HS: Emme yksinkertaisesti uskalla hankkia toista lasta – työelämä on liian vaativaa

Näin lastentarhanopettajana on kauhea ajatuskin, että täyden ryhmän lisäksi olisi vielä omatkin lapset hoidettavana! Palkkakaan ei riitä edes itseni elättämiseen.

Vierailija kirjoitti:

Tuo on varmasti totta, että moni kokee työn niin haastavaksi (tai itsensä niin korvaamattomaksi työlle) ettei hankita lapsia - mutta kyllä silloin toki on kyse melkoisesta työn priorisoinnista.

Moni myös onneksi uskaltaa myöntää sen, että saa työstänsä niin paljon sisältöä elämäänsä, ettei halua luopua siitä työ-arjesta lapsiarjen takia edes pariksi vuodeksi - varsinkin toki kun työelämä muuttuu niin nopeasti.

Onneksi myös osa suomalaisista lisääntymisikäisistä haluaa valita sen lapsiperhearjen.

On mahdotonta keksiä 3kymppisille lisää tunteja vuorokauteen niin että he pystyisivät oikeasti saamaan molemmat. Vaihtoehtoja ovat käytännössä vain

- isovanhemmat jotka antavat perheelle paljon omaa aikaansa (ja joko omat sanovat että ovat jo lapsensa kasvattaneet heippa nähdään taas keväällä kun palataan Espanjasta niin näitä ei saa)

- kompromissiin tekeminen siinä miten paljon sitä omaa uraa tahtoo

- AU pairin tm kodinhengettären palkkaaminen (mihin monella uraparilla olisi varaa, mutta Mistä löytyisi se ’pysyvä ja luotettava’?)

- elintason laskeminen (yllättävän vaikeaa, kun on tiettyyn elämäntyyliin jo tottunut)

Tai sitten vain täytyy hyväksyä se, että lapsia ei tule ainakaan useampaa. Kaikkea ei elämässä voi saada, elämä on valintoja ja ne täytyy tehdä omista, ei yhteiskunnan edun lähtökohdista.

Ihme horinaa urasta,  kun kyse on siitä että ei saa töitä. Jos mulla olisi ura mulla olisi vakaa toimeentulo. Kyllä siinä voisi lapset ottaa, kun tietäisi että ens vuonna ei tarvitse jommankumman vanhemman muuttaa aktiivimallin vuoksi lapsi kainalossa Lappiin. Tai minunhan se pitäisi. Isät vapaamatkustaa aika lahjakkaasti nämä vanhemmuushommat, jos olisi laissa että mies jää kotiin lapsen kanssa niin voisi luottaa että se osaisi sitten hoitaakin lasta ja ehkä jopa edes tutustuisi siihen.

Kannattaa muistaa, että monellekaan se lapsiperhe-elämä ei ole mikään megalomaaninen haave, jonka eteen järsitään jäkälää. Se on kiinnostava elämänVAIHE, johon uskalletaan siirtyä jos olosuhteet suo. Nyt ei monellekaan suo, joten se jää pois. Pska homma yhteiskunnalle, harmi monelle.

Mutta ei ole kyse siitä että ura olisi TÄRKEÄMPI. Se on tärkeää, että pystyy hoitamaan vanhemmuushomman kunnialla. Jos ei pysty, niin onpahan ainakin miellyttävä elämä ja työ. Ei ihmiset valitse uraa. Ne jättää valitsematta sen vanhemmuuden. Tässä on iso ero.

Minulla ja miehelläni on molemmilla Amk-tutkinnot. Mies ei tee oman alan töitä, koska tarjolla on vain matalapalkkatöitä. Sen sijaan on töissä, jossa saattaa olla työmatkoilla kaksikin viikkoa putkeen. Minunkin ala on matalapalkkainen, joten lisäkouluttaudun yliopistossa työn ja lapsiperhearjen pyörittämisen ohessa. Tukiverkkomme ovat 300km päässä. Kaikilla tällä paikkakunnalla asuvilla ystävillä on itselläänkin pienet lapset ja muutenkin samankaltainen elämäntilanne.

Lapsemme on viisivuotias. Välillä toinen lapsi pyörii mielessä ja haaveissa, mutta realismia on, etten ikinä jaksaisi toista lasta tässä pyörityksessä.

Vierailija kirjoitti:

Minulla lapsi joutui astmakohtauksen takia sairaalaan. Hommasin itse sieltä käsin yöllä itselleni tuuraajan seuraavaksi päiväksi, joten työnantajan kannaöta mitään erivaivaa ei syntnynyt, mutta sain silti moitteet siitä, etten ennakoinut paremmin lapsen kohtausta. Ne kuulemma pitää pystyä ennakoimaan.

Lisävivahde on sitten vielä tää viranomaismasiina joka nykyään kyttää kaikkea. Lapsen pitää olla tietynlainen ja kehittyä tietyllä tavlla kelvatakseen.

Ja koulua käy vanhempi, niin paljon sitä osallistamista on.

Tämä on aivan totta. Työelämässä asenteet perheellisiä kohtaan on kylmät ja joustamattomat. Työelämä jousti perhe-elämän suhteen aivan toisella tavalla, kun asuttiin toisessa Pohjoismaassa.

Ja koulunkäynti työllistää vanhempia aivan liikaa, Wilmasta pukkaa koko ajan viestiä, sitä ja tätä pitäisi tehdä ja muistaa... Ei omina kouluaikoina ollut ollenkaan tällaista. Vanhempainilta oli ehkä kerran vuoteen, ja that's it.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tuo on varmasti totta, että moni kokee työn niin haastavaksi (tai itsensä niin korvaamattomaksi työlle) ettei hankita lapsia - mutta kyllä silloin toki on kyse melkoisesta työn priorisoinnista.

Moni myös onneksi uskaltaa myöntää sen, että saa työstänsä niin paljon sisältöä elämäänsä, ettei halua luopua siitä työ-arjesta lapsiarjen takia edes pariksi vuodeksi - varsinkin toki kun työelämä muuttuu niin nopeasti.

Onneksi myös osa suomalaisista lisääntymisikäisistä haluaa valita sen lapsiperhearjen.

On mahdotonta keksiä 3kymppisille lisää tunteja vuorokauteen niin että he pystyisivät oikeasti saamaan molemmat. Vaihtoehtoja ovat käytännössä vain

- isovanhemmat jotka antavat perheelle paljon omaa aikaansa (ja joko omat sanovat että ovat jo lapsensa kasvattaneet heippa nähdään taas keväällä kun palataan Espanjasta niin näitä ei saa)

- kompromissiin tekeminen siinä miten paljon sitä omaa uraa tahtoo

- AU pairin tm kodinhengettären palkkaaminen (mihin monella uraparilla olisi varaa, mutta Mistä löytyisi se ’pysyvä ja luotettava’?)

- elintason laskeminen (yllättävän vaikeaa, kun on tiettyyn elämäntyyliin jo tottunut)

Tai sitten vain täytyy hyväksyä se, että lapsia ei tule ainakaan useampaa. Kaikkea ei elämässä voi saada, elämä on valintoja ja ne täytyy tehdä omista, ei yhteiskunnan edun lähtökohdista.

Ihme horinaa urasta,  kun kyse on siitä että ei saa töitä. Jos mulla olisi ura mulla olisi vakaa toimeentulo. Kyllä siinä voisi lapset ottaa, kun tietäisi että ens vuonna ei tarvitse jommankumman vanhemman muuttaa aktiivimallin vuoksi lapsi kainalossa Lappiin. Tai minunhan se pitäisi. Isät vapaamatkustaa aika lahjakkaasti nämä vanhemmuushommat, jos olisi laissa että mies jää kotiin lapsen kanssa niin voisi luottaa että se osaisi sitten hoitaakin lasta ja ehkä jopa edes tutustuisi siihen.

Kannattaa muistaa, että monellekaan se lapsiperhe-elämä ei ole mikään megalomaaninen haave, jonka eteen järsitään jäkälää. Se on kiinnostava elämänVAIHE, johon uskalletaan siirtyä jos olosuhteet suo. Nyt ei monellekaan suo, joten se jää pois. Pska homma yhteiskunnalle, harmi monelle.

Mutta ei ole kyse siitä että ura olisi TÄRKEÄMPI. Se on tärkeää, että pystyy hoitamaan vanhemmuushomman kunnialla. Jos ei pysty, niin onpahan ainakin miellyttävä elämä ja työ. Ei ihmiset valitse uraa. Ne jättää valitsematta sen vanhemmuuden. Tässä on iso ero.

Sori. En klikkaa noita baitteja ja lue artikkeleita. Jos siinä puututtiin vain tuohon pätkätyö-ongelmaan niin jep, se on ERI ongelma kuin se mistä minä kirjoitin, ja mikä omien nuorten ystäväpiirissä on ’ongelma’ eli että hyväkin työ kyllä on mutta ei löydetä sitä tasapainoa, miten maltettaisi/uskallettaisi/haluttaisi perheytyä. Tämäkin nyt kuitenkin on varsin iso ongelma jos koko maan vähälapsisia /lapsettomia perheitä katsotaan.

Useammassa äitiyslomia käsittelevässä keskusteluketjussa olen viime aikoina törmännyt useampiin kirjoittajiin, jotka ainakin esiintyvät esimiehinä tai yrittäjinä ja uhoavat avoimesti ja aggressiivisesti irtisanovansa jokaisen raskaaksi tulevan työntekijän. Yksi mainosti kuinka ei palkkaa naisia lainkaan ja toinen hehkutti kuinka laittaa pienessä firmassa saman tien yt:t päälle jos joku tulee raskaaksi ja potkut tulee tämän yt:n varjolla. Monet hehkuttavat suunniteltua irtisanomisia helpottavaa lakiesitystä juuri siksi, että epämääräiset irtisanomisperusteet mahdollistavat raskauden vuoksi irtisanomisen aiempaa helpommin. Osa tietysti voi olla pelkkiä trolleja, mutta tuskin kaikki. Ihan ensimmäiseksi pitää saada laiton raskaussyrjintä kitkettyä niin kovin rangaistuksin, ettei sitä kukaan uskalla edes yrittää, ja sitten voidaan keskustella muista toimenpiteistä syntyvyyden lisäämiseksi.

En ymmärrä l a i s i n k a a n tätä talouden kantilta tsiikaavaa lapsiperhehypetystä.

Minulla on yksi sisko ja neljä veljeä, kaikki naimisissa, heillä on useita lapsia. Osalla heistä on kolmas uusi omakotitalo menossa, on kesämökkii, autoja taitaa olla vain yksi per perhe.

Itse olen perheetön, olen ollut työelämässä neljännesvuosisadan (istun kolmetoistatuntisia työpäiviä kun kollegan lapsi sairastuu ja hän on kotona). Kannoin huolta vanhemmistani, he ovat nyt poisnukkuneet.

Ei taloa, ei mökkiä, mutta olen tyytyväisempi ihmisenä.

Pukatkaa tänne rahaa, jotta lapsi pullahtaa maailmaan - on tie, jonka päässä on loputon tyytymättömyyden suo. Vähintään sitten kun raha/perhevapaan sponsorilasta ei kasvateta ja hän alkaa rasittaa vanhempia - alkaa huuto Yhteiskunta Ei Kasvattanut Vaikka Lupasi byäää.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mua kiinnostaa tää ajatus, että työ sinäänsä estäisi meitä tekemästä jotakin. Eiköhän se ole oma pää ja haaveet, joka sen eston tekee. Eli kuvitellaan kaikenlaisia ajatuksia ulkoapäin tulevaksi (työnantaja irtisano lapsen takia) tai haaveillaan monen haaveen yhdistämisestä, ja koetaan ne liian haasteelliseksi (työ ja perhe).

Töitä on pakko tehdä, jos ei halua elää muiden rahoilla. Ratkaisu ei ole, että kaikki lopettavat lapsenteon. Siksi on oltava keinoja työn ja perheen yhteensovittamiseksi.

Suurin osa on ennenkin lisääntynyt, eikä se ole ollut ongelma. Tekivät töitä ja lapsia.

Nyt on tulossa muotiin ajattelu, että vain lapseton on hyvä työntekijä. Mutta minnes ne kaikki "normaalit" ihmiset laitetaan? Nämä lapsettomatko ne elättää? Ei vaan ne muut käy myös töissä ja maailma pyörii. Tää lapsiin liittyvä ongelma on vain ns. ajattelijansa pään sisäinen ongelma.

edellinen

Niin elämä on valintoja täynnä, itse olen sattunut löytämään sellaisen työpaikan joka on perheystävällinen joten ei tuota mitään ongelmaa hankkia lapsia ja yhdistää työ ja perhe 😊

Vierailija kirjoitti:

Etenkin naisilla on 0-tuntisopimukset, vuorotyö, määräaikainen työ ja osa-aikatyö yleistynyt.

Korjaus, miehillä tämä on yleistynyt kahta kauheammin, mikä on omiaan selittämään sen miksi niin moni mies syrjäytyy tätä nykyä. Perhettä on vaikea rakentaa osa-aikaduuneilla.

Vierailija kirjoitti:

Suurin osa on ennenkin lisääntynyt, eikä se ole ollut ongelma. Tekivät töitä ja lapsia.

Tekivät töitä samassa työpaikassa vuosikymmeniä. Nykyaikana olet onnekas jos saat vuoden olla samassa puljussa, sitten pitäisi vaihtaa työn perässä taas kuntaa ja osoitetta. Niin ja tämä kaikki tietysti huonommalla palkalla.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minulla lapsi joutui astmakohtauksen takia sairaalaan. Hommasin itse sieltä käsin yöllä itselleni tuuraajan seuraavaksi päiväksi, joten työnantajan kannaöta mitään erivaivaa ei syntnynyt, mutta sain silti moitteet siitä, etten ennakoinut paremmin lapsen kohtausta. Ne kuulemma pitää pystyä ennakoimaan.

Lisävivahde on sitten vielä tää viranomaismasiina joka nykyään kyttää kaikkea. Lapsen pitää olla tietynlainen ja kehittyä tietyllä tavlla kelvatakseen.

Ja koulua käy vanhempi, niin paljon sitä osallistamista on.

Tämä on aivan totta. Työelämässä asenteet perheellisiä kohtaan on kylmät ja joustamattomat. Työelämä jousti perhe-elämän suhteen aivan toisella tavalla, kun asuttiin toisessa Pohjoismaassa.

Ja koulunkäynti työllistää vanhempia aivan liikaa, Wilmasta pukkaa koko ajan viestiä, sitä ja tätä pitäisi tehdä ja muistaa... Ei omina kouluaikoina ollut ollenkaan tällaista. Vanhempainilta oli ehkä kerran vuoteen, ja that's it.

No se Wilma on kyllä yksi pelsepuubin keksintö. Ja kaiken maailman "kehityskeskustelut" ja pakolliset vanhempainvartit opettajan kanssa.

Vierailija kirjoitti:

Niin elämä on valintoja täynnä, itse olen sattunut löytämään sellaisen työpaikan joka on perheystävällinen joten ei tuota mitään ongelmaa hankkia lapsia ja yhdistää työ ja perhe 😊

Oi ihanaa kun oot ollut noin älykäs. Itse olen edelleen niin tyhmä etten ole tajunnut kävellä perheystävälliseen työpaikkaan. 

Työ = elämä. Lapset vievät keskittymisen pois oikeasti tärkeistä asioista. 

Vierailija kirjoitti:

Tuo on varmasti totta, että moni kokee työn niin haastavaksi (tai itsensä niin korvaamattomaksi työlle) ettei hankita lapsia - mutta kyllä silloin toki on kyse melkoisesta työn priorisoinnista.

Moni myös onneksi uskaltaa myöntää sen, että saa työstänsä niin paljon sisältöä elämäänsä, ettei halua luopua siitä työ-arjesta lapsiarjen takia edes pariksi vuodeksi - varsinkin toki kun työelämä muuttuu niin nopeasti.

Onneksi myös osa suomalaisista lisääntymisikäisistä haluaa valita sen lapsiperhearjen.

On mahdotonta keksiä 3kymppisille lisää tunteja vuorokauteen niin että he pystyisivät oikeasti saamaan molemmat. Vaihtoehtoja ovat käytännössä vain

- isovanhemmat jotka antavat perheelle paljon omaa aikaansa (ja joko omat sanovat että ovat jo lapsensa kasvattaneet heippa nähdään taas keväällä kun palataan Espanjasta niin näitä ei saa)

- kompromissiin tekeminen siinä miten paljon sitä omaa uraa tahtoo

- AU pairin tm kodinhengettären palkkaaminen (mihin monella uraparilla olisi varaa, mutta Mistä löytyisi se ’pysyvä ja luotettava’?)

- elintason laskeminen (yllättävän vaikeaa, kun on tiettyyn elämäntyyliin jo tottunut)

Tai sitten vain täytyy hyväksyä se, että lapsia ei tule ainakaan useampaa. Kaikkea ei elämässä voi saada, elämä on valintoja ja ne täytyy tehdä omista, ei yhteiskunnan edun lähtökohdista.

-30- kymppisten omat vanhemmat ovat yhä itse työelämässä.

- Kyse ei ole vain urasta vaan elinkeinosta ja sen ylläpitäimisestä.

- Hyvin harvalla on varaa tai edes halua palkata. Ihmiset haluaisivat olla itse lastensa kanssa.

- Elintaso laskee aina kun tekee lapsen. Kenen antaa periksi useampaan ja mitä jää lapsille tarjottavaa enää.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minulla lapsi joutui astmakohtauksen takia sairaalaan. Hommasin itse sieltä käsin yöllä itselleni tuuraajan seuraavaksi päiväksi, joten työnantajan kannaöta mitään erivaivaa ei syntnynyt, mutta sain silti moitteet siitä, etten ennakoinut paremmin lapsen kohtausta. Ne kuulemma pitää pystyä ennakoimaan.

Lisävivahde on sitten vielä tää viranomaismasiina joka nykyään kyttää kaikkea. Lapsen pitää olla tietynlainen ja kehittyä tietyllä tavlla kelvatakseen.

Ja koulua käy vanhempi, niin paljon sitä osallistamista on.

Tämä on aivan totta. Työelämässä asenteet perheellisiä kohtaan on kylmät ja joustamattomat. Työelämä jousti perhe-elämän suhteen aivan toisella tavalla, kun asuttiin toisessa Pohjoismaassa.

Ja koulunkäynti työllistää vanhempia aivan liikaa, Wilmasta pukkaa koko ajan viestiä, sitä ja tätä pitäisi tehdä ja muistaa... Ei omina kouluaikoina ollut ollenkaan tällaista. Vanhempainilta oli ehkä kerran vuoteen, ja that's it.

No se Wilma on kyllä yksi pelsepuubin keksintö. Ja kaiken maailman "kehityskeskustelut" ja pakolliset vanhempainvartit opettajan kanssa.

Odotan kauhulla, että meidänkin perheessä siirrytään Wilma-aikaan, kun lapsi menee kouluun. Nyt jo päiväkodissa tulee pari kertaa viikossa viestiä eri muistettavista asioista. Lelupäivä on joka viikko ja usein se on jonkun teeman mukainen. Melkein viikottain tarvitsee eväät tai jonkun muun spessun jutun päiväkotiin, esim. taskulampun. Kaikki pitäisi muistaa oman kiireisen arjen päälle. Ja lapsihan siinä kärsii, jos äiti unohtaa. Arvostan kyllä, että tekevät paljon lasten kanssa, mutta oma kovalevy on koetuksella kaiken muistettavan kanssa.

T. tuo joka opiskelee töiden ohessa, mies on reissutöissä eikä tukiverkkoa lähimaillakaan.

En itse uskalla hankkia moottorikelkkaa, olen niin huono ajamaan, vaikka haluaisinkin sellaisen.

Tiedän useamman perheen jossa näin. Iältään 25-35-vuotiaita, yksi lapsi ja kovasti haluavat lisää mutta resurssit eivät riitä. Itse en halua lapsia, mutta on kamalaa katsoa vierestä kun näinkin tavallinen toive ei täyty, kun ei ole luotettavaa työpaikkaa. Nykyajan kolmekymppisillä on oikeasti todella vaikeaa päästä samalle elintasolle kuin vanhempansa, tai edes lähelle sitä. Opiskelet ja raadat mutta ikinä ei ole muuta kuin pätkätöitä.

Kun eläkeikää nostettiin niin ne isovanhemmat joutuvat olemaan työelämässä yhä vanhemmaksi.Eipä niistäkään ole avuksi ja ei kyllä nykyisellä aina vaan tehostuvalla työtahdilla kuusikymppiset työelämässä olevat jaksa iltaisin ja viikonloppuisin rientää säännölliseksi lapstenhoitoavuksi.Mitä vanhemmmaksi tulee sen hitaammin palautuu työviikosta.Ja tottakai iltaisin työpäivän jälkeen pitää kuntoilla että jaksaa töissä, tätä mantraa sitten julistetaan .Kaiken päälle sitten ihmetellään miksi ihmiset ei osallistu enemmän vapaaehtoistoimintaan .Kolmatta sektoria juhlapuheissa kaivataan vanhuksia ulkoiluttamaan ym.

En ihmettele yhtään että syntyvyys Suomessa laskee.

EiIkinäLapsia! kirjoitti:

Työelämä kiristää tahtia koko ajan joka puolella. Ei ihmisillä ole enää muuta kuin työ. Työelämä nyt vaan on tärkeämpää kuin lapsien hankkiminen. 

Itse käyn joka arkipäivä töissä. Iltapäivällä kun tulen kotiin, niin ei siinä paljoa jaksa tehdä kun pitää jo mennä nukkumaan. Viikonloput menee levätessä jos ei joudu viikonloppu töihin. Hirveetä jos olisi vielä joku lapsikatras kiljumassa. 

Joo tässä kun deadlinet paukkuu ja saa juosta koko aika ympäriinsä, niin on takki aika tyhjä, kun tulee kotiin. Jos olis lapsia vielä kaiken päälle, niin olisin hoidossa. Miehellä on sama juttu. On aivan loppu välillä, kun tulee kotiin. On mies kerran tokassut, että ajattele jos olis lapsia, niin ei me tässä makoiltais vaan oltais nyt hakemassa tarhasta lasta ja sit kotiin. Olemme päättäneet, vaikka hyvätulosia ollaankin ettei lapsia tehdä tämän keskelle. Molemmilla on vaativa työ ja se vie energiaa ettei kiitos. Tänään molemmat nukkui 11 asti, joka on melko harvinaista mutta työviikko oli taas sellainen ettei ole ihme, että uni maistui. Käytiin lenkillä tossa hetki sitten ja nyt ruokaa tehden. Ihan onnelisia ollaan ilman kiljujia.