Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Aika outoa, että naiset ovat niin kovasti avioehtoa vastaan (liittyen omiin rahoihin).
21.11.2018 |
Naiset ottavat 70-80% avioeroista ja siltikin naiset ovat sitä mieltä, että mies on ihan tyhmä sika jos haluaa avioehdon. Osaisiko naiset selittää _miksi_ mieheltä ei ole järkevää ja erittäin loogista haluta avioehtoa tämän erofaktan perusteella? Miksi tunteet vievät logiikan ja realismin pesuveden mukana?
Kommentit (114)
Vierailija kirjoitti:
Mielestäni naimisiin on ihan turha mennä, jos jo naimisiinmenohetkellä edes epäillään että käräjillehän tämä päätyy. En menisi naimisiin kenenkään kanssa, jonka en uskoisi mahdollsien eron aikana olevan sopuisa ja neuvottelualmis. Minulle avioliitto ei ole mikään "katsotaan jos ollaan yhdessä vielä viiden vuoden päästä"-keissi, kuten monelle tuntuu olevan. Enkä tingi periaatteistani, toisaalta eipä tarvinnutkaan.
Vinkki: jos ette löydä kumppania joka luottaa teihin, vaihtakaa ja äkkiä. Minä en luottaisi kenenkään, joka ei luota minuun.
Mikään ei takaa, ettei sua jätetä joku päivä esimerkiksi jonkun toisen vuoksi. Todella usein näin käy juuri niiden kohdalla, josta se vaimo ei olisi IKINÄ uskonut. Vaikka kuinka väität, ettei näin voisi koskaan kohdallesi käydä niin se ei oikeasti tarkoita mitään. Avioehto on ainoastaan järkevää ja sen pitäisi olla pakollinen kaikille, vaikka ei käräjille koskaan päädyttäisikään. Luotan esimerkiksi, että mieheni ei vaatisi sijoitusomaisuuttani itselleen mahdollisen eron kohdalla, mutta miksi en suojaisi itseäni varmuuden vuoksi, kun siitä ei ole mitään haittaakaan? Kummallisen mustavalkoinen ja tunteellinen maailmankatsomus. Luottamus on kiva juttu, mutta ei mikään asia ole 100% varmaa.
Sitäpaitsi avioliitot eivät ole ikuisia eikä se ole aina välttämättä siitä toisesta kiinni, tuleeko ero vai ei.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Yhteinen omaisuus voidaan laittaa molempien nimiin, jolloin avioehto ei estä kumpaakin saamasta omaa puolikastaan. Minä olen avioehdon kannalla, vaikka olenkin nainen.
Henkilökohtaisesti suostuisin avioehtoon, jossa rajataan molempien ennen avioliittoa keräämä omaisuus yhteisen omaisuuden ulkopuolelle. Kaikki avioliiton aikana kerätty omaisuus tai arvon nousu olisi sitten yhteistä. Pätee täten myös omiin sijoituksiini.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En oikein ymmärrä avioehdon tarvetta Suomessa. Eihän erotessa puoliso muutenkaan saa omaisuutta, joka on kartutettu ennen avioliittoa. Se taas mitä avioliitossa kerätään, sitä ei käsittääkseni edes voi suojata avioehdolla.
Se, että sinulla on väärää tietoa ja siihen pohjautuvaa epätietoisuutta, on valitettavaa.
Aviopuolisoiden kaikki omaisuus jaetaan puoliksi ilman avioehtoa.
Ei se kyllä mene tuolla tavalla automaattisesti. Eikä sitä muuta miksikään vaikka saisit 100 yläpeukkua. Omat vanhempani ovat eronneet ja taloa ei jaettu, koska oli selvästi nähtävissä että se on isän maksama ennen avioliittoa. Sitä en tiedä miten se on laissa ilmaistu, tiedän vain että näin tapahtui.
Ja äitini oli sen verran hieno nainen, että ymmärsi myös ettei hänellä ole siihen taloon mitään moraalista oikeutta. Avioliiton aikana hommattu omaisuus sitten jaettiin tasan.
Ositusta voidaan tosiaan sovitella tietyissä tilanteissa, mutta tämä ei ole mikään helppo juttu, vaan vaatii moitekanteen tekemisen käräjäoikeuteen osituksen toista osapuolta vastaan. Isäsi on siis vienyt äitisi oikeuteen ja vaatinut että hänen jo ennen avioliittoa omistamansa talo määrätään avio-oikeuden ulkopuoliseksi. Tuomioistuin on sitten ratkaissut asian isäsi eduksi.
Ositusta voidaan sovitella, jos lain mukaan tehty ositus johtaa kohtuuttomuuteen tai toinen puoliso saa siinä perusteetonta etua. Yleisimmin tätä käytetään jos avioliitto on kestänyt hyvin lyhyen aikaa, ja puolisoiden omaisuudet ovat olleet jo naimisiin mennessä hyvin erisuuruiset.
Jos avioliitto on kestänyt kymmeniä vuosia, on erittäin harvinaista että ositusta soviteltaiisin, vaikka toinen osapuoli olisi esim. ollut työelämän ulkopuolella hoitamassa yhteistä kotia, ja toinen hankkinut varallisuutta. Miten pitkään vanhempasi olivat naimisissa?
Muuten, ymmärräthän että tuo "jako" ei tarkoita sitä että fyysistä omaisuutta tosiaan jaettaisiin omaisuuskohtaisesti, eli että esim. äitisi saisi puolet talosta omistukseensa?
Oletko täysin varma että isäsi ei ole maksanut äidillesi tasinkoa rahana, ja tuossa tasingossa olisi ollut myös äitisi osuus talosta?
Eikö sitä vain voi kieltätytyä ottamasta puolikasta siitä talosta tai ja sopia keskenään miten omaisuus jaetaan? Minäkään en halua mitään miehen asunnosta vaikka olisin siihen oikeutettu.
Tasingosta voi toki myös halutessaan luopua vapaaehtoisesti. Oikeuskäytännössä on katsottu että tästä ei synny lahjaveroseuraamuksia toiselle puolisolle (eli sille jonka omaisuudesta luovutaan). Ehkä tuossa kerrotussa tapauksessa on käynyt noin (tosin asia olisi siinä tapauksessa pitänyt ilmaista selvemmin).
On kuitenkin ikävää, että ihmiset tuollaisten varsin harvinaisten yksittäistapausten pohjalta sitten vetävät mutkia suoriksi ja julistavat "tietona" esim. että ennen avioliittoa hankittua omaisuutta ei koskaan jaeta.
Henkilökohtaisesti en tunne ainuttakaan pariskuntaa, joka olisi ihan virallisesti erotessaan alkanut omaisuutta edes jakaa tai käynyt siitä oikeutta. Asiat on saatu aina sovittua hyvässä yhteishengessä. Ihan jo tällä perusteella katsoisin, että sivistyneelle ihmiselle avioehdon kaltaiset prosessit ovat tarpeettomia.
Hienoa että tunnet ainoastaan pariskuntia jotka eroavat täysin sopuisasti (tosin voi miettiä, että jos he kykenevät sopimaan niinkin tärkeästä asiasta kuin omaisuuden jaosta "hyvässä yhteishengessä", miksi edes erota?). Ikävä kyllä hyvin suuri osa avioeroista on todella riitaisia ja rankkoja, ja sivistyksen pintakiilto karisee yllättävän nopeasti.
Me erotaan sen takia, etten enää rakasta miestäni. Suunnittelen juuri tuosta tasingosta luopumista, joten pitäisi olla oikein sopuisa ero.
Minusta tuntuu, että suuri osa niistä, jotka pahoittavat mielensä kun joku ei suostu avioehtoon, on naisia joiden mies on vaatimalla vaatinut avioehdon. Että koska ei itse päässyt naimisiin ilman, ei pitäisi muidenkaan päästä.
Ei voi sanoa muuta, kuin että olisitte valinneet kumppanin paremmin!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No tietenkin sen avioehdon merkitys riippuu ihan pariskunnasta ja yhteisistä suunnitelmista. JOS on suunniteltu että mies paremmin tienaavana omistaa talon ja nainen vähemmän tienaavana hoitaa pitkään kotona lapsia, niin en mitenkään koe että avioehto olisi tällaisessa tilanteessa reilua. Toki avioehtojakin on erilaisia, ja voihan sitä rajata vaan ennen avioliittoa tienatun omaisuuden tai perinnöt avio-oikeuden ulkopuolelle.
Tuossakin tapauksessa on jo tehty ihan itse valintoja. Se vähemmän tienaava on valinnut ammatin, jossa on pienet tulot. Se kotiin jäävä on valinnut mieluummin jäädä kotiin kuin kartuttaa omaisuuttaan.
Ja se enemmän tienaava on valinnut puolison, jolla on pienemmät tulot.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mielestäni naimisiin on ihan turha mennä, jos jo naimisiinmenohetkellä edes epäillään että käräjillehän tämä päätyy. En menisi naimisiin kenenkään kanssa, jonka en uskoisi mahdollsien eron aikana olevan sopuisa ja neuvottelualmis. Minulle avioliitto ei ole mikään "katsotaan jos ollaan yhdessä vielä viiden vuoden päästä"-keissi, kuten monelle tuntuu olevan. Enkä tingi periaatteistani, toisaalta eipä tarvinnutkaan.
Vinkki: jos ette löydä kumppania joka luottaa teihin, vaihtakaa ja äkkiä. Minä en luottaisi kenenkään, joka ei luota minuun.
Mikään ei takaa, ettei sua jätetä joku päivä esimerkiksi jonkun toisen vuoksi. Todella usein näin käy juuri niiden kohdalla, josta se vaimo ei olisi IKINÄ uskonut. Vaikka kuinka väität, ettei näin voisi koskaan kohdallesi käydä niin se ei oikeasti tarkoita mitään. Avioehto on ainoastaan järkevää ja sen pitäisi olla pakollinen kaikille, vaikka ei käräjille koskaan päädyttäisikään. Luotan esimerkiksi, että mieheni ei vaatisi sijoitusomaisuuttani itselleen mahdollisen eron kohdalla, mutta miksi en suojaisi itseäni varmuuden vuoksi, kun siitä ei ole mitään haittaakaan? Kummallisen mustavalkoinen ja tunteellinen maailmankatsomus. Luottamus on kiva juttu, mutta ei mikään asia ole 100% varmaa.
Sitäpaitsi avioliitot eivät ole ikuisia eikä se ole aina välttämättä siitä toisesta kiinni, tuleeko ero vai ei.
Kyllä takaa, oikeanlainen miesvalinta. Omani on äärimmäisen perhekeskeinen periaatteen ihminen. Uskallan luottaa ihan kaikessa. Toki sellaisia ei riitä kaikille. Vaikka jätetyksi tulisivat ne, joista ei ikiä uskoisi, on myös niitä, jotka voivat olla varmoja.
Miksi avioehdon pitäisi olla pakollinen kaikille, kun sen saa aina halutessaan tehdä? Kukaan ei Suomessa pakota ketään naimisiin.
Ja jos itse joutuisin suojelemaan itseäni varmuuden vuoksi, en menisi naimisiin. En edes seurustelisi. Joko sinulla ei sitten ole tämän suhteen periaatteita, tai sitten olet valmis joustamaan niistä.
Vierailija kirjoitti:
Mielestäni naimisiin on ihan turha mennä, jos jo naimisiinmenohetkellä edes epäillään että käräjillehän tämä päätyy. En menisi naimisiin kenenkään kanssa, jonka en uskoisi mahdollsien eron aikana olevan sopuisa ja neuvottelualmis. Minulle avioliitto ei ole mikään "katsotaan jos ollaan yhdessä vielä viiden vuoden päästä"-keissi, kuten monelle tuntuu olevan. Enkä tingi periaatteistani, toisaalta eipä tarvinnutkaan.
Vinkki: jos ette löydä kumppania joka luottaa teihin, vaihtakaa ja äkkiä. Minä en luottaisi kenenkään, joka ei luota minuun.
Voi jeesus kristus. Tuskin kukaan eronneista ihmisistä on mennyt ero mielessä naimisiin. Eiköhän jokainen ole ajatellut sen kestävän kuolemaan saakka. Fiksuimmat sitten ottavat sen mahdollisuuden huomioon vaikka se ei ajankohtaiselta tunnukkaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei tuossa laissa kyllä ole mitään järkeä nykypäivänä jos jopa ennen avioliittoa ollut omaisuus jaetaan tasan. Ymmärrän kyllä, että joskus 100v sitten naisen on ollut pakko saada jotain vaikka väkisin kun asema on ollut se mitä se on ollut.
No tässä on sinulle esimerkiksi nuori nainen, joka ei mene naimisiin ilman avioehtoa. Minä siis.
Seuraavaksi joku kiinnostava puheenaihe, kiitos?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
On jotenkin niin naurettavaa, että maassa, jossa keskiverto omaisuus on reilusti alle 100 000 tehtaillaan simona avioehtoja. Ymmärrän ehdot, jos puhutaan miljoonaa suuremmista, mutta että aletaan jostain fillarin hinnasta laatimaan avioehtoja.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No tietenkin sen avioehdon merkitys riippuu ihan pariskunnasta ja yhteisistä suunnitelmista. JOS on suunniteltu että mies paremmin tienaavana omistaa talon ja nainen vähemmän tienaavana hoitaa pitkään kotona lapsia, niin en mitenkään koe että avioehto olisi tällaisessa tilanteessa reilua. Toki avioehtojakin on erilaisia, ja voihan sitä rajata vaan ennen avioliittoa tienatun omaisuuden tai perinnöt avio-oikeuden ulkopuolelle.
Tuossakin tapauksessa on jo tehty ihan itse valintoja. Se vähemmän tienaava on valinnut ammatin, jossa on pienet tulot. Se kotiin jäävä on valinnut mieluummin jäädä kotiin kuin kartuttaa omaisuuttaan.
Ja se enemmän tienaava on valinnut puolison, jolla on pienemmät tulot.
Aivan eri asia. Itse valitsen puolison, ihmisen, en lompakkoa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ei tuossa laissa kyllä ole mitään järkeä nykypäivänä jos jopa ennen avioliittoa ollut omaisuus jaetaan tasan. Ymmärrän kyllä, että joskus 100v sitten naisen on ollut pakko saada jotain vaikka väkisin kun asema on ollut se mitä se on ollut.
Näin on. Elatusvelvollisuus terminäkin käsittää enemmänkin sellaisen kuukausittaisen kulun ja pärjäämisen. Oikeus toisen omaisuudesta ennen suhdetta, kuulostaa pyrkimykseltä varallisuusluokassa ylöspäin.
Vierailija kirjoitti:
Koska yleensä naisen ura menee paussille ja tulot laskee kun lapsia aletaan tekemään ja mies kasvattaa edelleen varallisuuttaan. Yleensä avioliitossa myöskään omistussuhteista ja rahallisesta tmv. panostuksesta toisen omaisuuteen ei pidetä niin tarkkaa kirjaa. Jos vaikka toinen puolisoista omistaa talon ja toinen maksaa siihen tehtäviä remontteja ja muita kustannuksia, näitä harvemmin kirjataan ylös eron varalle.
Mikäli tilanne on esimerkiksi se, että molemmilla on edellisistä suhteista lapsia, kannattaa taas avioehto ehdottomasti tehdä jotta niiden omien perillisten perintö on mahdollisimman turvattu. Tai jos toisella on entuudestaan yritys jonka halusa turvata avioeron varalta.
Tästä voisi jatkaa vaikka kuinka kauan ja jokaisen täytyy tehdä omat valintansa oman tilanteensa mukaan mutta yleensä jos mennäön naimisiin ja tarkoitus on perustaa ydinperhe eikä kummallakaan ole entuudestaan mitenkään merkittävää omaisuutta ennestään, on avioehdon tekemättä jättäminen naisen edun mukaista ja pelkästään reilua.
Jos nainen haluaa olla kotona ja hoitaa yhteisiä lapsia, mies voi maksaa hänelle palkkaa7eläkettä. Turha esim. jotain perittyjä metsiä on siihen sotkea. En olisi ikinä mennyt naimisiin ilman avioehtoa, en edes nuorena. Ihan itsestäänselvyys. Ja olen nainen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos miehellä on huomattavasti omaisuutta, tottakai on järkevää ottaa avioehto, ehkä loukkaavaa, mutta järkevää ehdottomasti.
Omassa tapauksessani en silti käsittänyt, kun miehen suku vaati miestä ottamaan avioehdon, olivat aivan varmoja että olen miehen kanssa siksi, että joskus kymmenien vuosien päästä saa ison perinnön. Äitinsä aina jaksoi muistuttaa jos osti miehelle jonkin tavaran, että erotessamme se menee sitten miehelle ja aina selittää, miten onneksi testamentilla voi rajata puolison oikeuden perintöön pois jne.
Mieheni ei ottanut avioehtoa.
Mikä siinä on loukkaavaa?
Kyllähän se loukkaavalta tuntuu, että rakastat toista ihmistä ja aiot naimisiin tämän kanssa, mutta hän ei luota sinuun sen vertaa, että uskoo ettet ole rahan takia hänen kanssaan. Tai jos ero tulee, ettet vain aio viedä kaikkia hänen rahojaan.
Ihan hyvin voi osoittaa todellista rakkautta ehdottomalla avioehtoa miehen puolesta. Näin osoitat todellakin, ettet ole hänen rahojen perässä.
Jaa. Minä itse rikkaana miehenä olen se kuka ei tahdo avioehtoa, mutta naisystäväni suorastaan vaatii. Itse tienaan vuodessa kaikkiaan lähes 100 000 euroa nettona (työ, sijoiutusten osingot) ja minulla on useamman sadan tonnin edestä kiinteää omaisuutta, naisystävälläni ei mitään ja kk- palkka vähän päälle kaksi tonnia, mutta silti mielestäni avioliitossa kaiken kuuluu olla yhteistä. Tarkoitus olisi siis perustaa perhe, ja käsittääkseni perheen varat ovat kaikissa tapauksissa yhteisiä varoja. Jos menettäisin omaisuuteni avioeron myötä naiselle, se olisi aivan mitätön juttu verrattuna perheeni menettämiseen. Tosi rakkaus ei katso rahaa-
Vierailija kirjoitti:
Jaa. Minä itse rikkaana miehenä olen se kuka ei tahdo avioehtoa, mutta naisystäväni suorastaan vaatii. Itse tienaan vuodessa kaikkiaan lähes 100 000 euroa nettona (työ, sijoiutusten osingot) ja minulla on useamman sadan tonnin edestä kiinteää omaisuutta, naisystävälläni ei mitään ja kk- palkka vähän päälle kaksi tonnia, mutta silti mielestäni avioliitossa kaiken kuuluu olla yhteistä. Tarkoitus olisi siis perustaa perhe, ja käsittääkseni perheen varat ovat kaikissa tapauksissa yhteisiä varoja. Jos menettäisin omaisuuteni avioeron myötä naiselle, se olisi aivan mitätön juttu verrattuna perheeni menettämiseen. Tosi rakkaus ei katso rahaa-
Niin minäkin vaadin samanlaisessa tapauksessa. Itselläni tuli paljon parempi olo, kun avioehto tehtiin.
naimisiin meno pitäis olla laitonta
kaikki miehet pitäis mennä MGTOW
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En oikein ymmärrä avioehdon tarvetta Suomessa. Eihän erotessa puoliso muutenkaan saa omaisuutta, joka on kartutettu ennen avioliittoa. Se taas mitä avioliitossa kerätään, sitä ei käsittääkseni edes voi suojata avioehdolla.
Se, että sinulla on väärää tietoa ja siihen pohjautuvaa epätietoisuutta, on valitettavaa.
Aviopuolisoiden kaikki omaisuus jaetaan puoliksi ilman avioehtoa.
Ei se kyllä mene tuolla tavalla automaattisesti. Eikä sitä muuta miksikään vaikka saisit 100 yläpeukkua. Omat vanhempani ovat eronneet ja taloa ei jaettu, koska oli selvästi nähtävissä että se on isän maksama ennen avioliittoa. Sitä en tiedä miten se on laissa ilmaistu, tiedän vain että näin tapahtui.
Ja äitini oli sen verran hieno nainen, että ymmärsi myös ettei hänellä ole siihen taloon mitään moraalista oikeutta. Avioliiton aikana hommattu omaisuus sitten jaettiin tasan.
Ositusta voidaan tosiaan sovitella tietyissä tilanteissa, mutta tämä ei ole mikään helppo juttu, vaan vaatii moitekanteen tekemisen käräjäoikeuteen osituksen toista osapuolta vastaan. Isäsi on siis vienyt äitisi oikeuteen ja vaatinut että hänen jo ennen avioliittoa omistamansa talo määrätään avio-oikeuden ulkopuoliseksi. Tuomioistuin on sitten ratkaissut asian isäsi eduksi.
Ositusta voidaan sovitella, jos lain mukaan tehty ositus johtaa kohtuuttomuuteen tai toinen puoliso saa siinä perusteetonta etua. Yleisimmin tätä käytetään jos avioliitto on kestänyt hyvin lyhyen aikaa, ja puolisoiden omaisuudet ovat olleet jo naimisiin mennessä hyvin erisuuruiset.
Jos avioliitto on kestänyt kymmeniä vuosia, on erittäin harvinaista että ositusta soviteltaiisin, vaikka toinen osapuoli olisi esim. ollut työelämän ulkopuolella hoitamassa yhteistä kotia, ja toinen hankkinut varallisuutta. Miten pitkään vanhempasi olivat naimisissa?
Muuten, ymmärräthän että tuo "jako" ei tarkoita sitä että fyysistä omaisuutta tosiaan jaettaisiin omaisuuskohtaisesti, eli että esim. äitisi saisi puolet talosta omistukseensa?
Oletko täysin varma että isäsi ei ole maksanut äidillesi tasinkoa rahana, ja tuossa tasingossa olisi ollut myös äitisi osuus talosta?
Eikö sitä vain voi kieltätytyä ottamasta puolikasta siitä talosta tai ja sopia keskenään miten omaisuus jaetaan? Minäkään en halua mitään miehen asunnosta vaikka olisin siihen oikeutettu.
Tasingosta voi toki myös halutessaan luopua vapaaehtoisesti. Oikeuskäytännössä on katsottu että tästä ei synny lahjaveroseuraamuksia toiselle puolisolle (eli sille jonka omaisuudesta luovutaan). Ehkä tuossa kerrotussa tapauksessa on käynyt noin (tosin asia olisi siinä tapauksessa pitänyt ilmaista selvemmin).
On kuitenkin ikävää, että ihmiset tuollaisten varsin harvinaisten yksittäistapausten pohjalta sitten vetävät mutkia suoriksi ja julistavat "tietona" esim. että ennen avioliittoa hankittua omaisuutta ei koskaan jaeta.
Henkilökohtaisesti en tunne ainuttakaan pariskuntaa, joka olisi ihan virallisesti erotessaan alkanut omaisuutta edes jakaa tai käynyt siitä oikeutta. Asiat on saatu aina sovittua hyvässä yhteishengessä. Ihan jo tällä perusteella katsoisin, että sivistyneelle ihmiselle avioehdon kaltaiset prosessit ovat tarpeettomia.
Ainahan omaisuus jaetaan jokaisessa erossa. Toinen lähtee toiseen suuntaan yhden rahanipun kanssa ja toinen toiseen suuntaan. Myös tavarat pitää jakaa. Sekin, että on avio-oikeus ja jaetaan puoliksi on ihan yhtälailla jakamista kuin avioehdon määritelmien mukaan jakaminen.
Kun näistä keskustellaan ennalta, saadaan jaot tehtyä usein vähemmällä riitelyllä kun askelmerkit ovat selvät.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei tuossa laissa kyllä ole mitään järkeä nykypäivänä jos jopa ennen avioliittoa ollut omaisuus jaetaan tasan. Ymmärrän kyllä, että joskus 100v sitten naisen on ollut pakko saada jotain vaikka väkisin kun asema on ollut se mitä se on ollut.
Näin on. Elatusvelvollisuus terminäkin käsittää enemmänkin sellaisen kuukausittaisen kulun ja pärjäämisen. Oikeus toisen omaisuudesta ennen suhdetta, kuulostaa pyrkimykseltä varallisuusluokassa ylöspäin.
Vielä parikymmentä vuotta sitten lyöttäydyttiin yksiin peraukisina opiskelijoina ja omaisuus alettiin kerätä tyhjästä yhdessä.
Alue: Aihe vapaa
Niin. Monelle ihmiselle rakkaus tai vaikka kysymys lasten hankinnasta on oleellisesti sellainen, että sen vuoksi erotaan, mutta miksi tällaisiin kysymyksiin tulisi sekoittaa niin maallisia asioita kuten raha. Rahaa saa aina uutta.