan käytännössä?
Hyvä kysymys.
Auttaisiko jos miehiä kannustettaisiin hakeutumaan hyväpalkkaisiin töihin? Ja tukemalla poikien kouluttautumista?Niin, olisiko se sitten lähinnä kodin asia tehdä niin vai tarvitaanko siihen joku "yhteiskunta" apuun? Ja miten siinä yhteiskunta voisi erityisesti auttaa enemmän kuin tekee jo nyt?
No naisia yhteiskunta kannustaa jatkuvasti hakeutumaan hyväpalkkaisiin hommiin, on ihan tytöille suunnattuja tapahtumia missä heitä sinne pyritään saamaan.
Miksi pojille ei ole samanlaista tapahtumaa?
En mä usko että koti tai perhe tässä on isossa roolissa, vai väitätkö että kotona poikia ei kannusteta hakeutumaan hyväpalkkaisiin hommiin?
Niitä tapahtumiahan voi ruveta järjestämään koska vaaan. Saattaa olla ihan hyvä idea. Toisaalta miehillehän ne hyväpalkkaisimmat työt jo nyt menevät. Onko siis tarvetta tällaiselle, enpä osaa sanoa.
Perheet ovat hyvin erilaisia, mutta tiedämme että koulutustaso periytyy vahvaasti.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Yllättävän vähän puhetta ollut täällä miesten työllisyydestä ja palkoista.
Tilastot kertoo varsin hyvin että koulutetut ja hyvätuloiset miehet tekevät paljon enemmän lapsia kuin matalastikoulutetut ja pienipalkkaiset miehet.
Jos yhteiskunta panostaisi miehiin myös eli miehiä pitäisi saada sellaisiin töihin että heillä olisi varaa perheeseen ja varaa elättää hetkellisesti nainen sekä lapsi/lapset.
Nyt pienituloisen miehen on todella vaikeaa perustaa perhe ja jopa löytää kumppania.Miten tämä panostus erityisesti miesten työllistämiseen hyväpalkkaisiin töihin tehtäisiin? Ihan käytännössä?
Hyvä kysymys.
Auttaisiko jos miehiä kannustettaisiin hakeutumaan hyväpalkkaisiin töihin? Ja tukemalla poikien kouluttautumista?Niin, olisiko se sitten lähinnä kodin asia tehdä niin vai tarvitaanko siihen joku "yhteiskunta" apuun? Ja miten siinä yhteiskunta voisi erityisesti auttaa enemmän kuin tekee jo nyt?
No naisia yhteiskunta kannustaa jatkuvasti hakeutumaan hyväpalkkaisiin hommiin, on ihan tytöille suunnattuja tapahtumia missä heitä sinne pyritään saamaan.
Miksi pojille ei ole samanlaista tapahtumaa?
En mä usko että koti tai perhe tässä on isossa roolissa, vai väitätkö että kotona poikia ei kannusteta hakeutumaan hyväpalkkaisiin hommiin?
Se hyväpalkkaisiin hommiin kannustaminen kotona on sitä, että kysellään lapsilta kertotaulua ja kielten sanoja, kysellään, miten päivä koulussa meni, kysytään onko läksyt tehty ja kysellään lapselta koealue. Kai sinun vanhemmat teki noin?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi naiset haluaa lapsia?
Biologinen tarve. Halutaan perhe. Halutaan rakastaa toista ihmistä. Halutaan sisältöä, merkitystä ja jatkuvuutta elämään. Rakastetaan lapsia. Puolisokin haluaa lapsia ja yhteinen lapsi on suuri rakkauden teko. Halutaan olla osa isompaa yhteisöä. Halutaan pitää pikkulasta sylissä, koska se on maailman ihanin asia. Halutaan opettaa lapselle asioita, tehdä niitä yhdessä hänen kanssaan. Halutaan oppia uusia juttuja. Halutaan jotain muuta. Halytaan kypysä ja kasvaa aikuisiksi ja viisastua. Halutaan olla hyvä toiselle ihmiselle. Halutaan suoda isovanhemmuus omille vanhemmille, koska heidän näkeminen yhdessä liikuttaa. Halutaan seurata lapsen kasvua. Halutaan kokea raskaan aolo ja synnytys.
Monia erilaisia syitä ja niiden yhdistelmiä.
Yhteinen lapsi rakkauden teko.
Hauska että nainen valitsee lapsen miehen edeltä joten se siitä rakkaudesta.
Tietenkin valitsee, jos valintatilanne tulee. Mies pärjää omillaan, lapsi ei.
eli nainen on oikeasti itsekäs. Mieheltä halutaan vain siemen koska rakkaus katoaa välittömästi kun miehestä ei ole enää hyötyä
Voi taivas! Sinun mielestäsi siis naisen pitäisi hyljätä lapsensa lastenkotiin ja valita mies?
Ja sitä sinäkin sitten paheksuisit, että sellaisia ne naiset on.
Eli mikään ei kelpaa.
Mutta onhan se nyt ihan selvää, että nainen valitsee lapsensa, joka oikesti on hoivan tarpeessa, eikä miestä, jos kerran valittava on. Se nimenomaan on sitä rakkautta. Äidin rakkaus on suurin. Ettet vain olisi kateelinen sille?
En ole kateellinen, totean faktat.
Minä en vain romantisoi asiaa selittämällä "yhteinen lapsi on rakkauden teko"
Ikävää että elämäsi on antanut aihetta tuollaiseen kyynisyyteen. Onneksi pariskunnille lapsi on pääsääntöisesti juurikin rakkauden teko, kaikille osapuolille.
ok, kuinka se on naiselta rakkauden teko?
Ymmärrän että se on sitä mieheltä kun hän ottaa riskin naisen, lapsen, ja rahojensa menettämisestä jos hän ei seuraavaa 18-vuotta toteuta naisen mielihaluja prikulleen, mutta mitä nainen tarjoaa pakettiin osoittaakseen rakkautensa mieheen?
Raskaus, synnytys ja lapsivuodeaika ovat naiselle iso ja vaarallinen satsaus, joten naisten pitää miettiä hyvin tarkkaan, millaisen miehen kanssa hän haluaa lapsen. Hyvin harva asia on vaativuudeltaan samaa luokkaa kuin täyttää lasta haluavan miehen toive. Jos mies on sanonut, että hän ei lapsia halua, niin sittenhän lasta ei tehdä. Se nyt on itsestään selvää, että joka ei lasta halua, ehkäisee omalta puoleltaan.
Kerro kuinka lapsen tekeminen on rakkauden teko miestä kohtaan. Nainen on se joka sen lapsen haluaa ja sitten uhriudutte tuolla litanjalla.
Että älä taas tuo tuota "se ehkäisee joka ei kakaraa halua" paskapuhettasi tähän ketjuun.

Aggressiivisuutesi on aika kummallista. Kyllä useimmissa tapauksissa perheen perustaminen on yhteinen päätös ja siihen liittyvät riskit otetaan yhdessä, koska rakastetaan puolisoa ja halutaan yhteinen perhe hänen kanssaan. Surullista että sinun piireissäsi tätä ei ilmeisesti tapahdu. Se kuulostaa erikoiselta, mutta tekee katkeruutesi ehkä jollain tavalla ymmärrettäväksi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi naiset haluaa lapsia?
Biologinen tarve. Halutaan perhe. Halutaan rakastaa toista ihmistä. Halutaan sisältöä, merkitystä ja jatkuvuutta elämään. Rakastetaan lapsia. Puolisokin haluaa lapsia ja yhteinen lapsi on suuri rakkauden teko. Halutaan olla osa isompaa yhteisöä. Halutaan pitää pikkulasta sylissä, koska se on maailman ihanin asia. Halutaan opettaa lapselle asioita, tehdä niitä yhdessä hänen kanssaan. Halutaan oppia uusia juttuja. Halutaan jotain muuta. Halytaan kypysä ja kasvaa aikuisiksi ja viisastua. Halutaan olla hyvä toiselle ihmiselle. Halutaan suoda isovanhemmuus omille vanhemmille, koska heidän näkeminen yhdessä liikuttaa. Halutaan seurata lapsen kasvua. Halutaan kokea raskaan aolo ja synnytys.
Monia erilaisia syitä ja niiden yhdistelmiä.
Yhteinen lapsi rakkauden teko.
Hauska että nainen valitsee lapsen miehen edeltä joten se siitä rakkaudesta.
Tietenkin valitsee, jos valintatilanne tulee. Mies pärjää omillaan, lapsi ei.
eli nainen on oikeasti itsekäs. Mieheltä halutaan vain siemen koska rakkaus katoaa välittömästi kun miehestä ei ole enää hyötyä
Voi taivas! Sinun mielestäsi siis naisen pitäisi hyljätä lapsensa lastenkotiin ja valita mies?
Ja sitä sinäkin sitten paheksuisit, että sellaisia ne naiset on.
Eli mikään ei kelpaa.
Mutta onhan se nyt ihan selvää, että nainen valitsee lapsensa, joka oikesti on hoivan tarpeessa, eikä miestä, jos kerran valittava on. Se nimenomaan on sitä rakkautta. Äidin rakkaus on suurin. Ettet vain olisi kateelinen sille?
En ole kateellinen, totean faktat.
Minä en vain romantisoi asiaa selittämällä "yhteinen lapsi on rakkauden teko"
Ikävää että elämäsi on antanut aihetta tuollaiseen kyynisyyteen. Onneksi pariskunnille lapsi on pääsääntöisesti juurikin rakkauden teko, kaikille osapuolille.
ok, kuinka se on naiselta rakkauden teko?
Ymmärrän että se on sitä mieheltä kun hän ottaa riskin naisen, lapsen, ja rahojensa menettämisestä jos hän ei seuraavaa 18-vuotta toteuta naisen mielihaluja prikulleen, mutta mitä nainen tarjoaa pakettiin osoittaakseen rakkautensa mieheen?
Raskaus, synnytys ja lapsivuodeaika ovat naiselle iso ja vaarallinen satsaus, joten naisten pitää miettiä hyvin tarkkaan, millaisen miehen kanssa hän haluaa lapsen. Hyvin harva asia on vaativuudeltaan samaa luokkaa kuin täyttää lasta haluavan miehen toive. Jos mies on sanonut, että hän ei lapsia halua, niin sittenhän lasta ei tehdä. Se nyt on itsestään selvää, että joka ei lasta halua, ehkäisee omalta puoleltaan.
Kerro kuinka lapsen tekeminen on rakkauden teko miestä kohtaan. Nainen on se joka sen lapsen haluaa ja sitten uhriudutte tuolla litanjalla.
Että älä taas tuo tuota "se ehkäisee joka ei kakaraa halua" paskapuhettasi tähän ketjuun.
Oma vävyni ainakin on huomattavasti innokkaampi tulemaan isäksi, kuin tyttäreni äidiksi. Saa nähdä, mihin lopputulokseen asiassa päätyvät.
N-
Vierailija kirjoitti:
Yllättävän vähän puhetta ollut täällä miesten työllisyydestä ja palkoista.
Tilastot kertoo varsin hyvin että koulutetut ja hyvätuloiset miehet tekevät paljon enemmän lapsia kuin matalastikoulutetut ja pienipalkkaiset miehet.
Jos yhteiskunta panostaisi miehiin myös eli miehiä pitäisi saada sellaisiin töihin että heillä olisi varaa perheeseen ja varaa elättää hetkellisesti nainen sekä lapsi/lapset.
Nyt pienituloisen miehen on todella vaikeaa perustaa perhe ja jopa löytää kumppania.
Naisethan ovat ylpeitä että he korkeakouluttautuvat matalapalkkahommiin jonka jälkeen he huolivat vain vastaavan koulutusasteen omaavan miehen, joita ei sitten riitä kaikille...
Nuo asiat eivät kuitenkaan selitä miksi parisuhteessa olevat miehet eivät anna naisen porsia, vaan he ovat oppineet käyttämään ehkäisyä tai jopa säännöstelevät seksiä naisen kiima-aikaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi naiset haluaa lapsia?
Biologinen tarve. Halutaan perhe. Halutaan rakastaa toista ihmistä. Halutaan sisältöä, merkitystä ja jatkuvuutta elämään. Rakastetaan lapsia. Puolisokin haluaa lapsia ja yhteinen lapsi on suuri rakkauden teko. Halutaan olla osa isompaa yhteisöä. Halutaan pitää pikkulasta sylissä, koska se on maailman ihanin asia. Halutaan opettaa lapselle asioita, tehdä niitä yhdessä hänen kanssaan. Halutaan oppia uusia juttuja. Halutaan jotain muuta. Halytaan kypysä ja kasvaa aikuisiksi ja viisastua. Halutaan olla hyvä toiselle ihmiselle. Halutaan suoda isovanhemmuus omille vanhemmille, koska heidän näkeminen yhdessä liikuttaa. Halutaan seurata lapsen kasvua. Halutaan kokea raskaan aolo ja synnytys.
Monia erilaisia syitä ja niiden yhdistelmiä.
Yhteinen lapsi rakkauden teko.
Hauska että nainen valitsee lapsen miehen edeltä joten se siitä rakkaudesta.
Tietenkin valitsee, jos valintatilanne tulee. Mies pärjää omillaan, lapsi ei.
eli nainen on oikeasti itsekäs. Mieheltä halutaan vain siemen koska rakkaus katoaa välittömästi kun miehestä ei ole enää hyötyä
Voi taivas! Sinun mielestäsi siis naisen pitäisi hyljätä lapsensa lastenkotiin ja valita mies?
Ja sitä sinäkin sitten paheksuisit, että sellaisia ne naiset on.
Eli mikään ei kelpaa.
Mutta onhan se nyt ihan selvää, että nainen valitsee lapsensa, joka oikesti on hoivan tarpeessa, eikä miestä, jos kerran valittava on. Se nimenomaan on sitä rakkautta. Äidin rakkaus on suurin. Ettet vain olisi kateelinen sille?
En ole kateellinen, totean faktat.
Minä en vain romantisoi asiaa selittämällä "yhteinen lapsi on rakkauden teko"
Ikävää että elämäsi on antanut aihetta tuollaiseen kyynisyyteen. Onneksi pariskunnille lapsi on pääsääntöisesti juurikin rakkauden teko, kaikille osapuolille.
ok, kuinka se on naiselta rakkauden teko?
Ymmärrän että se on sitä mieheltä kun hän ottaa riskin naisen, lapsen, ja rahojensa menettämisestä jos hän ei seuraavaa 18-vuotta toteuta naisen mielihaluja prikulleen, mutta mitä nainen tarjoaa pakettiin osoittaakseen rakkautensa mieheen?
Raskaus, synnytys ja lapsivuodeaika ovat naiselle iso ja vaarallinen satsaus, joten naisten pitää miettiä hyvin tarkkaan, millaisen miehen kanssa hän haluaa lapsen. Hyvin harva asia on vaativuudeltaan samaa luokkaa kuin täyttää lasta haluavan miehen toive. Jos mies on sanonut, että hän ei lapsia halua, niin sittenhän lasta ei tehdä. Se nyt on itsestään selvää, että joka ei lasta halua, ehkäisee omalta puoleltaan.
Kerro kuinka lapsen tekeminen on rakkauden teko miestä kohtaan. Nainen on se joka sen lapsen haluaa ja sitten uhriudutte tuolla litanjalla.
Että älä taas tuo tuota "se ehkäisee joka ei kakaraa halua" paskapuhettasi tähän ketjuun.
Oma vävyni ainakin on huomattavasti innokkaampi tulemaan isäksi, kuin tyttäreni äidiksi. Saa nähdä, mihin lopputulokseen asiassa päätyvät.
N-
Vävyt perinteisesti puhuvat tästä anoppinsa kanssa. Kertooko myös kuinka se levittää tyttös pakaroita kun se nai sitä takaapäin?
Uskoo ken tahtoo
10&13 vuotiaat lapset löytyy. Vaikka lasten äidin kanssa ero tulikin, niin ei elämä ole mennyt riitelyksi tai rahat kadonneet. Ei toki riidelty yhdessäollessammekaan.
Jos nyt spekuloin, että olisin 15-20 vuotta nuorempi ja lapseton, niin ehkä jättäisin lapset tekemättä. Suurin syy muuttuvassa maailmassa. Koen ettei maailma kehity sellaiseen suuntaan, johon nyt haluaisin lapsia tehdä.