Lue keskustelun säännöt.
Miksi ikävöin ihan järjettömästi mun nuoruuden aikaista poikaystävää - edelleen?
19.11.2018 |
Koko aikuisiän se on kulkenut ajatuksissani mukana. Aina välillä ollut kova ikävä, mutta sitten se on kuitenkin aika pian mennyt ohi ja mennyt taas pitkä pätkä ikävöimättä.
Nyt on kuitenkin jo todella pitkä kausi ollut, että on ihan koko ajan ikävä. Miksi se ei nyt menekään ohi?
Kommentit (45)
Näetkö häntä useinkin vai onko vain muistot?
Nuorena tunteet ovat niin voimakkaat, rakkaus niin uutta, se jää mieleen. Luultavasti kyseisen henkilön kanssa ei nyt olisi ollenkaan kivaa - aika on myös kullannut muistoja.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Koska se ei ole siinä vieressä oksentamassa ja ilkeilemässä, vaan muistelet täydellisyyttä, jota ei ole olemassa.
Muistan kyllä hyvin hänen "plussat ja miinukset".
ap.
Sellaista se joskus. Sitä alkaa muistella jotain ihmistä ja tästä muodostuu koko ajan ihanampi ja täydellisempi, eikä sillä ole todellisuuden kanssa paljoakaan tekemistä.
Sama täällä, mutta toisaalta tiedän että jos oikeasti olisin yhdessä tuon ensirakkauteni kanssa nyt niin ei se toimisi.
Vierailija kirjoitti:
Näetkö häntä useinkin vai onko vain muistot?
Nuorena tunteet ovat niin voimakkaat, rakkaus niin uutta, se jää mieleen. Luultavasti kyseisen henkilön kanssa ei nyt olisi ollenkaan kivaa - aika on myös kullannut muistoja.
Muuten olisin varmastikin ihan samaa mieltä, mutta kun tämä ikävä ja muut tunteet ovat olleet koko ajan. Siis sieltä erossa olon alusta asti. Missään vaiheessa ei ole siis tuntunut, että tunteet olisi jossain vaiheessa laimenneet. Ei seurustellessa, ei erotessa eikä sen jälkeen. Ne vain on koko ajan pysyneet samana. Jostain sitten aina pulpahtaa esiin.
ap.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minäkin kaipaan ja johtuu luullakseni siitä, että silloin ajattelin, että hänen kanssaan elämäni olisi ollut paljon parempaa kuin mitä elämäni on nyt. Kaipaan niitä haaveita ja sitä, että kaikki olisi vielä mahdollista, sitä vapautta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ehkä olit silloin onnellinen ja huoleton, ja kaipaat sitä nuoruuden fiilistä, jolloin kaikki oli mahdollista. Ja se kaikki kulminoituu siihen poikaan.
?
TEIDÄT ON TARKOITETTU TOISILLENNE
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Näin mullekin meinaa joskus haikeuden puuskassa käydä ja sitten muistan, että meidän erolle oli olemassa syy. Siihen loppuu se kaipaus.
Tuolle on termikin olemassa: Alpha Widow.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Näetkö häntä useinkin vai onko vain muistot?
Nuorena tunteet ovat niin voimakkaat, rakkaus niin uutta, se jää mieleen. Luultavasti kyseisen henkilön kanssa ei nyt olisi ollenkaan kivaa - aika on myös kullannut muistoja.
Muuten olisin varmastikin ihan samaa mieltä, mutta kun tämä ikävä ja muut tunteet ovat olleet koko ajan. Siis sieltä erossa olon alusta asti. Missään vaiheessa ei ole siis tuntunut, että tunteet olisi jossain vaiheessa laimenneet. Ei seurustellessa, ei erotessa eikä sen jälkeen. Ne vain on koko ajan pysyneet samana. Jostain sitten aina pulpahtaa esiin.
ap.
minulla on sama juttu ja tuosta suuresta rakkaudesta on jo 20 vuotta aikaa.
aika kultaa muistot.
se oli teiniaikaa.. nyt vieressäs on kaljamaha reiska joka paskoo pytynt täyteeen ja vitt uilee.
luultavasti toi nuoruutes rakas on nykyään tollanen reiska :)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kävikö jotenkin niin, että se oli ensimmäinen ja ainutlaatuinen suhde tai ystävyys. Se loppui yhtäkkiä kun valitsitkin toisin ja suhteen käsittely jäi kesken. Valitsitko hätäpäissäsi toisen, "huonomman" vaihtoehdon siinä vaiheessa kun olisit ollut lähentymässä ensimmäisen poikaystäväsi kanssa. Haaveilitte molemmat yhteisestä tulevaisuudesta, mutta ette puhuneet siitä suoraan, vaan joskus peitetyillä viittauksilla. Olitte niin nuoria.
Nelikymppisenäkin voi vielä prosessoida nuoruuden rakkautta, jonka koki alle parikymppisenä, vaikkei silloin välttämättä edes varsinaisesti seurusteltu tai koettu yhdessä mitään fyysistä. Mieli etsii päätöspistettä kesken jääneelle asialle.
Vierailija kirjoitti:
Koska se ei ole siinä vieressä oksentamassa ja ilkeilemässä, vaan muistelet täydellisyyttä, jota ei ole olemassa.
Ei kaikki miehet ole narsismiin taipuvia juoppoja.
Itsekin haikailin yläaste rakkauden perään siinä määrin, että oli pakko ottaa yhteyttä 15 vuotta edellisen tapaamisen jälkeen. Näin edelleen unia ja mietin häntä. Uudelleenkohtaaminen johti välittömään rakastumiseen, naimisiinmenoon ja nyt olen raskaana. En todella ole katunut hetkeäkään, mies on upea ja hänestä on kasvanut todella hyvä mies. Ei oksenna vieressä eikä todellakaan ilkeile.
Tämä on yllättävän tavallista. Ei auta kuin opetella elämään tunteidensa kanssa.
Itse en kokenut silloin nuorena olevani vapaa ja että kaikki olisi ollut mahdollista. Nuoruuden rakkaus ja haaveet yhteisestä tulevaisuudesta saivat minut pyrkimään elämässä eteenpäin. Minulla oli silti paljon ja lähes lamaannuttavaa epäonnistumisen pelkoa. En ollut valmis suhteeseen eikä siitä puhuttukaan suoraan. Olimme ystäviä. Koin kuitenkin, että nuoruuden rakkauteni oli minulle liian hyvä. Peitin rikkinäisyyttäni ja esitin ehjempää kuin mitä olin.
Olen iloinen siitä, että ystävyytemme sai kehittyä rauhassa useamman vuoden ja opin hiljalleen luottamaan. Se oli kaunista js mutkatonta ystävyyttä. Siinä vaiheessa kun olisimme voineet vähän lähentyä minulle tuli levottoman kiire löytää "se oikea". Tein sitten hirveän huonon ratkaisun, joka alussa näytti hyvältä. Samalla jätin nopeasti ensi rakkauteni.
Monen mutkan kautta löysin lopulta minulle sopivan ihmisen. Se ensimmäisen suhteen äkkilopetus on kuitenkin vaivannut joskus vielä vuosikymmenienkin päästä silloin kuin tällaisille ajatuksille on syystä tai toisesta ollut tilaa.
Vierailija kirjoitti:
Itse en kokenut silloin nuorena olevani vapaa ja että kaikki olisi ollut mahdollista. Nuoruuden rakkaus ja haaveet yhteisestä tulevaisuudesta saivat minut pyrkimään elämässä eteenpäin. Minulla oli silti paljon ja lähes lamaannuttavaa epäonnistumisen pelkoa. En ollut valmis suhteeseen eikä siitä puhuttukaan suoraan. Olimme ystäviä. Koin kuitenkin, että nuoruuden rakkauteni oli minulle liian hyvä. Peitin rikkinäisyyttäni ja esitin ehjempää kuin mitä olin.
Olen iloinen siitä, että ystävyytemme sai kehittyä rauhassa useamman vuoden ja opin hiljalleen luottamaan. Se oli kaunista js mutkatonta ystävyyttä. Siinä vaiheessa kun olisimme voineet vähän lähentyä minulle tuli levottoman kiire löytää "se oikea". Tein sitten hirveän huonon ratkaisun, joka alussa näytti hyvältä. Samalla jätin nopeasti ensi rakkauteni.
Monen mutkan kautta löysin lopulta minulle sopivan ihmisen. Se ensimmäisen suhteen äkkilopetus on kuitenkin vaivannut joskus vielä vuosikymmenienkin päästä silloin kuin tällaisille ajatuksille on syystä tai toisesta ollut tilaa.
Miksi et ota yhteyttä ja katso mikä tilanteenne ja välinne ovat nyt?
Koska se ei ole siinä vieressä oksentamassa ja ilkeilemässä, vaan muistelet täydellisyyttä, jota ei ole olemassa.