Mitä te ihmiset oikein niissä terapioissanne puhutte?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Samaa mietin kuin ap. Itselläni oli ihan paska lapsuus. En silti keksi yhtään syytä, miksi näin nelikymppisenä tilittäisin ja kaivelisin sitä viikosta toiseen. Varmaan keksisinkin jo puolet lisää, että juttu säilyisi kiinnostavana myös itselleni. Mietin lapsuuttani usein, mutta olen tavallaan antanut itselleni luvan päästää siitä irti.

Lyhytaikaisen kriisiterapian ymmärrän hyvin, mutta en keski-ikäisiä tuttujani, jotka käyvät sankoin joukon jossain psykoterapioissa. Koska se on nyt muotia.

Ääääh... onko sinulla hoitamaton masennus?!?

Mistä niin päättelet? On tutkimustuloksia, joiden mukaan traumojen kaivelu terapiassa voi vain pahentaa niitä.

Joo, koska tiedostamattomasta tulee tiedostettua. Aikaisemmin ne näkyivät vain unissa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Samaa mietin kuin ap. Itselläni oli ihan paska lapsuus. En silti keksi yhtään syytä, miksi näin nelikymppisenä tilittäisin ja kaivelisin sitä viikosta toiseen. Varmaan keksisinkin jo puolet lisää, että juttu säilyisi kiinnostavana myös itselleni. Mietin lapsuuttani usein, mutta olen tavallaan antanut itselleni luvan päästää siitä irti.

Lyhytaikaisen kriisiterapian ymmärrän hyvin, mutta en keski-ikäisiä tuttujani, jotka käyvät sankoin joukon jossain psykoterapioissa. Koska se on nyt muotia.

Ääääh... onko sinulla hoitamaton masennus?!?

Mistä niin päättelet? On tutkimustuloksia, joiden mukaan traumojen kaivelu terapiassa voi vain pahentaa niitä.

Jos olisit sinut menneisyytesi kanssa, niin et osallistuisi tuollaisilla kommenteilla tähän keskusteluun. Toki hoidosta voi olla haittaa, jos terapeutti on kyseisen asiakkaan tarpeisiin nähden vääränlainen. Siksi sopivaa terapeuttia voi joutua etsimään pitkään.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miksi ajatus terapiasta herättää sinussa noin paljon aggressiota? Miksi mietit koko asiaa?

Ehkä ap on masentunut ja kokee olevansa niin arvoton, ettei ansaitse terapeutin apua. Tällaisia ajatuksia on monella masentuneella.

Terapiauskovaisen argumentti.

Vierailija kirjoitti:

Mulla oli PTSD ja ekalla käynnillä puhuttiin, miksi tulin terapeutin vastaanotolle. Syynä oli unettomuus, painajaiset ja itsetuhoiset ajatukset. Miksi en puhunut näistä läheisilleni ja ystävilleni? Koska he olivat vain vähän aikaisemmin olleet kauhuissaan ja huolesta suunniltaan mun taistellessani teho-osastolla eloonjäämisestä. Miten olisin voinut heille puhua? "Siis ihan loistavaa, että selvisin täpärästi hengissä, mutta olen tässä jo jonkin aikaa tuumaillut, että tappaisin itseni." Ei sellaista voi mennä sanomaan läheisille, koska he huolestuisivat uudelleen ja alkaisivat pelätä, että mä todellakin tappaisin itseni. 

Puhuttiin noista aika monta kertaa ja itsetuhoisten ajatusten takaa paljastui kokemani syyllisyys siitä, että jäin henkiin. Kaikki eivät jääneet. Sitten puhuttiin syyllisyydentunteestani. Siirryttiin vähitellen puhumaan siitä, voisiko sama toistua. Voisinko joutua uudelleen samaan tilanteeseen. Puhuttiin mun pelostani, että kaikki tapahtuisi uudelleen. Ja miten sen pelko esti mua elämästä normaalia elämää. Myöhemmin alettiin puhua asioista, joilla olin "ylittänyt itseni". Miltä oli tuntunut palata takaisin töihin. Miltä oli tuntunut mennä ohi paikasta, jossa kaikki oli tapahtunut. Miltä oli tuntunut kohdata niitä, jotka siinä tapahtumassa olivat menettäneet läheisensä. Vähitellen alettiin puhua enemmän kaikesta hyvästä, mitä mun elämässäni oli ja vähemmän kaikesta pahasta, mitä mulle oli tapahtunut. Ja yhdessä vaiheessa puhuttiin aikapaljon siitä, mitä oli tapahtunut niinä tapahtuneen jälkeisinä päivinä, joista mulla ei ollut mitään muistikuvaa. Mulle oli tosi tärkeää saada täytettyä "musta aukko" elämässäni. 

Terapeutti antoi mulle kuuntelun lisäksi vinkkejä, joita voisin kokeilla silloin, kun ahdistuskohtaus ja paniikki iskee päälle. Terapia kesti kohdallani hieman yli vuoden ja tapahtumasta on kulunut jo 5 vuotta aikaa. Edelleen aina joskus (pari kertaa vuodessa) ahdistuskohtaus iskee päälle ja käytän niitä paria keinoa, jolla saan irroitettua itseni ahdistuksesta. 

No mutta suurin osa meistä ei mieti miten tappaisi itsensä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Samaa mietin kuin ap. Itselläni oli ihan paska lapsuus. En silti keksi yhtään syytä, miksi näin nelikymppisenä tilittäisin ja kaivelisin sitä viikosta toiseen. Varmaan keksisinkin jo puolet lisää, että juttu säilyisi kiinnostavana myös itselleni. Mietin lapsuuttani usein, mutta olen tavallaan antanut itselleni luvan päästää siitä irti.

Lyhytaikaisen kriisiterapian ymmärrän hyvin, mutta en keski-ikäisiä tuttujani, jotka käyvät sankoin joukon jossain psykoterapioissa. Koska se on nyt muotia.

Ääääh... onko sinulla hoitamaton masennus?!?

Mistä niin päättelet? On tutkimustuloksia, joiden mukaan traumojen kaivelu terapiassa voi vain pahentaa niitä.

Jos olisit sinut menneisyytesi kanssa, niin et osallistuisi tuollaisilla kommenteilla tähän keskusteluun. Toki hoidosta voi olla haittaa, jos terapeutti on kyseisen asiakkaan tarpeisiin nähden vääränlainen. Siksi sopivaa terapeuttia voi joutua etsimään pitkään.

Minusta tuo on aika olennainen kommentti. Ja mistä tunnistaa vääränlaisen terapeutin, ja monestako kannattaa maksaa?

Narsisti ainakin valehtelee terapiassa. Syy miksi viimeisimpänä keinona hakeutuu terapiaan, on saada tukea muiden vikoihin. Eikä terapian jälkeenkään näe mitään osuuttaa ongelmiin itsessään.

Minulla on ollut vaikea synnytys ja siitä jäi pelkotiloja. Osaisiko terapeutti auttaa, en halua lisää lapsia.

Vierailija kirjoitti:

Narsisti ainakin valehtelee terapiassa. Syy miksi viimeisimpänä keinona hakeutuu terapiaan, on saada tukea muiden vikoihin. Eikä terapian jälkeenkään näe mitään osuuttaa ongelmiin itsessään.

Entä jos terapeutti on narsisti?

Vierailija kirjoitti:

Minulla on ollut vaikea synnytys ja siitä jäi pelkotiloja. Osaisiko terapeutti auttaa, en halua lisää lapsia.

Tekee lasun jos ajattelee että se vaikuttaa suhteeseesi lapseen.

Yllättävän monissa vastauksissa kysytään tavalla tai toisella että miksi minun pitäisi mennä terapiaan. Olennaista on että terapiaan menevät ne jotka sitä haluavat ja tarvitsevat, ei sinne mitään velvollisuutta ole mennä. Kaikki eivät hyödy terapiasta ja aina sille ei ole tarvetta, mutta niille joilla tarve on, se voi olla elämän pelastava asia.

Eikö jenkeissä vähän kaikki käy terapiassa? Vaikka ei oikein olisi tarvettakaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos olisit sinut menneisyytesi kanssa, niin et osallistuisi tuollaisilla kommenteilla tähän keskusteluun. Toki hoidosta voi olla haittaa, jos terapeutti on kyseisen asiakkaan tarpeisiin nähden vääränlainen. Siksi sopivaa terapeuttia voi joutua etsimään pitkään.

Minusta tuo on aika olennainen kommentti. Ja mistä tunnistaa vääränlaisen terapeutin, ja monestako kannattaa maksaa?

Olennainen kysymys valintatilanteessa on "voinko puhua tälle ihmiselle vapautuneesti vaikeista asioista". Jos kommunikaatio on luontevaa ja luottamusta on, homma on hyvällä mallilla. Joidenkin ihmisten kanssa taas kommunikaatio on kulmikasta tai jokin hänessä saa "nostamaan suojauksen", jolloin kannattaa tutustua vielä ainakin yhteen terapeuttiin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos olisit sinut menneisyytesi kanssa, niin et osallistuisi tuollaisilla kommenteilla tähän keskusteluun. Toki hoidosta voi olla haittaa, jos terapeutti on kyseisen asiakkaan tarpeisiin nähden vääränlainen. Siksi sopivaa terapeuttia voi joutua etsimään pitkään.

Minusta tuo on aika olennainen kommentti. Ja mistä tunnistaa vääränlaisen terapeutin, ja monestako kannattaa maksaa?

Olennainen kysymys valintatilanteessa on "voinko puhua tälle ihmiselle vapautuneesti vaikeista asioista". Jos kommunikaatio on luontevaa ja luottamusta on, homma on hyvällä mallilla. Joidenkin ihmisten kanssa taas kommunikaatio on kulmikasta tai jokin hänessä saa "nostamaan suojauksen", jolloin kannattaa tutustua vielä ainakin yhteen terapeuttiin.

Eikö olennaista olisi myös löytää omalle itselle sopiva tyylisuunta? Jos on esim. Vaikea puhua, niin hänelle jokin taideterapia tai draamaterapia auttaa paremmin.

Aika naurettavaa että täällä väitetään että kaikkien pitäisi käydä terapiassa ollakseen tasapainoisia aikuisia.

Vierailija kirjoitti:

Yllättävän monissa vastauksissa kysytään tavalla tai toisella että miksi minun pitäisi mennä terapiaan. Olennaista on että terapiaan menevät ne jotka sitä haluavat ja tarvitsevat, ei sinne mitään velvollisuutta ole mennä. Kaikki eivät hyödy terapiasta ja aina sille ei ole tarvetta, mutta niille joilla tarve on, se voi olla elämän pelastava asia.

Onko aina näin? Vain onko terapia liian itsekeskeisyyteen painotettua, jolloin todellisia ongelmia ei setvitä? Hetken rahastusta, mutta ei tukea ihmisen todelliselle itsetunnolle ja ongelmien ratkaisukyvylle.

Vierailija kirjoitti:

Aika naurettavaa että täällä väitetään että kaikkien pitäisi käydä terapiassa ollakseen tasapainoisia aikuisia.

Ei täällä niin väitetä. Minun mielestäni täällä väitetään vain, ettei kukaan meistä loppupeleissä ole täysin tasapainoinen, jos lähdetään kaivelemaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Aika naurettavaa että täällä väitetään että kaikkien pitäisi käydä terapiassa ollakseen tasapainoisia aikuisia.

Ei täällä niin väitetä. Minun mielestäni täällä väitetään vain, ettei kukaan meistä loppupeleissä ole täysin tasapainoinen, jos lähdetään kaivelemaan.

Eivät edes terapeutit, vaikka toimivat terapeutteina.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Aika naurettavaa että täällä väitetään että kaikkien pitäisi käydä terapiassa ollakseen tasapainoisia aikuisia.

Ei täällä niin väitetä. Minun mielestäni täällä väitetään vain, ettei kukaan meistä loppupeleissä ole täysin tasapainoinen, jos lähdetään kaivelemaan.

”Minäkin luulin olevani täyspäinen ja tasapainoinen 42-vuotiaaksi asti. Sitten elämääni tuli elämäni isoin kriisi, eli mies jätti, ja kun aloin sitä selvittelemään, niin lopputuloksena huomasin, etten nyt ihan tasapainossa taida ollakkan...

Tästä on jo vuosia, tällä hetkellä olen taas onnellinen, mutta tiedostan selkeästi varjoni, jotka ennen olivat täysin sokeita pisteitä.”

No annetaanhan tuossa ymmärtää että vaikka kuvittelee olevansa tasapainoinen.ei tunne itseään ennenkuin menee terapiaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mulla oli PTSD ja ekalla käynnillä puhuttiin, miksi tulin terapeutin vastaanotolle. Syynä oli unettomuus, painajaiset ja itsetuhoiset ajatukset. Miksi en puhunut näistä läheisilleni ja ystävilleni? Koska he olivat vain vähän aikaisemmin olleet kauhuissaan ja huolesta suunniltaan mun taistellessani teho-osastolla eloonjäämisestä. Miten olisin voinut heille puhua? "Siis ihan loistavaa, että selvisin täpärästi hengissä, mutta olen tässä jo jonkin aikaa tuumaillut, että tappaisin itseni." Ei sellaista voi mennä sanomaan läheisille, koska he huolestuisivat uudelleen ja alkaisivat pelätä, että mä todellakin tappaisin itseni. 

Puhuttiin noista aika monta kertaa ja itsetuhoisten ajatusten takaa paljastui kokemani syyllisyys siitä, että jäin henkiin. Kaikki eivät jääneet. Sitten puhuttiin syyllisyydentunteestani. Siirryttiin vähitellen puhumaan siitä, voisiko sama toistua. Voisinko joutua uudelleen samaan tilanteeseen. Puhuttiin mun pelostani, että kaikki tapahtuisi uudelleen. Ja miten sen pelko esti mua elämästä normaalia elämää. Myöhemmin alettiin puhua asioista, joilla olin "ylittänyt itseni". Miltä oli tuntunut palata takaisin töihin. Miltä oli tuntunut mennä ohi paikasta, jossa kaikki oli tapahtunut. Miltä oli tuntunut kohdata niitä, jotka siinä tapahtumassa olivat menettäneet läheisensä. Vähitellen alettiin puhua enemmän kaikesta hyvästä, mitä mun elämässäni oli ja vähemmän kaikesta pahasta, mitä mulle oli tapahtunut. Ja yhdessä vaiheessa puhuttiin aikapaljon siitä, mitä oli tapahtunut niinä tapahtuneen jälkeisinä päivinä, joista mulla ei ollut mitään muistikuvaa. Mulle oli tosi tärkeää saada täytettyä "musta aukko" elämässäni. 

Terapeutti antoi mulle kuuntelun lisäksi vinkkejä, joita voisin kokeilla silloin, kun ahdistuskohtaus ja paniikki iskee päälle. Terapia kesti kohdallani hieman yli vuoden ja tapahtumasta on kulunut jo 5 vuotta aikaa. Edelleen aina joskus (pari kertaa vuodessa) ahdistuskohtaus iskee päälle ja käytän niitä paria keinoa, jolla saan irroitettua itseni ahdistuksesta. 

No mutta suurin osa meistä ei mieti miten tappaisi itsensä.

Ei tietenkään. Mutta yleensä, jos ihminen päättää hakeutua terapeutin luokse, alussa puhutaan siitä, miksi hän päätti hakeutua terapeutin luokse eli mitkä ovat ne syyt, joiden vuoksi hän katsoo tarvitsevansa ammattiapua. Ihan kuten minkä tahansa lääkärin vastaanotollakin ensin puhutaan siitä, miksi potilas tuli lääkärin vastaanotolle. Onko syynä flunssa, kipu nilkassa, näköhäiriö vai mikä. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Aika naurettavaa että täällä väitetään että kaikkien pitäisi käydä terapiassa ollakseen tasapainoisia aikuisia.

Ei täällä niin väitetä. Minun mielestäni täällä väitetään vain, ettei kukaan meistä loppupeleissä ole täysin tasapainoinen, jos lähdetään kaivelemaan.

Eivät edes terapeutit, vaikka toimivat terapeutteina.

Ei niin, mutta terapeutti on vähemmän näkövammanen kuin talutettava. Tai toivottavasti on.