Lue keskustelun säännöt.
Pitkäaikaistyötön, kerropa rehellisesti mitä ajattelet työssäkäynnistä ja mikä on OIKEASTI syynä työttömyyteesi?
Kommentit (65)
Se, että krooninen työntekoa haittaava sairaus ei ole plussaa haussa ja helposti ei edes harkita "terveiden" ohi. Oliko muita kysymyksiä?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En tiedä millaiseen työhön kykenisin, enkä osaa töitä juurikaan hakea. Tarvitsisin tuohon sellaista konkreettista apua, jollaista yhteiskunnalla ei tunnu olevan tarjota. Työnteko ei itseisarvoisesti kiinnosta koska pärjään tukienkin varassa, mutta alkaisin silti mielelläni nettomaksajaksi (tai ainakin yrittäisin), jos mahdollisuutta tarjottaisiin. Työnhaku (ja varsinkin sen saaminen) on kuitenkin omasta aidosta kiinnostuksesta kiinni, eikä millekään luukulle voi vain marssia ja ilmoittaa olevansa käytettävissä, jos veroeurot kiinnostavat (työkkäriä ei lasketa, en ole mm. ikinä saanut yhtäkään työtarjousta). En koe hyväksikäyttäväni yhteiskuntaa, koska työpanostani ei selkeästikään kaivata.
Sairastan vaikeaa masennusta. Olen ollut työelämässä n. 7 vuotta ja nyt työkyvyttömänä pari vuotta. Lääkitykset ja terapiat eivät tehonneet joten turvauduttiin ect-hoitoon. Masennus lähti (hetkellisesti) ja niin lähti muistikin. Muistilappuja ja muistutuksia joka asiasta ja silti ihan perusasioiden hoitaminen on haastavaa. Kärsin myös paniikkihäiriöstä eli olen käytännössä oman kotini vanki. Ei tätä elämiseksi voi kutsua mutta minkäs teet.
Tuet on niin hyvät ettei töihin kannata mennä muutaman satasen takia. Ihminen tulee vähemmälläkin toimeen ja tähän elämäntapaan tottuu nopeasti 👍 Aika niukkaa elämää tämä on mutta asumiskulujen jälkeen jää muutama satanen millä yksineläjä tulee hyvin toimeen 😎
M32
Minä olen ensimmäisen kerran jäänyt työttömäksi vuonna 1992 kun valmistuin kauppiksesta suoraan kortistoon. Töitä ei ollut, ja niitä mitä oli sai vain suhteilla, työttömiä oli älyttömät määrät ja firmat ei uskaltaneet palkata ketään. Sitten kun nousukausi alkoi en saanut töitä koska mulla ei ollut työkokemusta ja toisaalta niitä nuoria opiskelijoita tuli kyllä töihin ovista ja ikkunoista. Muistan että hain työtä ja kävin haastattelussa työhön jossa tehtiin voileipiä. En päässyt. Voitelemaan ja täyttämään sämpylöitä. Vaikka olin omat leipäni tehnyt vuosikaudet ja kauppiksesta valmistuin niin että suurin osa numeroista oli kiitettäviä (5) ja kesätöissäkin olin ollut HK:lla pakkaamassa makkaroita, joten elintarvikkeista oli työkokemustakin.
Sen jälkeen olen ollut monta kertaa työttömänä, tehnyt puhelinmyyntiä ja ties mitä. Ollut yrittäjänä muutaman vuoden, sen jouduin lopettamaan ja meni luottotiedot ja jäi velat lopuksi ikää maksettavaksi. Olen kouluttautunut useamman kerran, minulla on isännöitsijän ammattitutkinto ja työvalmentajan erikoisammattitutkinto. Viimeksi olin kaksosten kanssa kotona 5,5 vuotta ennenkuin sain työpaikan. Siellä olin reilu 3 vuotta ja tykkäsin kovasti. Määräaikaista sopimusta ei jatkettu ja nyt olen ollut vuoden taas työttömänä ja jokaisena päivänä toivonut että pääsisin takaisin töihin. Kotona kyllä riittää töitä vaikka miten paljon, mutta mieluummin olisin töissä se on paljon kivempaa.
Lähes kaikki työpaikat joita olen nyt hakenut on olleet sellaisia joihin olisin oikeasti ollut hyvä työntekijä, ja olen päässyt haastatteluunkin. Syy miksi en ole päässyt töihin... en tiedä, joku muu vaan on ollut valitsijoiden mieleen enemmän. Vaikea sanoa kun eivät koskaan sano miksi eivät minua valitse. Moniin työpaikkohin vaaditaan korkeakoulututkintoa mitä minulla ei ole, mutta jos osaan työn niin haen sitä silti. En hae töitä joissa en tykkäisi olla ja joissa en olisi tarpeeksi hyvä.
Joku on epäillyt että se että olen ollut pitkään politiikassa mukana, ja pari kautta ammattiliiton paikallisyhdistyksen johtokunnassa on sellainen mikä on negatiivinen asia, no, jos niin on, niin pitäkööt tunkkinsa. Minä olen aktiivinen ihminen ja haluan vaikuttaa yhteiskunnallisiin asioihin. Harrastankin kaikenlaista ja lapsia on, joten ei mulla mitään vapaa-ajan ongelmia ole. Työ tuo mukanaan arvostuksen yhteiskunnassa ja työyhteisön, ja tietysti sitä paljon kaivattua rahaa, ei minulle ainakaan tälläinen elämä ja elintaso riitä. Jos joku haluaa maata kotona ja elää muutamalla satasella ja pitää lapsillaan yhtä matalan elintason, niin siitä vaan, minä en halua.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen menettänyt intoni hakea työtä.
Ikää 37, sain lähtöpassit neljä vuotta sitten YT-neuvottelujen takia. Minulla ei ole kovin maineikasta työhistoriaa tai himoittavaa koulutusta. Olen täysin epäkelpo mihinkään kunnolliseen tai kohtuupalkkaiseen työhön (puhelinmyyntiä tai muuta vastaavaa oksennuspaskatyötä saisi, mutta niitä ei kukaan tervejärkinen tee). Valtio paskantaa kokoajan meidän työttömien päälle, me olemme syyllisiä, me olemme huonoja, on meidän syytä ettemme hae töitä joita ei ole sekä kasa muita syitä.
En vaan näe mitään syytä työllistyä. Olen liian vanha saamaan enää parisuhdetta, onnea tai rakkautta, naisille kun ei kaltaiseni työtön tai matalapalkkainen mies nykypäivänä kelpaa. Koitan taistella sisälläni olevaa toivonkipinää vastaan ja hyväksyn kohtaloni olla loppuelämäni tässä harmaassa ankeassa kaupungissa sekä asua näiden neljän seinän sisällä.
Tiivistettynä: pitäkää tunkkinne.
Siksi, että työnteko on alistumista porvarin orjaksi suurpääoman palvelukseen. En suostu siihen ikinä. Ennemmin vaikka varastan porvarilta, jos tarve vaatii.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
En tiedä millaiseen työhön kykenisin, enkä osaa töitä juurikaan hakea. Tarvitsisin tuohon sellaista konkreettista apua, jollaista yhteiskunnalla ei tunnu olevan tarjota. Työnteko ei itseisarvoisesti kiinnosta koska pärjään tukienkin varassa, mutta alkaisin silti mielelläni nettomaksajaksi (tai ainakin yrittäisin), jos mahdollisuutta tarjottaisiin. Työnhaku (ja varsinkin sen saaminen) on kuitenkin omasta aidosta kiinnostuksesta kiinni, eikä millekään luukulle voi vain marssia ja ilmoittaa olevansa käytettävissä, jos veroeurot kiinnostavat (työkkäriä ei lasketa, en ole mm. ikinä saanut yhtäkään työtarjousta). En koe hyväksikäyttäväni yhteiskuntaa, koska työpanostani ei selkeästikään kaivata.
Kyllä sun pitää ensin löytää ala joka sua kiinnostaa ja johon kykenisit hankkimaan koulutuksen. Siihen asiaan varmasti saa apua kun viitsii kysyä. Jos olet nuori (alle 30) niin sitäkin enemmän. Nettomaksajaksi tuskin pääset koskaan jos et etene työelämässä johtajatasolle, mutta kyllä työelämä antaa paljon henkisestikin kun löydät oman alasi.
Vierailija kirjoitti:
Köyhät käy töissä. Mun ei tarvitse 😁
Tää oli hyvä.. jatka samaa rataa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Olen menettänyt intoni hakea työtä.
Ikää 37, sain lähtöpassit neljä vuotta sitten YT-neuvottelujen takia. Minulla ei ole kovin maineikasta työhistoriaa tai himoittavaa koulutusta. Olen täysin epäkelpo mihinkään kunnolliseen tai kohtuupalkkaiseen työhön (puhelinmyyntiä tai muuta vastaavaa oksennuspaskatyötä saisi, mutta niitä ei kukaan tervejärkinen tee). Valtio paskantaa kokoajan meidän työttömien päälle, me olemme syyllisiä, me olemme huonoja, on meidän syytä ettemme hae töitä joita ei ole sekä kasa muita syitä.
En vaan näe mitään syytä työllistyä. Olen liian vanha saamaan enää parisuhdetta, onnea tai rakkautta, naisille kun ei kaltaiseni työtön tai matalapalkkainen mies nykypäivänä kelpaa. Koitan taistella sisälläni olevaa toivonkipinää vastaan ja hyväksyn kohtaloni olla loppuelämäni tässä harmaassa ankeassa kaupungissa sekä asua näiden neljän seinän sisällä.
Tiivistettynä: pitäkää tunkkinne.
Sinä olet joko masentunut tai sulla on vakava puutostila vitamiineista, esim deen ja raudanpuute aiheuttaa tuollaista lannistumista.
Sinä olet vielä aika nuori kuitenkin ja työkokemusta on ja joku koulutus, se on enemmän kuin monella muulla. Mikä sua pakottaa siellä pikkukaupungissa elämään, jos et muuta keksi niin lähde vaikka ulkomaille johonkin vapaaehtoistyöhön, saat vähän avarrettua maailmankuvaasi. Vapaaehtoistyö kotimaassakin piristää ja auttaa näkemään miten hyvä itsellä on moneen muuhun verrattuna.
Oikeasti sairaiden toimeentulo on turvattava! 👊
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Harrastukset ja matkailu vie kaiken aikani, joten en ehdi mitenkään töihin.
Olin pitkään työtön. Otin yhteyttä viimein työvoimatoimistoon ja "pakotin" heidät etsimään asuinkunnaltani palkkatukityöllistetyn paikan. Se onnistui. Minua kohdeltiin työpaikalla kuin idioottia, olin siis ison kunnan palveluksessa, melko vaativassa tehtävässä. Työtoverit sekä koko laitoksen hierarkia ja byrokraattisuus löivät sellaisen leiman, että eipä tee enää mieli töihin. Minulla täyttyy eläkeikä parin vuoden päästä.
Työtovereiden ja pomon käytös oli kaikkein halvaannuttavinta tässä. Työtoverit pimittivät tarvittavia tietoja ja kantelivat kaikenlaisista yhdentekevistä asioista, joita minä heidän mielestään olin toteuttanut etsiessäni asiakkaille heidän pyytämiään tietoja.
Naispomo piti ensin kaksi kahdenkeskistä puhuttelua minulle aiheesta: sinun pitää olla nöyrä ja kysellä kovasti muilta asioita (haloo: eletään vuotta 2018, mutta palkkatukityöllistetyn pitäisi silloin olla nöyrä ...), lopulta sain suullisen huomautuksen aiheesta: olet liian itsenäinen, et saa etsiä työssä tarvittavia tietoja esim. netistä ... sitä tein, koska työtoverit eivät halunneet kertoa, vaan ennemmin pimittivät asioita. Lisäksi lähin työtoveri väitti, että häiritsen häntä kysymyksilläni. Kun kerroin tästä pomolle, minä olin syyllinen eikä työtoveri ollut koskaan mitään tällaista puhunut.
Asiakkaat olivat minuun tyytyväisiä, sain paljon kiitosta. Halusin siis hoitaa työni, mutta minun odotettiin istuskelevan tyhmänä ja vetelänä ja vastailevan etten tiedä, kysy joltain muulta. En jaksanut sellaista. Mielestäni töissä tehdään töitä.
Pääsin eroon pestistä jo vähän aikaa sitten ja todella mielelläni olen nyt ansiosidonnaisella ja teen muutamia keikkoja silloin tällöin. Mikään maailmassa ei saisi minua palaamaan tähän työpaikkaan. Ei ole stressiä eikä pahaa mieltä enää eikä tarvitse varoa sanojaan ja sitä kenelle mitäkin puhuu (juorut vääntyvät).
Olen 60-vuotias ja minua kohdeltiin kuin ymmärtämätöntä 14-vuotiasta pässinpäätä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
No tässä: mä olen lukenut HR-puolen tradenomiksi. Olen mies. Valmistumiseni jälkeen tein 2v työhyvinvointia isossa firmassa ja sieltä siirryin vielä isompaan yritykseen, jossa tein 7 vuotta työhyvinvointia. Nyt olen 42-vuotias hr-tradenomi, joka on tehnyt urallansa käytännössä työhyvinvointia. Mä en sano, mutta arvaan ettei 42-vuotiaat miehet ole etunenässä kun työhyvinvoinnin asiantuntijoita palkataan.
Jo joku näppärä sanoo, että lähde opiskelemaan. Niin mitä? Sillä kolmosen arvosanalla lopputyöstä mistä riitelin ei pääse ylemmän ammattikorkean opintoihin. Toisaalta HR-ihmisenä tiedän varsin hyvin, että ei se yamk-tutkinto mua mihinkään pelasta.
Mitä sä tekisit käytännössä, et vain teorian tasolla? Mulla on kolme lasta elätettävänä. Mitä tällaisen HR-reppanamiehen pitäisi sitten tehdä? Alkaa opettelemaan putkimieheksi, vai mikä tämä sun elämän ohjenuora oikeasti on?
Pystyisin tekemään ehkä n. neljän tunnin päivää osin fyysisistä, osin muista syistä. En oikeasti kestäisi kauan 8h tai edes 6h päiviä. En kuitenkaan haluaisi osa-aikatyötä ja täytellä silti toimeentulotukihakemuksia eli nähdä paljon enemmän vaivaa ilman mitään rahallista hyötyä. Lisäksi en usko, että moni mua mielellään palkkaisi, koska olen menossa kohta kuitenkin sairaalaan ja sairaslomalle neljäksi viikoksi, enkä osaa varmaksi luvata mikä on työkyky sen jälkeen. Cv:kin on aika tyhjä ja autoa sekä ajokorttia ei ole, joten työmahdollisuuksia on aika vähän.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen menettänyt intoni hakea työtä.
Ikää 37, sain lähtöpassit neljä vuotta sitten YT-neuvottelujen takia. Minulla ei ole kovin maineikasta työhistoriaa tai himoittavaa koulutusta. Olen täysin epäkelpo mihinkään kunnolliseen tai kohtuupalkkaiseen työhön (puhelinmyyntiä tai muuta vastaavaa oksennuspaskatyötä saisi, mutta niitä ei kukaan tervejärkinen tee). Valtio paskantaa kokoajan meidän työttömien päälle, me olemme syyllisiä, me olemme huonoja, on meidän syytä ettemme hae töitä joita ei ole sekä kasa muita syitä.
En vaan näe mitään syytä työllistyä. Olen liian vanha saamaan enää parisuhdetta, onnea tai rakkautta, naisille kun ei kaltaiseni työtön tai matalapalkkainen mies nykypäivänä kelpaa. Koitan taistella sisälläni olevaa toivonkipinää vastaan ja hyväksyn kohtaloni olla loppuelämäni tässä harmaassa ankeassa kaupungissa sekä asua näiden neljän seinän sisällä.
Tiivistettynä: pitäkää tunkkinne.
Mä jäin työttömäksi 35-vuotiaana, löysin miehen 37-vuotiaana, tulin äidiksi 38-vuotiaana ja 40-vuotiaana. Näinkin joskus käy. Parisuhde ei jatkunut, mutta lapset korvasivat minulle paljon asioista.
Sinä olet joko masentunut tai sulla on vakava puutostila vitamiineista, esim deen ja raudanpuute aiheuttaa tuollaista lannistumista.
Sinä olet vielä aika nuori kuitenkin ja työkokemusta on ja joku koulutus, se on enemmän kuin monella muulla. Mikä sua pakottaa siellä pikkukaupungissa elämään, jos et muuta keksi niin lähde vaikka ulkomaille johonkin vapaaehtoistyöhön, saat vähän avarrettua maailmankuvaasi. Vapaaehtoistyö kotimaassakin piristää ja auttaa näkemään miten hyvä itsellä on moneen muuhun verrattuna.
Vierailija kirjoitti:
Olen rehellisesti sanottuna liian tyhmä kouluttautumaan, ällini ei riitä saamaan läpi "edes" lähihoitajan tai laitoshuoltajan (tai mikä se siivoojan hienompi nimitys nyt olikaan...) koulutusta. Vaikka kuulemma nykyaikana minunkin pitäisi sanoa olevan varmaan vain "hidas".
Siksi olen hakenut esim. pätkätöitä, joihin otetaan teoriassa "ihan kenet tahansa". Mutta koska minulla on lähes olematon työhistoria, skarpit yliopisto-opiskelijat ja työelämään takaisin yrittävät kotiäidit ym. vievät nekin hommat.
Menisin oitis töihin jos joku tarjoaisi sellaista duunia, joka ei vaadi ajattelutyötä.
Miten sua on työkkärissä opastettu? Oletko typin asiakas? Minkälaisia töitä ajattelet että voisit osata tehdä? Kuitenkin ihan vammaisiakin ihmsiä on töissä, joten kyllä sinä varmasti jotain opit. Opiskella voi esim. Luovin kautta jossa opiskellaan sellaiseen tahtiin että oppii vaikka on vähän hidas.
Liian kärkäs ja liian tiukat mielipiteet ja työt tehty oman pään mukaan ja hyvin tuli hoidettua ja työpaikatkin ostettu alta pois.
Selkä myös revähtänyt työssä vuosia sitten ja tunnu mikään auttavan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen menettänyt intoni hakea työtä.
Ikää 37, sain lähtöpassit neljä vuotta sitten YT-neuvottelujen takia. Minulla ei ole kovin maineikasta työhistoriaa tai himoittavaa koulutusta. Olen täysin epäkelpo mihinkään kunnolliseen tai kohtuupalkkaiseen työhön (puhelinmyyntiä tai muuta vastaavaa oksennuspaskatyötä saisi, mutta niitä ei kukaan tervejärkinen tee). Valtio paskantaa kokoajan meidän työttömien päälle, me olemme syyllisiä, me olemme huonoja, on meidän syytä ettemme hae töitä joita ei ole sekä kasa muita syitä.
En vaan näe mitään syytä työllistyä. Olen liian vanha saamaan enää parisuhdetta, onnea tai rakkautta, naisille kun ei kaltaiseni työtön tai matalapalkkainen mies nykypäivänä kelpaa. Koitan taistella sisälläni olevaa toivonkipinää vastaan ja hyväksyn kohtaloni olla loppuelämäni tässä harmaassa ankeassa kaupungissa sekä asua näiden neljän seinän sisällä.
Tiivistettynä: pitäkää tunkkinne.
Mä jäin työttömäksi 35-vuotiaana, löysin miehen 37-vuotiaana, tulin äidiksi 38-vuotiaana ja 40-vuotiaana. Näinkin joskus käy. Parisuhde ei jatkunut, mutta lapset korvasivat minulle paljon asioista.
Sinä olet joko masentunut tai sulla on vakava puutostila vitamiineista, esim deen ja raudanpuute aiheuttaa tuollaista lannistumista.
Sinä olet vielä aika nuori kuitenkin ja työkokemusta on ja joku koulutus, se on enemmän kuin monella muulla. Mikä sua pakottaa siellä pikkukaupungissa elämään, jos et muuta keksi niin lähde vaikka ulkomaille johonkin vapaaehtoistyöhön, saat vähän avarrettua maailmankuvaasi. Vapaaehtoistyö kotimaassakin piristää ja auttaa näkemään miten hyvä itsellä on moneen muuhun verrattuna.
Sulla on lapsia, todella hyvä syy pyrkiä eteenpäin. Näytät lapsillesi esimerkkiä. Sulla on vielä 25 vuotta aikaa tehdä töitä, ehdit tehdä vaikka minkälaisen uran.
Olen rehellisesti sanottuna liian tyhmä kouluttautumaan, ällini ei riitä saamaan läpi "edes" lähihoitajan tai laitoshuoltajan (tai mikä se siivoojan hienompi nimitys nyt olikaan...) koulutusta. Vaikka kuulemma nykyaikana minunkin pitäisi sanoa olevan varmaan vain "hidas".
Siksi olen hakenut esim. pätkätöitä, joihin otetaan teoriassa "ihan kenet tahansa". Mutta koska minulla on lähes olematon työhistoria, skarpit yliopisto-opiskelijat ja työelämään takaisin yrittävät kotiäidit ym. vievät nekin hommat.
Menisin oitis töihin jos joku tarjoaisi sellaista duunia, joka ei vaadi ajattelutyötä.