Syyt, mikset voi nyt synnytystalkoomielessä yrittää hankkia lasta?

Talkoota huutavat eivät itsekään näytä kovin innokkailta talkoistaan. Homma niin sanotusti haiskahtaa.

Mieheni ei halua lapsia, ja itsekin olen epävarma. 

Ikää jo 45 ja kaksi teini-ikäiset lasta jo ennestään. Katson hoitaneeni osuuteni.

Ikää jo yli 40 ja kuopuskin on jo teini- ikäinen. Olin aikoinaan vuosia kotiäiti, ja silloin tuli keskityttyä elämässä lähes pelkästään lapsiin. Pari vuotta sitten loppui hyvä pitkäaikainen työ, ja sen jälkeen on joutunut tekemään töitä ns. matalapalkka- aloilla, mikä on aiheuttanut monenlaista huolta ja murhetta. Joten ei tässä nyt aivan ensimmäisenä lisääntyminen ole mielessä😄.

Tämä maailma ei kaipaa enää yhden ainutta ihmistä lisää kuormakseen. Siksi en hanki lasta, vaikka pienessä takapajulassa meuhkataankin että vauvoja tarvitaan.

Ei todellakaan tarvita, päinvastoin.

Vierailija kirjoitti:

Tämä maailma ei kaipaa enää yhden ainutta ihmistä lisää kuormakseen. Siksi en hanki lasta, vaikka pienessä takapajulassa meuhkataankin että vauvoja tarvitaan.

Ei todellakaan tarvita, päinvastoin.

Mun mielestä oman, biologisen vauvan "hankkimisesta" pitäisi antaa vähemmän tukia kuin vaikka adoptiolapsen hankkimisesta. (Eli joo, sanktioita tavallaan, mutta en halunnut käyttää tuota sanaa.) Väestönkasvu saataisiin kuriin ja annettaisiin "menetetyille" (vaikka kehitysmaan) lapsille turvallinen tulevaisuus. Win-win. 

Emme pidä lapsista.

Opiskelen ja mies käy töissä. Suhde on ns vakava ja toimiva, molemmat tahtoo lapsia ja periaatteessa olosuhteet olisi kunnossa esim asuminen. Mutta sitten se iso mutta, kun melko pian valmistun joudun hakemaan töitä kaikkialta. Saatan joutua muuttamaan mihin tahansa, ja miehen työt on täällä. Saatan joutua tekemään määräaikaisia määräaikaisen perään ja muuttamaan joka kerta toiselle puolelle Suomea. Pahimmassa tapauksessa päädyn työttämäksi ja joudun opiskelemaan lisää. 

Kyllä tässä helposti 30 paremmalle puolelle ehtii ennen kun on sen verran varmuutta arjessa, että voidaan edes suunnitella yhteistä elämää vuosien päähän. Valitettavasti pidän epätodennäköisenä sitä, että uskaltaisin hankkia lapsia ennen kun on vakipaikka ja niitä ei paljon ole jaossa nykypäivänä.

Asumme yhden lapsen kanssa 80 neliössä. Perheasuntojen hinnat lähtevät 800 000 eurosta, emme saa asuntolainaa niin paljoa että pystyiimme ostamaan 4 h + k tältä alueelta. Espooseen tai lähiöön muutto ei kiinnosta. Akateemisesti koulutettuja, asiatuntija-ammateissa molemmat.

Vielä ei onneksi niin sairaassa yhteiskunnassa eletä että olisi pakko. Yksi lapsi riitti mulle kun näin miten ala-arvoisesti synnyttänyttä kohdellaan ja kuinka lapsen kengissä komplikaatioiden jälkihoito Suomessa on. Kirsikkana kakun päälle vauvavuodet leikkaa mun eläkettä jolla eo muutenkaan tulla juhlimaan. Saa näiden talkoiden mainostajat itse hoitaa homman.

Jos valtio maksaisi 200 tuhatta euroa palkkiota , niin voisin harkita.

Itseasiassa ainoa lapseni tuhosi mahdollisuuden toiseen lapseen iskemällä yöt läpeensä vauva aikana.

Olen jo 35 vuotias pitkäaikaistyötön ja joudun asumaan sukulaiseni luona, johon on vaikeat välit. Taloudellinen tilanteeni on katastrofaalinen ja kaikenlaista vaivaa on todettu näin aikuisiällä, vaikka todennäköisesti samat vaivat ovat olleet lapsesta saakka. Minulla on huonot geenit ja lyhyt eliniänodote. Itsellä on paljon ongelmia, joita en halua siirtää eteenpäin. Tuskin edes kestäisin raskautta ja synnytystä eli se olisi liian suuri riski, sillä mm. minäkin synnyin sektiolla. Olisin huono äiti, enkä kestäisi sen mukanaan tuomia asioita. En edes pidä lapsista, enkä ole niitä koskaan halunnut. Jo teininä tiesin, että näistä ja muistakin syistä johtuen on parempi, että elän elämäni lapsettomana sinkkuna.

Olen viisikymppinen ja kohtu puuttuu.

Ei kestä hermot lasta, eikä lompakko.