Lue keskustelun säännöt.
Lapsen luokkakaverin äiti oli minulle vihainen kun lapseni oli kiusannut hänen lastaan!
18.11.2018 |
Näin kävi. Lapseni on kiusannut luokkakaveriaan ja nyt tämän kiusatun äiti vihoittelee minulle. Aivan uskomatonta. Kiusaamiseen on puututtu ja oma lapseni ei ole siinä ainut syyllinen vaan tällä vastapuolellakin on osansa siinä.
Onko tuo äiti korkeasta koulutuksestaan huolimatta niin imbesille, ettei ymmärrä minun ja lapseni olevan erilliset henkilöt. Oletteko kokeneet vastaavaa?
Kommentit (59)
Kyllä minä suhtaudun lapseni kiusaajan äitiin lempeän myötämielisesti. Muistan kysyä, onko ollut vielä viinan kanssa ongelmia ja surkutella sitä, että hän näyttää maanantaina niin nuutuneelta, ei kai vain jäänyt se korkki auki lauantai-iltana. Tarjoan myös auliisti kyytiä psykiatrisen sairaanhoitajan pakeille ja kyselen, joko nuoremma lapsen huostaanottoa ollaan purkamassa. Kaikki tämä tietenkin muiden kuullen, jotta kaikki ymmärtävät, että eihän vika koskaan ole kiusaajan vanhemmissa, hehän ovat uhreja.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen kokenut vastaavaa, nimittäin ollut kiusattuna. Syy tähän oli että kiusaajani olivat sadisteja joista oli hauska aiheuttaa tuskaa muille, ja minä olin helppo uhri. Mutta totta kai heidänkään vanhempansa eivät välittäneet kuin omasta mukavuudestaan, joten syytä etsittiin minusta, tällöin kun heidän ei tarvinnut tehdä mitään.
Nyt olen nelikymppinen, enkä ole vieläkään päässyt traumoistani yli, enkä varmaan koskaan pääsekään. Opiskelusta ei tullut mitään, en ole eläissäni käynyt treffeillä edes yhden yön suhteen verran. Haaveet perheestä, urasta ja oikeastaan mistään ovat muuttuneet "olisi ollut kiva" -muotoon. Ihmissuhteita ei ole kun en yksinkertaisesti pysty uskomaan kenenkään haluavan minua millään tavalla. Alkoholiin yms. suhteeni sen sijaan on pitkä ja vakaa. Tämä tietysti vapauttaa minut elämäni raunioista ennemmin tai myöhemmin, ellei rekan nuppi ehdi ensin. Sääli: elämä näyttää kivalta ulkopuolelta katsottuna. Ehkä sen jälkeen on jotain minullekin, kunhan saan kasaan tarpeeksi rohkeutta tai maksavaurioita sinne lähteäkseni. Tai sitten ei.
Joten ehkäpä voisit yrittää löytää sydämestäsi hitusen armoa ihm- imbesilleille, joita harmittaa, kun kakarasi tekee saman heidän lapsilleen sinun katsellessasi vierestä?
Vierailija kirjoitti:
Opettakaa lapsenne pitämään puoliansa. Juuri eilen 9-vuotias poikani kertoi luokkakaverista, joka kiusaa välillä muita. Siis satuttaa lyömällä. Oli kovin tuohtunut, kun oli viime viikolla lyönyt kovaa erästä kilttiä luokkakaveria. Tiedän ko. lapsen jo päiväkodista ja ei käy ihan täysillä. Kysyin, että lyökö se sua. Omani vastasi, että löi kerran ekalla, mutta otin siitä niskalenkin ja kaadoin. Ei se kuulemma uskalla, kun "saa niin turpaansa, jos mua lyö". Okei, en pidä tuommoisesta brutaalista ilmaisusta, mutta siinä sen näkee. Kun osaa antaa takaisin, niin ainakin poikien maailmassa homma hoidetaan sillä. Tytöt on toinen juttu, ne on hankalia ja kiusaamiset paljon salakavalampia.
Ja sanotaan nyt sekin, että omaani ei ole koskaan syytetty toisten satuttamisesta tai kiusaamisesta. Mutta on kyllä aika kovaotteinen, jos häneen kosketaan. Taannoin katsoin pihalla, kun naapurin poika löi naamaan, niin omaltani lävähti samantein raju tönäisy ja tämä toinen poika kaatui nurmikolle. Sitten kaikki oli hyvin ja ovat kavereita taas. Pitää vaan välillä testata rajoja. Ei anna kenenkään hyppiä nokilleen, mutta ei koskaan aloita. Ja osaa rajansa, ei potki tai hakkaa nyrkilä tai pure vaan osaa ne poikien nahistelusäännöt, jossa ketään ei ole tarkoitus kuitenkaan satuttaa sen suuremmin.
Mitkä ihmeen nahistelusäännöt? Normaalit pojat osaavat olla lyömättä.
Vierailija kirjoitti:
Ajattelevatko ihmiset todella näin että syy kiusaamiseen ja konflikteihin johtuu kasvatuksesta? Varsin yksioikoista ajattelua.
No ei se ainakaan opettajasta johdu.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Opettakaa lapsenne pitämään puoliansa. Juuri eilen 9-vuotias poikani kertoi luokkakaverista, joka kiusaa välillä muita. Siis satuttaa lyömällä. Oli kovin tuohtunut, kun oli viime viikolla lyönyt kovaa erästä kilttiä luokkakaveria. Tiedän ko. lapsen jo päiväkodista ja ei käy ihan täysillä. Kysyin, että lyökö se sua. Omani vastasi, että löi kerran ekalla, mutta otin siitä niskalenkin ja kaadoin. Ei se kuulemma uskalla, kun "saa niin turpaansa, jos mua lyö". Okei, en pidä tuommoisesta brutaalista ilmaisusta, mutta siinä sen näkee. Kun osaa antaa takaisin, niin ainakin poikien maailmassa homma hoidetaan sillä. Tytöt on toinen juttu, ne on hankalia ja kiusaamiset paljon salakavalampia.
Ja sanotaan nyt sekin, että omaani ei ole koskaan syytetty toisten satuttamisesta tai kiusaamisesta. Mutta on kyllä aika kovaotteinen, jos häneen kosketaan. Taannoin katsoin pihalla, kun naapurin poika löi naamaan, niin omaltani lävähti samantein raju tönäisy ja tämä toinen poika kaatui nurmikolle. Sitten kaikki oli hyvin ja ovat kavereita taas. Pitää vaan välillä testata rajoja. Ei anna kenenkään hyppiä nokilleen, mutta ei koskaan aloita. Ja osaa rajansa, ei potki tai hakkaa nyrkilä tai pure vaan osaa ne poikien nahistelusäännöt, jossa ketään ei ole tarkoitus kuitenkaan satuttaa sen suuremmin.
Mitkä ihmeen nahistelusäännöt? Normaalit pojat osaavat olla lyömättä.
Ja yleensäkin normaalit lapset eivät tarvitse kahta-kolmea painimatsia per päivä, eivätkä innostuessaan lyö toista nyrkillä, tai ohimennen tönäisen kivikovalle lattialle kun toinen oli edessä mut se töniminen oli läppä hei!
Ihan oikeasti. Oma poikani on liikunnallinen, nopea ja taitava fyysisesti, mutta ei yhtään pidä siitä että joku tulee fyysisesti painimaan tai muuta vastaavaa. Se ahdistaa häntä. Lapseni serkut ovat samanlaisia, ja kovaäänisiä, ja heistä voisi joku tyhmempi luulla, että ovat asiat fyysisesti ratkaisevia poikia, mutta ei, eivät ole. Hekään eivät välitä yhtään mistään painimisesta.
Jotain on mätää sellaisen lapsen (tytön tai pojan) kasvatuksessa ja psyykkeessä, jonka tapa ratkaista asiat on fyysinen. Mitään pojat on poikia - juttuja ei olekaan, pojat ovat keskenään hyvin erilaisia, aivan kuten tytötkin. Taapero voi mennä ja mätkäistä toista nyrkillä naamaan kun asiat ei mene miten taapero haluaa, ja sekään ei ole oikein ja siihenkin pitää aikuisen heti puuttua. Jos koulussa, tai siis kun kouluissa on lapsia, joille lyöminen on normaalia, niin siihen pitää puuttua. Sitä ei tarvitse hyväksyä. Eikä siihen pidä reagoida laittamalla toinen kerran kanveesiin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mulle käynyt näin aina sillon tällöin. Vanhin lapseni erityislapsi,osannut olla hel..tin rasittava välillä.Varmasti piinannut toisia lapsia.Olin poikani kanssa kaupassa kun vastaan tuli miestyökaveri,moikkasi iloisesti ja meinasi alkaa juttelemaan. Huomasikin poikani selkäni takana,ilme miehellä muuttui ja pörhälsi saman tien ohi.Ei ollut aikasempaa tajunut että tämä vintiö on mun lapsi.Tuntenut mut töistä. Hällä samanikänen poika.
Jos miettii poikani käytöstä nuorempana niin monet ihmiset voisivat kuvitella että on huonon kasvatuksen saannut.Niin minäkin aikoinaan ajattelin,mutta kun ton oman erityislapsen sain niin ajatusmaailma teki kuperkeikan.
Monesti nämä ihmiset, jotka suhtautuvat mustavalkoisella raivolla koulukiusaamiseen, eivät huomaa, milloin itse kiusaavat.
Minulla on lapsi, joka on ollut sekä kiusattu, että kiusaaja.
Väittäisin, että asioita on ollut helpompi sopia, koska osaan katsoa asiaa molemmilta puolilta.
Sen lisäksi on osattava erottaa, mikä on kiusaamista (pitkäjänteistä, jatkuvaa, yksipuolista), mikä taas riitatilanne (kaksi osapuolta, yleensä kerran tapahtuva, jonka kuitenkin häviävä osapuoli saattaa kokea kiusaamiseksi) tai tappelu (jossa kaikilla osapuolilla nyrkit heiluu), tai nahistelut (mikä on normaali tapa lapsille rakentaa sosiaalista ympäristöä, nahistelussa osapuolet ovat hymyileviä ja nauravaisia, ja valta-asemat vaihtuu, vahvempi antaa heikomman voittaa jne).
Vanhemmat harvoin kannustavat lapsiaan kiusaamaan, joskus tietenkin vanhempi on itsekin kiusaaja, jolloin kiusaamista on lähes mahdotonta saada muuttumaan.
Joskus on myös mahdollista, että kiusattu vaikuttaa tapahtumiin myös itse. Joskus on ihan mahdollista, että lapsi ei ole oppinut sosiaalisia normeja tai ei erota esim nahistelua riitelystä ja kiusaamisesta. Monesti juuri nahistelu on kiusattujen perheessä täysin kiellettyä, jolloin tärkeä opetus jää saamatta. Nahistelellessa nimittäin opitaan paljon; rajat, mitä ei ole sopivaa tehdä, milloin kuuluu lopettaa ja alistua (vahvemman kuuluu alistua). Nahistelu vahvistaa lasten suhdetta, nahistelevat sisaret ovat läheisiä samoin läheiset ystävät nahistelevat.
Jos lapselta kielletään nahistelu, hän ei pysty muodostamaan läheistä ystävyyssuhdetta. Jos nahisteluun taas puututaan kiusaamisena, lapsi eristetään ryhmästä (aikuisen toimesta, ja myöhemmin muiden lasten; tota ei kannata ottaa mukaan, kun meitä sitten taas syytetään kiusaajiksi)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Mulla on kokemusta. Meillä ns kuriton lapsi, jolla muutakin ongelmaa. Puhutaan harva se päivä miten ihmisiä tulisi kohdella. Hävettää sem tempaukset jo valmiiksi. Todella yritän tehdä kaikkeni ettei muita kiusaisi, mutta vaikea olla fyysisesti aina läsnä. Tuntuu ettei keinot mee perille. Ja joo, ollaan haettu pojalle ulkopuolistakin apua.
Muut lapset meillä on näitä hyvin käyttäytyviä. Kasvattajassako vika? En tiedä.
Kirjotin ton nro 50.Tämä texti tosi tuttua. Meillä kanssa kaksi muuta,normaalia, lasta onneksi.Muuten olisin tuntenut itseni kasvattajana täysin epäonnistuneeksi. Ei ole mikään lohtu että on erityislapsi kyllä sitä itseään kasvattajana syyllistää.
Onhan se siinä mielessä kasvattajan vika, vaikka olisi muita ns. normaaleja lapsia, että jokaista täytyy kasvattaa eri tavalla ja resurssit ei ole riittäneet sen yhden kohdalla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen kokenut ja kyllä se lapsen käytös lähtee kotoa.
Jos lapsi kiusaa, syytä pitää hakea ennen kaikkea kotoa.
Minun lastani on kiusattu ja olen todella vihainen noiden POIKIEN vanhemmille.
Neljä poikaa siis tyrkkäili tyttöäni esim suojatielle, kun autoille oli vihreä valo, yksi sankari on ottanut tytön kuristusotteeseen jne.
Provohan tämä oli joten 0/5
Näyttää herättävän varsin paljon tunteita tämä aloitus. 🤔Silloin kun tunteet on pelissä, yleensä objektiivisuus hämärtyy. Ja sen kyllä huomaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Olen kokenut ja kyllä se lapsen käytös lähtee kotoa.
Jos lapsi kiusaa, syytä pitää hakea ennen kaikkea kotoa.
Minun lastani on kiusattu ja olen todella vihainen noiden POIKIEN vanhemmille.
Neljä poikaa siis tyrkkäili tyttöäni esim suojatielle, kun autoille oli vihreä valo, yksi sankari on ottanut tytön kuristusotteeseen jne.
Provohan tämä oli joten 0/5
Aha. 👍
Vierailija kirjoitti:
Monesti nämä ihmiset, jotka suhtautuvat mustavalkoisella raivolla koulukiusaamiseen, eivät huomaa, milloin itse kiusaavat.
Minulla on lapsi, joka on ollut sekä kiusattu, että kiusaaja.
Väittäisin, että asioita on ollut helpompi sopia, koska osaan katsoa asiaa molemmilta puolilta.
Sen lisäksi on osattava erottaa, mikä on kiusaamista (pitkäjänteistä, jatkuvaa, yksipuolista), mikä taas riitatilanne (kaksi osapuolta, yleensä kerran tapahtuva, jonka kuitenkin häviävä osapuoli saattaa kokea kiusaamiseksi) tai tappelu (jossa kaikilla osapuolilla nyrkit heiluu), tai nahistelut (mikä on normaali tapa lapsille rakentaa sosiaalista ympäristöä, nahistelussa osapuolet ovat hymyileviä ja nauravaisia, ja valta-asemat vaihtuu, vahvempi antaa heikomman voittaa jne).
Vanhemmat harvoin kannustavat lapsiaan kiusaamaan, joskus tietenkin vanhempi on itsekin kiusaaja, jolloin kiusaamista on lähes mahdotonta saada muuttumaan.
Joskus on myös mahdollista, että kiusattu vaikuttaa tapahtumiin myös itse. Joskus on ihan mahdollista, että lapsi ei ole oppinut sosiaalisia normeja tai ei erota esim nahistelua riitelystä ja kiusaamisesta. Monesti juuri nahistelu on kiusattujen perheessä täysin kiellettyä, jolloin tärkeä opetus jää saamatta. Nahistelellessa nimittäin opitaan paljon; rajat, mitä ei ole sopivaa tehdä, milloin kuuluu lopettaa ja alistua (vahvemman kuuluu alistua). Nahistelu vahvistaa lasten suhdetta, nahistelevat sisaret ovat läheisiä samoin läheiset ystävät nahistelevat.
Jos lapselta kielletään nahistelu, hän ei pysty muodostamaan läheistä ystävyyssuhdetta. Jos nahisteluun taas puututaan kiusaamisena, lapsi eristetään ryhmästä (aikuisen toimesta, ja myöhemmin muiden lasten; tota ei kannata ottaa mukaan, kun meitä sitten taas syytetään kiusaajiksi)
https://jyx.jyu.fi/handle/123456789/41074#
Tässä esim. Lisää nahistelusta, kun joku kuitenkin pahoittaa mielensä tuosta nahistelusanasta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Monesti nämä ihmiset, jotka suhtautuvat mustavalkoisella raivolla koulukiusaamiseen, eivät huomaa, milloin itse kiusaavat.
Minulla on lapsi, joka on ollut sekä kiusattu, että kiusaaja.
Väittäisin, että asioita on ollut helpompi sopia, koska osaan katsoa asiaa molemmilta puolilta.
Sen lisäksi on osattava erottaa, mikä on kiusaamista (pitkäjänteistä, jatkuvaa, yksipuolista), mikä taas riitatilanne (kaksi osapuolta, yleensä kerran tapahtuva, jonka kuitenkin häviävä osapuoli saattaa kokea kiusaamiseksi) tai tappelu (jossa kaikilla osapuolilla nyrkit heiluu), tai nahistelut (mikä on normaali tapa lapsille rakentaa sosiaalista ympäristöä, nahistelussa osapuolet ovat hymyileviä ja nauravaisia, ja valta-asemat vaihtuu, vahvempi antaa heikomman voittaa jne).
Vanhemmat harvoin kannustavat lapsiaan kiusaamaan, joskus tietenkin vanhempi on itsekin kiusaaja, jolloin kiusaamista on lähes mahdotonta saada muuttumaan.
Joskus on myös mahdollista, että kiusattu vaikuttaa tapahtumiin myös itse. Joskus on ihan mahdollista, että lapsi ei ole oppinut sosiaalisia normeja tai ei erota esim nahistelua riitelystä ja kiusaamisesta. Monesti juuri nahistelu on kiusattujen perheessä täysin kiellettyä, jolloin tärkeä opetus jää saamatta. Nahistelellessa nimittäin opitaan paljon; rajat, mitä ei ole sopivaa tehdä, milloin kuuluu lopettaa ja alistua (vahvemman kuuluu alistua). Nahistelu vahvistaa lasten suhdetta, nahistelevat sisaret ovat läheisiä samoin läheiset ystävät nahistelevat.
Jos lapselta kielletään nahistelu, hän ei pysty muodostamaan läheistä ystävyyssuhdetta. Jos nahisteluun taas puututaan kiusaamisena, lapsi eristetään ryhmästä (aikuisen toimesta, ja myöhemmin muiden lasten; tota ei kannata ottaa mukaan, kun meitä sitten taas syytetään kiusaajiksi)
https://jyx.jyu.fi/handle/123456789/41074#
Tässä esim. Lisää nahistelusta, kun joku kuitenkin pahoittaa mielensä tuosta nahistelusanasta.
Koita sinäkin ymmärtää, että kaikki lapset eivät tykkää tuollaisesta. Oman lapseni koulussa opetetaan ekalta lähtien, että jos toinen sanoo LOPETA, silloin täytyy lopettaa. Ja jos toinen ei lopeta, opettaja pyydetään paikalle saman tien.
Kenenkään ei tarvitse sietää fyysistä tarttumista, painimista tai jahtaamista, ei kenenkään. Se ei ole luontaista kaikille, eikä sen tarvitsekaan olla. Jos lapsi ei lopeta käskettäessä, se on kiusaamista. Piste.
Ps. Omat lapseni eivät ole koskaan, siis eivät koskaan tapelleet fyysisesti. Tyttö ja poika. Riitelevät kyllä ja paiskovat ovia, muutaman kerran toinen tönäissyt, mutta kumpikaan ei lyö, ei potki eikä todellakaan käy päälle.
Vierailija kirjoitti:
Te vanhemmat jotka luulette omien lastenne olevan kohteliaita ja kuuliaisia kullannuppuja, teidän lapset ovat mitä todennäköisimmin niitä jotka yllyttävät niitä jo leimattuja "häirikköjä" typeryyksiin nurkan takana. Syöttävät rumia ehdotuksiaan toiselle joka on impulssiherkempi ja nauravat tyytyväisinä tulokselleen. Kieroa käytöstä jota olen aikuisena todistanut.
Se on valitettavan usein just näin. Mäkin kuuntelin pitkään omalta lapseltani kauhujuttuja hänen luokalleen integroidusta erityisoppilaasta. Sitten aloin kysyä, että mitä mahtoi tapahtua ennen kuin kyseinen lapsi teki jotain tosi tyhmää... No mm. sitä että koko luokka laulaa että " Elmo erityisluokalle, Elmo erityisluokalle"
Mutta kotiin ilman näitä kyselyitä olisi tullut tietysti vain se riehuminen.
Ja joo, toki välillä syy oli pelkästään tuossa pojassa, mutta varsin usein muut kyllä aloittivat ärsyttämällä, kun tiesivät miten helposti pojan saa täysin tolaltaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Monesti nämä ihmiset, jotka suhtautuvat mustavalkoisella raivolla koulukiusaamiseen, eivät huomaa, milloin itse kiusaavat.
Minulla on lapsi, joka on ollut sekä kiusattu, että kiusaaja.
Väittäisin, että asioita on ollut helpompi sopia, koska osaan katsoa asiaa molemmilta puolilta.
Sen lisäksi on osattava erottaa, mikä on kiusaamista (pitkäjänteistä, jatkuvaa, yksipuolista), mikä taas riitatilanne (kaksi osapuolta, yleensä kerran tapahtuva, jonka kuitenkin häviävä osapuoli saattaa kokea kiusaamiseksi) tai tappelu (jossa kaikilla osapuolilla nyrkit heiluu), tai nahistelut (mikä on normaali tapa lapsille rakentaa sosiaalista ympäristöä, nahistelussa osapuolet ovat hymyileviä ja nauravaisia, ja valta-asemat vaihtuu, vahvempi antaa heikomman voittaa jne).
Vanhemmat harvoin kannustavat lapsiaan kiusaamaan, joskus tietenkin vanhempi on itsekin kiusaaja, jolloin kiusaamista on lähes mahdotonta saada muuttumaan.
Joskus on myös mahdollista, että kiusattu vaikuttaa tapahtumiin myös itse. Joskus on ihan mahdollista, että lapsi ei ole oppinut sosiaalisia normeja tai ei erota esim nahistelua riitelystä ja kiusaamisesta. Monesti juuri nahistelu on kiusattujen perheessä täysin kiellettyä, jolloin tärkeä opetus jää saamatta. Nahistelellessa nimittäin opitaan paljon; rajat, mitä ei ole sopivaa tehdä, milloin kuuluu lopettaa ja alistua (vahvemman kuuluu alistua). Nahistelu vahvistaa lasten suhdetta, nahistelevat sisaret ovat läheisiä samoin läheiset ystävät nahistelevat.
Jos lapselta kielletään nahistelu, hän ei pysty muodostamaan läheistä ystävyyssuhdetta. Jos nahisteluun taas puututaan kiusaamisena, lapsi eristetään ryhmästä (aikuisen toimesta, ja myöhemmin muiden lasten; tota ei kannata ottaa mukaan, kun meitä sitten taas syytetään kiusaajiksi)
https://jyx.jyu.fi/handle/123456789/41074#
Tässä esim. Lisää nahistelusta, kun joku kuitenkin pahoittaa mielensä tuosta nahistelusanasta.Koita sinäkin ymmärtää, että kaikki lapset eivät tykkää tuollaisesta. Oman lapseni koulussa opetetaan ekalta lähtien, että jos toinen sanoo LOPETA, silloin täytyy lopettaa. Ja jos toinen ei lopeta, opettaja pyydetään paikalle saman tien.
Kenenkään ei tarvitse sietää fyysistä tarttumista, painimista tai jahtaamista, ei kenenkään. Se ei ole luontaista kaikille, eikä sen tarvitsekaan olla. Jos lapsi ei lopeta käskettäessä, se on kiusaamista. Piste.
Ps. Omat lapseni eivät ole koskaan, siis eivät koskaan tapelleet fyysisesti. Tyttö ja poika. Riitelevät kyllä ja paiskovat ovia, muutaman kerran toinen tönäissyt, mutta kumpikaan ei lyö, ei potki eikä todellakaan käy päälle.
NO ei se nyt ihan noin yksinkertaistakaan ole. Omalla lapsellani on ADHD ja aistihakuisuutta, ja se ilmeni pienempänä ( pk ja 1-2luokat) siten, että otti ei-toivottua kontaktia esim. halaamalla tosi lujaa eikä päästänyt ( pystynyt päästämään) irti, vaikka toinen huusi kurkku suorana. Onneksi oli ymmärtävät opettajat ja pk-hoitajat, eivätkä leimanneet lasta kiusaajaksi, vaan tilanteet selvitettiin aina hyvin. Ja yhdeksi merkittävän hyväksi ratkaisuksi osoittautui sellainen jättikokoinen pehmolelu, joka oli luokassa kaikkien halattavana ( oikeasti mun lasta varten), jota pääsi rutistelemaan kun tarve iski.
Lapsilla on varsin erilaisia haasteita. Ennen omani olisi leimattu ilkeäksi kiusaajaksi- ehkä hänestä olisi tullut sellainen. Nyt hän on positiivinen yläkoululainen, jolla on paljon kavereita, ja joka on se kohtelias tyyppi joka on aina valmis auttamaan. Ennen myöskin lukihäiriöinen olisi leimattu tyhmäksi ja laiskaksi - onneksi ei enää. Mutta ihan samalla lailla kuin lukihäiriöistä on turha haukkua tyhmäksi siksi ettei opi lukemaan samaa tahtia kuin muut ( tai miten oireileekaan), on turhaa ja vahingollista haukkua kiusaajaksi lasta, joka kamppailee omien haasteidensa kanssa.
Vierailija kirjoitti:
Kyllä kaikkien, meidän täydellistenkin mammapalstan vanhempienkin, lapset tekevät virheitä; ärsyttävät kavereitaan ja käyttäytyvät idioottimaisesti silloin tällöin, jonka luokkakaveri kokee ikävänä. Aivan taatusti jokaisella lapsella on opittaavaa, toisilla tietysti enemmän kuin muilla. Suosittelen erittäin vahvasti soluttautumaan esim. jos ja kun on mahdollista päästä seuraamaan koulussa tai päiväkodissa toimintaa siten, ettei se oma kullannuppu välttämättä huomaa. Kyllä se sunkin lapsesi osaa olla sairaan rasittava!
Varmasti tekevät. Se ei silti ole mikään peruste hyväksyä tai katsoa sormien lävitse systemaattista kiusaamista.
Minä en vihoittelisi äidille, joka puuttuu lapsensa kiusaamiseen. Jos taas äidin asenne on tuollainen, että "kaikki lapset joskus töpeksii ja on se sunkin lapsesi...", niin silloin kyllä suuttuisin.
Kiusaaminen on jotain, johon kuka tahansa voi joskus sortua, ei mitään "ulkoavaruuden alienien" hommaa. Usein jopa se kiusaaja on itse joutunut jossakin vaiheessa kiusatuksi.
Mutta juuri siksi siihen on AINA puututtava jämäkästi ja välittömästi. Lapsi ei opi, jos hänelle ei opeteta ja anneta esimerkkiä oikeasta tavasta olla kaverien ja muiden ihmisten kanssa. On tehtävä selväksi, että kiusaaminen ei ole ok ja siitä ei saa sosiaalista palkkiota.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Omalla lapsellani on ADHD ja aistihakuisuutta, ja se ilmeni pienempänä ( pk ja 1-2luokat) siten, että otti ei-toivottua kontaktia esim. halaamalla tosi lujaa eikä päästänyt ( pystynyt päästämään) irti, vaikka toinen huusi kurkku suorana. Onneksi oli ymmärtävät opettajat ja pk-hoitajat, eivätkä leimanneet lasta kiusaajaksi, vaan tilanteet selvitettiin aina hyvin.
ADHD:llako te selitetätte kaiken? Että se kuristusotteessa ollut lapsi sitten vain kohauttaisi jatkossa olkiaan, koska "ei se toinen vaan osaa päästää irti".
Normaaleja lapsia pitäisi voida suojella sinun lastesi kaltaisilta hirviöiltä, ja muilta, joilla ei ole mitään rajoja eikä mitään ymmärrystä miten toisilla ON ne omat rajat.
Opettakaa lapsenne pitämään puoliansa. Juuri eilen 9-vuotias poikani kertoi luokkakaverista, joka kiusaa välillä muita. Siis satuttaa lyömällä. Oli kovin tuohtunut, kun oli viime viikolla lyönyt kovaa erästä kilttiä luokkakaveria. Tiedän ko. lapsen jo päiväkodista ja ei käy ihan täysillä. Kysyin, että lyökö se sua. Omani vastasi, että löi kerran ekalla, mutta otin siitä niskalenkin ja kaadoin. Ei se kuulemma uskalla, kun "saa niin turpaansa, jos mua lyö". Okei, en pidä tuommoisesta brutaalista ilmaisusta, mutta siinä sen näkee. Kun osaa antaa takaisin, niin ainakin poikien maailmassa homma hoidetaan sillä. Tytöt on toinen juttu, ne on hankalia ja kiusaamiset paljon salakavalampia.
Ja sanotaan nyt sekin, että omaani ei ole koskaan syytetty toisten satuttamisesta tai kiusaamisesta. Mutta on kyllä aika kovaotteinen, jos häneen kosketaan. Taannoin katsoin pihalla, kun naapurin poika löi naamaan, niin omaltani lävähti samantein raju tönäisy ja tämä toinen poika kaatui nurmikolle. Sitten kaikki oli hyvin ja ovat kavereita taas. Pitää vaan välillä testata rajoja. Ei anna kenenkään hyppiä nokilleen, mutta ei koskaan aloita. Ja osaa rajansa, ei potki tai hakkaa nyrkilä tai pure vaan osaa ne poikien nahistelusäännöt, jossa ketään ei ole tarkoitus kuitenkaan satuttaa sen suuremmin.