En ymmärrä iltavirkkuutta
Ei ole oikeasti mitään perustetta siihen? Ymmärrän kyllä liukuvan rytmin, jos biologinen kello on vaikka 25-26 tunnin mittainen. Tällöin tosin on ihan sama herääkö joka aamu 5.30 vai 9.30 - univajetta kertyy 1-2 tuntia yössä.
Vähäinen ulkoa tuleva valo ei voi mitenkään vaikuttaa talvella vuorokausirytmiin. Ei siis mitenkään! Kaikki ulkoiset ärsykkeet jotka valvottavat löytyvät siis kotoota!
Kommentit (49)
Vuorokausirytmiä ohjaavat ulkoisten ärsykkeiden lisäksi myös geenit. Kaikki eivät sopeudu yhteiskunnan ”normatiiviseen” rytmiin jos geneettinen alttius on liian voimakas. Elimistössä on lukuisia kellosoluja joiden perusteella ihmisen biologinen rytmi muodostuu. Näiden solujen toimintaa ohjaa mm. per3-geeni ja sen polymorfiat vaikuttavat siihen miten rytmi ilmenee. Lisäksi kannattaa huomioida, että joillakin rytmi voi olla reilusti yli tai alle 24-tuntinen, jolloin sopeutuminen on entistä hankalampaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mua alkaa nukuttamaan vasta 00 jälkeen, mut yleensä päivällä valoisaan aikaan nukuttaa eniten siinä 14-15 aikaan ja on pakko mennä päiväunille. Valolla ei ole mitään vaikutusta mun unirytmiin, ihan sama vaikka on verhot auki ja kesällä yötön yö.
Herää 4:30 viikon ajan ja sano sitten ettei uni tule kun olet iltavirkku. Armeijassakaan ei yllättäen leireillä ollut yhen ainoata iltavirkkua kun oli 20h rämmitty mudassa.
Tottakai ihminen nukkuu ihan mihin kellonaikaan tahansa jos rämpii ensin 20h mudassa, sillä ei ole mitään merkitystä mihinkään virkkuuteen, varmasti ne aamuvirkutkin nukkuisivat yhtälailla vaikka keskellä päivää tai kahdeltatoista yöllä.
Maailmassa on kaiketi paljon, mitä ap ei ymmärrä. Ja vaikka ap ei jotain ymmärrä, niin se ei tarkoita sitä, että asia on niinkuin ap sanoo.
Minulle luonnollinen päivärytmi olisi klo 9-24 hereillä, tähän rytmiin kroppa hakeutuu heti kun siihen on mahdollisuus eli lomilla. Nyt perhe- ja työelämässä herätys on tavallisesti klo 6-7 ja väääsyttää armottomasti herätä tuohon aikaan, nukkumaan menen n. Klo 23.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mua alkaa nukuttamaan vasta 00 jälkeen, mut yleensä päivällä valoisaan aikaan nukuttaa eniten siinä 14-15 aikaan ja on pakko mennä päiväunille. Valolla ei ole mitään vaikutusta mun unirytmiin, ihan sama vaikka on verhot auki ja kesällä yötön yö.
Herää 4:30 viikon ajan ja sano sitten ettei uni tule kun olet iltavirkku. Armeijassakaan ei yllättäen leireillä ollut yhen ainoata iltavirkkua kun oli 20h rämmitty mudassa.
Valvo joka ilta neljään asti viikon ajan, tuu sitten sanomaan että aamulla heräät aikaisin kun oot niin aamuvirkku.
Kertokaa sitten joku neurobiologinen mekanismi, miksi pimeys valvottaa ja valoisuus nukuttaa?
Minä olin iltavirkku jo 70-luvun loppupuolella alle kouluikäisenä. Silloin ei ollut kuin mustavalkotelkkari jossa oli kaksi kanavaa ja illansuussa siitä katsoin pikku kakkosen. Ja ulkona olin paljon.
Äitini vei minut hoitoon aina ennen seitsemää aamulla, ja aina mua väsytti niin lujaa että oksetti, mutta siellä hoitopaikassa en saanut nukuttua edes päiväunia. Silti aina iltaisin valvoin kun äiti jo nukkui. Makasin sängyssä ja kuuntelin kun äitee hornasi ja mietin että miksi ei saa unta kun aamulla se helvetti taas odottaa...
Minä olen vuosia ollut koulussa ja töissä mihin on pitänyt herätä aikaisin joka aamu, ja silti minusta ei ole koskaan tullut aamuvirkkua. Eikä koskaan tule uni ennen puoltayötä jos ei ole vaikka kovassa kuumeessa, mutta silloinkin herään viimeistään kahdelta yöllä sitten valvomaan. Ei ole mitään merkitystä vaikka heräisi kuudelta aamulla, illalla ei uni tule.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mua alkaa nukuttamaan vasta 00 jälkeen, mut yleensä päivällä valoisaan aikaan nukuttaa eniten siinä 14-15 aikaan ja on pakko mennä päiväunille. Valolla ei ole mitään vaikutusta mun unirytmiin, ihan sama vaikka on verhot auki ja kesällä yötön yö.
Herää 4:30 viikon ajan ja sano sitten ettei uni tule kun olet iltavirkku. Armeijassakaan ei yllättäen leireillä ollut yhen ainoata iltavirkkua kun oli 20h rämmitty mudassa.
Valvo joka ilta neljään asti viikon ajan, tuu sitten sanomaan että aamulla heräät aikaisin kun oot niin aamuvirkku.
Aamuvirkkuudelle on sentään luonnollinen syy: valo. Mutta tässä pointtina oli se, että nämä -virkkuusjutut ovat vain itse säädettyjä unirytmejä, joita pystyy muokata.
Voi jeesus. Millainen ihminen ei YMMÄRRÄ, että ihmisiä on erilaisia? Oletko ap imbesilli? Ilmeisesti olet.
Minä olen esimerkiksi koko työurani eli kolmisenkymmentä vuotta tehnyt epäsäännöllistä, iltapainoitteista vuorotyötä. Lomallakaan en saa unta ennen puolta yötä. Aamuvuoroon klo 4 töihin mennessä olen ehtinyt nukkua pari kolme tuntia, mutta nukun sitten päivällä töitä tultua. Ei ole ongelma olla iltavirkku, koska aika usein menen töihin vasta iltapäivällä ja minun pitääkin olla virkeä vielä likellä puolta yötä!
Osa on aamuvirkkuja, osa illantorkkuja. Kuka sinä ap olet sanomaan, mikä on "oikein" ja "normaalia"? Juotkos itse aamulla kolajuomia ja pelaat liikaa koneella, kun et saa nukuttua kunnolla aamulla? Hä?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mua alkaa nukuttamaan vasta 00 jälkeen, mut yleensä päivällä valoisaan aikaan nukuttaa eniten siinä 14-15 aikaan ja on pakko mennä päiväunille. Valolla ei ole mitään vaikutusta mun unirytmiin, ihan sama vaikka on verhot auki ja kesällä yötön yö.
Herää 4:30 viikon ajan ja sano sitten ettei uni tule kun olet iltavirkku. Armeijassakaan ei yllättäen leireillä ollut yhen ainoata iltavirkkua kun oli 20h rämmitty mudassa.
Valvo joka ilta neljään asti viikon ajan, tuu sitten sanomaan että aamulla heräät aikaisin kun oot niin aamuvirkku.
Aamuvirkkuudelle on sentään luonnollinen syy: valo. Mutta tässä pointtina oli se, että nämä -virkkuusjutut ovat vain itse säädettyjä unirytmejä, joita pystyy muokata.
Mikä ihmeen "luonnollinen syy"? Silloinhan sinä nukkuisit aamuisin yhdeksään ja menisit illalla nukkumaan puoli neljä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei mua ainakaan kiinnosta "perusteet", mutta olen aina ollut teinistä asti semmoinen että jos en millään herätyskelloilla pakota itseäni tiettyyn aikaan ylös, niin heräilen klo 12-14 välillä päivällä ja menen nukkumaan 3-5 välillä aamuyöstä. Ja voin parhaiten jos saan elää tuon luonnonrytmini mukaan. Vaikka nukkuisin ihan saman tuntimäärän mutta aikaisemmin, ei auta.
Ongelma on liiallisessa pelaamisessa, kolajuomien ja energiajuomien juonnissa.
En juo kolajuomia tai energiajuomia ollenkaan, kahviakin vain pari kuppia päiväaikaan, en pelaa. Silti olen iltavirkku, olen ollut koko ikäni.
Huoh, jo on vaikee elämä kun ei ymmärrä ihmisten erilaisia unirytmejä.
Vinkkivitonen; älä murehdi toisista, vaan keskity itseesi. Voit löytää uusia mielenkiintoisia asioita elämääsi.
Mä en ymmärrä aamuvirkkuja, kuka hullu herää YÖLLÄ klo 4-6?????
Se on YÖTÄ!
Jotkut eläintilan pitäjät ymmärrän, mutta ei muuten nykyaikana tarvitse herätä kukonlaulun aikaan..
Miksi ihmeessä ihmisen pitäisi KÄRSIÄ oman luonnollisen rytmin vastaisista jopa fyysisistä ongelmista lukemattakaan pään sisäisistä ongelmista?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mua alkaa nukuttamaan vasta 00 jälkeen, mut yleensä päivällä valoisaan aikaan nukuttaa eniten siinä 14-15 aikaan ja on pakko mennä päiväunille. Valolla ei ole mitään vaikutusta mun unirytmiin, ihan sama vaikka on verhot auki ja kesällä yötön yö.
Herää 4:30 viikon ajan ja sano sitten ettei uni tule kun olet iltavirkku. Armeijassakaan ei yllättäen leireillä ollut yhen ainoata iltavirkkua kun oli 20h rämmitty mudassa.
Valvo joka ilta neljään asti viikon ajan, tuu sitten sanomaan että aamulla heräät aikaisin kun oot niin aamuvirkku.
Aamuvirkkuudelle on sentään luonnollinen syy: valo. Mutta tässä pointtina oli se, että nämä -virkkuusjutut ovat vain itse säädettyjä unirytmejä, joita pystyy muokata.
Ei pidä paikkaansa. Ei aamuvirkku opi olemaan aamutorkku eikä päinvastoin. Ja täällä maailmankolkassa valo ei säätele koska talvella on vain muutama tunti keskellä päivää jotensakin valoisampaa, ei välttämättä niin valoisaa etteikö sisällä pitäisi laittaa valot jos lehden haluaa lukea. Ja taas kesällä on keskellä yötä pieni aika kun ehkä on vähän hämärämpää, eli käytännössä talvella on ympäri vuorokauden pimeää ja kesällä valoisaa. Minä tarvitsisin ihan pimeän että saisin nukuttua hyvin, ja olen iltavirkku, se että iltapäivällä kolmelta on jo pimeä ei saa mun kroppaa luulemaan että jaa nyt on yö kun on pimeä, vaan edelleen valvon puoleen yöhön.
Ap ei tarkoita, ettei ymmärrä tällaista unirytmiä, vaan sitä, että muka iltavirkun olisi mahdotonta aikaistaa tätä rytmiä, sillä tähän ei ole mitään maalaisjärkeen käypää perustetta.

Jos valo ei säätele niin mistä se kroppa sitten tietää onko ilta vai päivä?
Vierailija kirjoitti:
Ap ei tarkoita, ettei ymmärrä tällaista unirytmiä, vaan sitä, että muka iltavirkun olisi mahdotonta aikaistaa tätä rytmiä, sillä tähän ei ole mitään maalaisjärkeen käypää perustetta.
Siis mihin ei ole maalaisjärkeen käypää perustetta? Siihen unirytmiin vai siihen sen kääntämiseen?
Kumpaankin löytyy ihan tieteellistä perustetta, ei siihen maalaisjärkeä tarvitse uhrata 😃
Mulla ei oo lapsesta asti uni tullut illalla ja muistan kuinka makoilin omassa sängyssä piiitkään ennen kuin uni tuli. Eikä oo mihinkään muuttunu. Aamuisin väsyttää paljon, varmaan juuri siksi ettei illalla tullut uni. Joskus saatta kyllä väsy tulla illalla mutta useimmiten juuri iltapäivisin ja aamuisin nukuttaa. Turha siitä on ketään soimata jos on erilainen biologia. Toivoisin kyllä olevani aamuvirkku ennemmin. Lapset on periny samanlaisen unirytmin.
Niin ja eipä vaikuta virikkeet tai kahvit tähän eikä kolajuomat, ilman näitä tilanne on sama.