Suomen alhainen syntyvyys - miesnäkökulmaa kaivataan!
Tuntuu, että nyt kun mediassa puhutaan paljon alhaisesta syntyvyydestä ja pelotellaan sillä, niin naisia syyllistetään joka paikassa ihan kohtuuttomasti. Artikkeleista jää helposti kuva, etteivät koulutetut naiset kaipaa elämäänsä lapsia ja lykkäävät niiden hankintaa kunnes on monen kohdalla jo myöhäistä.
Musta kuitenkin tuntuu, että monissa parisuhteissa mies on se, joka sitä lapsenhankintaa haluaa lykätä. Ainakin omalla kohdalla ja monien kavereidenkin kanssa on näin: katsotaan vähän myöhemmin, ei vielä, työ täytyy olla ensin pisteessä X, pitää olla X määrä rahaa, tai auto, tai talo...tuntuu, että noita syitä olla hankkimatta lapsia löytyy loputtomiin! Haluisinkin siis kuulla, mistä se lapsettomuus parisuhteessa olevien miesten kohdalla johtuu? Halutaanko että kaikki olisi ns. valmista ennen vauvaa, ollaanko suhteessa väärään ihmiseen, onko omat harrastukset ja kaverit vielä tärkeämpiä, pelottaako oman elämän menetys, oma isyys tai onko huonoja lapsuusmuistoja? Painaako taloudelliset vai tunnesyyt enemmän? Eikö vaan haluta lapsia muttei kehdata sitä vauvakuumeilevalle kumppanille sanoa? Keskustelua, kiitos!
Kommentit (6577)
Toisinpäin kirjoitti:
Meillä homma meni niin, että jouduin 5 vuotta puhumaan vaimoani ympäri ja uskottelemaan, että hänestä tulee loistava äiti. Ja oikeassa olin. Lapset saatin 33-35 vuoden iässä ja kolmas jäi yrittämättä kohonneen terveysriskin vuoksi. Vaikea on sanoa olisko elämä erilaista, jos lapset olisi tehty aiemmin. No nyt muuttaisivat tai olisivat jo muuttanee pois kotoa, mutta ehdimme me vaimon kanssa kahdestaan olemaan myöhemminkin. Kaveripiiriimme kuuluu kumpaakin porukkaa, eikä se ole muiden tehtävä arvioida pariskuntien syitä päätöksilleen. Osa ei saa lapsia ja jatkuva utelu ylittää pahan luokan kiusaamisen tunnusmerkit.
Jotenkin tuntuu, että tämä lapsia / ei lapsia keskustelu on ajan kuva. Elintaso ja naisten itsenäinen asema ovat muuttuneet niin valtavasti viimeisen 50:n vuoden aikana, että lapsia ei pitkään aikaan ole tehty "tulevaisuuden turvaksi". Suomea suuremmassa mittakaavassa tämä tulee näkymään mm. afrikan maissa, joissa perhekoko tulee pienentymään valtavasti tulevien vuosikymmenten aikana. Tämä toivottavasti pysäyttää väestönkasvun.
Syntyvyyttä saadaan pienennettyä tasa-arvolla sekä sukupuoliroolittomuudella, olisi tärkeää saada kyseiset aatteet niihin maihin missä lapsia syntyy valtavasti. Pohjoismaat ovat hyviä esimerkkejä tästä, jokaisessa pohjoismaassa hedelmällisyysluku on saatu alle 2 ja se on keskimäärin noin 1,5 luokkaa kun taas niissä maissa missä ei tasa-arvoa ole luku on 2,0-5,0.
Vierailija kirjoitti:
Naiset ovat epäluuloisia miehiä kohtaan koska itse valkkasivat itsevarmoja k*sipäitä nuorempina. Perhemiehen tehtäväksi jää todistaa mulkvistien puolesta etteivät kaikki miehet ole sikoja.
Tämän olen itse huomannut. Maksan myös niiden puolison aiempien p*sk*miesten synneistä ja mun pitää olla koko ajan varpaillaan.
Mulla on pikkuisen erilainen näkemys kuin ap:lla. Olen nainen 38v, naimisissa ja hyvässä työssä, mutta en ole koskaan halunnut lasta. Mies ei onneksi painosta, koska joutuisimme eroamaan jos hän haluaisi.
Mutta, vaikka kuinka monta kertaa olen lähipiirille asian selittänyt, niin eivät usko! Aina saan kuulla, että "sano nyt vaan jo miehelle, että nyt vauva ja heti!" Ja sitten taas käydään läpi asia, että ei kun se ei ole mies joka sanoo ei. Kun Minä en halua. Hyvällä ystävälläni on hieman sama tilanne, häntäkin painostetaan ja tyrkytetään ajatusta, että mies muka kieltäisi, vaikka se on just se nainen, joka ei halua.
Miksi tuo pitää aina saada vääntää väärinpäin? Mikä ihme siinä sotii ihmisten omia valintoja vastaan, jos kaikki naiset eivät haluakaan lasta. Äitini aivan suuttuneena kerran kirkui: "kyllä kaikki naiset haluaa lapsia!"
Mitä ihmettä, miksi yksilöt eivät saa itse päättää, oli sitten mies tai nainen.
Itsellä ei ole koskaan ollut tunnetta että haluaisin lapsia. Olen 34v nainen. Ahdistaa pelkkä ajatuskin. Luojan kiitos mieheni on samaa mieltä. Haluamme elää kahdestaan ja tehdä asioita pariskuntana. Yksinäistä vanhuutta ei kannata pelätä, enemmänkin on arveluttavaa jos ihmiset juuri siitä syystä haluavat perheen. Lapset ei ole mikään takuu siitä että he olisivat lähelläsi vanhuudenpäivinä.
Vela N38 kirjoitti:

Minulta myös usein kysytään milloin menen parisuhteeseen ja milloin niitä lapsia teen, kysyjät on muistaakseni aina olleet naisia.
Se on oikeasti melko rasittavaa aina toistaa kysyjille että "minä en vain lapsia halua".
Myös miehiltä kysellään samoja asioita ja painostetaan lisääntymään sekä etsimään parisuhde.
Monen ihmisen on vaikea ymmärtää sitä että on paljon ihmisiä ketkä niitä lapsia ei halua, ei lisääntyminen ole ihmiselle mikään biologinen tarve.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kahdestaan olo tekee hyvää lapsen ja isän väliselle suhteelle, sillä lapsenkin pitää turvata isään eikä mennä äidin luo, jos jotain sattuu. Sen lisäksi mies näkee, että lapsen kanssa kotona oleminen ei ole sohvalla makaamista.
Miehenä totean tähän, että se oli elämäni paras päätös jäädä vuorostani lapsen kanssa kotiin useammaksi kuukaudeksi, kun puoliso palasi töihin äitiysloman ja vanhempainvapaiden jälkeen. Vaikea uskoa, että minulla ja lapsellani olisi näin läheistä ja lämmintä suhdetta, jos olisin "perinteiseen" tapaan painanut töitä ja viettänyt silloin tällöin jonkun tunnin iltaisin lapsen kanssa.
Toki meille se tämä oli mahdollinen vaihtoehto, koska minun ja puolisoni välinen tuloero oli/on suht pieni ja molemmat olemme ylimmässä tulodesiilissä.
Aivan samaa mieltä. Itse en jäänyt varsinaisesti kotiin mutta pyöritimme pitkään kotia niin että kun tulin töistä niin otin vastuun kodista ja vaimo teki yrittäjän hommansa illalla ja ositain viikonloppuisin. Ja tämän seurauksena lapsemme eivät ole koskaan pitäneet jompaa kumpaa vanhempaa jotenkin läheisempänä tai että vain toiselta pyydettäisiin apua tai neuvoa.
Paras palvelus jonka mies voi tehdä perheelleen, lapsilleen ja parisuhteelleen on se että osallistuu oikeasti lastensa elämään eikä ole vain joku apulainen omassa kodissaan.
Tuollainen parisuhde on lapsille paras kasvualusta. Hienoa, että teidänlaisia miehiä on olemassa.
Eihän kukaan ole tähänkään päivään mennessä estänyt miehiä hakemasta perinteistä naista. Tääkin ketju meni kotimaisten naisten haukkumiseksi. Suurin syy miksei lähdetä etsimään mieluisaa seuralaista on varattomuus. Tälle ei tietenkään haluta tehdä mitään. Tiedän miehen ketä muutti Vietnamiin töiden ja naisen perässä. Ihailen tällaisia ihmisiä. He tekee onnensa eteen voitavansa 👍
Tiedoksianto miehille: Liettua, Bulgaria, Puola, Unkari. Voit pitää perhettä naisen nykyisessä kotimaassa. Sopii maiden hintatasosta johtuen myös pienipalkkaisille. 👉 Tinderiin
Miksi tämän pitäisi kiinnostaa MINUA? Mieti nyt vähän.
Vierailija kirjoitti:
Itsellä ei ole koskaan ollut tunnetta että haluaisin lapsia. Olen 34v nainen. Ahdistaa pelkkä ajatuskin. Luojan kiitos mieheni on samaa mieltä. Haluamme elää kahdestaan ja tehdä asioita pariskuntana. Yksinäistä vanhuutta ei kannata pelätä, enemmänkin on arveluttavaa jos ihmiset juuri siitä syystä haluavat perheen. Lapset ei ole mikään takuu siitä että he olisivat lähelläsi vanhuudenpäivinä.
Minkä takia yksinäistä vanhuutta ei kannata pelätä, mutta lasten hankkimista kannattaa pelätä?
Sain juuri toivotun esikoisen 37- vuotiaana :) Eikä haittaa yhtään jos tulee enemmänkin.
- Ylpeä faija.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itsellä ei ole koskaan ollut tunnetta että haluaisin lapsia. Olen 34v nainen. Ahdistaa pelkkä ajatuskin. Luojan kiitos mieheni on samaa mieltä. Haluamme elää kahdestaan ja tehdä asioita pariskuntana. Yksinäistä vanhuutta ei kannata pelätä, enemmänkin on arveluttavaa jos ihmiset juuri siitä syystä haluavat perheen. Lapset ei ole mikään takuu siitä että he olisivat lähelläsi vanhuudenpäivinä.
Minkä takia yksinäistä vanhuutta ei kannata pelätä, mutta lasten hankkimista kannattaa pelätä?
Samassa hoitokodissa odotellaan aikanaan kuolemaa, me lapsia hankkineet, sekä hankkimattomat.
Lapsilla on omat elämänsä, eivät he toisessa kaupungissa ramppaa vanhempiaan paapomassa.
En koe olevani tarpeeksi hyvä ihmisenä, että minusta olisi isäksi. Olisi myös hyvin todennäköistä, että lapseni perisi ikäviä piirteitäni. En näe mitään syytä tuoda lisää ihmisiä kärsimään tähän maailmaan kuten minäkin olen kärsinyt. Olkoon se ainut hyvä tekoni.
Vierailija kirjoitti:
Eihän kukaan ole tähänkään päivään mennessä estänyt miehiä hakemasta perinteistä naista. Tääkin ketju meni kotimaisten naisten haukkumiseksi. Suurin syy miksei lähdetä etsimään mieluisaa seuralaista on varattomuus. Tälle ei tietenkään haluta tehdä mitään. Tiedän miehen ketä muutti Vietnamiin töiden ja naisen perässä. Ihailen tällaisia ihmisiä. He tekee onnensa eteen voitavansa 👍
Liikaa vaivaa eikä haittaa jos lapsia ei tule tässä elämässä. Kyllä täällä Suomessakin on paljon naisia ketkä pitää perinteisestä ydinperheestä ja Suomessa on paljon naisia ketkä totetuttaa sitä perinteistä ydinperheen äidinroolia eli hoitaa kodin ja lapset. Kotirouvia he ei ole vaan he ovat kotiäitejä ja palaavat sitten työelämään kun lapset on sen ikäisiä että ne voi laittaa päiväkotiin.
Minä tiedän kaksi miestä ketkä haki thaimaasta naiset itselleen, molemmilla pariskunnilla on lapsia ja siellä on perinteiset isäroolit ja äitiroolit.
Moni sekoittaa kotirouvan ja kotiäidin keskenään, eikö kotirouva ole silloinkin kotona kun lapset ovat jo isoja ja kotiäiti on kotona sen aikaa kun lapset menee päiväkotiin?
Äiti vastaa. Suomen alhainen syntyvyys, työvoimapula, veronmaksajien vähyys jne johtuvat hyvin pitkälti siitä, että täältä puuttuu arviolta 1,5 miljoonaa ihmistä. Nimittäin Suomessa ab0rteissa, vuodesta 1970, on kadonnut yli puoli miljoonaa (yli 500 000!) veronmaksajaa. Ja luonnollisesti heidän jälkeläisensä (tilastollisesti vähän alle 2 kpl per tyyppi) eivät synny myöskään. Vertailuksi: Suomen sodissa on kuollut yhteensä noin 100 0000 henkilöä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Naiset ovat epäluuloisia miehiä kohtaan koska itse valkkasivat itsevarmoja k*sipäitä nuorempina. Perhemiehen tehtäväksi jää todistaa mulkvistien puolesta etteivät kaikki miehet ole sikoja.
Tämän olen itse huomannut. Maksan myös niiden puolison aiempien p*sk*miesten synneistä ja mun pitää olla koko ajan varpaillaan.
Kuulostat siltä että kuulutukset itse noihin k*sipäihin, niin kieltämättä sinun on varmaan aika vaikea todistella ettei kaikki miehet ole sellaisia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eihän kukaan ole tähänkään päivään mennessä estänyt miehiä hakemasta perinteistä naista. Tääkin ketju meni kotimaisten naisten haukkumiseksi. Suurin syy miksei lähdetä etsimään mieluisaa seuralaista on varattomuus. Tälle ei tietenkään haluta tehdä mitään. Tiedän miehen ketä muutti Vietnamiin töiden ja naisen perässä. Ihailen tällaisia ihmisiä. He tekee onnensa eteen voitavansa 👍
Liikaa vaivaa eikä haittaa jos lapsia ei tule tässä elämässä. Kyllä täällä Suomessakin on paljon naisia ketkä pitää perinteisestä ydinperheestä ja Suomessa on paljon naisia ketkä totetuttaa sitä perinteistä ydinperheen äidinroolia eli hoitaa kodin ja lapset. Kotirouvia he ei ole vaan he ovat kotiäitejä ja palaavat sitten työelämään kun lapset on sen ikäisiä että ne voi laittaa päiväkotiin.
Minä tiedän kaksi miestä ketkä haki thaimaasta naiset itselleen, molemmilla pariskunnilla on lapsia ja siellä on perinteiset isäroolit ja äitiroolit.
Moni sekoittaa kotirouvan ja kotiäidin keskenään, eikö kotirouva ole silloinkin kotona kun lapset ovat jo isoja ja kotiäiti on kotona sen aikaa kun lapset menee päiväkotiin?
Helpompi haukkua kuin tehdä asioille jotain. Ok.
Kadonneet sukupolvet kirjoitti:
Äiti vastaa. Suomen alhainen syntyvyys, työvoimapula, veronmaksajien vähyys jne johtuvat hyvin pitkälti siitä, että täältä puuttuu arviolta 1,5 miljoonaa ihmistä. Nimittäin Suomessa ab0rteissa, vuodesta 1970, on kadonnut yli puoli miljoonaa (yli 500 000!) veronmaksajaa. Ja luonnollisesti heidän jälkeläisensä (tilastollisesti vähän alle 2 kpl per tyyppi) eivät synny myöskään. Vertailuksi: Suomen sodissa on kuollut yhteensä noin 100 0000 henkilöä.
Höpö höpö, ei laillisen abortin vaihtoehto ole se että kaikki nämä lapset olisi syntyneet saati sitten varttuneet aikuiseksi ja hankkineet omia lapsia.
Pläräsin nopeasti läpi tätä ketjua ja suurimmat syyt siis lapsettomuuteen ja siihen ettei lapsia haluta tuntuu olevan
1.Ei ole parisuhdetta.
2.Isänrooli ei kiinnosta.
3.Yksinkertaisesti lapsia ei vain halua.
4.Rahatilanne eli ei ole varaa.
5.Elatusmaksujen pelko.
Yhteiskunta ei voi vaikuttaa kuin kohtaan 4 ja 5.