Lue keskustelun säännöt.
Nykynuoret, isovanhemmat ja lapsenlapset
20.11.2018 |
En halua kuulostaa itsekkäältä, mutta nykyään isovanhempia käytetään vähän liikaakin hyväksi. Nuoret menevät viikossa pari kertaa kuntosalille ja tuovat lapset sitten mummille ja vaarille. Näiden kuntosalikertojen lisäksi on milloin mitäkin. On pitkä työpäivä; "voitko hakea lapset päiväkodista?". Sitten pitää päästä välillä puolison kanssa syömään, leffaan tai viikonloppuna juhlimaan.
Lapsenlapset on tottakai ihania, mutta meillä isovanhemmillakin on oma elämä. Me olemme jo hoitaneet sen osan elämää, että lapset sitovat sinut keittiön ja olohuoneen välille. Suoraan tästä on hyvin vaikea puhua, koska riitaa en tahdo ja en sitäkään etteikö lapsenlapset nyt ikinä tulisi mummille ja vaarille.
Tästä pitäisi saada aito dialogi aikaiseksi. Se että lapsenlapset ovat 3-4 kertaakin viikossa isovanhempien hoidossa, on oikeasti jo aika paljon. Puolet viikosta! Kyse on myös jollain tavalla kunnioituksesta. Nyt jos koittaa vihjata, että emme pysty hoitamaan lapsia kun lähdemme jouluostoksille. Vastaus on usein jotain sen tyyppistä, että "no miksette mene päivällä? Mihin teillä on hoppu?".
Itse uskon että aika moni isovanhempi painii näiden kysymysten äärellä.
Kommentit (133)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ai jaa. Me ei saatu mitään apua milloinkaan, ei hoito- eikä taloudellista apua. Rahalla palkattiin hoitaja silloin harvoin kun oli tarvetta, esim. lääkärikäyntien ajaksi. Isovanhemmat päättivät eläkepäivillään muuttaa parin sadan kilometrin päähän varmuuden vuoksi. Nyt on harmillisesti sitten sairastuttu, mutta emme pysty apua antamaan täältä kaukaa käsin. Rahalla saa myös onneksi palkattua kotiapua.
Mutta kuitenkin vaikutat katkeralta isovanhempiasi kohtaan. Se on ihan oikein, että rahalla ostat hoitajan. Vanhukset ovat hoitohommansa tehneet vuorollaan. Tyyliin kerran kuukaudessa on isovanhemmille sopiva hoitotahti.
Totta helvetissä kuuluu olla katkera jos on vittumaiset selkänsä kääntävät vanhemmat. Taas joku hyväosainen rakastavien vanhempien kermaperse pumpulilapsi jeesustelee ja tuomitsee.
Totta. Olen saanut äidiltäni hoitoapua aikanaan, muutaman kerran vuodessa, kun olen sitä pyytänyt. Jos olisimme asuneet lähekkäin, varmasti apua olisi tullut useimminkin. Lähtökohtana oli kuitenkin, että annan isäni ja äitini elää vanhuutta rauhassa, enkä pompottele heitä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tuollaiseksihan se menee, jos ei ole koskaan uskaltanut sanoa omalle lapselleen "ei". Jos opettaa lapsensa pienestä pitäen siihen, että kaikkea ei nyt vaan saa eikä ainakaan just silloin kuin lapsi haluaa, ei aikuisenakaan synny ongelmia, jos ei joka kerta hyppää, kun aikuiset lapset käskevät hypätä. Ihan oma vika, jos ei osaa pitää rajojaan. Kaverini on juuri tällainen mummi, joka on aina antanut lapsilleen kaiken periksi. Sitä saa mitä tilaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ai jaa. Me ei saatu mitään apua milloinkaan, ei hoito- eikä taloudellista apua. Rahalla palkattiin hoitaja silloin harvoin kun oli tarvetta, esim. lääkärikäyntien ajaksi. Isovanhemmat päättivät eläkepäivillään muuttaa parin sadan kilometrin päähän varmuuden vuoksi. Nyt on harmillisesti sitten sairastuttu, mutta emme pysty apua antamaan täältä kaukaa käsin. Rahalla saa myös onneksi palkattua kotiapua.
Mutta kuitenkin vaikutat katkeralta isovanhempiasi kohtaan. Se on ihan oikein, että rahalla ostat hoitajan. Vanhukset ovat hoitohommansa tehneet vuorollaan. Tyyliin kerran kuukaudessa on isovanhemmille sopiva hoitotahti.
Tuohan riippuu niin paljon isovanhempien voinnistakin. Miten tuota "kerran kuukaudessa" tahtia toteutetaan, jos perheitä, joita autetaan on esim kolme?
Yksi perhe saa lapsenhoitoa kolmen kuukauden välein.
Toki isovanhemmat itse päättävät, jos jaksavat hyvällä mielellä useammin, niin sehän on ok. Jaksamiseen vaikuttaa myös lasten luonne ja tavat.
Kuolisin ikävään, jos näkisin lastenlapsia vain kolmen kuukauden välein. Hoidan todella mielelläni lastenlapsia ja tapaan kaikkia lähes viikottain, aina ei tapaamiseen kuulu hoitovastuuta.
Koen kuuluvani lasteni perheisiin, mutta en tunge yllättäen vieraaksi. ilmoitan yleensä omat menoni etukäteen, joten lastenhoidot eivät mene päällekkäin omien menojeni kanssa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ai jaa. Me ei saatu mitään apua milloinkaan, ei hoito- eikä taloudellista apua. Rahalla palkattiin hoitaja silloin harvoin kun oli tarvetta, esim. lääkärikäyntien ajaksi. Isovanhemmat päättivät eläkepäivillään muuttaa parin sadan kilometrin päähän varmuuden vuoksi. Nyt on harmillisesti sitten sairastuttu, mutta emme pysty apua antamaan täältä kaukaa käsin. Rahalla saa myös onneksi palkattua kotiapua.
Mutta kuitenkin vaikutat katkeralta isovanhempiasi kohtaan. Se on ihan oikein, että rahalla ostat hoitajan. Vanhukset ovat hoitohommansa tehneet vuorollaan. Tyyliin kerran kuukaudessa on isovanhemmille sopiva hoitotahti.
Tuohan riippuu niin paljon isovanhempien voinnistakin. Miten tuota "kerran kuukaudessa" tahtia toteutetaan, jos perheitä, joita autetaan on esim kolme?
Yksi perhe saa lapsenhoitoa kolmen kuukauden välein.
Toki isovanhemmat itse päättävät, jos jaksavat hyvällä mielellä useammin, niin sehän on ok. Jaksamiseen vaikuttaa myös lasten luonne ja tavat.Kuolisin ikävään, jos näkisin lastenlapsia vain kolmen kuukauden välein. Hoidan todella mielelläni lastenlapsia ja tapaan kaikkia lähes viikottain, aina ei tapaamiseen kuulu hoitovastuuta.
Koen kuuluvani lasteni perheisiin, mutta en tunge yllättäen vieraaksi. ilmoitan yleensä omat menoni etukäteen, joten lastenhoidot eivät mene päällekkäin omien menojeni kanssa.
Jotkut isovanhemmat - kuten omat vanhempani - näkevät lastenlapsenlapsiaan ehkä kolmen vuoden välein eivätkä taida ikävään kuolla, kun siinä kolmen vuoden aikana eivät ole kertaakaan halunneet käydä tai tavata....
Isovanhemmuus on nykyään hyvin polarisoitunutta. Osa välittää, auttaa, hoitaa. Toista osaa ei tippaakaan kiinnosta.
Tuttu juttu. Meillä lapsenlapset on lähes joka päivä meillä hoidossa. Ti, to ja la on lasten äidillä treenit. Sunnuntaina ovat usein meillä syömässä, eli äitikin mukana. Jonain päivänä viikosta hän käy töiden jälkeen kaupassa ja lapsenlapset ovat siis meillä. Sitten aina silloin tällöin tulee jotain muuta asiaa, mikä pitää jonain päivänä hoitaa.
Lapsenlapset myös syö meillä. Eihän pienet nyt perikatoon ketään syö, mutta lähinnä se että pitää olla tekemässä sitä ruokaa. Kyllä mä ymmärrän että kun tytär on yksinhuoltaja, niin hän apua aidosti tarvitsee. Mutta välillä tuntuu, että näin seitsämänkymppinen pariskunta ei ole enää kolmekymppinen pariskunta. Joskus vain ihan oikeasti väsyttää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Perheet ovat aivan hirvittävän eriarvoisessa asemassa. Toisilla molemmat isovanhemmat osallistuu, auttaa arjessa, hoitaa lapsia, tukee kriiseissä ja hädässä.
Toiset ovat täysin yksin, eivät saa apua, eivät edes välttämättä yhteydenpitoa tai välittämistä, jotkut isovanhemmat ovat aivan piittaamattomia lastensa elämästä ja perheistä. Tätä soisin yhteiskunnan jotenkin tasaavan, siis tukevan tksin jääviä lapsiperheitä.
T. Perheneuvolan täti
Minunkin kokemuksen mukaan harvassa on ne isovanhemmat, jotka hoitavat lapsenlapsiaan. Omien lasteni isovanhemmat ovat täysin välinpitämättömiä lastenlapsiaan kohtaan. Eipä tarvitse sitten odottaa että me lapsetkaan autetaan vanhuuden päivillä.
Lapset kasvaa nopeasti, joten ei sitä lastenlasten hoitoapua kauaa kysellä. Pian tulee aika, jolloin teinejä ei saa millään lähtemään mummolaan. Toivottavasti paljon lastenlapsiaan hoitoneet mummot ja papat saavat vastavuoroisesti apua lapsiltaan yhtä monta kertaa viikossa kuin ovat itse apua tarjonneet.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Minunkin kokemuksen mukaan harvassa on ne isovanhemmat, jotka hoitavat lapsenlapsiaan. Omien lasteni isovanhemmat ovat täysin välinpitämättömiä lastenlapsiaan kohtaan. Eipä tarvitse sitten odottaa että me lapsetkaan autetaan vanhuuden päivillä.
Lapset kasvaa nopeasti, joten ei sitä lastenlasten hoitoapua kauaa kysellä. Pian tulee aika, jolloin teinejä ei saa millään lähtemään mummolaan. Toivottavasti paljon lastenlapsiaan hoitoneet mummot ja papat saavat vastavuoroisesti apua lapsiltaan yhtä monta kertaa viikossa kuin ovat itse apua tarjonneet.
Kyllä mä uskon että he saavatkin sitten sitä apua. Kun ihmissuhteesta rakentuu tiivis, niin kyllä se nuori aikuinen sitten käy mummin puolesta kaupassa ja on kuskaamassa pappaa lääkäriin. Ihmissuhteet harvoin rakentuu yksipuolisiksi.
Vierailija kirjoitti:
Tuttu juttu. Meillä lapsenlapset on lähes joka päivä meillä hoidossa. Ti, to ja la on lasten äidillä treenit. Sunnuntaina ovat usein meillä syömässä, eli äitikin mukana. Jonain päivänä viikosta hän käy töiden jälkeen kaupassa ja lapsenlapset ovat siis meillä. Sitten aina silloin tällöin tulee jotain muuta asiaa, mikä pitää jonain päivänä hoitaa.
Lapsenlapset myös syö meillä. Eihän pienet nyt perikatoon ketään syö, mutta lähinnä se että pitää olla tekemässä sitä ruokaa. Kyllä mä ymmärrän että kun tytär on yksinhuoltaja, niin hän apua aidosti tarvitsee. Mutta välillä tuntuu, että näin seitsämänkymppinen pariskunta ei ole enää kolmekymppinen pariskunta. Joskus vain ihan oikeasti väsyttää.
Tyttärenne on hyvään tottunut, toivottavasti hän osaa arvostaa apuanne todella. Harvoin edes avioliitossa olevat äidit saavat noin paljon omaa aikaa, ikävä kyllä. Se että lapset viettävät paljon aikaa isovanhempiensa kanssa, on todella arvokasta lasten hyvinvoinnin ja kehityksen kannalta. Kannattaisi silti sopia tyttären kanssa että haluatte vähentää lastenhoitoa, koska ette jaksa enää. Hän luultavasti käyttää ilmaista hoitoapua ajattelematta ollenkaan isovanhempien tarvetta myös viettää omaa elämää.
T. Yksinhuoltaja, jonka vanhemmat eivät hoida lapsenlapsiaan ollenkaan
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Hah, kaikki lapsiperheet keiden kanssa itse keskustelen harmittelevat juuri sitä, ettei isovanhemmista ole yhtään apua. Ja tunnen aika paljon äitejä. Meillä on ihan sama tilanne myös, kukaan ei auta. Näin on monella muulla, sekä nuorilla että vanhemmillakin äideillä ja iseillä. Yksi 30+ pariskunta jolla on yksi pieni lapsi ei aio tehdä enempää lapsia siitä syystä, ettei ole tukiverkkoja ja parisuhde on nyt jo hajoamassa käsiin yhteisen ajan puutteen vuoksi. Ymmärrän hyvin. Onneksi minä ja mieheni olemme selvinneet tämän 9 vuotta ilman apua, joten kohta alkaa jo helpottaa kun lapset itsenäistyvät. 5 vuoden päästä saatamme jo päästä mieheni kanssa elokuviin, ihan kahdestaan. Lapsiluku jää meilläkin näihin kahteen mukulaan. Sitten ihmetellään miksei suomalaiset tee lisää lapsia.
Vierailija kirjoitti:
Hah, kaikki lapsiperheet keiden kanssa itse keskustelen harmittelevat juuri sitä, ettei isovanhemmista ole yhtään apua. Ja tunnen aika paljon äitejä. Meillä on ihan sama tilanne myös, kukaan ei auta. Näin on monella muulla, sekä nuorilla että vanhemmillakin äideillä ja iseillä. Yksi 30+ pariskunta jolla on yksi pieni lapsi ei aio tehdä enempää lapsia siitä syystä, ettei ole tukiverkkoja ja parisuhde on nyt jo hajoamassa käsiin yhteisen ajan puutteen vuoksi. Ymmärrän hyvin. Onneksi minä ja mieheni olemme selvinneet tämän 9 vuotta ilman apua, joten kohta alkaa jo helpottaa kun lapset itsenäistyvät. 5 vuoden päästä saatamme jo päästä mieheni kanssa elokuviin, ihan kahdestaan. Lapsiluku jää meilläkin näihin kahteen mukulaan. Sitten ihmetellään miksei suomalaiset tee lisää lapsia.
Viimeinen lause on asian ydin. Lapsia ei tehdä kun ei ole tukiverkkoa. TÄHÄN pitäisi tehdä korjausliike, ei niinkään perhevapaisiin. Perhevapaan jälkeenkun on vielä pitkästi toistakymmentä viuotta tukiverkotonta hoitovastuuta ja uupumista tiedossa.
T. Totaalitukiverkoton
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hah, kaikki lapsiperheet keiden kanssa itse keskustelen harmittelevat juuri sitä, ettei isovanhemmista ole yhtään apua. Ja tunnen aika paljon äitejä. Meillä on ihan sama tilanne myös, kukaan ei auta. Näin on monella muulla, sekä nuorilla että vanhemmillakin äideillä ja iseillä. Yksi 30+ pariskunta jolla on yksi pieni lapsi ei aio tehdä enempää lapsia siitä syystä, ettei ole tukiverkkoja ja parisuhde on nyt jo hajoamassa käsiin yhteisen ajan puutteen vuoksi. Ymmärrän hyvin. Onneksi minä ja mieheni olemme selvinneet tämän 9 vuotta ilman apua, joten kohta alkaa jo helpottaa kun lapset itsenäistyvät. 5 vuoden päästä saatamme jo päästä mieheni kanssa elokuviin, ihan kahdestaan. Lapsiluku jää meilläkin näihin kahteen mukulaan. Sitten ihmetellään miksei suomalaiset tee lisää lapsia.
Viimeinen lause on asian ydin. Lapsia ei tehdä kun ei ole tukiverkkoa. TÄHÄN pitäisi tehdä korjausliike, ei niinkään perhevapaisiin. Perhevapaan jälkeenkun on vielä pitkästi toistakymmentä viuotta tukiverkotonta hoitovastuuta ja uupumista tiedossa.
T. Totaalitukiverkoton
Tämä.
Perhevapaauudistus ei auta perheitä yhtään. Onpa vain taas uusi tapa ulkopuolisten viranomaisten sorkkia ja puuttua.
Jo koulujen kunnollinen hoitaminen ja se loputon typerä osallistaminen auttaisi ihan helvetisti!
Samaten lapsiperheiden kotipalvelu. Se mikä ennen oli automaattista ja itsestäänselvää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hah, kaikki lapsiperheet keiden kanssa itse keskustelen harmittelevat juuri sitä, ettei isovanhemmista ole yhtään apua. Ja tunnen aika paljon äitejä. Meillä on ihan sama tilanne myös, kukaan ei auta. Näin on monella muulla, sekä nuorilla että vanhemmillakin äideillä ja iseillä. Yksi 30+ pariskunta jolla on yksi pieni lapsi ei aio tehdä enempää lapsia siitä syystä, ettei ole tukiverkkoja ja parisuhde on nyt jo hajoamassa käsiin yhteisen ajan puutteen vuoksi. Ymmärrän hyvin. Onneksi minä ja mieheni olemme selvinneet tämän 9 vuotta ilman apua, joten kohta alkaa jo helpottaa kun lapset itsenäistyvät. 5 vuoden päästä saatamme jo päästä mieheni kanssa elokuviin, ihan kahdestaan. Lapsiluku jää meilläkin näihin kahteen mukulaan. Sitten ihmetellään miksei suomalaiset tee lisää lapsia.
Viimeinen lause on asian ydin. Lapsia ei tehdä kun ei ole tukiverkkoa. TÄHÄN pitäisi tehdä korjausliike, ei niinkään perhevapaisiin. Perhevapaan jälkeenkun on vielä pitkästi toistakymmentä viuotta tukiverkotonta hoitovastuuta ja uupumista tiedossa.
T. Totaalitukiverkoton
Olen saanut lapseni 1980-luvulla ja 1990-luvun alussa. Esikoisen aikaan ei ollut vielä subjektiivista päivähoito-oikeutta. Tämä tarkoitti, että kun perheeseen syntyi vauva, isommat lapset olivat myös kotihoidossa. Ja koska niiden isompienkin kanssa piti olla, äidit lapsineen olivat ulkona. Taloyhtiöiden pihoilla ja leikkipuistoissa oli äitejä lapsineen. Naapuruston muihin äiteihin tutustui, kun joka päivä istuttiin samalla hiekkalaatikolla tai käytiin samoissa leikkipuistoissa. Kun tarvitsi lapsenvahtia esim hammaslääkärikäyntiä varten, sai apua naapurilta. Isommista lapsista tuli kavereita ja lasten yökyläilyt oli tavallisia. Eikä kotona oleva aikuinenkaan tuntenut itseään yksinäiseksi, kun käytiin vuorotellen toisten luona päivisin kahvilla ja lapsilla oli seuraa toisistaan. Kaupassakin käytiin jos ei ihan joka päivä niin ainakin joka toinen. Usein lähdettiin kauppareissulle naapurin kanssa yhdessä. Vauvat vaunuihin ja isommat lapset kävelivät. Jos lapsi sairastui, pystyi kysymään naapurilta, voisiko tämä tuoda kaupassa käydessään vaippapaketin, maitoa tms.
Tukiverkkona tuohon aikaan ei siis ollut niinkään isovanhemmat vaan toiset pienten lasten äidit. Nyt tilanne on toinen, kun kukaan ei enää tunne ketään. Ja kun ei tunne ketään, ei uskalla kehenkään luottaakaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hah, kaikki lapsiperheet keiden kanssa itse keskustelen harmittelevat juuri sitä, ettei isovanhemmista ole yhtään apua. Ja tunnen aika paljon äitejä. Meillä on ihan sama tilanne myös, kukaan ei auta. Näin on monella muulla, sekä nuorilla että vanhemmillakin äideillä ja iseillä. Yksi 30+ pariskunta jolla on yksi pieni lapsi ei aio tehdä enempää lapsia siitä syystä, ettei ole tukiverkkoja ja parisuhde on nyt jo hajoamassa käsiin yhteisen ajan puutteen vuoksi. Ymmärrän hyvin. Onneksi minä ja mieheni olemme selvinneet tämän 9 vuotta ilman apua, joten kohta alkaa jo helpottaa kun lapset itsenäistyvät. 5 vuoden päästä saatamme jo päästä mieheni kanssa elokuviin, ihan kahdestaan. Lapsiluku jää meilläkin näihin kahteen mukulaan. Sitten ihmetellään miksei suomalaiset tee lisää lapsia.
Viimeinen lause on asian ydin. Lapsia ei tehdä kun ei ole tukiverkkoa. TÄHÄN pitäisi tehdä korjausliike, ei niinkään perhevapaisiin. Perhevapaan jälkeenkun on vielä pitkästi toistakymmentä viuotta tukiverkotonta hoitovastuuta ja uupumista tiedossa.
T. TotaalitukiverkotonOlen saanut lapseni 1980-luvulla ja 1990-luvun alussa. Esikoisen aikaan ei ollut vielä subjektiivista päivähoito-oikeutta. Tämä tarkoitti, että kun perheeseen syntyi vauva, isommat lapset olivat myös kotihoidossa. Ja koska niiden isompienkin kanssa piti olla, äidit lapsineen olivat ulkona. Taloyhtiöiden pihoilla ja leikkipuistoissa oli äitejä lapsineen. Naapuruston muihin äiteihin tutustui, kun joka päivä istuttiin samalla hiekkalaatikolla tai käytiin samoissa leikkipuistoissa. Kun tarvitsi lapsenvahtia esim hammaslääkärikäyntiä varten, sai apua naapurilta. Isommista lapsista tuli kavereita ja lasten yökyläilyt oli tavallisia. Eikä kotona oleva aikuinenkaan tuntenut itseään yksinäiseksi, kun käytiin vuorotellen toisten luona päivisin kahvilla ja lapsilla oli seuraa toisistaan. Kaupassakin käytiin jos ei ihan joka päivä niin ainakin joka toinen. Usein lähdettiin kauppareissulle naapurin kanssa yhdessä. Vauvat vaunuihin ja isommat lapset kävelivät. Jos lapsi sairastui, pystyi kysymään naapurilta, voisiko tämä tuoda kaupassa käydessään vaippapaketin, maitoa tms.
Tukiverkkona tuohon aikaan ei siis ollut niinkään isovanhemmat vaan toiset pienten lasten äidit. Nyt tilanne on toinen, kun kukaan ei enää tunne ketään. Ja kun ei tunne ketään, ei uskalla kehenkään luottaakaan.
No ei ne lapset ole sillä lailla myöskään kotona. Äidit palaa töihin. Plus että kun sekä päivähoito että koulu on sekaisin, ei tule mitään normaalia jatkumoa alueelle niin, että samat lapset seuraisi leikkipuistosta päiväkotiinnja kouluun jne.
Meilläkin esim lähitaloista lapsia kahdelsassa eri koulussa. Ei synny yhteisöä. Kaikki hoitaa vain omansa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hah, kaikki lapsiperheet keiden kanssa itse keskustelen harmittelevat juuri sitä, ettei isovanhemmista ole yhtään apua. Ja tunnen aika paljon äitejä. Meillä on ihan sama tilanne myös, kukaan ei auta. Näin on monella muulla, sekä nuorilla että vanhemmillakin äideillä ja iseillä. Yksi 30+ pariskunta jolla on yksi pieni lapsi ei aio tehdä enempää lapsia siitä syystä, ettei ole tukiverkkoja ja parisuhde on nyt jo hajoamassa käsiin yhteisen ajan puutteen vuoksi. Ymmärrän hyvin. Onneksi minä ja mieheni olemme selvinneet tämän 9 vuotta ilman apua, joten kohta alkaa jo helpottaa kun lapset itsenäistyvät. 5 vuoden päästä saatamme jo päästä mieheni kanssa elokuviin, ihan kahdestaan. Lapsiluku jää meilläkin näihin kahteen mukulaan. Sitten ihmetellään miksei suomalaiset tee lisää lapsia.
Viimeinen lause on asian ydin. Lapsia ei tehdä kun ei ole tukiverkkoa. TÄHÄN pitäisi tehdä korjausliike, ei niinkään perhevapaisiin. Perhevapaan jälkeenkun on vielä pitkästi toistakymmentä viuotta tukiverkotonta hoitovastuuta ja uupumista tiedossa.
T. TotaalitukiverkotonTukiverkkona tuohon aikaan ei siis ollut niinkään isovanhemmat vaan toiset pienten lasten äidit. Nyt tilanne on toinen, kun kukaan ei enää tunne ketään. Ja kun ei tunne ketään, ei uskalla kehenkään luottaakaan.
Hyvä pointti. Olisihan se edelleen parempi vaihtoehto jo vertaistuenkin takia saada turvaverkkoa samassa elämäntilanteessa olevilta, suunnilleen samanikäisiltä lasten vanhemmilta, sen sijaan, että ainoa tukiverkko ovat isovanhemmat, jotka saattavat olla vielä työelämässä, asua kaukana tai olla raihnaisia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minunkin kokemuksen mukaan harvassa on ne isovanhemmat, jotka hoitavat lapsenlapsiaan. Omien lasteni isovanhemmat ovat täysin välinpitämättömiä lastenlapsiaan kohtaan. Eipä tarvitse sitten odottaa että me lapsetkaan autetaan vanhuuden päivillä.
Lapset kasvaa nopeasti, joten ei sitä lastenlasten hoitoapua kauaa kysellä. Pian tulee aika, jolloin teinejä ei saa millään lähtemään mummolaan. Toivottavasti paljon lastenlapsiaan hoitoneet mummot ja papat saavat vastavuoroisesti apua lapsiltaan yhtä monta kertaa viikossa kuin ovat itse apua tarjonneet.
Kyllä mä uskon että he saavatkin sitten sitä apua. Kun ihmissuhteesta rakentuu tiivis, niin kyllä se nuori aikuinen sitten käy mummin puolesta kaupassa ja on kuskaamassa pappaa lääkäriin. Ihmissuhteet harvoin rakentuu yksipuolisiksi.
...ellei ole kuin mieheni veli, joka kyllä on hoidattanut lapsensa mummolla. Mummo on vienyt tarhaan, puheterapeutille ja harrastukseen. Joka päivä lapsi tulee koulun jälkeen mummolaan ja sieltä vanhempi hänet hakee. Syövät siellä samalla mummon laittaman ruuan. Samoin viikonloppuina lapsi jää sinne ja siellä syö sitten vanhempikin. Kätevää.
Kun mummo tarvitsee apua tietokoneen kanssa tai ihan mitä tahansa talvirenkaiden vaihdosta pihan haravointiin, niin eipä apuja heru kuin rahaa vastaan.
Mieheni sitten hoitaa nämä hommelit (ilmaiseksi) mummolle, ei lapsen isä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hah, kaikki lapsiperheet keiden kanssa itse keskustelen harmittelevat juuri sitä, ettei isovanhemmista ole yhtään apua. Ja tunnen aika paljon äitejä. Meillä on ihan sama tilanne myös, kukaan ei auta. Näin on monella muulla, sekä nuorilla että vanhemmillakin äideillä ja iseillä. Yksi 30+ pariskunta jolla on yksi pieni lapsi ei aio tehdä enempää lapsia siitä syystä, ettei ole tukiverkkoja ja parisuhde on nyt jo hajoamassa käsiin yhteisen ajan puutteen vuoksi. Ymmärrän hyvin. Onneksi minä ja mieheni olemme selvinneet tämän 9 vuotta ilman apua, joten kohta alkaa jo helpottaa kun lapset itsenäistyvät. 5 vuoden päästä saatamme jo päästä mieheni kanssa elokuviin, ihan kahdestaan. Lapsiluku jää meilläkin näihin kahteen mukulaan. Sitten ihmetellään miksei suomalaiset tee lisää lapsia.
Viimeinen lause on asian ydin. Lapsia ei tehdä kun ei ole tukiverkkoa. TÄHÄN pitäisi tehdä korjausliike, ei niinkään perhevapaisiin. Perhevapaan jälkeenkun on vielä pitkästi toistakymmentä viuotta tukiverkotonta hoitovastuuta ja uupumista tiedossa.
T. TotaalitukiverkotonTukiverkkona tuohon aikaan ei siis ollut niinkään isovanhemmat vaan toiset pienten lasten äidit. Nyt tilanne on toinen, kun kukaan ei enää tunne ketään. Ja kun ei tunne ketään, ei uskalla kehenkään luottaakaan.
Hyvä pointti. Olisihan se edelleen parempi vaihtoehto jo vertaistuenkin takia saada turvaverkkoa samassa elämäntilanteessa olevilta, suunnilleen samanikäisiltä lasten vanhemmilta, sen sijaan, että ainoa tukiverkko ovat isovanhemmat, jotka saattavat olla vielä työelämässä, asua kaukana tai olla raihnaisia.
Onnistui ennen, ei enää nyt. Ihmiset on pohjattoman itsekkäitä. Munä toimin naapuruston tukiverkkona (otan lapsia hoitoon ja yökylään). Kertaakan kukaan ei ole ollut vastavuoroinen. Ei kertaakaan. Jos olen kysynytkin niin ikinä ei ole sopinut. Mun apu kyllä kelpaa kummasti.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hah, kaikki lapsiperheet keiden kanssa itse keskustelen harmittelevat juuri sitä, ettei isovanhemmista ole yhtään apua. Ja tunnen aika paljon äitejä. Meillä on ihan sama tilanne myös, kukaan ei auta. Näin on monella muulla, sekä nuorilla että vanhemmillakin äideillä ja iseillä. Yksi 30+ pariskunta jolla on yksi pieni lapsi ei aio tehdä enempää lapsia siitä syystä, ettei ole tukiverkkoja ja parisuhde on nyt jo hajoamassa käsiin yhteisen ajan puutteen vuoksi. Ymmärrän hyvin. Onneksi minä ja mieheni olemme selvinneet tämän 9 vuotta ilman apua, joten kohta alkaa jo helpottaa kun lapset itsenäistyvät. 5 vuoden päästä saatamme jo päästä mieheni kanssa elokuviin, ihan kahdestaan. Lapsiluku jää meilläkin näihin kahteen mukulaan. Sitten ihmetellään miksei suomalaiset tee lisää lapsia.
Viimeinen lause on asian ydin. Lapsia ei tehdä kun ei ole tukiverkkoa. TÄHÄN pitäisi tehdä korjausliike, ei niinkään perhevapaisiin. Perhevapaan jälkeenkun on vielä pitkästi toistakymmentä viuotta tukiverkotonta hoitovastuuta ja uupumista tiedossa.
T. TotaalitukiverkotonOlen saanut lapseni 1980-luvulla ja 1990-luvun alussa. Esikoisen aikaan ei ollut vielä subjektiivista päivähoito-oikeutta. Tämä tarkoitti, että kun perheeseen syntyi vauva, isommat lapset olivat myös kotihoidossa. Ja koska niiden isompienkin kanssa piti olla, äidit lapsineen olivat ulkona. Taloyhtiöiden pihoilla ja leikkipuistoissa oli äitejä lapsineen. Naapuruston muihin äiteihin tutustui, kun joka päivä istuttiin samalla hiekkalaatikolla tai käytiin samoissa leikkipuistoissa. Kun tarvitsi lapsenvahtia esim hammaslääkärikäyntiä varten, sai apua naapurilta. Isommista lapsista tuli kavereita ja lasten yökyläilyt oli tavallisia. Eikä kotona oleva aikuinenkaan tuntenut itseään yksinäiseksi, kun käytiin vuorotellen toisten luona päivisin kahvilla ja lapsilla oli seuraa toisistaan. Kaupassakin käytiin jos ei ihan joka päivä niin ainakin joka toinen. Usein lähdettiin kauppareissulle naapurin kanssa yhdessä. Vauvat vaunuihin ja isommat lapset kävelivät. Jos lapsi sairastui, pystyi kysymään naapurilta, voisiko tämä tuoda kaupassa käydessään vaippapaketin, maitoa tms.
Tukiverkkona tuohon aikaan ei siis ollut niinkään isovanhemmat vaan toiset pienten lasten äidit. Nyt tilanne on toinen, kun kukaan ei enää tunne ketään. Ja kun ei tunne ketään, ei uskalla kehenkään luottaakaan.
No ei ne lapset ole sillä lailla myöskään kotona. Äidit palaa töihin. Plus että kun sekä päivähoito että koulu on sekaisin, ei tule mitään normaalia jatkumoa alueelle niin, että samat lapset seuraisi leikkipuistosta päiväkotiinnja kouluun jne.
Meilläkin esim lähitaloista lapsia kahdelsassa eri koulussa. Ei synny yhteisöä. Kaikki hoitaa vain omansa.
Minä onnistuin tutustumaan moneen äitiin leikkipuistossa ja kerhossa, kun lapseni olivat vielä kotihoidossa. Omaa tuuriani oli, että olin ainoa tukiverkoton. Ei siinä muilla ollut tarvetta vastavuoroiselle lastenhoidolle tai muulle avulle.
Muistan miten kurjalta tuntui kuunnella miten muilla oli vanhemmat ja jopa sisarukset apuna, lapsia hoitamassa, siivoamassakin joskus. Itse hoidin omani miehen tehdessä parhaansa vaativassa työssä.
Kerran kysyin varamummoa meille, ja vastaus oli, että mummoille on paljon kysyntää (ymmärrettää) ja ensi sijaisesti he valitsevat perheitä jotka ovat vähävaraisia ja muutenkin tuen tarpeessa. Tämä jätti minuun jotenkin sellaisen kylmän jäljen. Pärjään itse, eikä tee mieli auttaa ketään.
Meillä isovanhempi tulee meille tavatakseen nuoria. Nuoret sitten mököttävät huoneissaan, sanovat sanan, pari ja tuijottavat ruutua, ei paljon pappa kiinnosta. Pienenä olivat ukilla sillointällöin kun omat työt olivat hankalasti järjestettävissä iltapäivähoitoon tai päiväkotiin.
Että kyllä sekin aika vielä tulee kun et voisi teinejä vähempää kiinnostaa ja saat olla ihan ylhäisessä yksinäisyydessäsi. Kyllä se sitten taas siitä, ja saat varmaan seurata heidän aikuistumistaan, jos luoja elonpäiviä suo.