Suomen alhainen syntyvyys - miesnäkökulmaa kaivataan!
Tuntuu, että nyt kun mediassa puhutaan paljon alhaisesta syntyvyydestä ja pelotellaan sillä, niin naisia syyllistetään joka paikassa ihan kohtuuttomasti. Artikkeleista jää helposti kuva, etteivät koulutetut naiset kaipaa elämäänsä lapsia ja lykkäävät niiden hankintaa kunnes on monen kohdalla jo myöhäistä.
Musta kuitenkin tuntuu, että monissa parisuhteissa mies on se, joka sitä lapsenhankintaa haluaa lykätä. Ainakin omalla kohdalla ja monien kavereidenkin kanssa on näin: katsotaan vähän myöhemmin, ei vielä, työ täytyy olla ensin pisteessä X, pitää olla X määrä rahaa, tai auto, tai talo...tuntuu, että noita syitä olla hankkimatta lapsia löytyy loputtomiin! Haluisinkin siis kuulla, mistä se lapsettomuus parisuhteessa olevien miesten kohdalla johtuu? Halutaanko että kaikki olisi ns. valmista ennen vauvaa, ollaanko suhteessa väärään ihmiseen, onko omat harrastukset ja kaverit vielä tärkeämpiä, pelottaako oman elämän menetys, oma isyys tai onko huonoja lapsuusmuistoja? Painaako taloudelliset vai tunnesyyt enemmän? Eikö vaan haluta lapsia muttei kehdata sitä vauvakuumeilevalle kumppanille sanoa? Keskustelua, kiitos!
Kommentit (6577)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Joskus kerroin täällä, että ihastuin miehen nauraviin silmiin ja hymyyn. Eikös joku peikko tullut haukkumaan minut ja selitti, että tuossa on hyvä esimerkki siitä, miten naisia kiinnostaa vain miesten ulkonäkö.
Mitenhän miesten käy jos ne kertoo saman terhakkaista rinnoista ja hyvin treenatusta perseestä
Mies voi kehua naisen nauravia silmiä ja hymyä. Eihän nainenkaan tuossa kehu miehen treenattuja lihaksia ja takapuolta.
Miksi miestä pitäisi kiinnostaa naisissa samat asiat kuin naisia kiinnostaa miehessä?
Tekö sen päätätte mistä mies saa kiinnostua?
Toki, jokainen saa kiinnostua ihan millaisesta ihmisestä tahansa, aivan vapaasti. Olipa se sitten perse tai pituus. Jos minä huomaan hymyilevän miehen, menen hänen kanssaan juttusille ja mies kertoo, että oli jo katsellut minun tissejä ja persettä, niin en jatka juttua.
Vierailija kirjoitti:
Ketjussa toistuu myytti siitä kuinka miehet haluavat lennellä kukasta kukkaan ja nauttia vapaudesta ikuisesti.
Kyllä, ne suositut menomiehet. Taas kerran te naiset otatte huomioon ensisijaisesti ne alfat, pleijerit, unelmien poikamiehet ja muut.
Keskivertomies ei halua mitään tuosta. Jo parikymppisenä suurin osa kavereistani olisi halunnut seurustella (huom, tämä ei tarkoita samaa kuin lasten hankkiminen parikymppisenä, vaikka se olisikin teille ainoa syy olla yhdessä tavismiehen kanssa parikymppisenä). Se mikä miehiä pelottaa ei ole vapauden menettäminen siinä mielessä että vapaus olisi jotain hienoa, vaan jumittuminen huonoon liittoon. Koska miehet ovat naisia tyypillisemmin halukkaita pysymään liitossa lasten takia, naisten suosiessa elämänmuutosta ja entisen jättämistä taakse, miehet eivät halua luopua Vapaudu Vankilasta-kortista.
Ketjussa on jo kuvattu mikä liitoissa mättää, en toista kaikkea tässä. Mutta miehen näkökulmasta kaikki kiva on seurustelun alussa. Mies saa naisen, on yhä ajattelutapa. Sitten on naisen vuoro saada unelmahäänsä, unelmatalonsa ja hemmottelua jonka hän mamina ansaitsee. Miehen tehtävänä on kertoa kuinka itseään herkuilla palkitseva vaimo on kauniimpi kuin koskaan, vaikka harva mies pitää tukevaa keskikroppaa kauniina. Miehen kuuluu luopua omista kavereistaan ja harrastuksistaan koska koti, naisen valtakunta jossa töiden on mentävä 50-50 mutta päätösvallan 90-10 naisen eduksi, on tärkein.
Jos tavismiehille olisi luvassa kiva seurustelusuhde alkaen parikymppisenä, lapsia monia vuosia myöhemmin, hyvä ja tasa-arvoinen liitto mukavan ja luotettavan naisen kanssa joka tykkää jatkossakin seksistä eikä päästä ulkonäköään romahtamaan - eivät he jäisi kaipailemaan vapautta. Mutta he tietävät että nykyään tuollainen liitto on poikkeus eikä sääntö, ja he näkevät siitä todisteita ympärillään joka päivä.
Tismalleen!
Keskivertoliitto nykyään alkaa lähempänä kolmeakymppiä kuin kahtakymppiä, häät ja lapset hankitaan varsin nopeasti, vaimo lihoo ylipainoiseksi ja liitto pättyy eroon.
Nuo ovat tilastollisia faktoja. Ei mielipideasioita.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miestä yritetään ajaa nyt vuorostaan kotiin lasten kanssa, koska voimaantunut naiskunta haluaa oman vuoronsa mennä ja liuhotta töissä ja harrasteissaan?
Sori.
Ei me nykypolvi olla MITÄÄN velkaa, että paikattaisiin moisella muuvilla aiemmat roolivajeet.
Ensinnäkään ykskään mies ei mene siihen miinaan, jossa he ovat nähneet naisten riutuvan polvesta toiseen.
Kuka hullu mies edes yrittäisi alkaa tekemään töitä ja vielä kotona hoitamaan pennut?
Sori naiset.
Ei onnistu tää miinan virittely.
Sit ei tehä lapsia ollenkaan.
Teillä se vietti siihen vahvempi on.
Naistenvihaajia on jokaisessa sukupolvessa, se on näköjään asia mikä ei tule koskaan muuttumaan.
Mies on naisvihaaja koska hän ei halua asettua rooliin jonka nainen hänelle valitsee?
Naisena minua surettaa kaikki isättömät lapset. Isätön on myös ydinperheessä elävä lapsi, jonka isä ei välitä hänestä yhtään. Eroperheenkin lapset pärjäävät paremmin, jos isä on heidän elämässä oikeasti mukana.
Olen isätön lapsi. Miksi suret puolestani?
Onko sinulle siis ollut ihan sama vaikka isää ei elämässäsi ole ollutkaan? Etkö koskaan miettinyt, millaista olisi ollut touhuta jotain isän kanssa kahdestaan?
Olen eri ja olen mies mutta mun mielestä sillä ei ole mitään merkitystä touhuuko lapsi isän vai äidin kanssa. Mun mielestä sukupuoli on nykyisin aika merkityksetön asia.
Ymmärränkö oikein, että sinulle on ihan ok vaikkei isä kiinnittänyt sinuun mitään huomiota? Miten paljon vietät aikaa isäsi kanssa nyt aikuisena, soitteletko vai soitatko mieluummin äidillesi?

Onko tuossa ongelmana tissien ja perseen katseleminen, vai se ettei mies saa sanoa sitä ääneen?
Minä pistän toivoni nuoriin sukupolviin. Parikymppiset tuntuvat minusta ihanan fiksuilta, tiedostavilta ja tiukat sukupuoliroolit hylkääviltä tasa-arvon aika itsestäänselvyytenä ottavina ihmisinä, joista tulee hyviä vanhempia jos he sellaisiksi haluavat ryhtyä. Tuntuvat arvostavan uskollosuutta ja perhettä. Ehkä materialismin vastapainoksi tulee jotain muuta. Näin haluan uskoa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Yhä vähemmän naisia, jotka haluavat olla naisellisia.
Tarkoitatko ehkä naisellisuudella, että nainen pukeutuu ja käyttäytyy miestä miellyttääkseen? Yhä harvempi tosiaan siihen enää lähtee. nykyään osataan miettiä mitä itse halutaan.
Mutta eihän naisellisuus tai sen puute lisääntymiseen liity.
Aika hienosti palstamiehet yleistävät jatkuvasti kaikki naiset yhdeksi nipuksi. Meitä +40v miehiä joilla on hyvä parisuhde on todella paljon. Me emme allekirjoita teidän naisvihaa. Naiset on ihania!
Itse en ole lisääntynyt sillä minulla on vain kaksi lasta. +-0
On osattu jo hyvän aikaa miettiä mitä itse halutaan. Muutahan naiset eivät mietikään. Miehen kuuluu olla naisen elämänhaaveiden mahdollistaja.
Ongelma on siinä että nykyään miehetkin alkavat miettiä mitä he haluavat. Kun naisista on karissut naisellinen kroppa, naisellinen käytös, sitoutumishalu nuorena, luotettavuus ja mukavuus niin ei se riitäkään että nainen on nainen. Mieheltä kun yhä vaaditaan miehekkyyttä, entisajan miehen ja nykyajan miehen parhaita ominaisuuksia samassa paketissa.
Kun nainen näyttää Michelin-mieheltä, puhuu kuin rekkakuski ja pitää seksikkäimpänä piirteenään ammattia, ei halua vakiintua muuten kuin perheen saadakseen, ottaa eron yli 50% todennäköisyydellä ja pitää kaikkia miehiä paitsi huippumenestyjiä juuri ja juuri minimivaatimukset täyttävinä tohvelisankareina...mitä mies saa koko kuviosta?
Monessa tapauksessa nettiporno ja harrastukset ovat hyvistä syistä parempi vaihtoehto kuin tavallinen perhe-elämä, jonka ainoa motivaattori on 50-lukulainen häpeätaktiikka ("et ole mies kun et naista saa ja perhettä hanki").
https://creativereview.imgix.net/content/uploads/2011/03/mman19902000_0…
Kovin on katkeraa teksiä. Täällähän miehet kuorossa huutaa, että naiset vie rahat ja että menisivät töihin ja nimenomaan "kunnon töihin" eli siis miehisille aloille. Nyt kun naiset tekee työtä käskettyä ja alkavat muistuttaa miehiä, kun ei siellä miesten "kunnon" töissä voi korkokengissä ja hamosissa leijua, niin sekään ei kelpaa. Nyt sitten mäytetään Michelin-mieheltä ja puhutaan kuin rekkakuskit, kun on niin opittu siellä miesvaltaisella työpaikalla puhumaan, niin sekään ei kelpaa?
Yrittäkää nyt päättää, pitääkö naisen olla kuin mies, että saa tienattua rahaa niin paljon, ettei tarvitse miehen rahapussilla olla, kun ei siellä "naisten" aloilla mitään tienat?
Pitääkö naisetn siis edelleen pysyä sisarhentovalkoisina ja naisellisina, eikä tienata, vaan saada töistä pientä leiparahaa, vai muuttua miehiksi ja mennä töihin sinne "miestentöihin" kädet rasvassa ja muskulit kasvatettuina, että jaksaa ruuvia vääntää?
Mikään ei tunnu miehille riittävän.
Naiset on paskoja rahanperässä juoksioita ja kanamaisia ja turhamaisia, mutta sitten ei kelpaa sekään, että ollaan miehisiä. Tienataan raksalla hyvin, opitaan puhumaan rasvaisia juttuja, kun työkaverit opettaa ja ei koreilla turhamaisuuksilla ym.
Mikään ei ärsytä miestä niin paljoa kuin omillaan toimeen tuleva nainen. Teet sen tavalla millä hyvänsä niin se on punainen lippu. Mies haluaa lopulta olla päättävässä asemassa suhteessa naiseen, ja se tulee paksummalla palkkapussilla ja naista dissaamalla siitä, että tämä tekee ”tuottamatonta” ja vähäpalkkaista työtä. Tämä status quo sopii miehille hyvin, naisille ei, ja miesten puhe siitä, että naisten muka tulisi siirtyä kovapalkkaisemmille aloille on vain osa naisen alistamista nykyisestä asemastaan. Kaikessa on kyse miehen yhteiskunnallisen valta-aseman kuolinkorahteluista.
Mikähän valta-asema 99% miehistä on ollut, koskaan?
41% naisista on töissä julkisella sektorilla. Korjatkaa se niin korjaatte palkkapussinne.
Mistä verorahat joista tuo liksa maksetaan oikein tulee?
Haluatko sinä, että kaikki julkiset palvelut yksityistetään? Sehän tarkoittaa sitä, että sinkkumiehetkin ottavat vanhat vanhempansa omaan kotiinsa asumaan ja hoitaa heidät ympäri vuorokauden, kun julkisia palveluja ei ole.
Aina tämä menee tähän vaikka nämä jutut eivät liity siihen alkuperäiseen argumenttiin ollenkaan, joka oli se, että naiset eivät tule omillaan toimeen. Lopettakaa tämä sumutus. Jos haluatte puhua siitä, että pitääkö julkiset palvelut yksityistää, niin puhukaa sitten siitä, mutta mielellään niin, että ette sumuta niitä alkuperäisiä argumentteja hyppimällä aina johonkin toiseen aiheeseen.
ohis
Taidat elellä jossain pimeällä keskiajalla ajatuksinesi:D Vai ei nainen tule toimeen omillaan. Kaikkea sitä saa lukea.
Tiesitkö, että nyt 2020-luvulla naiset ovat yhä yseammin sinkkuja ja ovat näin onnellisempia, kuin miessinkut?
Miten tuo sitten lienee mahdollista, jos naissinkut näkevät nälkää ja asuvat sillan alla, kun eihän nainen omillaan toimeen tule.
En tiennyt, laita tutkimuksia aiheesta jotka pätee suomeen.
ja lopetetaanko pääasiassa naisia hyödyntävä tulonsiirto verotuksessa niin katsotaan kuinka tulette toimeen omillanne?
Kerrotko lisää tuosta naisia hyödyntävästä tulonsiirrosta verotuksessa?
Kerrotko lisää tuosta naisia hyödyntävästä tulonsiirrosta verotuksessa?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Joskus kerroin täällä, että ihastuin miehen nauraviin silmiin ja hymyyn. Eikös joku peikko tullut haukkumaan minut ja selitti, että tuossa on hyvä esimerkki siitä, miten naisia kiinnostaa vain miesten ulkonäkö.
Mitenhän miesten käy jos ne kertoo saman terhakkaista rinnoista ja hyvin treenatusta perseestä
Mies voi kehua naisen nauravia silmiä ja hymyä. Eihän nainenkaan tuossa kehu miehen treenattuja lihaksia ja takapuolta.
Miksi miestä pitäisi kiinnostaa naisissa samat asiat kuin naisia kiinnostaa miehessä?
Tekö sen päätätte mistä mies saa kiinnostua?
Toki, jokainen saa kiinnostua ihan millaisesta ihmisestä tahansa, aivan vapaasti. Olipa se sitten perse tai pituus. Jos minä huomaan hymyilevän miehen, menen hänen kanssaan juttusille ja mies kertoo, että oli jo katsellut minun tissejä ja persettä, niin en jatka juttua.
Onko tuossa ongelmana tissien ja perseen katseleminen, vai se ettei mies saa sanoa sitä ääneen?
Eikö nainen nyt saa päättää millaisesta miehistä hän kiinnostuu?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miestä yritetään ajaa nyt vuorostaan kotiin lasten kanssa, koska voimaantunut naiskunta haluaa oman vuoronsa mennä ja liuhotta töissä ja harrasteissaan?
Sori.
Ei me nykypolvi olla MITÄÄN velkaa, että paikattaisiin moisella muuvilla aiemmat roolivajeet.
Ensinnäkään ykskään mies ei mene siihen miinaan, jossa he ovat nähneet naisten riutuvan polvesta toiseen.
Kuka hullu mies edes yrittäisi alkaa tekemään töitä ja vielä kotona hoitamaan pennut?
Sori naiset.
Ei onnistu tää miinan virittely.
Sit ei tehä lapsia ollenkaan.
Teillä se vietti siihen vahvempi on.
Naistenvihaajia on jokaisessa sukupolvessa, se on näköjään asia mikä ei tule koskaan muuttumaan.
Mies on naisvihaaja koska hän ei halua asettua rooliin jonka nainen hänelle valitsee?
Naisena minua surettaa kaikki isättömät lapset. Isätön on myös ydinperheessä elävä lapsi, jonka isä ei välitä hänestä yhtään. Eroperheenkin lapset pärjäävät paremmin, jos isä on heidän elämässä oikeasti mukana.
Olen isätön lapsi. Miksi suret puolestani?
Onko sinulle siis ollut ihan sama vaikka isää ei elämässäsi ole ollutkaan? Etkö koskaan miettinyt, millaista olisi ollut touhuta jotain isän kanssa kahdestaan?
Olen eri ja olen mies mutta mun mielestä sillä ei ole mitään merkitystä touhuuko lapsi isän vai äidin kanssa. Mun mielestä sukupuoli on nykyisin aika merkityksetön asia.
Ymmärränkö oikein, että sinulle on ihan ok vaikkei isä kiinnittänyt sinuun mitään huomiota? Miten paljon vietät aikaa isäsi kanssa nyt aikuisena, soitteletko vai soitatko mieluummin äidillesi?
Juu ymmärsit oikein. Vietän molempian vanhempieni kanssa aikaa, ehkä olen vähän läheisempi isäni kanssa kuin äitini. Kun olin pieni niin äiti minua hoiti ja isä oli töissä, eikä tämä ole mitenkään vaikuttanut minun suhdetta vanhempiini.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Näitä palstoja kun lukee ja miesten oikeita todellisia mielipiteitä niin ei halua enää parisuhdetta. Ihan sairasta nykyään mielipiteet naisista.
Ja parisuhteissa raha on tärkein. Oikeasti rakastuneita pariskuntia ei edes ole.
Todella todella toivon, ettei kukaan ole niin tahvo että perustaisi maailmankuvansa ja ihmiskäsityksensä tällaisille keskustelupalstoille.
Itse ajattelen jo töissä ja muualla, että miehet ajattelee niinkuin täällä. En enää tykkää miehistä.
Pakko myöntää että itsekin joskus mietin puolitutuista sinkkumiehistä noin, että onkohan nekin täällä illasta toiseen suoltamassa naisvihap*skaa näppikseltä. Oma mies on onneksi löytynyt ennen tällaisille palstoille eksymistä eikä kavereidenkaan miehet näiden pahimpien nettihullujen profiiliin onneksi sovi.
Ai kuten sinkkunaiset ovat täällä suoltamassa miesv ihapaskaa päivästä toiseen?
Huomaatko että olet haukkumassa miehiä ketjussa jossa otsikossa lukee "miesnäkökulmaa kaivataan" ?
Se nyt on tullut selväksi, mikä se miesnäkökulma on. Miehet eivät halua lapsia, he eivät halua olla lastensa kanssa eivätkä maksaa mitään lastensa elämisestä. Muutama harvinainen poikeus on kirjoittanut ketjuun, he vaikuttavat oikein onnellisilta miehiltä.
Lapsi on ollut naisen projekti sen 30 000 vuotta. Nyt viimeisen 60 vuoden aikana olette keksineet että miehen tulee osallistua muutenkin kuin tarjoamalla resursseja.
Miksi haluaisimme lapsia?
Eivät miehetkään tule selittämään että naisten tulee metsästää ja tappaa eläimiä ja metsästysketjuissa muutamat metsästystä harrastavat naiset ovat vaikuttaneet oikein onnellisilta.
Minä itse olen kärsinyt siitä, että isääni ei omat lapset kiinnostanut mitenkään. Isä ei edes viitsinyt jutella meidän kanssa. Hän jäi minulle täysin vieraaksi. Ei minua itkettänyt edes hautajaisissa, ihan sama vaaikka olisin jonkun tuntemattoman arkun vierellä seisonut. Sen sijaan suren ja kaipaan kovasti yhtä naapurin miestä, hänen kanssaan juttelin enemmän muutaman vuoden aikana mitä isäni kanssa koskaan. Hän oli myös näytti aina ilahtuvan, kun näki minut. Se tuntui kivalle.
Ei tullut mieleesi että naapurin setä oli isäsi? Mies joka asui äitisi kanssa oli pelkkä kulujen maksaja ja se tiesi sen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tottakai minä luovuttaisin siemeniäni naisille mutta pelkona siinä on juuri se että joutuisin makselemaan elareita tai hoitamaan sitä lasta. Spermanluovuttajia pelottaa juuri tuo asia.
Se on juuri näin. Aikuisella iällä nainen saa idean lähteä opiskelemaan toiselle paikkakunnalle ja sanoo vaan heippa.
Kaikki oli hyvin, mutta näin se menee vain Pohjoismaissa. Ei ole luottoa.
Lisäksi pelottaa se naisten lihoaminen lasten teon jälkeen. Muualla maailmassa kilot lähtevät kyllä. Aika usein Suomessa ei.
Jokaikinen kaverini vaimo painaa 70kg ja näyttää mieheltä. Kaverit elää painajaista velvollisuuden tunteesta, kun kerran lapsia tehtiin. Mitään halauksia ja tunteita ei ole.
Eletään yhdessä, mutta kuitenkin henkisesti erillään, päivät menee töissä.Parhaiten tämä näkyy sosiaalisessa mediassa. Ei näy kuvia perheestä tai vaimosta. Se kertoo kaiken.
Monesti ne joilla on ulkomaalainen vaimo näkyy myös sosiaalisessa mediassa. Ihme juttuko?
Mistä ihmeen pölhölästä olet kotoisin?
Ei täällä helsingissä näytä vastaavia "ongelmia" olevan.
Kovin karua elämä on jos joutuu painajaisessa elämään. se taas todistaa millainen vässykkä on miehenä kun ei ota eroa.
Sitä vaan miehenä kunmastelen, että aika pinnallisia on miehet jos vaimon 70kg paino on maailman pahin asia. Luonteesta ei niin väliä, kunhan nainen on laiha.
Mihin käytännön asioihin vaimon 70kg paino oikein vaikuttaa? Vai haittaako vain se ettei vaimon kuvaa kehtaa postata someen kun pelkää että kaverit alkaa nauramaan? Oletteko edelleen teini-ikäisiä vai aikuisia?
"Muulla maailmassa kilot löhtevät"
Missä muualla? Onko esimerkkejä? Väitän että samassa sosioekonomisessa tilassa olevat naiset kuin sinun kaverisi vaimot, ovat suhteessa tasan samanpainoisia kuin suomessa.
Sinä nyt vertaat sinun tavis kavereita ulkomaisiin menestyjiin vaikkei ne ole samalla viivalla mitenkään. Tavikset on aika samanlaisia kaikkialla.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ketjussa toistuu myytti siitä kuinka miehet haluavat lennellä kukasta kukkaan ja nauttia vapaudesta ikuisesti.
Kyllä, ne suositut menomiehet. Taas kerran te naiset otatte huomioon ensisijaisesti ne alfat, pleijerit, unelmien poikamiehet ja muut.
Keskivertomies ei halua mitään tuosta. Jo parikymppisenä suurin osa kavereistani olisi halunnut seurustella (huom, tämä ei tarkoita samaa kuin lasten hankkiminen parikymppisenä, vaikka se olisikin teille ainoa syy olla yhdessä tavismiehen kanssa parikymppisenä). Se mikä miehiä pelottaa ei ole vapauden menettäminen siinä mielessä että vapaus olisi jotain hienoa, vaan jumittuminen huonoon liittoon. Koska miehet ovat naisia tyypillisemmin halukkaita pysymään liitossa lasten takia, naisten suosiessa elämänmuutosta ja entisen jättämistä taakse, miehet eivät halua luopua Vapaudu Vankilasta-kortista.
Ketjussa on jo kuvattu mikä liitoissa mättää, en toista kaikkea tässä. Mutta miehen näkökulmasta kaikki kiva on seurustelun alussa. Mies saa naisen, on yhä ajattelutapa. Sitten on naisen vuoro saada unelmahäänsä, unelmatalonsa ja hemmottelua jonka hän mamina ansaitsee. Miehen tehtävänä on kertoa kuinka itseään herkuilla palkitseva vaimo on kauniimpi kuin koskaan, vaikka harva mies pitää tukevaa keskikroppaa kauniina. Miehen kuuluu luopua omista kavereistaan ja harrastuksistaan koska koti, naisen valtakunta jossa töiden on mentävä 50-50 mutta päätösvallan 90-10 naisen eduksi, on tärkein.
Jos tavismiehille olisi luvassa kiva seurustelusuhde alkaen parikymppisenä, lapsia monia vuosia myöhemmin, hyvä ja tasa-arvoinen liitto mukavan ja luotettavan naisen kanssa joka tykkää jatkossakin seksistä eikä päästä ulkonäköään romahtamaan - eivät he jäisi kaipailemaan vapautta. Mutta he tietävät että nykyään tuollainen liitto on poikkeus eikä sääntö, ja he näkevät siitä todisteita ympärillään joka päivä.
Tismalleen!
Keskivertoliitto nykyään alkaa lähempänä kolmeakymppiä kuin kahtakymppiä, häät ja lapset hankitaan varsin nopeasti, vaimo lihoo ylipainoiseksi ja liitto pättyy eroon.
Nuo ovat tilastollisia faktoja. Ei mielipideasioita.
Me kaikki vanhenemme, lihomme ja leipäännymme. Sellaista se on. Ei se ole mikään naisen yksinoikeus.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Joskus kerroin täällä, että ihastuin miehen nauraviin silmiin ja hymyyn. Eikös joku peikko tullut haukkumaan minut ja selitti, että tuossa on hyvä esimerkki siitä, miten naisia kiinnostaa vain miesten ulkonäkö.
Mitenhän miesten käy jos ne kertoo saman terhakkaista rinnoista ja hyvin treenatusta perseestä
Mies voi kehua naisen nauravia silmiä ja hymyä. Eihän nainenkaan tuossa kehu miehen treenattuja lihaksia ja takapuolta.
Miksi miestä pitäisi kiinnostaa naisissa samat asiat kuin naisia kiinnostaa miehessä?
Tekö sen päätätte mistä mies saa kiinnostua?
Toki, jokainen saa kiinnostua ihan millaisesta ihmisestä tahansa, aivan vapaasti. Olipa se sitten perse tai pituus. Jos minä huomaan hymyilevän miehen, menen hänen kanssaan juttusille ja mies kertoo, että oli jo katsellut minun tissejä ja persettä, niin en jatka juttua.
Onko tuossa ongelmana tissien ja perseen katseleminen, vai se ettei mies saa sanoa sitä ääneen?
Miehet kyllä kertovat tuon ääneen lähes poikkeuksetta muutaman minuutin juttutuokion aikana. Se kertoo miehestä ihan tarpeeksi. Yleensä seuraavaksi tuollaiset miehet siirtävät puheen seksiin.
Vierailija kirjoitti:
Minä pistän toivoni nuoriin sukupolviin. Parikymppiset tuntuvat minusta ihanan fiksuilta, tiedostavilta ja tiukat sukupuoliroolit hylkääviltä tasa-arvon aika itsestäänselvyytenä ottavina ihmisinä, joista tulee hyviä vanhempia jos he sellaisiksi haluavat ryhtyä. Tuntuvat arvostavan uskollosuutta ja perhettä. Ehkä materialismin vastapainoksi tulee jotain muuta. Näin haluan uskoa.
Mitä nyt katson näitä alle 30 vuotiaita ihmisiä niin näyttää siltä että ollaan menossa juuri päinvastaiseen suuntaan. Sukupuoliroolit vain vahvistuvat, huumeiden käyttö on lisääntynyt, mt-ongelmat ovat kasvaneet, ulkonäkökeskeisyys kasvanut, nykyään materialismi on erittäin paljon läsnä nuorten elämässä..
Ehkä sitten joskus vuonna 2200 asiat saattaa olla muuttunut.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tottakai minä luovuttaisin siemeniäni naisille mutta pelkona siinä on juuri se että joutuisin makselemaan elareita tai hoitamaan sitä lasta. Spermanluovuttajia pelottaa juuri tuo asia.
Se on juuri näin. Aikuisella iällä nainen saa idean lähteä opiskelemaan toiselle paikkakunnalle ja sanoo vaan heippa.
Kaikki oli hyvin, mutta näin se menee vain Pohjoismaissa. Ei ole luottoa.
Lisäksi pelottaa se naisten lihoaminen lasten teon jälkeen. Muualla maailmassa kilot lähtevät kyllä. Aika usein Suomessa ei.
Jokaikinen kaverini vaimo painaa 70kg ja näyttää mieheltä. Kaverit elää painajaista velvollisuuden tunteesta, kun kerran lapsia tehtiin. Mitään halauksia ja tunteita ei ole.
Eletään yhdessä, mutta kuitenkin henkisesti erillään, päivät menee töissä.Parhaiten tämä näkyy sosiaalisessa mediassa. Ei näy kuvia perheestä tai vaimosta. Se kertoo kaiken.
Monesti ne joilla on ulkomaalainen vaimo näkyy myös sosiaalisessa mediassa. Ihme juttuko?
Mistä ihmeen pölhölästä olet kotoisin?
Ei täällä helsingissä näytä vastaavia "ongelmia" olevan.Kovin karua elämä on jos joutuu painajaisessa elämään. se taas todistaa millainen vässykkä on miehenä kun ei ota eroa.
Sitä vaan miehenä kunmastelen, että aika pinnallisia on miehet jos vaimon 70kg paino on maailman pahin asia. Luonteesta ei niin väliä, kunhan nainen on laiha.
Mihin käytännön asioihin vaimon 70kg paino oikein vaikuttaa? Vai haittaako vain se ettei vaimon kuvaa kehtaa postata someen kun pelkää että kaverit alkaa nauramaan? Oletteko edelleen teini-ikäisiä vai aikuisia?
"Muulla maailmassa kilot löhtevät"
Missä muualla? Onko esimerkkejä? Väitän että samassa sosioekonomisessa tilassa olevat naiset kuin sinun kaverisi vaimot, ovat suhteessa tasan samanpainoisia kuin suomessa.Sinä nyt vertaat sinun tavis kavereita ulkomaisiin menestyjiin vaikkei ne ole samalla viivalla mitenkään. Tavikset on aika samanlaisia kaikkialla.
Mihin käytännön asioihion se vaikuttaa jos mies on 166cm pitkä?

Juuri näin.
Ja mitä tulee noihin somekuviin, aika monelle naiselle on ongelma jos kuvissa vierellä seisoo reippaasti lyhyempi mies.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Näitä palstoja kun lukee ja miesten oikeita todellisia mielipiteitä niin ei halua enää parisuhdetta. Ihan sairasta nykyään mielipiteet naisista.
Ja parisuhteissa raha on tärkein. Oikeasti rakastuneita pariskuntia ei edes ole.
Todella todella toivon, ettei kukaan ole niin tahvo että perustaisi maailmankuvansa ja ihmiskäsityksensä tällaisille keskustelupalstoille.
Itse ajattelen jo töissä ja muualla, että miehet ajattelee niinkuin täällä. En enää tykkää miehistä.
Pakko myöntää että itsekin joskus mietin puolitutuista sinkkumiehistä noin, että onkohan nekin täällä illasta toiseen suoltamassa naisvihap*skaa näppikseltä. Oma mies on onneksi löytynyt ennen tällaisille palstoille eksymistä eikä kavereidenkaan miehet näiden pahimpien nettihullujen profiiliin onneksi sovi.
Ai kuten sinkkunaiset ovat täällä suoltamassa miesv ihapaskaa päivästä toiseen?
Huomaatko että olet haukkumassa miehiä ketjussa jossa otsikossa lukee "miesnäkökulmaa kaivataan" ?
Se nyt on tullut selväksi, mikä se miesnäkökulma on. Miehet eivät halua lapsia, he eivät halua olla lastensa kanssa eivätkä maksaa mitään lastensa elämisestä. Muutama harvinainen poikeus on kirjoittanut ketjuun, he vaikuttavat oikein onnellisilta miehiltä.
Lapsi on ollut naisen projekti sen 30 000 vuotta. Nyt viimeisen 60 vuoden aikana olette keksineet että miehen tulee osallistua muutenkin kuin tarjoamalla resursseja.
Miksi haluaisimme lapsia?
Eivät miehetkään tule selittämään että naisten tulee metsästää ja tappaa eläimiä ja metsästysketjuissa muutamat metsästystä harrastavat naiset ovat vaikuttaneet oikein onnellisilta.
Minä itse olen kärsinyt siitä, että isääni ei omat lapset kiinnostanut mitenkään. Isä ei edes viitsinyt jutella meidän kanssa. Hän jäi minulle täysin vieraaksi. Ei minua itkettänyt edes hautajaisissa, ihan sama vaaikka olisin jonkun tuntemattoman arkun vierellä seisonut. Sen sijaan suren ja kaipaan kovasti yhtä naapurin miestä, hänen kanssaan juttelin enemmän muutaman vuoden aikana mitä isäni kanssa koskaan. Hän oli myös näytti aina ilahtuvan, kun näki minut. Se tuntui kivalle.
Ei tullut mieleesi että naapurin setä oli isäsi? Mies joka asui äitisi kanssa oli pelkkä kulujen maksaja ja se tiesi sen.
Se naapurin setä muutti meidän naapuriin, kun olin aikuinen. En ollut tavannut häntä lapsuudessani, hän ei silloin edes asunut samalla paikkakunnalla. Valitettavasti olen ihan isäni näköinen, joten tuo sinun piikki ei nyt osunut. Älä sotke omia perhekuvioita tähän.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Näitä palstoja kun lukee ja miesten oikeita todellisia mielipiteitä niin ei halua enää parisuhdetta. Ihan sairasta nykyään mielipiteet naisista.
Ja parisuhteissa raha on tärkein. Oikeasti rakastuneita pariskuntia ei edes ole.
Todella todella toivon, ettei kukaan ole niin tahvo että perustaisi maailmankuvansa ja ihmiskäsityksensä tällaisille keskustelupalstoille.
Itse ajattelen jo töissä ja muualla, että miehet ajattelee niinkuin täällä. En enää tykkää miehistä.
Pakko myöntää että itsekin joskus mietin puolitutuista sinkkumiehistä noin, että onkohan nekin täällä illasta toiseen suoltamassa naisvihap*skaa näppikseltä. Oma mies on onneksi löytynyt ennen tällaisille palstoille eksymistä eikä kavereidenkaan miehet näiden pahimpien nettihullujen profiiliin onneksi sovi.
Ai kuten sinkkunaiset ovat täällä suoltamassa miesv ihapaskaa päivästä toiseen?
Huomaatko että olet haukkumassa miehiä ketjussa jossa otsikossa lukee "miesnäkökulmaa kaivataan" ?
Se nyt on tullut selväksi, mikä se miesnäkökulma on. Miehet eivät halua lapsia, he eivät halua olla lastensa kanssa eivätkä maksaa mitään lastensa elämisestä. Muutama harvinainen poikeus on kirjoittanut ketjuun, he vaikuttavat oikein onnellisilta miehiltä.
Lapsi on ollut naisen projekti sen 30 000 vuotta. Nyt viimeisen 60 vuoden aikana olette keksineet että miehen tulee osallistua muutenkin kuin tarjoamalla resursseja.
Miksi haluaisimme lapsia?
Eivät miehetkään tule selittämään että naisten tulee metsästää ja tappaa eläimiä ja metsästysketjuissa muutamat metsästystä harrastavat naiset ovat vaikuttaneet oikein onnellisilta.
Ei tarvitse haluta. Silloin on syytä olla lisääntymättä. Piste.
Ja näin on tapahtunut. Nyt annat ymmärtää että asiassa olisi sitten joku ongelma?
Missä annoin niin ymmärtää? Ymmärrän ihmisten monenlaiset halut ja lasten teko on viimeinen asia johon kannattaa ilman omaa selvää halua ryhtyä.
1. olet ketjussa jossa ruoditaan miesten haluttomuutta eyhtyä nykypäivänä tuohon projektiin
2. kun kuvailet etteivät miehet halua lapsia, sanot että muutama harvinainen, onnellinen poikkeus löytyy.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itseä on harmittanut kun naiset ovat "jätkiä" meidän jätkien joukossa. Naisellisuus puuttiu joten ei löydy sitten sopivaa puolisoehdokasta. Itselläni on kyllä hyviä sinkkuja naiskavereita mutta en lähtisi seurustelemaan heidän kanssaan.
Ja monet naiset eivät ole sitäkään.
Heiltä puuttuu naisellisuus, mutta eivät he pärjää jätkinäkään, vaan juurikin haluavat miehen hoitamaan sitä tonttia.
Olen törmännyt useampaankin tuollaiseen naiseen. Ei kiinnosta ryhtyä isähahmoksi naiselle joka on minua reippaasti painavampi, puhetapa on kuin puolalaisella rekkakuskilla, mutta sitten kuitenkin haluttaisiin olla prinsessa vahvan miehen/isin kainalossa.
Entäs ylipainoiset miehet tai lyhyet miehet tai kaljut miehet?
Miten kaljuus liittyy yhtään mihinkään?
Minä olen lyhyt mies, ja ymmärrän hyvin jos minua pidempi nainen ei halua minun olevan iso ja vahva isukki joka ottaa pikkutytön kainaloon.
Lievä ylipaino ei vaikuta naisia häiritsevän. Naisia kiinnostaa ensisijaisesti pituus, raamikkuus, naamakomeus ja lompakon paksuus.
Jos lukisit ketjun viestejä niin oppisit tämän: Miehenä et tiedä mikä naisiin vetoaa. Se ei ole pituus, raamikkuus, naamakomeus ja lompakon paksuus. Toki on naisia joille edellä mainitut voivat olla tärkeitä, mutta se ei ole mikään universaali totuus. Toisissa miehissä vain on "sitä jotain" minkä naiset huomaavat ja miehiltä se menee täysin ohi. Mies on yksinkertainen ja haluaa yksinkertaistaa asian: George Clooney saa naisia. Minä en ole Clooney joten jään ilman.
Se on universaali totuus.
Minä en tunne ainuttakaan miestä joka olisi iso poikkeus säännöstä miehen looks, money, status = naisen ulkonäöllinen taso. Lähimmäksi pääsee pari pelimiestä jotka ovat saaneet vähän itseään tasokkaamman naisen ulkonäöllisesti.
Sinä naisena et itse tajua asiaa. Koska et pidä jostain tietystä komeasta miehestä, kuvittelet että "se jokin" ratkaisee. Tosiasiassa komeusrima on kuitenkin olemassa, ja "sattumalta" se oikea löyty sen ylittäneiden joukosta.
Ei ole. Sitä paitsi puhut nyt jo ihan eri asiasta kun mietit kuka saa instabeibin ja millaisilla henkseleillä. Suurin osa ihmisistä on tavallisia tallaajia, joilla ei ole liiemmälti rahaa, statusta kuin ulkonäköäkään. Noilla pätijöitä on väestössämme niin vähän, että siitä ei kannata vetää mitään johtopäätöksiä taviksen pariutumiseen.
51% parisuhteista on sellaisia joissa mies tienaa merkittävästi naista enemmän.
Ei siis puhuta siitä että pitäisi olla helvetisti rahaa, vaan siitä että pitäisi olla enemmän kuin naisella.
Hyvin monessa parisuhteessa yhteisen menot laitetaan puoliksi, joten miehen isommat tulot hyödyttävät vain miestä itseään, ei vaimoa eikä lapsia.
Mihinkäs mies sitten hävittää "omat" rahansa ?
Miehenä varmaan tiedät sen itsekin. Mieti vaikka miespuolisia kavereitasi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Yhä vähemmän naisia, jotka haluavat olla naisellisia.
Tarkoitatko ehkä naisellisuudella, että nainen pukeutuu ja käyttäytyy miestä miellyttääkseen? Yhä harvempi tosiaan siihen enää lähtee. nykyään osataan miettiä mitä itse halutaan.
Mutta eihän naisellisuus tai sen puute lisääntymiseen liity.
Aika hienosti palstamiehet yleistävät jatkuvasti kaikki naiset yhdeksi nipuksi. Meitä +40v miehiä joilla on hyvä parisuhde on todella paljon. Me emme allekirjoita teidän naisvihaa. Naiset on ihania!
Itse en ole lisääntynyt sillä minulla on vain kaksi lasta. +-0
On osattu jo hyvän aikaa miettiä mitä itse halutaan. Muutahan naiset eivät mietikään. Miehen kuuluu olla naisen elämänhaaveiden mahdollistaja.
Ongelma on siinä että nykyään miehetkin alkavat miettiä mitä he haluavat. Kun naisista on karissut naisellinen kroppa, naisellinen käytös, sitoutumishalu nuorena, luotettavuus ja mukavuus niin ei se riitäkään että nainen on nainen. Mieheltä kun yhä vaaditaan miehekkyyttä, entisajan miehen ja nykyajan miehen parhaita ominaisuuksia samassa paketissa.
Kun nainen näyttää Michelin-mieheltä, puhuu kuin rekkakuski ja pitää seksikkäimpänä piirteenään ammattia, ei halua vakiintua muuten kuin perheen saadakseen, ottaa eron yli 50% todennäköisyydellä ja pitää kaikkia miehiä paitsi huippumenestyjiä juuri ja juuri minimivaatimukset täyttävinä tohvelisankareina...mitä mies saa koko kuviosta?
Monessa tapauksessa nettiporno ja harrastukset ovat hyvistä syistä parempi vaihtoehto kuin tavallinen perhe-elämä, jonka ainoa motivaattori on 50-lukulainen häpeätaktiikka ("et ole mies kun et naista saa ja perhettä hanki").
https://creativereview.imgix.net/content/uploads/2011/03/mman19902000_0…
Kovin on katkeraa teksiä. Täällähän miehet kuorossa huutaa, että naiset vie rahat ja että menisivät töihin ja nimenomaan "kunnon töihin" eli siis miehisille aloille. Nyt kun naiset tekee työtä käskettyä ja alkavat muistuttaa miehiä, kun ei siellä miesten "kunnon" töissä voi korkokengissä ja hamosissa leijua, niin sekään ei kelpaa. Nyt sitten mäytetään Michelin-mieheltä ja puhutaan kuin rekkakuskit, kun on niin opittu siellä miesvaltaisella työpaikalla puhumaan, niin sekään ei kelpaa?
Yrittäkää nyt päättää, pitääkö naisen olla kuin mies, että saa tienattua rahaa niin paljon, ettei tarvitse miehen rahapussilla olla, kun ei siellä "naisten" aloilla mitään tienat?
Pitääkö naisetn siis edelleen pysyä sisarhentovalkoisina ja naisellisina, eikä tienata, vaan saada töistä pientä leiparahaa, vai muuttua miehiksi ja mennä töihin sinne "miestentöihin" kädet rasvassa ja muskulit kasvatettuina, että jaksaa ruuvia vääntää?
Mikään ei tunnu miehille riittävän.
Naiset on paskoja rahanperässä juoksioita ja kanamaisia ja turhamaisia, mutta sitten ei kelpaa sekään, että ollaan miehisiä. Tienataan raksalla hyvin, opitaan puhumaan rasvaisia juttuja, kun työkaverit opettaa ja ei koreilla turhamaisuuksilla ym.
Mikään ei ärsytä miestä niin paljoa kuin omillaan toimeen tuleva nainen. Teet sen tavalla millä hyvänsä niin se on punainen lippu. Mies haluaa lopulta olla päättävässä asemassa suhteessa naiseen, ja se tulee paksummalla palkkapussilla ja naista dissaamalla siitä, että tämä tekee ”tuottamatonta” ja vähäpalkkaista työtä. Tämä status quo sopii miehille hyvin, naisille ei, ja miesten puhe siitä, että naisten muka tulisi siirtyä kovapalkkaisemmille aloille on vain osa naisen alistamista nykyisestä asemastaan. Kaikessa on kyse miehen yhteiskunnallisen valta-aseman kuolinkorahteluista.
Mikähän valta-asema 99% miehistä on ollut, koskaan?
41% naisista on töissä julkisella sektorilla. Korjatkaa se niin korjaatte palkkapussinne.
Mistä verorahat joista tuo liksa maksetaan oikein tulee?
Haluatko sinä, että kaikki julkiset palvelut yksityistetään? Sehän tarkoittaa sitä, että sinkkumiehetkin ottavat vanhat vanhempansa omaan kotiinsa asumaan ja hoitaa heidät ympäri vuorokauden, kun julkisia palveluja ei ole.
41% kaikista naisissta, keksi jotain muuta kuin hoitsut
Tuohan sisältää monta muutakin ammattiryhmää mitä hoitajat. Etkö muka keksi?
No kerro paljonko vanhustenhuollossa kaikkiaan on väkeä kun kerran 41% naisista osallistuu arvoketjuun.
Mikä tämän jankkaamisesi pointti on? Kertoa että et arvosta julkisia palveluja ja niiden tuottajia? Ok, se on tullut selväksi. Siitä vain äänestämään julkisen sektorin karsimisen puolesta ja käyttämään enemmän yksityisiä omasta taskustasi. Minusta kuitenkin julkisen puolen työn ja työntekijöiden dissaaminen on ala-arvoista. Siellä ne sinunkin läheisesi hoidetaan raskausajasta hautaan.
41% kaikista naisista loisii veronmaksajien rahoilla.
Samoin kaikki julkisella sektorilla työskentelevät miehet, niinkö?
En kehtaisi ikinä sikuisena naisena mennä kertomaan miespuoliselle poliisille, opettajalle, lääkärille, hoitajalle, palomiehelle yms. että hän on yhteiskunnan loinen. Mutta miehet kehtaavat tätä pienipalkkaisille julkisen puolen naistyöntekijöille toitottaa. Sylettää.
Naisille on kehitetty ihan omaa puuhastelua julkiselle sektorille jotta ne saadaan
a. korkeakoulutettua
b. "työllistettyä" lasten väliin.