Mies 29v + 4v miettii; positiivinen kehokuva miehenä
Liikkeellä on aika paljon ajattelua, joka on miehen omakuvan kannalta masentavaa, mitä tulee vartaloasioihin. Sama ongelma on myös deittailussa. Monesti puhutaan siitä, että naisen tarvitsee vain välttää ylensyömistä ollakseen 'hyvännäköinen', kun taas miehen pitää treenatakin.
Tuohan ei ole varsinaisesti ollenkaan väärin; on selvää, että seksikkääksi naisvartaloksi synnytään, kun taas seksikkääksi miesvartaloksi tullaan kivisen polun kautta. Jollain tavalla moni mies on kuitenkin ymmärtänyt tämän asian negatiivisten mielikuvien ja energian kautta siten, että huomio pitäisi siirtää pois tästä asiasta ja luovuttaa sen suhteen sekä keskittyä kehittymään ihan muissa asioissa. Kaikessa voi kuitenkin kehittyä.
Miksi sitten on tultu siihen, että ajatellaan miehen fyysisen itsensä kehittämisen olevan turhamaista, tyhmää tai milloin mitäkin? Yksi mahdollisuus on se, että naiset kategorisoivat miehiä taustatukijoukkoihin/elättäjiin ja seksikkäisiin uroksiin syntymäominaisuuksien kautta tai tarkemmin sanottuna välittömän nykyhetken perusteella. Ajatus siitä, että epäseksikäs mies voisikin toisena päivänä aiheuttaa hallitsemattomia halun ja ihailun tunteita tai omata sellaisia symbolisia ominaisuuksia, jotka yhdistetään uljaaseen fyysisyyteen, saattaa tuntua pelottavalta ja uhata henkilön kuvaa siitä miten maailma toimii.
Toinen juttu mikä on monesti unohtunut ja ehkä kaikista arkaluonteisin on se, että oikeastaan vain miesten vartalot ovat inspiroineet ihmisiä kautta aikojen. Ihmiset ovat kyllä pitäneet ja katselevat mieluummin geneerisiä naisfiguureja, mutta tämä geneerisyys onkin näitä kaikkia naisfiguureja yhdistävä asia. Voidaan katsoa jotain muinaista kreikkalaista naispatsasta ja se tunnistetaan ja tiedetään kasvojen tai muun rekvisiitan takia, kun taas Daavidin patsas tunnistetaan ilman päätäkin sen edustaessa tietynlaista miesfysiikkaa. Vaikka naisvartalo lähtökohtaisesti saa enemmän huomiota kuin miesvartalo, aika iso osa tästä johtuu mahdollisesti siitä, että vartalon yllä heiluu naisen pää ("women are wonderful" efekti), vaikka tätä ei ole tietääkseni vielä hirveästi tutkittu, mutta treenaamattoman miehen ja naisen yksittäiset ruumiinosat ovat aika samankaltaiset.
Sen sijaan on olemassa monia miehiä, jotka tunnistetaan ja muistetaan yksittäisistä ruumiinosista tai kokonaisuuksista eli on olemassa legendaarisia miesvartaloita ja ruumiinosia (Bruce Lee, Arnold Schwarzenegger, yllä mainittu patsas, Markus Rühl, Frank Zane jne.), mutta ei juurikaan päinvastoin (tähän voisi lisätä vielä muista ominaisuuksista tunnetut aikuisviihdetähdet, joiden kohdalla pätee sama sääntö eli nimenomaan miehet muistetaan yksittäisistä ruumiinosista, mutta koska tähän ei liity mitään työtä ja visiota, se jää omaksi aiheekseen). Jos tähän lisätään vielä se ulottuvuus, että pohdiskellaan vähäpukeisia miesvartaloita liikkeessä, lista laajenee vielä lisää, sillä osa näistä vaivaa nähneistä miehistä on ehkä puhtaasti still-kuvan kannalta vain 'tavallisen' uljas, mutta tietyn liikkeen myötä sellainen, jonka heti tunnistavat niin miehet kuin naisetkin, sillä hänessä yhdistyy se liikkeen osaaminen ja muoto.
Jokaisessa miehessä asuu siis suuri tunnistamaton potentiaali, joka odottaa siellä jalostamistaan ja hiomistaan.
Kommentit (172)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miehet voivat joutua lukemaan netissä irvailla liittyen lähinnä munan kokoon. Nainen saa kuulla yleisten mätisäkkihokemisten lisäksi julmaa irvailua rinnoistaan, alapäästään, sen ulkonäöstä ja tiukkuudesta, takapuolestaan, sääristään, vyötäröstään tai sen puutteesta.
Niin, ulkonäkökommentit tulevat lähinnä toisilta naisilta.
Ai että naisetko haukkuvat naisia mätisäkeiksi ja siiderivalaiksi? Löyhkääviksi löysäpilluiksi? En ole sellaista kuullutkaan.
Ei vaan yleisesti ulkonäkökritiikki tulee toisilta naisilta. Siitähän tässä on kyse, kenen ulkonäköä kritisoidaan ja kenen toimesta?
Naisten kritiikki kohdistuu yleensä esim. meikkiin/meikittömyyteen, hiusten malliin, täyteaineisiin jne. sinänsä kuitenkin viattomampiin asioihin. Joskus toki myös painoon, mutta sillonkin tasoa liian laiha, liian lihava enimmäkseen.
Miehiltä sitten taas tulee näitä siiderivalas, sotanorsu, lätkätissi, löysäpe*se, mätisäkki -kommentteja.
Huomaatko eron?
Nyt myös perusdumbo, kuten tästä ketjusta on opittu.
Kyllä naiset asettavat toisilleen ja keskenään ulkonäköpaineita. Mutta silti, nämä paineet ovat usein kuitenkin esimerkiksi siihen meikittömyyteen liittyviä. Joskus myönnän tiettyä kilpavarustelua - tai sen kateutta tapahtuneen, mutta tässäkin peräänkuulutan omaa vastuuta, eli seuransa valitsemista paremmin.
Olen 45, ja koskaan missään seurueessani ei ole kilpailtu siitä, kenellä on isoimmat tissit. Ainostaan kerran olen päätynyt tilanteeseen, että baarissa samassa vessassa samaan aikaan ollut tyttöporukka antoi ilmeillään ja hihityksillään ymmärtää, että mitäs nuo tädit täällä. Ikäkommentteja sitten taas miesten osalta en pysty edes laskemaan, koska niitä on kertynyt satoja, ihan vain kadulla huutelujen muodossa alkaen joskus siitä pissiksestä ja nykyisin sitten matureen. Eikä siis kohteliaisuutena.
Perusdumbo oli ihan taas uusi heitto, joten sinänsä arvostus siitä. Kaiketi sekin jollain tapaa halveeraa, mutta nyt vaan pitäisi keksiä, että miten. Älyyn ei voi liittyä, eli ehkä joku liian 'heiluva' kehonosa kuten korvat, rinnat tai pylly?
Ja jos nyt lähdetään purkamaan näitä muita solvauksia, niin sotanorsu kaiketi kritisoi yleistä olemusta. Veikkaisin liittyvän painoon, (muka)epänaisellisuuteen (toim. huom. naiseus ei ole synonyymi esim. röyhelöiden tai meikin määrälle - ja siten on hyvin alentavaa jo ihan lähtökohtaisestikin lähteä halveeraamaan toisen vain ulkoista naiseuden toteuttamistapaa. Koska jos on nainen, on sitä. Ja siten toteuttaa naiseuttaan taatusti kyllä.)
Mätisäkki ei välttämättä ole lihava, mutta löysä kuitenkin. Kenties selluliittia. Taas - kritisoidaan naisen ulkoista olemusta. Sama siiderivalaan kanssa; siinä lienee kritisoinnin kohteena ylipaino.
Ja nämä tulevat yleensä miehiltä. Tarkoituksellisena loukkauksena.
Joten ettäkö ne ovat vain naiset, jotka asettavat toisilleen ulkonäköpaineita? Juuh, elikkäs. Mitä nämä solvaukset sitten ovat?
Ja kaikesta tästä huolimatta mitä sinä olet omassa elämåssäsi kokenut, naiset sanovat ykkösasiaksi ulkonäköpaineiden aiheuttamisessa toiset naiset.
Mies 29v plus 1v miettii kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mies 29v plus 1v miettii kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olet täysin väärässä.
Miehet vaativat naisilta kohtuuttomia. Pitäisi olla hoikka ja isorintainen ja pyöreäpeppuinen. Vyötärön tulee olla kapea, pituuden sopiva ja painottua alakroppaan. Tähän muotoon harva istuu luonnostaan.
Rintoja voi kasvattaa lihomatta vain kirurgialla, ja pepun jumppaaminen isoksi vaatii hirveästi työtä. Kirurgiaan turvautuvia ja salilla käyviä naisia pidetään turhamaisina.
Se hoikkuus, mikä mediassa esitetään toivottavana ja jota miehet näin oppivat vaatimaan, on suurimmalle osalle naisista epäterveellistä. Sitä ei todellakaan saavuteta sillä, että ei ylensyödä, vaan sillä että ei juuri koskaan syödä riittävästi. Kysytpä melkein keneltä naiselta tahansa, tämä kertoo sinulle tarkkailleensa painoaan lähes koko ikänsä. Niin kova vaatimus on, että terveys pitää uhrata ja kärsiä jatkuvasti.
Naiset vaativat paljon vähemmän. Seksikäs miesvartalo syntyy tavallisella liikunnalla ja perusterveellä ruokavaliolla. Sikspäkkejä tai isoja lihaksia kaipaa hyvin, hyvin harva nainen.
Juuri näin. Ja naisen pitää vielä laittaa hiuksia ja meikata, ja miettiä tarkkaan mitä pukee päälleen koskakin, ettei ole liian tyrkky tai liian miesmäinen tai mitä nyt ikinä. Mies saa olla aika lailla oma itsensä, riittää että on vähän pidempi kuin nainen, ja koska naiset yleensä on lyhyitä, niin sekään ei ole paljon vaadittu, ja kaikki naiset ei vaadi edes sitä.
Miehet perinteisesti ennen tekivät ruumiillista työtä ja silloin heillä oli sopusuhtaiset voimakkaat vartalot, ei mitään pumpattuja lihaksia, vaan jänteviä jne. ja taas naiset kun rääkkäsivät itseään peräkkäisillä raskauksilla ja synnytyksillä olivat parhaassa tapauksessa pulskia mutta usein enemmänkin riutuneita. Nykyaikana kun nainenkin tekee uraa pitää yrittää pitää vartalo vähän kuin miehillä ennen, mutta silti pitää olla isot tissit kuin monta lasta imettäneellä raskaana olevalla naisella jotta saa miehen fantasiat täytettyä, pitäisi olla yhtäaikaa poikamaisen voimakas mutta naisellisen pehmeä vartalo.
Käyhän joskus jossain chatissä (laita paljastava kuva vaikka livechat.fi sivulla) tai seuranhakupalstalla tai vaikka baarissa ja katso onko tuo totta. Liikuntavammainen nainen voi myydä seksiä Suomessa, mutta hyvännäköisen miehen pitää nähdä vaivaa saadakseen seksiä. Puhut ikään kuin jostain mielikuvitusmaailmasta.
Toisaalta myös sä puhut jostain mielikuvitusmaailmasta. Seksiä ei saada pelkällä ulkonäöllä, vaan ennen kaikkea luonteella. Pitää osata puhua ihmiselle ja olla vuorovaikutuksessa.
Siis miehen tarvitsee.
Sinulla on liian ruusuinen kuva ujojen tavallisten näköisten tyttöjen elämästä. Ja ei, se valomerkin jälkeen vonkaamaan tuleva kaatokänninen 20 vuotta vanhempi mies ei lohduta tippaakaan.
Vierailija kirjoitti:
Jos mietitään vaikka seksinukkeja, niin eihän näistä yksikään edusta edes hoikemman pään normaalipainon sisällä olevaa tavallisen muotoista naista. Täydellisen epärealistisia miesten barbeja ihan joka ikinen nukke jonka olen nähnyt.
Ja suurin osa dildoista täysin epärealistisia miehen normipenikseen nähtynä. Ja kaikki naisille suunnatun eroottisen kioskikirjallisuuden miehet kaikkea muutakuin normimiehiä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miehet voivat joutua lukemaan netissä irvailla liittyen lähinnä munan kokoon. Nainen saa kuulla yleisten mätisäkkihokemisten lisäksi julmaa irvailua rinnoistaan, alapäästään, sen ulkonäöstä ja tiukkuudesta, takapuolestaan, sääristään, vyötäröstään tai sen puutteesta.
Niin, ulkonäkökommentit tulevat lähinnä toisilta naisilta.
Et oo tosissasi. Kyllä se ei ole naiset jotka täällä lorttopillua ja mätisäkkiä hokee. Tai dumboa, ihan tässä samassa ketjussa.
Ihan oikeesti, älä tee päätelmiä miehistä yleisesti tämän palstan miehistä, yleisesti ottaen (kuten täälläkin lukuisia kertoja todettua) niin kyllä ulkonäkökommentit naisista lähinnä naisilta tulevat.
Miksi en sitten ole koskaan elämässäni kuullut negatiivista kommenttia naisilta. Pojilta olen koulussa kyllä kuullut aina silloin tällöin ilkeitä kommentteja varsin tavallisesta ulkonäöstäni, mutta näitäkään ei enää aikuisena. Ai niin joo, paitsi että yksi noin kolmekymppinen työntekijä, pomoni tavallaan, kommentoi ikävästi vartaloni mallia ensimmäisessä kesätyöpaikassani. Mutta siinä ne taisi olla. En muista yhtäkään naista joka olisi minua haukkunut, koskaan.
Koska naiset dissaavat toisiaan selän takana. Kaveriporukassa yhden ulkonäköä mollataan aika rankasti, mutta nainen on täysin tietämätön tästä. Miehillä (matalasti koulutetuilla) se on enemmän esittämistä kaverille, kun keksitään niin hassunhauskoja loukkauksia tai geneeristä "homottelua" ilman sen syvällisempää ulkonäön pohdintaa
Eri
Joo, tämä onkin naisten ja miesten ero, että miehet ottavat jonkun toisen kipeän kohdan ja tekevät siitä julkisesti naurunalaista, mutta ei se mitään, koska se on läppä ja huumoria. Naiset eivät kehtaa näin tehdä vaan puhuvat selän takana ja SE on sitten ihan kauheaa.
Joku miehestä naiseksi vaihtanut transihminen puhui kerran tästä täällä, että tämä on asia jota hän ei miehenä olemisessa kaipaa. Vittuilu läpän heittämisen varjolla.
Uskon. Ja taasen siksi monet naiset viihtyvät miesten parissa koska ei ole sitä jatkuvaa selkään puukottamista ja selän takana puhumista
Toki voi viettää aikaansa sitten myös sellaisten naisten kanssa, jotka eivät puukottele ja puhu selän takana. Mä en harrasta, enkä ole vapaaehtoisesti tekemisissä ihmisten kanssa, jotka elävät juoruilusta. Myös miehet puhuvat selän takana pahaa, tätä ei kannata unohtaa.
Tietenkin, on kaikenlaisia miehiä ja kaikenlaisia naisia. Mutta kysypä henkilöiltä jotka toimivat vaikkapa naisvaltaisilla aloilla vs. miesvaltaisilla aloilla ja katso mitkä asiat ovat tyypillisiä. Tietyt asiat toistuvat.
No minä olen ollut naisvaltaisessa firmassa -nykyään friikkuna - eikä siellä ollut mitään ongelmia. Meillä oli siellä hyvä henki. Pahimmat kuprut henkilöstössä oli se että naimisissa oleva pomo ja naimisissa oleva työntekijä kuksivat toisiaan. Ja toinenkin vastaava pettäjäpariskunta talon sisällä. Oliko se nyt sitten "selkään puukottamista", kun me naiset tästä joskus keskustelimme ilman että asianomaiset olivat paikalla. Ei olisi ilmeisesti saanut mitään sanoa?
Mikä sitten mielestäsi olisi selkään puukottamista, jos tuo ei? :D

Tämä on taas joku marginaalikeissi. Suurin osa tässäkin keskustelussa puhuu live-elämän (tai ehkä ensin nettideittipalvelun kautta) syntyneistä kokemuksistaan vastakkaisen sukupuolen kanssa.
Sä nostit esimerkiksi jonkun livechatin ja paljastavan kuvan siellä lähettämisen. Ymmärrätkö yhtään, että moni ei edes ole moisesta kuullutkaan, eikä tuollaisia taatusti harrasta.
Ei edes se, että alastonsuomi lienee Suomen suosituin genressään, tarkoita sitä, että se on 'kaikille' normi. Kun ei ole.
Sulle suosittelen että nyt oikeasti se netti kiinni, lopetat tuon päinseiniä ylianalysoinnin (my bad, luulin että naisten juttu, mutten ole koskaan tavannut yhtään naista joka vastaaviin sfääreihin vetää), ja siirryt elämään. Josko se on sitä, mitä haluat.
Toisillehan se nolifetys voi sekin olla jopa mieluisin ja paras vaihtoehto.
Mies 29v plus 1v miettii kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mies 29v plus 1v miettii kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olet täysin väärässä.
Miehet vaativat naisilta kohtuuttomia. Pitäisi olla hoikka ja isorintainen ja pyöreäpeppuinen. Vyötärön tulee olla kapea, pituuden sopiva ja painottua alakroppaan. Tähän muotoon harva istuu luonnostaan.
Rintoja voi kasvattaa lihomatta vain kirurgialla, ja pepun jumppaaminen isoksi vaatii hirveästi työtä. Kirurgiaan turvautuvia ja salilla käyviä naisia pidetään turhamaisina.
Se hoikkuus, mikä mediassa esitetään toivottavana ja jota miehet näin oppivat vaatimaan, on suurimmalle osalle naisista epäterveellistä. Sitä ei todellakaan saavuteta sillä, että ei ylensyödä, vaan sillä että ei juuri koskaan syödä riittävästi. Kysytpä melkein keneltä naiselta tahansa, tämä kertoo sinulle tarkkailleensa painoaan lähes koko ikänsä. Niin kova vaatimus on, että terveys pitää uhrata ja kärsiä jatkuvasti.
Naiset vaativat paljon vähemmän. Seksikäs miesvartalo syntyy tavallisella liikunnalla ja perusterveellä ruokavaliolla. Sikspäkkejä tai isoja lihaksia kaipaa hyvin, hyvin harva nainen.
Juuri näin. Ja naisen pitää vielä laittaa hiuksia ja meikata, ja miettiä tarkkaan mitä pukee päälleen koskakin, ettei ole liian tyrkky tai liian miesmäinen tai mitä nyt ikinä. Mies saa olla aika lailla oma itsensä, riittää että on vähän pidempi kuin nainen, ja koska naiset yleensä on lyhyitä, niin sekään ei ole paljon vaadittu, ja kaikki naiset ei vaadi edes sitä.
Miehet perinteisesti ennen tekivät ruumiillista työtä ja silloin heillä oli sopusuhtaiset voimakkaat vartalot, ei mitään pumpattuja lihaksia, vaan jänteviä jne. ja taas naiset kun rääkkäsivät itseään peräkkäisillä raskauksilla ja synnytyksillä olivat parhaassa tapauksessa pulskia mutta usein enemmänkin riutuneita. Nykyaikana kun nainenkin tekee uraa pitää yrittää pitää vartalo vähän kuin miehillä ennen, mutta silti pitää olla isot tissit kuin monta lasta imettäneellä raskaana olevalla naisella jotta saa miehen fantasiat täytettyä, pitäisi olla yhtäaikaa poikamaisen voimakas mutta naisellisen pehmeä vartalo.
Käyhän joskus jossain chatissä (laita paljastava kuva vaikka livechat.fi sivulla) tai seuranhakupalstalla tai vaikka baarissa ja katso onko tuo totta. Liikuntavammainen nainen voi myydä seksiä Suomessa, mutta hyvännäköisen miehen pitää nähdä vaivaa saadakseen seksiä. Puhut ikään kuin jostain mielikuvitusmaailmasta.
Toisaalta myös sä puhut jostain mielikuvitusmaailmasta. Seksiä ei saada pelkällä ulkonäöllä, vaan ennen kaikkea luonteella. Pitää osata puhua ihmiselle ja olla vuorovaikutuksessa.
Siis miehen tarvitsee.
Ihanko totta luulet, että tarvitsee vain olla olemassa, jotta saa seksiä mieheltä, joka viehättää? Ei se niin mene. Sinulla on todella häiriintynyt kuva sekä naisista, että myös miehistä. Kun puhut miehistä, puhut panokoneista, jotka ovat aina valmiita nusasemaan ketä tahansa naista.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miehet voivat joutua lukemaan netissä irvailla liittyen lähinnä munan kokoon. Nainen saa kuulla yleisten mätisäkkihokemisten lisäksi julmaa irvailua rinnoistaan, alapäästään, sen ulkonäöstä ja tiukkuudesta, takapuolestaan, sääristään, vyötäröstään tai sen puutteesta.
Niin, ulkonäkökommentit tulevat lähinnä toisilta naisilta.
Ai että naisetko haukkuvat naisia mätisäkeiksi ja siiderivalaiksi? Löyhkääviksi löysäpilluiksi? En ole sellaista kuullutkaan.
Ei vaan yleisesti ulkonäkökritiikki tulee toisilta naisilta. Siitähän tässä on kyse, kenen ulkonäköä kritisoidaan ja kenen toimesta?
Naisten kritiikki kohdistuu yleensä esim. meikkiin/meikittömyyteen, hiusten malliin, täyteaineisiin jne. sinänsä kuitenkin viattomampiin asioihin. Joskus toki myös painoon, mutta sillonkin tasoa liian laiha, liian lihava enimmäkseen.
Miehiltä sitten taas tulee näitä siiderivalas, sotanorsu, lätkätissi, löysäpe*se, mätisäkki -kommentteja.
Huomaatko eron?
Nyt myös perusdumbo, kuten tästä ketjusta on opittu.
Kyllä naiset asettavat toisilleen ja keskenään ulkonäköpaineita. Mutta silti, nämä paineet ovat usein kuitenkin esimerkiksi siihen meikittömyyteen liittyviä. Joskus myönnän tiettyä kilpavarustelua - tai sen kateutta tapahtuneen, mutta tässäkin peräänkuulutan omaa vastuuta, eli seuransa valitsemista paremmin.
Olen 45, ja koskaan missään seurueessani ei ole kilpailtu siitä, kenellä on isoimmat tissit. Ainostaan kerran olen päätynyt tilanteeseen, että baarissa samassa vessassa samaan aikaan ollut tyttöporukka antoi ilmeillään ja hihityksillään ymmärtää, että mitäs nuo tädit täällä. Ikäkommentteja sitten taas miesten osalta en pysty edes laskemaan, koska niitä on kertynyt satoja, ihan vain kadulla huutelujen muodossa alkaen joskus siitä pissiksestä ja nykyisin sitten matureen. Eikä siis kohteliaisuutena.
Perusdumbo oli ihan taas uusi heitto, joten sinänsä arvostus siitä. Kaiketi sekin jollain tapaa halveeraa, mutta nyt vaan pitäisi keksiä, että miten. Älyyn ei voi liittyä, eli ehkä joku liian 'heiluva' kehonosa kuten korvat, rinnat tai pylly?
Ja jos nyt lähdetään purkamaan näitä muita solvauksia, niin sotanorsu kaiketi kritisoi yleistä olemusta. Veikkaisin liittyvän painoon, (muka)epänaisellisuuteen (toim. huom. naiseus ei ole synonyymi esim. röyhelöiden tai meikin määrälle - ja siten on hyvin alentavaa jo ihan lähtökohtaisestikin lähteä halveeraamaan toisen vain ulkoista naiseuden toteuttamistapaa. Koska jos on nainen, on sitä. Ja siten toteuttaa naiseuttaan taatusti kyllä.)
Mätisäkki ei välttämättä ole lihava, mutta löysä kuitenkin. Kenties selluliittia. Taas - kritisoidaan naisen ulkoista olemusta. Sama siiderivalaan kanssa; siinä lienee kritisoinnin kohteena ylipaino.
Ja nämä tulevat yleensä miehiltä. Tarkoituksellisena loukkauksena.
Joten ettäkö ne ovat vain naiset, jotka asettavat toisilleen ulkonäköpaineita? Juuh, elikkäs. Mitä nämä solvaukset sitten ovat?
Ja kaikesta tästä huolimatta mitä sinä olet omassa elämåssäsi kokenut, naiset sanovat ykkösasiaksi ulkonäköpaineiden aiheuttamisessa toiset naiset.
Aivan. Mutta yhä: Pelkät paineet ovat aina eri, kuin suoranainen solvaus, halveeraus ja vi**uilu. Se on se ero jota yritän tässä esiintuoda.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos mietitään vaikka seksinukkeja, niin eihän näistä yksikään edusta edes hoikemman pään normaalipainon sisällä olevaa tavallisen muotoista naista. Täydellisen epärealistisia miesten barbeja ihan joka ikinen nukke jonka olen nähnyt.
Ja suurin osa dildoista täysin epärealistisia miehen normipenikseen nähtynä. Ja kaikki naisille suunnatun eroottisen kioskikirjallisuuden miehet kaikkea muutakuin normimiehiä.
Minulla on kaksi dildoa. Ensimmäisen osti minulle mieheni ja se on liian iso. Siksi ostin itse pienemmän, joka vastaa tavanomaista penistä.

Juuri näin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miehet voivat joutua lukemaan netissä irvailla liittyen lähinnä munan kokoon. Nainen saa kuulla yleisten mätisäkkihokemisten lisäksi julmaa irvailua rinnoistaan, alapäästään, sen ulkonäöstä ja tiukkuudesta, takapuolestaan, sääristään, vyötäröstään tai sen puutteesta.
Niin, ulkonäkökommentit tulevat lähinnä toisilta naisilta.
Et oo tosissasi. Kyllä se ei ole naiset jotka täällä lorttopillua ja mätisäkkiä hokee. Tai dumboa, ihan tässä samassa ketjussa.
Ihan oikeesti, älä tee päätelmiä miehistä yleisesti tämän palstan miehistä, yleisesti ottaen (kuten täälläkin lukuisia kertoja todettua) niin kyllä ulkonäkökommentit naisista lähinnä naisilta tulevat.
Miksi en sitten ole koskaan elämässäni kuullut negatiivista kommenttia naisilta. Pojilta olen koulussa kyllä kuullut aina silloin tällöin ilkeitä kommentteja varsin tavallisesta ulkonäöstäni, mutta näitäkään ei enää aikuisena. Ai niin joo, paitsi että yksi noin kolmekymppinen työntekijä, pomoni tavallaan, kommentoi ikävästi vartaloni mallia ensimmäisessä kesätyöpaikassani. Mutta siinä ne taisi olla. En muista yhtäkään naista joka olisi minua haukkunut, koskaan.
Koska naiset dissaavat toisiaan selän takana. Kaveriporukassa yhden ulkonäköä mollataan aika rankasti, mutta nainen on täysin tietämätön tästä. Miehillä (matalasti koulutetuilla) se on enemmän esittämistä kaverille, kun keksitään niin hassunhauskoja loukkauksia tai geneeristä "homottelua" ilman sen syvällisempää ulkonäön pohdintaa
Eri
Joo, tämä onkin naisten ja miesten ero, että miehet ottavat jonkun toisen kipeän kohdan ja tekevät siitä julkisesti naurunalaista, mutta ei se mitään, koska se on läppä ja huumoria. Naiset eivät kehtaa näin tehdä vaan puhuvat selän takana ja SE on sitten ihan kauheaa.
Joku miehestä naiseksi vaihtanut transihminen puhui kerran tästä täällä, että tämä on asia jota hän ei miehenä olemisessa kaipaa. Vittuilu läpän heittämisen varjolla.
Uskon. Ja taasen siksi monet naiset viihtyvät miesten parissa koska ei ole sitä jatkuvaa selkään puukottamista ja selän takana puhumista
Toki voi viettää aikaansa sitten myös sellaisten naisten kanssa, jotka eivät puukottele ja puhu selän takana. Mä en harrasta, enkä ole vapaaehtoisesti tekemisissä ihmisten kanssa, jotka elävät juoruilusta. Myös miehet puhuvat selän takana pahaa, tätä ei kannata unohtaa.
Tietenkin, on kaikenlaisia miehiä ja kaikenlaisia naisia. Mutta kysypä henkilöiltä jotka toimivat vaikkapa naisvaltaisilla aloilla vs. miesvaltaisilla aloilla ja katso mitkä asiat ovat tyypillisiä. Tietyt asiat toistuvat.
No minä olen ollut naisvaltaisessa firmassa -nykyään friikkuna - eikä siellä ollut mitään ongelmia. Meillä oli siellä hyvä henki. Pahimmat kuprut henkilöstössä oli se että naimisissa oleva pomo ja naimisissa oleva työntekijä kuksivat toisiaan. Ja toinenkin vastaava pettäjäpariskunta talon sisällä. Oliko se nyt sitten "selkään puukottamista", kun me naiset tästä joskus keskustelimme ilman että asianomaiset olivat paikalla. Ei olisi ilmeisesti saanut mitään sanoa?
Mikä sitten mielestäsi olisi selkään puukottamista, jos tuo ei? :D
Eri
Selkään puukottaminen on toisen luottamuksen pettämistä, sellaisen teon tekemistä, jota ei olisi toisen koskaan uskonut tekevän. En ole tuo, jolta asiaa kysyit, mutta työpaikalla esiintyvät pettämissuhteet vaikuttavat kyllä koko työyhteisöön, eikä niistä keskusteleminen kyllä mielestäni täytä selkäänpuukotuksen kriteerejä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mies 29v plus 1v miettii kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mies 29v plus 1v miettii kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minkälaiset lasit silmillä kulkee mies joku kirjottaa "Miehet eivät myöskään yleensä lyttää naisia kategorisesti".
Kyllä miehet lyttäävätkin mutta eri asioissa esim.sanomalla, että naiset eivät osaa matikkaa tai tee keksintöjä tms. mutta siis samalla tavalla naisetkin lyttäväät miehiä sotajutuilla, syrjäytymisjutuilla, vankeihin vetoamisella ja milloin milläkin.
Mutta minä tarkoitin nyt näitä intiimejä asioita eli suhtautumista toiseen henkilöön seksuaalisella ja primaalisella tasolla enkä yhteiskunnallista läppää. Tuskin baarissa silmäillessä tai sänkyyn mennessä mietitään yhtä paljon sosiologisia maskulismi-feminismijuttuja yhtä paljon kuin kommentteja tyyliin "miehellä ei ole mitään niin naurettavaa ruumiinosaa kuin naisen X" tms. tai "kyllä mies on valokuvauksellisempi" tai "kyllä naisen vartalo on tasapaksu pötkö".
Sinä luulet että sänkyyn mennessä mietitään tällaisia? Palaa asiaan sitten kun olet mennyt ensimmäistä kertaa sänkyyn.
Jos siis asiat etenevät tuolle asteella niin ei välttämättä mietitä, mutta se ei tarkoita etteivätkö ne asiat silloinkin vaikuttaisi taustalla. Käsityksesi ihmisen mielestä tuntuu olevan todella kapea. Toki tässä voi vaikuttaa sekin, että olet varmaan nainen etkä ole koskaan kuullut tuollaisia kommentteja naisista sukupuolena, vaikka jotain yksittäistä naista onkin ehkä läskiksi haukuttu. Et ole myöskään ollut vastuussa asioiden vierittämisestä eteenpäin seksiä kohti etkä ole joutunut pohtimaan haluaako kumppanisi seksiä oikeasti seksin itsensä takia ja näytteleekö hän vastahakoista vai ei, kun taas nainen tietää jo baarivaiheessa miehen haluavan seksiä seksin itsensä takia eikä mies tee kummallisia ohareita viime tipassa.
Kuule, tällaisten yksioikoisten käsitysten levittäminen miehestä aina valmiina panokoneena ei helpota miesten elämää yhtään. Eivät miehet ole aina halukkaita, ja sen lisäksi, että aina ei ole haluja, voi käydä niinkin, ettei aina ole kykyä. Kaikki miehet eivät halua seksiä parisuhteen ulkopuolella.
Kaiken lisäksi kun tuo sama kirjoittaja on itse tehnyt naiselle oharit kun ei pystynytkään, saatuaan viimein naisen kämpilleen. Täällä siitä avautui kuinka nainen ei kunnioittanut hänen herkkää seksuaalisuuttaan tarttuessaan hänen munassa, ja sitten suuttui kun naista rupesi tilanteesta seurannut reaktio pelottamaan. Ihmeellistä miten ihmismieli toimii.
En usko että ap on päässyt näin lähelle naista

Selkään puukotusta on se, että yrittää puheillaan aiheuttaa toiselle haittaa. Se että keskustellaan työyhteisössä tapahtuvista asioista ei ole selkään puukotusta. Mitään haittaa ei näille ihmisille siitä ollut. Kun se oli kaikille ilmiselvää mitä tapahtuu.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mies 29v plus 1v miettii kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mies 29v plus 1v miettii kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minkälaiset lasit silmillä kulkee mies joku kirjottaa "Miehet eivät myöskään yleensä lyttää naisia kategorisesti".
Kyllä miehet lyttäävätkin mutta eri asioissa esim.sanomalla, että naiset eivät osaa matikkaa tai tee keksintöjä tms. mutta siis samalla tavalla naisetkin lyttäväät miehiä sotajutuilla, syrjäytymisjutuilla, vankeihin vetoamisella ja milloin milläkin.
Mutta minä tarkoitin nyt näitä intiimejä asioita eli suhtautumista toiseen henkilöön seksuaalisella ja primaalisella tasolla enkä yhteiskunnallista läppää. Tuskin baarissa silmäillessä tai sänkyyn mennessä mietitään yhtä paljon sosiologisia maskulismi-feminismijuttuja yhtä paljon kuin kommentteja tyyliin "miehellä ei ole mitään niin naurettavaa ruumiinosaa kuin naisen X" tms. tai "kyllä mies on valokuvauksellisempi" tai "kyllä naisen vartalo on tasapaksu pötkö".
Sinä luulet että sänkyyn mennessä mietitään tällaisia? Palaa asiaan sitten kun olet mennyt ensimmäistä kertaa sänkyyn.
Jos siis asiat etenevät tuolle asteella niin ei välttämättä mietitä, mutta se ei tarkoita etteivätkö ne asiat silloinkin vaikuttaisi taustalla. Käsityksesi ihmisen mielestä tuntuu olevan todella kapea. Toki tässä voi vaikuttaa sekin, että olet varmaan nainen etkä ole koskaan kuullut tuollaisia kommentteja naisista sukupuolena, vaikka jotain yksittäistä naista onkin ehkä läskiksi haukuttu. Et ole myöskään ollut vastuussa asioiden vierittämisestä eteenpäin seksiä kohti etkä ole joutunut pohtimaan haluaako kumppanisi seksiä oikeasti seksin itsensä takia ja näytteleekö hän vastahakoista vai ei, kun taas nainen tietää jo baarivaiheessa miehen haluavan seksiä seksin itsensä takia eikä mies tee kummallisia ohareita viime tipassa.
Kuule, tällaisten yksioikoisten käsitysten levittäminen miehestä aina valmiina panokoneena ei helpota miesten elämää yhtään. Eivät miehet ole aina halukkaita, ja sen lisäksi, että aina ei ole haluja, voi käydä niinkin, ettei aina ole kykyä. Kaikki miehet eivät halua seksiä parisuhteen ulkopuolella.
Kaiken lisäksi kun tuo sama kirjoittaja on itse tehnyt naiselle oharit kun ei pystynytkään, saatuaan viimein naisen kämpilleen. Täällä siitä avautui kuinka nainen ei kunnioittanut hänen herkkää seksuaalisuuttaan tarttuessaan hänen munassa, ja sitten suuttui kun naista rupesi tilanteesta seurannut reaktio pelottamaan. Ihmeellistä miten ihmismieli toimii.
En usko että ap on päässyt näin lähelle naista
Kyllä se pääsi kuin pääsikin. Lienee ollut ainoa kerta? Kirjoitti tänne sellaisen vuodatuksen aiheesta, ettei taatusti ollut keksitty juttu.
Mies 29+ on autismin kirjolla ja siksi hänelle kaikki on niin vaikeaa. Sitä perua lienee myös tämä että hän hän vaatii koko ajan naisilta kehuja ja kannustusta, toki ne häntä varmaan auttaisivatkin kestämään kivisen pariutumistaipaleensa karikoita. Mutta en usko että nämä näyttelee niin suurta osaa taviksen elämässä kuin hän kuvittelee. En ole mikään kaunotar, enkä saa sen takia jatkuvia kehuja ulkonäöstäni, mutta ei sillä väliäkään. Kehut ovat kivoja, mutta seksuaalisuuteni ei perustu siihen, että joku koko ajan pönkittää kehuilla.
Mies 29v plus 1v miettii kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olet täysin väärässä.
Miehet vaativat naisilta kohtuuttomia. Pitäisi olla hoikka ja isorintainen ja pyöreäpeppuinen. Vyötärön tulee olla kapea, pituuden sopiva ja painottua alakroppaan. Tähän muotoon harva istuu luonnostaan.
Rintoja voi kasvattaa lihomatta vain kirurgialla, ja pepun jumppaaminen isoksi vaatii hirveästi työtä. Kirurgiaan turvautuvia ja salilla käyviä naisia pidetään turhamaisina.
Se hoikkuus, mikä mediassa esitetään toivottavana ja jota miehet näin oppivat vaatimaan, on suurimmalle osalle naisista epäterveellistä. Sitä ei todellakaan saavuteta sillä, että ei ylensyödä, vaan sillä että ei juuri koskaan syödä riittävästi. Kysytpä melkein keneltä naiselta tahansa, tämä kertoo sinulle tarkkailleensa painoaan lähes koko ikänsä. Niin kova vaatimus on, että terveys pitää uhrata ja kärsiä jatkuvasti.
Naiset vaativat paljon vähemmän. Seksikäs miesvartalo syntyy tavallisella liikunnalla ja perusterveellä ruokavaliolla. Sikspäkkejä tai isoja lihaksia kaipaa hyvin, hyvin harva nainen.
Juuri näin. Ja naisen pitää vielä laittaa hiuksia ja meikata, ja miettiä tarkkaan mitä pukee päälleen koskakin, ettei ole liian tyrkky tai liian miesmäinen tai mitä nyt ikinä. Mies saa olla aika lailla oma itsensä, riittää että on vähän pidempi kuin nainen, ja koska naiset yleensä on lyhyitä, niin sekään ei ole paljon vaadittu, ja kaikki naiset ei vaadi edes sitä.
Miehet perinteisesti ennen tekivät ruumiillista työtä ja silloin heillä oli sopusuhtaiset voimakkaat vartalot, ei mitään pumpattuja lihaksia, vaan jänteviä jne. ja taas naiset kun rääkkäsivät itseään peräkkäisillä raskauksilla ja synnytyksillä olivat parhaassa tapauksessa pulskia mutta usein enemmänkin riutuneita. Nykyaikana kun nainenkin tekee uraa pitää yrittää pitää vartalo vähän kuin miehillä ennen, mutta silti pitää olla isot tissit kuin monta lasta imettäneellä raskaana olevalla naisella jotta saa miehen fantasiat täytettyä, pitäisi olla yhtäaikaa poikamaisen voimakas mutta naisellisen pehmeä vartalo.
Käyhän joskus jossain chatissä (laita paljastava kuva vaikka livechat.fi sivulla) tai seuranhakupalstalla tai vaikka baarissa ja katso onko tuo totta. Liikuntavammainen nainen voi myydä seksiä Suomessa, mutta hyvännäköisen miehen pitää nähdä vaivaa saadakseen seksiä. Puhut ikään kuin jostain mielikuvitusmaailmasta.
Hyvännäköisten miesten ei kyllä tarvitse nähdä vaivaa saadakseen seksiä, siitä olen ihan varma.
Ja tuo kommenttisi liikuntavammaisesta naisesta on kummallinen. Oletan sinun viittaavan dokumenttiin cp-vammaisesta naisesta, joka myi seksiä saadakseen helpotusta rahapulaansa. Ihanko oikeasti luulet että seksin myynti on jokin etuoikeus?! Kyseinen henkilö olisi taatusti tehnyt jotain muuta työtä, jos vain olisi kyennyt.
Ymmärtääkseni sittemmin hän on saanut muunlaisen työpaikan ja toimii mm. erilaisissa järjestöissä puhumassa vammaisten oikeuksien puolesta.
Kuule tuo naisten kuvaaminen taiteessa kuvaa ennemminkin kyseisen aikakauden suhtautumista naisiin, kuin jotain absoluuttista totuutta nais- ja miesvartaloista. Antiikin Kreikka nyt sattui olemaan homostelun kulta-aikaa, niin tottakai silloin tehtiin paljon kuvia miehistä (sillä naisia pidettiin hädin tuskin ihmisinä). Lisäksi muissakin kulttuureissa on kuvattu eniten hallitsijoita yms, jotka yleensä oli miehiä. Onhan naisia kuvattu historiassa joissain kulttuureissa jos et tuijota vain antiikin kreikan aikoja (ymmärrän, että aikakausi kiinnostaa sinua erityisesti).
Kehon rakentajat nyt luonnollisesti ovat tunnettuja kehonsa takia kun sitä niin kovasti rakentelevat. Yleensä kylläkin nimenomaan miesten keskuudessa, sillä naisia nuo ei niin kiinnosta (minulle Arnold on Terminaattori). Äkkiä tulee mieleen J'Lon peppu, KK:n peppu, Elle the Body McPherson, kaikki pornotähdet (edes minä naisena en kiinnitä miehiin mitään huomiota pokea katsellessa) jne.
Mä en kyllä ikinä tajua, miksi sä jaksat viettää näin paljon aikaa naisten pohtimiseen. Halveksu menemään kun on ilmeisesti pakko, mutta miksi näet näin paljon vaivaa? Miksi et vain anna naisten olla ja keskity olemaan ylpeä ja itseriittoinen homomies? Pääsisit itse vähemmällä ja niin pääsisi myös koko AV.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mies 29v plus 1v miettii kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mies 29v plus 1v miettii kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minkälaiset lasit silmillä kulkee mies joku kirjottaa "Miehet eivät myöskään yleensä lyttää naisia kategorisesti".
Kyllä miehet lyttäävätkin mutta eri asioissa esim.sanomalla, että naiset eivät osaa matikkaa tai tee keksintöjä tms. mutta siis samalla tavalla naisetkin lyttäväät miehiä sotajutuilla, syrjäytymisjutuilla, vankeihin vetoamisella ja milloin milläkin.
Mutta minä tarkoitin nyt näitä intiimejä asioita eli suhtautumista toiseen henkilöön seksuaalisella ja primaalisella tasolla enkä yhteiskunnallista läppää. Tuskin baarissa silmäillessä tai sänkyyn mennessä mietitään yhtä paljon sosiologisia maskulismi-feminismijuttuja yhtä paljon kuin kommentteja tyyliin "miehellä ei ole mitään niin naurettavaa ruumiinosaa kuin naisen X" tms. tai "kyllä mies on valokuvauksellisempi" tai "kyllä naisen vartalo on tasapaksu pötkö".
Sinä luulet että sänkyyn mennessä mietitään tällaisia? Palaa asiaan sitten kun olet mennyt ensimmäistä kertaa sänkyyn.
Jos siis asiat etenevät tuolle asteella niin ei välttämättä mietitä, mutta se ei tarkoita etteivätkö ne asiat silloinkin vaikuttaisi taustalla. Käsityksesi ihmisen mielestä tuntuu olevan todella kapea. Toki tässä voi vaikuttaa sekin, että olet varmaan nainen etkä ole koskaan kuullut tuollaisia kommentteja naisista sukupuolena, vaikka jotain yksittäistä naista onkin ehkä läskiksi haukuttu. Et ole myöskään ollut vastuussa asioiden vierittämisestä eteenpäin seksiä kohti etkä ole joutunut pohtimaan haluaako kumppanisi seksiä oikeasti seksin itsensä takia ja näytteleekö hän vastahakoista vai ei, kun taas nainen tietää jo baarivaiheessa miehen haluavan seksiä seksin itsensä takia eikä mies tee kummallisia ohareita viime tipassa.
Kuule, tällaisten yksioikoisten käsitysten levittäminen miehestä aina valmiina panokoneena ei helpota miesten elämää yhtään. Eivät miehet ole aina halukkaita, ja sen lisäksi, että aina ei ole haluja, voi käydä niinkin, ettei aina ole kykyä. Kaikki miehet eivät halua seksiä parisuhteen ulkopuolella.
Kaiken lisäksi kun tuo sama kirjoittaja on itse tehnyt naiselle oharit kun ei pystynytkään, saatuaan viimein naisen kämpilleen. Täällä siitä avautui kuinka nainen ei kunnioittanut hänen herkkää seksuaalisuuttaan tarttuessaan hänen munassa, ja sitten suuttui kun naista rupesi tilanteesta seurannut reaktio pelottamaan. Ihmeellistä miten ihmismieli toimii.
En usko että ap on päässyt näin lähelle naista
Onhan se saattanut päästä. Mikäli tuo vuodatusmainen ja pikkutarkka raportti tilanteesta pitää paikkansa, ap:n kannattaa tutkiskella itseään. Nimittäin hän saattaa olla aseksuaali tai ei-hetero.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miehet voivat joutua lukemaan netissä irvailla liittyen lähinnä munan kokoon. Nainen saa kuulla yleisten mätisäkkihokemisten lisäksi julmaa irvailua rinnoistaan, alapäästään, sen ulkonäöstä ja tiukkuudesta, takapuolestaan, sääristään, vyötäröstään tai sen puutteesta.
Niin, ulkonäkökommentit tulevat lähinnä toisilta naisilta.
Ai että naisetko haukkuvat naisia mätisäkeiksi ja siiderivalaiksi? Löyhkääviksi löysäpilluiksi? En ole sellaista kuullutkaan.
Ei vaan yleisesti ulkonäkökritiikki tulee toisilta naisilta. Siitähän tässä on kyse, kenen ulkonäköä kritisoidaan ja kenen toimesta?
Naisten kritiikki kohdistuu yleensä esim. meikkiin/meikittömyyteen, hiusten malliin, täyteaineisiin jne. sinänsä kuitenkin viattomampiin asioihin. Joskus toki myös painoon, mutta sillonkin tasoa liian laiha, liian lihava enimmäkseen.
Miehiltä sitten taas tulee näitä siiderivalas, sotanorsu, lätkätissi, löysäpe*se, mätisäkki -kommentteja.
Huomaatko eron?
Nyt myös perusdumbo, kuten tästä ketjusta on opittu.
Kyllä naiset asettavat toisilleen ja keskenään ulkonäköpaineita. Mutta silti, nämä paineet ovat usein kuitenkin esimerkiksi siihen meikittömyyteen liittyviä. Joskus myönnän tiettyä kilpavarustelua - tai sen kateutta tapahtuneen, mutta tässäkin peräänkuulutan omaa vastuuta, eli seuransa valitsemista paremmin.
Olen 45, ja koskaan missään seurueessani ei ole kilpailtu siitä, kenellä on isoimmat tissit. Ainostaan kerran olen päätynyt tilanteeseen, että baarissa samassa vessassa samaan aikaan ollut tyttöporukka antoi ilmeillään ja hihityksillään ymmärtää, että mitäs nuo tädit täällä. Ikäkommentteja sitten taas miesten osalta en pysty edes laskemaan, koska niitä on kertynyt satoja, ihan vain kadulla huutelujen muodossa alkaen joskus siitä pissiksestä ja nykyisin sitten matureen. Eikä siis kohteliaisuutena.
Perusdumbo oli ihan taas uusi heitto, joten sinänsä arvostus siitä. Kaiketi sekin jollain tapaa halveeraa, mutta nyt vaan pitäisi keksiä, että miten. Älyyn ei voi liittyä, eli ehkä joku liian 'heiluva' kehonosa kuten korvat, rinnat tai pylly?
Ja jos nyt lähdetään purkamaan näitä muita solvauksia, niin sotanorsu kaiketi kritisoi yleistä olemusta. Veikkaisin liittyvän painoon, (muka)epänaisellisuuteen (toim. huom. naiseus ei ole synonyymi esim. röyhelöiden tai meikin määrälle - ja siten on hyvin alentavaa jo ihan lähtökohtaisestikin lähteä halveeraamaan toisen vain ulkoista naiseuden toteuttamistapaa. Koska jos on nainen, on sitä. Ja siten toteuttaa naiseuttaan taatusti kyllä.)
Mätisäkki ei välttämättä ole lihava, mutta löysä kuitenkin. Kenties selluliittia. Taas - kritisoidaan naisen ulkoista olemusta. Sama siiderivalaan kanssa; siinä lienee kritisoinnin kohteena ylipaino.
Ja nämä tulevat yleensä miehiltä. Tarkoituksellisena loukkauksena.
Joten ettäkö ne ovat vain naiset, jotka asettavat toisilleen ulkonäköpaineita? Juuh, elikkäs. Mitä nämä solvaukset sitten ovat?
Ja kaikesta tästä huolimatta mitä sinä olet omassa elämåssäsi kokenut, naiset sanovat ykkösasiaksi ulkonäköpaineiden aiheuttamisessa toiset naiset.
Aivan. Mutta yhä: Pelkät paineet ovat aina eri, kuin suoranainen solvaus, halveeraus ja vi**uilu. Se on se ero jota yritän tässä esiintuoda.
Kyllä. Ja miehiä jotka vittuilevat naisen ulkonäöstä naisille suoraan on kuitenkin suht harvassa. Ongelma se silti on. Tässä ketjussa suoraa vittuilua on ketjun aloittaneelle miehelle.
Ja taas naiset jotka kritisoivat toisten naisten ulkonäköä, niitä on suurin osa. Se on se mitä minä yritän esilletuoda. Minusta tärkeintä on etsiä ongelmalle yleensä se suurin syyllinen, joka selittää isoimman osan, ja miettiä miten lähteä purkamaan sitä