Suomen alhainen syntyvyys - miesnäkökulmaa kaivataan!
Tuntuu, että nyt kun mediassa puhutaan paljon alhaisesta syntyvyydestä ja pelotellaan sillä, niin naisia syyllistetään joka paikassa ihan kohtuuttomasti. Artikkeleista jää helposti kuva, etteivät koulutetut naiset kaipaa elämäänsä lapsia ja lykkäävät niiden hankintaa kunnes on monen kohdalla jo myöhäistä.
Musta kuitenkin tuntuu, että monissa parisuhteissa mies on se, joka sitä lapsenhankintaa haluaa lykätä. Ainakin omalla kohdalla ja monien kavereidenkin kanssa on näin: katsotaan vähän myöhemmin, ei vielä, työ täytyy olla ensin pisteessä X, pitää olla X määrä rahaa, tai auto, tai talo...tuntuu, että noita syitä olla hankkimatta lapsia löytyy loputtomiin! Haluisinkin siis kuulla, mistä se lapsettomuus parisuhteessa olevien miesten kohdalla johtuu? Halutaanko että kaikki olisi ns. valmista ennen vauvaa, ollaanko suhteessa väärään ihmiseen, onko omat harrastukset ja kaverit vielä tärkeämpiä, pelottaako oman elämän menetys, oma isyys tai onko huonoja lapsuusmuistoja? Painaako taloudelliset vai tunnesyyt enemmän? Eikö vaan haluta lapsia muttei kehdata sitä vauvakuumeilevalle kumppanille sanoa? Keskustelua, kiitos!
Kommentit (6577)
Ketjua kun lukee niin täällä on tosi vähän asioita mitkä liittyy itse asiaan. Vain muutama mies on kertonut aiheesta, kaikki muu on turhaa riitelyä ja väittelytä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itseä on harmittanut kun naiset ovat "jätkiä" meidän jätkien joukossa. Naisellisuus puuttiu joten ei löydy sitten sopivaa puolisoehdokasta. Itselläni on kyllä hyviä sinkkuja naiskavereita mutta en lähtisi seurustelemaan heidän kanssaan.
Ja monet naiset eivät ole sitäkään.
Heiltä puuttuu naisellisuus, mutta eivät he pärjää jätkinäkään, vaan juurikin haluavat miehen hoitamaan sitä tonttia.
Olen törmännyt useampaankin tuollaiseen naiseen. Ei kiinnosta ryhtyä isähahmoksi naiselle joka on minua reippaasti painavampi, puhetapa on kuin puolalaisella rekkakuskilla, mutta sitten kuitenkin haluttaisiin olla prinsessa vahvan miehen/isin kainalossa.
Entäs ylipainoiset miehet tai lyhyet miehet tai kaljut miehet?
Miten kaljuus liittyy yhtään mihinkään?
Minä olen lyhyt mies, ja ymmärrän hyvin jos minua pidempi nainen ei halua minun olevan iso ja vahva isukki joka ottaa pikkutytön kainaloon.
Lievä ylipaino ei vaikuta naisia häiritsevän. Naisia kiinnostaa ensisijaisesti pituus, raamikkuus, naamakomeus ja lompakon paksuus.
Jos lukisit ketjun viestejä niin oppisit tämän: Miehenä et tiedä mikä naisiin vetoaa. Se ei ole pituus, raamikkuus, naamakomeus ja lompakon paksuus. Toki on naisia joille edellä mainitut voivat olla tärkeitä, mutta se ei ole mikään universaali totuus. Toisissa miehissä vain on "sitä jotain" minkä naiset huomaavat ja miehiltä se menee täysin ohi. Mies on yksinkertainen ja haluaa yksinkertaistaa asian: George Clooney saa naisia. Minä en ole Clooney joten jään ilman.
Se on universaali totuus.
Minä en tunne ainuttakaan miestä joka olisi iso poikkeus säännöstä miehen looks, money, status = naisen ulkonäöllinen taso. Lähimmäksi pääsee pari pelimiestä jotka ovat saaneet vähän itseään tasokkaamman naisen ulkonäöllisesti.
Sinä naisena et itse tajua asiaa. Koska et pidä jostain tietystä komeasta miehestä, kuvittelet että "se jokin" ratkaisee. Tosiasiassa komeusrima on kuitenkin olemassa, ja "sattumalta" se oikea löyty sen ylittäneiden joukosta.
Ei ole. Sitä paitsi puhut nyt jo ihan eri asiasta kun mietit kuka saa instabeibin ja millaisilla henkseleillä. Suurin osa ihmisistä on tavallisia tallaajia, joilla ei ole liiemmälti rahaa, statusta kuin ulkonäköäkään. Noilla pätijöitä on väestössämme niin vähän, että siitä ei kannata vetää mitään johtopäätöksiä taviksen pariutumiseen.
51% parisuhteista on sellaisia joissa mies tienaa merkittävästi naista enemmän.
Ei siis puhuta siitä että pitäisi olla helvetisti rahaa, vaan siitä että pitäisi olla enemmän kuin naisella.
Hyvin monessa parisuhteessa yhteisen menot laitetaan puoliksi, joten miehen isommat tulot hyödyttävät vain miestä itseään, ei vaimoa eikä lapsia.
Mihinkäs mies sitten hävittää "omat" rahansa ?
Miehenä varmaan tiedät sen itsekin. Mieti vaikka miespuolisia kavereitasi.
Aikalailla nuo näyttää kuluvan keittiöremontteihin ja lapsiin.
Miten usein ne sinun kaverit niitä keittiöremontteja tekevät? Ostaako ne aina sen halvimman pskan, joka ei kestä ehjänä edes paria vuotta? Omassa tuttavapiirissä keittiöt kestää vähintään 15 vuotta ennen uuden tarvetta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tottakai minä luovuttaisin siemeniäni naisille mutta pelkona siinä on juuri se että joutuisin makselemaan elareita tai hoitamaan sitä lasta. Spermanluovuttajia pelottaa juuri tuo asia.
Uskokaa jo nyt, ettei naisilla ole pulaa siemenenluovuttajista. Niitä riittää liiaksi asti.
Juuri näitä, joiden suurin pelko on joutua sitten elättämään OMAA lastaan.
Olen monesti ajatellut, että miten on miehen ajatusmaailma rakennettu, kun he voivat elää sen tiedon kanssa, että heillä on lapsi ties missä oloissa.
Siemeniä ollaan luovuttamassa ties kenelle ja lapsi voisi syntyä ties mihin oloihin, mutta miestä ei kiinnosta yhtään?
Itse naisena en pystyisi noin ajattelemaan. Lapselleni haluaisin kuitenkin hyvän elämän ja turvatun tulevaisuuden, myös taloudellisesti, jos tietäisin, että minulla sellainen jossakin olisi.
En ikinä haluaisi vain "siittää" lasta, jonka kohtalosta sitten viis veisaisin.
Tässäkin juuri näkyy arvomaailman erit miesten ja naisten välillä. Joku mies tuossa myös fantasioi tulonsiirtojen vähentämisestä naisille, ja tämä tarkoittaisi siis erityisesti äitiyteen kohdistuvia menoja, koska tulonsiirrothan ovat muuten sukupuolineutraaleja. Nuo tulonsiirtojen karsinnat siis kohdistuisivat pienten lasten elämään. Oli aika, jolloin kunnia-asia on lapsista ja vanhuksista ja muuten heikoimmassa asemassa olevista huolehtiminen. Tälle ajatukselle on hyvinvointivaltiomme perustettu. Kunnia on katoava luonnonvara.
Julkinen liikenne. Teknisesti ottaen sukupuolineurtaali, mutta todellisuudessa naisten tarpeisiin kehitetty.
Julkista liikennettä käyttää eniten kouluikäiset lapset.
Koska---?
Koska he menevät kouluun ja harrastuksiin.
Ja äiti ei vie niitä koska... ?
Koska äiti menee töihin seitsemäksi tai kahdeksaksi ja lasten koulupäivä alkaa myöhemmin ja loppuu aiemmin mitä äidin työpäivä. Lasten nyt pitää oppia liikkumaan itse jossain vaiheessa. On karhunpalvelus sanoa vaikka seiskaluokkalaiselle lapselle, että äiti vie kouluun, kun bussimatka on liian vaikea ja vaarallinen.
Koulukyyti tai lyhyellä matkalla fillari.
Ei nyt oikein mene läpi että länsimetro rakennettiin alakoululaisille.
Kai se rakennettiin ihan kenelle tahansa ihmiselle, joka sitä tarvitsee ja kyydistä maksaa? Mikä pointtisi on tässä? - eri
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miestä yritetään ajaa nyt vuorostaan kotiin lasten kanssa, koska voimaantunut naiskunta haluaa oman vuoronsa mennä ja liuhotta töissä ja harrasteissaan?
Sori.
Ei me nykypolvi olla MITÄÄN velkaa, että paikattaisiin moisella muuvilla aiemmat roolivajeet.
Ensinnäkään ykskään mies ei mene siihen miinaan, jossa he ovat nähneet naisten riutuvan polvesta toiseen.
Kuka hullu mies edes yrittäisi alkaa tekemään töitä ja vielä kotona hoitamaan pennut?
Sori naiset.
Ei onnistu tää miinan virittely.
Sit ei tehä lapsia ollenkaan.
Teillä se vietti siihen vahvempi on.
Naistenvihaajia on jokaisessa sukupolvessa, se on näköjään asia mikä ei tule koskaan muuttumaan.
Mies on naisvihaaja koska hän ei halua asettua rooliin jonka nainen hänelle valitsee?
Naisena minua surettaa kaikki isättömät lapset. Isätön on myös ydinperheessä elävä lapsi, jonka isä ei välitä hänestä yhtään. Eroperheenkin lapset pärjäävät paremmin, jos isä on heidän elämässä oikeasti mukana.
Olen isätön lapsi. Miksi suret puolestani?
Onko sinulle siis ollut ihan sama vaikka isää ei elämässäsi ole ollutkaan? Etkö koskaan miettinyt, millaista olisi ollut touhuta jotain isän kanssa kahdestaan?
Kylä, aivan sama. Enkä pidä äitiinikään enää yhteyttä. Oli valaiseva kokemus kun ymmärsin millaista henkistä väkivaltaa se nainen harrasti.
Onko tuo sinun lapsuus sitten mielestäsi hyvä, josta sait hyvät eväät elämääsi varten? Hyvän itsetunnon ja tunteen siitä, että sinua rakastetaan ja sinusta välitetään? Mukavia lapsuusmuistoja äidin ja isän kanssa? Tätähän me omille lapsille toivotaan.
Harmi, että vanhempasi eivät osanneet ehkäistä eivätkä saaneet apua mielenterveysongelmiinsa.
Oli hyvä lapsuus sillä opin kuinka tämä maailma toimii.
Eli sinusta kaikki ihmiset ovat pahoja, kaikki ihmiset haluavat vain pahaa toisilleen ja katkeroitumalla suojaa itseään parhaiten. Säälin sinua ihan oikeasti.
Tuo jolle vastasit on elänyt kurjan elämän ja on siksi karkera kaikille ja kaikelle. Väittää, että lapsuus on hyvä, vaikka ei ole enää missään tekemisissä vanhempiensa kanssa. Toki jos vanhemmat on kuolleet, ei heidän kanssa voi tekemisissä ollekaan, mutta ymmärsin, että hän on katkaissut välit äitiinsä.
Terapia voisi todellakin auttaa tätä ihmistä, mutta hän ei varmaankaan tunne sairauden tuntoa.
Moni kärsii mielenterveysongelmista, mutta ei itse sitä tajua/ymmärrä, vaan luulee, että kaikki muut on hulluja ja kohtelevat häntä väärin. Kun on tarpeeksi hullu ja päästään seksisin, ei tajua olevansa hullu.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Joskus kerroin täällä, että ihastuin miehen nauraviin silmiin ja hymyyn. Eikös joku peikko tullut haukkumaan minut ja selitti, että tuossa on hyvä esimerkki siitä, miten naisia kiinnostaa vain miesten ulkonäkö.
Mitenhän miesten käy jos ne kertoo saman terhakkaista rinnoista ja hyvin treenatusta perseestä
Mies voi kehua naisen nauravia silmiä ja hymyä. Eihän nainenkaan tuossa kehu miehen treenattuja lihaksia ja takapuolta.
Miksi miestä pitäisi kiinnostaa naisissa samat asiat kuin naisia kiinnostaa miehessä?
Tekö sen päätätte mistä mies saa kiinnostua?
Toki, jokainen saa kiinnostua ihan millaisesta ihmisestä tahansa, aivan vapaasti. Olipa se sitten perse tai pituus. Jos minä huomaan hymyilevän miehen, menen hänen kanssaan juttusille ja mies kertoo, että oli jo katsellut minun tissejä ja persettä, niin en jatka juttua.
Onko tuossa ongelmana tissien ja perseen katseleminen, vai se ettei mies saa sanoa sitä ääneen?
Eikö nainen nyt saa päättää millaisesta miehistä hän kiinnostuu?
Kukaan ei ollut sitä kieltämässä. Esitettiin kysymys kumpi on ongelma: katsominen vai sen sanominen.
Voisitko ystävällisesti vastata?
-eri
Ihan sama, kumpi. Se näkyy miehen naamasta ja käytöksestä. Minua ei kiinnosta mies, jota kiinnostaa minussa vain tissit ja perse. Se näkyy, jos mies haluaa tutustua minusta ihmisenä. Eikö sinulla ole minkäänlaista pelisilmää ihmisten suhteen?
Tarkoitatko siis että näet miehessä vain sen hymyn? Anna kun arvaan, tutkit hampaat?
Näen miehen hymyilevän. Hymy on aito eikä teeskennelty tai ivallinen. Mies vaikuttaa mukavalta ja helposti lähestyttävältä. Jos hymy loppuu, kun mies huomaa minut, en lähesty. Jos hymy pysyy tai näyttää jopa syvenevän, lähden mielelläni tutustumaan. Muutamassa minuutissa selviää kannattaako juttua jatkaa.
Nyt on ihan pakko kysyä, miten ihmeessä sinä tutustut kehenkään, kun ihan normaali kanssakäyminen toisten kanssa tuntuu sinusta noin vaikealta?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Täällä taas naiset selittää kun kyse on miesnäkökulmasta.
Naiset ovat pilanneet yhteiskunnan ja nyt he ovat pilanneet tämän ketjunkin, lapsia en hanki sen takia kun naiset on pilanneet yhteiskunnan. Takas luonnolliset ja perinteiset arvot mitkä oli 1900-luvun alussa vielä käytössä niin sitten alan lisääntymään.
Miten päättelit että olisit 1900-luvun alussa niin korkeassa asemassa että voisit tehdä lapsia? Ei maaorja tai renki mitään vaimoa koskaan saa. Ihan samalla tavalla olisit silloin valittanut kun en saa pesää. Silloinkin erottui menestyjät luusereista.
Ja tuollaiset helvetin suunsoittajaämmät sotkettiin suohon.
No niin, päästiin aina yhtä virkistäviin väkivaltafantasioihin. Never fails.
Haukut estottomasti miehiä ja saadessasi vastareaktion uhriudut?
Mitä turhaan, kaikki tietää että sait mitä halusit.
Juuri näin. Siksipä feministeille pitääkin antaa takaisin melkein samalla mitalla mitä sieltä tulee: #killallmen -> #kaikkifeministitpitäisitappaa. Toinen on vihaa sukupuolta kohtaan ja toinen ideologiaa, kumpi sensuroidaan ja kumpi on voimaannuttavaa?
Ainoat väkivallalla retostelevat ihmiset tällä palstalla ovat miehiä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miestä yritetään ajaa nyt vuorostaan kotiin lasten kanssa, koska voimaantunut naiskunta haluaa oman vuoronsa mennä ja liuhotta töissä ja harrasteissaan?
Sori.
Ei me nykypolvi olla MITÄÄN velkaa, että paikattaisiin moisella muuvilla aiemmat roolivajeet.
Ensinnäkään ykskään mies ei mene siihen miinaan, jossa he ovat nähneet naisten riutuvan polvesta toiseen.
Kuka hullu mies edes yrittäisi alkaa tekemään töitä ja vielä kotona hoitamaan pennut?
Sori naiset.
Ei onnistu tää miinan virittely.
Sit ei tehä lapsia ollenkaan.
Teillä se vietti siihen vahvempi on.
Naistenvihaajia on jokaisessa sukupolvessa, se on näköjään asia mikä ei tule koskaan muuttumaan.
Mies on naisvihaaja koska hän ei halua asettua rooliin jonka nainen hänelle valitsee?
Naisena minua surettaa kaikki isättömät lapset. Isätön on myös ydinperheessä elävä lapsi, jonka isä ei välitä hänestä yhtään. Eroperheenkin lapset pärjäävät paremmin, jos isä on heidän elämässä oikeasti mukana.
Olen isätön lapsi. Miksi suret puolestani?
Onko sinulle siis ollut ihan sama vaikka isää ei elämässäsi ole ollutkaan? Etkö koskaan miettinyt, millaista olisi ollut touhuta jotain isän kanssa kahdestaan?
Kylä, aivan sama. Enkä pidä äitiinikään enää yhteyttä. Oli valaiseva kokemus kun ymmärsin millaista henkistä väkivaltaa se nainen harrasti.
Onko tuo sinun lapsuus sitten mielestäsi hyvä, josta sait hyvät eväät elämääsi varten? Hyvän itsetunnon ja tunteen siitä, että sinua rakastetaan ja sinusta välitetään? Mukavia lapsuusmuistoja äidin ja isän kanssa? Tätähän me omille lapsille toivotaan.
Harmi, että vanhempasi eivät osanneet ehkäistä eivätkä saaneet apua mielenterveysongelmiinsa.
Oli hyvä lapsuus sillä opin kuinka tämä maailma toimii.
Eli sinusta kaikki ihmiset ovat pahoja, kaikki ihmiset haluavat vain pahaa toisilleen ja katkeroitumalla suojaa itseään parhaiten. Säälin sinua ihan oikeasti.
Onneksi en kaipaa sääliäsi.
Katso ympärillesi. Ihminen, sekä miehet että naiset ovat planeettamme syöpä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miestä yritetään ajaa nyt vuorostaan kotiin lasten kanssa, koska voimaantunut naiskunta haluaa oman vuoronsa mennä ja liuhotta töissä ja harrasteissaan?
Sori.
Ei me nykypolvi olla MITÄÄN velkaa, että paikattaisiin moisella muuvilla aiemmat roolivajeet.
Ensinnäkään ykskään mies ei mene siihen miinaan, jossa he ovat nähneet naisten riutuvan polvesta toiseen.
Kuka hullu mies edes yrittäisi alkaa tekemään töitä ja vielä kotona hoitamaan pennut?
Sori naiset.
Ei onnistu tää miinan virittely.
Sit ei tehä lapsia ollenkaan.
Teillä se vietti siihen vahvempi on.
Naistenvihaajia on jokaisessa sukupolvessa, se on näköjään asia mikä ei tule koskaan muuttumaan.
Mies on naisvihaaja koska hän ei halua asettua rooliin jonka nainen hänelle valitsee?
Naisena minua surettaa kaikki isättömät lapset. Isätön on myös ydinperheessä elävä lapsi, jonka isä ei välitä hänestä yhtään. Eroperheenkin lapset pärjäävät paremmin, jos isä on heidän elämässä oikeasti mukana.
Olen isätön lapsi. Miksi suret puolestani?
Onko sinulle siis ollut ihan sama vaikka isää ei elämässäsi ole ollutkaan? Etkö koskaan miettinyt, millaista olisi ollut touhuta jotain isän kanssa kahdestaan?
Kylä, aivan sama. Enkä pidä äitiinikään enää yhteyttä. Oli valaiseva kokemus kun ymmärsin millaista henkistä väkivaltaa se nainen harrasti.
Onko tuo sinun lapsuus sitten mielestäsi hyvä, josta sait hyvät eväät elämääsi varten? Hyvän itsetunnon ja tunteen siitä, että sinua rakastetaan ja sinusta välitetään? Mukavia lapsuusmuistoja äidin ja isän kanssa? Tätähän me omille lapsille toivotaan.
Harmi, että vanhempasi eivät osanneet ehkäistä eivätkä saaneet apua mielenterveysongelmiinsa.
Oli hyvä lapsuus sillä opin kuinka tämä maailma toimii.
Eli sinusta kaikki ihmiset ovat pahoja, kaikki ihmiset haluavat vain pahaa toisilleen ja katkeroitumalla suojaa itseään parhaiten. Säälin sinua ihan oikeasti.
Tuo jolle vastasit on elänyt kurjan elämän ja on siksi karkera kaikille ja kaikelle. Väittää, että lapsuus on hyvä, vaikka ei ole enää missään tekemisissä vanhempiensa kanssa. Toki jos vanhemmat on kuolleet, ei heidän kanssa voi tekemisissä ollekaan, mutta ymmärsin, että hän on katkaissut välit äitiinsä.
Terapia voisi todellakin auttaa tätä ihmistä, mutta hän ei varmaankaan tunne sairauden tuntoa.
Moni kärsii mielenterveysongelmista, mutta ei itse sitä tajua/ymmärrä, vaan luulee, että kaikki muut on hulluja ja kohtelevat häntä väärin. Kun on tarpeeksi hullu ja päästään seksisin, ei tajua olevansa hullu.
Aivan, terapia voisi auttaa, mutta mihinkään ei voi hakeutua. Ne kun on, hui kauhistus, julkisella rahalla rahoitettuja palveluja ja terapeuttikin voi olla nainen. Miehiä on myös psykologeina ja psykiatrisina sairaanhoitajina, joten pyynnöstä kai miehille voi sellaisen järjestää.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Täällä taas naiset selittää kun kyse on miesnäkökulmasta.
Naiset ovat pilanneet yhteiskunnan ja nyt he ovat pilanneet tämän ketjunkin, lapsia en hanki sen takia kun naiset on pilanneet yhteiskunnan. Takas luonnolliset ja perinteiset arvot mitkä oli 1900-luvun alussa vielä käytössä niin sitten alan lisääntymään.
Miten päättelit että olisit 1900-luvun alussa niin korkeassa asemassa että voisit tehdä lapsia? Ei maaorja tai renki mitään vaimoa koskaan saa. Ihan samalla tavalla olisit silloin valittanut kun en saa pesää. Silloinkin erottui menestyjät luusereista.
Ja tuollaiset helvetin suunsoittajaämmät sotkettiin suohon.
No niin, päästiin aina yhtä virkistäviin väkivaltafantasioihin. Never fails.
Haukut estottomasti miehiä ja saadessasi vastareaktion uhriudut?
Mitä turhaan, kaikki tietää että sait mitä halusit.
Juuri näin. Siksipä feministeille pitääkin antaa takaisin melkein samalla mitalla mitä sieltä tulee: #killallmen -> #kaikkifeministitpitäisitappaa. Toinen on vihaa sukupuolta kohtaan ja toinen ideologiaa, kumpi sensuroidaan ja kumpi on voimaannuttavaa?
Ainoat väkivallalla retostelevat ihmiset tällä palstalla ovat miehiä.
Ei valitettavasti pidä paikkaansa. Naisten tekemä henkinen väkivalta ja miesv iha on varsin yleistä läpi koko yhteiskunnan.
Oon joskus kysynyt mieheltä tämän istuessa tietokoneella töistä tullessaan, että "arvaa paljonko sulla olisi vapaa-aikaa, jos meillä olisi lapsi tai lapsia?". Kumpikaan ei siis olla lapsista innostuttu, mutta itse mietin, että tulenko vanhempana katumapäälle. Tuo oli siis vaan kysymys, ei mikään "uhkaus". Jos meillä olisi lapsia, haluaisin hoitaa lastenhoidon puoliksi, enkä suostuisi sellaiseen järjestelyyn, mikä joillakin lähipiirissäni on. Eräs kaverini haluaa jo takaisin töihin, että saisi joskus omaa aikaa. Mies käy töissä ja välillä näkee kavereita. Kaverini ei. Miehen kavereista osa pelaa tietokoneella tuntikausia useita kertoja viikossa töiden ja opiskelujen lisäksi. Kuinka paljon siinä jää aikaa perheelle? En tiedä.
Suurimmaksi syyksi mieheni on sanonut taloudelliset syyt. Ei meillä ole edes varaa pitää autoa, vaikka sitä täällä Keski-Suomessa tarvitsisi. Itse sanoisin voimavarojen ja turvaverkkojen puute, sekä taloudellinen tilanne.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tottakai minä luovuttaisin siemeniäni naisille mutta pelkona siinä on juuri se että joutuisin makselemaan elareita tai hoitamaan sitä lasta. Spermanluovuttajia pelottaa juuri tuo asia.
Uskokaa jo nyt, ettei naisilla ole pulaa siemenenluovuttajista. Niitä riittää liiaksi asti.
Juuri näitä, joiden suurin pelko on joutua sitten elättämään OMAA lastaan.
Olen monesti ajatellut, että miten on miehen ajatusmaailma rakennettu, kun he voivat elää sen tiedon kanssa, että heillä on lapsi ties missä oloissa.
Siemeniä ollaan luovuttamassa ties kenelle ja lapsi voisi syntyä ties mihin oloihin, mutta miestä ei kiinnosta yhtään?
Itse naisena en pystyisi noin ajattelemaan. Lapselleni haluaisin kuitenkin hyvän elämän ja turvatun tulevaisuuden, myös taloudellisesti, jos tietäisin, että minulla sellainen jossakin olisi.
En ikinä haluaisi vain "siittää" lasta, jonka kohtalosta sitten viis veisaisin.
Tässäkin juuri näkyy arvomaailman erit miesten ja naisten välillä. Joku mies tuossa myös fantasioi tulonsiirtojen vähentämisestä naisille, ja tämä tarkoittaisi siis erityisesti äitiyteen kohdistuvia menoja, koska tulonsiirrothan ovat muuten sukupuolineutraaleja. Nuo tulonsiirtojen karsinnat siis kohdistuisivat pienten lasten elämään. Oli aika, jolloin kunnia-asia on lapsista ja vanhuksista ja muuten heikoimmassa asemassa olevista huolehtiminen. Tälle ajatukselle on hyvinvointivaltiomme perustettu. Kunnia on katoava luonnonvara.
Julkinen liikenne. Teknisesti ottaen sukupuolineurtaali, mutta todellisuudessa naisten tarpeisiin kehitetty.
Julkista liikennettä käyttää eniten kouluikäiset lapset.
Koska---?
Koska he menevät kouluun ja harrastuksiin.
Ja äiti ei vie niitä koska... ?
Koska äiti menee töihin seitsemäksi tai kahdeksaksi ja lasten koulupäivä alkaa myöhemmin ja loppuu aiemmin mitä äidin työpäivä. Lasten nyt pitää oppia liikkumaan itse jossain vaiheessa. On karhunpalvelus sanoa vaikka seiskaluokkalaiselle lapselle, että äiti vie kouluun, kun bussimatka on liian vaikea ja vaarallinen.
Koulukyyti tai lyhyellä matkalla fillari.
Ei nyt oikein mene läpi että länsimetro rakennettiin alakoululaisille.
Minä en ole metrosta puhunutkaan vaan ihan tavallisesta paikallisbussiliikenteestä. Koulukyydit on järjestetty silloin, kun muuta julkista liikennettä ei ole kodin ja koulun välillä.
Metron rakentamisen syy lienee ollut se, että automäärän kasvattaminen lisää liikenneruuhkia ja ilmansaasteita. Helsingissä on nytkin pula tilasta eikä sitä helpota se, että joka perheessä on kaksi autoa.
Sanot siis että paikallisbussien suurin käyttäjäryhmä on kouluikäiset lapset?
Joku voisi väittää tuota paskapuheeksi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Joskus kerroin täällä, että ihastuin miehen nauraviin silmiin ja hymyyn. Eikös joku peikko tullut haukkumaan minut ja selitti, että tuossa on hyvä esimerkki siitä, miten naisia kiinnostaa vain miesten ulkonäkö.
Mitenhän miesten käy jos ne kertoo saman terhakkaista rinnoista ja hyvin treenatusta perseestä
Mies voi kehua naisen nauravia silmiä ja hymyä. Eihän nainenkaan tuossa kehu miehen treenattuja lihaksia ja takapuolta.
Miksi miestä pitäisi kiinnostaa naisissa samat asiat kuin naisia kiinnostaa miehessä?
Tekö sen päätätte mistä mies saa kiinnostua?
Toki, jokainen saa kiinnostua ihan millaisesta ihmisestä tahansa, aivan vapaasti. Olipa se sitten perse tai pituus. Jos minä huomaan hymyilevän miehen, menen hänen kanssaan juttusille ja mies kertoo, että oli jo katsellut minun tissejä ja persettä, niin en jatka juttua.
Onko tuossa ongelmana tissien ja perseen katseleminen, vai se ettei mies saa sanoa sitä ääneen?
Eikö nainen nyt saa päättää millaisesta miehistä hän kiinnostuu?
Kukaan ei ollut sitä kieltämässä. Esitettiin kysymys kumpi on ongelma: katsominen vai sen sanominen.
Voisitko ystävällisesti vastata?
-eri
Kumpikin on ongelma sen miehen kannalta jos haluaa tutustua naiseen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itseä on harmittanut kun naiset ovat "jätkiä" meidän jätkien joukossa. Naisellisuus puuttiu joten ei löydy sitten sopivaa puolisoehdokasta. Itselläni on kyllä hyviä sinkkuja naiskavereita mutta en lähtisi seurustelemaan heidän kanssaan.
Ja monet naiset eivät ole sitäkään.
Heiltä puuttuu naisellisuus, mutta eivät he pärjää jätkinäkään, vaan juurikin haluavat miehen hoitamaan sitä tonttia.
Olen törmännyt useampaankin tuollaiseen naiseen. Ei kiinnosta ryhtyä isähahmoksi naiselle joka on minua reippaasti painavampi, puhetapa on kuin puolalaisella rekkakuskilla, mutta sitten kuitenkin haluttaisiin olla prinsessa vahvan miehen/isin kainalossa.
Entäs ylipainoiset miehet tai lyhyet miehet tai kaljut miehet?
Miten kaljuus liittyy yhtään mihinkään?
Minä olen lyhyt mies, ja ymmärrän hyvin jos minua pidempi nainen ei halua minun olevan iso ja vahva isukki joka ottaa pikkutytön kainaloon.
Lievä ylipaino ei vaikuta naisia häiritsevän. Naisia kiinnostaa ensisijaisesti pituus, raamikkuus, naamakomeus ja lompakon paksuus.
Jos lukisit ketjun viestejä niin oppisit tämän: Miehenä et tiedä mikä naisiin vetoaa. Se ei ole pituus, raamikkuus, naamakomeus ja lompakon paksuus. Toki on naisia joille edellä mainitut voivat olla tärkeitä, mutta se ei ole mikään universaali totuus. Toisissa miehissä vain on "sitä jotain" minkä naiset huomaavat ja miehiltä se menee täysin ohi. Mies on yksinkertainen ja haluaa yksinkertaistaa asian: George Clooney saa naisia. Minä en ole Clooney joten jään ilman.
Se on universaali totuus.
Minä en tunne ainuttakaan miestä joka olisi iso poikkeus säännöstä miehen looks, money, status = naisen ulkonäöllinen taso. Lähimmäksi pääsee pari pelimiestä jotka ovat saaneet vähän itseään tasokkaamman naisen ulkonäöllisesti.
Sinä naisena et itse tajua asiaa. Koska et pidä jostain tietystä komeasta miehestä, kuvittelet että "se jokin" ratkaisee. Tosiasiassa komeusrima on kuitenkin olemassa, ja "sattumalta" se oikea löyty sen ylittäneiden joukosta.
Ei ole. Sitä paitsi puhut nyt jo ihan eri asiasta kun mietit kuka saa instabeibin ja millaisilla henkseleillä. Suurin osa ihmisistä on tavallisia tallaajia, joilla ei ole liiemmälti rahaa, statusta kuin ulkonäköäkään. Noilla pätijöitä on väestössämme niin vähän, että siitä ei kannata vetää mitään johtopäätöksiä taviksen pariutumiseen.
51% parisuhteista on sellaisia joissa mies tienaa merkittävästi naista enemmän.
Ei siis puhuta siitä että pitäisi olla helvetisti rahaa, vaan siitä että pitäisi olla enemmän kuin naisella.
Hyvin monessa parisuhteessa yhteisen menot laitetaan puoliksi, joten miehen isommat tulot hyödyttävät vain miestä itseään, ei vaimoa eikä lapsia.
Mihinkäs mies sitten hävittää "omat" rahansa ?
Miehenä varmaan tiedät sen itsekin. Mieti vaikka miespuolisia kavereitasi.
Aikalailla nuo näyttää kuluvan keittiöremontteihin ja lapsiin.
No silloinhan ne menee ihan oikeaseen kohteeseen. Miehen on miellyttävänpi kokata uudessa ja ajantasalla olevassa keittiössä ja asunnon/talon arvokin pysyy, kun sitä välillä rempataan.
Ei mene miehen rahat tuossa tapauksessa turhuuteen!
Lapsiin kuuluu myös satsata, sillä lapsissa on tulevaisuus.
Eli meneekö ne rahat mieheen vai yhteisiin kuluihin?

Jos näin olisi, ihmiskunta olisi kuollut sukupuuttoon 29900 vuotta sitten
Vierailija kirjoitti:
Oon joskus kysynyt mieheltä tämän istuessa tietokoneella töistä tullessaan, että "arvaa paljonko sulla olisi vapaa-aikaa, jos meillä olisi lapsi tai lapsia?". Kumpikaan ei siis olla lapsista innostuttu, mutta itse mietin, että tulenko vanhempana katumapäälle. Tuo oli siis vaan kysymys, ei mikään "uhkaus". Jos meillä olisi lapsia, haluaisin hoitaa lastenhoidon puoliksi, enkä suostuisi sellaiseen järjestelyyn, mikä joillakin lähipiirissäni on. Eräs kaverini haluaa jo takaisin töihin, että saisi joskus omaa aikaa. Mies käy töissä ja välillä näkee kavereita. Kaverini ei. Miehen kavereista osa pelaa tietokoneella tuntikausia useita kertoja viikossa töiden ja opiskelujen lisäksi. Kuinka paljon siinä jää aikaa perheelle? En tiedä.
Suurimmaksi syyksi mieheni on sanonut taloudelliset syyt. Ei meillä ole edes varaa pitää autoa, vaikka sitä täällä Keski-Suomessa tarvitsisi. Itse sanoisin voimavarojen ja turvaverkkojen puute, sekä taloudellinen tilanne.
Niin, yksinkertaisesti sitä ei kiinnosta lapsien teko. Mitä pahaa siinä on?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itseä on harmittanut kun naiset ovat "jätkiä" meidän jätkien joukossa. Naisellisuus puuttiu joten ei löydy sitten sopivaa puolisoehdokasta. Itselläni on kyllä hyviä sinkkuja naiskavereita mutta en lähtisi seurustelemaan heidän kanssaan.
Ja monet naiset eivät ole sitäkään.
Heiltä puuttuu naisellisuus, mutta eivät he pärjää jätkinäkään, vaan juurikin haluavat miehen hoitamaan sitä tonttia.
Olen törmännyt useampaankin tuollaiseen naiseen. Ei kiinnosta ryhtyä isähahmoksi naiselle joka on minua reippaasti painavampi, puhetapa on kuin puolalaisella rekkakuskilla, mutta sitten kuitenkin haluttaisiin olla prinsessa vahvan miehen/isin kainalossa.
Entäs ylipainoiset miehet tai lyhyet miehet tai kaljut miehet?
Miten kaljuus liittyy yhtään mihinkään?
Minä olen lyhyt mies, ja ymmärrän hyvin jos minua pidempi nainen ei halua minun olevan iso ja vahva isukki joka ottaa pikkutytön kainaloon.
Lievä ylipaino ei vaikuta naisia häiritsevän. Naisia kiinnostaa ensisijaisesti pituus, raamikkuus, naamakomeus ja lompakon paksuus.
Jos lukisit ketjun viestejä niin oppisit tämän: Miehenä et tiedä mikä naisiin vetoaa. Se ei ole pituus, raamikkuus, naamakomeus ja lompakon paksuus. Toki on naisia joille edellä mainitut voivat olla tärkeitä, mutta se ei ole mikään universaali totuus. Toisissa miehissä vain on "sitä jotain" minkä naiset huomaavat ja miehiltä se menee täysin ohi. Mies on yksinkertainen ja haluaa yksinkertaistaa asian: George Clooney saa naisia. Minä en ole Clooney joten jään ilman.
Se on universaali totuus.
Minä en tunne ainuttakaan miestä joka olisi iso poikkeus säännöstä miehen looks, money, status = naisen ulkonäöllinen taso. Lähimmäksi pääsee pari pelimiestä jotka ovat saaneet vähän itseään tasokkaamman naisen ulkonäöllisesti.
Sinä naisena et itse tajua asiaa. Koska et pidä jostain tietystä komeasta miehestä, kuvittelet että "se jokin" ratkaisee. Tosiasiassa komeusrima on kuitenkin olemassa, ja "sattumalta" se oikea löyty sen ylittäneiden joukosta.
Ei ole. Sitä paitsi puhut nyt jo ihan eri asiasta kun mietit kuka saa instabeibin ja millaisilla henkseleillä. Suurin osa ihmisistä on tavallisia tallaajia, joilla ei ole liiemmälti rahaa, statusta kuin ulkonäköäkään. Noilla pätijöitä on väestössämme niin vähän, että siitä ei kannata vetää mitään johtopäätöksiä taviksen pariutumiseen.
51% parisuhteista on sellaisia joissa mies tienaa merkittävästi naista enemmän.
Ei siis puhuta siitä että pitäisi olla helvetisti rahaa, vaan siitä että pitäisi olla enemmän kuin naisella.
Hyvin monessa parisuhteessa yhteisen menot laitetaan puoliksi, joten miehen isommat tulot hyödyttävät vain miestä itseään, ei vaimoa eikä lapsia.
Mihinkäs mies sitten hävittää "omat" rahansa ?
Miehenä varmaan tiedät sen itsekin. Mieti vaikka miespuolisia kavereitasi.
Aikalailla nuo näyttää kuluvan keittiöremontteihin ja lapsiin.
Miten usein ne sinun kaverit niitä keittiöremontteja tekevät? Ostaako ne aina sen halvimman pskan, joka ei kestä ehjänä edes paria vuotta? Omassa tuttavapiirissä keittiöt kestää vähintään 15 vuotta ennen uuden tarvetta.
Tähän voisi laittaa tarinan siitä, kun rouvan ällö (onneksi ex) ystävätär tuli käymään meillä saatuamme OK-talomme asuttavaan kuntoon.
Leidit sitten istahtivat pullakahveen ääreen ja itse luin harrastuslehteä sohvalla. Jossain vaiheessa ystävätär -ahne, typerä nainen- kysäisi rouvalta "vieläköhän se sun miehes työkaveri olisi vapaa...sillä on varmaan paljon rahaa säästössä kun se on ollut niin kauan hyvissä hommissa ja poikamies..."
Tokaisin sarkastisesti ääneen "ja mihinkähän ne hyvissä hommissa olevan ukkomiehen rahat häviää...". Seuraavaksi huomasin siirtyväni puolittain vapaaehtoisesti autotalliin häpeä...rassaamaan kalamoja.
Niinpä. Mihinkähän ne häviää?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tottakai minä luovuttaisin siemeniäni naisille mutta pelkona siinä on juuri se että joutuisin makselemaan elareita tai hoitamaan sitä lasta. Spermanluovuttajia pelottaa juuri tuo asia.
Uskokaa jo nyt, ettei naisilla ole pulaa siemenenluovuttajista. Niitä riittää liiaksi asti.
Juuri näitä, joiden suurin pelko on joutua sitten elättämään OMAA lastaan.
Olen monesti ajatellut, että miten on miehen ajatusmaailma rakennettu, kun he voivat elää sen tiedon kanssa, että heillä on lapsi ties missä oloissa.
Siemeniä ollaan luovuttamassa ties kenelle ja lapsi voisi syntyä ties mihin oloihin, mutta miestä ei kiinnosta yhtään?
Itse naisena en pystyisi noin ajattelemaan. Lapselleni haluaisin kuitenkin hyvän elämän ja turvatun tulevaisuuden, myös taloudellisesti, jos tietäisin, että minulla sellainen jossakin olisi.
En ikinä haluaisi vain "siittää" lasta, jonka kohtalosta sitten viis veisaisin.
Tässäkin juuri näkyy arvomaailman erit miesten ja naisten välillä. Joku mies tuossa myös fantasioi tulonsiirtojen vähentämisestä naisille, ja tämä tarkoittaisi siis erityisesti äitiyteen kohdistuvia menoja, koska tulonsiirrothan ovat muuten sukupuolineutraaleja. Nuo tulonsiirtojen karsinnat siis kohdistuisivat pienten lasten elämään. Oli aika, jolloin kunnia-asia on lapsista ja vanhuksista ja muuten heikoimmassa asemassa olevista huolehtiminen. Tälle ajatukselle on hyvinvointivaltiomme perustettu. Kunnia on katoava luonnonvara.
Julkinen liikenne. Teknisesti ottaen sukupuolineurtaali, mutta todellisuudessa naisten tarpeisiin kehitetty.
Julkista liikennettä käyttää eniten kouluikäiset lapset.
Koska---?
Koska he menevät kouluun ja harrastuksiin.
Ja äiti ei vie niitä koska... ?
Koska äiti menee töihin seitsemäksi tai kahdeksaksi ja lasten koulupäivä alkaa myöhemmin ja loppuu aiemmin mitä äidin työpäivä. Lasten nyt pitää oppia liikkumaan itse jossain vaiheessa. On karhunpalvelus sanoa vaikka seiskaluokkalaiselle lapselle, että äiti vie kouluun, kun bussimatka on liian vaikea ja vaarallinen.
Koulukyyti tai lyhyellä matkalla fillari.
Ei nyt oikein mene läpi että länsimetro rakennettiin alakoululaisille.
Kai se rakennettiin ihan kenelle tahansa ihmiselle, joka sitä tarvitsee ja kyydistä maksaa? Mikä pointtisi on tässä? - eri
Seuraa keskustelua niin et vaikuta tollolta
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Täällä taas naiset selittää kun kyse on miesnäkökulmasta.
Naiset ovat pilanneet yhteiskunnan ja nyt he ovat pilanneet tämän ketjunkin, lapsia en hanki sen takia kun naiset on pilanneet yhteiskunnan. Takas luonnolliset ja perinteiset arvot mitkä oli 1900-luvun alussa vielä käytössä niin sitten alan lisääntymään.
Miten päättelit että olisit 1900-luvun alussa niin korkeassa asemassa että voisit tehdä lapsia? Ei maaorja tai renki mitään vaimoa koskaan saa. Ihan samalla tavalla olisit silloin valittanut kun en saa pesää. Silloinkin erottui menestyjät luusereista.
Ja tuollaiset helvetin suunsoittajaämmät sotkettiin suohon.
No niin, päästiin aina yhtä virkistäviin väkivaltafantasioihin. Never fails.
Haukut estottomasti miehiä ja saadessasi vastareaktion uhriudut?
Mitä turhaan, kaikki tietää että sait mitä halusit.
Juuri näin. Siksipä feministeille pitääkin antaa takaisin melkein samalla mitalla mitä sieltä tulee: #killallmen -> #kaikkifeministitpitäisitappaa. Toinen on vihaa sukupuolta kohtaan ja toinen ideologiaa, kumpi sensuroidaan ja kumpi on voimaannuttavaa?
Ainoat väkivallalla retostelevat ihmiset tällä palstalla ovat miehiä.
Niin, naisten tapa käyttää väkivaltaa onkin toisenlaista. Yhteiskunta tuomitsee ainoistaan miesten väkivallan, naisten väkivaltahan on miehen syytä. Jotain hän teki ansaitakseen sen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itseä on harmittanut kun naiset ovat "jätkiä" meidän jätkien joukossa. Naisellisuus puuttiu joten ei löydy sitten sopivaa puolisoehdokasta. Itselläni on kyllä hyviä sinkkuja naiskavereita mutta en lähtisi seurustelemaan heidän kanssaan.
Ja monet naiset eivät ole sitäkään.
Heiltä puuttuu naisellisuus, mutta eivät he pärjää jätkinäkään, vaan juurikin haluavat miehen hoitamaan sitä tonttia.
Olen törmännyt useampaankin tuollaiseen naiseen. Ei kiinnosta ryhtyä isähahmoksi naiselle joka on minua reippaasti painavampi, puhetapa on kuin puolalaisella rekkakuskilla, mutta sitten kuitenkin haluttaisiin olla prinsessa vahvan miehen/isin kainalossa.
Entäs ylipainoiset miehet tai lyhyet miehet tai kaljut miehet?
Miten kaljuus liittyy yhtään mihinkään?
Minä olen lyhyt mies, ja ymmärrän hyvin jos minua pidempi nainen ei halua minun olevan iso ja vahva isukki joka ottaa pikkutytön kainaloon.
Lievä ylipaino ei vaikuta naisia häiritsevän. Naisia kiinnostaa ensisijaisesti pituus, raamikkuus, naamakomeus ja lompakon paksuus.
Jos lukisit ketjun viestejä niin oppisit tämän: Miehenä et tiedä mikä naisiin vetoaa. Se ei ole pituus, raamikkuus, naamakomeus ja lompakon paksuus. Toki on naisia joille edellä mainitut voivat olla tärkeitä, mutta se ei ole mikään universaali totuus. Toisissa miehissä vain on "sitä jotain" minkä naiset huomaavat ja miehiltä se menee täysin ohi. Mies on yksinkertainen ja haluaa yksinkertaistaa asian: George Clooney saa naisia. Minä en ole Clooney joten jään ilman.
Se on universaali totuus.
Minä en tunne ainuttakaan miestä joka olisi iso poikkeus säännöstä miehen looks, money, status = naisen ulkonäöllinen taso. Lähimmäksi pääsee pari pelimiestä jotka ovat saaneet vähän itseään tasokkaamman naisen ulkonäöllisesti.
Sinä naisena et itse tajua asiaa. Koska et pidä jostain tietystä komeasta miehestä, kuvittelet että "se jokin" ratkaisee. Tosiasiassa komeusrima on kuitenkin olemassa, ja "sattumalta" se oikea löyty sen ylittäneiden joukosta.
No eipä uskoisi, kun monenlaista puutarhatonttua on kavereilla puolisoina ja onnellisia tuntuvat olevan. Parisuhteet on pitkiä ja yhdessä on lapset kasvatettu. Yksikään mies ei ole mikään megamiljonääri tai huippujohtaja.
Tämän takia naisilla on tapana hakeutua ihmisten piireihin joista sellainen saattaa tulla, ovat myös valmiina vaihtamaan välittömästi jos joku paremmin sen mahdollisesti toteuttava sattuu esittämään mielenkiintoa, sama oliko lapsia vai ei vaihdetaan kuin sukkia jos on edes vähän parempi.
Sinä ihan näet tätä tapahtuvan koko ajan? Jotenkin vaikea uskoa että olet ihminen, joka liikkuu piireissä joissa naiset koko ajan kohtaavat monimiljonäärejä, yritysjohtajia, varmaan huippukiekkoilijoita ja miesmallejakin.
Hälyttävän moni aikuinen mies tuntuu regressoituneen kehityksessään asteelle, jossa maailmankuva muodostetaan jonkun amerikkalaisen reality-sonnan perusteella. Pitäisikö heidän joskus poistua näyttöpäätteidensä takas oikeaan elämään, oikeiden ihmisten pariin?
Parempi tuokin on kuin elää jossain kaakattavassa akkalaumassa, jossa alfa-akat määrittää muiden mielipiteet ja lauman keskimääräinen älykkyysosamäärä on pudonnut sinne 60 tuntumaan. Ja tätä kutsutaan "elämäksi".